Voiko mustekala vallata pizzan?

Milanossakin saimme kokea herkutteluhetkiä. Sergio suositteli meille romanttisen illallisen paikaksi ravintola-pizzeriaa nimeltä Quattro Mori. Niinpä jätimme Sergion ja suuntasimme sinne kahdestaan.



Istuimme Alberton kanssa kahden terassilla olevan pöydän ääressä ja ihastelimme ravintolan puutarhaa. Söimme maittavaa ruokaa ja joimme talon Chiantia. Otimme kumpikin alkupalaksi kalaa. Minun on annos, jossa on enemmän vihreää. Siinä oli kolme erilaista kalarullaa. Ne maistuivat suussa ihanan pehmeiltä eivätkä olleet liian voimakkaan makuisia vaan lempeitä. Alberto puolestaan söi miekkakalaa. Hänellä oli siitä hieman huono omatunto, mutta tämän kerran hän antoi itselleen luvan syödä uhanalaista kalaa.



Pääruuaksi otimme molemmat pastaa. Itse halusin mustaa pastaa, jossa oli merellisen lisäksi herkkutatteja. Alberto puolestaan söi levypastaa, joka oli yllättäen maustettu currylla. Melko omituinen yhdistelmä tuo pasta ja curry. Alberto väitti kuitenkin, että se toimi varsin mainiosti.



Sergio liittyi seuraamme taas päivällä ja kuljetti meitä kaupungilla. Löysimme varsin osuvan kadun, jota kävellä.



No, kyllähän me tiedämme, kuka on Sant’ Orsola. Tokihan hän varmasti meitäkin suojelee.

Alberto oli aivan innoissaan, kun Sergio näytti hänelle erään kirjakaupan.



La Libreria Militare on pieni sotakirjallisuuteen erikoistunut liike. Sotahistoriasta kiinnostunut Alberto oli elementissään. Minäkin ihmettelin, kuinka monenlaisista asioista kirjoja onkaan tehty. Henkilökunta oli hyvin auttavaista, joten sekä tarjonnan että palvelun vuoksi kirjakauppaa voi lämpimästi suositella kaikille, jotka etsivät kirjoituksia sotien ja sotimisen historiasta.

Eikä Alberto tietenkään voinut lähteä sotakirjakaupasta ostamatta kirjaa. Hän löysi uutta, vielä salaista harrastustamme koskevan kirjan. Sen verran voimme paljastaa, että se liittyy keskiaikaan eikä ole mitään kamalaa tai vaarallista.

Firenzessä iskimme silmämme punaiseen skootteriin, mutta Milanossa…



Tuollainen voisi olla vielä ihanampi. Pitäisiköhän minun toivoa Vespaa joululahjaksi?

Taidan saman tien toivoa, että Alberto ostaa meille asunnon, jossa on tämä ihana parveke.



Oi, nyt heittäydyn taas romanttiseksi. Eiköhän se Vespa kuitenkin riitä…

Illan tullen suuntasimme tapaamaan The Beatles -yhtyettä. He olivat majoittuneet Piazza del Duomolle ja pimeän aikaan heidät oli myös valaistu.



Olin hieman huolissani siitä, että heiltä puuttui suojatie, mutta Alberto rauhoitteli minua. Heillä ei kuulemma ollut mitään hätää.

Illan saapuessa alkoi myös pizzanhimo iskeä. Menimme Galleria Vittorio Emanuele II:een ja siellä olevaan pizzeriaan, joka lupasi paistaa pizzansa puu-uunissa. Pizza oli varmasti kallein, minkä olen koskaan syönyt (taisi olla 18 euroa), mutta kyllä suuni loksahti auki, kun näin sen.



Simpukat ja mustekalat melkein säikäyttivät minut – varsinkin, kun ruokalista kertoi pizzan sisältävän ainoastaan kalaa. No, kala on siis äyriäinen, asia selvä. Alberto otti puolestaan pizzan, jossa oli kinkkua, herkkusientä, oliivia ja artisokkaa.



Suussasulavien pizzojen jälkeen siirryimme jälleen Piazza del Duomolle, sillä siellä oli ilmaiskonsertti, jossa esiintyi Ornella Vanoni, jolla on melkoisen pitkä ura takanaan ja joka oli varsin karismaattinen esiintyjä.



Kuuntelimme konserttia hetken, mutta sitten meidän oli lähdettävä nukkumaan, sillä lentomme takaisin Suomeen lähti aikaisin seuraavana aamuna.

Niin, ja jos ette ole nähneet Alppeja ilmasta, tällaisilta ne näyttävät. Kivempi katsella komeaa näkyä näin kuin kiipeillä tuolla ja pelätä putoavansa johonkin rotkoon.



Tällainen oli Italian-matkamme tällä kertaa. Toivottavasti ei mene kauaa, kun pääsemme taas kotimaahamme. Marian ja Sergion tapaamme ainakin pian, sillä he ovat luvanneet tulla kyläilemään luoksemme jouluna.

Il mio nome è Sergio

Firenzestä suuntasimme Milanoon, jossa veljeni Sergio asuu. Hän toimi ennen Venetsiassa kondolieerina, mutta muutti jokin aika sitten Lombardiaan. Sergio oli lupautunut oppaaksemme, ja tapasimme hänet ensi töiksemme kuuluisan Duomon edessä Piazza del Duomolla.



Sergio rakastaa spaghettiwesternejä, mutta nyt hänen oli tyytyminen siihen, että esitteli nähtävyyksiä siskolleen ja lankokarhulleen. Ensiksi menimme sisälle Duomoon.

Kirkko oli aivan mahtava! Ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta oli punainen valo korkealla alttarin yläpuolella. Sen kohdalta löytyy eräs niistä nauloista, joilla Jeesus ristiinnaulittiin. Sergio kertoi, että naulaa esitellään vain kerran vuodessa. Mutta melkoinen härveli täytyy olla, jotta noin ylös pääsee sitä naulaa hakemaan.



Duomo oli täynnänsä ihastuttavia lasimaalauksia. Niiden ansiosta se saattaa nousta korkeallekin kauneimmat kirkot -listallani.



Tässä vielä kuva Duomosta iltavalaistuksessa. Siinä näette, kuinka kauniina loistaa kultainen Madonnina, joka seisoo kunniapaikallaan katselemassa Milanoa.



Olin päässyt jo Firenzessä hyvinkin taide-elämysten pariin, mutta paras oli vielä edessä. Milanossa menimme katsomaan Leonardo da Vincin Viimeistä ehtoollista. Onneksi eräs ystävämme oli kertonut meille, että liput on varattava etukäteen. Tällaiset me saimme, kun marssimme varauslipukkeen kanssa tiskille:



Kävi hyvä tuuri, kun saimme juuri Jeesuksen (ja Johanneksen, josta kovasti jokunen vuosi sitten spekuloitiin…) Alberto olisi raksutellut menemään luultavasti kuvia koko 15-minuuttisen, jonka saimme maalausta katsella, mutta sitä ei saanut kuvata. Mutta se oli upea! Itse asiassa se oli sillä tavalla mystinen, että sitä on vaikea kuvailla. Yksikään kuva siitä ei jotenkin vastaa sitä lainkaan. Pitääkö tässä nyt lähteä Pariisiin ihmettelemään, onko se La Giocondakin niin ihmeellinen kuin väitetään?

Kävimme paitsi katsomassa Il Cenacoloa, myös Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jonka yhteydessä maalaus sijaitsee. Ulkopuolelta se näyttää tällaiselta:



Viehättävä, eikö totta?

Itse asiassa tässä rakennuksessa on jotain samankaltaista…



Se on Museo nazionale della scienza e della tecnologia. En ole kovinkaan tekninen nallekarhu, mutta tuo paikka oli hyvin kiintoisa. Ehkä hauskimpia olivat valon voimalla liikkuvat robottitorakat (tai mitä eläimiä ne sitten olivatkaan).



Ötököiden päällä oli lamppuja, jotka syttyivät ja sammuivat järjestyksessä. Kun valo osui ötököihin ne liikahtivat hieman, jos hyvin sattui. Olisin voinut seurailla niitä vaikka kuinka kauan. Alberto oli ehkä enemmän kiinnostunut museossa olleista tallennus- ynnä muista äänen- ja kuvantoistoon liittyvistä laitteista. Erityisen hauska oli pienen auton kokoinen videonauhuri, jossa käytettiin kahden tuuman kelanauhaa. Ei oikeastaan kovin hyvin kotikäyttöön soveltuva laite…



Museon pihalla oli Il sottomarino Enrico Toti. Tässä hämmästelen sitä veljeni kanssa.



Sukellusvene ei ollut yhtä suloinen kuin torakat, mutta se taisi kiinnostaa Sergiota ja Albertoa melkoisesti.

Sergio esitteli meille myös pari mielenkiintoista ruokapaikkaa. Jatkan tarinaa niistä seuraavalla kerralla.

Pikavisiitti Modenaan

Palatkaamme Italian-matkamme tunnelmiin. Alberton syntymäpäivänä suuntasimme Firenzestä kohti Modenaa ja Nonantolaa tavataksemme Alberton ystävän Timin. Matkasimme siis junalla Bolognan kautta Modenaan Emilia-Romagnaan.

Tim vei meidät kotiinsa, ja siellä odottikin hänen ystävättärensä Simona täydellisen aterian kera. Alkupaloiksi saimme kaikenlaista pientä ja herkullista.



Simona oli ihanasti ajatellut tehdä mozzarella-tomaatti-oliivitikkuja Italian väreissä. Ne olivat suosikkimme antipastoista.

Pikkuherkkujen jälkeen saimme lasagnea. Ah, enpä ollutkaan aikoihin syönyt kotona tehtyä lasagnea.



Ateria sisälsi muitakin ruokia, mutta olimme niin innoissamme syömään niitä, että kuvaaminen jäi väliin.

Simonan oli lähdettävä aterian jälkeen töihin, mutta Tim näytti meille paikallisia nähtävyyksiä. Sitä ennen Alberto kuitenkin kuvasi ilokseni kauniin ruusun, joka kukki Nonantolassa Timin pihalla.



Tim vei meidät tutustumaan Abbazia di Nonantolaan, joka oli hyvin kaunis vanha rakennus.



Pistäydyimme myös kirkon sisällä, jopa sen kryptassa, josta löytyi tämä kaunis alttari.



Nonantolasta Tim vei meidät Modenaan, jossa kävimme Piazza Grandella. Kuvassa taustalla näkyy Duomo di Modena.



Ei voi muuta kuin huokaista, että kyllä Italia on ihana maa ihan joka kolkassaan. Seuraavalla kerralla muistelemme Milanoa. Mutta lopuksi kaikkein tärkein:

Grazie mille per la vostra ospitalitá, Tim e Simona!

Hyvää kansainvälistä nallepäivää!

Keskeytämme hetkeksi Italian-matkan muistelomme tärkeän ajankohtaisuutisen vuoksi.



- Opettaja, opettaja! Meidän pitäisi ottaa tänään hieman rennommin!
- Mutta mikäs siihen on syy?
- Tänään vietetään kansainvälistä nallepäivää. Etkö sinä opettaja tiennyt?
- Oi, aivan unohdin. Olet aivan oikeassa. Olisikohan meidän syytä esittää muutama hellyttävä nalle lisää?
- Kyllä olisi, opettaja.
- Kas tässä – hyvää nallepäivää aivan kaikille!

Lapsuusmuistoja ja puu-uunipizzaa

Oli oikein mukavaa tavata Maria pitkästä aikaa. Lapsuuteemme Firenzessä liittyy paljon ihania muistoja, ja juoksutimmekin Albertoa ympäri kaupunkia lapsuusmuisteloidemme perässä.

Ensiksi kuljimme pitkin pikkukujia. Tällaisilla kujilla leikimme pikkukarhuina.



Minä juoksin kujaa pitkin kirkuen, ja Maria juoksi perässä. Yleensä joku perheenäiti huusi ikkunasta kieltoja peräämme.

Kujilta pujahdimme Piazza della Signorialle. Keksimme Marian kanssa tarinoita piazzalla olevista patsaista. Pelottavin oli Perseus, joka oli katkaissut Medusan pään.



Pelkäsin tuota patsasta itse asiassa niin paljon, että yritin piiloutua pylväiden ja Sabiinittarien ryöstö -patsaan taa, vaikka sekin oli melkoisen pelottava kauhun vallassa olevine naisineen.

Toinen kauhua aikanaan herättänyt patsas oli Khimaira, jota kävimme katsomassa Museo Archeologicossa.



Leijonan kauhistunut ilme sai minut melkein itkemään pelosta, kun näin patsaan ensi kerran. (Mutta silloin olinkin tosi pieni karhu.) Nyt ihmettelin lähinnä, miten leijonalla voi olla selässään vuohen kaula ja pää ja häntänään käärme. No, ehkä se on ymmärrettävää, jos otuksen velikin on Kerberos.

Seuraavaksi siirrymme vähemmän pelottaviin aiheisiin. Alberto bongasi kaikkien kaupungin skootterien joukosta tämän:



Alberto oli sitä mieltä, että juuri tuollainen punainen skootteri olisi minulle omiaan. Itse asiassa minulla olikin pienenä sellainen, mutten uskaltanut ajaa sillä Firenzen vilinässä. Alberto oli sitä mieltä, että voisin olla nyt rohkeampi. Ehkäpä, ehkäpä.

Iltapäivällä pistäydyimme jäätelöllä Bar Vivoli Gelateriassa, jonne meidät vietiin pieninä aina lauantaisin jäätelölle. Uskomme vakaasti siihen, mihin baarin pitäjätkin: että heiltä saa maailman parasta jäätelöä. Erityisesti stracciatellaa kannattaa maistaa.



Illan tullen saavuimme Piazza della Repubblicalle. Siellä oli ihastuttava karuselli, juuri sellainen, jossa Maria ja minä pyörimme lapsina.



Maria vei meidät syömään suosikkiravintolaansa Il Pizzaiuoloon. Ravintolan pizzat leivotaan puu-uunissa ja ne ovat napolilaistyylisiä, sillä paikan pitäjätkin ovat napolilaisia. Alberto oli ihastuksissaan ja kuvasi oitis pizzauunin.



Täytyy heti tunnustaa, että Il Pizzaiuolon ruuat tekivät meihin sen verran suuren vaikutuksen, että aterioitsimme ravintolassa myös toisena iltana. Tässä tulevat parhaat annokset:



Alberton oli tietenkin syötävä perinteinen Margherita-pizza. Pizza oli juuri Alberton makuun. Pohja oli keskeltä hyvin ohut, mutta pizzan reunat olivat pulleat. Ketkään muut kuin napolilaiset eivät saa näin yksinkertaisista aineksista aikaan mitään näin hyvää.

Itse keskityin äyriäisiin. Antipastoksi otin äyriäissalaatin, jossa oli mm. savustettua tonnikalaa ja simpukoita. Ah, herkullista! Jumalaisen herkullista!



Toisena iltana söin antipastoksi Affetati misti -annoksen.



Herkulliset salamit ja kinkut vaativat seurakseen jälleen äyriäisiä, joten tilasin Risotto alla Pescatoran.



Huhhuh, se vasta olikin herkullista! Riisien seasta kurkisteli simpukoita ja mustekaloja. Lienee parasta siis mainita, että Il Pizzaiuolo sijaitsee Firenzessä osoitteessa Via de’ Macci 113r. Jos menette Firenzeen, kipaiskaa ensimmäiseksi varaamaan sieltä pöytä ainakin yhdelle illalle.

Renessansseilua

Viimeinkin kotikaupungissa! Teimme Alberton kanssa kierroksen Firenzen tunnetuimmille paikoille, koska emme olleet vierailleet niillä pitkään aikaan. Ihan tuli lapsuus mieleen – ja ensitreffit Alberton kanssa.

Riensimme ensiksi aivan kaupungin keskustaan. Alberto halusi poseerata Duomon edessä.



Olen aina pitänyt kovin Santa Maria del Fioren kirkosta. Ainoa tuskailtava asia Duomossa on se, ettei sitä saa kuvattua eikä sitä voi selittää kenellekään. Varsinkin ulkopuolelta se on kauneimpia näkemiäni kirkkoja. Pistäydyimme toki tuomiokirkon sisälläkin sytyttämässä kynttilän.

Kirkon lisäksi voimme suositella vieressä olevaa kastekappelia, joka on itse asiassa vanhempi kuin itse Duomo. Sen sisällä tosin tulevat niskat kipeiksi, sillä hienoimmat nähtävyydet ovat katossa. Näitä 1200-luvulta peräisin olevia mosaiikkeja esi-isämme Dantekin katseli, kun hänet kastettiin.



Firenze on täynnä taidetta, ja jokainen itseään kunnioittava firenzeläinen karhu rakastaa sitä. Niinpä pistäydyimme muutamassa museossa. Olin nähnyt Michelangelon Daavid-patsaan viimeksi, kun olimme Alberton kanssa ensimmäisillä treffeillämme. Nyt Alberto vei minut romanttisesti jälleen Galleria dell’Accademiaan. Ihastelimme Daavidin selkäpuolta aivan kuin ensitreffeillämme.



Uffizin galleriassakin kävimme. Ihmettelimme vain, oliko siellä unohduttu kokonaan siirtyä euroihin – pääsylippu oli nimittäin liirahintainen.



Enpä ollutkaan pitkään aikaan nähnyt riittävästi renessanssitaidetta. Uffizi ymmärrettävästi korjasi tämän puutteen. Botticellin Venuksen syntymä ja Kevät, Leonardo da Vincin Marian ilmestys ja Piero della Francescan Urbinon herttua ja herttuatar auttoivat omalta osaltaan asiaa.

Duomon lisäksi meidän oli pistäydyttävä parilla muullakin kirkolla. Santa Croceen liittyy paljon hyviä muistoja, koska siellä menimme vuosia sitten naimisiin.



Kirkon kaunista julkisivua voisi katsella vaikka kuinka kauan. Kirkon sisuksissakin kannattaa käydä: sieltä löytyvät mm. Galileo Galilein ja Michelangelon haudat.

Piazza della Santissima Annunziatalla tapasimme sisareni Marian. Olimme sopineet hänen kanssaan treffit sinne, sillä hän halusi tulla valokuvatuksi Marian ilmestyksen kirkon – Santissima Annunziatan – edessä. Maria on pikkusiskoni ja asuu edelleen Firenzessä. Hän opiskelee taidetta ja renessanssimaalausten entisöintiä.



Santissima Annunziatalla oli myös oma merkityksensä hääpäivänämme – kuten sillä on merkityksensä monien firenzeläisten hääpäivänä. Kävimme juhlahumumme keskellä viemässä sinne kimpun kukkia, jotta Neitsyt Maria suojelisi avioliittoamme. Muistan vieläkin, millaisia kukkia muut hääparit olivat jättäneet samalle alttarille päivänä, jolloin minut ja Alberto vihittiin.

Ilta-aikaan Firenzessä pitää pistäytyä Ponte Vecchiolla. Tuo vanha silta on täynnä hauskoja kultasepänliikkeitä, joista osa uskaltaa kurkottaa myös Arno-joen ylle, mikä enemmän, mikä vähemmän.



Me emme ostaneet kulta- tai muitakaan koruja, vaan tyydyimme nauttimaan romanttisesta tunnelmasta.



Maria vietti kanssamme enemmänkin aikaa Firenzessä. Lapsuusmuisteloista ja mm. mustekaloista lisää seuraavalla kerralla.

Korkeaa kulttuuria

Olimme Alberton kanssa eilen katsastamassa Metropolitanin Salome-oopperaa, tosin vain elokuvateatterissa. Mukanamme olivat vanha harmaapäänalle ja hänen muorinsa sekä eräs heidän ystävänsä. Esitys oli siitä kiintoisa, että siinä esiintyi suomalaisia ihmislaulajia: Karita Mattila lauloi Salomen roolin ja Juha Uusitalo Johannes Kastajan roolin. Varsinkin jälkimmäisen laulu miellyttää kovin vanhan harmaapäänallen muoria.

Me Alberton kanssa olimme hieman ihmeissämme. Minusta vaikutti siltä, että Salome oli hieman epätasapainoinen. Aivan pikkunalleille oopperaa ei voi suositella, sillä Johannes Kastaja esiintyy pitkän ajan esityksen lopusta ilman vartaloa. Salome puolestaan esittää tanssin, joka ei sekään sovi pienille nalleille.

Oopperan tarina on melkoisen dramaattinen, ja esitys teki minuun vaikutuksen. Alberto oli ehkä enemmän kiinnostunut siitä, kuinka esityksen kuvaus oli järjestetty, mutta kyllä hänkin ainakin jossain määrin vaikuttui esityksestä.

Toipuaksemme kohtalokkaasta oopperasta lähdemme maahan, jossa on spagettia ja romantiikkaa. Huomenna suuntaamme kotikaupunkiini Firenzeen ja loppuviikosta seikkailemme Milanossa. Palaamme asiaan muutaman pizzan ja pasta-annoksen jälkeen. Ci vediamo!