Hieman taidetta ja virallisen trippavertailun ensimmäinen osa

Alberton heräillessä aamulla Genovassa me muut nautimme jo aamupalaa Firenzessä ja suunnittelimme päivän ohjelmaa. Koska Firenze on todellinen taidekaupunki, päätimme tutustua ensiksi johonkin museoon. Tiesimme, että Alberto haluaisi mukaan Uffizille – Caravaggion teosten takia tietenkin – joten valitsimme tämän kuuluisan gallerian sijaan Bargellon, jonka muurien sisällä voi myös nähdä taiteen merkkiteoksia.

Lähdimme tassuttelemaan hotellilta kohti Bargelloa, mutta yllättäen törmäsimme jonkinlaiseen taiteeseen jo hotellin lähikadulla.
- Mikä ihme tuo on? minä ihmettelin ääneen.



Hetken aikaa oudon näköistä seinää tarkasteltuamme ymmärsimme, että seinän täyttävät paperipalaset olivat dollarin seteleitä. Päättelimme yhteisvoimin, etteivät ne voi olla aitoja, vaikka joku tuntuikin keränneen matkakassaa Atlantin taa napsimalla seteleitä seinältä omaan käyttöönsä.

Sitten pääsimme Bargellolle. Sisäpihan nähtyäni oli varma, että Alberton on seuraavalla kerralla päästävä mukaan tähän museoon. Keskiaikainen rakennus oli lumoava. Yläkertaan johtavia portaita vartioi pieni leijona.



Katsastimme kuitenkin ensin museon sisäpihan, jossa oli vanhaa kunnon hyvän ajan veistotaidetta. Tämä teos taisi jollain tavalla esittää Venusta.



Arvokkaimmat teokset olivat sisätiloissa. Olimme hieman hämmästyneitä siitä, kuinka monipuolista esineistöä Bargellossa oli. Parhaiten mieleen jäivät kuitenkin veistokset, joista monenlaisia lintuja esittävä teos oli varmasti vanhan harmaapäänallen mieleen. Tämän koskettavan krusifiksin puolestaan uskotaan olevan nuoren Michelangelon työtä.



Bargellon luultavasti kuuluisin teos on Donatellon Daavid. Kun tarkastelin veistosta oikein huolellisesti, huomasin, että Goljatin pää todellakin oli irrallaan Daavidin jalkojen juuressa. Melkoista julmuutta taiteen nimissä!



Antoisan Bargello-kierroksen jälkeen suuntasimme Ponte Vecchiolle, koska meidän oli määrä tavata sisareni Maria siellä.



Heti sillalle päästyämme ymmärsin, ettei tapaamispaikka ollut paras mahdollinen: Ponte Vecchiohan on aina hirveän ruuhkainen.
- No, ehkä yksinäinen karhu kuitenkin erottuu ihmisten joukosta, minä ajattelin ja tunkeuduin tungokseen muut perässäni.



Lopulta löysimme Marian helposti. Vilkuttelimme Ponte Vecchiolta kuin pikkukarhuina ikään.



Sillalla seistessämme aurinko alkoi vähitellen laskea. Maisema asettui varsin tunnelmalliseksi.



Tunnelmallinen olotila sai minut miettimään, milloin Alberto mahtaisi ilmoitella itsestään – hänenhän piti saapua Firenzeen jo aamujunalla. Kuinka ollakaan, juuri silloin puhelimeni piipitti mekkoni taskussa kuin Viivi konsanaan. Viesti oli Albertolta:

“Odotan teitä La Fonticinessa. Tulkaa pian, trippa jäähtyy.”

Vanha harmaapäänalle ja vaari-Orso naureskelivat hieman Alberton trippa-viestille, mutta yhtä kaikki lähdimme joukolla Santa Maria Novellan rautatieaseman suuntaan löytääksemme Alberton ja saadaksemme syödäksemme.
- Mitä se trippa oikein on? vanhan harmaapäänallen muori kysyi tassutellessamme jonomuodostelmassa.
- Lehmän mahalaukkua, minä vastasin.

Le Fonticine oli varsin viehättävä ravintola, josta sai kunnon italialaista ruokaa. Koska söimme isolla seitsemän karhun porukallamme melkoisen määrän annoksia, esittelen tässä vain joitain valittuja.

Antipastoista toimii aina perinteinen leikkelelautanen. Le Fonticinen annoksessakaan ei ollut pienintäkään valittamista.



Hyvä valinta alkuun oli myös carpaccio, jonka kanssa tarjottiin parmesaania sekä artisokkaa.



Alberto ei voinut vastustaa marinoituja anjoviksia, jotka tarjoiltiin rapean leivän kera.



Pasta-annokset maistuivat myös mainioilta. Listan kastikkeissa oli tarjolla mm. villisikaa ja ankkaa.





Yllätyksellisimmän annoksen valitsi vanhan harmaapäänallen muori. Hän halusi syödä kasvisruokaa ja sai – juustosta tehdyn kipposen täynnä artisokkaa. Koska juustokippo oli varsin täyttävää syötävää, minäkin sain maistaa sitä pikkuisen. Herkullistahan se oli!



Kun kaikkien muiden vatsat olivat jo täynnä, Alberto tilasi tyynesti tarjoilijalta vielä annoksen trippaa.
- Olen aina halunnut tietää, kumpi on parempaa, trippa alla fiorentina vai trippa alla romana. Roomalaisena minulla on toki suosikkini, mutta annan firenzeläiselle mahalaukulle kuitenkin mahdollisuuden – voin sitten Roomassa suorittaa vertailevan tutkimuksen ja julistaa voittajan.

Pian trippa tuotiin pöytään. Kaikki tuijottivat Albertoa, kun tämä maistoi annostaan.



- Maistuu ihan suomalaiselta läskisoosilta, Alberto totesi.
Sen kommentin jälkeen minäkin uskaltauduin maistamaan pienen palan trippaa – eikä se ollut lainkaan pahaa. Mutta se jäi vielä arvoitukseksi, kumpi tapa valmistaa trippaa on parempi, firenzeläinen vai roomalainen.

Illallisen jälkeen Maria lähti tassuttelemaan kotiinsa. Ennen kuin erosimme, ihmettelin hänelle sitä, kuinka kiireiseltä ja salamyhkäiseltä veljemme Sergio oli vaikuttanut tavatessamme hänet Milanossa.
- Eihän siihen ole kuin yksi mahdollinen selitys, Maria totesi hymyillen. - La Donna.
Marian katse oli niin salaperäisen näköinen, etten uskaltanut udella enempää. Albertoa, vanhaa harmaapäänallea ja vaari-Orsoa sen sijaan hihitytti vallan vietävästi.

Seuraavalla kerralla seikkailumme Firenzessä jatkuvat ja saatte kuulla, miten Alberto pääsi näkemään matkamme ensimmäisen Caravaggiot.

Italiassa jälleen!

Kuten jo aiemmin kerroin, teimme lokakuussa matkan kotimaahamme vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa sekä mummo- ja vaari-Orson kanssa. Matka lähti hieman kinkkisesti liikkeelle, sillä lentomme Riikaan, jossa meidän piti vaihtaa konetta, oli sääolosuhteiden vuoksi peruttu. Muutaman tunnin hermoilun ja selvittelyn jälkeen pääsimme kuitenkin koneeseen – ja kuinka ollakaan ehdimme alkuperäiselle jatkolennollemme. Niinpä seuraavana aamuna olimme aurinkoisessa Milanossa nauttimassa aurinkoista aamukahvia.



Yön aikana hotellimme eteen oli pystytetty tori, joka olikin vallan mainio. Alberto ja vaari-Orso innostuivat heti runsaasta kasvistarjonnasta ja alkoivat samantien suunnitella kolmen ruokalajin illallista. Ikävä kyllä minun oli pakko muistuttaa heitä, ettei meillä ollut hotellissamme keittomahdollisuutta ja että olimme muutoinkin poistumassa kaupungista piakkoin.



Kalakojut inspiroivat erityisesti minua ja vanhaa harmaapäänallea, sillä olemme suuria meriötököiden ystäviä. Varsinkin mustekalojen lonkerot näyttivät vallan maukkailta.



Koska vanha harmaapäänalle ja hänen muorinsa ovat hurjia oopperafaneja, he halusivat tietenkin vierailla La Scala -oopperan museossa. Niinpä lähdin viemään heitä oopparatalolle. Totesimme kaikki tyynesti, että ollakseen niin kuuluisa oopperatalo La Scala näytti ulkopäin varsin vaatimattomalta.



Mutta eipä hätää, sisällä museossa oli vaikka mitä hienoa näyttävistä oopperapukuluonnoksista – ja puvuistakin – omituisiin soittimiin asti. Hienointa oli tietenkin kurkistaa oopperasaliin, jossa kaikki maailmankuulut oopperalaulajat ovat esiintyneet, mukaan lukien vanhan harmaapäänallen muorin ykkössuosikki Juha Uusitalo.

Kun minä ihmettelin vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa kanssa Milanon oopperapyhättöä, Alberto seikkaili vaari- ja mummo-Orson kanssa toisaalla. En ollut kauhean yllättynyt, kun kuulin seurueen käyneen La Libreria Militare -sotakirjallisuuskirjakaupassa. Pikkuinen kirjakauppa ei ehkä näytä ulkoa kovin kummoiselta...



… mutta sisältä se on näkemisen arvoinen. Hyllyt kohoavat kattoon saakka, ja jos ylähyllyiltä tarvitaan jotain, avuksi otetaan tikapuut.



Erillisten retkien jälkeen tapasimme Milanossa asustavan veljeni Sergion Duomon aukiolla. Sergio oli kovin kiireisen ja vähän salaperäisenkin oloinen mutta sanoi kuitenkin ehtivänsä kanssamme tutustumaan katedraaliin.



Ennen sisälle menoa Sergio kehotti kuitenkin kaikkia katsomaan korkeuksiin, missä kultainen Madonnan patsas loisti auringonvalossa. Vanhan harmaapäänallen muori ja mummo-Orso huokailivat yhteen ääneen.



Sisällä katedraalissa huokailut ymmärrettävästi jatkuivat, sillä komeahan tämäkin Duomo on.
- Mutta onhan täällä myös tarjolla jonkinlaista inhorealismia, Alberto totesi erään patsaan äärellä. - Vai onko tässä kyseessä anatominen näyttely?
- Hys, Alberto, minä yritin hillitä. - Sehän on Pyhä Bartolomeus!



Katedraalista siirryimme hieman maallisempaan paikaan, Galleria Vittorio Emmanuele II:een. Emme uskaltaneet kurkistella Pradan ja Guccin kauppoihin, mutta tapasimme varsin ystävällismielisen pegasoksen, jonka kanssa jutustelimme hetken.



Myös Rooman susi sekä Romulus ja Remus olivat päässeet mukaan tähän upeaan ostoskeskukseen – tosin vain lattiamosaiikissa.



Kaupunginkatselu oli hieman uuvuttanut itse kutakin, joten palasimme hotellille. Ehdotimme Sergiolle, että tämä lähtisi kanssamme syömään, mutta hieman vältellen Sergio ilmoitti, että hänellä oli muuta menoa.
- Minulla olisi tiedossa paikka, jossa saa napolilaista pizzaakin, Alberto yritti.
- Tarkoitat varmaan Frijenno e Magnannoa, Sergio vastasi. - Sieltä saa aivan mainiota pizzaa, mutta ikävä kyllä tällä kertaa en ehdi mukaanne.

- Olipas Sergiolla kiire, minä ihmettelin kun olimme hyvästelleet veljeni ja istahdimme piskuisen pizzerian pöytään.
Frijenno e Magnannoa ei ollut suotta kehuttu, sillä pizzat olivat erittäin maittavia ja aivan oikean napolilaisen oloisia! Minä ja vanha harmaapäänalle valitsimme tietenkin mereneläväpizzan, joka oli päällystetty mustekalalla ja kuorissaan olevilla simpukoilla.



Muille maistui enimmäkseen Capricciosa, joka sekin näytti herkulliselta.



Vatsat täynnä makoisaa pizzaa olikin hyvä lähteä juna-asemalle ja jatkaa matkaa kohti Firenzeä. Juna-asemalla Alberto järjesti pienen yllätyksen:
- Taidan mennä tänä iltana elokuviin, hän ilmoitti. - Genovalaisen ystäväni Marcon Cinema Capuccinissa on tänään näytös, joten taidan poiketa sen kautta ja tulla perässä Firenzeen huomenna aamupäivällä.

Onneksi kaikki olivat jo niin tottuneita Alberton lennokkaisiin tempauksiin, ettei tästä erikoisjärjestelystä aiheutunut sen kummempaa päänvaivaa. Meidän muiden matkatessa Frecciarossalla Firenzeen Alberto puolestaan nousi Genovan-junaan. Seuraavana päivänä kuulimme, mitä Genovassa tapahtui, joten annetaanpa Alberton kertoa:

Marco olikin minua vastassa jo asemalla, josta suuntasimme välittömästi kohti Cinema Capuccinia, sillä elokuvanäytöksen alkuun ei ollut enää pitkääkään aikaa. Matkalla ehdimme kuitenkin poiketa I Tre Merlin kautta. Tuo mainio ravintola-enoteca ei ollut vielä auki, mutta paikalla ollut mukava nuori neiti suostui myymään minulle muutaman pullon paikan mainiota viiniä kuultuaan, kuinka kaukaa olin saapunut. Sain vielä kaupan päälle hienon I Tre Merli -kassin ja T-paidan! Sitten suunnistimme kohti Cinema Cappuccinia.



Marcon laitellessa elokuvaa esityskuntoon minulla oli hetki aikaa ihastella teatterin elokuvajulisteiden koristamaa aulaa.



Hetken kuluttua ihmisiä alkoikin jo saapua ja Marcolla piti kiirettä lippuja myydessä. Paikalle saapui myös naapurissa sijaitsevan kapusiiniluostarin apotti, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanasen elokuvan alkua odotellessa. Marco päästi ystävällisesti minut katsomaan elokuvaa ilmaiseksi – mikä olikin ihan mukavaa, silllä illan elokuva, La variabile umana -niminen dekkaritarina, ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, joten rahani säästyivät tällä kertaa parempaan rainaan.

Elokuvan jälkeen menimme syömään läheiseen trattoriaan, jonka Marco tiesi tarjoavan oivallista focaccia col formaggiota. Eikä Marco tälläkään kertaa ollut väärässä – söin ehkä elämäni parhaan focaccio col formaggion.



Illallisen jälkeen istuimme vielä pikkutunneille asti terassilla tuopin ääressä höpöttelemässä niitä näitä. Aivan mahtavaa!



Grazie mille, Marco!

Ainoastaan hieman pelottavampi halloween

Vuoden pelottavin juhla, halloween, on taas käsillä. Hankimme hyvissä ajoin suuren kurpitsan, josta leivoin maukasta piirakkaa vieraisille saapuneille Victorialle ja Freijalle. Victoria ehdotti Albertolle, että tämä voisi kaivertaa ontoksi jääneestä kurpitsan kuoresta tänäkin vuonna lyhdyn kuistille ohikulkijoita pelottelemaan.

Niinpä Alberto perinteisesti Draculaksi pukeuduttuaan pujahti keittiöön kurpitalyhtyä kaivertamaan.
- Viime vuonna se teidän lyhtynne ei kyllä ollut kauhistuttava ollenkaan, Freija kommentoi lyhdyn valmistumista seuratessaan.
Alberto laittoi kielen keskelle suuta ja yritti parhaansa luodakseen tänä vuonna edes hieman pelottavamman lyhdyn.



Kurpitsapiirakka maistui jälleen mainiosti kaikille, ja kun ilta hämärtyi, sytytimme Alberton kaivertaman Jack-o´-lanternin kuistille. Viivi uskalsi kurkistaa sitä vain hieman ikkunasta, mutta Freijan kommentti oli seuraava:
- Pöh, ei pelota ollenkaan!



Vampyyrihampaiden lisääminen kurpitsalyhdyn leveään hymyyn ei onnistunut siis pelottamaan Freijaa. Siitä huolimatta oikein hauskaa halloweenia kaikille!

Musiikkielämyksiä

Syksy on tuonut tullessaan monta erinomaista musiikkielämystä. Jyväskylän kaupunginteatteri alkoi esittää Shrek-musikaalia. Päättelimme, että esitys olisi näkemisen arvoinen, sillä meillä oli hyviä kokemuksia musikaaleista, joissa on vihreä päähenkilö. Niinpä kävimme katsomassa show’n jo ennakkonäytöksessä.



Shrek-musikaali oli varsin näyttävä ja vauhdikas kokemus. Hauskin hahmo oli tietenkin aasiin rakastuva lohikäärme, joka viipotti pitkin näyttämöä monen ihmisen voimin.

Musikaalit eivät loppuneet Shrekiin, sillä Tampereen teatteri varmisti musikaalivalinnallaan Alberton saapumisen paikalle. Suomenkielinen Les Miserables on vienyt minut ja Alberton Hämeeseen jo kolme kertaa. Kävimme ensin katsomassa musikaalin avoimet harjoitukset, sitten ensimmäisen ennakkoesityksen ja sitten vielä yhden virallisen esityksen. Pahoin pelkään, ettei Tampereella Kurjien perässä ravaaminen lopu tähänkään, sen verran innokkaasti Alberton Ranskan-lippu on viime aikoina liehunut.



Mutta ravaamista Tampereella voi suositella muillekin, sillä Tampereen teatterin Les Miserables on todella koskettava esitys. Luulenpa, että Alberto vitsailee minulle vielä monta kertaa siitä, kuinka liikuttunut esityksestä olin – vaikka hän itse oli aivan yhtä liikuttunut.

Myös Lutakon tarjonta panee parastaan tänä syksynä, joten olemme joutuneet rokkaamaan jo useaan otteeseen. Olimme kovin iloisia, kun Jonna Tervomaa palasi jälleen keikoille ja julkaisi uuden levynkin. Niinpä ostimme liput jo hyvissä ajoin ennakkoon Jonnan Lutakon-keikalle.

Jonna oli yhtä sympaattinen kuin aina ja uudet biisit kulkivat livenä hyvin. Keikka oli hyvin tunnelmallinen ja hyväntuulinen. Joillakin ihmisillä tosin oli outo tarve alkaa selvitellä kaikkia asioitaan kovaan ääneen, kun muut yrittivät kuunnella musiikkia. Kunpa ihmiset pääsisivätkin käytöstavoissaan karhujen tasolle.



Kun oli kulunut vain alle viikko Jonnan keikasta, meidän oli suunnattava jälleen Lutakkoon. Siellä esiintyi vanha tuttumme Ufomammut kotimaastamme Italiasta. Bändiä lämmitteli virolainen Talbot, jonka rytmiset kuviot olivat minulle aivan liian vaikeita. Onneksi Ufomammut soitti jälleen tyylilleen uskollisesti hyvin ufoa mutta mammuttimaista metallia.



Musiikkielämysten jälkeen oli aika taide-elämyksien. Jyväskylän taidetarjonta ei tällä kertaa aivan tyydyttänyt meitä, joten otimme vanhan harmaapäänallen muoreineen sekä mummo- ja vaari-Orson mukaan ja lensimme Italiaan. Huimista seikkailuista kotimaassamme saatte kuulla seuraavalla kerralla – ja parilla sitä seuraavallakin.

Keskiaika saapui viimein Jyväskyläänkin

Syyskuun puolivälissä Toivolan Vanhalla Pihalla täällä Jyväskylässä pistettiin pystyyn keskiaikainen tapahtuma Hansapiha. Albertolla oli hyvinkin tassunsa pelissä ohjelman järjestelyissä, sillä Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seura esiintyi tapahtumassa.
- Lisäksi hoidan äänentoistoa, Alberto touhotti.
- Miten sitä oikein keskiajalla hoidettiin? minä ihmettelin.
- Sillä tavalla, että laitetaan tassut tötterölle suun eteen, Alberto selitti.

Alberto lähti tapahtumapaikalle jo ennen minua, mutta kun saavuin Toivolan Vanhalle Pihalle myöhemmin, törmäsin heti hevoseen. Ensin olin säikähtää, mutta sitten tajusin, että heppa olikin vanha tuttuni ja varsin leppoisa tapaus – itse asiassa ehkä Suomen leppoisin ratsu.

 

Toivolan Vanhan Pihan portilla näin myös hienon kiven ympärille tehdyn neulegraffitin. Se lämmitti käsityön ystävän mieltä, joten annoin anteeksi sen, ettei virkkausta ollut keksitty vielä keskiajalla. Pihalla on muitakin hienoja neuletaideteoksia, jotka kannattaa katsastaa, jos paikalla poikkeaa.

  

Tapahtumassa oli mukava tunnelma. Sepät takoivat, omenapuut kantoivat hedelmää ja ihmiset kiertelivät käsityömyyjien luona.

 

Sitten alkoi tapahtua. Miekkailuseuran näytös oli näyttävä. Tässä demonstroidaan, mitä kannattaa tehdä, jos joku hyökkää päin miekan kanssa, eikä itsellä ole kuin tylsä tikari käytettävissä.

 

Miekkailuseuran ohjelmanumerot olivat todella suosittuja. Alberto juonsi ne lennokkaalla tyylillään ja yleisö sai kokea verbaliikkaa ehkä kiinnostavampiakin asioita, kuten haarniskataistelun. Myöhemmin kyselin Albertolta hieman haarniskoista, ja hän valaisi, että kaikki haarniskat eivät suinkaan olleet Henrik VIII:n haarniskan tyyppiä.

 

Miekkailunäytöksessä esiteltiin myös keihäiden käyttöä. Minusta tikari on kylläkin hieman käyttökelpoisempi ase, jos ajatellaan varsinkin mukana kuljettamista ja säilytystä, mutta taitaa keihäälläkin olla etunsa.

 

Taistelunäytöksen lisäksi miekkailuseura esitteli jousiammuntataitojaan. Useimmat seuran jäsenistä ampuivat vanhoilla kunnon jousipyssyillä Robin Hoodin tyyliin, mutta saimme nähdä myös pelottavan varsijousen.

 

Esitysten juontamisen ja äänentoiston hoitamisen lisäksi Alberto yllätti järjestämällä lapsille miekkailukoulun. Sen alkaessa Victoria ja Freijakin olivat ilmestyneet paikalle. Alberto joutui hieman toppuuttelemaan tyttöjä, sillä nämä olisivat muutoin käyttäneet miekkoja liiankin vauhdikkaasti. Miekkailukoulun jälkeen Victoria kehui Albertoa:
- Hienostihan tuo lasten miekkailukoulun vetäminen Alberto-sedältä sujui.
- No ihmekös tuo, Freija vastasi virnistäen. - Eihän Alberto-setä ole itsekään kasvanut vielä aikuiseksi.

Pian tytöt saivat kuitenkin muuta ajateltavaa.
- Katso, tuolla taistellaan! Freija huusi, ja hän ja Victoria ryntäsivät katsomaan, mitä oli tapahtumassa.
Kävi ilmi, että kahdelle nuorelle naiselle oli tullut riitaa siitä, kumpi saa ostaa eräät hienot kengät. Asia ratkaistiin miekkataistelulla.

 

Victoria ja Freija olivat hieman pettyneitä, kun Alberto syöksyi taistelun väliin ennen kuin yhtään raajaa oli katkennut. Minä yritin selittää, että kyseessä oli vain esitys, mutta tytöt eivät hyväksyneet kommentointiani.
- Minä olen varma, että se vihreäpukuinen olisi voittanut, Victoria sanoi.
- Ei varmasti. Se toinen oli selvästi niskan päällä, Freija puolestaan totesi.

Minä päätin mennä tutustumaan hieman rauhallisempaan toimintaan, nimittäin kehräykseen. Se vaikutti sen verran kiinnostavalta, että ostin itsellenikin värttinän. Se on oikein hieno – paljon hienompi kuin lanka, jonka olen tähän mennessä saanut aikaan.

 

Loistavan ohjelman lisäksi Hansapihalla oli tarjolla myös herkullista syötävää. Paikalla oli kuitenkin niin paljon ihmisiä, että ruoka pääsi loppumaan kesken. Onneksi me karhut ehdimme maistaa sekä kala- että lihalautasta – vai pitäisikö sanoa kala- ja lihapärettä?

Lihalautasella oli mm. naudan paahtopaistia ja appelsiinimarinoitua broileria.

 

Kalalautanen tarjosi mm. savustettua muikkua ja lohta kahdessa eri muodossa.



Hansapihallakin kuulimme hieman musiikkia, mutta olemme ehtineet myös kiertää monenlaisissa musikaalisissa esityksissä täällä Jyväskylässä ja hieman muuallakin. Siitä saatte kuulla lisää seuraavassa postauksessa.