Suunta kohti linnanneitoja ja temppeliritareita

Koulujen kesälomien alettua Victoria ja Freija ovat käyneet leikkimässä Viivin kanssa melkein päivittäin. Leikkien lomassa Victoria ehdotti, että voisimme lukea yhdessä jotain ruotsalaista kirjallisuutta. Ajatus lukupiiristä ei kuulostanut meistä yhtään hullummalta, joten ehdotin lapsille, että lukisimme vaikkapa Ronja Ryövärintyttären. Victoria halusi kuitenkin lukea mieluummin jotain, missä olisi prinsessoja tai ainakin linnanneitoja.
- Jan Guilloun Arn-kirjasarjassa on ainakin kuningattaria, Freija sanoi.
- No, ehkäpä ne kelpaavat, jos ei prinsessoja ole saatavilla, Victoria totesi.
- Siinä on myös temppeliritareita, Freija totesi ovela ilme kasvoillaan.
Silloin näin, kuinka Albertokin alkoi innostua lukupiiristämme.



Kirjat oli pian luettu ja saatoimme kokoontua keskustelemaan niistä. Victorialla varsinkin oli teräviä havaintoja kirjoissa esiintyvistä kuningattarista ja aatelisneidoista. Pian Freija ja Alberto alkoivat pohtia, että olisi mielenkiintoista nähdä tarinan tapahtumapaikat Ruotsin Länsi-Götanmaalla.
- Tälle kesälle ei olekaan vielä lomamatkaa suunnitteilla, joten voisimme suunnata Arnin maisemiin vaikka heti, innostui Alberto.
- Ne paikat taitavat vain olla sen verran syrjässä, ettei niihin pääse julkisilla kulkuvälineillä, totesin hieman huolestuneena.
- Me voisimme tällä kertaa tavoistamme poiketen lähteä matkaan omalla autolla. Silloin pääsemme juuri sinne minne haluamme, vakuutteli Alberto.
- Mutta uskaltaako siellä Ruotsissa ajaa? kysyin vieläkin epäileväisenä. - Sehän on ulkomailla!
- No eihän se nyt sentään mikään Napoli ole, naureskeli Alberto vastaukseksi. - Sitä paitsi, jos lähdemme autolla, voimme ottaa myös Viivin mukaan.
- Siinä tapauksessa mekin lähdemme mukaan, huusivat Viktoria ja Freija yhteen ääneen.

Tuumasta siis toimeen. Kun Viktoria ja Freija saivat kotoa luvat lähteä mukaan, alkoi uuttera matkakassan kerääminen. Viktoria säästi matkarahansa viikkorahoistaan. Freija puolestaan tienasi omansa auttamalla siskojaan Gothia ja Titä vaatesuunnittelu- ja ompelutöissä. Molemmat tytöt saivat myös hieman matkarahaa vanhemmiltaan.

Kun rahoitus oli kunnossa, aloimme suunnitella varsinaista matkareittiä. Alberto levitti kartan suurieleisesti keittiömme pöydälle.



- Mutta Alberto-setä, tämä karttahan on ikivanha. Itse asiassa sitä vanhempaa karttaa ei Skandinaviasta olekaan, sillä se on Carta Marina vuodelta 1539, ihmetteli Freija Alberton kartan nähdessään.
- Ikävä kyllä minulla ei ole uudempaakaan, ja kyllähän tästä suurinpiirtein näkee, mihin olemme menossa. Suurimmat kaupungitkin tähän on merkitty - tai siis sellaiset kaupungit ja paikat, jotka olivat olemassa jo silloin Arnin aikaan, puolusteli Alberto.
- Taitaa tulla siis melko keskiaikainen reissu, totesi Freija - eikä arvannutkaan, kuinka oikeassa lopulta oli.

Kun kerran olimme liikkeellä autolla, päätimme samantien kierrellä eteläistä Ruotsia vähän laajemminkin. Minä halusin nimittäin ehdottomasti käydä Skånessa sekä Itämeren saarilla Öölannissa ja keskiaikaisia kirkkoja täynnä olevassa Gotlannissa. Reissusta tulisi siis melko pitkä, joten mukaan piti varata kaikenlaista, kuten majoitusvälineet ja kuivamuonaa, sillä päätimme säästää yöpymällä useimmiten retkeilymajoissa tai leirintäalueilla.

Lähtöpäivän koittaessa kokoonnuimme saliin ja tarkistimme, että kaikki tulisi varmasti mukaan. Annoimme myös kotimieheksi jäävälle pikkupupulle tarkat ohjeet siitä, miten taloutta piti hoitaa poissaollessamme.



Ja niin matka alkoi. Ajoimme ensiksi Turkuun, jossa nousimme Tukholmaan vievään laivaan. Laivan irtautuessa satamasta kävimme tyttöjen kanssa laivan kannella vilkuttamassa Suomelle hyvästiksi.



Sen jälkeen olikin vuorossa laivamatkan tärkein vaihe - matkakarkkien ostaminen laivan tax free -myymälästä. Meidän piti tosin hieman jarrutella lapsia, etteivät he tuhlanneet kaikkia rahojaan jo menomatkalla. Ja täytyy myöntää, että minäkin olin innoissani kaikkien legendaaristen laivakarkkien äärellä.



Ostosten jälkeen piti käydä yöpuulle, sillä laiva saapuisi Tukholman satamaan aikaisin aamulla ja tarkoituksemme oli jatkaa siitä matkaa heti kohti ensimmäisiä seikkailuja, joista kuulette lisää seuraavalla kerralla.

- - -

The Knights Templar and fair maidens are awaiting!

Since the beginning of their summer holidays Victoria and Freya have been visiting us almost daily to play with Vivian. On one of those visits Victoria proposed that we should read some Swedish literature together. I liked the idea immediately and suggested that we could read "Ronia the Robber's Daughter" but Victoria seemed to prefer something a bit more romantic with princesses and fair maidens.
- Jan Guillou's Arn The Knight Templar trilogy at least has some queens in it, noted Freya.
- Well, maybe that's fine if the real princesses are not available, agreed Victoria.

Freya's notion about the Knights Templar also woke up Alberto's interest and he wanted to join our reading crusade. The books were read quite soon and we gathered together to discuss about them. Victoria had some remarkable insights about the queens and noble maidens appearing in the story where as Alberto and Freya soon turned the discussion towards the places mentioned in the books.
- It would be interesting to see all those places in Västergötland in Sweden, Freya said.
- We don't have any plans for a holiday trip for this summer so far, so maybe we should take a road trip there to see where Arn lived back in the 12th century, Alberto started thinking.
- But is it safe to drive there? I asked worryingly.
- My darling, we are talking about Sweden - not Naples, laughed Alberto.
- And if we are going by our own car, we can take Vivian with us as well.
- In that case we're coming too, shouted Victoria and Freya in unison.

When Victoria's and Freya's parents agreed that the girls can indeed join us for the road trip we started to plan the details. Alberto spread a map on our kitchen table and we all gathered around it.
- But Uncle Alberto, your map is very old! Freya cried once she saw the map. - Actually it is the oldest possible map of Scandinavia, Carta Marina from year 1539!
- Unfortunately I don't have any more contemporary one but I am sure this will do. Look, all the major towns have been marked on it - or at least those that existed back in Arn's time, Alberto replied.
- Oh well, it's going to get really medieval, Freya murmured without knowing how accurate her prediction turned out to be.

As we were going by car we decided to take a good look around the southern Sweden, visiting Skåne and the islands of Öland and Gotland on the Baltic Sea. It was going to be a long journey and therefore we needed to take a lot of stuff with us. When day of departure finally arrived, we gathered in our living room to check that we had all we needed and instructed our little rabbit friend how to run the household while we were away.

And so it did begin. The first leg of our trip took us to Turku where we boarded a ferry that was about to take us to Stockholm. When the ship departed from the harbor, we went to the sun deck to bid our farewell to Finland. After that it was time for our most important task on board - to buy the sweets from the tax free market. The girls were so excited that we needed to calm them down a little bit so that they didn't spend all their money at once. Once the sweets were purchased, it was time for bed - it was going to be an early start in Stockholm for the adventures that were waiting for us in Sweden...

Tuskainen viikonloppu

Albertokin pääsi viimein viikko sitten perjantaina kesälomalle, ja heti lauantainahan meidän piti päästä pois arkiympyröistä. Alberto touhotti lähtöä Helsinkiin, ja minä lähdin tietenkin mukaan, vaikken tarkkaan tiennyt, mitä Albertolla oli mielessään.Viivi puolestaan ei halunnut lähteä mukaan vaan halusi päästä yökylään Björnhufvudeille, mikä sopikin näille erinomaisesti. Luvassa oli kahdenkeskistä laatuaikaa minulle ja Albertolle.

Helsingissä majoituimme hieman keskustasta syrjään, mutta se ei suuremmin haitannut, varsinkin kun hotellimme kanssa samassa rakennuksessa oli Hanko Sushi.
- On parasta syödä kunnolla, sillä illan ohjelma vie myöhään, Alberto selitti.
Niinpä astuimme sisään ja tilasimme yhteisen wakamesalaatin sekä kummallekin ison annoksen herkullista sushia.





Sitten Alberto alkoi viedä minua Hietaniemen suuntaan. Hetken kuluttua - tarkkailtuani samaan suuntaan kulkevia ihmisiä - aavistin, että olimme menossa rokkifestivaaleille.
- Keitä täällä oikein esiintyy? minä yritin kysyä, mutta Alberto näytti myhäilevän salaperäiseltä, joten en viitsinyt painostaa häntä vastaamaan.

Festivaalialue näytti kovin rauhalliselta, ja ehkä sillä oli osuutta, että tilannetta vartioi kaksi poliisihevosta.



Söimme jäätelöt ja ihailimme virkavaltaa edustavia ratsuja, mutta sitten Alberto alkoikin touhottaa, että meidän pitäisi saada hyvät paikat keikkaa varten. Lähdimme tassuttamaan isolla kiviseinää muistuttavalla kankaalla peitetyn päälavan eteen. Eikä mennyt kauaakaan, kun kankaan takaa alkoi kuulua ja näkyä pommien räjähdyksiä ja taivaalle kohosi ilotulitusta. Sitten kangas tippui, ja pian näimme hassuun vaaleanpunaiseen pörrövaatteeseen pukeutuneen miehen laskeutuvan lavalle valtavan tulimeren saattelemana.



- Mutta Alberto, sehän on Till Lindemann ja Rammstein! minä huudahdin.
Alberton naama oli yhtä hymyä, kun hän oli onnistunut yllättämään minut.

Rammsteinin show oli jälleen mahtava. Yhtäkkiä lavan ylärakenteista tippui alas tulisade...



... ja sitten lava olikin aivan liekeissä ja yleisö vain taputti!



- Alberto, kohtahan koko bändi palaa... minä yritin kauhistella.
- Eivätköhän he ole kokeilleet tuon tempun aikaisemminkin ja ovat kaikki vielä hengissä, Alberto sanoi innokkaan tassunheilutuksen lomassa.

Mutta sitten aloin oikeasti pelätä kosketinsoittaja Christian Lorenzin puolesta. Hän oli jostain syystä joutunut pataan eikä tainnut siellä soitellessaan huomata, että yhtyeen laulusolisti vaikutti uhkaavalta.



Pian padan alle laitettiinkin tulta oikein liekinheittimellä.



Alberto otti minua tassusta kiinni ja kertoi, että Lorenz oli ollut padassa sen verran monta kertaa, ettei hänelle varmaan tälläkään kerralla kävisi mitään. Ja kuinka ollakaan, kyllä Lorenz selvisi paistamisesta jälleen kerran. Sen sijaan oli kohtuullista, että myös Till Lindemann joutui tulisateeseen liekitettyään poloista Lorenzia niin kauhealla tavalla.



Tuliefektejä riitti jatkossakin, ja onneksi ne näkyivät hyvin, vaikka suomalainen kesäyö onkin valoisa.



Yhdessä vaiheessa Til Lindeman ampui jousipyssyllä tulinuolen yleisön päiden yli miksauskopille, josta sitten vastattiin ampumalla raketteja, jotka räjähtivät lavalla!



Myös kitarat olivat saaneet omat pienet liekinheittimensä.



- Katso Olivia, basisti taitaa olla itse Nosferatu, naureskeli Alberto Oliver Riedelin kieltämättä tutunoloista lavaolemusta.



Hurjan menon lisäksi keikalla oli pari rauhallisempaa hetkeä. Varsinainen balladihetki oli rauhoitettu versio kappaleesta Mein Herz brennt, jonka aikana Lorenz soitti poikkeuksellisesti pianoa. Punainen valo loi hienon tunnelman.



Keikan jälkeen Alberto halusi ehdottomasti grillille, joten suuntasimme Töölöntorin grillille, josta löytyikin nakit ja ranskalaiset -annos, jolla Alberton nälkä saatiin tyydytettyä.



Koska olimme jo Helsingissä ja meneillään oli myös Tuska-festivaali, ehdotin Albertolle, että jatkaisimme metallimusiikin parissa. Kahden aikaan seuraavana aamuna seisoimmekin Suvilahdessa jonottamassa sisään festivaalialueelle. Turvatarkastuksen jälkeen Alberto katsasteli ympäriinsä kuin ihmetellen, oliko Tuska muuttunut muutoinkin kuin paikkansa puolesta vuodesta 2004, jolloin hän oli festivaalilla edellisen kerran. Minun oli kuitenkin pakko tarttua häntä tassusta ja huomauttaa:
- Kiirehdi, Alberto, Deathchainin keikka on jo alkamassa!

Ja niin olimme kuuntelemassa ensimmäistä bändiä. Deathchain olikin hyvä avaus festivaalipäivälle, sillä se sai myös energisen pitin pyörimään. Alberto olisi selvästi halunnut mukaan meininkiin, mutta minun oli pakko toppuutella häntä:
- Et kyllä mene sinne likaamaan vasta pestyjä housujasi!



Heti Deathchainin jälkeen soittikin sitten ruotsalainen Amaranthe. Tunnelma keikalla oli hyvä niin esiintyjillä kuin yleisölläkin. Koska Amaranthe ei ole kaikkein synkintä metallia, se sopi mainiosti siinä vaiheessa aurinkoiseen päivään.



Keikka vei mennessään niin tehokkaasti, että putosimme vallan kärryiltä yrittäessämme laskea, kuinka monta kertaa naisvokalisti Elize Ryd ehti keikan aikana keimailemaan bändin kitaristille.



Sitten tulikin päivän yllätys. Ruokataukomme vaihtui Barbe-Q-Barbiesin energisen keikan seuraamiseen. Bändi oli meille ennestään tuntematon, mutta kun se aloitti esiintymisensä, meidän oli pakko seurata loppuun saakka.



Laulaja Nikillä oli vauhti päällä koko keikan ajan.



Bändin molemmat kitaristit olivat kovin rock. Tässä toinen heistä mielestäni punkahtavan basistin kanssa:



Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuinka antaumuksellista bändin lavaesiintyminen oli.



Hyväntuulisen keikan jälkeen pääsimme syömään. Ja tällä kertaa söimme festariruuan aatelia. Herkullisessa sämpylässä oli mm. maittavaa sianlihaa sekä coleslaw'ta, ja sämpylän kanssa syödyt ranskalaiset olivat ihastuttavan rapeat.



Ruuan jälkeen ehdimme vielä tiirata hetken aikaa Battle Beast -yhtyettä, jota sitäkin johti varsin energinen naisvokalisti.



- Onpas tämä Tuska tänä vuonna oikea naisten festivaali, minä totesin Albertolle. - Vieläköhän näitä naissolisteja riittää?
No, vielä oli yksi jäljellä. Illan pääesiintyjä oli tietenkin Nightwish, jonka solistina laulaa ainakin tällä hetkellä - ja toivottavasti vielä pitkään - ihana Floor Jansen.





Näytti siltä, että muutkin bändin jäsenet ottivat soittamisen tällä kertaa tavallistakin enemmän tosissaan.









Mukana oli tietenkin myös Troy Donockley, joka hallitsee soittimet, joita oletettavasti kukaan muu bändin jäsen ei osaa soittaa.



Keikka oli hieno kokemus, sillä edellisestä Nightwish-keikastani oli aikaa jo pitkästi yli puoli vuotta. Sekin keikka oli upea, mutta nyt Floor oli päässyt vielä paremmin sisälle musiikkiin ja lauloi kuin enkeli. Moshaaminenkin sujui häneltä mainiosti.



Keikan jälkeenkin bändi näytti varsin tyytyväiseltä. Marco ja Floor tervehtivät toisiaan hyväntuulisina.



Yhteinen kesäloma-aikamme polkaistiin siis käyntiin raskaan musiikin merkeissä. Mutta muutakin oli lomalle suunnitelmissa. Siitä saatte kuulla enemmän seuraavassa postauksessa.

Vuoden tärkein grillausjuhla

Jo varsin aikaisin juhannusaattona Alberto oli lastannut keittiönpöydän täyteen kasviksia, lihaa, makkaroita ja hieman hedelmiäkin.



- Näyttäisi siltä, ettemme joudu olemaan lähipäivinä nälässä, minä hymyilin Albertolle.
- Juhannus on vuoden ylivoimaisesti tärkein grillauspäivä, joten jo ruokatavaroiden hankkimisessa on noudatettava riittävää vakavuutta, Alberto selitti. - Varsinkin makkaran riittävyydestä olen aina erityisen huolissani ja varasin sitä varmuuden vuoksi tällä kertaa yhteensä kolme kiloa...

Alberto oli oikeassa. Niinpä minäkin aloin valmistella herkkuja juhannuspöytäämme, sillä sen äärelle olivat saapumassa myös vanha harmaapäänalle muoreineen sekä vaari- ja mummo-Orso. Nappasin siis oitis omaan käyttööni muutaman tomaatin ja hieman basilikaa, jottei aivan kaikki ostettu joutuisi grillatuksi. Kyllähän sitä hieman salaattiakin tarvittiin.

Tekemäni tomaatti-mozzarellasalaatti sopikin mainiosti grillatun ruuan keralle. Varsinainen herkku oli kuitenkin tällä kertaa Alberton tekemä paholaisenhillo, jota söimme kanan ja vuohenjuuston kanssa.



Ruokapöytä oli täynnänsä muitakin herkkuja, ja kuinka ollakaan, juuri kun olimme kaikki saaneet vatsamme täyteen, Alberto ja vaari-Orso täyttivät grillin vielä makkaroilla. Ja pakkohan niitäkin oli jaksaa maistaa, sillä mukana oli mm. lammasbratwurstia.



Me olemme asuneet Suomessa on jo sen verran pitkään, ettemme mene aivan sekaisin yöttömästä yöstä. Lopuksi kuitenkin vielä etenkin italialaisille ystävillemme pieni makupala siitä, millaiselta täällä parhaillaan näyttää. Tämän valoisen kuvan on ottanut Alberto puolenyön tietämissä.



- - -

BBQ feast

The summer solstice was celebrated again last weekend. Alberto started preparations early and filled our kitchen table with all sorts of goodies: vegetables, meat, sausages and even fruits.
- Looks like we aren't going to starve in the near future, I said.
- The eve of the summer solstice is the most important barbeque season of the year, so we must be very serious about what we are going to prepare, Alberto explained. - I always try to ensure that there will be enough sausage for everyone, so I bought three kilos of it this year.

I guess my hubby was right so I helped him with the preparations. Help was desperately needed, as there were quite a number of friends coming down for our BBQ feast.

I prepared some tomato-mozzarella salad to accompany the grilled meat. The special treat this year was the devil's jam that Alberto had made - with a bit of goat cheese, it was a perfect companion to the grilled chicken breasts. And just when everybody had eaten their bellies full, Alberto started to grill the sausages.

We have already lived here in Finland long enough not to get confused about the bright Scandinavian nights, but for those of you who are still wondering what the "nightless night" really looks like, we have included here a picture that Alberto took around the midnight after our BBQ party.

Paluu keskiaikaan

Viime viikonloppuna matkasimme jälleen Alberton ja Viivin kanssa Laukaan Tupaswillaan siirtyäksemme hetkeksi keskiajalle. Alberto osallistui siellä viikonlopun ajan keskiaikamarkkinoille Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seuran mukana ja vastasi siinä sivussa tapahtuman juontamisesta ja äänentoistosta. Me Viivin kanssa sen sijaan keskityimme rentoutumiseen, ohjelmanumeroiden seuraamiseen ja ostoskojujen tutkimiseen.

Heti alkuun saimme kuulla musiikkia, kun Maria Ojanperä ilmestyi paikalle kanteleineen. Keskiajalla kantelet eivät kuulemma olleet vielä kovin suuria, joten Mariallakin oli mukana kohtuullisen vähäkielinen soitin. Soitto ja laulu olivat oikein kaunista kuultavaa.

Sitten paikalle saapui myös hevosia Viivin suureksi riemuksi. Ratsastajat olivat vanhoja tuttujamme miekkailuseurasta, joten Viivikin pääsi varovasti kokeilemaan hevosen selässä istumista. Minä puolestani jäin jännityksellä odottamaan ratsastajien lupailemaa turnajaisnäytöstä.

Miekkoja ainakin oli paikalla riittävästi vaikka millaisiin ritarimittelöihin. Alberto poseerasi tottuneesti miekkailuseuran teltalle seuratovereidensa ja aseiden kanssa.

- Milloin se hevostaistelu käydään? minä touhotin.
- Ihan pian, Alberto vastasi kiireisen oloisena. - Se on tuolla saunan takana. Täytyykin lähteä valmistautumaan.
Ja samantien Alberto oli häipynyt viitanhelmat liehuen.

Tassutimme Viivin kanssa saunan taa, josta alkoikin jo kuulua Alberton juontoa. Ehdimme paikalle juuri sopivasti, kun hevoset laukkasivat areenalle.

Turnajaisissa olivat vastakkain urheat soturit Routa Rautakoura ja Tuuli Tulikirves. Kilpailulajeihin kuului mm. renkaiden kerääminen keihääseen sekä kaalinpään halkaiseminen aseella. Routa Rautakoura yritti selvästikin parhaansa, mutta ei voinut vastustajalleen mitään, joten Tuuli Tulikirves voitti turnajaiset - ainakin tällä kertaa.

Miekkailuseura esitteli tapahtumassa keskiaikaisten aseiden - tikarin ja pitkänmiekan - käyttöä myös ilman hevosta. Näytös oli varsin viihdyttävä, eikä vähiten Alberton lennokkaan juonnon johdosta.

Onneksi paikalla oli muutakin kuin hirmuisia taisteluita. Hernekeitto, makkara ja letut maistuivat. Ja Viivin mielestä ehdottomasti paras juttu markkinoilla olivat neiti Pupun suloiset pikkusukulaiset.

Kaksi päivää keskiaikaisia markkinoita juonnettuaan Alberto oli aivan poikki. Onneksi hän saa levätä muutaman päivän ennen kuin on keskityttävä juhannuksen grillailuihin.

- - -

 Back to the middle ages

Tupaswilla Medieval Fair was arranged again last weekend and Alberto was going there as part of the entourage of the Jyväskylä Historical Swordfighting Society – he was also assigned to take care of the public address system and work as a master of ceremonies. I went with him and Vivian but we girls spent our days there just relaxing, enjoying the various shows and exploring the merchant stalls.

The daily programme started with some ethereal kantele music performed by Maria Ojanperä (kantele is an ancient Finnish harp). We also saw some horses there which made Vivian quite excited. As the riders were our friends from the swordfighting society, she also got to try what it feels like sitting on a horse. I got excited, too, when I heard from the riders that they were going to have a real tournament show in the afternoon.

We found Alberto from swordfighting society’s tent village. He was there with his friends and all their medieval arsenal of various weapons.
- Alberto, there’s going to be a real tournament here – do you know where and when it is about to take place?
- Oh, actually pretty soon and it’s going to be behind that big sauna building, Alberto said and seemed to be in hurry. – I have to go there immediately to see that the PA is working and to get my act together for tournament announcements…

We followed Alberto to the tournament arena and got there just in time when the horse mounted knights arrived there, too. We got to see lots of medieval stunts like splitting the cabbages or catching the hanging ring with swords while riding.

After the tournament the Jyväskylä Historical Swordfighting Society demonstrated the medieval martial skills with and without weapons. It was highly interesting, thanks to Alberto’s humorous lecture that accompanied the demonstration.

And yet, it was somewhat endearing that after all these action packed shows Vivian still found the small bunnies as the most interesting attraction on the whole fair…

Kuninkaallista häähumua jälleen

Victoria ja Freija ovat aina ajantasalla siitä, mitä Euroopan kuningashuoneissa tapahtuu. Niinpä he ilmestyivät ovellemme lauantaiaamuna prinsessakakun ja Ruotsin-lippujen kanssa kruunut päissään.
- Tänään katsotaan Madeleinen ja Chrisin häitä, Victoria totesi pontevasti ja marssi olohuoneeseen.

En viitsinyt mainita, että häälähetyksen alkuun oli aikaa vielä tuntitolkulla. Tytöt olivat kuitenkin ilmeisesti itsekin selvillä asiasta, sillä he leikkivät sujuvasti Viivin kanssa prinsessaleikkejä siihen asti, kun ohjelma vihdoin alkoi televisiossa. Silloin minäkin liityin tyttöjen seuraan heiluttamaan naapurimaamme lippua. Ja kuinka ollakaan - juuri ennen h-hetkeä ovelle ilmestyivät myös Ingrid ja Magnus Björnhufvud.



Hääseremonia oli oikein romanttinen, sillä sulhanen oli paitsi onnellisen myös hermostuneen oloinen ja morsiankin oli kovin rakastuneen näköinen kauniissa morsiusasussaan. Ihmettelin, miksi häälähetys ei lainkaan kiinnostanut Albertoa ja Magnus Björnhufvudia. Ingrid oli ihastellut hääparia minun ja lasten kanssa, mutta Magnus oli oitis pujahtanut keittiöön Alberton seuraksi.
- Mitä te oikein siellä puuhaatte? minä huusin Albertolle, kun hääväki oli keskittynyt virrenveisuuseen.
- Yritämme Magnuksen kanssa löytää juhlaillalliselle sopivaa viiniä, kuului Alberton vastaus suljetun oven takaa.



Kun häälähetys loppui, meitä todellakin odotti hääjuhlaan sopiva ateria.
- Olen valmistanut tämän ranskalaiseen tyyliin, Alberto selitti, sillä eikös Bernadotte-suvulla ole juurensa Ranskassa.
En olisi ikinä uskonut Alberton olevan noin perillä kuningashuoneiden sukupuista, mutta oli pakko myöntää, että hän oli oikeassa.

Aloitimme aterian etanoilla.



Pääruuaksi oli tarjolla ankanrintaa, jonka Alberto oli itse maustanut ja paistanut juuri sopivan kypsäksi. Ankan kanssa oli punaviinikastiketta, pariisinperunoita sekä ruusukaalia.



Jälkiruuaksi Alberto oli varannut suussasulavia juustoja.



Ja aivan viimeiseksi maistoimme tietenkin Victorian ja Freijan tuomaa herkullista prinsessakakkua. Mikään ei voisi olla sen oikeampi tapa juhlistaa ruotsalaisen prinsessan häitä!

- - -

Yet another royal wedding

Victoria and Freya are always well aware of romantic happening among the European royal families. So it was no surprise to see them on our door on the Saturday morning wearing tiaras and carrying a cake and a few Swedish flags.
- We came to watch Madelaine’s wedding from the telly with Vivian, Victoria declared while marching to our living room.

I didn’t bother to mention that it was still hours until the wedding broadcast would start but it seemed that the girls were well aware of that anyway, as they settled down for some princess plays with Vivian. When the much anticipated hour finally arrived, I joined them in front of the TV. Victoria’s parents, Ingrid and Magnus Björnhufvud, arrived also soon after.

The wedding ceremony was very romantic, the groom was happy and nervous and the bride appeared so much in love in her beautiful dress. The only thing I wondered was why Alberto and Magnus were not interested in the wedding – they had disappeared into the kitchen immediately when the TV broadcast had started.
- What are you doing there? I shouted to them when the wedding congregation started the hymn.
- Oh, we’re just trying to find a suitable wine for the celebration dinner, I heard Alberto’s answer through the closed door.

Once the wedding ceremony broadcast was over, it was time for the dinner Alberto had prepared to celebrate the occasion.
- I decided to serve something in French style as the House of Bernadotte has its origins in France, he explained.
Well, what can one say to that?

We started with the snails in garlic as the hors d'oeuvre. For the main course, we had some duck breast with pommes noisettes, Brussels sprout and red wine sauce. The dinner was crowned with a selection of cheese and some cake with coffee. After that we all agreed that this was the best way to celebrate the wedding of a Swedish princess.