Kevätkävelyllä

Koska Victorialla ja Freijalla oli kiireitä koulun kevätretkien muodossa, Viivi alkoi olla kovin tylsistynyt joutuessaan leikkimään yksin.
- Meidän on keksittävä Viiville ohjelmaa, vaikka emme ehkä olekaan yhtä mielikuvituksekkaita leikkien osalta kuin Victoria ja Freija, minä sanoin.
Alberto nyökytteli ajatuksissaan.
- Nyt keksin! minä sitten sanoin. - Vanha harmaapäänalle ja hänen muorinsa olivat kuulemma tehneet tänään hienoja lintuhavaintoja. Ehkä mekin voimme tehdä oivallisia luontohavaintoja ulkoilmassa!
- Piip! Viivi hyväksyi innokkaasti.

Lähdimme siis metsään. Linnut taisivat hieman pelästyä Viivin innokasta siipien läpsyttelyä, mutta kasveja onnistuimme bongailemaan varsin onnistuneesti.



Vaikka talvi oli leuto ja vähäluminen, kevät antoi odotuttaa itseään tänä vuonna varsin pitkään. Mutta kun lämpimät säät viimein tulivat, tuntui kuin kesä olisi tullut yhdessä yössä. Lemmikit olivat alkaneet kukkia, joskin niitä ei ollut vielä aivan niin paljon kuin ehkä kevään kehittyessä pidemmälle tulisi olemaan. Niistä oli kuitenkin pakko saada kuva, sillä ne ovat lempikukkiani.



Pieni purokin oli päässyt vauhtiin pulinassaan.
- Mikä tuo hassu kasvi on? minä ihmettelin. - Sen päät ovat kuin viulun kierukka.
- Se taitaa olla saniainen, joka ei ole vielä avannut kunnolla lehtiään, Alberto sanoi asiaa hetken tutkittuaan.



- Nyt on jokaisen aika kantaa kortteensa kekoon, Alberto puujalkavitsaili seuraavan kasvihavaintomme kohdalla.



Vaikka metsä ei vielä ollut kasveja pullollaan, ketunleivät olivat alkaneet kukkia ja näyttivät kovin herkiltä ryhmiltä aluskasvillisuudessa.



Palattuamme kotipihaan löysimme talomme seinustalta myös edustavan voikukan. Viivi olisi tietenkin toivonut, että kukka olisi jo kukkinut ja hän olisi päässyt puhaltelemaan hahtuvia, mutta eiköhän hän siihenkin puuhaan kesän mittaan ehdi.



Talomme ympäristössä kasvaa myös runsaasti tuomia, joista monet ovat jo upeasti kukassa.



Hyvää kesän odotusta kaikille!

Viimeiset kurjat ja ensimmäinen selfie

Vappuaattona matkasimme Alberton kanssa Hämeeseen katsomaan Tampereen teatterin Les Miserables -musikaalin viimeistä esitystä. Näin Alberton olevan hieman haikealla mielellä, koska tietenkin hän oli toivonut voivansa nähdä esityksen useammin kuin sen viisi kertaa, jonka ehdimme käydä musikaalin katsomassa.

Olimme tietenkin tyytyväisiä viimeiseen esitykseen, jossa oli mukana hieman extrajekkuiluja, kuten katosta putoava orava, joka sekin osoittautui laulutaitoiseksi. Alberto heilutti innokkaasti Ranskan-lippuaan vielä sittenkin, kun esitys oli päättynyt.



- Älä ole nyt murheissasi, minä yritin lohdutella. - Pääset taas varmasti joskus näkemään Les Misin uudelleen.
Alberto katsoi minua ovelan näköisenä.
- Ei siihen mene kauaakaan, hän sanoi. - Minulla on jo liputkin ostettuna seuraavaan näytökseen.
Alberto myhäili tyytyväisen näköisenä muttei kertonut enempää. Niinpä jäin hämmentyneenä ihmettelemään, mitä tulossa olisi.

Koska Les Mis -esitys oli illalla ja tiesimme palaavamme kotiin vasta puolenyön tietämissä, olimme vieneet Viivin hoitoon Björnhufvudeille. Aamulla ihmettelimme, kun emme kuulleet kenenkään koputtelevan oveen. Oletimme, että Viivi saapuisi heti aamusta takaisin Victorian tassusta kiinni pitäen. Koska tiesimme, että Viivi oli hyvässä hoidossa, emme olleet huolissamme vaan kävimme vapun kunniaksi tassuiksi ostamiimme tippaleipiin. Alberto oli muutoinkin varustautunut vappua varten, mutta minä en joutanut hakemaan vappuhattuja ja -viuhkoja, sillä olin vielä niin lumoutunut edellisen illan musikaalista ja esityksen jälkeen teatterin ovella saamastani kukasta.



Pian selvisi, miksi Viivin paluu kotiin oli viivästynyt. Puhelimeni piipitti viestin saapumisen merkiksi - Victoria Björnhufvud oli lähettänyt kuvaviestin, jossa oli ensimmäinen Viivin itsestään ja ystävistään ottama selfie. Tytöt olivat tivolissa!



Kuulimme myöhemmin, että Freija oli houkutellut Victorian ja Viivin kanssaan huvipuistoon, jossa tytöt viihtyivätkin melkein koko iltapäivän. Alberto puolestaan oli ammatillisen kiinnostunut Viivin ottamasta kuvasta:
- Juniorilla taitaa olla lahjoja kuvapuolelle, hän intoili. - Vaikka kuvan sommittelu onkin katsojan kannalta haasteellinen, kompositio on varsin onnistunut!
- Kyllähän se kieltämättä on vallan mainio otos ensikertalaiselle, minäkin totesin ja toivoin hiljaa mielessäni, että seuraavalla kerralla Viivi onnistuisi saamaan itsensäkin kuvaan ihan kokonaisena.

Lauantaina oli jälleen aika lähteä Lutakkoon, koska Haloo Helsinki! esiintyi siellä. Tiesimme bändin aina yhtä energiseksi ja hyvää mieltä tuottavaksi, joten emme voineet jäädä kotiinkaan.



Elli oli jälleen yhtä iloinen kuin aina ennenkin, ja yllätykseksemme saimme kuulla myös Mokoman Kuu saa valtansa auringolta -biisin, jota olemme Haloo Helsingin! coveroimana joskus netissä ihastelleet. Oli erityisen hauskaa kuulla se elävänä myös tämän yhtyeen, ei ainoastaan Mokoman esittämänä.



Ilmeisesti Albertokin sai Haloo Helsingin! keikasta vielä lisää ylimääräistä energiaa, sillä kun seuraavana aamuna heräsin ja olin menossa aamupalalle, Alberto pyyhkäisi minua keittiön ovelle vastaan ja esitteli innoissaan värikästä vihkosta, jonka kannessa hän itse komeili.
- Tässä se nyt viimeinkin on! L'arte della pizza per la cucina finlandese!
- Siis mikä se on?
- Arpajaisvoitoksi lupaamani pizzaohje! Alberto julisti tyytyväisenä.
Näin, että Alberton kädessä oli kokonainen lehti, joka esitteli pizzan tekoa.
- Voi sinua, rakkaani! Sinulta taisi taas lähteä hieman vespa tassuista, minä huokaisin. - Epäilenpä, ettei Arja ole koskaan nähnyt noin perusteellista pizzaohjetta.
- Ei pizzasta kannata tehdä muita kuin seikkaperäisiä ohjeita. Tästä löytyy nyt kaikki oleellinen. Pizzapohjan reseptin lisäksi tästä löytyvät ohjeet niin roomalaiseen pizza al taglioon, pizza napoletanaan kuin amerikkalaiseen pannupizzaankin!



Ohje on nyt lähetetty Arjalle. Nyt vain toivomme, ettei hän säikähdä Alberton seikkaperäistä ohjetta, sillä sen pituudesta huolimatta pizza todellakin on pohjimmiltaan esimerkki ruokalajista, jonka hienous perustuu yksinkertaisuuteen.

Tapahtumajärjestäjä Alberto

Viime torstaina oli jälleen aika mennä kuuntelemaan elävää musiikkia. Olimme Alberton kanssa jo pitkään ihmetelleet, miksi Jenni Vartiainen ei koskaan esiinny Lutakossa, joten kun saimme tietää, että hän on tulossa sinne keikalle, ostimme heti liput. Ja hyvinhän Jenni sopi Lutakkoonkin - meno keikalla oli vauhdikasta alusta alkaen.



Minä sain nautiskella musiikista, kun Alberto napsi valokuvia. Oma suosikkini Jenni-kuvista oli tämä:



Lauantaina pääsimmekin toisenlaisiin tunnelmiin. Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran salilla järjestettiin Keskiaikaiset kestit, ja kuinkas ollakaan, Alberto oli saanut harteilleen tapahtumajärjestäjän viitan. Toki hänellä oli oivallisia apureita, mutta ainakin minusta näytti, että hän piti kokonaisuuden lankoja vahvasti tassuissaan.

Tapahtumassa oli tietenkin miekkailuseuran näytöksiä. Ensin seuran herrasmiehet esittelivät, kuinka keskiajalla käytettiin jousta.



Nähtävästi asiaa oli harjoiteltu, sillä ainakin minun nähdäkseni nuolet osuivat huomattavan lähelle maalitaulun keskiosaa. Näyttää siltä, että ampujat itse eivät kuitenkaan kaikilta osin olleet tyytyväisiä tulokseensa.



Koska Alberto oli järjestämässä tapahtumaa, oli selvää, että kestit olivat muonituksenkin osalta oivalliset. Keittiöpuuhiin kelpuutettiin vain osaamisen aatelia, ja siksi kestivieraat saivat nauttia mm. herkullisista paahdetuista manteleista ja näistä kalapiirakoista, joiden sisällä oli lohta ja puolikas kananmuna.



Kestiannokseen kuului haudutettuja juureksia ja Alberton leipomaa luostarileipää sekä valinnan mukaan joko karitsankyljys, savusilakoita tai bratwursti. Minä valitsin tietenkin karitsaa, koska vesi herahti kielelle jo kun näin Alberton marinoivan sitä kotosalla. Annoksen keralla join oivallista minttujuomaa.



Ruuan jälkeen jaksoikin katsastaa miekkailuesityksen. Siinä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittämiin. Kaikki eivät vielä olleet oppineet, ettei vastustajalle kannata kääntää selkäänsä...



Saimme kuulla miekkojen kalsketta...



... ja nähdä, kuinka tehokas ase miekka on. Onneksi näytöksessä katkottiin vain lötköpötköjä.



Illan lopuksi saimme vielä kuulla keskiaikaista musiikkia - eihän sitä muutoin mistään kunnon kesteistä voisi puhuakaan. Kestikansalle esiintyi Ancient Bear Cult, joka soitti sekä vanhaa tuotantoaan että uuden levynsä Sammalikossa kappaleita. Keikka olikin juuri tuon uuden levyn julkistamiskeikka.



Ancient Bear Cult soittaa tietenkin muinaisia soittimia. Tässä Jarkko vasemmalla soittaa domraa ja Ilkka oikealla bouzoukia.



Yksi mielenkiintoisimmista soittimista oli kuitenkin erhu, joka on yhtyeen nettisivujen mukaan kaksikielinen kiinalainen viulu. Minulle tulivat Kiinaakin enemmän Japanin geishat mieleen, kun näin soitinta soitettavan. Tässä kuvassa Päivi soittaa erhua ja takana näkyy myös Tapio, jonka repertuaariin kuuluu mm. kampiliira.



Keskiaikaiset kestit onnistuivat mainiosti, ja ainakin minä toivon, että sellaiset järjestettäisiin toistekin. Onneksi Alberto hykerteli tapahtuman jälkeen siihen malliin, että toiveeni saattaa hyvinkin toteutua.

Maukasta murkinaa ja ihastuttavia ikoneita

Kiirastorstain aamuna erehdyin menemään keittiöön, kun Alberto oli jälleen leipomassa koepizzaa. Säikähdin perusteellisesti, kun näin hänen tassuissaan venyvän pizzataikinan.



- Varo, Alberto! huudahdin. - Taikina venyy lattiaan asti!
Alberto vain katsoi minua ihmeissään.
- Eihän tässä ole mitään hätää. Näinhän taikinan kuuluukin venyä, kun sitko on kohdillaan.

Jätin Alberton keittiöön ja jäin odottelemaan tuloksia. Hetken kuluttua keittiöstä tulvikin koko asuntoomme anjovispizzan tuoksu. Ja kun sain pizzaa maistettavaksi, huomasin heti, että Alberton tekemä pohja oli hassusta venyvyydestään huolimatta – tai juuri sen vuoksi – juuri sellainen kuin pizzapohjan kuuluukin olla.



Anjovispizza katosi parempiin suihin tuossa tuokiossa, mutta pizzannälkä ei sillä vielä hellittänyt. Onneksi Albertolla oli uunissa vielä toinenkin pizzakokeilu:
- Totesin, että tämä taikina sopii mainiosti myös pannupizzan pohjaksi, joten leivoin sellaisenkin kokeeksi, Alberto selitti nostaessaan pöytään höyryävän ja herkullisennäköisen merellisen pannupizzan.



Pitkäperjantaina ruokajuhlamme jatkuivat. Saimme vaari-Orsolta ylämaankarjan jauhelihaa, ja Alberto innostui oitis, että siitä pitää tehdä hampurilaispihvejä. Stilton-juuston ja Alberton rustiikkisämpylöiden kera nuo pihvit maistuivatkin varsin erinomaisilta.



Lauantaina lähdimme hieman ulos, sillä meillä oli mainoksia kiinnitettävänä. Alberto on jälleen järjestämässä keskiaikaista hauskanpitoa. Ensi lauantaina 26.4. kello 17 alkaen miekkailuseuran salilla Savelassa on tarjolla keskiaikaruokaa, jousiammuntaa ja pikkukarhuille ja -ihmisille talutusratsastusta. Tapahtuman huipentaa Ancient Bear Cult, joka soittaa musiikkia mm. juuri julkaistulta levyltään. Tapahtumasta löytyy lisätietoa Kuonokirjasta ja seuran www-sivuilta. Alberto toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi.



Kuinkas ollakaan, kun kiinnitimme keskiaikatapahtuman mainosta ilmoitustaululle, huomasimmetaululla hämärästi tutun kuvan.
- Tuohan on se Torinon käärinliina! minä huudahdin.
- Kas, Alberto totesi kuono melkein kiinni ilmoituksessa, siitä on näköjään näyttely täällä Jyväskylässä ja luentokin nyt pääsiäisenä.
Niinpä meidän ei enää tarvinnut miettiä, mitä tekisimme toisena pääsiäispäivänä. Minä olin vain hieman kauhuissani jo etukäteen, ettei Alberto jälleen nimittäisi käärinliinaa rievuksi ja esittäisi kerrassaan outoja kysymyksiä luennoitsijalle.

Ennen käärinliinanäyttelyä ja luentoa meidän oli kuitenkin vielä käytävä katsomassa ikoneja. Keski-Suomen museossa on nimittäin parhaillaan ikoninäyttely nimeltä Pyhä Suurmarttyyri Georgios Voittaja.



Näyttely osoittautui hyvin monipuoliseksi. Ensiksi oli esillä metallisia matkaikoneita, joista osassa oli myös kauniita emalointeja. Tässä Pyhä Yrjänä – eli Pyhä Georgios – näyttää kovin päättäväiseltä ja lohikäärme kerrassaan kohtaloonsa alistuneelta.



Joissain muissa ikoneissa lohikäärme aiheutti hieman hämmennystä.
- Tuon lohikäärmeen olisin vaikka minä tappanut ihan tavallisella haarukalla ja veitsellä, Alberto sanoi nähtyään enemmän matoa kuin lohikäärmettä muistuttavan olion Pyhän Yrjänän hevosen jaloissa.
Minun oli vaikea olla eri mieltä. Olin itsekin odottanut hieman pelottavampaa lohikäärmettä.



Sitten Alberto innostui.
- Katso Olivia, täällä on sarjakuviakin!



Näytelyssä oli tosiaan myös moniosaisia ikoneita, joissa esiintyi Pyhän Yrjänän lisäksi muitakin pyhiä hahmoja. Omia suosikkejani niistä olivat viisikenttäiset ikonit, joissa keskellä oli Jeesus ristillä.



Joissain ikoneissa Pyhä Georgios oli jäänyt hieman huomaamattomampaan rooliin. Mutta kyllä hänet voi löytää molemmista tässäkin kuvassa näkyvistä ikoneista, kun on tarkkana.



Näyttelyssä oli myös ikoneja, joissa oli riisa eli metallinen suojalevy. Ne olivat toki hyvin kauniita ja näyttäviä, vaikka omat näyttelysuosikkini olivatkin riisattomia.



Näyttely antoi monipuolisen kuvan ikonitaiteesta. Varsinkin Alberto olikin kovin hämmentynyt siitä, miten monenlaisia ikonit saattoivat olla. Minä olin jo hieman tutustunut aiheeseen Valamossa vieraillessani, joten en ollut aivan yhtä yllättynyt. Ääripäitä uudemmista ikoneista edustivat todennäköisesti seuraavat teokset. Ylempi on piispa Arsenin maalaama. Alempi edustaa puolestaan etiopilaista ikonitaidetta.





Ikonien lisäksi näyttelyssä oli joitain veistoksia, joista komein olikin meille vanha tuttu. Hollolan kirkon Pyhä Yrjänä -veistos oli tuotu Päijät-Hämeestä Keski-Suomen museoon, eikä turhaan, sen verran komea se on! Tällä kertaa lohikäärmeelläkin oli todella sekä kokoa että näköä.



Antoisan ikoninäyttelyn jälkeen olikin aika haudutella pastakastiketta. Minä kokkasin oman bravuurini, tomaattisen lihapullakastikkeen spagetin kera. Herkullista siitä tuli jälleen!



Lauantai-iltana spagettiaterian jälkeen tulikin sitten eteen aikataulutusongelma.
- Alberto, koska kävin talvella Valamossa, haluaisin seurata Valamon pääsiäisyön jumalanpalvelusta televisiosta, sanoin.
- Mainiota, katsotaan sitä yhdessä! Alberto vastasi puuhakkaasti.
- Mutta rakas Alberto, paavin pitämä pääsiäisvigilia tulee samaan aikaan, minä selitin ongelmani.
Alberton kulmakarvat kurtistuivat hetkeksi, mutta sitten hän keksi ratkaisun:
- Laitetaan televisio ja radio vierekkäin salin pöydälle, niin voimme seurata molempia tapahtumia yhtä aikaa!
Ja niin teimme. Näimme Valamon tapahtumat televisiosta ja kuulimme Rooman tapahtumat radiostamme. Emme jääneet paitsi kummastakaan messusta.



Ensimmäisenä pääsiäispäivänä meidän oli kutsuttu lammasaterialle vaari- ja mummo-Orson luokse. Päätimme mennä vähän pidemmän kautta ja tehdä pienen kävelyn bongaillaksemme kevään merkkejä. Leskenlehtiä ei vieläkään ollut kovin montaa lähiympäristössämme, mutta yhden varsin edustavan yksilön löysimme.



Talon seinänvierustan kukkapenkkiin oli myös noussut sininen kukkanen kevään kunniaksi.



Ehtiessämme perille lampaasta olikin jo kadonnut valtaosa, mutta onneksi siitä riitti vielä hyvin meillekin - reippaan kävelylenkin jälkeen vaari-Orson valkosipulein maustama ja paistama lammas maistui suorastaan taivaallliselta. Lampaan kera oli uunijuures-kasvispaistosta sekä punaviiniä.



Sitten koittikin jo maanantai ja oli Torinon käärinliina -esitelmän aika.



Paikalle oli saapunut melkoinen määrä ihmisiä. Dosentti Juha Hiltunen esitteli käärinliinan matkaa Jerusalemista Lähi-idän, Kreikan ja Ranskan kautta Torinoon. Samalla saatoimme katsella esitelmäsalissa näytteillä olevaa Torinon käärinliinan kopiota. Esitelmän jälkeen yleisö esitti vielä kysymyksiä, mutta onneksi Alberto osasi olla hiljaa.



Vaikka meillä onkin omat skeptiset ajatuksemme Torinon käärinliinasta, esitelmä oli mielenkiintoinen. Niinpä lähdimme sen jälkeen hyvillä mielin Björnhufvudeille, jonne meidät oli kutsuttu maistelemaan grillattuja tuotteita. Kevään ensimmäiset grillimakkarat on nyt syöty – ja itse asiassa saimme aika paljon muitakin herkkuja, mm. grillattua lampaan sisäfileetä, mutta siitä ei ole kuvaa, sillä heti kun makkarat olivat valmiit, Alberto unohti kameran ja syöksyi niiden kimppuun. Nyt lienee joka tapauksessa aika palata vähitellen arkiruokien pariin.

Palmusunnuntaiviikonlopun touhuiluja

Lauantaiaamuna Alberto ehti tapansa mukaan keittiöön puuhastelemaan ennen kuin minä edes nousin sängystä. Tällä kertaa hänen tassunsa eivät tosin vielä olleet taikinassa, vaan hän kirjoitti.
- Melkoinen tarina, minä totesin nähdessäni, kuinka pitkästi Alberto oli jo ehtinyt kirjoittaa.
- Ei tämä ole mikään tarina, Alberto selitti heti. - Teen pizzaohjetta arvontamme voittajalle.



Mykistyin hetkeksi, kun tajusin, että Alberto oli jälleen aivan omalla yksityiskohtaisuuden tasollaan.
- Ehkäpä voisit tehdä sellaisen hieman rennomman ohjeen, minä ehdotin varovasti. - Koska kaikilla suomalaisilla ei ehkä ole käytössään napolilaisia jauhoja ja tomaatteja, sinun kannattaisi varmaankin laatia reseptisi niin että tykötarpeet löytyvät lähikaupasta.
- Dio mio, saatat olla oikeassa, Alberto myönsi. - Asiaa pitää hieman tutkia.

Siltä seisomalta Alberto katosi ovesta ulos ja palasi vasta pitkän ajan kuluttua lähikaupan kassi tavaraa pullollaan. Kun uskaltauduin keittiöön seuraavan kerran, löysin Alberton melkoisen taikinasavotan keskeltä.
- Yritän tässä löytää näistä suomalaisista jauhoista sellaisen, joka ominaisuuksiltaan parhaiten vastaa kotomaan tipo 00 -jauhoja. Tämä vaatii hieman vaivaa, sillä joudun leipomaan koetaikinan kaikista kaupasta löytämistäni vehnäjauhoista.



Jätin Alberton keittöön testiensä pariin. Sen verran vain tiedoksi pizzaohjetta odottelevalle arvontavoittajallemme, että hyvä ohje on tulossa, kunhan Alberto saa koekeittiönsä kokeilut valmiiksi.

Lauantai-iltana Viivi halusi yökylään Björnhufvudeille. Victoria oli innoissaan ja ilmoitti, että myös Freija oli tulossa yöpymään naapuriimme. Arvelimme Alberton kanssa, että tytöillä tulisi olemaan hauskaa, ja ryhdyimme innokkaasti pohtimaan, miten parhaiten hyödyntäisimme yllättäen siunaantuneen kahdenkeskisen laatuaikamme.

Valintamme oli tällä kertaa hieman yllättävä: ajoimme Jämsänkoskelle. Minä olin huomannut, että siellä esiintyi Trio Niskalaukaus -tribuuttibändi Jynkkykomppania, eikä Albertoa tarvinnut houkutella kahta kertaa yhtyettä katsomaan, sillä kuten tiedämme, Alberto on sekä suuri Trio Niskalaukaus -yhtyeen ystävä monessakin mielessä että suuri livemusiikin ystävä. Hienona bonuksena oli se, että keikka oli osa Jämsänkoskella järjestettyä Pidä Huolta -tapahtumaa, jolla onnistuttiin tänä vuonna keräämään lasten ja nuorten erityisliikunnalle noin 2200 euroa.

Minusta ja Albertosta olikin varsin mieluisaa kantaa kortemme kekoon hyvän asian puolesta, kun keikkakin vielä osoittautui varsin vetäväksi. Nyt on mies! -biisin nimisäe öristiin uskottavasti, ja kuulimme myös Marja Mattlarin tekemän koskettavan Lintu-kappaleen.



Palattuamme yömyöhällä grillillä syödyn taksarin jälkeen kotiin muistimme, että seuraavana aamuna saattaisimme saada ovellemme virpojia – olihan palmusunnuntai.
- Mitä me nyt teemme? minä ehdin jo kauhistua.
- Ei hätää, karkit ovat valmiina, sanoi Alberto ja nosti salin pöydälle kulhon täynnä suklaamunia.



Menimme hyvillä mielin nukkumaan, ja olisihan se pitänyt arvata, mitä aamulla tapahtui! Olimme vielä uinumassa, kun ovelta kuului koputusta, jota säesti vaativa piipitys.

Menin avaamaan ja näin tutut virpojat. Victorialla, Freijalla ja Viivillä oli ollut koko edellinen ilta aikaa askarrella virpomisvitsat. Victoria ja Freija olivat opettaneet Viivillekin virpomislorun, jonka Viivi piipitti meille ponnekkaasti. Suklaamunat menivät siis aivan oikeisiin suihin.



Viktorian ja Freijan jatkaessa virpomisurakkaansa naapurustossa päätti Viivi sen sijaan jäädä samantien kotiin. Olisiko suklaamunakulholla ollut osuutensa asiaan?

Hyvää pääsiäisen odotusta kaikille!