Keskikesän viettoa ja ravintolan testaus

Juuri ennen juhannusaattoa Sergio saapui seuraksemme.
- Nyt näytämmekin sinulle, kuinka juhannusta ihan oikeasti vietetään, Alberto mahtaili heti eteisessä veljelleni.



Jos Alberto päätti valistaa Sergioa, minä puolestani olin päättänyt selvittää Victorialle ja Freijalle juhannustaikojen saloja. Niinpä otimme Viivin mukaan ja lähdimme kukkaniitylle.
- Valitkaa seitsemän kaunista kukkasta ja poimikaa ne kimpuksi, opastin tyttöjä.
- Kyllä me tiedetään, Victoria vastasi, ne laitetaan tyynyn alle.
- Ja sitten näkee elämänsä rakkauden, Freija täydensi.
Koska tytöt olivat jo ajan tasalla, päätin itse vain ihailla kukkasia ja antaa heidän kerätä kimppunsa rauhassa. Minun olikin turha mitään juhannustaikoja tehdä, koska on jo aivan selvää, kuka elämäni rakkaus on.



- Onko sinulla koiranputki? Victoria kysyi Freijalta, kun tyttöjen kimput olivat valmiit.
- Ei, se näyttää aivan liian tavalliselta, Freija vastasi. - Sitä on ihan joka puolella!
- Minusta se on ihan kaunis kasvi, minä yritin sanoa.
- Ja Viivistä se näyttää olevan yliveto! Victoria huudahti nauraen.



Kukkien keräämisen jälkeen vietimme kedolla vielä hetken ja kohtasimme varsin mukavan leppäkertun, joka kertoi nauttivansa aurinkoisista kesäpäivistä yhtä paljon kuin mekin.



Juhannukseemme kuului tietenkin myös hyvää ruokaa. Grillasimme hieman, söimme Alberton marinoimia herkkusieniä sekä muita antipastoja sekä herkullista kikherne-fetajuustosalaattia.





Alberton juhannusvalistus alkoi tietenkin grillauksesta ja jatkui vastantekoon. Alberto vei Sergion metsään etsimään sopivan koivun, josta voisi napsia oksia vastaan.
- Onko tämä todellakin aivan sallittua? Sergio ihmetteli. - Siis katkoa oksia puista tällä lailla.
- Noo, Alberto vastasi, luultavasti ei, mutta en usko, että säännöt koskevat meitä karhuja.



Vasta tuli yhtä kaikki tehtyä. Sitten oli aika mennä saunaan. Sergio on toki vieraillut meillä aiemminkin, mutta saunaan hän ei ollut aiemmin uskaltautunut.
- Nyt sinua ei pelasta enää mikään, Alberto vitsaili, kun Sergio seisoi jo löylyhuoneen ovella.



- Ostin sinulle myös saunaoluen, Alberto sanoi vielä Sergiolle ennen lauteille kiipeämistä.
- Mutta mitä tuolla vastalla sitten tehdään? Sergio vielä varmisti.
- Oi, unohdin aivan kertoa, Alberto touhotti nolona. - Sillä voi mäiskiä itseään ja halutessaan myös kanssasaunojia.
Siihen Sergio ei osannut sanoa mitään.



Juhannuksen jälkeen päätimme tutustua vain reilu viikko sitten Jyväskylässä avattuun Trattoria Aukioon. Koska olemme kovasti odottaneet, että kotikaupunkiimme ilmestyisi viimein kelvollinen italialainen ravintola, päätimme mennä kokeilemaan, olisiko nyt aihetta juhlaan.

Trattoria Aukio sijaitsee samoin vasta avatun Sokos Hotelli Paviljongin yhteydessä Lutakossa. Ravintola kuuluu nähtävästi ketjuun, mutta tällä kertaa se ei todellakaan haitannut! Listan ruuissa oli pientä hienostelun makua, mutta oi voi kuinka herkullisia annokset olivatkaan!

Ravintolassa oli ketjun listan lisäksi pienempi lista ravintolan omia annoksia. Juuri tuolta listalta nappasimme itsellemme antipastot: Minä otin fritto miston, jossa oli perinteisten friteerattujen rapujen lisäksi muikkua, joka oli hauskan maittava yllätys. Alberto ei puolestaan voinut vastustaa vitello tonnato -annosta, joka ei ollut aivan yhtä valtavan suuri kuin minun annokseni mutta alkuruuaksi täyttävä ja varsin maittava sekin.





Pääruuaksi valitsimme molemmat Quattro stagioni -pizzan. Ravintolan kaikki pizzat tarjoillaan rukolan kera, mutta Alberto halusi omansa ilman. Täytteet olivat esimerkki hienostelevasta linjasta – eihän vanha kunnon Quattro mitään jokirapuja ja graavilohta sisällä. Valittaminen ihan oikeasti olisi kuitenkin ollut epäreilua, sillä pizza oli oikein herkullista ja siinä oli jopa Alberton aina niin kovin paljon kaipaamaa nokea.



Alberto hössötti pizzaansa niin kovasti, että meni jopa ottamaan kuvan ravintolan pizzauunista.
- Kyllä se on ihan Italiasta tuotu, Alberto selitti, kun palasi pöytään.



Olimme Alberton kanssa ehdottomasti sitä mieltä, että tulemme Trattoria Aukioon pian uudestaan. Silloin minä testaan varmaankin jonkin pastan tai risoton – sekä tietenkin Dolci-listalta joko tiramisùn, panna cottan tai juustolajitelman.

Ainakaan viikkoon emme kuitenkaan ehdi palaamaan Trattoria Aukion pastakattiloiden äärelle. Sunnuntaiaamuna suuntaamme nimittäin kohti Britanniaa. Aikomuksenamme on tutustua mm. Edinburghiin, Newcastleen, Durhamiin ja Hadrianuksen valliin.

Sergio lupautui ystävällisesti vahtimaan Viiviä matkamme ajan, sillä kyllähän Viivi on vielä liian pieni lähtemään noin suureen maailmaan.
- Syökää sitten haggista, Sergio muistutti meitä vielä viimeiseksi.
Alberto pyöritteli päätään. Nähtäväksi siis jää, jääkö haggis syömättä. Mutta jos ei jää, raportoimme siitä kyllä.



- - -

Summer solstice and a new restaurant

As I have told you before, the summer solstice is a huge celebration here in Finland and this year my brother Sergio managed to come to see us and participate the festivities. Alberto was more than keen to educate him on various Finnish mid-summer traditions. Leaving my brother into the capable paws of Alberto, I decided to teach some ancient Finnish magic for Victoria and Freya and took them to the meadow to pick up some flowers for summer solstice spell.
- You must carry seven different flowers, I started.
- Yeah, we know all about this. We will put the flowers under our pillows and will see our future grooms in a dream, answered the girls.
Well, as there is not much one can add to that, I thought it better to concentrate on appreciating the summery meadow and play hide and seek with Vivian - I didn't need to figure out who's the love of my life.

When we got back from the meadow, Alberto was already setting up the table for some barbeque goodies. We had some freshly marinated antipasti and salads, followed by the grilled meat, spring onions and mushrooms.

After the barbeque Alberto took Sergio to the forest in our backyard to collect some birch branches for the sauna.
- Is it really ok just to cut the branches off a living tree this way, Sergio wondered.
- Well, strictly speaking you shouldn't do that in a public forest, but I don't think that rule applies for bears, Alberto answered in his typical cryptic way.

Once the birch branches were collected, Alberto bunddled them together as a vasta. Sergio has of course visited us many times but he has never dared to try sauna before.
- This time nothing can save you, Alberto teased my brother when taking him into the sauna. - Look here, I also brought you a cold beer.
- But what is that vasta thing for? asked Sergio.
- Oh, one is supposed to whip himself and his fellow bathers while sitting in the heat of the sauna, answered Alberto, leaving Sergio speachless.
However, everything went fine and Sergio found the whole sauna business very interesting.

When Alberto was finally able to start his summer vacation in the week following the mid-summer celebration, we decided to try out the new Italian restaurant Trattoria Aukio they had opened here in Jyväskylä a few days earlier. So far there has not been a proper Italian trattoria or ristorante in town, so our expectations were quite high.

The new restaurant was quite a nice experience indeed. The menu seemed to steer a fair bit towards fine dining but the food still retained the typical peasant robustness of the cucina italiana. We tried first two different antipasti: Fritto Misto with all kinds of fried sea food and traditional Vitello Tonnato which is one of Alberto's favorites. For the main course we all chose pizza Quattro Stagioni with rather unusual toppings: in addition to the usual ham and mozzarella there was also salmon and crayfish. Pizzas were very good and we were happy to learn that they were baked in a real wood oven like in Italy.

However, before visiting Trattoria Aukio again, it is time to travel again! Sergio promised to look after Vivian when we are away, so we packed our packs and are heading into the north of England and Scotland for a week-long journey. Watch this space for the reports from the road again!

Vihdoinkin kesä!

Vaikka pidämme Alberton kanssa kaikista vuodenajoista, täytyy myöntää, että iloitsimme kovin, kun kesä viimeinkin saapui. Alberto touhusi kiireesti parvekkeen kesäkuntoon, ja niinpä katoimme juhlallisin mielin kesän ensimmäisen parvekeaterian saataville.

Aluksi söimme luonnollisesti antipastoja. Alberto oli marinoinut herkkusieniä, joiden keralla nautimme artisokkaa sekä täytettyä paprikaa ja oliiveja. Juomana oli Perrier-kivennäisvettä.
- Tänään olemme hitusen ranskalaisia, Alberto totesi vakavana.



Ranskalaisuus näytti tosiaan inspiroineen Albertoa pääruuankin osalta – lohen kanssa oli nimittäin tarjolla hollandaisekastiketta.



- Mutta eikös hollandaisekastike tule Hollannista? minä kysyin tietämättömänä.
- Kyllä se on ranskalaisen keittiön peruskastikkeita, rakkaani, Alberto vastasi.

Jotta kesäinen tunnelma korostui riittävästi, söimme jälkiruuaksi mansikoita, jotka eivät tosin tietenkään vielä olleet suomalaisia.



Albertosta ja minusta on mukava seurailla vuodenaikojen vaihtelua. Nyt bongasimme aivan pihapiiristä kukkivan tuomen. Kesä siis todellakin on saapunut!





Kesämme alku on painottunut varsin paljon hyvän ruuan nauttimiseen. Viikko sitten Alberto vei minut Tanssisali Lutakkoon keskellä päivää.
- Mitä ihmettä? Eihän täällä voi tähän aikaan mitään keikkaa olla, minä hätäilin.
- Emme me olekaan tällä kertaa tulleet keikalle, Alberto vastasi, vaan syömään.



Kun pääsimme sisälle, minullekin selvisi, mistä oli kyse. Lutakkoon oli katettu herkkuja notkuva brunssipöytä.



Lastasimme lautasillemme herkkuja ja istuimme pöydän ääreen. Mukana oli mm. marinoituja herkkusieniä, poropiirakkaa, tofu-parsakaalipiirakkaa, fetaa sekä papu-pastasalaattia. Kaikki oli kovin herkullista.



Brunssin jälkiruokapöytäkin oli aivan yhtä maittava. Maistoimme sekä sitruunaista piirakkaa että vegaaniversiota mokkapaloista. Molemmat olivat erittäin herkullisia!



Ruokanautinnon ohessa saimme kuunnella letkeää musiikkia, jota dj soitti.



Olimme saaneet vihiä, että paikallisten tähtitieteilijöiden seura Sirius kokoontuisi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Kallioplanetaariolle Nyrölään tarkkailemaan taivasta. Päätimme mennä katsomaan, mistä on kyse.

Paikalle päästyämme meille kerrottiin, että planeetta Venus on juuri kulkemassa auringon editse. Yritin kääntää kuononi oitis kohti aurinkoa, mutta minut pysäytettiin.
- Sitä ei saa katsoa paljaalla silmällä, Albertokin varoitti.

Hätä ei kuitenkaan ollut suuren suuri, sillä tietenkin tähtitieteilijöillä oli mukanaan asianmukaiset varusteet. Saimme katsoa harvinaista tähtitieteellistä ilmiötä – joka muuten tapahtuu seuraavan kerran vasta yli 100 vuoden kuluttua – erikoisen lasilevyn läpi. Levy päästi läpi vain kymmenestuhannesosan auringon valosta, joten kaikki aurinkoa lukuun ottamatta näyttikin sen läpi aivan mustalta. Näimme sitten sen Venuksenkin. Viitaten erääseen Pikku Myyn lausahdukseen voisin sanoa, että se näytti kärpäsenkakalta. Alberto onnistui ottamaan ilmiöstä myös valokuvan - sen hassun mustan lasin läpi tietenkin.



Huiman tähtitieteellisen kokemuksen jälkeen palasimme maan pinnalle ja suunnistimme viikonlopun jälleen koitettua Muurameen, jossa oli markkinat. Otimme myös Viivin mukaan, koska arvelimme, että häntä saattaisi kiinnostaa pehmolelujen kilpailu, joka markkinoilla järjestettiin. Kävi ilmi, että asia kiinnostikin Viiviä kovin – itse asiassa Viivi olisi halunnut osallistua kilpailuun itsekin.
- Et sinä, Viivi, voi, sanoin lohdutellen.
- Niin, ei kylpyankka ole pehmolelu, Alberto säesti.

Päädyimme siis katsomaan kisaa vain osana yleisöä. Kilpailussa oli suuri määrä osallistujia, ja kaikki palkittiin asianmukaisesti.



Viivi oli hieman allapäin, koska ei päässyt mukaan kilpailuun, mutta onneksi paikalla oli karuselli, jonka kyydissä tehty ajelu piristi Viiviä kovin.



Sitten päädyimmekin takaisin ruuan pariin. Ostimme virolaista savustettua goudaa sekä hirvi- ja villisikamakkaraa.



Emmekä tietenkään voineet vastustaa voissa paistettuja muikkuja...



… emmekä muurinpohjalettuja kermavaahdon ja vadelmahillon kera. Voisiko kesä enää paremmin alkaa!



- - -

The summer – finally!

Looks like the summer has arrived again. Alberto set up our balcony for the season, bringing in the table and chairs, so that we could have an official summer opening dinner outside. We started with some antipasti and then some arctic char with potatoes and sauce Hollandaise. Alberto had also bought a bottle of Perrier, as he considered his cooking to be more French than Italian or Finnish this time. The dinner was crowned with the most summery dessert of them all – a bowl of strawberries.

On last Sunday Alberto took me to our favorite rock club, Lutakko, in the middle of the day. I was quite puzzled as I was quite sure that there was no gig at that time of the day. To my surprise, Alberto had actually taken me there for a brunch buffet that was served by the house. There were all kinds of tid bits there and we had to taste all of them, of course. Some delicious dessert and relaxing reggae music were available also.

And then on last Wednesday there was the rare even of the transit of Venus. We had heard that Sirius, the local astronimical association, was going to organize some kind of observation event at the local planetarium in Nyrölä. So, we decided to wake up very early and go to see what was going on. There were a few people watching the sun with some special dark lenses and they were kind enough to let us to take a look as well. Alberto also managed to take a picture of this cosmic phenomena. This was good because the next opportunity to see such thing will  be around 2117...

This weekend we visited a fair in the neighbor municipality Muurame. We took Vivian with us as we thought she might be interested in the stuffed toy contest that was held for kids there. She was more keen about it than we had expected – actually she would have liked to participate the contest. Too bad her favorite toy, a bath duck she appropriated from Alberto, was not qualified as a stuffed toy. Vivian was a fair bit aggrieved first but a ride (or three) in a caroussel soon cheered her up.

And of course all kind of food was available at the fair also. We bought some Estonian smoked cheese and sausages to be taken home and then stopped to eat some fried vendaces – a very popular and delicious Finnish specialty – and a hugerustic pancake with jam and some whipped cream. We agreed that there is no better way to start the summer than this!

Ensi-ilta Cinema Orsossa

Eilisen Olivian nimipäivän kunniaksi on oivallista juhlia myös Cinema Orson uutta ensi-iltaa ja OrsoTV-YouTube-kanavamme avajaisia. Kuten viimeksi lupasinkin, saatte nähdä Alberton kuvaamaa ja leikkaamaa kaitafilmikuvaa Ranuan pikkujääkarhusta sekä myös hieman läheisemmistä sukulaisistamme. Video löytyy siis YouTubesta, ja sen voi tietenkin katsella myös tästä:



- - -

A new movie

There was a premier of a new Cinema Orso production - a nature documentary about the bears of Ranua - to celebrate my name day yesterday. As I promised in my last blog entry, Alberto has now made it available also for wider audience. So, without any further ado, point your browser to our brand new YouTube channel OrsoTV to see the film, or alternatively, you can watch it here above, too!

Pikku jääkarhun jäljillä

Kertomus vierailustamme pohjoisemmassa Suomessa katkesi hetkeksi postimielenosoituksen järjestelyjen vuoksi, mutta jatketaanpa tarinaa nyt.

Vaikka Rovaniemi olikin hauska paikka, varsinainen pääkohteemme reissullamme pohjoiseen oli Ranuan eläinpuisto, sillä siellä oli mahdollista tavata kaukaisen valkoturkkisen sukulaislajimme varsin nuori yksilö – jääkarhunpentu. Rovaniemeltä kohti Ranuaa matkatessamme totesimme tosin pian, ettei todellakaan tarvitse mennä eläintarhaan asti kohdatakseen eläimiä – porot olivat nimittäin jälleen valloittaneet tien.



Pääsimme kuitenkin Ranualle ilman kirjaimellista törmäämistä poroihin. Viivi oli aivan innoissaan ja halusi heti tavata kaikki eläinpuiston asukkaat.



Ensimmäiset tapaamamme eläimet olivatkin varsin paljon Viivin mieleen. Saukot telmivät altaassaan kevätpuuhista innoissaan. Yksi niistä malttoi kuitenkin pysähtyä hetkeksi poseeraamaan meille.
- Joko sait kuvan? saukko kysäisi Albertolta ennen kuin pulahti takaisin veteen.



Pöllöillä oli sen sijaan rennompaa. Tunturipöllö nautti selvästi kevätauringosta eikä ollut meidän tuijottelustamme moksiskaan.



Lapinpöllö sen sijaan oli yhtä tuimalla tuulella kuin sukulaisensa Skansenilla viime joulun alla. Ensin pöllö vain pyllisteli meille mutta kääntyi sitten ja kysyi tuimasti:
- Mitä te siinä oikein tuijotatte?

Katsoimme siis parhaaksi antaa pöllön jatkaa päiväänsä rauhassa.



Tuimia kavereita oli jatkossakin vastassa. Katsokaa nyt vaikka tätä viirupöllöä.



Kotka lepäili puolestaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Ehkä sillä oli parempaa ajateltavaa kuin etelästä tulleet turistit.



Korppi sen sijaan oli kovin innokas tekemään tuttavuutta.
- Winter is coming... Winter is coming... se höpötti.



- Mitä ihmettä se oikein tarkoittaa? minä kysyin Albertolta. - Eikös nyt ole tulossa kesä eikä talvi?
- Ehkä se on jokin salainen viesti asiaan vihkiytyneille, Alberto mietti.

Sitten pääsimme viimein sukulaisten luo. Meneillään oli kova paini kevään kunniaksi.



- Katso, Alberto! Toinen karhuista kiipesi puuhun! Eikö tuo ole vaarallista? minä huudahdin.



- Ei tämä vaarallista ole ollenkaan, karhu vastasi.
- Mutta miksi sinä haluat kiivetä puuhun? jatkoin jutustelua.
- Pitäähän tässä jotain keksiä, ettei naapuriaitauksen nuoriso varasta koko show'ta. Haluaisitko sinäkin kokeilla?
- Oi! minä huudahdin. - Taidan kuitenkin jättää tällä kertaa väliin.



Onneksi en lähtenytkään kiipeämään puuhun, mekkohan siinä olisi sotkuun mennyt. Ja väsyttävääkin puuhaa se näytti olevan.



Mutta puuhun kiipeily näytti totta tosiaan olevan tarpeen, sillä naapurissa asui se, jota olimme tulleet katsomaan: aivan ihanan suloinen vauvajääkarhu! Jouduimme hetkisen odottamaan, että hän heräsi päiväuniltaan, mutta viimein pikku pää nousi ylös ja vauveli alkoi katsella ympärilleen.



- Äiti, mikset sä jo tuu? pikku jääkarhu huuteli ehdittyään hieman äitinsä edelle.



Vesi vaikutti kovin jännittävältä elementiltä, josta ei ihan tarkkaan tiennyt, miten siihen pitäisi suhtautua.



Sitten äiti katosi yllättäen jonnekin...



...ja löytyi uudelleen, jolloin melko lailla raju leikki saattoi jälleen alkaa.



- Mutta tuossa on esimerkki vastuuttomasta vanhemmuudesta, sanoi Alberto vakavana osoittaen tassullaan viereisessä aitauksessa asuvaa isäjääkarhua, joka näytti sisällyttäneen päiväohjelmaansa pelkkää laiskottelua. Alberton paheksunta näytti siis olevan aiheellista.



Aivan jääkarhuaitauksen vieressä oli maalattu kuva luonnollisen kokoisesta jääkarhusta. Se oli niin suuri, että eräs pikkutyttö ei uskaltanut mennä valokuvaan jääkarhukuvan kanssa.

- Kyllä minäkin tunnen itseni kovin pieneksi, Alberto tilitti.



Sukulaistapaamisen jälkeen törmäsimme vielä ilvekseen, joka vaikutti meistä jossain määrin kiinnostuneelta.



Peura ei sen sijaan ollut kovinkaan innostunut meistä.



Ehdimme vielä ennen kierroksemme päättymistä tavata tämän ketun.
- Onpa sillä kauniin värinen turkki! minä ihastelin.



Ranuan eläinpuisto oli varsin viehättävä paikka. Tavattuamme monta monituista eläintä pysähdyimme grillipaikalle paistamaan makkaraa. Tiedätte varmaan, miltä vuoden ensimmäiset ulkona grillatut makkarat maistuvatkaan!



Ensi kerralla palaamme vielä Ranualle. Albertolla on nimittäin kaitafilmiä tuosta ihanaisesta jääkarhulapsesta. Kun hän saa hieman leikattua sitä, saatte tekin nähdä oikein suloista elävää kuvaa.

- - -

Meeting the junior ice bear

As I mentioned last time, I had to postpone the story about our visit to the Ranua Zoo due to other, more urgent matters. So, as the dust has now been settled, let us get back in time and continue with our adventures at north.

Rovaniemi was a fun place to visit but to be honest the real reason for our trip was the opportunity to meet a young distant relative of ours – the baby ice bear who was born late last year at the Ranua Zoo! However, while driving from Rovaniemi to Ranua we noted that in Lappland one doesn't need to go to Zoo to get to meet some wild friends, as the reindeers managed to block our way again.

At the zoo Vivian was so excited to meet all her new friends immediately. The otters were quite lively – one of them agreed, however, to pose quickly for a photo or two – but the owls were quite relaxed, enjoying themselves in the warm sun light.The only exception was the great grey owl who was as grumpy as his relatives we met at Skanssen in Stockholm back in last December.

We also met a raven who had something very important to tell:
- Winter is coming... Winter is coming... she was warning us.
- What on earth is that supposed to mean? I thought it will be summer soon, I asked Alberto.
- Hmm... Maybe it is a secret message to few chosen ones, guessed Alberto.

When we finally found our relatives they we engaged in some serious wrestling. To our surprise one of them climbed quickly into a tree and started to chat with us from there.
- Isn't that a bit dangerous? What are you doing there? I asked.
- Well, a bear's got to do what a bear's got to do, otherwise the junior at our neighbor will steal the whole show, he explained.

I guess he was right – the ice bear cub next door was indeed adorable. He was still sleeping when we got there but soon woke up and started to play with his mother. Water seemed to be interesting but also a bit frightening element but with a little help from the mother, everything went well. However, Alberto managed to find something to complain about:
- The ice bear dad there seems not to participate as a good parent should – he's just sleeping all the time!!

Bidding farewell to our relatives, we continued to meet other residents of the zoo. Lynxes expressed some mild interest towards us but the deers and foxes couldn't care less about us greeting them. But what a beautiful fur did the fox have!

There was also something remarkable waiting for us at the end of the zoo tour: season's first sausages roasted over an open fire. I guess I don't need to elaborate further how delicous they were...

We will get back to Ranua in the next entry, too. Alberto managed to capture the ice bear cub with his 8mm film camera and he has promised to make the film available once he has edited it.