Olivia Orson salissa

Katastrofijoulu

2012-01-05T19:44:00.015+02:00

Viime vuoden loppu oli meille hieman rankka, ja siksi ei postauksiakaan ole tullut tehtyä. Olimme kahdesti kolarissa joulun alla. Ensin automme perään ajettiin, ja sitten muutamaa viikkoa myöhemmin - juuri kun Alberto olisi seuraavana päivänä ollut viemässä autoa korjaamolle - meidän eteemme ajettiin kolmion takaa, ja auton etupääkin hajosi. Alberto puisteli päätään ja sanoi, että toivottavasti tämä ei jatku yhä vaan pahenevaan suuntaan, sillä sitten tulee jo karhuvahinkojakin.

Ja niin tuli, mutta ei autossa. Olin siivoilemassa joulua varten ja kuinka ollakaan muksahdin tuolilta alas. Tassuun sattui kovasti. En uskaltanut nousta ylös lattialta, joten Alberto soitti paikalle Emily Nightingalen, joka saapuikin mukanaan ensihoitaja.
- Tässä on Thomas Nightingale, Emily esitteli. - Katsastamme yhdessä hieman sitä tassua.

Hetken tutkittuaan Emily totesi, että tassu on aika huonossa kunnossa. Niinpä lähdimme lääkäriin. Tassu röntgenkuvattiin ja todettiin, että se on leikattava ja kipsattava, koska se on murtunut. Kaiken hässäkän keskellä en edes huomannut kysyä, oliko Thomas kenties sukua Emilylle.

Jouduin olemaan kaksi yötä sairaalassa, mutta kun palasin kotiin, minulla oli onneksi apunani paitsi Alberto, myös Maria, joka oli saapunut meille joulua viettämään ja joka lupasi jäädä niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen. Se olikin hyvä, sillä Alberto oli kovin väsynyt jouduttuaan hoitamaan kaikki jouluvalmistelut itsekseen. Harmi vain, että muiden sukulaisten perinteinen vierailu piti tänä jouluna peruuttaa.

Onneksi Victoria ja Freija ovat vierailleet luonamme ahkerasti piristämässä minua ja muita. He ovat osoittautuneet myös melko innokkaiksi sairaanhoitajiksi.
- Emily sanoi, että haavaa voi suihkutella, Victoria totesi.
- On se hyvä, että kipsin saa pois, Alberto selitti.
- Alberto-setä, se on ortoosi, ei kipsi, Freija valisti Albertoa.

Kipsi eli ei, sitä pidetään tassussa yhteensä kuusi viikkoa.
- Jättetråkigt! sanoi Victoria.

- - -

A Christmas catastrophe

End of the year was quite an unlucky season for us and therefore there has not been the traditional Christmas entries this time. It all started by us encountering two car accidents within a few weeks apart. First we got rear-ended and then – just as Alberto was about to take the car to the repair shop – someone got his right-of-the-way rules mixed up and crashed our car. Alberto was shooking his head and hoped that things wouldn't get any worse or there would be some injuries.

But they did – however, not with the car. I was starting to clean up the places for the Christmas and fell off the chair when I was about to wipe the dust off the bookshelf. My paw hurt a lot and I couldn't get off the floor. Alberto called for help and it didn't take long until our friend Emily Nightingale appeared with another paramedic.
- This is Thomas Nightingale, she introduced her companion. - We will now check out your paw.

It turned out that the paw was fractured and I was taken to the hospital. I was so worried and confused that I didn't remember to ask Emily, if she and Thomas are related somehow. The paw was operated and plastered and I had to stay at the hospital for two nights.

I was fortunate enough to be released from the hospital so that I got back home for Christmas. Here I have been helped by Alberto and Maria, who came for Christmas and promised to stay as long as her help is needed. This was very fortunate, as Alberto was already very tired after having taken care of all Christmas preparations all by himself. Too bad we had to cancel the traditional Christmas visits of our other relatives.

However, Victoria and Freya have been visiting us frequently to cheer me and others. They have also become very capable nurses as well.
- Emily said you can shower the paw every now and then, Victoria said.
- Well, that's why they put a removable plaster in that paw, explained Alberto.
- Actually, it is not a plaster, it is an orthosis, Freya corrected him.
- Plaster or not, I am supposed to wear it for six weeks, I sighed.

Hyvää Lucian päivää!

2011-12-13T00:46:00.004+02:00

Naapurimme Björnhufvudit ovat jo totuttaneet meidät siihen, että saamme nauttia ihka omasta Lucia-esityksestä jokaisena joulukuun 13. päivänä. Tällä kertaa Victoria saapui jälleen meille Lucia-asussaan. Seurassaan hänellä oli Freija, jolla oli myös havuseppele päässään.

- Oletko sinäkin Lucia-neito? minä kysyin Freijalta.
- Freija valittiin koulussa Luciaksi... Victoria alkoi heti selittää.
- … mutta minä delegoin tehtävän Victorialle, Freija jatkoi pontevasti.
- Miksi ihmeessä? minä hämmästelin.
- Meille tuli opettajan kanssa erimielisyyttä Lucian pukeutumisesta, Freija selitti. - Opettajan mielestä Lucian pitää pukeutua valkoiseen, mutta kun se ei ole minun värini. Sisareni Goot ja Ti tekivät sitten minulle oman, tyyliini paremmin sopivan Lucia-puvun, jotta pääsin Victorian kanssa laulamaan teille.
- Selvä, ymmärrän, sanoin miettien, että eihän tärkeistä pukeutumisperiaatteista voi joustaa.

Freija ja Victoria lauloivat yhdessä Santa Lucian, josta sai meidän lisäksemme nauttia vieraanamme sattumalta ollut Neiti Pupu. Ja kuten viime vuonnakin, Lucia-neidot saivat palkkiokseen konvehteja ja Ruotsista tuomaamme julmustia.

Hyvää Lucian päivää kaikille!

- - -

Have a nice day of St. Lucy!

It has been a tradition that the daughter of our neighbors, Victoria Björhufvud, will visit us to sing the song of St. Lucy every year on December 13th. This time she had her friend Freya with her, clad all black and having a laurel on her head.

- Are you a maid of St. Lucy, too? I asked from Freya.
- Freya was elected as the maid in our school this year... started Victoria to explain.
- ...but I delegated the maidenship to Victoria, completed Freya.
- But why on earth? I was wondering.
- I had some disagreement with our teacher about the costume of St. Lucy. She said I should wear a white gown but I didn't like that idea too much. So, my sisters Goth and Tic quickly made a robe that suits my personal style so that I could accompany Victoria when she was going to come and sing for you.
- Ok, I see, I said, thinking that dressing really is not a thing to compromise.

Victoria and Freya proceeded singing their song which was this time not only enjoyed by our household but also Ms. Pupu who happened to be visiting us. And like in previous years, the maids of St. Lucy were rewarded with some pralines and julmust, the wonderful Christmas drink we had brought from Sweden.

I wish everybody a nice day of St. Lucy!

Kirpparilla ja kirkossa

2011-12-04T10:09:00.009+02:00

Roberton ja lasten vierailun sekä musikaaliviikonlopun jälkeen Albertoa ja minua alkoi jo vähitellen kutkutella hieman pieni matkailu jonnekin ulkomaille, mutta rahatilanteessamme oli paljonkin parantamisen varaa. Niinpä päätimme kokeilla, kuinka kauppa kävisi läheisellä kirpputorilla nimeltä Silinteri. Löysimmekin paljon myytävää ja varasimme pöydän. Omien tavaroidemme lisäksi möimme Alberton serkultaan saamia vinyylilevyjä, joiden menekkiä etukäteen hieman arvailimme. Minä möin ylimääräisiä lankojani sekä kirjoja.

Kirpputoripöytämme oli menestystarina. Vinyylilevyjä ostettiin huima määrä, ja totesimme Alberton kanssa, että matkasta voisi hyvinkin tulla totta.

Ennen reissuun lähtöä oli kuitenkin vielä muuta tehtävää. Viikko sitten lauantaina suuntasimme Kuokkalan kirkkoon. Se on Jyväskylän uusin kirkko – ollut käytössä vasta vajaat kaksi vuotta. Emme ole koskaan käyneet katsomassa tuota kirkkoa, joten jo oli aikakin. Moderni kirkko näytti iltavalaistuksessa mielenkiintoisen muotoiselta.

Puu on Kuokkalan kirkon sisustuksessa tärkein elementti, ja yllättäen kirkko oli todella kaunis, vaikka onkin niin uusi. Kuten tiedätte, pidän kovin paljon satoja vuosia vanhoista kirkoista, mutta minua on hieman vaikea saada lämpenemään useimmille uusille kirkoille. Kuokkalan kirkossa on kuitenkin jonkinlaista vanhan kirkon aavistusta, ehkäpä siksi, että kirkkosalin katto on samanmuotoinen kuin vanhoissa suomalaisissa harmaakivikirkoissa. Alttarireliefi on myös kaunis.

Mutta täytyy tunnustaa, ettemme me Alberton kanssa menneet pelkästään kirkkoa katselemaan. Kirkossa järjestettiin nimittäin hyväntekeväisyyskonsertti, jonka esiintyjä oli Jarkko Martikainen. Uskaltauduimme lähtemään keikalle, kun Alberto ensiksi varmisti Jarkolta, että illan ohjelmistoon kuuluu varmasti myös joululauluja.

Konsertin jälkeen kävimme tietenkin tervehtimässä ja kiittämässä Jarkkoa.
- Hoksasin muuten juuri, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen ostanut oikein lipun sinun keikallesi, mainitsi Alberto Jarkolle polleana.
- Noh noh, kuomaseni, tällä kertaa se oli ihan kohtuullista, sillä illan tuotto käytetään hyvään tarkoitukseen kirkon ulkomaanavun kautta, toppuutteli Jarkko Alberton elvistelyä.

Kun pian konsertin jälkeen – itse asiassa seuraavana päivänä - tupsahdimme ensimmäiseen adventtiin, Alberto alkoi touhottaa jouluruokien puolesta. Tarjoilut alkoivat kunnon riisipuurosta, joka maistuukin aina herkulliselta. Mantelia puurossa ei vielä ollut, mutta ehkä sellainenkin saadaan mukaan, kun joulu alkaa olla lähempänä.

Joulun tunnelma lisääntyi oitis, kun kunnon ensilumi viimein tuli. Alberto hääri innoissaan kameran kanssa, jotta sai ikuistettua lunta kannattelevat puut ja pensaat.

Pihapiiriin ja lähiympäristöön ilmestyi lumen tulon myötä myös uusia tuttavuuksia. Tällainen ystävä tervehti meitä parkkipaikkamme reunalla.

Toinenkin samaa sukua oleva hahmo löytyi. Hän seisoi autokaistojen välissä. Liekö ollut niin pelokas, ettei uskaltanut ylittää tietä.

Ikävä kyllä lumi suli aivan liian pikaisesti – meidän mielestämme sen oikea sulamisaika olisi nimittäin ollut vasta keväällä. Mutta matkaan pääsimme. Olemme nyt Tukholmassa, eikä täälläkään ole lunta. Toivottavasti edes vesisade loppuu ennen kuin suuntaamme Skansenin joulumarkkinoille.

- - -

From the flea market to the church

After hosting Roberto and his offspring and enjoying the weekend of musical mayhem, the idea of having a short vacation abroad started to become more and more tempting. However, as I mentioned before, our fiscal situation pretty much ditched all such dreams. As desperate times call for desperate measures, we decided to try to sell some of our stuff in a local second hand store. After doing some serious digging at the attic we did find a good selection of goodies for our table. In addition to this, Alberto got a stash of old vinyl LPs for sale. We were quite happy to discover that our attempt to cash at the flea market was quite a success. After selling some 100 LPs and a good number of our own stuff on good price, we calculated that our vacation dreams could become true after all.

However, before going anywhere, there were still quite a lot to do – like going to attend a concert in the newest church here in Jyväskylä. The church in Kuokkala was inaugurated less than two years ago and we had not been there before. Sporting rather modern external appearance, the church itself proved to be rather warm and cozy place inside. I like old churches very much and usually prefer them to their modern cousins, but this time I fell in love immediately. The wooden panels seemed to brought the air of agelessness to the church interiors and the wooden vault definitely reminded me of all those medieval stone churches we have seen over the past few years.

But of course we didn't go there to see the church only. The main reason was the charity concert by Alberto's friend Jarkko Martikainen that was arranged there – we decided to go after Alberto had ensured from Jarkko that he will play some Christmas tunes as part of his repertoire. After the show we went to meet and greet Jarkko.
- I just figured out that this was the first time I have bought tickets to your gig, Alberto opened the conversation.
- Come on now, old boy, there is nothing wrong about it this time, as the revenue goes to charity, was Jarkko's poignant answer.

The day following the concert was the Advent Sunday so Alberto decided it was high time to start to steer the household menu towards the Christmas flavors, like the good old rice porridge. The Christmas spirits were augmented also by the first snow that fell later in the week. Alberto was anxiously photographing the snowy trees and the snowmen that appeared around the neighborhood.

Too bad it didn't take long for the snow to melt – but our dream about a vacation didn't. With the money earned from the flea market, we managed to get ourselves to Stockholm again. There is no snow here either this time and we do hope that the rain will be over by the time when we're about head to Skansen Christmas fair...

Viikonloppu varsin musikaalisissa merkeissä

2011-11-22T22:04:00.022+02:00

Viime viikolla olimme Alberton kanssa kovin kiireisiä. Alkuviikolla oli paljon järjesteltävää, koska torstaina lähdimme reissuun. Lontoossakin näkemäämme musikaalia Chicago esitetään parhaillaan Tampereella, ja olihan meidänkin huolehdittava, että näemme sen ennen kuin esitykset loppuvat.

Chicago olikin varsin vauhdikas musikaali, jossa on mukaansatempaavaa musiikkia, kuten hyvässä musikaalissa tuleekin olla. Pikkukarhuille suosittelen kuitenkin ennemmin vaikkapa Leijonakuningas-musikaalia, sillä Chicagossa oli melkoisia rikosjuttuja, jotka huimasivat minunkin päätäni.

Tampereella näki, että joulu on taasen tulossa. Keskustaan oli sytytetty viehättävät jouluvalot...

… jotka johtivat meidät Plevnaan makkaran äärelle. Musikaalin jälkeen olikin jo sen verran nälkä, ettei Albertolla ollut mitään vaikeuksia saada kuuluisaa makkarapannua syötyä. Itse söin suosikkejani lammasmakkaroita. Tässä Alberton annos:

Tampereella vierailu juuri tuolloin oli varsin oiva ratkaisu, sillä Pirkkahallissa alkoivat kädentaitomessut. Syöksyin tietenkin paikalle. Messuilla oli valtavasti nähtävää, ja kiiruhdin melkoista vauhtia eteenpäin. Nähdessäni lankakauppa Poppelin kojun päätin käydä pikaisesti moikkaamassa tuttuja. Sain kuin sainkin tungettua itseni lankojen äärelle ja ostinkin pari ihanaa vyyhtiä.

Oli hauskaa ihastella eri tekniikoilla tehtyjä käsitöitä. Eräät suosikeistani olivat tämä keiju ja pikku lohikäärmeet, jotka ovat Jarna Schildtin tekemiä.

Messuilla oli myös mielenkiintoinen näyttely, joka esitteli lappilaisen poron ja lampaan villasta, nahasta yms. tehtyjä esineitä. Näyttelyssä oli mm. tämä mielenkiintoinen huovutettu asu.

Messuilta hyppäsin jälleen Alberton kyytiin ja matkamme jatkui Turkuun, sillä Alberton oli päästävä katsomaan Åbo Svenska Teaterin Les Miserables – viidennen kerran. Onneksi hän oli käynyt minun messuilla juostessani ostamassa hieman herkkuja, jotta minulla oli naposteltavaa, kun odotin häntä takaisin teatterista.

Seuraavana päivänä päätimme, että meidän oli saatava pitkästä aikaa sushia. Menimme siis Turun kauppahalliin, jossa istahdimme Kado Sushin pöytään – edellisellä Turun-reissullamme todistimme heidän sushinsa nimittäin varsin kelvollisiksi. Valittamista ei ollut tälläkään kertaa. Valitsimme lajitelman, ja varmistimme erityisesti, että se sisälsi nigirin, joka sisältää halstrattua lohta.

Juuri tilattuamme sushit vanha harmaapäänalle muoreineen ilmestyi. Niinpä aterioinnin jälkeen olikin aika suunnistaa jälleen teatteriin katsomaan Les Miserablesin päivänäytöstä. Ja kyllä – Alberto oli tietenkin mukana, vaikka oli nähnyt esityksen edellisen kerran edellisenä iltana.

Les Miserables oli tälläkin kertaa upea. Liikutuin kovin Fantinen laulusta Jag har en dröm, ja Jean Valjeanin kuolema alkoi itkettää. Cosette ja Marius olivat aivan ihastuttavan rakastuneita, ja Eponinen kohtalo jälleen yhtä surullinen. Mutta näyttipä minusta siltä, että vanhan harmaapäänallen muorikin liikuttui, joten ei hätää.

Tämän näytöksen piti alunperin olla viimeinen laatuaan, mutta ÅST päätti jatkaa Les Miserablesin esittämistä vielä kuukauden ajan ensi vuoden tammi- ja helmikuussa. Vinkiksi siis kaikille: jos ette ole vielä nähneet tätä turkulaista versiota Les Miserablesista, menkää nyt ihmeessä katsomaan kun vielä ehditte. Albertollakin on liput jo kolmeen kevätpuolen näytökseen...

Loistava lauantainen teatterikokemus takanamme suuntasimme turkulaiseen italialaiseen ravintolaan Sergio'siin, sillä pitkälle ajomatkalle kotiin ei voisi lähteä tyhjin vatsoin. Sekä minä että Alberto, kuten myös vanha harmaapäänalle ja muorinsa valitsivat pizzan. Alberto oli oliivein höystetyn Capricciosan kannalla.

Pitkän pimeässä ajetun kotimatkan ja yöunien jälkeen Alberton oli taas kiiruhdettava, sillä Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunnalla Kajastuksella oli 120-vuotisjuhlakonsertti. Alberto oli järjestänyt konserttiin taitavat ja menestyksekkäät solistit – ja tiedä häntä, ehkä vaikuttanut myös siihen, että konsertissa soitettiin Les Miserables -potpuri.

Solisteista ensimmäisenä esiintyi Timo Rautiainen. Hän esitti Peltoniemen Hintriikan surumarssin sekä Rauno Lehtisen ikivihreän Muuttuvat laulut.

Timon jälkeen esiintyi Maria Lund, jonka ihastuttava pinkki mekko sai erään pikkutytön luulemaan häntä prinsessaksi. Maria lauloi liikuttavan kappaleen Hijo de la Luna sekä hieman hilpeämmän laulun Mikä voi olla sen mukavampaa musikaalista The Sound of Music.

Loppuhuipennuksena Maria ja Timo esittivät duettona Nino Rotan kappaleen Kun aika on elokuvasta Romeo ja Julia.

Konsertin jälkeen Alberton oli pakko päästä poseeraamaan valokuvaan ystäviensä kanssa. Saamansa ruusut hän sujautti kuvauksen ajaksi saksofoninsa kelloon.

Konsertti oli yleisömenestys, mutta taiteen suhteen aina niin kriittinen Alberto löysi tapansa mukaan jotain jupistavaa:
- Mamma mia, soitin väärin Les Miserablesissa – vaikka osaan kaikki kappaleet ulkoa! Ja orkesterikin oli välillä vähän epävireessä. Sen lisäksi...
- Hys, Alberto, ihan hyvin se meni. Kukaan tuskin huomasi niitä pieniä virheitä, ja kaikki viihtyivät aivan loistavasti, rauhoittelin Albertoa.

Kaiken tämän jälkeen lienee varsin ymmärrettävää, että Les Miserablesin melodiat ovat soineet päässäni vielä tänäänkin...

- - -

The Weekend of Musical Mayhem

We have been quite busy lately, partially because we had to get a lot of things done before we could leave for a short holiday trip last weekend. The famous musical Chicago was extended for the autumn season in TTT-Theatre in Tampere, so we had to make sure to catch it while it lasts. As you may remember, we saw this musical earlier this year in London, so we knew what to expect: murder, greed, corruption, violence, exploitation, adultery and treachery - all those things we hold near and dear to our hearts (or that's what they say in the advertisement). However, due to these subject matters it may be better to take the bear cubs to see something else, for example Lion King the musical.

After the show we felt a bit hungry so we headed to one of our favorite restaurants in Tampere, the good ol' Plevna. The Christmas lights showed the way to the home of the best sausage platter on the Earth.

The Finnish Handicraft 2011 fair happened to coincide our stay to Tampere, so a visit to Pirkkahalli was inevitable for yours truly. There was a lot to see and I had to hurry to see as much as possible. I managed to visit the stall of my favorite yarn shop Poppeli and buy some yarns. There were also other kinds of handicrafts present, like Jarna Schildt's ceramic fairy and little dragons and Lappish clothes made out of reindeer and lamb wool.

Alberto picked me up from the fair and we continued our trip to Turku. Alberto had once again tickets to ÅST's production of Les Miserables – this was already the fifth time he saw the show. I stayed in the hotel, relaxing and enjoying some delicated Alberto had bought while I was at the exhibition.

On the next day we decided to start our day with some sushi. From our previous visit to Turku we knew very well where to go: to Kado Sushi in the old market hall. One just can't go wrong with their sushi selection that includes nigiri with burned salmon. As we were just about done with the sushi, Old Grey Bear and his missus arrived to join us for yet another performance of Les Miserables (yes, Alberto got to see the show for the sixth time).

This was the second time I saw this production and this time it was even better than last time. I was touched by Fantine's song ”I Dreamed a Dream” and the death of Jean Valjean at the end of the show made me cry. Cosette and Marius were wonderfully in love with each other and the fate of Eponine was just as sad as ever. To me it looked like that Old Grey Bear's missus had to wipe her eyes a few times during the show, so I think it was ok for me, too.

This was supposed to be the last performance of this show but the show still got extended for a month-long run from mid-January to mid-February next year. Make sure to catch it while you still can – Alberto already has tickets for three performances...

After such a delightful musical experience we proceeded with a dinner in Sergio's, the best Italian restaurant in town. After some delicious pizza it was time to say goodbye to Turku and make our ways back to home. This didn't, however, mark the end of our weekend of musical mayhem, as there was a concert for Alberto to play on Sunday.

As I have mentioned earlier, Alberto is sometimes playing his saxophone in Kajastus, the concert band of the local working men's association. This honorable and old orchestra celebrated its 120th anniversary on last Sunday and Alberto had managed to persuade two of his artist friends to appear as soloists. And I am quite sure he had also something to do with the Les Miserables medlay that was included into the concert programme.

The first half of the concert was dedicated to the orchestral numbers while the soloists took the stage after the intermission. Alberto's long time friend, Timo Rautiainen, took his turn first, singing two Finnish evergreens ”Peltoniemen Hintriikan surumarssi” (”The Funeral March of Hintriikka Peltoniemi”) and ”Muuttuvat laulut” (”Changing Songs”). Then it was time for princess-like Maria Lund to entertain us with a moving rendition of ”Hijo de la Luna” and more cheerful ”My Favorite Things” from ”The Sound of Music”. The concert was closed with Timo and Maria singing together Nino Rota's ”What Is Youth” off the motion picture ”Romeo & Juliet”.

The concert was a huge success but that didn't spare us from some critique by Alberto:
- Mamma mia, I played wrong during the Les Miserables – and I should know these songs inside out! And the orchestra was out of tune in places! And in addition to this...
- Hush, Alberto, it went just fine. Nobody noticed the mistakes and everybody was having a good time, I had to calm him down.

After all this, it is hardly surprising that the melodies from Les Miserables have been humming in my head for past few days...

Oktoberfestistä Halloweeniin

2011-10-31T00:27:00.012+02:00

Meillä on ollut tapana aina syksyisin tähän aikaan matkustaa Italiaan haistelemaan kotomaan tuulia. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi jouduimme kuitenkin luopumaan matkahaaveistamme tänä vuonna. Olemme olleet tämän vuoksi kovin pahoilla mielin, varsinkin kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta nykyisen Italian valtion syntymästä.

Piristystä elämäämme tuli kuitenkin yllätysvieraiden muodossa Alberton serkun Roberton tupsahtaessa kylään lastensa Giulian ja Vittorion kanssa. Kuten ehkä muistatte, Roberton vaimo Giovanna pyörittää kovin suosittua pitopalvelua, ja nyt kiire oli käynyt niin kovaksi, että hän katsoi parhaaksi lähettää perheensä pariksi viikoksi evakkoon pahimman ruuhkan ajaksi.

Vieraat saapuivat sopivasti Alberton syntymäpäiväksi, mistä Alberto saikin loistavan tekosyyn järjestää myöhäisen Oktoberfestin. Tapansa mukaan Alberto suunnitteli Oktoberfest-juhlansa huolellisesti. Tarjolla oli tietenkin bratwurstia ja hapankaalia...

… sekä currywurstia.

Makkarakemujen jälkeen Roberto ehdotti Albertolle, että tämä voisi laittaa vaihteeksi jotain todella suomalaista murkinaa. Lähikauppamme oivallisesta valikoimasta löytyi tuoreita muikkuja, joita Alberto sitten paistoi vanhan hyvän ajan tapaan voissa. Kaikille maistui niin hyvin, että muikut katosivat samaa tahtia, kuin Alberto lappoi niitä pannusta pöytään:
- On kyllä todella hyvää, varsinkin näin uuniperunoiden kanssa, totesi Roberto. - Tartar-kastike ei kuitenkaan taida olla kovin suomalainen keksintö?
- Ei olekaan, myönsi Alberto. - Mutta kuten tiedät, erilaisten ruokakulttuurien yhdistely on trendikästä nykyään.

Huomasin aivan sattumalta, että Finnkinon elokuvateattereissa esitettiin viime keskiviikkona ja torstaina Phantom of the Operan 25-vuotisjuhlakonsertti. Roberto ei pahemmin oopperasta piittaa, joten hän lupautui lastenvahdiksi, jotta kaikki muut pääsisivät näkemään konsertin. Niinpä otimmekin keskiviikkona mukaan naapurit ja ystävät ja lähdimme nauttimaan tunteita pursuilevasta musikaalista.

Yllättäen esitys olikin enemmän näytelmä kuin konsertti – ylöspano oli melkein yhtä komea kuin niillä kerroilla, joilla olemme nähneet musikaalin West Endin Her Majesty's Theatressa. Kaikki olivat kovin innoissaan esityksestä – Alberto tosin harmitteli, ettei Les Miserablesin 25-vuotisjuhlakonserttia ollut järjestetty yhtä lailla näytelmälliseksi.

Lisää elämyksiä oli tarjolla jo heti seuraavana iltana, kun Hector aloitti Aikamatka-kiertueensa Jyväskylän jäähallista. Tämä tapahtuma kiinnosti myös Robertoa, ja hän pitikin kovasti kuulemastaan, vaikka ei kappaleiden sanoituksista mitään ymmärtänytkään. Jotain kritisoitavaa kuitenkin löytyi:
- Alberto, miksi ihmeessä olet hommannut meille paikat näin sivusta? Täältä ei näe kunnolla taustavideoita...
- Yritin hankkia meille paikat mahdollisimman läheltä lavaa, mutta se oli hankalaa, kun en ole aiemmin ollut täällä meidän jäähallimme katsomossa, selitti Alberto. - Onneksi videoruutu on tuossa noin lähellä, ja soundithan ovat tässä kohtaan mitä parhaimmat.
- Se pitää kyllä paikkansa, myönsi Robertokin.

Viikonloppuna vietimme sitten halloweenia. Lapset – ja lapsenmielinen Alberto – olivat pukeutuneet asianmukaisesti. Goot ja Ti olivat jälleen pukeutuneet gooteiksi. Minä olin järjestänyt paikalle pari kurpitsakoristetta.

Vain hetki myöhemmin ihmettelimme, minne lapset olivat kadonneet. Silloin ovelta kuului kumiseva kolkutus kuin kauhuelokuvassa. Uskaltauduin ovelle, ja siellä lapset olivat.
- Karkki vai kepponen? he kysyivät yhteen ääneen.

Onneksemme olimme varanneet hieman karkkeja lapsia – ja itseämmekin – varten. Niinpä emme joutuneet kepposten uhreiksi.

Juhlistimme halloweenia vielä pääkallomuotteihin leipomillani kallokarkeilla koristelluilla muffineilla. Nekin maistuivat sekä isoille että pienille yhtä hyvin.

Hauskaa halloweenia!

- - -

From Oktoberfest to Halloween

As you may know, we usually visit our home country Italy around this time of year. Unfortunately our fiscal situation made it impossible for us to go this year. It has made us very sad, especially as this year has been the 150th anniversary of the modern Italian state. However, our spirits were raised considerably by a surprise visit of Alberto's cousin Roberto and his kids. Roberto's wife, Giovanna, is running a popular catering service and she has been so busy with her business lately that she decided to send Roberto, Giulia and Vittorio away for the most hectic period.

The guests arrived just for the time for Alberto's birthday. This gave Alberto a good excuse to throw a belated Oktoberfest party with some German sausage classics like bratwurst with sauerkraut or currywurst. The feating didn't end with the sausages: on the next day Alberto fulfilled Roberto's wish for some traditional Finnish food by serving fried vendaces.

After all that eating it was high time for some culture and entertainment. The 25th anniversary concert of the ”Phantom of the Opera” musical was shown in a local cinema. Roberto doesn't care much for opera, so he voluteereed to look after the kids so that everybody else got the chance to go. To our surprise the show was a nearly complete re-enactment of the original West End production. Everybody were excited about the show, even if Alberto murmured something about how they should have adopted such a replica show for last year's 25th anniversary of Les Miserables as well...

More entertainment was available on the very next evening when a famous Finnish singer-songwriter Hector started his 45th anniversary tour from the icehall of Jyväskylä. This concert was more of Roberto's liking and he digged the show even if he didn't understand much of the lyrics.

And then it was time for some halloween creeps and fun. The kids (including Alberto) had put their masquerade costumes on and I arranged some pumpkin heads as decoration. The kids got to do their ”trick or treat” routine – as we didn't want to experience any tricks or pranks, we had reserved a good stock of sweets for bribing the little devils. I had also prepared some halloween muffins for the kids and adults to share.

Happy halloween!

Syysretkiä

2011-10-24T23:02:00.007+03:00

Pidämme Alberton kanssa kovin paljon syksystä. On mukavaa kävellä ulkona, kun puiden lehdet ovat upean keltaisia tai punaisia. Tämänsyksyisilläkin retkillämme olemme löytäneet yhden jos toisen luontoihmeen. Heti kotinurkilla seisoskeli pihlajia täydessä syyställingissä.

Hieman keltaisempaa luontoa löysimme läheisen lammen rannalta.

Oli jo sen verran viileää, että katsoimme tarpeelliseksi pukeutua viittoihin. Tässä olemme aivan lähellä Jyväskylän hyppyrimäkeä, joka kurkistaa kuvan ylälaidasta. Kauniimpi osa kuvaa on Vuorilampi syksyisine puineen.

Tänä syksynä on tullut tarkasteltua sieniä hyvinkin paljon. Emme tosin ole poimineet niitä, sillä emme tunne niitä riittävän hyvin, mutta sienien muodot ovat niin hauskoja, että valokuvia on tullut otettua. Seuraavasta kukin voi valita oman suosikkisienensä.

Eräs syysretki vei meidät myös suolle. Onneksi siellä oli pitkospuut, sillä pelkäsin tietenkin putoavani suonsilmään. Kun Alberto kertoi, että pitkospuita pitkin voin kulkea suolla varsin turvallisesti, aloin mennä sellaista vauhtia, että Albertollakin oli ihmettelemistä.

Kuten ehkä jo tiedättekin, Alberto on aivan innostunut tuulenkaadoista. Nyt löysimme aivan valtavan sellaisen. Puun juuret olivat niin jykevät, että oli vaikea uskoa, että tuuli oli todella saanut puun nurin.

Viimein tuli myös aika saatella luonamme asuva siili talviunille. Alberto haravoi kuistille varisseet lehdet kasaksi, jonka uumeniin siili heti käpertyikin. Minä asettelin vielä pahvilaatikon talvipesälle katoksi. Viivikin tuli toivottamaan ystävälleen hyviä talviunia, vaikka olikin hieman harmissaan siitä, että leikkikaveri piti päästää nukkumaan koko talveksi.

Talviunien myötä kaunein syksy alkaa harmi kyllä olla jo takana. Mutta onneksi tulossa oleva talvikin on kaunis. Ainakin jos saamme riittävästi lunta.

- - -

The tales of autumn

Both me and Alberto like autumn a lot. As the weather is getting colder, it has been time to dig the cloaks out of the wardrobe again before taking a walk around the neighborhood.

There has been a lot to see, discover and enjoy in the forests during the season. The trees have been clad in all shades of yellow and red and there has been a plenty of mushrooms everywhere this year. We haven't picked up them that much, as we don't know which ones are safe to eat, but Alberto has taken a few photos of them for everyone to pick their favorites from.

We also dared to cross a nearby bog using the duckboards that had been laid across the wetland. I wasn't so sure about it first, but after once Alberto assured that it is safe to step on the boards, I skittered forward so hastily that Alberto almost got left behind.

It also seems that Alberto has not lost his sense of fallen trees – and this time he really out did himself in that matter. It was almost impossible to believe that such a big tree with such strong roots could be brought down by the wind.

Finally it was time to lay our hedgehog friend in to the hibernation for winter. Alberto scoured the fallen leaves on our veranda into a pile and the hedgehog soon snuggled down in it. I completed his winter nest with a cardboard box. Vivian was also present to wish a nice hibernation to her friend.

Kulttuuri- ja makuelämyksiä

2011-10-10T12:45:00.018+03:00

Kuten arvata saatatte, olemme ehtineet harrastaa muutakin kulttuuria kuin elokuvakulttuuria. Ween Maan Wiljaa -markkinoilla perehdyimme erityisesti ruokakulttuurin kalaosioon. Tiesimme jo ennestään etsiä Ravintola Maisan kalalautasta, ja onneksi löysimme sen taas.

Lautasella oli loimulohta, balsamicomarinoitua haukea sekä muikkuja ja lisukkeita. Albertolta valui vesi suusta jo ennen kuin edes pääsimme oikean kojun ääreen – eikä aiheetta.

Koska voissa paistettuja muikkuja saa valitettavasti niin perin harvoin, meidän oli vielä käytettävä tilaisuus hyväksemme ja maistettava niitäkin. Sitten vatsa olikin kylläinen pitkän aikaa.

Itse asiassa se oli aivan hyvä juttu, sillä melkein suoraan markkinoilta suuntasimme kohti Tamperetta. Siellä esiintyi jälleen tuliteatteri Flamma, joka on jo kahtena edellisenä vuonna ideoinut esitystään Kalevalan pohjalta. Minä olen kovinkin kiinnostunut Kalevalasta, ja siksi nuo esitykset onkin täytynyt käydä katsomassa. Tänä vuonna oli Kalevala-trilogian viimeinen osa, jonka nimi oli Väinämöinen palaa. Olimme ensin Alberton kanssa hieman hämmästyksissämme, sillä emme voineet olla varmoja, oliko kysymys siitä, että Väinämöinen tulee takaisin vai siitä, että Väinämöinen on liekeissä eli palaa siis tulessa. Jonkin aikaa jännitettyämme meille selvisi esityksen edetessä, että kyse oli onneksi ensimmäisestä vaihtoehdosta.

Kalevala oli Flamman kynsissä muotoutunut hieman omituiseksi. Väinämöisellä oli basso ja suurin lavaste oli jonkinlainen steampunk-tyylinen rakennelma, josta en oikein päässyt perille. Se esitti Sampoa tai sitten ei. Mutta minkäs teet, tulishow on aina hienoa katsottavaa.

Onneksi Jyväskylässäkin on tarjolla kulttuuria, joten aina ei tarvitse lähteä kovin kauas kotoa, jos kaipaa sivistymistä. Lutakossa esiintyi jälleen maanmiehistämme koostuva omituista metallimusiikkia soittava Ufomammut, jota meidän piti tietenkin mennä katsomaan. Tällä kertaa pojat olivat ottaneet mukaan vielä lisää italialaista rockuskottavuutta: lämppärinä soitti bändi nimeltä Morkobot.

Morkobotin musiikki oli aivan yhtä erikoista kuin bändin nimikin. Ufomammut oli meille sen sijaan ennestään tuttu. Tiesimme odottaa omituisia mutta mieleenpainuvia tunnelmia. Bändi ei pettänyt.

Keikan jälkeen Alberto meni ostamaan bändipaidan vain siitä ilosta, että sai tehdä kauppaa italiaksi.

Toisenlaista omalaatuista musiikkia oli odotettavissa Helsingin jäähallissa, kun näimme Tori Amoksen toisen kerran. Tällä kertaa artistilla oli mukanaan lavalla vain jousikvartetti, eikä konsertissa muutoinkaan ollut erityistä ulkomusiikillista kikkailua. Mutta kuinka mainiota soitantaa se olikaan! Täytyy myöntää, että Tori Amoksella on karismaa vähintään yhtä paljon kuin parhailla italialaisilla. Harmi vain, että kamera unohtui kotiin, joten meidän on tyytyminen tähän Alberton kännykällään ottamaan suttuiseen kuvaan:

Ja kuinkas sitten seuraavaksi kävikään? Alberto viiletti taas Turkuun. Miksikö? Koska Åbo Svenska Teater oli jatkanut Les Miserablesia vielä muutaman näytöksen verran syksylläkin ja Alberton oli pakko päästä näkemään syyskauden nypremiär. Tämä oli jo neljäs kerta, kun Alberto näki ÅST:n Les Miserablesin, eikä sekään ilmeisesti vielä riitä, koska hänellä on liput myös syyskauden kahteen viimeiseen näytökseen. Hassu karhu!

Minäkin lähdin Alberton mukaan, vaikken musikaalissa ollutkaan, sillä reissulle oli suunniteltu kaikenlaista muutakin mukavaa. Olimme viimeinkin päättäneet kokeilla Turun kauppahallissa sijaitsevaa sushibaari Kadoa.

Valitsimme valmiin lajitelman, jossa oli mahdollisimman monenlaista maisteltavaa. Lisäksi otimme misokeitot. Annos oli herkullinen. Varsinkin halstrattu lohi (toinen nigiripala oikealta) teki vaikutuksen. Seuraavalla kerralla sitä pitää saada enemmän kuin yksi pala.

Turun kauppahalli on viehättävä paikka. Ehkäpä juuri siitä syystä eräs sukulaisemmekin oli päättänyt ottaa sen kodikseen.

Kauppahallivierailun jälkeen lähdimme kotimatkalle, jolla pysähdyimme Tampereella. Olimme kuulleet, että Nukkumatti oli saapunut Museokeskus Vapriikkiin, joten päätimme käydä tervehtimässä häntä.

Ensin perehdyimme kuitenkin näyttelyyn, joka esitteli amerikansuomalaisen Lady Ostapeckin pukukokoelmaa sekä valokuvia, joita tämä nainen oli ottanut. Pukuja oli näytteillä yli sadan vuoden ajalta – ja ne olivat upeita! Näyttely oli ehdottoman hyvä tapa tutustua muodin muuttumiseen vuosikymmenestä toiseen.

Näyttelyssä oli myös Lady Ostapeckin antiikkinukke, joka oli aikanaan annettu 3-vuotiaalle pikkutytölle. Nukke oli kovin sievä – ja varsin isokokoinen leikkejä ajatellen. Tosin nuken esittelytekstistä selvisi, ettei sillä varsinaisesti leikittykään, sen verran hieno nukke se oli.

Toinen Vapriikissa katsastamamme näyttely oli Eremitaasin kokoelmista koostettu agitaatioposliininäyttely. Osa posliinista ei oikein ollut minun makuuni, mutta tämä shakkilauta oli melkoisen komea, pakko se on myöntää.

Näyttelyssä oli myös mm. tämä kaunis kukkalautanen, joka tosin aiheutti minussa hämmennystä.

- Alberto, miksi noiden kauniiden kukkien keskellä on sirppi ja vasara? Onko
se nyt sitten sitä agitaatiota? minä kysyin.
- Kyllä rakkaani, se on juuri sitä, Alberto vastasi.
- Niin kuin se Lenin-muki tuolla toisessa vitriinissä?
- Juuri niin.
- No, ehkä emme sitten osta näitä kotiin, tein johtopäätöksen.

Mutta entäpäs Nukkumatti? Hän oli jo valitettavasti ehtinyt lähteä Vapriikista. Trabantinsa hän oli kyllä jättänyt vielä Tampereelle.

Olimme hieman pettyneitä siihen, ettemme voineetkaan tavata Nukkumattia, mutta onneksi museossa oli muutoin ollut kiinnostavaa nähtävää. Niin kiinnostavaa, että nälkäkin alkoi jo tulla. Alberto vei minut amerikkalaistyyliseen Dineriin hampurilaiselle.

Hampurilaislista oli pitkä, joten valinnan tekeminen vei hetken, mutta lopulta olimme molemmat varsin tyytyväisiä ateriaamme. Nälkä ei todellakaan jäänyt – itse asiassa minä en jaksanut syödä kaikkia ranskalaisiani, sillä annos oli niin suuri.

Lopulta palasimme kotiin. Tuomisina meillä oli ihastuttavat sydänsämpylät seuraavan aamun aamupaloiksi...

… sekä kellarissa olevien juustojen täydentäjiksi herkkujuustoja - Turun kauppahallista tietenkin.

- - -

Cultural and culinary experiences
As you have probably already guessed, despite the laborious movie project, we have also had time for other cultural interest. We started with fish food culture on the local harvest fair where we got to taste again the delicious fish platter of Restaurant Maisa, our favorite from the last year's fair. We also couldn't resist the temptation of butter fried vendaces...

After all that we were quite satisfied for the rest of the day. This was great as we headed for Tampere to see the fire theater show by Flamma. In the two previous years Flamma's shows have been based on the Finnish national epic Kalevala and this year's show completed the trilogy. The name of the show, "Väinämöinen palaa" did confuse us a bit first, though, as it can be translated either "Väinämöinen returns" or "Väinämöinen burns down". During the show we were relieved to learn that it was the case of former. And the steampunk inspired set they had built was awesome, too.

Luckily there have been some interesting cultural events here in Jyväskylä as well so that one doesn't need to always travel vast distances to enjoy some art and entertainment. Ufomammut, a progressive metal group from Italy, played a gig in Lutakko, the prime rock club in the town. This time they had also brought some more of our country men with them, as another Italian group called Morkobot was opening the show for them. As we have seen Ufomammut before, we knew to expect quite obscure industrial metal music, and Morkobot turned out to be musically just as weird as their name, too. After the gig Alberto bought a T-shirt just to get the chance to bargain in Italian.

A bit later on we also got to witness some more original music in the Helsinki ice hall when Tori Amos opened her Night of Hunters tour there. This time she only had a string quartet to accompany her in a number of pieces and there were no large lightning or background sets on stage. But what music she played! And what a charismatic lady! Too bad we had forgotten to bring the camera with us so we have to settle with a low-quality photo that Alberto took with his cell phone.

Our latest expedition to the world of culture and culinary took us first - once again - to Turku. Åbo Svenska Teater has extended their production of Les Miserable for the autumn season and Alberto wanted definitely witness the re-premiere. This was already the fourth time Alberto saw this production and even that doesn't seem to be enough as he already has tickets for the two final shows of the autumn run. Funny bear!

I was accompanying Alberto, even if I didn't see the musical - we had also planned other nice things to take place during the trip. For example, we had finally decided to try out the Kado sushi bar in the market hall of Turku. We picked up a mixture of everything and miso soups. It was delicious, specially the nigiri with burned salmon. After the sushi we chatted a while with a relative who's living in this cozy old market hall.

On the way back home we stopped in Tampere again. We had heard that Sandman was spending some time in the Vapriikki museum center so we decided to meet and greet him there. However, we first took a tour through the new exhibitions we hadn't seen before. We got to see a nice dress collection put together by a Finnish-American Lady Ostapeck. There were dresses covering a period of more than one hundred years and they were just magnificent. There was also an antique doll that had been given to Lady Ostapeck when she was three years old.

Another interesting exhibition told the story of so-called agitation porcelain. A good number of various artifacts from the collections of The State Hermitage Museum of St. Petersburg illustrated how even fine porcelain art had been turned as a vehicle of communist propaganda between 1920s and 1980s. Some of the items made me wonder:
- Alberto, why there is a sickle and a hammer in the middle of those
beautiful flowers? Is this now what they call agitation?
- Yes, my dear, that's exactly what it is, answered Alberto.
- And that cup with the picture of Lenin over there?
- Yep, that too.
- Well, maybe we are not going to buy these when we are shopping for kitchen ware next time...

But what about Sandman? Too bad we missed him as he had already continued his journey. He had left his Trabant to Vapriikki, though. We were a bit disappointed first but that didn't last long - there had been so many other things of interest to see in the museum. Actually it had been so interesting that we found ourselves a bit hungry. Without further hesitation Alberto took me for a burger in a real American-like diner. The menu was long and there were so many different kinds of burgers that it took a while to decide what to have. And the hunger was cured for good - the portion was so big that I couldn't fit in all my fries.

After a day full of culture and culinary, we finally got back home for the night. The culinary part of our journey was not completely over yet, though, as we had bought some cozy heart-shaped bread and some cheese - from the Turku market hall, of course.

Fanielokuvaa tekemässä: Jälkinäytös

2011-10-05T00:19:00.008+03:00

Jokunen viikko elokuvaprojektimme valmistumisen jälkeen Victoria ja Freija tulivat jälleen kerran leikkimään Viivin kanssa. Kesken leikkien posti toi Jyväskylän Science Fiction Seura 42:n lehden Alienistin. Victoria ja Freija nappasivat sen nopeasti hoteisiinsa ja menivät olohuoneeseen lukemaan sitä. Hetken kuluttua sieltä kuului huuto:
- Hei! Me ollaan lehdessä!

Alberto ja minä ryntäsimme olohuoneeseen. Ja niin tosiaan oli – meidän elokuvantekoamme oli esitelty Alienistissa sivutolkulla.

Hetken hämmästeltyämme asiaa Alberto sai oivalluksen.
- Epäilenpä, että puumarouvalla ja hänen nuorikollaan on jotain tekemistä tämän asian kanssa, hän sanoi. - Muistaakseni he kuuluvat lehden toimituskuntaan.

Katsoimme asian selvitetyksi ja keskityimme lukemaan tekstiä. Lopulta Alberto totesi tyytyväisenä:
- Kyllähän siinä kaikki tekniset yksityiskohdat ovat kohdillaan.
- Jättetrevligt! vahvistivat Victoria ja Freija.

- - -

Making a movie – Epilogue

A few weeks after the premiere of Victoria's and Freya's movie, the postman brought us the latest issue of Alienisti, the fanzine published by the Science Fiction Society #42 of Jyväskylä. Victoria and Freya had once again come to play with Vivian and they were very interested in the fanzine when they saw it. After carefully reading it for a while, they suddenly shouted:
- Hey, we're here in the magazine!

Alberto and I rushed immediately to the living room to see what was going on. And behold – there was indeed an article in Alienisti covering our movie project to the last detail. After a moment of awe and confusion, Alberto got the clue:
- I am quite sure that this has something to do with Mrs. Cougar and her young fiancée, as I seem to recall that they were somehow involved in the editorial board of this publication.

Alberto's theory sounded plausible, so we considered the mystery solved and proceed reading the article.

Fanielokuvaa tekemässä: osa 4: Jälkituotanto

2011-09-16T23:28:00.011+03:00

Alberto aloitti elokuvan jälkityöt jo heti kuvauksia seuranneena päivänä. Koska tuotanto oli niin huolellisesti suunniteltu, jälkituotanto hoitui melko kivuttomasti. Tarkastettuaan kuvatun ja äänitetyn materiaalin Alberto leikkasi siitä nopeasti raakaversion, jonka perusteella totesimme, ettei lisäkuvauksia tarvinnut tehdä eikä dialogiakaan tarvinnut jälkiäänittää uusiksi kuin ihan muutamien vuorosanojen osalta.

Victoria ja Freija tulivat mukaan, kun Alberto aloitti elokuvan lopulliseen muotoonsa saattamisen. Tämä – kuten niin moni edeltänytkin tuotannon vaihe – tapahtui kotoisasti keittiönpöytämme ääressä. Freijaa kuitenkin askarrutti yksi asia:
- Alberto-setä, miksi sinä et leikkaa nykyaikaisesti tietokoneella?
- Taidan olla hieman vanhanaikainen, mutta minä pidän enemmän perinteisellä tavalla työskentelystä. Sitä paitsi tällaisella työtavalla saamme elokuvaan aidomman vanhan kauhuelokuvan tunnelman, selitti Alberto.
- Jättetrevligt! totesivat Freija ja Victoria kuorossa.

Kun Alberto viimein julisti leikkauksen valmiiksi, siirryimme viimeistelemään elokuvan ääniraitaa. Alberto sävelsi elokuvaan musiikkia ja äänitti sen – sekä koko joukon yhdessä tekemiämme tehosteääniä - omassa kotistudiossaan. Vähän vaativammat tehosteet, kuten tuulen ja ukkosen äänet, lainasimme BBC:n tehostelevyiltä, jotka Alberto oli saanut lahjaksi ystävältään joskus vuosia sitten.
- Enpä olisi uskonut, että näille tulee oikeasti joskus käyttöä, pohti Alberto.
- Ihmeellistä, että noin vanhojen levyjen tehosteet olivat niin aidon kuuloisia, hämmästeli puolestaan Freija.
- No, meidän onneksemme BBC:n ääniteknikot hallitsivat laadukkaan stereoäänittämisen salat jo 1970-luvulla, vastasi Alberto.

Ja viimein koitti myös se kauan odotettu hetki: filmin lopullinen 16mm:n esityskopio saapui laboratoriosta, jonne Alberto oli lähettänyt sen kehitettäväksi. Kutsuimme kaikki projektiin osallistuneet ensi-iltaan luoksemme. Levitimme ovelle punaisen maton Victorian vaatimuksesta, ja hänen isänsä napsi valokuvia, kun tytöt poseerasivat matolla Gootin ja Tin laatiman mainosjulisteen edessä. Minä ja Ingrid valmistimme ison kulhon popcornia ja monta kannullista mehua samalla kun Alberto latasi filmikelan rakkaaseen projektoriinsa. Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen salissamme, valot pimennettiin ja Alberto käynnisti projektorin. Ja niin me uppouduimme liikkuvan kuvan maagiseen maailmaan – tällä kertaa ihan omin tassuin tehtyyn sellaiseen.

- - -

Making a movie, part 4 – Post-production

Alberto started the post-production of Victoria’s and Freya’s movie immediately after we had completed the principal photography. As we had pre-planned everything carefully, the post-production turned out to proceed rather smoothly. Once Alberto had checked out the material we had shot and recorded, he quickly assembled a rough cut so that we could see that there was no need to re-shoot scenes and that only minor parts of dialogue needed to be looped.

Victoria and Freya were present when Alberto edited the final cut of the film. This was carried out – like so many other tasks during the production – homely around our kitchen table. However, Freya was wondering one thing:
- Uncle Alberto, why are you not using a computer workstation for editing like others are doing nowadays?
- I guess I am a bit old-fashioned but I do like working traditional ways. And this way we get more authentic look and feel of an old horror flick.

Once the editing had been completed, we went on to work with the soundtrack. Alberto composed and recorded some music and quite a few sound effects for the film in his home studio. The more demanding effects, like wind and thunder, were taken from old BBC FX discs that Alberto had got as a gift from a friend a long time ago.
- I never believed that there would be some real use for these, said Alberto.
- It is surprising how good and authentic these old effect records do sound, commented Freya.
- Well, it is our luck that the engineers at the BBC mastered the secrets of stereophonic recording already back in the 70s, answered Alberto.

And finally it was time for the long-awaited moment: the 16mm projection print of the film arrived back from the lab. We invited everyone how had been involved in the project to a premiere held in our home. According to Victoria’s demand, we spread the red carpet at our door and Magnus Björhufvud was taking photos of Victoria and Freya when they were posing on it in front of a poster designed by Goth and Tic. Ingrid and I prepared huge bowls of pop-corn and lots of juice while Alberto was loading the film into his trusty old projector. When everyone had sat down, we turned off the lights, Alberto started the projector and we all got enchanted by the magic of the moving pictures – this time created completely by our own paws.

Fanielokuvaa tekemässä - osa 3: Kuvaus

2011-09-12T22:34:00.008+03:00

Vihdoin ensimmäinen kuvauspäivä koitti. Alberto oli koko edellisen viikon puhdistanut linssejä, ladannut filmikeloja ja rasvannut kameroiden ja kelanauhurin koneistoja. Lavasteet oli pystytetty ullakolle torstai-iltana, ja minä käytin perjantaiaamun pukujen pesemiseen ja silittämiseen samaan aikaan kun Goot ja Ti viimeistelivät kuvauspaikkaa asettelemalla rekvisiittaa paikalleen.

Koska kuvatessa tulee helposti nälkä, värväsimme vielä Victorian äidin Ingrid Björnhufvudin huolehtimaan ruuasta ja tarjoilusta.
- Ajattelin tarjota täytettyjä sämpylöitä ja patonkeja, selitti Ingrid pyyhkäistessään keittiön ovesta sisään. - Myös hedelmiä ja muuta pientä purtavaa pitää olla tarjolla ja juomaksi mehua. Eihän kenelläkään ole allergioita?
- Ei minun tietääkseni, vastasin ja olin hiljaa mielessäni iloinen siitä, että saimme jättää muonituksen Ingridin kyvykkäisiin tassuihin.
- Meidän äiti tekee parhaat eväät, totesi Victoriakin.

Kuvaukset aloitettiin heti kun Alberto oli kiiruhtanut töistä kotiin. Kuvaustilanteessa jokaisella oli oma tehtävänsä ja työskentely oli hyvin kurinalaista. Koska Victoria, Freija ja Alberto joutuivat esiintymään kameran edessä, minun tehtäväkseni jäi toimia tuottaja-ohjaajana ja pitää kaikki langat tassuissani koko kuvauksen ajan. Alberto hoiti kuvaamisen niissä kohtauksissa, joissa hän ei itse näytellyt, ja minun huolekseni jäi toimia kamerakarhuna Alberton ohjeiden mukaan jäljelle jäävissä kohtauksissa. Goot ja Ti huolehtivat maskeerauksesta, Magnus Björnhufvud valaistuksesta ja luonamme asuva pieni pupu äänityksestä.

Kuvausviikonlopun aikataulu oli kireä, mutta saimme kaiken valmiiksi sunnuntai-iltaan mennessä. Kuvatessamme viimeistä kohtausta, jossa prinsessat kohtaavat Draculan, Victoria päätti huvittaa meitä laskemalla hieman leikkiä Alberton kustannuksella:
- Katso, se on Kreivi Dracula, replikoi Victoria käsikirjoituksen mukaan.
- Oi voi sentään, vastasi Freija.
- Minä en koskaan juo… viiniä, lausui Alberto tuon Draculan repliikeistä ehkä kuuluisimman.
- Mutta Alberto-setä, eihän se pidä paikkaansa! hihitti Victoria, saaden koko kuvausryhmän repeämään hersyvään nauruun. Kohtauksesta jouduttiin ottamaan useita ottoja ennen kuin kaikki saivat pidettyä kuononsa taas peruslukemilla.

- - -

Making a movie, part 3 – Principal Photography

Finally we were able to start shooting. Alberto had spent the beginning of the week by cleaning up the lenses, loading up the film and oiling the moving parts in his cameras and reel-to-reel recorder. Building the set was completed on our attic on Thursday evening and I spent the Friday morning by washing and ironing the costumes while Goth and Tic were decorating the set.

As one also gets hungry while working on the set, we invited Victoria’s mother, Ingrid Björnhufvud, to take care of the catering.
- I think I will serve stuffed rolls and baguettes, she explained when she blew into our kitchen. – There will be also some fruits and snacks available and lots of juice. Does anyone have any allergies?
- Not that I know of, I answered and was happy that we could leave the catering matters into the capable paws of Ingrid.

We started shooting immediately when Alberto had come back home from work. Working on the set was disciplined and everybody had a task of his or her own. As Victoria, Freya and Alberto had to perform for the camera, it fell on me to keep all strings in my paws during the shoot and assume the responsibilities of a producer and a director. Alberto worked as director of photography on those scenes where he didn't act himself and I took care of the photography when he did. Goth and Tic were responsible for the make-up, Magnus Björnhufvud for lightning and our little rabbit friend for the sound recording.

The hectic schedule prevailed the whole weekend but we still managed to get everything in the can by the Sunday evening. As we were shooting the final scene, Victoria decided to play a joke on Alberto:
- Look, it’s Count Dracula! Victoria said.
- Oh dear, replied Freya.
- I never drink… wine, Alberto delivered probably the most famous line of Dracula.
- But Uncle Alberto, that’s not true! chuckled Victoria, making the whole crew to laugh hysterically. We had to take several takes before everyone was able to keep their snouts straight through the whole scene again.

Fanielokuvaa tekemässä - osa 2: Tuotannonsuunnittelu

2011-09-09T00:28:00.009+03:00

Käsikirjoituksen valmistuttua Victoria ja Freija olivat innoissaan:
- Joko nyt aletaan kuvata, Alberto-setä?
- Voi lapset, ennen kuvaamista meidän pitää vielä valita näyttelijät, hankkia kaikki tarpeisto ja puvustus, etsiä kuvauspaikka, rakentaa lavasteet ja laatia kuvausaikataulu, vastasi Alberto.

Koska tehtävää oli paljon, päätimme jakaa työt niin, että kaikilla olisi omat tehtävänsä tuotannonsuunnittelussa. Kuvauspaikan löytäminen vaikutti ensiksi haasteelliselta, kunnes mieleeni juolahti mainio ajatus:
- Voisimme rakentaa Draculan linnan lavasteet ullakolle, kunhan vain ensiksi siivoamme siellä!
- Hyvä idea, komppasi Alberto. – Minulta puolestaan löytyy kilometrikaupalla matkoillamme kuvaamaani arkistofilmiä, josta saamme ulkokuvat linnasta.
- Jättetrevligt! hihkaisivat Victoria ja Freija jälleen.

Näyttelijöiden valinnasta keskustelimme pitkään ja päädyimme siihen, että Victoria ja Freija esittävät prinsessoita ja Alberto kiinnitetään Draculan osaan – hänellä kun on entuudestaan autenttinen Dracula-kostyymi viittoineen.

Lavasteiden ja pukujen osalta saimme onneksemme apua Freijan isosiskoilta Gootilta ja Tiltä. Goot ja Ti opiskelevat arkkitehdeiksi, joten lavasteiden suunnittelu sujui heiltä tassun käänteessä. Koska budjettimme oli rajallinen, jouduimme tosin hetken pohtimaan, mistä materiaalista lavasteet rakennetaan. Ongelma ratkesi, kun Victorian isä Magnus Björnhufvud toi työpaikaltaan valtavan ison palan roskiin heitettyä pahvia. Lavasteiden rakentaminen jäikin lopulta Alberton ja herra Björnhufvudin huoleksi - Freija tosin toimi työnjohtajana siskoiltaan saamansa ohjeistuksen turvin.

Goot ja Ti ovat myös taitavia vaatesuunnittelijoita ja ompelijoita, joten Victoria Björnhufvudin suurisuuntaisten puvustusvisioiden toteuttaminen ei ollut heille järin vaikeaa.
- Katsokaa! Piirsin kuvan siitä, millainen asu prinsessalla pitää olla, Victoria selitti tohkeissaan.
- Ja kruunusta näkyykin olevan erityisen tarkka kuva, Goot totesi hymyillen.
- Tottakai, Victoria sanoi vakavana. - Ei prinsessan kruunu voi olla millainen tahansa.

Kun lapset valmistivat pukuja Gootin ja Tin kanssa, minä laadin listan kaikesta tarvitsemastamme rekvisiitasta ja suoritin sitten hankintoja sen mukaan. Krusifikseja meiltä katolisilta karhuilta löytyi ihan omasta takaa, ja onnistuin hankkimaan vähän käytetyn arkun Draculalle pikkurahalla kirpputorilta. Goot ja Ti auttoivat minua korjaamaan pienet kulumat arkun kannessa ja vuoraamaan sen uudella punaisella satiinilla.

Tuotannonsuunnittelun vaativin tehtävä oli kuitenkin kuvausaikataulun ja -suunnitelman laatiminen. Tiesimme, ettemme voineet käyttää kuvaamiseen kovinkaan montaa päivää, joten meidän piti hyvin tarkkaan suunnitella, mitä minäkin päivänä kuvattaisiin sen mukaan, millainen aikataulu kenelläkin oli.
- Kävisikö tämä keskiviikkoilta? Alberto ehdotti.
- Meillä on silloin juhannussalon rakennusta, Victoria totesi.
- Entäs seuraava päivä?
- Minulla on silloin lasimaalauskurssi, Freija sanoi.
- Entäs sitten tämä päivä? Alberto sanoi osoittaen tassullaan kalenteria.
- Rakkaani, se on juhannus, minä vastasin.
Onneksi onnistuimme lopulta sovittamaan kaiken tarvittavan yhdelle pitkälle viikonlopulle, jolloin kaikilla työryhmäläisillä oli sopivasti vapaata. Varasimme varmuuden vuoksi vielä yhden päivän myöhemmin mahdollisia uudelleenottoja ja lisäkuvauksia varten.

Tarvittavasta tekniikasta huolehtimisen uskoimme tietenkin Albertolle, joka käyttikin monta päivää studiossaan koluamiseen ja sen pohtimiseen, millä kameralla kuvaisimme ja mikä olisi paras mikrofoni hunttiäänen tallentamiseen.
- Voisimme kuvata elokuvan Techniscope-tekniikalla 2-perf 35mm:n filmille, jolloin säästämme 50% filmikuluissa ja saamme suoraan melko autenttista Hammer Filmin laajakuvatyyliä, pohti Alberto.

Tytöt eivät kuitenkaan osanneet päättää, haluavatko he mieluummin vanhan mustavalkoisen elokuvan vai Hammerin goottilaisempaa tunnelmaa, joten päädyimme kuvaamaan super16mm-filmille open matte -tekniikalla, jolloin voimme jälkituotannossa rajata kuvan haluamallamme tavalla.

- - -

Making a movie, part 2 – Production design

Once the script was completed, Victoria and Freya were keen to proceed to the principal photography immediately:
- Can we start shooting now, Uncle Alberto?
- Look, children, we still have a lot to do before we can start shooting. We need to define the shooting schedule, cast the actors, find the locations, build the set and prepare the costumes and props, replied Alberto.

As there indeed were so many things to do, we decided to divide the labor of production design so that everyone had a task of her or his own to take care of. Finding the suitable location appeared to be quite challenging first, until I got an idea:
- We could build the set of the Castle Dracula in our attic! We need to clean up there a bit first, though…
- That’s a great idea, agreed Alberto. – As for the exterior shots of the castle we can use some archive footage I have shot on our travels.

We had long discussions about the casting until we settled with having Victoria and Freya as the princesses and Alberto as Dracula – he got the part because he already happened to have an authentic-looking Dracula costume with a cloak.

We were lucky to get help with the sets and costumes from Freya’s sisters Goth and Tic. They are studying architecture so it didn’t take them long to come up with the set design. As our budget was very tight, finding the building material for the set proved to be somewhat troublesome at first. The problem was solved by Victoria’s father Magnus Björnhufvud who brought a huge piece of cardboard he had rescued from the recycle bin at his work place. Magnus also ended up building the set with Alberto. Freya was overlooking their work according to the instructions she had received from her sisters.

Goth and Tic are also capable fashion designers and dressmakers, so they were the key resource to realize Victoria’s grandiose visions about the costumes:
- Look, I draw a picture of the princess’ dress for you to consider, Victoria said when she handed the sketch.
- I see that there is a very detailed picture of the crown, said Goth smiling after studying the drawing.
- But of course, the crown of a princess can’t be just like anything, Victoria replied.

While the girls were creating the costumes with Goth and Tic, I made the list of all props we need and began to search for them. As Catholic bears we did of course have a few crucifixes already and I also managed to purchase almost a brand new coffin for Count Dracula with a bargain price from a second-hand shop. Goth and Tic helped me to fix a few marks of wear and tear on it and re-attire it with red velvet.

The most demanding task in production design was coming up with the shooting plan and schedule. We knew that we could afford only a few days for the principal photography so we needed to plan ahead very carefully what to shoot and when. With a little bit of luck and adjustments we finally managed to fit the whole shoot around one pro-longed weekend. We also planned one extra day a bit later on for shooting pick-up and additional footage if needed.

Alberto was assigned to take care of all required technical aspects of the production. He spent quite a few days in his studio sorting out equipment and figuring out what to use to capture the sight and sound.
- We could shoot with Techniscope system using 2-perf 35mm film. That way we can save 50% on film-stock expenses and get authentic Hammer Film widescreen look and film, he calculated for us.

The girls, however, couldn’t make up their minds about whether they wanted an old-fashioned black and white movie or Hammer’s more gothic style, so we ended up shooting with super16mm in open-matte in order to retain free paws for cropping and grading the image in the post-production.

Fanielokuvaa tekemässä – osa 1: Ideasta käsikirjoitukseksi

2011-09-05T22:15:00.012+03:00

Muutama kuukausi sitten naapuriemme tytär Victoria Björnhufvud tupsahti vieraisille kovin tohkeissaan ystävänsä Freijan kanssa. Luulimme ensiksi, että he olivat tapansa mukaan tulossa leikkimään Viivin kanssa, mutta tällä kertaa heillä olikin asiaa Albertolle.
- Alberto-setä, sinullahan on elokuvakamera? Victoria kysyi heti ovesta sisään päästyään.
- Itse asiassa minulla on niitä useampiakin... Alberto vastasi hieman hämillään.
- Me halutaan tehdä elokuva! Voisitko kuvata sen meille? Freija touhotti innoissaan.
- Jahas, minkähänlaisesta projektista oikein mahtaa olla kyse? uteli Alberto jo hieman kiinnostuneena.

Kävi ilmi, että tytöt olivat saaneet koulusta tehtäväksi lukea jonkin klassikkokirjan. Freijan isosiskojen Gootin ja Tin kirjahyllystä he olivat löytäneet Bram Stokerin Draculan ja innostuneet siitä niin valtavasti, että halusivat nyt tehdä elokuvan sen pohjalta, vaikka kouluprojektiksi riittikin kirjan lukeminen.

Lapset olisivat halunneet aloittaa kuvaukset kirjan pohjalta saman tien, mutta Alberto kuitenkin toppuutteli heitä:
- Emme voi kuvata suoraan kirjan pohjalta, vaan meillä pitää olla ensiksi kunnollinen käsikirjoitus. Käsikirjoituksesta näemme paremmin, minkälaisia kohtauksia meidän pitää kuvata ja mitä kaikkea rekvisiittaa tarvitaan.

Alberton poskilla oli jo innostuksen puna, ja minäkin aloin kiinnostua Victorian ja Freijan elokuvasta, joten tarjouduin auttamaan heitä käsikirjoituksen laatimisessa - onhan minulla jonkin verran aiempaa kokemusta dramatisoinnista.

- Dracula on niin laaja teos, ettei meillä ole ikävä kyllä resursseja filmata ihan koko tarinaa, selitin tytöille. - Meidän pitää siis ensiksi sovittaa tarina sellaiseksi, että selviämme siitä kengännauhabudjetilla. Etsimme tarinasta tärkeimmät henkilöt, tapahtumat ja teemat. Karsimme kaiken ylimääräisen pois, sillä käsikirjoituksen on hyvä olla tiivis ja iskevä. Elokuvaan ei saa tulla tyhjäkäyntiä, vaan jokaisella mukaan otetulla asialla pitää olla merkitystä.
- Mutta kun siinä tapahtuu niin paljon kaikkia hienoja juttuja niin monessa paikassa ja useille henkilöille, voivotteli Victoria.
- Ei hätää, me voimme siirtää tapahtumia paikasta toiseen sekä poistaa ja yhdistellä henkilöhahmoja - tai tarvittaessa jopa luoda kokonaan uusia.
- Jättetrevligt! hihkuivat Victoria ja Freija yhteen ääneen.

Ryhdyimme siis tuumasta toimeen. Koska Victoria ja Freija olivat niin innoissaan kirjan nuorista neideistä Minasta ja Lucysta, päätimme kertoa tarinan näiden näkökulmasta. Victoria ja Freija oivalsivat heti, mitä kirjan sovittaminen elokuvaksi tarkoittaa – heitä ei turhaan alkuteos kahlinnut.
- Voisivatko Mina ja Lucy olla prinsessoita, jotka asuvat siellä Draculan linnassa? kysyi Victoria.
- Jaa, miksipä ei, minä vastasin. - Silloin voimme sijoittaa useampia kohtauksia tapahtumaan itse linnassa ja säästää samalla lavastekustannuksissa.
- Voisiko siinä olla myös fantasia- tai unijakso, jossa olisi yksisarvinen? kysyi puolestaan Alberto.
- Sinä olet ihan höpsö, rakkaani! Tämä on sovitus Bram Stokerin tarinasta, ei Philip K. Dickin, minä vastasin.

Laadimme käsikirjoituksesta useita versioita ja luimme niitä välillä keskenämme ääneen, jotta näkisimme, mikä toimii ja mikä ei ja kuinka pitkiä kohtauksista oli tulossa. Käsikirjoituksen lopullisessa versiossa prinsessat Mina ja Lucy muuttavat asumaan uuteen linnaan, jonka kellarissa majailee paikan entinen isäntä Kreivi Dracula. Tarinan lopussa prinsessat onnistuvat kukistamaan Draculan krusifiksia näyttämällä.

Olimme varsin tyytyväisiä käsikirjoitukseemme. Se oli kompakti, eikä sisältänyt turhaa imelyyttä tai jaarittelua. Jokainen kohtaus vei tapahtumia eteenpäin. Seuraava suuri urakka olisi lavastuksen ja puvustuksen suunnittelu sekä valmistaminen.

- - -

Making a movie, part 1 – From an idea to a script

It was a few months ago when the daughter of our neighbours, Victoria Björnhufvud, and her friend Freya were knocking at our door anxiously. We first thought they were coming to play with Vivian but it soon turned out that they actually had some business with Alberto.

- Uncle Alberto, do you have a movie camera? asked Victoria immediately when they were let in.
- Actually I have quite a few of them... was Alberto's shy answer.
- We want to make a movie! Can you shoot it for us?
- What kind of a project are you talking about? asked Alberto with growing interest.

We found out that the girls were expected to read some classic novel for their literary class at school. They had found Bram Stoker's Dracula from the bookshelf of Freya's sisters Goth and Tic and got so excited about it that they wanted to make a movie of their own based on the book.

The kids would have like to start to shoot the film immediately but Alberto was pulling the brake:
- We can't just go on and shoot without having a screenplay first. We need the script to see what kind of scenes we need to shoot and what kind of locations, sets and props we need.

Alberto was getting excited, too, and I found my own interest emerging as well. It didn't take long until I volunteered to help the girls with the script as I do have some previous experience on dramatisation.

- Dracula is such an epic novel that unfortunately we do not have resources to cover the whole story with the shoe-string budget we have. Therefore we have to adapt the story by figuring out what are its essential themes, plot development and characters. Then we need to cut away anything else as the script must be tight – there shall be no idle moments in our movie and every detail must have substantial meaning.
- But there are so many cool things happening in many places and to many people, lamented Victoria.
- No worry, dear, we can change things to happen in different places, remove and merge characters and even invent new ones, if we need, I comforted her.

So far so good. As Victoria and Freya were so excited about Mina and Lucy, the young ladies of the story, we decided to tell the story from their point of view. It didn't take long for Victoria and Freya to learn the trade of adapting a story for a script – they were soon setting themselves free from the original.
- Could Mina and Lucy be princesses who are living in the Castle Dracula? they asked.
- Well, why not, I replied. - In that case we can write more scenes to take place in the castle itself which means we can cut corners by using the same set most of the time.
- Could there also be a fantasy or dream sequence with an unicorn? suggested Alberto.
- My dear, you are just hopeless! This is an adaptation of a novel by Bram Stoker, not by Philip K. Dick, I answered.

We wrote several drafts of the screenplay over the next few weeks and held reading sessions every now and then in order to see how things were developing, what did work and what not and how long the scenes were. In the final version of the script the princesses Mina and Lucy move in to the castle where its ex-landlord, Count Dracula, is still lodging in the basement. At the end of the story princesses manage to vanquish the Count by showing him a crucifix.

We were very proud of our script. It was compact and every scene was carrying the story onwards. The next big thing waiting for us would be the production design and pre-production.

Menneen kesän puuhailuja

2011-09-01T19:13:00.017+03:00

Syksy taitaa olla tosissaan tulossa, sen verran keltaisia lehtiä puissa jo näkyy. Siksipä onkin hyvä muistella vielä hieman kuluneen kesän tekemisiämme – teimme nimittäin paljon muutakin kuin pelkästään reissasimme.

Freija halusi, että tuomme hänelle koiran Hannan kennelistä. Sieltä löytyikin mainio terrieri, jonka Freija sitten kävi hakemassa meiltä. Hän nimesi koiran oitis Odiniksi.

Koska Victoria Björnhufvud ja hänen koiransa Hauva olivat tulleet Freijan mukana hakemaan Odinia, tytöillä oli loistava tilaisuus viedä koiransa yhdessä ulkoilemaan. Ideassa osoittautui olevan kuitenkin pieni epäkohta: Viivi halusi myös lähteä – kaikkien meidän koiriemme kanssa.

Totesimme, että Viivin olisi turvallisempi vain leikkiä hiekkalaatikolla. Niinpä lähdimme ulos. Hiekkalaatikon hankimme Lahden markkinoilta. Viivi olisi leikkinyt siinä vaikka kuinka kauan, kun mukava siilikin oli paikalla.

Kun tytöt olivat käyneet ulkoiluttamassa koiransa, he saivat houkuteltua Viivin takaisin sisälle kokeilemaan uutta rullalautaansa, joka sekin on peräisin Lahden markkinoilta. Viivi oli vielä hieman liian pieni potkiakseen itselleen vauhtia, joten Victoria ja Freija auttoivat työntelemällä häntä laudalla ympäri salia. Olin hieman kauhuissani siitä, miten Viivin lautailu sujuisi, mutta hyvältähän se näytti, vaikka mielestäni niin vaarallista onkin.

Kesän aikana ehdimme myös yhteen jos toiseen tapahtumaan. Himos Areenalla soitti Uriah Heep Legends, jonka riveissä nähtiin peräti kolme entistä Uriah Heep -muusikkoa. Lähdin Alberton seuraksi, mutta se olikin onnenpotku, sillä keikka oli todella hyvä. Tunnistin vain kaksi biisiä, mutta en antanut sen häiritä.

Kihveli soikoon -tapahtumassa Hankasalmella esiintyikin sitten minulle hieman tutumpia soittajia ja laulajia. Maria ja marjanpoimijat -kokoonpanossa olivat mukana Maria Lund, Timo Rautiainen, Valtteri Tynkkynen, Jarmo Hovi ja Matti Nurro. Bändi soitti kovinkin monenlaista musiikkia. Alberton ehdoton suosikki oli Marian kauniisti tulkitsema Hijo de la luna.

Maria, Timo ja Valtteri esiintyivät myös Martin kievarissa Äänekosken lähettyvillä kesäteatterissa. Näytelmänä oli Tukkijoella.

Elokuun lopulla suuntasimme Turkuun. Pitkään seuraamamme Maija Vilkkumaa heitti siellä viimeisen keikkansa ainakin tällä kokoonpanolla ja tyylillä. Menimme tietenkin katsomaan, varsinkin kun Maijan seurana tuossa Linnan juhlat -konsertissa Turun linnan puistossa oli Jenni Vartiainen. Maija esiintyi ensin, ja vauhtia ja energiaa piisasi.

Sitten lauloi Jenni, joka on aina todella sympaattinen.

Lopuksi Maija ja Jenni esiintyivät myös yhdessä. He esittivät laulut Totuutta ja tehtävää sekä Tunnoton. Se olikin tunnelmallinen loppu hienolle konsertti-illalle.

Kotimatkalla pistäydyimme myös Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, koska ne olivat sopivasti meneillään, kun ajelimme Turusta kotiin. Ohjelmassa oli jälleen turnajaiset. Ja peitsiä katkeili!

The Barbarian Show piti puolestaan sisällään mitä ihmeellisimpiä hevosen selässä tehtyjä temppuja. Tässä tosin vain halkaistaan kaali miekalla.

Mukana olivat tietenkin myös WarusSeppäin killan miehet – sekä yksi nainen. WarusSepät olivat harjoitelleet uusia asetaitoja. Tässä näette, miten sirppiä käytetään karttua – eli kepukkaa – vastaan.

Saimme myös nähdä, että miekat ovat teräviä ollessaan todella tehokkaita. Perinteiset leikkuut tehtiin erittäin tiiviiksi käärittyyn, kasteltuun tatamimattoon.

Yhden kesän huippuhetkistä koimme Lahden Sibelius-talossa, jossa oli elokuun viimeisenä viikonloppuna esitys rock-oopperasta Jesus Christ Superstar. Varsinkin Jeesuksen osan laulanut Hannu Lepola ja Maria Magdalenan osassa ollut Maria Ylipää tekivät suuren vaikutuksen minuun ja Albertoon.

Ehdimme kesällä toteuttaa myös yhden hieman laajemman Victorian ja Freijan ideoiman projektin. Siitä lisää ensi kerralla.

- - -

We know what we did last summer

The autumn is coming so it is high time to take a look back at the things we did this summer – indeed, we didn't spend all summer traveling, even if it may appear so according to the recent blog entries.

As you remember, we started our summer by visiting a miniature fair in Lahti. Freya asked us to bring her a dog from Hanna's kennel and that's what we promptly did. It didn't take long until Freya popped in to fetch her new pet who she named Odin.

Victoria and her dog were accompanying Freya and the girls decided to take their dogs for a walk immediately. Vivian wanted to join them, but this turned out to be a bit troublesome: it is not necessarily easy task to figure out which one of our dogs she should have taken with, as she's too young to take them all at the same time. So after some debate we decided that it was still probably better to take Vivian to lay on the sandbox with a friendly hedgehog while Victoria and Freya were walking the dogs.

Once the girls got back from the walk, we gathered in our living room to try out Vivian's new skateboard. As Vivian was too small to kick the boards herself, Victoria and Freya decided to help her by pushing her around on the board. I was a bit terrified first but then relaxed as I saw that everything went smoothly.

During the summer we also managed to catch a good number of concerts and pieces of musical theatre. One of the more special events was the concert of Uriah Heep Legends, a one-night stand of no less than three ex-Heep members. I could recognize only two of their songs but it didn't hurt at all as the band rocked really hard.

There is an annual skiffle festival in the nearby municipality of Hankasalmi and this year a few friends of Alberto had a gig there. Dubbing their stage act as Maria & The Berry Pickers, Maria, Timo, Jarmo, Valtteri and Matti played a random selection of more or less known songs, including one of our favorites, "Hijo de la Luna". A few weeks later we also got to see Maria, Timo and Valtteri performing in a summer theater piece called "Tukkijoella", which a famous Finnish play about romantic lumberjack life.

At the end of August we made yet another trip to Turku to see the double-bill of two most popular Finnish female rock and pop artists when Maija Vilkkumaa and Jenni Vartiainen were performing in a party held in the castle park. It was the final show for Maija and her current band, so it was quite an emotional moment and the musicians really let it shine.

Jenni Vartiainen was just as cozy and sympathetic as ever. At the end of the show we even got to witness something extremely rare indeed, as Maija and Jenni got together to perform two encore pieces, one from Maija's and one from Jenni's repertoire.

On the way back home we stopped in Hämeenlinna to visit the medieval fair there. There were plenty of medieval action to see there, like a tournament, the barbarian horse show and some interesting re-enactments of old fighting techniques presented by the boys (and a lady) of the Warusseppäin Kilta.

One of the highlights of the summer was the performance of Andrew Lloyd Webber's and Tim Rice's "Jesus Christ Superstar" at the Sibelius Hall in Lahti. Hannu Lepola and Maria Ylipää were just perfect choices for parts of Jesus and Maria Magdalena - we were very impressed.

We also managed to complete one huge project with Victoria and Freya during the summer - more about this next time!

...ja Porvoon kautta takaisin kotiin

2011-08-23T09:55:00.027+03:00

Seikkailumme Tallinnassa jatkoi vankilareissulla. Mondon matkaopas kertoi meille, että Paterein vankila olisi varsin jännittävä – minusta ehkä turhankin jännittävä – vierailukohde. Suuntasimme vankilalle, mutta emme millään olleet löytää sisäänkäyntiä, vaikka tämän käytöstä poistetun vankilan piti olla nykyään museo. Sitten huomasimme, että eräs mies soitti korkeassa muurissa olevan oven viereistä kelloa. Joku tuli avaamaan oven, ja mies livahti sisään. Me puolestamme totesimme Alberton kanssa, että Paterei taitaa nykyäänkin olla aika suljettu laitos. Tyydyimme ottamaan valokuvia ulkopuolelta.

Aivan vankilan lähettyvillä törmäsimme vihaiseen smurffiin. Hänen välittämänsä viesti ei tosin aivan avautunut kummallekaan meistä. Tosin epäilemme, että hänelläkin oli jotain sanottavaa Patereista.

Paterei sijaitsi Kalamajan kaupunginosan laitamilla, ja onneksi alueella oli vankilaa hieman viehättävämpiäkin taloja. Itse ihastuin kovin kauniin värisiksi maalattuihin kerrostaloihin, joissa oli ihastuttavat ruutuikkunalliset erkkerit. Ehdin jo ehdottaa Albertollekin Tallinnaan muuttoa.

Kalamajassa saattaisi saada oikein mukavia naapureitakin. Katsokaa vaikka, kuka eräästä ikkunasta kurkisti.

Kalamajasta löytyi myös sattumalta mainio kahvio Kalamaja Pagarikoda. Kahvio sijaitsi pienen talon kivijalassa, ja kaikki sen vitriineissä olevat herkut olisivat oitis kelvanneet minulle ja Albertolle. Eikä hinta huimannut päätä: valitsemani kakkupala taisi maksaa 1 euron ja 60 senttiä.

Kalamaja oli siis varsin viehättävää aluetta, mutta valitettavasti ihan kaikkia sen taloja ei vielä ollut korjattu viimeisen päälle. Tämä talo ei houkutellut meitä asukeikseen:

Jos haluaisi selkäpiitä karmivaa tunnelmaa, Kalamajassa olisi paikka siihenkin – ainakin nimen perusteella. Kalma saun kalskahtaa suomen kieltä osaavan korvaan hieman – no, kuolemalta. Vedinkin Alberton nopeasti tassusta pois, ettei hän himosaunojana innostunut lähtemään löylyihin.

Alberto oli lukenut karttaa tarkkaavaisesti – varmaankin silloin, kun minä hämmästelin Karnaluksia ja hän joutui odottelemaan – ja kiikutti minut seuraavaksi Tallinnan lastenmuseoon katsastamaan, löytyisikö sieltä mielenkiintoisia leluja tai kenties sukulaisia.

Museossa olikin hauskoja leluja. Nämä kaverukset ovat peltiä.

Museon yläkerrassa oli yllätys: taidenukkenäyttely! Sieltä bongasimme hämmästyneinä Cosetten – Les Miserablesista tietenkin.

Seinällä roikkui myös suloinen lepakko. Opimme, että häntä kutsutaan viroksi nimellä “nahkhiir”. Ihan hassua, ettei suomalaisia lepakoita sen sijaan kutsuta nahkahiiriksi.

Kissat olivat sen sijaan intoutuneet pelaamaan shakkia.

Hametta voi käyttää laskuvarjona.
- Hyvä tietää vastaisuuden varalle, totesi Alberto ja mittaili hamettani.
- Ei se ole noin hyvin kellotettu, minä vastasin.

Lastenmuseolta tassuttelimme jälleen keskustaan. Menimme Püha vaimu kirikiin. Tulkitsimme viroa vapaasti ja luulimme, että se on “pyhän vaimon” eli Neitsyt Marian kirkko, vaan eipä ollut: kirkon nimi tarkoittaa Pyhää Henkeä. Torni oli joka tapauksessa komea ja korkea.

Kirkko oli erittäin kaunis sisältä. Parvi oli reunustettu puupaneeleilla, joissa oli maalauksia, ja saarnatuoli oli upea!

Kirkon alttarikaappi oli Bernt Notken tekemä, joten ei liene yllätys, että se oli upea.

Bernt Notke mielessämme jatkoimme seuraavaan kirkkoon, Niguliste kirikiin, joka ei itse asiassa toimi enää kirkkona. Siellä on keskiaikaisen kirkkotaiteen museo, jonka helmi on juuri Notken kuolemantanssi.

Valitettavasti maalausta ei saanut kuvata, ja kuvaaminen olisi ollut kovin vaikeaakin, sillä teos oli kiiltelevän lasin takana. Mutta jos käytte Tallinnassa, käykää ihmeessä katsomassa, sillä maalaus on upea ja Nigulisten kirkon näyttely muutoinkin kiintoisa.

Kirkkotaiteen parista kiiruhdimme viimein vakoilun ytimeen, josta mainitsin viime kerralla. Se sijaitsi Viru-hotellissa, sillä sinne on avattu vain reilut puoli vuotta sitten KGB-museo.

Kuulimme museossa erittäin mielenkiintoisia tarinoita itse Viru-hotellista ja KGB:n toiminnasta hotellissa. Oli melkoisen erikoista, että esimerkiksi hotellin kopiokonetta sai käyttää vain luvan kanssa, ja jos tuli paperitukos, piti saada uusi lupa hyväksytyksi. Myös se hämmästytti, että hotellissa oli aikanaan enemmän työntekijöitä kuin asiakaspaikkoja.

Mutta entäpä se vakoilu? KGB vakoili kerroksessa 13 niin tehokkaaasti, että kun eräästä huoneesta oli kerran vessapaperi loppu ja huoneen asukas sattui sanomaan sen ääneen, pian oli oven takana joku vessapaperirullan kanssa. Se meille ei Alberton kanssa valaistunut, eikö KGB pelännyt näin hyvän palvelun aiheuttavan epäilyksiä ja hämmennystä.

Museossa pääsi käymään huoneessa, josta KGB oli vakoiluaan hoitanut. Huone hylättiin vuonna 1991, ja se on päätetty pitää entisellään. Niinpä tupakantumppejakaan ei ollut heitetty pois, vaan ne ovat lojuneet tuhkakupissa jo 20 vuotta. Huoneessa oli myös kaikenlaisia teknisiä laitteita, joista Alberto ymmärsi paljon enemmän kuin minä.

Vakoilusalaisuuksien paljastumisen jälkeen palasimme kaupungille, tällä kertaa portista, jonka luona oli varsin hieno torni. Alberto kertoikin torneja ihastellessani, että kyseessä on kuuluisa kaupunginportti Viru väravad.

Nälkä oli jo alkanut kurnia vatsojamme, joten suuntasimme Kompressor-nimiseen paikkaan, josta piti saada edullisesti täyttäviä lettuja. Tämä piti paikkansa. Minä söin ihastuttavan katkaraputäytteisen letun. Alberto otti puolestaan pekoni-savujuustoletun eikä nälkä sen jälkeen yllättänyt kovin nopeasti. Lettujen hinta ei myöskään päätä huimannut: annos maksoi 3 euroa 80 senttiä.

Vatsat täynnä lettua kiipesimme Toompean mäelle nähdäksemme hienon kokonaiskuvan kaupungista. Tallinnan vanhakaupunki on hyvin kaunis punaisine kattoineen, keskiaikaisine vartiotorneineen ja kirkontorneineen. Melkein ehdotinkin Albertolle, että voisin muuttaa sinne linnanneidoksi...

Näköalapaikalta alas tullessamme näimme seinässä maalauksen, joka jäljitteli René Magritten kuuluisaa teosta. Kuva ei siis vieläkään taida esittää piippua.

Sitten olikin kaakaon paikka, vaikka oli kovin lämmintä. Syy tähän oli se, että halusimme vierailla Chocolaterie de Pierressä, joka on todellakin erikoistunut suklaaseen ja kaakaoon. Sisäpihalla sijaitseva kahvila oli viehättävä, ja onneksi meille löytyi tyhjä pöytäkin, vaikka paikalla oli paljon ihmisiä. Kaakaot olivat herkullisia!

Hassua kyllä päädyimme tarkastelemaan raatihuoneentoria, Tallinnan todellista keskuspaikkaa, vasta viimeisenä iltanamme kaupungissa. Raatihuone oli komea. Lähemmäksi en melkein uskaltanut mennäkään, koska rakennuksen seinässä oli varsin vihaisen näköisiä lohikäärmeitä.

Pitkän päiväohjelman jälkeen lähdimme takaisin hotellillemme. Matkalla näimme vielä Mustapäiden talon. Se ei ollut kokonaisuutena yhtä komea kuin Riiassa, mutta talon ovi oli kyllä kuvaamisen arvoinen. Lisäksi Alberto kertoi polleana käyneensä juuri tässä Mustapäiden talossa sisälläkin osallistuessaan vuoden 2005 GBCE-konferenssiin.

Seuraavana aamuna varhain hyppäsimme laivaan ja suuntasimme kohti kotia – tai ainakin kotimaata. Olimme nimittäin suunnitelleet myös kotimatkalle pienen koukkauksen, joka suuntautui Porvooseen.

Ketään ei yllättäne, että etsimme Porvoossa ensiksi kuuluisan tuomiokirkon.

Kirkko oli yhtä komea sisältä kuin ulkoakin. Onneksi se oli saatu kunnostettua surullisenkuuluisan vuonna 2006 sattuneen tuhopolton jälkeen ja saimme kuulla oppaalta, että mitään ei ollut kattoa lukuun ottamatta lopullisesti tuhoutunut palossa.

Itseäni kovin kiehtonut yksityiskohta oli yksisarvinen kirkkosalin pylväässä. Kukaan ei ole kertonut minulle, kuinka yksisarviset liittyvät kristinuskoon.

Porvoo vaikutti muutoinkin viehättävältä paikalta. Jokirannassa oli näin kaunis maisema.

Porvoosta ajelimme viimein kotiin. Reissu Viroon oli antoisa, ja uskommepa, että palaamme vielä Tallinnaan.

---

...and back home via Porvoo

Our third day in Tallinn started with a a visit to the prison. No, we weren't jailed but went to see the less-inviting fortification of Paterei that had been serving as a prison before being abandoned a few years ago. We walked around the prison wall but couldn't find the way in – even if our tourist guide advertised that it is possible to take tour within. Anyway, we didn't end up with a very positive appearance of the whole place and as even a graffiti smurf in a near-by wall seemed to agree with us, we decided to proceed exploring much more attractive neighborhood of Kalamaja.

Kalamaja really was an unique place with its traditional and well-renovated wooden houses. There were so many cozy looking buildings there that it even prompted me to suggest Alberto that we should consider moving to Tallinn. There was also a cute little patisserie there called Kalamaja Pagarikoda. They were offering all kinds of delicious looking cakes with a price that definitely didn't ruin one's budget.

While making our way toward the old town again we got to also see that there were still houses that were desperately needing some refurbishing and a paint job. However, I was in for even more sinister experience a bit later on. The public sauna in this district was called Kalma which translates in Finnish as “death”. Knowing how enthusiastic Alberto is about saunas, I decided it better to play safe and drag him on before he got any ideas about visiting that place.

After the sauna incident it was again Alberto's turn to take the lead. This time he kindly took me to the Museum of Children to see if there were any interesting toys or some relatives to meet there. To our delight we found an art doll exhibition on the second floor of the museum. We got to see Cosette (of the Les Miserables fame), a bat (known as the leather mouse in Estonian), a bunch of cats playing chess and an innovative way to use skirt as a parachute.

From the museum we headed again to the old town. Out first stop there was Püha vaimu kirik. With our limited knowledge of Estonian, we interpreted that to mean the same as the Church of Our Lady but it turned out to translate as the Church of the Holy Ghost. The church and its tower were magnificent nonetheless. There were lots of beautiful decorations there, including triptych made by Bernt Notke.

Mr. Notke was featured also in the next church we visited. The Niguliste kirik, the Church of St. Nicholas, does not serve as a church anymore but as a concert hall and a museum of ecclesiastical art. One of the pieces exhibited there was the famous painting of Danse Macabre by Notke. Definitely a place to visit while in Tallinn.

Then it was time to maneuver to the Viru hotel for a museum of completely different kind – the KGB museum that was opened only a few months ago. During the cold war one room on the top floor of the Viru hotel acted as an important center for international espionage with devices of tapping the rooms and bars of the hotel and keeping in touch with spies in the western countries with a powerful radio station. We got to hear interesting anecdotes about the spying operations, like the story about how someone had complained in his room that the toilet paper seemed to have ran out in the Soviet Union – within a few minutes there was a someone from the room service at the door with a roll of toilet paper! The KGB operation ended in 1991 and the room was left as it was for years. The room was preserved that way even when the museum was opened, so there were still the original 1991 butts in the ash tray.

After this journey the core of international espionage we returned to the old town through the Viru Gate and its famous towers that are the landmark of Tallinn. We found ourselves a bit hungry so we headed for Kompressor, a restaurant known for its large and delicious stuffed pancakes. I had one with shrimps while Alberto chose to have one with bacon and smoked cheese. For less than 4 euros a piece we were good for the rest of the day.

After the pancakes we took the trouble to take the walk to the famous sight-seeing places on the Toompea hill on the top of the old town. Our photographs do not make justice for the sceneries of landscapes that opened before our eyes from there. There is no denying the uniqueness of the Old Town of Tallinn with its medieval streets, houses with red roofs, city walls with towers and churches. After all that beauty it was more than sufficient to retreat back to the downtown and sit down for a while with a cup of hot chocolate at the Chocolaterie de Pierre.

As the evening was falling and we were walking back to the hotel through the old town, we still had time to check out a few places we had neglected so far. We stopped at the heart of the old town, the Town Hall Square, and spent some time examining the magnificent town hall with its dragon decorations. Further down the road we also passed Mustpeade maja, the Guild House of the Black Heads. Alberto mentioned that he had visited the place when he was here in a conference back in 2005.

Early in the next morning we boarded the ship that took us back to Helsinki. However, from Helsinki we didn't head straight back to home but took a little side-step to Porvoo first. The main attraction of Porvoo for us was of course its famous old church, that was nearly destroyed in an arson back in 2006. Luckily, as the guide at the church educated us, only the roof was destroyed by the fire but anything else was not damaged that badly, so the church was opened again after two years of careful restoration.

After checking out the idyllic riverside scenery of the Porvoo old town around the church, we finally set out for the final leg of our trip that took us back home. Both of us were happy about our visit to Tallinn and I am quite sure we will visit the Estonian capital again sometimes in the future...

Vihdin kautta Tallinnaan...

2011-08-11T00:21:00.018+03:00

Olemme jo pitkään puhuneet Alberton kanssa Tallinnassa käynnistä, mutta se on vain aina siirtynyt, koska olemme matkailleet muualla. Nyt viimein riensimme Tallinnaan. Emme kuitenkaan suoraan, koska matkan varrelle osui joitain – no, kirkkoja. Tai yksi kirkon raunio ainakin.

Vihdin ohi ajaessamme huomasimme viitan, joka kertoi Pyhän Birgitan kirkon raunioista. Tietenkin meidän piti poiketa niitä katsomaan. Paikalla ei tosiaan enää valitettavasti ollut kokonaista kirkkoa, mutta rauniotkin olivat varsin viehättävä paikka.

Vihdistä kiidimme Helsingissä nautitun lounaan kautta Länsisatamaan, josta laivamme lähti. Emme ole matkustelleet kovin paljoa laivalla, joten Alberto kipitti heti kuvaamaan laivan perään jäävää jälkeä.

Saavuimme Tallinnaan myöhään illalla, joten pääsimme katsastamaan kaupunkia vasta seuraavana päivänä. Päätimme ensin lähteä hoitamaan ostosasioita, joten kävelimme satamassa sijaitsevasta hotellistamme kaupungin toiselle puolelle, koska olin kuullut, että siellä olisi varsin mainio käsityötarvikeliike. Jo matkalla sinne Alberto alkoi vitsailla vanhaan kunnon puujalkatyyliin.
- Kyllä täällä Etelä-Helsingissä puhuaan outoa suomea, hän sanoi.
Minä en voinut muuta kuin pyörittää päätäni.

Lopulta pääsimme matkanpäähämme. Käsityöliike sijaitsi talossa, joka ei varsinaisesti näyttänyt kauppakeskukselta.

Menimme hämmentyneinä rappukäytävään, jossa selvisi, että Karnaluks-niminen käsityöliike sijaitsee toisessa kerroksessa. Raput näyttivät aivan asuintalon rappusilta, ja itse kaupalla oli tavallinen valkoinen ovi, josta kukaan ei olisi osannut arvata, mitä se takana sijaitsee. Melkein pyörryin, kun menimme ovesta sisään. Liike oli valtava, ja siellä oli lankaa, nauhoja, kankaita, helmiä ja ties mitä vain käsityökarhu osaa kuvitella!

Onneksi Karnaluksin lähellä oli hauska Seiklusjutte maalt ja merelt -niminen Biergarten, jossa Alberto saattoi odotella minua tutustuen matkaoppaaseen. Viivyin nimittäin Karnaluksissa noin puolitoista tuntia – suunnilleen siihen asti, kun liike meni kiinni ja siihen mennessä Alberto oli lukenut matkaopaskirjan noin kahteen kertaan...

Kun olin ostokseni tehnyt, olimme jo Alberton kanssa jonkin verran nälkäisiä, joten päätimme istua vielä hetken olutpuutarhassa ja syödä jotain pientä. Paitsi että annoksessa oli paljon syötävää. Otimme molemmat äärettömän herkullista hiiligrillattua lihaa, joka oli rapeaa päältä ja ah, niin mehukasta sisältä.

Kauas kävely vei aikansa, joten ehdimme tutustua Tallinnan vanhaankaupunkiin vasta seuraavana päivänä. Sinne pääsi sisään Paks Margareeta -nimisen tornin vierestä. Oivoi, keskiaikaiset muurit ja tornit ovat aina niin hauskoja!

Halusimme tietenkin tutustua kirkkoihin myös Tallinnassa. Ensimmäisenä oli vuorossa Oleviste kirik, jossa on aivan valtavan korkea torni – niin korkea, että aikanaan koko maailmasta ei löytynyt korkeampaa.

Emme rasittaneet tassujamme torniin kiipeämisellä, mutta pistäydyimme kirkossa sisällä. Kirkkosali oli yksinkertaisen kaunis.

Jatkettuamme kävelyä kirkolta törmäsimme tähän viehättävään kauriiseen. Harmillista kyllä häntä ei päässyt valokuvaamaan lähempää.

Vanhakaupunki oli täynnänsä viehättäviä taloja. Itse pidin tästä punakattoisesta talosta kovin paljon.

Aamiainen oli jäänyt minulta ja Albertolta väliin, joten ajattelimme korjata asian syömällä sushia. Silk Sushin terassi houkutti kovin, ja tilasimme ensiksi yhden paikan valikoimista.

Syötyämme valikoiman puoliksi totesimme, että meidän on ehdottomasti tilattava vielä ainakin lohikäärme – sushirulla, joka oli koristeltu lohikäärmeeksi. Oheen tilasimme sienitäytteisiä makirullia. Tämä on taatusti ensimmäinen lohikäärmeensyöntikerta sekä minulle että Albertolle.

Herkullisen sushin jälkeen Alberto totesi, että parhaat sushit löytyvät ehkä hieman yllättäen Baltiasta. Jotkut lukijoistamme muistanevat Planeta Sushin Riikasta...

Vatsa täytettynä oli hieman helpompi jaksaa nähtävyyksien katselua. Porhalsimme Kiek in de kökiin, joka sekin näytti olevan torni.

Tornissa esiteltiin sodankäyntiä. Kiipeäminen huipulle oli hikistä, sillä päivä oli todella kuuma, mutta tornin huipulla oli onneksi kahvio. Näköala tornista oli myös hauska.

Seuraava kohteemme oli miehitysmuseo. Ulkoapäin se näytti melko modernilta.

Sisällä oli paljon kiintoisia esineitä, mm. sellinovia. Olisimme kuitenkin toivoneet, että museossa olisi ollut enemmän perinteisiä infotauluja, jotka olisivat kertoneet tarinoita ihmisten elämästä Viron miehitysten aikana. Museossa oli kyllä paljon filmimateriaalia, mutta filmit olivat kovin pitkiä eikä niihin ollut helppo keskittyä, kun usea filmi pyöri yhtä aikaa vierekkäin.

Iltaan mennessä tulimme taas nälkäisiksi. Suuntasimme Olde Hansaan, jotta tunnelma olisi varmasti ympäröivän kaupungin mukainen eli keskiaikainen.

Luulimme ilmeisesti olevamme kovinkin nälkäisiä, sillä tilasimme alkuruuaksi kalamaistelulautasen. Se oli runsas. Mukana oli kahta leipää ja viiriäisenmunia.

Pääruuaksi tilasimme makkara-annoksen. Alberto ehti toivoa, ettei annos olisi kovin suuri, mutta keittiössä ei ollut kuultu hänen toivettaan... Makkaroiden keralle oli laitettu mm. marjoja ja hapankaalia. Emme kumpikaan jaksaneet syödä annostamme loppuun – mutta hyvää ruoka oli!

Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka olimme vakoilun ytimessä.

- - -

Via Vihti to Tallinn...

Visiting Tallinn, the capital of Estonia, has been on our wish list for quite a long time but has been postponed to favor other places – until now. Well, even this time we didn't get there straight ahead but took a little side-step in Southern Finland to see the ruins of St. Birgit's church in Vihti. From there we continued to Helsinki, where we boarded ferry to Tallinn after having a delicious dinner at Il Duetto.

As we arrived Tallinn very late in the evening, it was only the next day we got to explore the city. We decided to do some shopping first. This took us from our hotel in the harbor across the whole downtown to a handicraft shop at the other side of the city. It took a while to get there but Alberto tried to keep up the spirits by inventing amazingly bad jokes.

Finally we reached Valge Maja, the house hosting the shop we were looking for. However, from outside it didn't look like a shopping center at all and things didn't change much when we got in and found ourselves standing in a staircase. After following some signs, climbing two floors worth of stairs we found out the Karnaluks shop behind a door after ringing the door bell.

I was surprised speechless when we discovered the enormity of the shop – which is actually also a whole-sale store. Needless to say that it did provide nearly anything a craft-oriented bear could ask for. It took me nearly two hours to go through all departments and pick up everything I needed. Well, actually I stayed until the shop was closed at five o'clock. Alberto got bored after a short while and he retreated to read the travel guide into the biergarten of a nearby Seiklusjutten pub we spotted along the way.

Once I had completed my shopping at Karnaluks, I joined Alberto for a dinner. We thought to have something small to eat, but it turned out that there is no such thing as small portion at Seiklusjutte maalt ja merelt. So we ended up feasting some well barbecued crispy and juicy pork meat After that we were good enough to head back to the hotel.

So it was only the next day we got to see the famous old town of Tallinn. We entered the walled city through the gate guarded by the Paks Margareeta (The Fat Margarethe) tower. Our first stop within the walls was Oleviste kirik, the St. Olaf's church. This church is famous for its tower – back in the medieval times it was the highest tower in the whole world!

After the visit to the church we strolled the streets of the old town until we settled for an early lunch at the Silk Sushi. All the sushi there looked delicious and we ended up trying out various plates. Our favorite pick was The Dragon – a sushi roll that was decorated as a real dragon! Very cool – and tasty. Alberto started to think that probably the best sushi places can be found from Baltic states, remembering the delicious offerings of Planeta Sushi in Riga, Latvia.

After sushi it was time to head for Kiek in de kök, an old guard tower now hosting the War Museum. It took us a while to climb all the way to the top of the tower where we rewarded ourselves with some cold drinks and landscapes. With refreshed body and mind we continued to the nearby Occupation Museum. There were all kinds of artefacts and videos telling the story of Sovjet occupied Estonia. Unfortunately the films were so long that we had not enough time to watch them all.

With two museums behind us, we found ourselves a bit hungry. We decided to dine in the Olde Hansa, a restaurant with an atmosphere suitable for its medieval surroundings. We started with excellent fish platters with some bread and quail eggs on the side. As the main course we ordered sausage plates. Alberto hoped that the portion wouldn't be too large but to no avail... It doesn't happen often, but this time we were not able to finish our plates.

Next time you will hear about our trip to the core of international espionage...

Neljä musikaalia kolmessa päivässä – Lontoossa tietenkin

2011-08-02T20:17:00.027+03:00

Alberto kertoikin jo omassa blogissaan tämänvuotisesta Englannin-matkastaan. Siinä hän tuli maininneeksi, että minä liityin hänen seuraansa, kun hänen työvelvollisuutensa olivat ohi. Matkan tästä osuudesta raportoiminen on viivästynyt kovin, mutta nyt saatte kuulla, mitä Englannissa tuli tällä kertaa puuhattua.

Opimme heti ensimmäisen lontoolaismusikaalin nähtyämme, että Lontoon-matkaan on ehdottomasti joka kerta ja aina sisällytettävä vähintään yksi musikaali. Tämä vähimmäisvaatimus tuli nopeasti täytettyä. Saavuin Lontooseen perjantai-iltana, ja heti seuraavana päivänä rynnistimme Alberton kanssa iltapäivän matineanäytöksiin. Tällä kertaa tosin valitsimme eri musikaalit: Alberto meni katsomaan Phantom of the Operan, ja minä suuntasin Apollo Theatreen Wickedin pariin, sillä näin Phantomin jo viime vuonna.

Musikaaleissa on menoa ja meininkiä, mutta niin oli kaduillakin vielä tavallista enemmän, sillä Lontoossa ollessamme siellä pelattiin Mestareiden liigan loppuottelu. Barcelonan kannattajat pitivät valtaisaa älämölöä Piccadilly Circusilla, kun Alberto oli menossa teatteriin. Ehkä he ennakoivat jo sitä, että Barcelona todellakin voitti mestaruuden.

Lauantai-iltana oli vuorossa yhteisesti katsottu musikaali: Chicago. Se olikin melko lailla pelkistetympi kuin muut näkemämme musikaalit. Suurimman tilan lavalla vei orkesteri, jonka edessä oli sitten tanssia ja laulua vaikka millä mitalla. Ihmettelimme Alberton kanssa kovin, kuinka näyttelijät niin sujuvasti taipuivat vaikka millaiseen tanssiin ja lauluun yhtäaikaisesti.

Musikaalien jälkeen oli syytä rauhoittua hieman. Niinpä suuntasimme Highgaten hautausmaalle, joka on ihan oikea viktoriaaninen hautausmaa. Highgaten läntiselle puolelle pääsee vain oppaan kanssa, joten odotimme kiltisti, että seuraava kierros hautausmaalla alkaisi. Opas kierrätti meitä maahan uppoavien hautojen ohitse, näytti egyptiläisen kadun, hienon leijonapatsaan ja nukkuvan enkelin. Saimme myös kuulla paljon tarinoita hautausmaalle haudatuista ihmisistä.

Highgaten hautausmaan itäiselle puolelle pääsi tassuttelemaan itsekseen. Menimme ensin etsimään Karl Marxin haudan, koska hän lienee tunnetuin Highgateen haudattu. Ikävä kyllä Marxin hauta oli mielestämme lähinnä pönöttävä...

Niinpä siirryimmekin vähemmän tunnettujen ihmisten haudoille. Highgatessa ei saa kuvata kauhuelokuvia, mutta jotenkin tuntuu, että sinne ei mielellään menisi yön pimeydessä...

Viehättävän rauhallisen hautausmaan jälkeen jatkoimme matkaamme Camden Marketille, jossa oli odotettavissa ihmispaljoutta. Ihmisiä olikin paljon, mutta liikaa ahtauden tunnetta ei ihme kyllä tullut. Ihastuimme Alberton kanssa Camdeniin. Siellä oli paljon katseltavaa, ja ainut ikävä asia oli se, että olimme juuri syöneet emmekä siksi jaksaneet maistaa mitään ihanista ruokakojuista, joissa oli tarjolla vaikka minkämaalaisia ruokia.

Seuraavana päivänä tassut veivät meidät Lontoon eläintarhaan. Pingviinit olivat saaneet vain muutama päivä aikaisemmin aivan uuden altaan, joten olihan meidän nähtävä se!

Viivi sai kovasti terveisiä kaikilta eläintarhan pingviineiltä. Erityisen pitkät terveiset lähetti tämä pingviini, joka ei vielä ollut kammannut töyhtöjään yöunien jälkeen.

Hauskimpia paikkoja eläintarhassa oli perhostalo, jossa perhoset lentelivät ympäriinsä ja jossa sai kävellä, kunhan ei häirinnyt asukkaita. Talossa asui todella kauniita perhosia.

Myös mangusteja on aina mukava tavata. Välillä heidän kanssaan on tosin hieman vaikea päästä juttusille, koska he keskittyvät niin tarkoin ympäristönsä tarkkailemiseen.

- Anteeksi, mitä asiaa? halusi tämä mangusti tietää.
Hämmennyimme niin, ettemme osanneet vastata mitään.

Piikkisika oli meille aivan uusi tuttavuus. Luvalla sanoen hän oli yllättävän iso – ja yllättävän valkoinen. Takana tosin näette hänen tummemman ystävänsä takapuolta.

Yllättäen tapasimme myös valtavan kilpikonnan. Hän oli kotoisin Galapagokselta. Alberto kommentoi hänen vauhtiaan hieman hitaaksi, mutta epäilen, että kilpikonna oli omassa sarjassaan varsin vauhdikkaalla päivälenkillä.

Kilpikonnan naapurissa asui aivan oikea lohikäärme.

Lohikäärmeen asunnon ikkunassa useimpia eläinlajeja käskettiin varomaan, sillä otuksella oli varsin pitkä ruokalista. Mm. peurojen, villisikojen, kyykäärmeiden ja krokotiilien käskettiin olla varuillaan. Onneksi karhut eivät olleet listalla.

Pistäydyimme pikaisesti myös eläintarhan akvaariossa, sillä halusimme tietää, oliko Nemo taas muuttanut asuinpaikkaansa. Olipa hyvinkin.
- Eihän sitä kauaa jaksa samassa paikassa asustella, Nemo totesi.

Illalla suuntasimme jälleen musikaaliin, sillä eihän Alberto osaa käydä Lontoossa näkemättä edes yhtä kertaa Les Miserablesia.

Emme malttaneet pysyä koko matkaa vain Lontoossa. Niinpä osallistuimme retkelle, jolla näimme Windsorin ja Oxfordin. Ensiksi tie vei Windsoriin, jossa tutustuimme tietenkin Windsorin linnaan.

Linnassa oli varsin komea puutarha. Kelpaa siellä kuninkaallisten istua romanttisessa ympäristössä – siis silloin, kun turisteilla ei ole pääsyä linnaan.

Windsorin linnassa on myös kuningatar Maryn kuuluisa nukkekoti, joka on uskomattoman hieno. Valitettavasti sitä ei saanut kuvata, mutta jos käytte Windsorissa, älkää unohtako katsastaa tuota taloa.

Kuninkaallisissa palatseissa voi tietenkin seurata myös vahdinvaihtoa. Komeaa katseltavaahan se on, vaikka voisimmekin esittää joitakin ei-niin-positiivisia mielipiteitä noista hatuista.

Katsastimme Windsoria jonkin verran myös muutoin. Näimme kaupungintalon, jossa prinssi Charles ja Camilla vihittiin. Aivan sen lähellä oli tämä katu, joka on kuulemma kuuluisa lyhyydestään.

Joenrannassa näimme joutsenia, joita oli aiemmin syöty! Matkaa oli kuitenkin jatkettava pikaisesti, sillä alkoi sataa rakeita – uskokaa tai älkää!

Päivän toinen kohde oli – kuten todettua – Oxford. Siellä näimme tämän hauskan vanhan pikkutalon. Jos katsotte oikein tarkkaan, voitte huomata sen seinässä mainoksen, joka taitaa olla kiinnitetty vasta joitakin vuosia talon rakentamisen jälkeen...

Oxford oli tietenkin täynnänsä upeita college- ynnä muita rakennuksia.

Päävierailukohteemme oli Christ Church College. Tässä on sen päärakennus.

Siellä pääsimme aivan oikeaan Tylypahkan ruokasaliin. Tässä salissa on nimittäin kuvattu ensimmäisten Potter-elokuvien ruokasalikohtaukset. Sali näytti todellisuudessa paljon pienemmältä kuin elokuvissa.

Collegeen kuului tietenkin myös komea katedraali.

Niin, ja löytyihän Oxfordista myös meille sopiva osoite. Pitäisiköhän muuttaa...

Palattuamme Lontooseen ehdimme vielä pyöriä sen verran metrossa, että huomasimme varsin tuttua kirjaa mainostettavan metroasemalla...

Huhhuh, siinä olikin Englannin-matkaa jälleen kerrakseen. Seuraavassakin postauksessa saatte kyllä kuulla matka-asioita, mutta sillä kertaa maasta, jossa Alberton mielestä puhuttiin hieman erikoista suomea...

- - -

Four musicals in three days – in London, of course

Alberto already told something about our trip to London back in May. I am very late to chime in, but as they say, better late than never.

It has been our tradition to enjoy a piece or two of musical theater while in London. This time was no exception as we managed to catch total of four musicals within three days – or sort of. On the first day we went to see two afternoon matinées. I did catch Wicked at the Apollo Theatre where as Alberto chose to see The Phantom of the Opera. Alberto also got to see hordes of the supporters of Barcelona football team at the Piccadilly Circus. They were in town to watch the UEFA Champions League Final between Manchester United and Barcelona that was played at the Wembley Stadium the very same day.

In the evening we went together to see Chicago at the Cambridge Theatre – now that was some good ol' razzle dazzle! After all that jazz we thought it would be nice to enjoy some peace and quiet, so we spent the next morning at the Highgate Cemetery in north London. The western part of the cemetery is accessible only for guided groups, so we booked ourselves in for a tour which took us through the gothic landscape and interesting stories and anecdotes about the famous (and not so famous) deceased. The east side of the cemetery was more freely accessible and we took our time to visit the grave of Karl Marx, which was... well... rather monumental.

On the way back we stopped at the Camden Town to see if there were anything special going on at the market. Needless to say, there were lot of people there. We fell in love with the place, as there was pretty much to see (and buy) – our only regret was that we had just enjoyed some Sunday Roast and thus had no appetite to try out all those delicious goodies from small restaurants and stalls that were everywhere.

On the next day we headed for the famous London Zoo. We had heard that the penguins had just got a new pool, so we were happy to pass Vivian's regards to her relatives. She was cheerfully greeted back, specially by one penguin fellow who hadn't apparently combed his hair in the morning. We also got to meet some butterflies, meercats (who were keeping careful watch for the reason we couldn't figure out), porcupines, a giant turtle and – yes, that's right – a dragon. The dragon was a bit scary as he was known to eat many different kinds of animals. Luckily not bears, though. We made also a brief visit to the aquarium to see if Nemo had moved again...

After the Zoo it was time for the fourth musical. It is hardly difficult to figure out which one it was – Alberto just cannot visit London without seeing Les Miserables again.

We had also reserved one day for a trip out of the town. This time we had booked ourselves into a tour which took us to see lovely towns of Windsor and Oxford. The first place we visited was the famous Windsor castle where we got to see a beautiful garden, Queen Mary's doll house and the change of guards. There are also other things to see in Windsor, too, like the town hall, Britain's shortest street and swans.

Old houses (with Nokia signs!!) were also plenty in our next stop, the famous university town Oxford. The main attraction there is of course the famous Christ Church College that hosts the dining hall of Hogwarts from the Harry Potter movies (the hall itself appears much smaller than in the movies). There was also a magnificent cathedral. And a street along which I would love to have a residence – Bear Lane.

Oh boy, that was a long entry! But fear not, there are more stories from the road to come next time – last week we visited a place where, according to Alberto, people were speaking rather weird dialect of Finnish...

Reissaamista Raaseporissa

2011-07-19T22:45:00.027+03:00

Älkää luulkokaan, että olisimme seikkailleet Turusta suoraan kotiin. Ei suinkaan, jatkoimme matkaamme vielä ympäri Etelä-Suomea. Ensiksi ajoimme Antskogiin, jossa majoittauduimme viehättävään Villa Taikaan.

Astuttuamme majatalon ovesta sisään saimme heti kuulla, että meille on varattu vihreä huone. Se kuulosti kiintoisalta, ja totta tosiaan huone oli vihreä! Sängyn päällä oli vihreä peitto, ja sängyssä oli vihreät lakanat. Sohvalla oli vihreä päällinen, ja vessakin oli vihreä käsipyyhettä ja saippuaa myöten.

Majatalon takana oli viehättävä puutarha, jossa käveleskelimme illalla.

Seuraavana aamuna ajoimme Fiskarsiin katselemaan paikkoja, vaikka olimme siellä jo aiemmin käyneetkin. Alberto halusi ehdottomasti poseerata ruukin padon luona. Minä puolestani viehätyin vielä enemmän hieman rauhallisemmasta vesimaisemasta.

Löysimme Fiskarsista pari hauskaa siiliä, jotka halusivat lähteä mukaamme. Toinen on hieman unisen näköinen, toinen taas valmiina seikkailuihin vaikka heti.

Ajoreittimme kulki useiden keskiaikaisten kirkkojen ohi, joten pitihän kirkkoihin tutustua myös sisäpuolelta. Matkaoppaaksi olin ottanut Markus Hiekkasen kirjan Suomen keskiajan kivikirkot, josta olikin varsin paljon apua. Ensimmäiseksi suuntasimme Pohjan kirkkoon.

Päästyämme sisälle kirkkoon kirkossa ollut opas kiinnitti huomiota opaskirjaani. Hän sanoi, että hänenkin pitäisi hankkia tuo mainio kirja. Siitä sitten alkoikin varsin pitkä keskustelu, jonka aikana opimme yhtä jos toista Pohjan kirkosta. Alberto ehti jopa suunnitella kirkon oppaan kanssa urkujen äänentoistoa. Mutta olipa kirkossa katsottavaakin – se oli todella kaunis ja erikoinenkin, sillä kirkon laivat olivat eri kokoiset ja holvaus siis epäsymmetrinen.

Keskiaikaisuuden puutteesta ei voinut valittaa, sillä kirkon vanhin veistos oli kaunis Neitsyt Maria, joka on peräisin 1300-luvun alusta.

Erittäin vaikuttava oli myös Pietá, joka on veistetty 1400-luvulla.

Pohjan kirkossa ei ollut kovinkaan monta keskiaikaista maalausta, mutta opas päästi meidät sakaristoon katsomaan siellä olevia maalauksia. Niinpä näimme mm. tämän hauskan veneen.

Kirkkoon perehtymisen jälkeen suuntasimme kohti Tammisaarta, jossa huomasimme olevamme nälkäisiä. Onneksi olimme aamupalalla kuulleet eräältä oululaisperheeltä hyvän vinkin: Tammisaaressa olisi ravintola nimeltä Knipan, jossa olisi mainio kalapöytä. Turisti-infon ohjeiden mukaan löysimmekin ravintolan helposti. Ilman vinkkiä sinne ei olisi kyllä eksynyt, sillä se sijaitsi aivan laiturin viimeisimmässä kulmassa.

Kalapöytä oli todellakin herkullinen! Alberto oli aivan innoissaan maistellessaan sillejä ja muita kaloja. Uskonpa, että vanhan harmaapäänallenkin kielelle herahtaa vesi, kun hän näkee tämän kuvan:

Tammisaaren kirkko ei ollut keskiaikainen, mutta annoimme sen sille anteeksi, sillä se oli muutoin varsin viehättävä.

Sisälle kirkkoon oli tuotu kukkia, jotka oli aseteltu penkkien päätyihin – yksinkertainen mutta kaunis koristelu.

Kirkon lasimaalaukset olivat poikkeuksellisen komeat. Huomasimme, että Kustaa Vaasakin oli päässyt mukaan.

Sitten viipotimme eteenpäin. Alberto välillä kyllä ihmetteli vauhdikkuuttani, kun kiidin Tammisaaren viehättävillä kujilla.

Näin elokuvaharrastajina kiinnitimme huomiota Tammisaaren ihastuttavan vanhanaikaisen näköiseen elokuvateatteriin. Valitettavasti juuri ohikulkuhetkellämme ei ollut näytöksiä alkamassa.

Tammisaaresta lähdettyämme päädyimme vähemmän yllättävästi Raaseporin linnanraunioille. Alberto ei näet osaa ajaa niiden ohitse käymättä hieman kuvaamassa raunioita.

Matkamme jatkui sitten vielä yöksi vakiolukijamme luo Lohjalle. Siellä meistä pidettiinkin kovin hyvää huolta. Kiitoksia vielä oikein paljon!

Lohjalta oli aika suunnata kohti kotia – muttei tietenkään suoraan. Hollolan kirkon aukioloajat osuivat kerrankin yksiin meidän aikataulumme kanssa, joten suuntasimme Hollolaan. Kirkko on varsin tuttu vanhalle harmaapäänallelle ja hänen muorilleen, sillä he ovat menneet siellä naimisiin. Siksi paikka kiinnosti minuakin erityisesti.

Heti asehuoneessa alkoi hurja meno: Pyhä Yrjänä oli tainnuttamassa lohikäärmettä 1500-luvulta peräisin olevassa veistoksessa.

Vielä pelottavampi oli asehuoneen seinässä olevan maalaus helvetin pedon kidasta. Maalaus oli kulunut melkoisesti, mutta onnistui silti nostamaan karvani pystyyn.

Kirkko oli sisältä erittäin kaunis. Hieman tosin ihmettelin sitä, että pylväät oli sijoitettu keskelle käytävää. Kuinkas hääparit nyt löytävät alttarille, kun pylväät ovat tiellä?

Kirkon seinällä oli varsinainen vaakunakokoelma, johon liittyi mielenkiintoinen tarinakin. Vaakunoiden tehtävänä oli koristaa erään miehen hautajaisia: sen, jonka vaakuna on isoin tietenkin. Ikävä kyllä vaakunoiden kaivertaminen ja muut hautajaisvalmistelut kestivät niin kauan, että kuollut mies joutui odottamaan multaanpanoaan (tai kirkon lattian allehan hänet itse asiassa haudattiin) kolme vuotta. Mahtoi olla pitkäveteistä.

Hollolan kirkossa oli myös todella paljon kauniita keskiaikaisia veistoksia. Näistä herkin oli Pietá-veistos, jonka näette tässä:

Koska huomasimme, että Lammin kirkko oli myös sopivasti matkamme varrella, pistäydyimme myös siellä. Kirkko näytti ulkoapäin varsin tyypilliseltä keskiaikaiselta kivikirkolta.

Opaskirjamme kertoi, että Lammin kirkon seinästä löytyy kaksi myllynkiveä, tai ainakin sellaiseksi epäiltyä kiveä. Voitte tiirata, löydättekö ne.

Sisältä kirkko olikin yllättäen vähemmän keskiaikainen. Syy tähän oli se, että kirkon sisäosat olivat vahingoittuneet ikävissä tapahtumissa vuonna 1918, minkä vuoksi kirkko oli saanut aivan uudet maalaukset. Ja ne olivatkin komeat!

Lammilta ajoimmekin sitten viimein kotiin. Kivikirkkojen osalta matkamme oli kovin opettavainen ja muutoinkin näimme paljon kaikkea mielenkiintoista. Kyllä matkustelu Suomessakin ehdottomasti kannattaa!

Kotiin päästyämme askartelin meidät majoittaneelle vakiolukijallemme kiitoskortin, joka siis lähti postin mukana kohti Lohjaa. Tässä vielä korttihössötystä ja kuva valmiista kortista:

- - -

Round and round in Raasepori

From Turku we continued our holiday trip towards the south of Finland. Our first stop was Villa Taika B&B in Anstkog near Fiskars. We stayed in the Green Room which was, as the name implies, decorated with all things green. Even the soap and hand towel were green. The garden behind the house was also green and we took the opportunity to take a walk there before going to bed.

On the next day we stopped to revisit Fiskars and take a few photos. Alberto posed by the workshop dam where as I chose to be photographed by the river side. We also met two hedgehogs who wanted to join us – how nice!

During the southern leg of our trip we passed a good number of old churches. We were aware of this before leaving, so I had a book about Finland's medieval stone churches by Markus Hiekkanen with me as a guide. The first church we visited was in a village called Pohja. This church was very special, as it has an asymmetric vault, as you can see from the picture. We also got to see some old paintings in the sacristy and medieval wood statues of Virgin Mary and Pietá.

From Pohja our trip continued to Tammisaari, where we got to eat from a highly recommended fish buffet of restaurant Knipan, which is located at the end of a long pier - thanks to the family from Oulu who hinted us about the place during the breakfast in Villa Taika! After the lunch it was time for the second church of the day. The church in Tammisaari was not from the middle ages, but with its light interior with flowers, green leaves and handsome glass paintings it was definitely a charming place. We also had time to take a walk in the old town, where we spotted a cozy old-fashioned movie theatre.

A long-time reader of this blog had promised us a place to stay for the night in Lohja, so that was the final destination that day. However, on our way there Alberto wanted still to visit his favorite castle ruins in Snappertuna and take – yet again – a few photos there.

After some wonderful Pavlova cake, liquore al limone and good nights sleep it was time to head back home – but not directly, of course, as there were still a few more churches to see along the way. The first church of the day was in Hollola. I have wanted to visit this church for a very long time, as it is the place where the Old Grey Bear and his missus got married all those years ago. The church is also famous for its decoration and there definitely was a lot to see: St. George and the dragon, the painting of the mouth of the beast of Hell, a wall full of heralds and a medieval statue of Pietá from the middle ages.

The final stop on our trip was the church in Lammi. This church was also built in the medieval times but as it was burned back in 1918, it now sports a rather modern interior. As a nice detail, two mill stones have ended as part of the outer wall of the church – see if you can spot them from the picture.

There is indeed a lot of nice things and places to see here in Finland, too. And lots of nice people to meet – as a token of our gratitude I made a small thank you card for our long-time reader who provided us with the bed and breakfast in Lohja.

Kesälomalla keskiajalla

2011-07-11T16:12:00.033+03:00

Turun keskiaikaisilla markkinoilla vierailusta on tullut meille jo perinne. Niinpä ei ollut ihme eikä kummakaan, että suuntasimme Turkuun noin viikko sitten. Emme kuitenkaan syöksyneet oitis keskiaikaiseen tunnelmaan, koska meillä oli vielä jännittävämpää – ellei jopa pelottavaa – ohjelmaa tiedossa. Mannerheiminpuistoon oli pystytetty teltta, jossa Art Teatro -niminen varietee-ryhmä esitti show'ta nimeltä Cirque Dracula.

Teltta oli hienon vanhanajan peiliteltan eli Spiegeltentin mallinen ja nähtävyys jo sinänsä. Sisällä istuttiin pöydissä, jotka ympäröivät pyöreää lavaa.

Esitys oli mahtava! Dracula oli tietenkin hieman pelottava, mutta niin oli myös yksi hänen morsiamistaan, joka nieli miekkoja. Onneksi näimme myös romanttista ilma-akrobatiaa. Se tasapainotti mukavasti hengenpidätystä. Esitystä säesti haitarimusiikki, jota soittanut nainen oli koko ajan esityksessä mukana – hän käveli ympäri lavaa ja istuskeli lavan reunalla aina tilanteen mukaan.

Huikeasta vampyyriesityksestä huolimatta nukuimme onneksi yömme hyvin. Alberto oli tosin jo aamulla aikaisin innoissaan lähdössä kuvaamaan miekkailua Kuusiston linnanraunioille. Keskiaikamarkkinoille oli saapunut niin paljon Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seuran väkeä, ettei Alberto voinut antaa kuvaamismahdollisuuden mennä ohi tassujen – varsinkaan kun hän sai samalla tilaisuuden kokeilla uutta kamerakraanaansa.

Minä suuntasin puolestani markkinoille, kunhan jaksoin nousta sängystä. Yllättäen huomasin, että markkina-alueella järjestetään prinsessakoulu. Menin katsomaan, mistä on kyse. Selvisi, että prinsessakoulussa todellakin koulutettiin uusia prinsessoja. Heidän piti opetella niiausta, tanssimista ja sitä, miten saadaan kruunu pysymään pään päällä vaikeissakin tilanteissa.

Koulutuksen päätteeksi prinsessakoulun oppilaat saivat todistuksen siitä, että osaavat prinsessataidot. Oi voi, kunpa Victoria Björnhufvud olisi ollut mukana! Prinsessakoulu olisi sopinut hänelle kuin kuono päähän.

Kierreltyäni hetken aikaa markkinapaikalla tulin siihen tulokseen, että minun on saatava makkaraa. Ostin kaalinlehteen käärityn makkaran ja hieman juotavaa ja istahdin penkille ihmettelemään markkinamenoa. Mutta kuinkas ollakaan, ei siinä saanut kovin kauaa rauhassa syödä, kun vieressä alettiin käydä oikeutta! Kysymys oli jonkinlaisesta tilanomistuskiistasta.

Hyvin nopeasti päätettiin, että asia on selvitettävä asein. Se vaati jopa markkinarauhan purkamista, mutta ei auttanut. Paikalle ilmestyi miekkamiehiä.

Taistelu oli lyhyt – ja kyllähän siinä toiselle kävi aika huonosti.

Ehdin jo melkein huokaista helpotuksesta ja toivoa, että miekankalistelu olisi siinä, kun ihmisiä alettiin töniä syrjempään. Väkijoukossa oli alkanut tappelu ja hui! - Miehillä oli taas pelottavat aseet käsissään.

Yritin pysyä poissa tieltä, mutta koska en ole kovin nopea karhu, olin jäädä kaksintaistelun alle!

Sitten kaikki loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Toinen riitapukareista oli hävinnyt jonnekin. Katsoin hieman peloissani ympärilleni, mutta näytti siltä, että tilanne oli todellakin rauhoittunut. Markkinarauhakin palautettiin. Jotenkin ne miekkamiehet kuitenkin vaikuttivat tutuilta - etteivät vain olisi olleet WarusSeppäin Killan veijareita...

Kurkkuakuristavien miekkataisteluiden jälkeen rauhallinen musiikki teki terää. Kuuntelin hetken aikaa Härkätien leikareita, joilla oli mukana mm. suosikkisoittimeni kampiliira.

Albertokin saapui markkina-alueelle kohdattuaan kolme ukkoskuuroa. Kävimme Brinkkalan Galleriassa katsomassa Turun seudun nukkekotiharrastajien näyttelyn. Näyttelyssä oli paljon viehättäviä taloja, joista yhdessä asui sukulaisiammekin. Hauskimpiin taloihin kuuluivat myös nämä nukkekodin nukkekodit, joissa osassa oli jopa sisustus! Melkoista piiperrystä, johon kaikkien tassut eivät taivu.

Löysimme myös Loten rakentaman talon, jonka alakerrassa oli tietenkin ihastuttava kenkäkauppa.

Turkulaisille hieman tutumpi kuin meille oli Puutorin vessan pienoismalli.

Nukkekotinäyttelyn jälkeen Alberto oli sitä mieltä, että hänen oli uhattava sadetta, sillä makkarantarve oli niin suuri. Eipä hätää, ystävällinen myyjä antoi Albertolle ylimääräisen kaalinlehden sateensuojaksi makkaralle.

Koska sade ei ottanut helpottaakseen, haimme suojaa kirkon huomasta. Turun tuomiokirkko oli varsin komea paikka pitää sadetta.

Katolisina karhuina olomme oli kuitenkin hieman epävarma, kun pääsimme luterilaisen kirkon alttarille.
- Pitääkö täälläkin tehdä ristinmerkki ja polvistua? minä kysyin epäröiden.
- Vai onkohan se väärin, jos tekee niin? Alberto pohti.
- No, ehkä kukaan ei kiinnitä meihin huomiota, kun yritämme olla niin kuin muutkin ovat, minä vastasin.

Yllättäen kirkossa oli taidenäyttely, jossa oli mm. Andy Warholin teoksia. Mieleenpainuvin oli kuitenkin Pauno Pohjolaisen teos “Viimeinen ehtoollinen”, jossa oli kaksi vaikuttavaa veistosta: karitsa sekä Jeesus.

Yllätykset kirkossa jatkuivat. Pian alkoi nimittäin keskiaikamarkkinoiden päätösvesper. Päätimme jäädä seuraamaan, miten luterilaiset selviävät. Vaikka vesperin olisi pitänyt keskiajan malliin olla katolinen, uskoimme, että luterilaisuus paistaisi siitä läpi. Tämä pitikin paikkansa. Alberto ei voinutkaan olla kommentoimatta vesperin jälkeen:
- Kyllä kotoinen katolinen messu on silti viihdyttävämpi, siinä on paljon vahvempi mysteerin tuntu ja paremmat melodiat.
- Mutta mukava tilaisuus tämäkin oli, minä totesin takaisin.

Vesperin jälkeen kirkolta lähti kulkue, joka oli komeaa katseltavaa.
- Oliko siellä kirkossa noin paljon keskiaikaisia ihmisiä? minä kysyin.
- Kyllä heillä on täytynyt olla iso aikakone, Alberto päätteli.

Seuraavana aamuna olimme sen verran nälkäisiä, että suuntasimme ensi töiksemme Turun kauppahalliin.
- Täältä löytyy taatusti aamupalaa, Alberto sanoi.

Ja oikeassahan rakas Albertoni oli. Löysimme hauskan kahvilan, jonka penkit olivat vanhat junanpenkit.

Yksi asia minua kuitenkin huolestutti:
- Mutta onko aivan varma, ettei tämä lähde tästä liikkeelle ennen kuin aamupala on syöty?
- Toivotaan, ettei, Alberto totesi.

Aamupalamme oli herkullinen. Alberto otti sämpylän ja mehun, minä feta-pinaattipiirakan ja kahvin.

Sillä aamupalalla jaksoimmekin jatkaa seikkailujamme eteläisemmässä Suomessa. Seuraavalla kerralla saatte kuulla mm. vihreästä yösijasta ja Tammisaaresta.

- - -

Medieval Summer Vacation

Visiting the medieval fair in Turku has become a tradition for us over the past few years and this year was not going to be an exception. We didn't, however, throw ourselves back to the dark ages immediately but went to see an interesting variety show called Cirque Dracula that was performed by Art Teatro company in an authentic Spiegeltent at Mannerheiminpuisto. And what a show it was! Dracula was a bit scary, of course, but so was one of his brides who was swallowing swords. Fortunately there was also some romantic moments of air acrobatics to compensate the thrills.

On the next morning Alberto hurried to shoot some sword fighting. As there were a good number of people from the Jyväskylä Historical Swordfighting Society participating the medieval fair, they thought it would be a good idea to shoot some promo material around the ruined castle in the nearby place called Kuusisto. Alberto couldn't resist the temptation, of course, as he also got the opportunity to play with his new camera crane.

While Alberto was sweating out in Kuusisto, I visited the medieval fair on the old market place. The first thing I got to see was the school for princesses. They were taught bowing, dancing and how to carry the crown in demanding situations. At the end of the training everybody was awarded with a diploma. This would have been a definitive schooling for Victoria Björhufvud, I thought.

I had just sat down to eat the delicious pork sausage when I suddenly found myself sitting next to a court trial! As far as I understood, it was about some land owning issue and it was to be settled with a judicial combat. The battle was over rather quickly with fatal results. However, just as the trial was over, another duel emerged within the crowd. I tried to stay away but as I am not a fast bear by any means, I almost got trampled in the heat of the combat. After the duel I started to think that the sword men had appeared somewhat familiar – I am quite sure they were the good ol' friends of ours from the Warusseppäin Kilta...

After all this action it was refreshing to just sit down and relax with some peaceful music that was performed by Härkätien Leikarit. They even had my favorite medieval instrument, hurdy gurdy.

Alberto managed to get back from Kuusisto after encountering three thunderstorms and bringing one with him. In order to get off from the rain, we went to see the doll house exhibition at the Brinkkala Galleria. There were lots of beautiful houses there, including one that was occupied by some relatives of ours. We also found one house that was build by our reader Lotte – there was also a charming shoe store on the ground floor of her house.

After all those doll houses Alberto was ready to defy the storm as he had to get one of those delicious pork sausages as well. Luckily the merchant at the sausage stall gave him an extra leave of cabbage as an umbrella for his sausage.

As the rain didn't seem to stop, we decided to seek shelter from the church. The Turku Cathedral definitely is a bold place for that purpose. As catholic bears we were a bit unsure first how to behave in a protestant church, but I guess we didn't breach any etiquette there. To our surprise there was an art exhibition at the cathedral. We got to see some works of Andy Warhol and others, but my favorite was “The Last Supper” by Pauno Pohjolainen that had magnificent statues of a lamb and Jesus.

Just as we were wondering the pieces of art, a closing vesper for the fair was about to begin. We quickly decided to stay and see how the protestants do their vesper (even if it should have been done in catholic way, as in the medieval times). Everything went fine even if Alberto thought that our catholic mass is more entertaining than the Lutheran one. Outside the cathedral we joined the medieval pilgrims when they left the church yard.

In the next morning we headed to the market hall for some breakfast. We found a nice cafeteria called “The Blue Train” and that was built using the seats and tables from an old train car. Just a suitable place for us to enjoy some sandwiches, pies, orange juice and coffee. There was only one thing to worry about – what if the train would leave before we were done with our breakfast?

Sydänkissoja

2011-06-27T23:55:00.004+03:00

Göteborgissa Ruotsissa on keksitty hauska hyväntekeväisyyskampanja nimeltä Hjärtekatten. Kuka tahansa voi osallistua virkkaamalla kampanjaa varten kissan tai useamman. Kissana on ihana amineko, jonka mallin käyttöön on saatu sen suunnittelijalta lupa. Jokaiselle kissalle pitää antaa myös nimi. Sitten vain kissa postiin. Ja kenelle se päätyykään? Kissat annetaan sydänsairaille lapsille sairaaloissa eri puolilla Ruotsia. Siksi niiden rintaan ommellaan sydän, jossa on tikit.

Kampanja on ollut todellinen menestys, sillä kissoja on syntynyt jo yli 500, vaikka muistelen lukeneeni, että alkuperäisenä tavoitteena oli saada kasaan 100 kissaa vuoden loppuun mennessä.

Itse olen virkannut tähän mennessä kaksi kissaa, joiden nimet ovat Erik ja Ester. Erik on vihreä ja Ester vaaleanpuna-violetti.

Nyt on hyvä tilaisuus virkata pari kissaa ja lähettää ne Göteborgiin sitten, kun Hjärtekatten-organisaattoreiden loma on ohi eli aikaisintaan 15. elokuuta. Kissoja ei toivota lähetettävän ennen sitä, jotta ne eivät vahingossa käänny takaisin postista, kun kukaan ei ole hakemassa niitä. Täältä löytyy tarkemmat ohjeet, miten kissanvirkkaajan tulee toimia.

- - -

The cats of hearts

There is a nice charity campaign going on in Gothenburg, Sweden, called Hjärtekatten (that’s Heartcat in English). Everyone can participate by crocheting an amineko cat (the pattern was kindly provided by the designer for the good cause). Give your cat a name and send it to the organizers. And what happens then? The cats will be presented to kids who are hospitalized in the children’s cardiac departments around Sweden. That’s why the cats carry a stiched heart.

The campaign had been a great success, as currently the landmark of 500 cats has been reached, eventhough I seem to recall that the original goal was to have 100 cats by the end of the year. I have crocheted two cats so far: Erik (the green one in the picture) and Ester (the pink one).

You are welcome to crochet a cat or two and send them to Gothenburg – however, please do wait until August 15th before sending, as the organizers are currently on their summer vacation and can not collect the cats from the post office. More detailed instructions can be found here in Swedish.

Miekankalsketta, luukoruja ja lettuja

2011-06-23T16:16:00.009+03:00

Viime viikonloppuna osallistuimme Alberton kanssa Laukaan Tupaswillassa järjestetyille keskiaikamarkkinoille.

Albertolla oli markkinoilla myös erityistehtävä. Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seura – johon Albertokin kuuluu – esiintyi markkinoilla. Koska seura käyttää harjoittelussaan italialaisen Fiore dei Liberin kehittämää menetelmää, katsottiin parhaaksi, että italialainen karhu juontaa esitykset. Niinpä Alberto joutui hommiin. Siinä menivätkin illat oikeudellista kaksintaistelua opiskellessa.

Siinä vaiheessa, kun Alberto seisoi miekkailuseuran teltalla esittelemässä aseita, minä olin vielä aivan rauhallisella mielellä…

… mutta kun aseet alkoivat kalista, teki mieli alkaa kirkua.
- Hui, ei tyttöjä saa heitellä tuolla tavalla!

- Alberto, tule apuun! Täällä uhkaillaan toisia miekalla!

Onneksi onnistuin pitämään suuni kiinni, sillä Alberto selitti minulle jälkeenpäin, että kyseessä oli vain muinaisten asetaitojen esittely eikä kukaan ollut oikeasti vaarassa.

Markkinoilla oli myös paljon käsityöläisiä myymässä tuotteitaan. Minä kiinnitin heti huomiota Hopealuun myyntikojuun.

Ah, kuinka kauniita koruja kojussa olikaan! Materaalina näissä koruissa on luu.

Oli vaikea valita, minkä korun haluaisi ostaa. Tässä näette Pyhän Olavin ristin ja kauniin kiekuran, joka on värjätty veriseitikillä.

Lopulta päädyin ostamaan hirvenluusta tehdyn ristikorun, jonka kanssa oli magnesiitista tehtyjä helmiä, sekä kinnasneulan, jota en vielä osaa käyttää. Hieman ehdin jo katsastaa neulankäyttöohjeita, mutta ne näyttivät monimutkaisilta. Asiaan täytynee perehtyä erityisen skarppina.

Tupasvillassa oli myös eläimiä, mm. kukko, joka kiekui vähän väliä, ja kana, jolla oli 12 tipusta. Tiput olivat erityisen hauskoja, koska ne piiloutuivat aina välillä äitinsä siipien suojiin ja kurkistelivat sieltä.

Näimme myös aivan ihastuttavan suloisia minipupuja.

Nälkätilanteessa turvauduimme lettuihin, koska ne ovat herkkua. Hillovaihtoehdot olivat vadelma ja mansikka. Alberto otti vadelman, minä mansikan.

Tupasvillan keskiaikamarkkinat oli varsin hauska tapahtuma, joten luulen, että menemme sinne seuraavallakin kerralla.

- - -

Clashing swords, bone jewelry and crepes

Last weekend we visited the Tupaswilla Medieval Fair at the nearby municipality Laukaa. Alberto went there to help his comrades from Jyväskylä Historical Swordfighting Society. As the society practices the system developed by 15th century Italian sword master Fiore Dei Liberi, it was thought to be appropriate that the sword fighting demonstrations would be hosted by an Italian bear gentleman. Alberto took his responsibility seriously, as always, and spent many evenings learning the secrets of medieval judicial combat from the old manuscripts.

I was at ease when I accompanied Alberto when he was lecturing about old weapons at the fencing society's tent, but then I witnessed something dangerous and almost screamed:

- Alberto, help! There is a brute beating an innocent girl... And now he is threatening that young man with a sword!

Fortunately I managed to stay silent, as Alberto quickly explained me that it was just a demonstration of historical European fighting techniques, and no one was in peril for real.

There were also different handcraft artisans at the fair selling their goodies. I bought a cross that was carved from bone with a necklace made out of magnesite pearls. I also purchased a needle for knotless knitting – very interesting but difficult sewing technique indeed. We also got to meet some new friends there, like a mother hen with no less than 12 little ones and a lovely miniature bunny.

The delightful day at the fair was topped with some pancakes with strawberry and raspberry jam. I am quite sure we will attend the fair again next year.

Miniatyyreja, keskiaikaisia kirkkoja, puu-uunipizzaa ja brittiläistä terästä

2011-06-14T01:07:00.016+03:00

Viime lauantaina suuntasimme Lahteen, koska meille on tullut jo perinteeksi käydä siellä kesäkuussa järjestettävillä miniatyyrimarkkinoilla. Päivä oli liiankin kuuma, mutta onhan kesästä nautittava, joten pysähdyimme tutulle paikalle Harjunsalmelle picnikille. Alberto oli tehnyt todella maittavat eväsleivät rosvopaistista ja vuohenjuustosta sekä kasviksista.

Messut olivat muuttaneet uuteen paikkaan, mutta löysimme helposti perille.
- Tämä sen täytyy olla, minä sanoin Albertolle, kun tulimme rakennukselle, jonka jokaisessa pylväässä oli miniatyyrimarkkinoiden juliste.

Sisällä oli paljon myyntipöytiä. Katselimme ensin ihmeissämme ympärillemme, mutta sitten alkoi tuttuja näkyä.
- Katso, tuolla on Hanna, Alberto sanoi.
- Mennään moikkaamaan ja hankkimaan Freijalle se koira, jonka lupasimme tuoda Hannan kennelistä.

Ostimme todellakin Freijalle koiran. Se viettää hetken vielä hoivissamme, mutta kun Freija tulee hakemaan sen, saatte tekin nähdä, millainen se on. Kaikenlaista muutakin tuli hankittua, mutta muutkin ostokset esitellään vähitellen myöhemmin, sillä ilman niitäkin tästä reissusta on aika paljon kerrottavaa.

Markkinoilla oli viehättävä roombox-näyttely. Minä tietenkin iskin silmäni tähän pienen tytön huoneeseen, jonka lastenistuimessa istui pieni sukulaisemme.

Luulin, että lähtisimme Lahdesta suoraan kotiin, mutta Alberto käänsikin auton kohti Tamperetta.
- Pitää käydä Sauna Open Airissa katsastamassa Judas Priest. Bändi on nimittäin jäähyväiskiertueella, Alberto sanoi. - Voimme samalla testata italilaisen ravintolan Comon, joka väittää paistavansa pizzansa oikeassa avotulipuu-uunissa.
Kuultuani pizzasta en laittanut lainkaan vastaan. Ajattelin, että voinhan vaikka käydä elokuvissa sillä aikaa kun Alberto on rokkaamassa.

Matka Tampereelle ei kuitenkaan sujunut kovin suoraviivaisesti, sillä huomasimme, että reitin varrella on useita keskiaikaisia kivikirkkoja. Ensimmäinen pyhättö löytyi Tuuloksesta. Sinne emme päässeet sisään, mutta komea oli kirkko ulkoapäinkin.

Hauhossa meillä oli parempi onni. Uljas kirkko kuikuili puun takaa – ja sen ovi oli auki!

Kirkossa oli todellakin keskiaikainen tunnelma. Katossa oli vaikuttavat holvikaaret, ja alttarin edessä roikkui valtava puinen krusifiksi.

Sitten huomasin vaakunat!
- Alberto, täällä on varmaan ollut ritareita! melkein huudahdin ihastuneena.
- Nyt täällä on vain Sir Alberto, Alberto nauroi.
- Olet hassu, minä vastasin.
Mutta vaakunat olivat komeita – varsinkin tämä:

Pälkäneellä näimme vielä yhden vanhan kirkon.
- Tästä puuttuu jotain, minä mietin ihmeissäni kirkkoa katsoessani.
- Kirkolla ei ole kattoa! Alberto vahvisti.

Kirkon alue oli määritelty raunioksi, joten yritimme käyttäytyä sen mukaisesti. (Alberto olisi tosin kovin halunnut lähteä kiipeämään kirkon sisäosista löytyneitä portaita mutta hillitsi sitten itsensä.) Kaikkinensa paikka oli komea mutta hämmentävä.

Tampereelle päästyämme olimmekin jo kovin nälkäsiä. Tassuttelimme Comoon ja totesimme, että tarvitsemme pizzan lisäksi antipastolautaset. Niillä oli mm. melonia (joka kurkistaa kinkun alta), porsaan niskaa sekä juustoa Venetosta.

Minä valitsin pizzakseni Quattro Stagionin, jota oli tuunattu gourmet-pizzaksi. Siinä oli jättikatkarapuja, kesäkurpitsaa, oliiveja ja pancetta-pekonia.

Alberto ei puolestaan voinut vastustaa artisokkaa, ja niinpä hän valitsi lohipizzan, sillä se sisälsi tuota herkkua.

Pizzat maistuivat hyvin, tosin Alberto olisi toivonut itselleen hieman hiiltyneempää pizzaa kunnon italialaiseen tyyliin.

Italialaisen aterian jälkeen Alberto suuntasi Eteläpuistoon, jossa Judas Priest esiintyi.

- I’m your turbo lover… Alberto lauleskeli saapuessaan keikalta.
- Oliko hyvä keikka? minä kysäisin.
- Oli niin mahtava, että oli pakko tirauttaa kyynel, kun bändi soitti Joan Baezin "Diamonds and Rustin", Alberto vastasi.

- - -

Miniatures, medieval churches, wood-oven pizza and British steel

Last Saturday we headed to Lahti for the annual miniature fair. It was a warm and sunny day so we took the advantage of it and had a nice picnic in Harjunsalmi once again. The fair was held at a new venue, but we found it rather easily, thanks to the signs posted along the way.

- Look, Hanna is there, said Alberto when we got in.
- Let’s go to say hello and purchase that dog from her kennel for Freya.

Yeah, we did indeed buy a dog for Freya as she asked for one. Don’t worry, you will get to see the dog – and all other nice things we bought. There was also again a room box exhibition, where we met a young relative of ours, sharing a room with a little girl.

I had thought that we would get straight back home from Lahti but Alberto had other plans:
- There is a huge open air metal festival in Tampere this weekend and I have a ticket to see Judas Priest there on their farewell tour, he said. - We can also try out an Italian restaurant called Como, as they are advertising that they bake their pizzas in a proper wood oven.
After hearing about the pizza I was all in.

The road trip to Tampere wasn’t too straight, though, as we discovered several medieval stone churches along the road. The first one was in Tuulos but unfortunately it was closed for visitors at the time being. However, the next one in Hauho was open and we got to see its magnificent vaults and interesting heralds.

- Look Alberto, there must have been real knights, I said.
- Well, now there is only Sir Alberto, he laughed.
- You’re just hopeless, I replied.

A bit later on we stopped to see the ruins of a church in Pälkäne. Quite an impressive place!

We were quite hungry when we finally reached Tampere, so we decided to have some antipasti misti before the pizza. I had a gourmet version of Pizza Quattro Stagioni with king prawns, melanzane, olives and ham. Alberto couldn’t resist the artichoke, so he went for Pizza Salmone. The pizzas were very delicious, even if Alberto would have preferred his pizza a bit more charred. After the meal we parted for a few hours, as Alberto had to leave for the concert, whereas I decided to go to the movies.

- I’m your turbo lover… Alberto was humming when he came back from the show.
- So, how was the concert? I asked
- Great! It was so awesome that I had to even cry a bit when they covered ”Diamonds and Rust” by Joan Baez…

Viivistä tuli juhlakalu

2011-06-07T00:38:00.011+03:00

Maanantaina olimme Alberton kanssa heti aamusta aivan tohkeissamme.
- Onko siitä kulunut tosiaan jo vuosi? minä hössötin.
- Kyllä se minusta kalenterin mukaan näyttää siltä, Alberto vastasi.
- Onko lahja jo paketoitu? minä kyselin lisää.
- Minä paketoin sen, kun Viivi oli nukkumassa, Alberto rauhoitteli minua.
Häsellys johtui siitä, että oli Viivin ensimmäinen kuoriutumispäivä! Viime vuonna kuistillemme ilmestyi yllättäen muna, ja vuosi sitten 6. kesäkuuta se kuoriutui.

Viivi oli itsekin aamusta asti aivan innoissaan. Vieraiksi olimme kutsuneet Victoria Björnhufvudin, Freijan, Viivin suosikkilastenvahdin Neiti Pupun sekä Emily Nightingalen, joka kävi tekemässä Viiville terveystarkastuksen jo ennen tämän kuoriutumista. Viivi oli aivan tohkeissaan vieraista ja ihmeissään siitä, kuinka iso paketti häntä odotti.

Ja iso oli lahjakin! Viivi sai minulta ja Albertolta lahjaksi pandanallen, joka oli isompi kuin Viivi itse. Päivänsankari otti pandansa heti kärryjen kyytiin ja aloitti leikkimisen.

Vielä kerran paljon onnea Viiville!

EDIT. Kuoriutumispäivän juhlintainnostuksessa jäi tärkeä tieto mainitsematta: Pandanallen ohje löytyy Mia Bengtssonin uudesta kirjasta Virka glada amigurumis. Victoria Björnhufvud auttoi hieman kielen kanssa, jotta selvisin ruotsinkielisestä virkkausohjeesta.

- - -

Vivian’s Hatching Day

There was quite a buzz going on in our house hold on Monday morning.
- Has it really been a year? I was wondering.
- So it seems, when I checked from the calendar, Alberto replied.
- Is the present ready?
- No worry, my dear, I boxed it when Vivian was still asleep.

All this anxiety was due to Vivian’s first hatching day! As you probably remember, last year we found a surprise egg on our veranda and exactly one year ago, on June 6th, Vivian hatched from it.

We had invited some friends for a visit. There were Victoria Björnhufvud and Freya, of course, Vivian’s favorite baby-sitter Ms. Pupu and her nurse Emily Nightingale. Vivian was so excited about the visitors and the huge box that was waiting for her. After tearing down the box, Vivian discovered a Panda bear that was larger than Vivian herself.

Happy hatching day, Vivian!

EDIT: Oops, forgot to mention something important: the instructions for the Panda bear were published in the book Virka glada amigurumis by Mia Bengtsson. I got some help with the Swedish language from Victoria Björnhufvud.

Hurmaava nukkenäyttely

2011-06-03T11:44:00.010+03:00

Suomen käsityön museossa oli toukokuun puoliväliin saakka Suomen nukketaiteilijoiden juhlanäyttely 10 vuotta – eikä suotta. Mekin ehdimme Alberton kanssa katsomaan näyttelyn sen viimeisenä päivänä – ja onneksi vaivauduimme paikalle!

Hetken aikaa nukkeja katseltuamme koimme todellisen heureka-elämyksen: monet nukeista olivat kuuluisien maalauksien hahmoja.
- No siksi ne näyttivät niin tutuilta, minä päivittelin Albertolle.
- Tuo on La Gioconda! Alberto melkein hihkaisi ja kiirehti katsomaan Mona Lisa -nukkea, jonka hymy oli yhtä hienovarainen kuin da Vincin maalauksen naisenkin.

Mona Lisa oli Katriina Haukkalan käsialaa. Sirpa Ala-Lauko oli puolestaan paneutunut Helene Schjerfbeckin Toipilas-maalaukseen. Nukke oli todella liikuttava.

Olen aina pitänyt merenneidoista ja siksipä olikin erityisen mukavaa, että Anna-Mari Kaipainen oli valinnut nukkensa malliksi John William Waterhousen merenneitomaalauksen.

Italialainen taide oli hyvin edustettuna, sillä Mona Lisan lisäksi tapasimme Botticellin Venuksen – tällä kertaa huopaisena. Nuken oli tehnyt Aila Kytölä.

Myös aitiopaikalle ikkunaan oli päässyt italialaisen taiteen mestariteos nukkesovituksena. Leonardo da Vincin Pyhä ehtoollinen on vaikuttava maalaus – ja niin oli sen nukketulkintakin, joka oli Arja Jäppisen taidonnäyte.

Taiteeseen pohjautuvien nukkejen lisäksi näyttelyssä oli myös mielenkiintoisia laatikoissa olevia nukkeja. Moni nukentekijä oli tehnyt nuken samasta nukenrungosta, ja olikin hauska vertailla, kuinka erilaisia nukkeja oli syntynyt. Sirkka-Liisa Honkonen oli taiteillut Liisan ihmemaassa. Katsokaa tarkkaan, sillä laatikossa on Irvikissakin.

Ippa Särkkä oli puolestaan tehnyt herkän tyttösen vihreässä mekossa.

Soile Artialan nukella oli niin kaunis pitsimekko, että oikein hirvittää ajatella, kuinka kauan sitä on virkattu.

Yksittäisiä nukkeja ehkä vieläkin vaikuttavampia – jos mahdollista – olivat isommat taideteokset, joissa oli usean tekijän nukkeja. Näitä teoksia oli kaksi. Ensimmäinen kuvasi varsin vauhdikkaita lavatansseja.

Toinen iso teos oli jouluinen kirkkosali, jonka penkissä istui kaikennäköistä väkeä ja jonka alttarilla pastori seisoi arvonsa tuntevan näköisenä.

Olipa näyttely, ei voi muuta sanoa!

- - -

A charming doll exhibition

The 10th anniversary exhibition of the Doll Artists of Finland Society was held in the Craft Museum of Finland here in Jyväskylä last month. We were lucky enough to get there on the last day of the exhibition.

It took us a while to figure out why the dolls looked somewhat familiar to us - many of them were actually replicas of famous paintings! So, we got to see da Vinci's Mona Lisa by Katriina Haukkala, Helene Schjerfbeck's The Convalescent by Sirpa Ala-Lauko and John William Waterhouse's A Mermaid by Anna-Mari Kaipainen.

The Italian art was well presented: in addition to da Vinci's La Gioconda, another masterpiece of his, Il Cenacolo, was awarded with the prime display at the window as a replica by Arja Jäppinen. We also got to meet Botticelli's Venus by Aila Kytölä.

There were also dolls of original design. A number of doll artisans had created a design of their own using the same doll skeleton and it was quite interesting to compare the results. Sirkka-Liisa Honkonen had created Alice from the Wonderland and the Cheshire Cat, where as Ippa Särkkä had ended up with a fragile girl in a green dress. And I wont even dare to think how long it took to crochet the dress on Soile Artiala's doll.

There were also two huge diaramas, one about the summery open-air ball and another about the Christmas church. Both of them were quite spectacular.

Arvonnan uusi voittaja

2011-05-30T01:41:00.004+03:00

Blogini kolmannessa syntymäpäiväarvonnassa kävi niin, ettei ykköspalkinnon voittaneesta valitettavasti kuulunut mitään. Nyt olen Alberton avustuksella arponut uuden voittajan, joka on Merja. Laitapa yhteystietosi osoitteeseen olivia.orso(miuku)yahoo.com, niin lähetän palkintotyynyn ja -maton sinulle.

Viime aikoina meillä on Alberton kanssa ollut paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Piakkoin saatte lukea nukketaiteilijoiden näyttelystä sekä – jälleen kerran – eräästä suosikkikaupungistamme eli Lontoosta.

- - -

New winner for the recent draw

As one of the winners of my anniversary draw didn't contact me to collect her prize, we had to draw a new winner. Congratulations to Merja for being the lucky one this time!

We have been rather busy lately with all kinds of interesting activities, so you can expect to hear about a doll exhibition and some recent happenings in London real soon now...

Jokainen neuloja tarvitsee muistikirjan

2011-05-23T23:46:00.007+03:00

Vanhan harmaapäänallen muori on innostunut viimeisen päälle neulomaan ja virkkaamaan. Niinpä katsoinkin tarpeelliseksi tehdä hänelle muistikirjan, johon voi kirjoittaa kaikki tarpeelliset asiat kesken olevista projekteista. Eivätpähän pääse silloin puikkokoot ja muut sellaiset unohtumaan. Muorin kirjasesta tuli tämännäköinen:

Intouduin samalla tekemään itsellenikin muistikirjan samaa tarkoitusta varten, sillä kyllä täällä meilläkin koukut ja välillä puikotkin melkoisesti suhisevat.

Kirjasin oitis muistiin muutaman kesken olevan projektin tiedot. Myös vyötteen ja lankanäytteet voi kätevästi tallentaa kirjaseen.

- - -

Every knitter needs a notebook

The missus of the Old Grey Bear has got the knitting and crocheting bug and therefore I decided to present her with a self-made knitting notebook. - with help of the notebook she doesn't forget all important details of her knitting works. While being down to it, I made one notebook for myself as well, too. I also immediately wrote down notes for a few on-going knitting projects of mine (with thread samples as well).

Juhlia kerrakseen

2011-04-30T12:51:00.013+03:00

Eilisaamuna alkoi heti tapahtua kummia. Ovelle koputettiin ja kun menin avaamaan, oven takaa löytyivät Victoria ja Freija sekä Victorian vanhemmat Ingrid ja Magnus Björnhufvud, joka kantoi vanhaa televisiota.
- Me tulimme näyttämään Viiville kuninkaalliset häät, Victoria täsmensi.
- No niin tietenkin, minä ajattelin mutten sanonut mitään, sillä olin itsekin valmistautunut häihin kirjomalla tyynyn, jossa oli Britannian lipulla koristettu sydän.

Televisio asetettiin sopivalle paikalle ja lapset asettuivat jo ajoissa sen eteen. Viivi ei täysin ymmärtänyt, mistä on kyse, mutta vaikutti silti innostuneelta.

Juuri häiden parhaalla hetkellä Alberto tassutteli saliin.
- Ne pussaavat! Freija huusi.
- Mitä ihmettä? Miksi Victorialla on sinun huntusi? Alberto kysyi minulta.
- Lapset katsovat Williamin ja Katen häitä, minä selitin. – He tarvitsevat rekvisiittaa.
Alberto nyökkäsi hyväksyvästi. Ja täytyy myöntää, että Victorialla ja Freijalla oli rekvisiittaa aivan omasta takaakin. He olivat tuoneet mukanaan Britannian lippuja sekä kruunun Freijalle.
- Minä matkin sitten isona tuota hääpukua! Victoria julisti.

Vaikka minä olen vieläkin häätunnelmissa, aloitimme tänään vapun vieton ajoissa, sillä minä ja Alberto suuntaamme itse asiassa saman tien Turkuun. Mutta pitihän sitä vappuhuiskaa ehtiä heiluttaa kotona hieman ennen reissua.

Hyvää vappua kaikille!

- - -

A house full of celebration

Yesterday morning got started with a twist. There was knocking at the door and when I opened it, I discovered Victoria and Freya with Victoria's parents Ingrid and Magnus Björnhufvud. Magnus was carrying an old TV set.

- We came to watch the royal wedding with Vivian, Victoria explained.
- Well of course, I thought, but didn't say anything as I was similarly excited about the wedding. I had even embroidered a pillow with the Union Jack within a heart motif to commemorate the event.

The television was positioned in the prime place in our living room and the children gathered anxiously in front of it, even if Vivian didn't completely understand what the fuss was all about. Just when the wedding celebration reached its climax with the official royal kiss, Alberto walked in.

- What on earth Victoria is doing with your bridal veil? he asked.
- The kids are watching the wedding and they need some props, I said.

Victoria and Freya had taken good care of the props on their own, as they had brought a crown for Freya and some miniature flags for us to wave.

Even if I am still enchanted by the wedding, we started an early celebration of the May Day this morning. We had to do this as we are heading for Turku today but still wanted to have some traditional May Day fun at home first.

Happy May Day for everyone!

Pääsiäinen meni syömiseksi

2011-04-26T00:26:00.012+03:00

Alberto intoutui pääsiäisen kunniaksi kokkailemaan herkkuja. Jo kiirastorstaina hän heilui keittiössä hieman salaperäisenä, ja tuloksena oli aivan uusi kokeilu: anjovista ja kapriksia pappardelle-pastan kera.

Pitkänäperjantaina Alberto intoutui myös leipomaan sämpylöitä – Ennio Morriconen musiikin tahdissa tietenkin. Arvasin, että jotain hyvää on luvassa, kun Alberto raahasi levysoittimen keittiöön ja tutut Morricone-sävelmät alkoivat soida. Menin kurkistamaan keittiön ovelle ja löysin Alberton kokkihatussaan.
- Täällähän tuoksuu ihan rustiikkisämpylöille, sanoin.
- Kärsivällisyyttä, vaimoni, Alberto vastasi. - Näitä ei ole vielä paistettu.

Rustiikkisämpylöistä tuli herkullisen näköisiä. Maistoimme niitä oitis, ja makukin oli kohdillaan!

Kun Alberto kerran oli lämmittänyt uunin sämpylöitä varten, hän päätti samantien leipoa pizzaa. Kaapista löytyi tarvikkeita kolmeen herkkupizzaan: Frutti di mareen, pääsiäisen valkoiseen pizzaan, jossa oli herkkusieniä, parmankinkkua, artisokkaa ja kapriksia sekä Alberton suosikkiin, Pizza Romanaan, jossa oli anjovista ja kapriksia.

Lauantaina oli viimein aika avata grillikausi. Alberto viritteli pihalle tulet vaari-Orson kanssa ja paistoi kaikille halukkaille bratwurstia, riistamakkaraa sekä valkosipulilla ja sinihomejuustolla maustettua grillimakkaraa.

Sitten koittikin Viivin ensimmäinen pääsiäinen. Annoimme pikku-Viivinkin valvoa, jotta hän sai kuunnella paavin johtamaa pääsiäisyön messua Vatikaanista. Tosin Viivi ei juuri paavista piitannut, sillä häntä hämmensi enemmän jättimäinen muna, jonka olimme hänelle pääsiäiseksi hankkineet. No, ehkäpä me Alberton kanssa hieman liioittelimme ostaessamme munan, joka oli melkein yhtä iso kuin Viivi. Ongelma ratkesi kuitenkin, kun Alberto vihjasi Viiville munan olevan suklaata…

Pääsiäismunia riitti onneksi minulle ja Albertollekin. Olin tänä vuonna varmistanut, ettei Alberton tarvitse lähteä hankkimaan suklaata virpomalla, niin kuin hän vuosi sitten yritti.

Sunnuntaina herkkujen syöminen vain jatkui. Alberto kasasi pöytään lammasta, kalkkunaa, salamia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa, valkosipulitäytteisiä oliiveja, artisokkaa, marinoituja herkkusieniä, punaviinikastiketta, minttuhyytelöä… Onneksi olimme kutsuneet vanhan harmaapäänallen muorin meille syömään, sillä itse emme olisi jaksaneet kaikkea. Olisimme kutsunut vanhan harmaapäänallen itsensäkin, mutta hän oli meren rannalla tarkkailemassa, mitä lintuja Suomeen lentelee.

Toisena pääsiäispäivänä päätimme lähteä kuvaamaan hieman kevään merkkejä. Tässäpä siis näette leskenlehden:

Itse asiassa leskenlehden löytäminen ei ollutkaan niin helppo tehtävä. Olimme Alberton kanssa hieman ihmeissämme siitä, minne kaikki leskenlehdet ovat kadonneet, mutta onneksi löysimme tämän kuvauskelpoisen yksilön.

Krookuksia ei sen sijaan tarvinnut kaukaa hakea, sillä niitä löytyi kotipihasta.

Kukkaisaa kevättä kaikille!

- - -

Eating the Easter

This year Alberto really got carried way with his cooking during the four days of the Easter celebration, starting already on Thursday with brand new recipe for Pappardelle egg pasta with anchovies and capers.

On Good Friday I noticed him carrying his gramophone into the kitchen – this is always a promising sign because it means he will make something extraordinary good. When the tunes of famous Ennio Morricone spaghetti western soundtracks started to sound from the kitchen, I dared to peek in to see what was going on. Alberto was making his delicious rustic rolls and I got taste them straight from the oven.

As the oven was already heated, Alberto decided to make some pizza as well. There were just enough ingredients in our cupboard for three pizzas: a pizza frutti di mare, pizza bianco with some Parma ham, champignons, artichokes and capers and Alberto’s favorite, pizza Romana with anchovies and capers.

On Saturday Alberto officially declared the BBQ season open and grilled some bratwursts, some sausage made of game and some with garlic and bluecheese with his father.

Then it was time for Vivian’s first Easter. We let her to stay up all the night so that she could hear the Great Vigil of Easter as it was broadcast from Vatican. However, Vivian didn’t care that much for the pope but was more interested in the large Easter egg we had bought for her. This time I had ensured that there were also enough Easter eggs for Alberto and myself as well – remember what happened last year!

For Easter Sunday Alberto had reserved his best: there was some lamb, turkey, salami, grilled and marinaded vegetables, mint jelly, red wine sauce… The Old Grey Bear had left for a few days for the coast to observe the birds as they were returning from the south for the summer, so we invited his missus to join our Easter dinner.

We also had time to take a walk around the neighborhood again and we discovered that the spring had settled in for good – even the first flowers were blossoming already.

Viivin kauhun hetket

2011-04-19T00:17:00.004+03:00

Viikonloppuna päätimme lähteä katsomaan, miten pitkälle kevät on jo ehtinyt. Olimme ohimennen nähneet sitruunaperhosen ja ajattelimme, että ehkäpä muitakin keväisiä olioita olisi uskaltautunut koloistaan kevätaurinkoon. Pian tulikin selväksi, että kevät on todella jo edennyt sen verran pitkälle, ettei ainakaan jäälle ole enää menemistä.

- Onko tuokin kevään merkki? kysyin, kun osuimme Alberton kanssa suuren sahanpurukasan äärelle.
- Luulen, että sen sisällä on lunta, Alberto vastasi.
- Lunta?
- Se säilyy siellä kesän, ja sitten siitä tehdään ensilumen latu, kun tulee taas talvi.

En oikein uskonut, että lumi säilyisi lumena, vaikka sen päälle olisi kuinka kasattu sahanpurua. Kesällä on sentään lämmintä Suomessakin. Alberto näytti kuitenkin olevan varma asiastaan.

Kun olimme jo melkein kotona, osuimme vaalimainosten äärelle.
- Tämä Suomi on outo maa, sanoin.
- Kuinka niin? Alberto kysyi.
- Täällä italialaiset karhut eivät saa lainkaan äänestää.

Muutakin erikoista suomalaisissa eduskuntavaaleissa oli havaittavissa: ehdokkaina oli mm. merirosvoja ja joutsen.

Sunnuntaiaamuna Viivi koki sitten kauhun hetkiä: ovesta saapui kaksi trullia ja Viivi säikähti heitä niin, että vinkaisi kovaa ja syöksyi portaisiin piiloon.

Emme olleet Alberton kanssa muistaneet valistaa Viiviä suomalaisista palmusunnuntaiperinteistä. Pian Viivi kuitenkin hoksasi, että trullit olivat hänen ystävänsä Victoria ja Freija, ja niinpä loppu ja kaikki oli tälläkin kertaa hyvin.

P.S. Blogini syntymäpäiväarvonnan ykköspalkinnon voittaja Emmylou ei ole ilmoittautunut. Odottelen vielä tämän viikon, kuuluuko hänestä mitään. Jollei, arvon ensimmäisen palkinnon uudelleen niiden kesken, jotka ovat alun perin osallistuneet arvontaan mutteivät saaneet voittoa.

- - -

Vivian’s moment of terror

The spring has finally arrived and we decided to take a walk around the neighborhood end enjoy the weather last weekend. We went to see if the nearby lake was still covered by the ice. It was quite apparent that the ice wouldn’t hold any longer, so we had to proceed elsewhere.

On the skiing center not far away from our home we discovered something weird – a mountain made of sawdust.

- Is that a sign of the spring, too? I asked.
- Well, sort of. I think they have just stored some snow inside the dust to keep it from melting during the summer, was Alberto’s reply.
- Why on earth someone would do something like that?
- They can use it to lay down a skiing track when it gets cold enough again in the coming autumn.

I was not all that assured even if Alberto was quite sure about it.

There was also a parliament election here in Finland last weekend, so we came by some posters promoting various parties and their candidates. Unfortunately Italian bears are not allowed to vote in Finland, so we could only explore the posters. Looks like there were a few pirates and a swan as candidates this time.

On the Palm Sunday morning there were again two witches knocking at our door. As we let them in to do their Easter tricks, Vivian got scared of them and ran to the stairs for safety. It took a while before she understood that the witches were her friends Victoria and Freya. We then explained her the idea of Finnish Easter tradition of spreading happiness with slips of willow. All’s well that ends well.

Arvonta on suoritettu!

2011-04-10T22:53:00.004+03:00

Synttäriarvonta on nyt suoritettu. Ajattelimme ensin, että Viivi voisi toimia onnettarena, mutta hän ei oikein vielä ymmärtänyt tätä kunniatehtävää ja kaatoi kaikki arvontalaput salin lattialle. Ja tietysti jostain paikalle syöksynyt Chili ehti syömään muutamia lappuja ennen kuin ehdimme hätiin, joten jouduimme aloittamaan alusta. Kaikki osallistujat saatiin tietenkin sähläyksestä huolimatta arvontaan mukaan.

Onnettarena toimi lopulta aiempien vuosien tapaan Victoria Björnhufvud. Freija oli seuraamassa tilannetta ja ottamassa oppia, jotta voi toimittaa vaativan tehtävän ensi vuonna.

Mutta sitten tärkein: voittajat! Ensimmäisen palkinnon voittaa Emmylou. Toinen palkinto menee Tiinalle, ja kolmannen palkinnon saa Ultsu. Onnea voittajille! Laittakaa minulle yhteystietonne osoitteeseen olivia.orso(miuku)yahoo.com, jotta saan toimitettua palkinnot perille.

Lopuksi kiitoksia kaikille hyvistä matkailuvinkeistä. Kotimaassakin näkyy olevan paljon sellaista, mistä en tiennytkään, kuten Porissa oleva Juseleuksen mausoleumi ja sen Gallen-Kallelan maalaukset. Alberto-parkaa voi tosin olla mahdotonta houkutella Poriin – hän nimittäin meinasi joutua siellä vaari-Orson kanssa pyörremyrskyn viemäksi viime vuonna Sonisphere-festivaaleilla. Panelia oli minulle aivan uusi tuttavuus mutta vaikuttaa kiinnostavalta paikalta. Edinburgh ja Skotlanti linnoineen houkuttelevat minua ja Albertoa kovasti. Tallinnastakin olemme puhuneet useampaan otteeseen. Ateenasta pitäisimme varmasti, sillä kreikkalainen ruoka on hyvää ja kaupungissa on varmasti paljon historiallista nähtävää. Onneksi kiinnostavat matkakohteet eivät lopu!

- - -

And the winners are…

The draw has been now carried out. We decided first that Vivian could pick up the ballots this time but unfortunately she didn’t understand what she was supposed to do and poured all notes on the floor. And to make the disaster worse, Chili managed to eat a few notes before we could do anything. However, starting again from the scratch and having our experienced lady Fortuna, Victoria Björnhufvud at hand, we managed to sort things out on our second try.

And the winners are: first prize goes to Emmylou and second prize to Tiina while Ultsu was the lucky one to score the third prize. Congratulations!

Many thankses to everyone who took the trouble to participate and throw in the recommendations for places to visit. Pori sounds indeed an interesting place to visit but unfortunately I am afraid I can’t persuade Alberto to take me there – my poor husband was nearly wiped off the Earth by a tornado in Pori last year’s Finnish chapter of Sonisphere festival. Edinburgh (and Scotland in general), Tallinn and Athens also sound nice places to visit and I wouldn’t be surprised if we would end up one or two of these places sooner than later.

Parempi myöhään: Joulukalenterivaihdon 19.-24. päivän luukut

2011-04-06T22:26:00.006+03:00

Muistanette, että viime joulun joulukalenterivaihdon tavaroista otetut kuvat olivat mystisesti kadonneet. No, nyt kuvat ovat löytyneet ja voimme viimeinkin palata asiaan. Tein joulukalenterivaihdon sekä Sinikan että Maarun kanssa ja ehdin esitelläkin kalenteria aika pitkälle jo aiemmin. Nyt tulevat 19.-24. päivän luukut, tosin hieman pelkistetysti.

Maarun joulukalenterin paketeista löytyi vielä aivan joulun allakin kaikenlaista ihanaa. Sain ompelulaatikon täynnä kankaita ja muuta tarpeellista, paljon säilykkeitä, vadin, kahvikupit, kirjoja ja joulupakkauksia. Viivi innostui eniten vihreästä pikkukärrystä, jonka kyydissä oli Millimarin tekemä ihastuttava tipunen.

Sinikalta sain puolestaan jos jonkinlaista ihanaa keramiikkaa: lampun, vadin, kannun, herkän enkelipatsaan, tarjoiluastian, seinätaulun, pulloja… Viivi innostui säihkyvästä pallosta niin, että piakkoin meillä pidettäneen disco. Sain Sinikalta myös kelkan, jota Alberto onkin jo kelkkamäessä kokeillut sekä niin valtavan paketin erilaisia kankaita ja nauhoja, etteivät ne mahtuneet tähän kuvaan.

Itse lähettelin maailmalle mm. seimen, muumeja, muumikirjallisuutta ja joulukuusen koristeita – hieman eri juttuja Maarulle ja Sinikalle.

Joulukalenterin viimeisiin luukkuihin piilotin sitten joulupaketteja, Reutterin posliinia sekä kirjotut tyynyt ja virkatut peitot.

Suurkiitos vielä Maarulle ja Sinikalle joulukalenterivaihdoista!

Lopuksi muistutan, että blogin syntymäpäiväarvontaan ehtii vielä osallistua, jos on nopsa. Aikaa on perjantain päättymiseen saakka.

- - -

Better late: Christmas Calendar Swap – Doors 19-24

As I mentioned earlier, the photos of the last batch of the presents we got from the Christmas calendar swap had disappeared. Now we have finally found them, so here come the doors 19 to 24.

From Maaru I got a box full of fabrics and other useful things, lots of canned food, a plate, some coffee mugs, books and wrapping material for Christmas presents. Vivian got very excited about the green cart with a small yellow bird by Millimari.

From Sinikka I got all kinds of porcelain ware: a lamp, a platter, a pot, a delicate angel statue, bottles… Vivian’s favorite was the shining orb where as Alberto’s choice was the red sled. In addition to these I also got a bag full of cloths and ribbons.

My last contributions for the Christmas calendar swap were nativity scenes, Moomin dolls and books, some Christmas tree decorations, Reutter porcelain, pillows and crocheted blankets.

Many thankses to Maaru and Sinikka for the swap!

Ps. Don’t forget to participate my blog’s birthday draw – there is still time for that before midnight on Friday…

Hupsis, arvonta meinasi unohtua!

2011-03-28T22:02:00.010+03:00

Kun tässä itse täyttelin vuosia, kävi niin, että blogini synttärit jäivät hieman varjoon. Mutta totta se on! Blogini täytti viime perjantaina kolme vuotta. Koska synttäriarvonta on järjestetty kahtena edellisenäkin vuonna, samoin tehdään nyt. Palkintona on tekemiäni mattoja ja tyynyjä.

Ensimmäinen palkinto sisältää kiinalaiskuvioisen maton sekä sen väreihin sopivan tyynyn. Toiseen palkintoon kuuluu vihreäsävyinen matto ja vihreä tyyny. Kolmannen palkinnon voittaja saa kukkaköynnöksellä reunustetun vaalean maton sekä sen väreihin sopivan tyynyn. Kaikki palkinnot löytyvät seuraavasta kuvasta:

Matoissa on käytetty Anna-Carin Betzénin malleja. Ruusukuvioiseen olen soveltanut itse kulman, sillä kuvio ei alun perin sitä sisällä. Tyynyihin olen käyttänyt malleja, jotka löytyvät Jan Eatonin kirjasta 200 virkattua ruutua.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin viimeistään 8.4. puoleenyöhön mennessä tähän postaukseen. Samalla voit kertoa, mitä matkakohdetta suosittelisit minulle ja Albertolle. Matkakohde voi olla Suomessa tai muualla maailmalla, kaikkien tuntema paikka tai tuntematon kohde.

Arvonnan tulokset julkaistaan viimeistään 10.4. Hyvää arpaonnea kaikille!

- - -

Oops – almost forgot the draw!

I was so anxious about having my birthday so that I nearly forgot another one – the one of this dear blog of mine. Can it really be true, three years already? However, as in previous years, it is time for a draw.

This time we will have three carpets and pillows as prizes for the three lucky participants. The carpets have been made according to the patterns from Anna-Carin Betzén. The patterns for the pillows are from the book 200 Crochet Blocks for Blankets, Throws, and Afghans by Jan Eaton.

You can enter the draw by leaving a comment into this blog entry by the midnight April 8th. And while you’re at it, you can also recommend a place worth visiting for me and Alberto.

Karhutkin vanhenevat

2011-03-22T01:08:00.005+02:00

Viime perjantaina täytin jälleen vuosia. Alberto oli järjestänyt minulle yllätyksiä oikein olan takaa. Ensin hän oli kutsunut kaikki ystävämme kakkukahveille. Aikuiset maistelivat salissa kirsikkakakkua ja kahvia.

Lapset puolestaan joivat keittiössä mehua. Alberto oli varannut heitä varten myös Brunbergin suukkoja sekä kaikkien suosikkeja englanninlakuja, joita Viivi olisi halunnut tarjota leikkikirahvilleenkin.

Kun vieraat olivat lähteneet ja ilta saapui, Alberto paljasti, että aikoi valmistaa minulle neljän ruokalajin illallisen kunnon italialaiseen tapaan. Mamma mia!

Alkupaloiksi Alberto tarjosi marinoitua maissia, oliiveja, fetaa sekä aurinkokuivattua tomaattia. Nämä hän oli saanut vanhan harmaapäänallen muorilta. Lisäksi lautasella oli chorizoa ja artisokkaa.

Primo piattona Alberto tarjosi herkullista tryffelipastaa, jonka seuraksi hän oli paistanut herkkusieniä. Yksinkertainen mutta ihastuttava pastaruoka!

Secondo piattona oli paistettua karitsaa sekä verdura mista, erilaisia uunissa paistettuja kasviksia. Voi kuinka mureaa karitsa olikaan!

Dolcena söimme tällä kertaa suolaista emmekä nimen mukaisesti makeaa. Juustot kruunasivat ateriamme.

Voitte arvata, että Alberto teki ateriallaan vaikutuksen – vaikka eihän tuon karhun tarvitsisi, kun on tehnyt minuun vaikutuksen jo ajat sitten. Syntymäpäiväni oli ikimuistoinen, koska tämän lisäksi Albertolta oli karannut Vespa käsistä myös lahjoja ostaessa. Sain mm. ihanan sydänhelmen, jota voin tästä lähtien kantaa joka päivä ranteessa mukanani.

Ti amo, Alberto!

- - -

Getting older

It was my birthday again on last Friday. Alberto had arranged all kinds of surprises for me as a celebration. First, he had invited all our friends for a birthday reception in the afternoon. While grown-ups were having some coffee and cake in the living room, the kids were having their own party in the kitchen with some juice, liquorice allsorts and chocolate.

After the guests had left, Alberto revealed yet another surprise – he was about to prepare a traditional Italian four-course dinner. Mamma mia!

We started with antipasti: marinaded corns, olives, feta cheese and sun dried tomatoes that Alberto had got from the Old Grey Bear’s missus and some artichoke and chorizo salami. As primo piatto Alberto served some truffel taglione pasta with quickly grilled champignon mushrooms and some garlic and olive oil. The recipe was very simple but what a heavenly taste! As secondo piatto we had some grilled lamb with some grilled vegetables as contorni. And then there was some cheese as a dessert.

I was very impressed of chef Alberto’s abilities – even if we have been together quite a long time already. He had also brought me some nice presents, like silver pearl with heart motifs.

Ti amo, Alberto!

Kevättalven touhuja

2011-03-14T23:58:00.013+02:00

En ole ikäväkseni ehtinyt kiireiden takia päivittää tätä blogiani pitkään aikaan. Olemme kuitenkin puuhastelleet monenlaista. Albertolla on ollut paljon äänitys- ja kuvaustehtäviä, mutta olemme toki ehtineet harrastella yhdessäkin kaikenlaista. Nyt oli tarkoitus esitellä viimeinkin viimeiset joulukalenterivaihtojen ihanuudet, mutta kuinkas ollakaan… Kuvat, jotka tavaroista oli otettu, ovat hävinneet jonnekin kaikessa kiireessä. Siispä palaamme asiaan, kun kuvat löytyvät.

Onneksi elämässämme on ollut kaikenlaista mukavaa myös joulun jälkeen, joten kerrottavaa riittää. Helmikuussa kävimme katsomassa Kylie Minogueta Helsingissä. Olemme nähneet Kylli-tädin kerran aiemmin, joten tiesimme, että hänen show’hunsa ei tarvitse pettyä. Värikästä menoa olisi luvassa!

Konsertissa oli kreikkalainen osuus, ja Kylli-täti rupesi oikein jumalatar Afroditeksi sekä ratsasti komealla Pegasoksella. Tuollaisen kyytiin minäkin olisin voinut lähteä!

Lavassa oli pitkä lähemmäs yleisöä kiertävä catwalk. Sitä pitkin Kylli-täti kiskottiin vaunuissa, joissa seisten hän sitten lauloi.

Kappaleen Slow kohdalla kitamme loksahtivat auki, sillä Kylli-täti nousi ilmaan omituisessa pyörivässä laitteessa, jonka reunoilla makaavat tanssivat heiluttivat sulkia. Tämä oli jopa Alberton mielestä hämmästyttävää.

Kylli-tädin taustalla oli – kreikkalaisen temppelin piilossa tosin – videoseinä, johon heijastui milloin mitäkin mielenkiintoista. Yksi omista suosikeistani oli valtava naisen ja mustekalan yhdistelmä.

Hämmästyimme lisää, kun Kylli-täti lensi enkelin selässä. Sen jälkeen hän esitti Eurythmicsin kappaleen Must Be Talking to an Angel, joka kuulosti komealta.

Konsertin loppuhuipennus oli hurja! Kylli-täti lauloi jonkinlaisessa suihkulähteessä ympärillään mm. varsin taitavia ilma-akrobaatteja. Olipa mainio konsertti kaikkinensa, etten sanoisi!

Uusia tuttavuuksia ilmestyy tänne meille vähän väliä (muistanette esimerkiksi Kyöstin). Vajaat pari viikkoa sitten tutustuimme pieneen kilpikonnaan, jolla ei ollut edes nimeä, niin pieni hän oli. Katsoimme parhaaksi, että annamme hänet Stadinallen hoiviin – tällä kun sattui olemaan syntymäpäiväkin. Stadinalle nimesi kilpikonnan oitis Elphabaksi Wicked-musikaalin vihreän noidan mukaan. Elphaba on hieman ujo, mutta uskon, että hän on kotiutunut Stadinallen luo oikein mainiosti.

Kun laskiainen tuli, Alberto syöksyi etsimään sopivaa kelkkailumäkeä – olimme nimittäin saaneet kelkan joulukalenterivaihdossa Sinikalta. Onneksi Laajavuoren laskettelurinne ei ole kaukana, ja siinä vieressä on mukava pulkkamäki. Alberton edellisestä kelkalla laskemisesta oli sen verran kauan aikaa, ettei hän viitsinyt edes valittaa siitä, että itse asiassa mäen pitäisi olla hurjempi.

Alberton kelkkailun lisäksi olemme muutoinkin ulkoilleet, koska välillä on ollut oikein ihana keväinen auringonpaiste. Ilmassa voi aistia romantiikkaakin.

Alberto onnistui vielä houkuttelemaan minut jäälle. Olin varma, että pian se pettää tassujemme alta, mutta Alberto oli oikeassa: kyllä jää oli vielä hiihtolomalla kestävää. Mutta en tiedä, uskaltaisinko mennä sinne enää uudelleen. Tässä näette kuitenkin meidät järven jäällä.

- - -

Waiting for the spring

I am sorry for not blogging for quite a while – we have been just too occupied with the trials of the every day life. In addition to that, Alberto has had a lot recording and photographing assignments in his paws, but luckily we still have been able to spend some quality time together.

One thing we managed to experience together was the recent concert of Kylie Minoque in Helsinki. We had seen her performing before, so we knew to expect a stellar show – and we were not dissappointed. The concert was divided in thematic segments, starting with the one based on the Greek mythology, having Kylie appearing as Aphrodite and riding Pegasos, the winged horse. She also took a glamorous chariot ride round the catwalk.

We also got to see air acrobats, a weird raising and spinning platform that resembled a flower when the dancers were waiwing their feathers (this one surprised even Alberto), a lot of interesting moving images on the video screens and an angel that carried Kylie on his back before she got down to perform Eurythmics cover song “Must Be Talking to an Angel”.

The climax of the concert was breathtaking – Kylie was singing in a fountain that was partially made up of dancers and acrobats! Please take my word for it – this was an amazing concert.

Back at home we got acquainted with a nice turtle. She was so small that she didn’t even have a name. We thought it was best to ask our friend Stadinalle to look after her. Stadinalle gladly accepted, probably because it happened to be her birthday on that very day. She also named the turtle as Elphaba according to the green witch of the musical Wicked.

Otherwise we have been trying to enjoy the bright and refreshing winter days. Alberto has been keen on trying out the new sled we got from Sinikka on the Christmas swap. Luckily there is a suitable hill almost on our backyard. We have also been taking long walks on the ice of a nearby lake and meadows. The weather has been mostly good, sunny and warm, with a bit of romance…

Ps. I know I promised an entry about the last batches of the presents from the Christmas swap but unfortunately the photos of all those goodies have disappeared! We are anxiously looking for them everywhere and we will get back with them as soon as we find them.

Viivin uusi leikkikaveri

2011-02-15T22:55:00.007+02:00

Maria ja Sergio lähtivät viimein takaisin Italiaan, ja pian huomasimme, että Viivi oli hieman allapäin.
- Sen täytyy johtua siitä, ettei hänellä ole enää niin montaa leikkikaveria, Alberto totesi minulle.

Pian asiaan löytyi apu. Victoria Björnhufvud kertoi, että oli koulussa tutustunut Gootin ja Tin pikkusiskoon Freijaan. Koska Goot ja Tikään eivät olleet pitkään aikaan käyneet meillä kylässä, päätimme kutsua heidät ja Freijan vieraisille. Myös Victoria saapui innokkaana uusiin leikkeihin.

Menimme Gootin ja Tin kanssa keittiöön keittämään teetä, ja lapset jäivät saliin leikkimään. Vähän ajan päästä salista kuului ääniä. Ihme viuhunaa, minä ajattelin ja kurkkasin ovesta. Freija ja Victoria pyörittivät Viiville hyppynarua!

Olimme varustautuneet Alberton kanssa ystävänpäivänviettoon, mutta näköjään se oli muistettu muuallakin, nimittäin Lohjan suunnalla. Saimme sieltä ihastuttavan romanttisen nallekortin. Kiitoksia kovin paljon!

Alberton päivä oli osin hieman levoton, sillä hänen puhelimessaan seikkaili aamupäivästä asti tuntematon jääkarhu. Lopulta paljastui onneksi, ettei hän ollut kovin vihamielinen vaan kaipasi vain uutta kotia ja uusia ystäviä. Jääkarhu esittäytyi Kyöstiksi, ja hän vaikutti kaikin puolin mukavalta tuttavuudelta.

Jätimme Gootin ja Tin lapsenvahdiksi ja piipahdimme kaupungilla syömässä. Päädyimme Old Brick’s Inniin, jossa oli ilmeisesti ystävänpäivän kunniaksi ilmestynyt uusi ruokalista. Mutta kuten arvata saattaa, sananlaskujen ystävänä päädyin klassikkoannos muikkuihin, sillä vanhassa vara parempi.

Alberton ruoka oli lihaisampaa, mutta annoin hänelle muikkumaistiaisen. Ystävänpäivä sujui kaikkinensa mukavasti, ja vaikutti siltä, että kotiin jääneilläkin oli ollut kovin mukavaa. Ainakin Viivi naureskeli vielä unissaankin.

- - -

Vivian’s new friend

Maria and Sergio had to finally leave back to Italy and soon after that we found Vivian to be a bit melancholic. Alberto figured out that it must be because she didn’t have so many playmates anymore. Fortunately Victoria Björnhufvud came up with an idea to cheer up Vivian for the Valentine’s day. Victoria had got friends with Freya, the little sister of Goth and Ti, at the school and she suggested that we should ask if Freya could join Vivian and herself for some quality time together.

This was an excellent idea as it had been a while since Goth and Ti had visited us, so we got a nice opportunity to see them again, too. While the kids were playing in the hall, we adults had some tea in our kitchen. However, after a while I started to hear some humping from the living room and had to take a look what was going on. To my surprise I found Vivian, Victoria and Freya skipping the rope!

There were other nice surprises for us on the Valentine’s day. First, we got a beautiful card from our regular reader from Lohja again – thank you so much! We also got to know an ice bear called Kyösti who was looking for a new home and new friends. Needless to say he was welcome to take place on our sofa.

As Goth and Ti promised to look after the kids for a while, me and Alberto managed to have a dinner together in a fashionable down-town pub Old Brick’s Inn in the evening. A very nice Valentine’s day indeed.

Ihan oikeaa pizzaa, vihreyttä ja Väinölä livenä

2011-01-26T20:54:00.018+02:00

Teatterireissu Turkuun ei ollut meille vielä tarpeeksi, joten kun Maria ja Sergio lupautuivat hoitamaan Viiviä parin päivän ajan, suuntasimme oitis Helsinkiin kulttuurimatkalle. Samassa yhteydessä ajattelimme testata maanmiestemme ravintolaa Il Duettoa, joka sijaitsee Kampissa. Olimme lukeneet Helsingin Sanomista, että siellä pizzantekoon suhtaudutaan asian vaatimalla hartaudella. Mukana ruokaelämyksessämme oli Stadinalle.

Koska antipastot ovat italialaisen keittiön helmi, emme jättäneet niitä väliin tälläkään kertaa. Stadinalle valitsi hauskat kesäkurpitsarullat, jotka oli täytetty juustolla ja lohella tai kinkulla.

Me Alberton kanssa otimme puolestamme antipasto miston. Alberto tiedusteli ensin hyvinkin tarkkaan, mitä se sisältää. Mortadellasta ei kuulemma pidetä Suomessa kovin paljon, joten sitä ei valikoimassa ollut. Valittamisen aihetta meille ei kuitenkaan jäänyt: annos oli kaunis ja sisällöltään monipuolinen sekä maukas.

Minä söin pääruuaksi pizza biancon, jonka päällä oli rukolaa, mozzarellaa, kirsikkatomaatteja ja parmankinkkua.

Alberto ei voinut vastustaa vanhaa kunnon Capricciosaa. Pizzan syötyään hän oli sitä mieltä, että se oli selkeästi italialaisin pizza, minkä hän on Suomessa saanut syödäkseen.

Itse asiassa Alberto oli niin tyytyväinen ruokapaikan valintaan, että hän kävi seuraavana päivänä maistamassa toistakin Il Duetton pizzaa, nimittäin Napoletanaa.

Illalla vuorossa oli kulttuuriosuus. Kävimme katsomassa Wicked-musikaalin Helsingin kaupunginteatterissa. Päähenkilö oli epäilyttävän vihreä…

Musikaalin pääosien esittäjät Maria Ylipää ja Anna-Maija Tuokko lauloivat lumoavasti ja olivat muutenkin mainioita rooleissaan. Sen sijaan olisimme halunneet esitykseen vielä lisää taikuutta ja suuremman roolin ilma-akrobaateille.

Alberto oli sunnuntain kovin varattu, mutta minä suuntasin Kansallismuseoon, koska tiesin, että siellä olisi mahdollisuus kurkistaa Väinölän elämään. Kansallismuseossa on nimittäin parhaillaan Unelmien koti -näyttely.

Ovenpielessä oli vastassa varsin näyttävä sukulainen.

Kansallismuseon aulassa sain tutustua Akseli Gallen-Kallelan kuviin, jotka näyttivät hämärästi tutuilta. Ai niin, nämähän ovat sieltä Kalevalasta.

Uskomatonta kyllä Kalevalan miehet olivat valmiita tekemään naisen saadakseen mitä tahansa. Mahtaa tuo kyisen pellon kyntäminenkin olla vaarallista puuhaa…

Sitten pääsinkin itse asiaan. Näyttelyn kuukauden nukkekoti oli Paula Purhosen omaisuutta. Siellä vallitsi rauhallinen vanhanajan tunnelma. Tässä näette nukkekodista yksityiskohdan:

Näyttelyssä oli paljon nähtävää, mutta ei voi mitään - Maria Malmströmin Väinölän näkeminen ihan oikeasti eikä vain kuvissa oli huippukokemus!

Väinölän jokaisessa huoneessa oli niin paljon yksityiskohtia, että taloa olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.

Nukkekotien lisäksi Kansallismuseon näyttelyssä oli kiintoisia nukkekodin esineitä, joita ei ollut sijoitettu mihinkään taloon. Näyttelyn vanhimpia esineitä olivat nuo etualalla näkyvät hopeaesineet.

Näyttelyn hurjin esine oli kuitenkin tässä:

Uskokaa tai älkää, tämä talo - ja sen katolla vartioiva koira - on veistetty mammutinluusta! Tähän ei kyllä osaa sanoa mitään.

Pian Helsingin-matkan jälkeen Alberton oli lähdettävä työmatkalle Saksaan. Minä jäin kotiin edelleen kylässä olevan Marian ja Sergion seuraksi.

Alberton lähtiessä Maria muistutti, että emme ole vieläkään esitelleet kaikkia joulukalenterivaihdon luukkuja. Se on luvassa ensi kerralla.

---

Real pizza, green ladies and a famous doll-house

The theater trip to Turku was not able to satisfy our hunger for culture completely. So, when Maria and Sergio offered to look after Vivian for a few days, we immediately took the opportunity to take a weekend off in Helsinki.

We started by trying out a promising Italian trattoria Il Duetto as we had heard that they are taking their business seriously, especially what comes to making pizza. Our friend Stadinalle joined us for this culinary expedition.

And what an expedition it was. We started with lovely made antipasti. Stadinalle chose some zucchini rolls filled with cheese, salmon and ham, where as I myself and Alberto wanted to sample more tastes and chose traditional antipasti misti. For the main course we had pizze. I had pizza bianco with fresh rucole, Mozzarella, cherry tomatoes and Parma ham. Alberto couldn't resist the traditional pizza Capricciosa and after the meal he declared that this has been the best pizza he had been
served in Finland ever. Alberto was so happy about Il Duetto's pizzas that he went there also the next day to try out their pizza Napoletana.

After the pizza we headed to the City Theater of Helsinki to see the famous musical Wicked. I was initially a bit suspicious about it because of the green protagonist, but after the show I was quite satisfied.

Alberto had made some arrangements of his own for Sunday, so I took the opportunity to visit The National Museum of Finland on my own. The impressive paintings by Akseli Gallen-Kallela portraying famous scenes from the Finnish national epic Kalevala greeted me on the main hall. The main reason for me to visit the museum, however, was "Dream Homes" exhibition that included Maria Malmström's famous doll house called Väinölä. Seeing the house in real life was an unforgettable experience for me - I had been admiring it in photos for so long.

In addition to doll houses there were also many other interesting artefacts like some fine silver ware and a miniature house carved of the Mammoth bone!

A few days after the trip to Helsinki, Alberto had to leave for a business trip in Germany. I had to stay home, but fortunately Maria and Sergio are still here to keep me company. Maria also pointed out, that I haven't blogged about the last batches of the presents I got from the Christmas calendar swap, so that's what we will tackle next time.

Välipäivien ja uudenvuoden touhuja

2011-01-12T00:39:00.008+02:00

Vittorio ja Giulia olivat kovin odottaneet, että pääsevät leikkimään Viivin kanssa. Jouluna tämä toive viimein toteutui. Viivi oli innoissaan uudestaan junastaan ja lastasi sen heti täyteen matkustajia.

Vieraamme nukkuivat jälleen siskonpedissä ullakolla, ja Viivi vaati, että myös hänen sänkynsä kannetaan sinne, jotta hän saa nukkua uusien ystäviensä kanssa. Niinpä Alberto ja Sergio ryhtyivät roudauspuuhaan. Viivi seurasi tarkasti rappusista, että kaikki sujui asianmukaisesti.

Albertolla oli vielä hyvin muistissa Roberton viimevuotinen purnaus aamupalaksi tarjotuista kinkkuleivistä. Niinpä hän oli tänä vuonna varautunut valmistamaan kaikkien aikojen kinkkumunakkaan. Munakkaassa oli kinkunpalojen seurana paprikaa ja stilton-juustoa.
- Molto bene, hykerteli Roberto munakasta maistellessaan.

Koska ilma oli mainio, päätimme uskaltaa jättää lapset urhoiden hoiviin ja lähdimme naisten kesken ulos.
- Onko täällä aina näin paljon lunta? Giovanna kysyi ihastuksissaan.
- No ei aivan, minä vastasin, eivätkä kaikki ole lumesta edes kovin innoissaan.
Mutta me olimme. Oli ihanaa, kun ei ollut kovin kylmä mutta maisema näytti kuitenkin ihastuttavan talviselta, suorastaan satumaiselta.

Uudeksivuodeksi Roberto perheineen lähti takaisin Italiaan. Sergio ja Maria jäivät vielä seuraksemme, ja Albertolla olikin heti ohjelmaa heidän päidensä menoksi. Hän oli nimittäin jo lokakuussa varannut meille liput Turussa esitettävään Les Miserables -musikaaliiin. Arvatkaapa vain, pidättelikö häntä mikään.
- Musikaali esitetään ruotsiksi… minä yritin.
- Jättetrevligt! huudahti Alberto ja kiiruhti ottamaan vielä pari tukiopetustuntia ruotsin kielessä Victoria Björnhufvudilta.

Åbo Svenska Teaterin Les Misarables oli elämys. Alberto oli aivan innoissaan - niin innoissaan, ettemme me muut oikein päässeet hehkuttamaan esitystä, vaikka yhtä lailla pidimme siitä. Erityisesti Alberto oli mielissään siitä, että kaikkien roolien esittäjät todella osasivat laulaa. Cosettea lapsena esittänyt tyttö oli niin hellyttävä, että kyynel meinasi tulla silmäkulmaan.

Löysimme myös Turusta hauskan jouluikkunan. Siinä näytti olevan lumen alla koloja, joissa tapahtui jotain…

Kun menimme lähemmäs, näimme metsäneläimet puuhailemassa jouluisia askareita. Siili oli herkkujen äärellä…

… ja ketut paketoivat lahjoja.

Saimme mainion vinkin siitä, missä Turun kaupungin uudenvuodenilotulitusta kannattaa seurata ja katselimmekin sitten puolenyön aikaan Teatterisillalla kuono kohti taivasta. Ja kyllä ilotulitus oli komea!

Näiden kuvien myötä kaikille toivotan kaikille blogini lukijoille hyvää vuotta 2011!

- - -

After the Christmas, a new year

Vivian, Giulia and Vittorio spent the whole Christmas holiday playing around the house. Vivian was so happy about her new friends that she insisted her bed to be carried into the attic where the guests were lodging so that she can sleep with Giulia and Vittorio.

Alberto had not forgotten Roberto’s complaints about the ham sandwiches that were served as breakfast last year. This time he invented a more creative way to serve the left-over ham by using it as a filling for omelets with some bell peppers and the Stilton cheese.

As the gentlemen were looking after the kids, we bear ladies got the opportunity to take a walk in the nearby wood to catch some fresh air.
- Is there always so much snow, asked Giovanna, who was very enthusiastic about the white Christmas.
- Well, not always, and there are also people who do not like about it when there is, I answered.

Unfortunately Roberto, Giovanna and the kids had to leave back to Italy just before the New Year, but Sergio and Maria are staying with us a little bit longer. Alberto had planned some special programme for us for the New Year – he had procured tickets for the Les Miserables musical in Turku! The Åbo Svenska Teater had managed to stage a delightful production of this favorite musical of Alberto and it didn’t bother us at all even if it was in Swedish.

While in Turku we also managed to see some cozy window displays and witnessed the fireworks celebration of the New Year.

Happy New Year to all of you!

Jouluvieraita

2010-12-28T01:23:00.013+02:00

Sukulaisemme Italiasta – minun veljeni Sergio ja sisareni Maria sekä Alberton serkku Roberto perheineen – tulivat jälleen viettämään joulua kanssamme. Siksi meidän olikin siivottava perusteellisesti…

Jätimme vessan siivouksen viimeiseksi, ja siinä vaiheessa olimmekin jo aika poikki.
- Selviätkö sen maton kanssa? lattiaa moppaava Alberto kysyi, kun yritin viedä käärittyä kylpyhuoneenmattoa tampattavaksi.
- Kyllä kyllä, vastasin, mutta katso, ettei Viivi pääse kurkkimaan ensiapulaatikkoon. Niin, ja pupu voi jatkaa lavuaarin parissa, kunhan on pyyhkinyt pytyn.

Sitten vieraat saapuivat! Tällä kertaa olimme erityisen iloissamme siitä, että Roberto oli saapunut koko perheensä kanssa – vaimo Giovannakin oli malttanut jättää pitopalvelunsa muiden osaaviin tassuihin. Lapset Vittorio ja Giulia olivat vallan innoissaan tavatessaan Viivin. Tosin Vittorio näytti heti siltä, että aikoo opettaa Viiville tuhmuuksia. Viivi puolestaan innostui valtavasti huomatessaan, että Vittoriolla on samanlainen lelu kuin hänellä itsellään. Mutta missä viipyivät Sergio ja Maria? Olivatko he jääneet jumiin lentokentälle lumivuorien vuoksi?

Alberto otti heti sahan ja Roberton mukaansa ja lähti metsään.
- Sano heti, kun näet sopivan kuusen, Alberto selitti Robertolle innoissaan.
- Ah, mainio maa tämä Suomi, kun kuusen voi hakea itse metsästä, Roberto riemuitsi.
- Noo, itse asiassa on tätä kuusenkaatoa hieman rajoitettu, mutten usko sen koskevan karhuja, Alberto totesi tyytyväinen ilme naamallaan.

Alberto ja Roberto saapuivat hieman epäilyttävältä kuusenhakureissultaan joka tapauksessa komea kuusi mukanaan. Koristelin kuusen lasten kanssa. Viivi kiipesi vikkelästi uudelle tuolilleen, jotta yltti ripustamaan palloja kuuseen.

Giovanna toi mukanaan ihania italialaisia herkkuja! Saimme aitoa panettonea, bresaolaa sekä tulista napolilaista makkaraa.

Alberto sen sijaan päätti selvittää Giovannalle perusteellisesti, kuinka suomalainen joulukinkku valmistetaan. Lopulta nämä kaksi vertailivat harmaasuolatun kinkun, prosciutto cotton ja prosciutto crudon makuja varsin kiivaaseen mutta ystävällismieliseen äänensävyyn.

Lapset olivat sen sijaan kiinnostuneempia uudesta jouluseimestämme, jonka löysimme yllättäen Tukholman Gamla stanista.

Maria ja Sergio olivat tosiaan jääneet jumiin lentokenttäongelmien vuoksi. Onneksi he ehtivät kuitenkin perille juuri ennen kuin Joulupukki saapui. Viivi sai heti kaksi pakettia. Niin, ja Robertolta jäi Joulupukki näkemättä, sillä hän oli juuri lähtenyt viemään lyhdettä linnuille, kun Pukki ilmaantui…

Tapaninpäivänä kävimme hieman katsomassa kaupunkia. Käsityön museon ikkunassa oli jälleen sukulaisia vaikka minkälaisella mitalla. Heitä olivat sinne tuoneet Suomen nukketaiteilijat.

Osa nalleista leipoi pipareita, osa laski pylleröiden mäkeä.

Myös makkaraa paistettiin, ja lumiukkokin oli rakennettu.

Sokoksen jouluikkunassa oli puolestaan tonttuja. Ja jos tarkkaan katsotte, voitte nähdä heidän takanaan myös joitakin kaukaisia sukulaisiamme.

P.S. Kiitokset myös Lohjan suuntaan joulukortista – postia on aina niin mukava saada!

- - -

Christmas guests

The usual suspects rounded up at our home for Christmas again – my brother Sergio, my sister Maria and Alberto’s cousin Roberto with his family. Before they arrived, there were a lot of cleaning up to do!

- Can you manage with that carpet, asked Alberto when I was taking the last carpet out.
- Oh, no problem, just make sure Vivian is not opening that first aid kit!

We managed to get everything done just before Roberto and his family arrived. This time even Roberto’s wife Giovanna was with them – usually she’s too busy with her catering business at this time of year to leave their home in Southern Italy. So nice to meet her again after so many years! Their kids, Giulia and Vittorio were so happy to finally meet Vivian – and Vivian was excited to find out that Vittorio had similar toy as she did.

But where were Maria and Sergio? We began to get a bit worried if they could make it because so many flights were cancelled due to the heavy snow in Central European airports.

Alberto and Roberto went to look for a Christmas tree from the nearby woods. Roberto find it interesting that one could actually go and pick up a tree all by himself. Alberto explained that it was actually forbidden but according to his understanding, as usual, the ban didn’t concern bears. Legal or not, they did find a nice tree for me and the kids to decorate.

Giovanna had brought some delicious Italian goodies for the Christmas dinner: a panettone, some bresaola and a picante salsiccia sausage. Alberto in his turn prived Giovanna to the secrets of how to prepare a proper Finnish Christmas ham. This promted a heated discussion about the relative merits of Finnish way to prepare ham versus traditional Italian prosciutto cotto and crudo.

Meanwhile I was setting up our new nativity scene with the children. We found this scene from a shop in Gamla stan, Stockholm.

Maria and Sergio had indeed been delayed by the weather conditions but fortunately they were able to make it to our home just before it was time for the visit of the Father Christmas. Too bad Roberto missed him as he was taking some food for the yardbirds just when Mr. Santa arrived…

On the Boxing Day we went to see the downtown. There were many nicely decorated windows there and we spent long time admiring them.

Joulukalenterin luukut 13-18

2010-12-22T00:36:00.009+02:00

Onpas joulun odottelu mukavaa, kun paketteja riittää ja riittää. Sinikka oli pakannut 13. päivän luukkuun koruja. 14. päivänä sain lisää hienojen naisten tavaroita: hajuvesiä.

15. päivänä sain Sinikan paketista runsaasti materiaaleja. Mukana oli mm. lasipöydän kanneksi päätyvä levy sekä tuunattava tuoli. Näistä voi tehdä mitä vain!

16. päivänä saimme Sinikalta täydennystä muonavaroihin. Säilykepurkkeja on hyvä olla aina varastossa. 17. päivän paketista saimme keramiikka-astioita, joihin laitettavaksi Sinikka lähetti myös herkkuja.

Sinikan 18. päivän paketissa oli kaunis virkattu matto!

Maaru oli puolestaan piilottanut 13. päivän pakettiin punaisen peiton, jonka alla on taatusti mainiota lueskella hyvää kirjallisuutta – tai sitten neuloa, sillä peiton mukana oli kori täynnänsä neulelankoja. 14. päivän paketista paljastui tuunattava puukaappi, jonka veimme jo verstaalle. Sen sisällä oli kaksi jouluista patsasta.

15. päivänä Maaru lähetti meille sisustustauluja. Tuo maisema sopisi hyvin keittiöömme keltaisen värinsä puolesta. Kissatauluillekin löytyy paikka – toivotaan, että koirat eivät ala nyt vaatia lisää koiratauluja. Maarun 16. päivän luukussa oli kukkateline, jonka tarkoitusta Viivi ei vielä täysin oivaltanut – tai sitten hän oivalsi telineelle aivan oman tarkoituksen…

17. päivänä saimme Maarulta valkoisen laatikon, jossa oli mm. upeat kynttilänjalat ja koristepatsas. 18. päivän paketista löytyi puolestaan laatikollinen keittiötavaroita. Minä pidin kaulinta käytännöllisimpänä, mutta Alberto tarttui heti lihanuijaan pihvinhimo silmissään. Mukana paketissa oli myös pikkuhelmiä ja hilettä, joille löytyy varmasti käyttöä.

Itse lähetin sekä Sinikalle että Maarulle 13. päivänä siivousvälineitä ja -aineita, jotta joulusiivous sujuu sutjakkaasti. 15. päivänä Sinikka ja Maaru saivat renessanssitaidetta. Molemmat taulujen naiset ovat Botticellin teoksista, ja ikäväkseni minun täytyy todeta, etten tähän hätään saanut hankittua aitoja, mutta ehkäpä se anteeksi annettakoon – eivät luultavasti olisi Uffizilla olleet kovin mielissään, jos olisin käynyt tuota Kevät-maalaustakin nakertelemassa palasiksi.

14. päivän pakettiin laitoin hieman materiaaleja, mm. massapötköjä ja tylliä.

16. luukkuun olin järjestänyt hieman karkkeja joulupöytään. Victoria Björnhufvudin suosikit englanninlakut ja Brunbergin pusut ovat mukana. 17. päivän paketin sisällöllä voi puolestaan viettää juustoa ja viiniä -illan.

18. päivänä oli tilpehöörimateriaalien vuoro. Lähetin Sinikalle ja Maarulle kukkasia, paljetteja ynnä muuta pientä, jota aina silloin tällöin tarvitsee.

Eipä ole enää paljoa luukkuja avaamatta – joulu lähestyy!

P.S. Kiitoksia Jämsänkoskelle joulukortista! Yritämme olla luottamuksen arvoisia ensi vuonnakin.

- - -

Christmas Calendar Swap – Doors 13-18

Here’s a quick rundown of what I got from the Christmas calendar swap between December 13th and 18th:

From Sinikka:
December 13th: Wonderful jewelry.
December 14th: Perfumes.
December 15th: Materials, like a table top made out of glass and a chair.
December 16th: Some canned food.
December 17th: Ceramic tableware and delicacies.
December 18th: A crochet carpet.

From Maaru:
December 13th: Red blanket and yarns.
December 14th: A wooden carpet (which we already took to the carpenter for further work) and two Christmas statues.
December 15th: Wonderful paintings.
December 16th: A plant holder (looks like Vivian didn’t know what it is actually for).
December 17th: A white box with candlesticks and a statue inside.
December 18th: A box full of kitchen ware and some small pearls.

My contributions this time were:
December 13th: Cleaning equipment and detergent.
December 14th: Materials to be used in future projects.
December 15th: Some renaissance art.
December 16th: Sweets for Christmas.
December 17th: Some cheese and wine.
December 18th: Even more materials.

Not so many packets to go before Christmas…

Joulukalenterin luukut 7-12

2010-12-16T23:23:00.011+02:00

Joulu vain lähestyy, ja täällä availlaan joulukalenteripaketteja. 7. päivänä sain Sinikalta keltaisen paketin, jossa oli niin paljon tavaraa, ettei kaikki mahtunut yhdellä kertaa edes esiteltäväksi saliimme. Sain verhoja, pöytäliinoja, huovan, tyynyn, pienen tuolin, joka on juuri oikeaa kokoa Viiville, ja jopa kipsisen enkelin, joka sopii mainiosti makuuhuoneemme seinälle.

8. päivänä Sinikka oli lähettänyt minulle ihastuttavan tuohesta tehdyn vaikkapa seinälle sopivan korin. Enpä itse osaisikaan tehdä tuohitöitä! 9. päivän paketissa oli puolestaan monenlaista seinälle pantavaa: pieniä suloisia karhutauluja, kehyksiä, iso kukkataulu, pieni puinen taulu Venetsiasta sekä kaksi ristipistoilla pisteltyä siluettikuvaa, joista toisen näette kuvassa.

10. päivän paketillaan Sinikka varmisti, että meillä riittää puuta erilaisiin nikkarointitöihin. Materiaaliluukussa oli myös mm. mainioita helmiketjuja, joista saamme vaikka helmiverhon johonkin oviaukkoon.

11. luukkuun Sinikka oli pakannut mm. keramiikka-astioita. Mukana olleet materiaalit otetaan myös käyttöön, vaikkeivät ne seuraavassa kuvassa salissamme olekaan. 12. päivän paketista löytyi puolestaan hämmentävän hieno lasikuutio, jonka sisällä on puu! Lisäksi paketissa oli pariskuntaa esittävä veistos.

Maaru oli lähettänyt 7. päiväksi materiaalipussin, jossa oli mm. hämähäkkejä. Atahualpa saa heistä mukavaa seuraa, mutta lienee tarpeen rakentaa isompi terraario. Pussin päällä olevat massapötköt löytyivät jo 5. päivän paketista tulleesta maitotonkasta.

8. päivänä Maaru varusti ruokakaappimme säilykepurkeilla. Alberto otti paketissa tulleen paistinpannun heti käyttöön. Lisäksi saimme aina terveellistä ja herkullista ruisleipää sekä kaksi kaunista hopeatarjotinta. 9. päivän luukusta tuli kaappi ja lipasto, jotka Maaru käski meidät tuunaamaan. Mainio homma!

Viivin lienee siirryttävä koulunpenkille jo varhaisella iällä, sillä Maarun 10. päivän paketista paljastui liitutaulu. Nuorna vitsa väännettävä. Vapaa-ajaksi saimme monopolipelin. Se olikin mukavaa, sillä pidämme kovin lautapeleistä. 11. päivän pakettiin Maaru oli laittanut siivousmopin, jotta meillä on varmasti asialliset välineet joulusiivoukseen. Lisäksi saimme maustekastikepullon, söötin punaisen tyynyn sekä pari sydänalustaa, joista toinen on kuvassa.

Maarun lähettämässä 12. päivän paketissa oli kankaita, nauhoja ja pitsiä. Loistavaa! Näistähän saa tehtyä vaikka mitä!

Itse lähetin Sinikalle ja Maarulle samanlaiset paketit. 7. päivän pakettiin laitoin perhoskokoelman. 8. päivän luukusta löytyi virkattu hartiahuivi. 9. päivän luukkuun tein havupallon Marian hyvällä ohjeella.

10. päivänä lähetin hieman kirjonta- ja virkkauslankoja. Muliinilangat valitsin joulun väreissä. Venne-lanka virkkaukseen tai neulontaan on puolestaan liukuvärjättyä.

11. päivän paketissa oli pöllöpatsas, jonka voi laittaa takan päälle tai jos haluaa, tämä pöllö herää vaikka henkiin pihalla huhuilevaksi pöllöksi. 12. päivän luukkuun paketoin virkatun kukkatyynyn. Sain melkoisen virkkausvillityksen, joten Maaru ja Sinikka saivat siis paitsi hartiahuivin myös koristetyynyn.

- - -

Christmas Calendar Swap – doors 7 - 12

The Christmas calendar swap continues… Here is a quick summary of what I got between December 7th and 12th.

From Sinikka:

December 7th: Everything yellow – curtains, table cloths, a blanket, a pillow, a small chair for Vivian and an angel statue.
December 8th: Back bag made out of birchbark.
December 9th: All kinds of things to be hanged on the wall – small and cute bear portraits, frames, a large painting of flowers, a small Venetian woodwork and cross stitch silhouettes.
December 10th: Timber for future handicraft projects.
December 11th: Ceramic pots.
December 12th: A miraculous glass cube with a tree inside and a statue of devoted couple.

From Maaru:

December 7th: A bag full of all kinds of materials.
December 8th: Canned food, a frying pan (for Alberto), two silver plates and some rye bread.
December 9th: Some furniture, including a cabinet.
December 10th: A black board and the Monopoly game.
December 11th: A mop (for Alberto), a bottle of chili sauce, a cozy red pillow and some decorative plates.
December 12th: Fabrics and ribbons.

And here’s a list of what I did send to them:

December 7th: A collection of butterflies.
December 8th: A crochet scarf.
December 9th: A decorative ball made of softwood.
December 10th: Some yarn.
December 11th: An owl statue.
December 12th: A pillow with flower theme.

Only 12 more days to go…

Tuliaisia Tukholmasta

2010-12-13T23:54:00.024+02:00

Lucian päivän kunniaksi muistelemme nyt hieman Tukholman-matkaamme, jonka teimme itsenäisyyspäivän aikoihin. Suuntasimme Ruotsin pääkaupunkiin, koska olimme saaneet vihiä, että sieltä löytyisi joulumarkkinoita, joilla on mukava tunnelma. Gamla stanin Suurtorilta löytyikin heti markkinakojuja, joissa oli jouluinen tunnelma.

Alberto halusi heti myös makkaratunnelmaa. Ruotsalaiset näyttivät kovin innostuneilta nakkisämpylöistä, joten mekin ostimme itsellemme sellaiset – chorizomakkaralla tietenkin.
- Jättetrevligt! sanoi Alberto, joka oli ottanut muutamia ruotsin kielen aktivointitunteja Victoria Björnhufvudilta ennen matkaa.

Nakkisämpylän kanssa uskaltauduimme maistamaan ruotsalaisten suosimaa joulujuomaa, Julmustia, ja sehän maistui niin mukavalta, että ostimme sitä tuliaisiksi itsellemme.

Markkinakojuista löysimme myös syötävää hotellille. Kuka voisi vastustaa näitä juustoja? Yhdenkin – tuon sinikuorisen – nimi on Isprinsen. Halusimme maistaa niin monta juustoa, että myyjätkin olivat hieman ihmeissään.

Hyvä on, tunnustetaan! Vielä joulumarkkinoita tärkeämpi syy Tukholman-vierailullemme olivat terrakottasotilaat, jotka olivat saapuneet Kiinasta asti vierailulle länsinaapuriimme. Näyttely oli Östasiatiska Museetin luolastossa, jota on aiemmin käytetty armeijan tarkoituksiin.

Varsinaisten karhukokoakin isompien terrakottasotilaiden lisäksi näytteillä oli Han-dynastian ajalta peräisin olevia hieman pienempiä sotilaita, jotka olivat tosin varsin näyttäviä tuijottaessaan meitä ryhmässä lasin takaa.

Päänäyttelyesineet olivat henkeäsalpaavan komeita.

Eikä Kiinasta asti kannata lähteä Eurooppaan ellei ota uskollisia eläinystäviä mukaan.

Olimme kovin mykistyneitä nähtyämme terrakottasoturit, mutta päätimme kuitenkin vielä vierailla aivan lähellä olevassa Arkitekturmuseetissa, koska olin nähnyt mainoksen, jossa vihjattiin, että siellä olisi näytteillä piparkakkuja. Arvelin niiden olevan talon muodossa, joten lähdimme tassuttelemaan museolle päin.

Ja ketkä kohtasimmekaan? Terrakottasotilaat! Mikä iloinen jälleennäkeminen! Saattaa tosin olla, etteivät nämä sotilaat kestä tuhansia vuosia...

Piparisotilaiden jälkeen löysimme mm. piparipingviinejä. Ne vasta olivatkin sööttejä!

Ja jos hätä olisi yllättänyt piparinäyttelyssä, piparkakkupönttökin oli paikalla. Huomatkaa hiiri, joka kurkistaa pöntön takaa.
- Jättetrevligt! totesi vessahuumoriin mieltynyt Alberto.

Museoissa vieraillessamme oli tullut jo hämärää, ja ulos tultuamme saimme nähdä Tukholman kauniissa jouluvalaistuksessa.

Nälkä alkoi kurnia vatsoissamme, mutta onneksi tiesimme, minne kannattaa mennä, jos mieli tekee sushia. Aivan Tukholman keskustassa sijaitsee sushibaari Pong, jossa tällaisen herkkuannoksen saa 105 kruunulla.

Loistavaa asiassa on myös se, että hintaan sisältyy vihreä tee sekä misokeitto. Tarjous on kalliissa Ruotsissa sen verran ohittamaton, että täytyy tunnustaa, että vierailimme Pongissa toisenkin kerran matkamme aikana.

Seuraavana päivänä oli Skansenin joulumarkkinoiden vuoro. Jos siellä ei olisi päässyt joulun tunnelmaan, ei sitten missään. Orkesteri soitti pienellä lavalla joululauluja, ja ihmiset tanssivat kuusen ympärillä.

Tarjolla oli myös herkkuja. Söimme Alberton kanssa rieskatötteröt, joissa oli sisällä perunaa, hirvenlihaa, karpalolla maustettua kastiketta ja lakkahilloa.
- Jättetrevligt! totesi Alberto herkullisista kääröistä.

Itse ihastuin myös paahdettuihin manteleihin.

Skansenilla piti myös olla sukulaistemme pitämä puoti. Se oli kuitenkin suljettu.

Hetken ihmeteltyämme totesimme, että ilmeisesti puoti on suljettu, koska sukulaisemme ovat talviunilla.
- Hmm, pitäisiköhän meidänkin kokeilla talviunia joskus, kysyin Albertolta.
- Minä en ainakaan halua, koska itse asiassa pidän talvesta, vastasi Alberto. – Tosin luin äskettäin karhujen elämäntapalehdestä, että talviunien nukkuminen on kuulemma nykyään kovin trendikästä.

Skansenilla oli myös hauska akvaario. Ihme ja kumma, siellä eli kuitenkin eläimiä, jotka eivät varsinaisesti asu vedessä. Tapasimme mm. tämän viehättävän pikkuapinan, joka olisi todellakin mahtunut vaikka tassulle istumaan.

Kilpikonnat ja maaoravat asuivat samassa kodissa. Siitä seurasikin sitten se, että maaoravat ottivat tilanteesta kaiken hyödyn irti.

Huomasimme myös, että Nemo oli jälleen vaihtanut asuinpaikkaa. Taitaa olla melkoinen kosmopoliitti tuo kala.

Myös Alberton lemmikkihämähäkin Atahualpan sukulaisia asui akvaariossa. Tässä näette erään heistä.

Skansenilla meni melkein koko päivä, ja kun lähdimme sieltä, Alberto pääsi jälleen kuvaamaan tunnelmallisen jouluvalaistuksen.
- Jättetrevligt, totesi valokuvaajamme pakatessaan kameraa takaisin laukkuunsa.

Seuraavana päivänä pääsimme Alberton suosikkikohteeseen: Vasa Museetiin. Eikä sitä voikaan kieltää: Vasa-laiva on upea nähtävyys!

Alberto katseli lumoutuneena satoja vuosia vanhaa merestä nostettua laivaa ja sanoi:
- Pienenä haaveilin, että minusta tulisi merikarhu.
- Siksikö sinulla oli se merimiespukukin? minä kysyin.
- No siitä saamme kyllä kiittää enemmänkin mummo-Orsoa, mutta kyllähän se päällä kelpasi kuvitella olevansa Kap Hornia kiertämässä…

Palatakseni Vasa Museetiin: siellä todellakin kannattaa vierailla. Minä en ainakaan lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka paljon taitoa ja vaivaa käytettiin aikanaan laivojen koristeluun.

Vasa Museetin vieressä on Nordiska Museet. Koska meillä oli vielä hieman aikaa, päätimme vierailla sielläkin.

Museossa olisi voinut oppia yhtä jos toista ruotsalaisesta kulttuurista, mutta me päätimme tällä kertaa katsastaa ensisijaisesti nukkekodit. Tässä näette pari kaunista yksityiskohtaa niistä:

Ajoimme Tukholmassa enimmäkseen raitiovaunulla, ja se olikin viisasta, sillä meille tuotti hieman vaikeuksia tulkita metrossa olleita ohjekuvia. Erityisesti tämä kuva sai meidät hämmennyksiin:

- Pitääkö täällä metrossa matkustaa tuossa asennossa? Alberto kysyi hämmästyneenä ja nosti jo tassunsa ilmaan etsiäkseen oikean asennon.
- Hmm… minä yritin miettiä. – Ehkä se on kuitenkin jokin kieltomerkki… Jos vaikka metrossa ei saa matkustaa, jos on vessahätä.
- Jättetrevligt, sanoi Alberto.

Onneksi selvisimme kuitenkin ulos metrosta herättämättä enempää huomiota. Suuntasimme Biblioteksgatanille, mutta emme löytäneet sieltä kirjastoa vaan valtavan hienot jouluvalot ja paljon kauppoja.

Teimme ostoksia myös Gamla stanissa, jossa tapasimme nämä viehättävät taalainmaanhevoset.

Palasimme lopulta Suomeen sopivasti keskellä yötä, jolloin Pirkkalan lentokentän jouluvalot olivat parhaimmillaan.
- Jätterevligt! totesi Alberto tyytyväisenä laskiessaan tassunsa jälleen maan kamaralle.

Nyt Lucian päivänä Victoria Björnhufvud oli jälleen perheensä Lucia. Ja kuten arvata saattaa, hän kävi laulamassa meillekin Lucia-laulun, jotta Viivi oppisi perinteitä. Victoria ei ollut harmissaan, vaikkemme olleet pystyneet viemään perille terveisiä hänen kaimalleen.
- Kertokaa terveiset sitten ensi kerralla, hän totesi.

Tarjosimme Victorialle tuliais-julmustia sekä konvehteja.
- Jättetrevligt! totesi Luciamme.

- - -

Souveniers from Stockholm

This time we recall our recent trip to Stockholm in order to celebrate the Day of St. Lucy, a traditional Swedish feast. We had heard that there are numerous Christmas fairs in Stockholm, so we just had to find out by ourselves. And that's what we did!

On the first day we visited a fair on Stortorget in Gamla stan. There were lots of small huts selling all kinds of goodies. We bought hot dogs, some julmust (a traditional Swedish Christmas drink) and some cheese to enjoy at the hotel later in the evening.

However, probably the main reason for us to go to Stockholm were the famous terracotta warriors that were being exhibited at the Östasiatiska Museet. There were statues of all kinds and of all sizes – and all of them were magnificent. We were so awed after exploring the exhibition that we thought we needed a break with something lighter. There was an exhibtion of gingerbread houses in the nearby Arkitekturmuseet, so we thought it would be funny enough to experience after the terracotta army. But what was the first thing we saw there? A gingerbread miniature of the aforementioned terracotta warriors – nice to meet you again, guys! We also got to see some gingerbread penguins and a gingerbread toilet (with a mouse).

By that time the short Scandinavian winter day started to fade to the dusk and it was perfect time to have something to eat. As this was not our first time in the capital of our western neighbor, we had a good idea where to head for. Pong Sushi Deli is a small Japanese restaurant in the downtown Stckholm that serves excellent sushi in very low prices on Swedish standards – and that even includes the miso soup and green tea.

On the next day it was time to visit the great Christmas fair on Skansen. Now that is the place where the spirit of Christmas really comes true. There was live music and people were dancing around the Christmas tree. There were all sorts of goodies for sale, like moose meat and mashed potatoes wrapped in a thin bread or hot mandel pralines. Our relatives also have a shop of their own at the Skansen Zoo, but this time it was closed. We were a bit confused about it first but then we figured out that our relatives have gone to the hibernation. Alberto mentioned that he had read from some bear gentleman’s life style magazine that hibernating is actually rather trendy thing nowadays. There is also a nice aquarium on Skansen and we got to meet nice little monkeys, turtles (with their squirrel friends), some spiders and our old friend Nemo again there.

On the last day of our trip we started by visiting Vasa Museet that host an old ship that originally sunk on its maiden voyage in 1628 and was recovered and restored for the museum back in 1950s and 1960s. Seeing the ship made Alberto to recall his childhood fantasy of becoming a sailor and he spent hours on exploring all the details and taking photographs.

Our next stop was Nordiska Museet with its nice collections of all kinds of things, including cozy doll houses. From there we continued back to the downtown for shopping. There we also got to travel with the underground. We had some troubles on interpreting one of the instruction pictures, though. Alberto thought first that one has to assume such a posture while traveling in the undergound, but I then figured out that it must mean that you are not allowed to enter the train if the nature is calling.

After some serious shopping at the Gamla stan and Biblioteksgatan, it was time for us to head back home. We landed on the Pirkkala airport near Tampere just after midnight and got to see the airport Christmas lights in their full glory.

Earlier today Victoria Björnhufvud, the daughter of our Swedish neighbors, paid us a visit. She was clad as St. Lucy to celebrate her day and she was singing traditional Christmas songs for Vivian. We rewarded her with some pralines and some julmust we had bought from Stockholm. What a nice way to celebrate the day of St. Lucy!