Kulttuuri- ja makuelämyksiä

Kuten arvata saatatte, olemme ehtineet harrastaa muutakin kulttuuria kuin elokuvakulttuuria. Ween Maan Wiljaa -markkinoilla perehdyimme erityisesti ruokakulttuurin kalaosioon. Tiesimme jo ennestään etsiä Ravintola Maisan kalalautasta, ja onneksi löysimme sen taas.

Lautasella oli loimulohta, balsamicomarinoitua haukea sekä muikkuja ja lisukkeita. Albertolta valui vesi suusta jo ennen kuin edes pääsimme oikean kojun ääreen – eikä aiheetta.



Koska voissa paistettuja muikkuja saa valitettavasti niin perin harvoin, meidän oli vielä käytettävä tilaisuus hyväksemme ja maistettava niitäkin. Sitten vatsa olikin kylläinen pitkän aikaa.



Itse asiassa se oli aivan hyvä juttu, sillä melkein suoraan markkinoilta suuntasimme kohti Tamperetta. Siellä esiintyi jälleen tuliteatteri Flamma, joka on jo kahtena edellisenä vuonna ideoinut esitystään Kalevalan pohjalta. Minä olen kovinkin kiinnostunut Kalevalasta, ja siksi nuo esitykset onkin täytynyt käydä katsomassa. Tänä vuonna oli Kalevala-trilogian viimeinen osa, jonka nimi oli Väinämöinen palaa. Olimme ensin Alberton kanssa hieman hämmästyksissämme, sillä emme voineet olla varmoja, oliko kysymys siitä, että Väinämöinen tulee takaisin vai siitä, että Väinämöinen on liekeissä eli palaa siis tulessa. Jonkin aikaa jännitettyämme meille selvisi esityksen edetessä, että kyse oli onneksi ensimmäisestä vaihtoehdosta.

Kalevala oli Flamman kynsissä muotoutunut hieman omituiseksi. Väinämöisellä oli basso ja suurin lavaste oli jonkinlainen steampunk-tyylinen rakennelma, josta en oikein päässyt perille. Se esitti Sampoa tai sitten ei. Mutta minkäs teet, tulishow on aina hienoa katsottavaa.



Onneksi Jyväskylässäkin on tarjolla kulttuuria, joten aina ei tarvitse lähteä kovin kauas kotoa, jos kaipaa sivistymistä. Lutakossa esiintyi jälleen maanmiehistämme koostuva omituista metallimusiikkia soittava Ufomammut, jota meidän piti tietenkin mennä katsomaan. Tällä kertaa pojat olivat ottaneet mukaan vielä lisää italialaista rockuskottavuutta: lämppärinä soitti bändi nimeltä Morkobot.



Morkobotin musiikki oli aivan yhtä erikoista kuin bändin nimikin. Ufomammut oli meille sen sijaan ennestään tuttu. Tiesimme odottaa omituisia mutta mieleenpainuvia tunnelmia. Bändi ei pettänyt.





Keikan jälkeen Alberto meni ostamaan bändipaidan vain siitä ilosta, että sai tehdä kauppaa italiaksi.

Toisenlaista omalaatuista musiikkia oli odotettavissa Helsingin jäähallissa, kun näimme Tori Amoksen toisen kerran. Tällä kertaa artistilla oli mukanaan lavalla vain jousikvartetti, eikä konsertissa muutoinkaan ollut erityistä ulkomusiikillista kikkailua. Mutta kuinka mainiota soitantaa se olikaan! Täytyy myöntää, että Tori Amoksella on karismaa vähintään yhtä paljon kuin parhailla italialaisilla. Harmi vain, että kamera unohtui kotiin, joten meidän on tyytyminen tähän Alberton kännykällään ottamaan suttuiseen kuvaan:



Ja kuinkas sitten seuraavaksi kävikään? Alberto viiletti taas Turkuun. Miksikö? Koska Åbo Svenska Teater oli jatkanut Les Miserablesia vielä muutaman näytöksen verran syksylläkin ja Alberton oli pakko päästä näkemään syyskauden nypremiär. Tämä oli jo neljäs kerta, kun Alberto näki ÅST:n Les Miserablesin, eikä sekään ilmeisesti vielä riitä, koska hänellä on liput myös syyskauden kahteen viimeiseen näytökseen. Hassu karhu!



Minäkin lähdin Alberton mukaan, vaikken musikaalissa ollutkaan, sillä reissulle oli suunniteltu kaikenlaista muutakin mukavaa. Olimme viimeinkin päättäneet kokeilla Turun kauppahallissa sijaitsevaa sushibaari Kadoa.



Valitsimme valmiin lajitelman, jossa oli mahdollisimman monenlaista maisteltavaa. Lisäksi otimme misokeitot. Annos oli herkullinen. Varsinkin halstrattu lohi (toinen nigiripala oikealta) teki vaikutuksen. Seuraavalla kerralla sitä pitää saada enemmän kuin yksi pala.



Turun kauppahalli on viehättävä paikka. Ehkäpä juuri siitä syystä eräs sukulaisemmekin oli päättänyt ottaa sen kodikseen.



Kauppahallivierailun jälkeen lähdimme kotimatkalle, jolla pysähdyimme Tampereella. Olimme kuulleet, että Nukkumatti oli saapunut Museokeskus Vapriikkiin, joten päätimme käydä tervehtimässä häntä.

Ensin perehdyimme kuitenkin näyttelyyn, joka esitteli amerikansuomalaisen Lady Ostapeckin pukukokoelmaa sekä valokuvia, joita tämä nainen oli ottanut. Pukuja oli näytteillä yli sadan vuoden ajalta – ja ne olivat upeita! Näyttely oli ehdottoman hyvä tapa tutustua muodin muuttumiseen vuosikymmenestä toiseen.





Näyttelyssä oli myös Lady Ostapeckin antiikkinukke, joka oli aikanaan annettu 3-vuotiaalle pikkutytölle. Nukke oli kovin sievä – ja varsin isokokoinen leikkejä ajatellen. Tosin nuken esittelytekstistä selvisi, ettei sillä varsinaisesti leikittykään, sen verran hieno nukke se oli.



Toinen Vapriikissa katsastamamme näyttely oli Eremitaasin kokoelmista koostettu agitaatioposliininäyttely. Osa posliinista ei oikein ollut minun makuuni, mutta tämä shakkilauta oli melkoisen komea, pakko se on myöntää.



Näyttelyssä oli myös mm. tämä kaunis kukkalautanen, joka tosin aiheutti minussa hämmennystä.



- Alberto, miksi noiden kauniiden kukkien keskellä on sirppi ja vasara? Onko
se nyt sitten sitä agitaatiota? minä kysyin.
- Kyllä rakkaani, se on juuri sitä, Alberto vastasi.
- Niin kuin se Lenin-muki tuolla toisessa vitriinissä?
- Juuri niin.
- No, ehkä emme sitten osta näitä kotiin, tein johtopäätöksen.

Mutta entäpäs Nukkumatti? Hän oli jo valitettavasti ehtinyt lähteä Vapriikista. Trabantinsa hän oli kyllä jättänyt vielä Tampereelle.



Olimme hieman pettyneitä siihen, ettemme voineetkaan tavata Nukkumattia, mutta onneksi museossa oli muutoin ollut kiinnostavaa nähtävää. Niin kiinnostavaa, että nälkäkin alkoi jo tulla. Alberto vei minut amerikkalaistyyliseen Dineriin hampurilaiselle.



Hampurilaislista oli pitkä, joten valinnan tekeminen vei hetken, mutta lopulta olimme molemmat varsin tyytyväisiä ateriaamme. Nälkä ei todellakaan jäänyt – itse asiassa minä en jaksanut syödä kaikkia ranskalaisiani, sillä annos oli niin suuri.



Lopulta palasimme kotiin. Tuomisina meillä oli ihastuttavat sydänsämpylät seuraavan aamun aamupaloiksi...



… sekä kellarissa olevien juustojen täydentäjiksi herkkujuustoja - Turun kauppahallista tietenkin.



- - -

Cultural and culinary experiences
As you have probably already guessed, despite the laborious movie project, we have also had time for other cultural interest. We started with fish food culture on the local harvest fair where we got to taste again the delicious fish platter of Restaurant Maisa, our favorite from the last year's fair. We also couldn't resist the temptation of butter fried vendaces...

After all that we were quite satisfied for the rest of the day. This was great as we headed for Tampere to see the fire theater show by Flamma. In the two previous years Flamma's shows have been based on the Finnish national epic Kalevala and this year's show completed the trilogy. The name of the show, "Väinämöinen palaa" did confuse us a bit first, though, as it can be translated either "Väinämöinen returns" or "Väinämöinen burns down". During the show we were relieved to learn that it was the case of former. And the steampunk inspired set they had built was awesome, too.

Luckily there have been some interesting cultural events here in Jyväskylä as well so that one doesn't need to always travel vast distances to enjoy some art and entertainment. Ufomammut, a progressive metal group from Italy, played a gig in Lutakko, the prime rock club in the town. This time they had also brought some more of our country men with them, as another Italian group called Morkobot was opening the show for them. As we have seen Ufomammut before, we knew to expect quite obscure industrial metal music, and Morkobot turned out to be musically just as weird as their name, too. After the gig Alberto bought a T-shirt just to get the chance to bargain in Italian.

A bit later on we also got to witness some more original music in the Helsinki ice hall when Tori Amos opened her Night of Hunters tour there. This time she only had a string quartet to accompany her in a number of pieces and there were no large lightning or background sets on stage. But what music she played! And what a charismatic lady! Too bad we had forgotten to bring the camera with us so we have to settle with a low-quality photo that Alberto took with his cell phone.

Our latest expedition to the world of culture and culinary took us first - once again - to Turku. Åbo Svenska Teater has extended their production of Les Miserable for the autumn season and Alberto wanted definitely witness the re-premiere. This was already the fourth time Alberto saw this production and even that doesn't seem to be enough as he already has tickets for the two final shows of the autumn run. Funny bear!

I was accompanying Alberto, even if I didn't see the musical - we had also planned other nice things to take place during the trip. For example, we had finally decided to try out the Kado sushi bar in the market hall of Turku. We picked up a mixture of everything and miso soups. It was delicious, specially the nigiri with burned salmon. After the sushi we chatted a while with a relative who's living in this cozy old market hall.

On the way back home we stopped in Tampere again. We had heard that Sandman was spending some time in the Vapriikki museum center so we decided to meet and greet him there. However, we first took a tour through the new exhibitions we hadn't seen before. We got to see a nice dress collection put together by a Finnish-American Lady Ostapeck. There were dresses covering a period of more than one hundred years and they were just magnificent. There was also an antique doll that had been given to Lady Ostapeck when she was three years old.

Another interesting exhibition told the story of so-called agitation porcelain. A good number of various artifacts from the collections of The State Hermitage Museum of St. Petersburg illustrated how even fine porcelain art had been turned as a vehicle of communist propaganda between 1920s and 1980s. Some of the items made me wonder:
- Alberto, why there is a sickle and a hammer in the middle of those
beautiful flowers? Is this now what they call agitation?
- Yes, my dear, that's exactly what it is, answered Alberto.
- And that cup with the picture of Lenin over there?
- Yep, that too.
- Well, maybe we are not going to buy these when we are shopping for kitchen ware next time...

But what about Sandman? Too bad we missed him as he had already continued his journey. He had left his Trabant to Vapriikki, though. We were a bit disappointed first but that didn't last long - there had been so many other things of interest to see in the museum. Actually it had been so interesting that we found ourselves a bit hungry. Without further hesitation Alberto took me for a burger in a real American-like diner. The menu was long and there were so many different kinds of burgers that it took a while to decide what to have. And the hunger was cured for good - the portion was so big that I couldn't fit in all my fries.

After a day full of culture and culinary, we finally got back home for the night. The culinary part of our journey was not completely over yet, though, as we had bought some cozy heart-shaped bread and some cheese - from the Turku market hall, of course.