- Meidän on keksittävä Viiville ohjelmaa, vaikka emme ehkä olekaan yhtä mielikuvituksekkaita leikkien osalta kuin Victoria ja Freija, minä sanoin.
Alberto nyökytteli ajatuksissaan.
- Nyt keksin! minä sitten sanoin. - Vanha harmaapäänalle ja hänen muorinsa olivat kuulemma tehneet tänään hienoja lintuhavaintoja. Ehkä mekin voimme tehdä oivallisia luontohavaintoja ulkoilmassa!
- Piip! Viivi hyväksyi innokkaasti.
Lähdimme siis metsään. Linnut taisivat hieman pelästyä Viivin innokasta siipien läpsyttelyä, mutta kasveja onnistuimme bongailemaan varsin onnistuneesti.
Vaikka talvi oli leuto ja vähäluminen, kevät antoi odotuttaa itseään tänä vuonna varsin pitkään. Mutta kun lämpimät säät viimein tulivat, tuntui kuin kesä olisi tullut yhdessä yössä. Lemmikit olivat alkaneet kukkia, joskin niitä ei ollut vielä aivan niin paljon kuin ehkä kevään kehittyessä pidemmälle tulisi olemaan. Niistä oli kuitenkin pakko saada kuva, sillä ne ovat lempikukkiani.
Pieni purokin oli päässyt vauhtiin pulinassaan.
- Mikä tuo hassu kasvi on? minä ihmettelin. - Sen päät ovat kuin viulun kierukka.
- Se taitaa olla saniainen, joka ei ole vielä avannut kunnolla lehtiään, Alberto sanoi asiaa hetken tutkittuaan.
- Nyt on jokaisen aika kantaa kortteensa kekoon, Alberto puujalkavitsaili seuraavan kasvihavaintomme kohdalla.
Vaikka metsä ei vielä ollut kasveja pullollaan, ketunleivät olivat alkaneet kukkia ja näyttivät kovin herkiltä ryhmiltä aluskasvillisuudessa.
Palattuamme kotipihaan löysimme talomme seinustalta myös edustavan voikukan. Viivi olisi tietenkin toivonut, että kukka olisi jo kukkinut ja hän olisi päässyt puhaltelemaan hahtuvia, mutta eiköhän hän siihenkin puuhaan kesän mittaan ehdi.
Talomme ympäristössä kasvaa myös runsaasti tuomia, joista monet ovat jo upeasti kukassa.
Hyvää kesän odotusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti