Muistoja Skansenin joulumarkkinoilta

Tassua on pidetty kipsissä nyt jo melkein kuusi viikkoa. Vieläkin täytyy ajatella, että onneksi ehdimme hieman matkustaa ennen kuin tassu murtui. Jaksanette varmaan lukea hieman jouluisesta Tukholman-matkastamme, vaikka joulu jo menikin.

Tukholman joulumarkkinat osoittautuivat vuonna 2010 jo niin hauskoiksi, että Albertoa kutkutti kamalasti lähteä katsastamaan niitä uudelleen. Hän olikin vuoden aikana opiskellut ruotsin kieltä ahkerasti Victoria Björnhufvudin johdolla ja aikoi nyt selvitä kaikista keskustelutilanteista ruotsiksi. Itse puolestani olin innoissani siitä, että Tukholmassa olisi nyt nähtävillä terrakottasotilaiden sijasta inkojen hienoja esineitä.

Tukholma oli hyvin sateinen, kun saavuimme sinne, ja mietimmekin, pitäisikö seuraavana aamuna lähteä liikkeelle kastuakseen samantien. Mutta ei! Sää parantui yön aikana, ja heti ensimmäisenä aamuna suuntasimme tällaiseen paikkaan:



Siis Skansenille! Sisääntulon luota löytyi paikasta tehty ihastuttava pienoismalli. Ja ennen kuin pääsimme varsinaiselle markkina-alueelle, vastaan tuli tämä suloinen pupuperhe. Mahtaakohan yhdestä porkkanasta riittää kaikille?



Skansenin joulumarkkinoilla oli jälleen vilskettä, mutta hyvin mekin mahduimme mukaan. Markkinakojuista sai ostaa sekä syötävää että joululahjoja.



Skansenin alue on suuri, ja kiertelimme Alberton kanssa sielläkin, missä joulumarkkinakojuja ei ollut. Itse ihastuin ikihyviksi lumimarjoihin, joita oli alueella todella paljon.



Mutta tottahan toki tapasimme Skansenilla sukulaisiakin. Tämä ystävä oli varsin jouluisissa tunnelmissa.



Pöllöt ovat nyt niin pop, että meidänkin piti mennä katsomaan, kun Skansenin lapinpöllöt saivat ruokaa. Pöllöjä oli kaksi. Ne istuskelivat paikoillaan varsin rauhallisina, kun saavuimme paikalle.



- Men vad sjutton tittar ni på där? mörähti toinen niistä huomatessaan meidät.
- Mitä se sanoi? utelin Albertolta.
- Lienee parasta jättää kääntämättä, totesi Alberto kuono punoittaen.
Ajattelin, että pöllöt syöksähtävät oitis apajille, kun hoitaja saapuu ruokaisien hiiriensä kanssa. Mutta ei! Pöllöjä piti oikein houkutella syömään. Toinen niistä poistui lopulta paikalta eikä viitsinyt syödä kaikkea, mitä olisi ollut tarjolla.



Skansenin kuorolaiset olivat huomattavasti pöllöjä aktiivisemmat. He kulkivat ympäri aluetta laulamassa ihmisille hienoissa vanhanajan vaatteissa.



Tultuamme nälkäisiksi päätimme syödä samaa, mitä edellisenäkin vuonna – sen verran hyvää se oli. Onneksi hirvenlihatötteröitä oli tälläkin kertaa saatavilla.



Ruokakulttuurista korkeakulttuuriin: Skansenin kirkossa oli kaksikin kertaa vierailupäivämme aikana Tukholman poikakuoron, Stockholms Gosskörin, joulukonsertti. Ensimmäisellä kerralla tulimme paikalle liian myöhään, sillä emme ehtineet nopeammin pöllöjen ruokinnalta. Niinpä tiesimme tulla toisella kerralla todella ajoissa paikalle ja pääsimme kuulemaan konsertin. Aikainen saapuminen olikin todella aiheellista, sillä konserttiin olisi ollut tulossa enemmän ihmisiä kuin mitä kirkkoon mahtui.





Palattuamme konsertin jälkeen ulkoilmaan huomasimme, että ilta oli kovasti jo alkanut hämärtää. Kirkon lähettyvillä tapasimme tämän mukavan hepan, joka kuljetti halukkaita ympäri Skansenia.



Emme kuitenkaan lähteneet hevoskyytiin vaan katsastimme omin tassuin, miltä jouluvaloinen Skansen näytti. Elävää musiikkia ja tanssahtelua kuusen ympärillä oli edelleen tarjolla. Melkein olisi voinut itsekin mennä pistämään tassulla koreasti – ehkäpä niin on toimittava seuraavalla kerralla.



Sitten olikin aika jättää joulumarkkinat. Lähtiessämme ihailimme vielä Skansenille sytytettyä komeaa valokoristetta.



Vaikka ilta jo pimenikin, ehdimme vielä vallan mainiosti Östasiatiska Museetiin. Viime vuonna hämmästelimme siellä terrakottasotilaita suoraan Kiinasta, ja nyt olivat vuorossa kiehtovat inkojen esineet. Kullasta ei ole tämän tekijällä ollut pulaa...



Inkoilla on näyttänyt olevan aika paljon meitä enemmän mielikuvitusta myös astioiden suunnittelussa. Tämä laama on nimittäin jonkinlainen kannu.



- Voisimme varmaan hankkia meillekin tuollaisia astioita, ehdotin Albertolle.
- Hmm, Alberto vastasi. - Olisivatkohan ne kuitenkin hieman epäkäytännöllisiä. Niin, ja astiakaappimme ovat sitä paitsi jo aivan täynnä.

Nälkäkin saapui siinä museota kierrellessä. Onneksi tunsimme Tukholmasta jo monta hyvää ruokapaikkaa, joten nälkäiseksi ei tarvinnut jäädä. Aivan hotellimme lähellä sijaitsi Jensen's Bøfhus, joka on erikoistunut pihveihin ja on varsin suosittu. Jos ei muutoin, pienellä odottelulla saa kyllä itselleen pöydän ja eteensä pihvin. Tällainen tarjouspihvi ei ollut edes kallis:



Vatsa täynnä olikin mukavaa suunnata hotellille yöpuulle, sillä seikkailumme Tukholmassa jatkuivat vielä...

- - -

Remembering Skansen's Christmas Fair

A report from our pre-Christmas trip to Stockholm has already been long overdue, so I will take opportunity to tell you something about it now while waiting for the the paw to heal:

As you may remember, we visited various Christmas fairs in Stockholm already in 2010. The trip then was so nice that Alberto wanted to go there again this Christmas as well. He had spent the year studying Swedish with Victoria Björhufvud and he was ready to take care of all required communication in Stockholm with the native language. For my part, the most interesting attraction on the trip would be the exhibition of Inca gold at the Östasiatiska Museet.

Our first stop at Stockholm, however, was the Christmas fair at Skansen. There were lots of people there and we got to make some new friends like a rabbit family and a relative of ours who was busy doing some Christmas routine of his own. We also got to meet a pair of owls just on their feeding hour.

There was a lot to see and experience at the Skansen again. There was a choir clad in old costumes making rounds around the area and singing traditional Christmas carols. We also managed to have moose meat with mashed potatoes as lunch as we did last year. However, probably the most memorable event there was the concert of the Stockholm Boys' Choir, Stockholms Gosskör, at the Seglora Church.

When we exit from the church after the concert, the dusk had already fallen. Before leaving Skansen, we still had time to appreciate the wonderful Christmas lights and join the party with live music and dancing around the Christmas tree.

From Skansen we proceeded to the Östasiatiska Museet. As some of you may recall, we saw some terracotta warriors there last year and now it was time for some Inca gold. There were some precious items there, indeed, like a llama-like vessel or jar.

After the museum we were hungry again. Luckily we know a few good places to eat in Stockholm and one of them, Jensen's Bøfhus, was conveniently located near our hotel. Jensen's serves nice steaks and burgers, so it was a suitable last stop for the day before heading back to hotel for some well-deserved sleep before another day's adventures in Stockholm...

Katastrofijoulu

Viime vuoden loppu oli meille hieman rankka, ja siksi ei postauksiakaan ole tullut tehtyä. Olimme kahdesti kolarissa joulun alla. Ensin automme perään ajettiin, ja sitten muutamaa viikkoa myöhemmin - juuri kun Alberto olisi seuraavana päivänä ollut viemässä autoa korjaamolle - meidän eteemme ajettiin kolmion takaa, ja auton etupääkin hajosi. Alberto puisteli päätään ja sanoi, että toivottavasti tämä ei jatku yhä vaan pahenevaan suuntaan, sillä sitten tulee jo karhuvahinkojakin.

Ja niin tuli, mutta ei autossa. Olin siivoilemassa joulua varten ja kuinka ollakaan muksahdin tuolilta alas. Tassuun sattui kovasti. En uskaltanut nousta ylös lattialta, joten Alberto soitti paikalle Emily Nightingalen, joka saapuikin mukanaan ensihoitaja.
- Tässä on Thomas Nightingale, Emily esitteli. - Katsastamme yhdessä hieman sitä tassua.



Hetken tutkittuaan Emily totesi, että tassu on aika huonossa kunnossa. Niinpä lähdimme lääkäriin. Tassu röntgenkuvattiin ja todettiin, että se on leikattava ja kipsattava, koska se on murtunut. Kaiken hässäkän keskellä en edes huomannut kysyä, oliko Thomas kenties sukua Emilylle.

Jouduin olemaan kaksi yötä sairaalassa, mutta kun palasin kotiin, minulla oli onneksi apunani paitsi Alberto, myös Maria, joka oli saapunut meille joulua viettämään ja joka lupasi jäädä niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen. Se olikin hyvä, sillä Alberto oli kovin väsynyt jouduttuaan hoitamaan kaikki jouluvalmistelut itsekseen. Harmi vain, että muiden sukulaisten perinteinen vierailu piti tänä jouluna peruuttaa.

Onneksi Victoria ja Freija ovat vierailleet luonamme ahkerasti piristämässä minua ja muita. He ovat osoittautuneet myös melko innokkaiksi sairaanhoitajiksi.
- Emily sanoi, että haavaa voi suihkutella, Victoria totesi.
- On se hyvä, että kipsin saa pois, Alberto selitti.
- Alberto-setä, se on ortoosi, ei kipsi, Freija valisti Albertoa.



Kipsi eli ei, sitä pidetään tassussa yhteensä kuusi viikkoa.
- Jättetråkigt! sanoi Victoria.

- - -

A Christmas catastrophe

End of the year was quite an unlucky season for us and therefore there has not been the traditional Christmas entries this time. It all started by us encountering two car accidents within a few weeks apart. First we got rear-ended and then – just as Alberto was about to take the car to the repair shop – someone got his right-of-the-way rules mixed up and crashed our car. Alberto was shooking his head and hoped that things wouldn't get any worse or there would be some injuries.

But they did – however, not with the car. I was starting to clean up the places for the Christmas and fell off the chair when I was about to wipe the dust off the bookshelf. My paw hurt a lot and I couldn't get off the floor. Alberto called for help and it didn't take long until our friend Emily Nightingale appeared with another paramedic.
- This is Thomas Nightingale, she introduced her companion. - We will now check out your paw.

It turned out that the paw was fractured and I was taken to the hospital. I was so worried and confused that I didn't remember to ask Emily, if she and Thomas are related somehow. The paw was operated and plastered and I had to stay at the hospital for two nights.

I was fortunate enough to be released from the hospital so that I got back home for Christmas. Here I have been helped by Alberto and Maria, who came for Christmas and promised to stay as long as her help is needed. This was very fortunate, as Alberto was already very tired after having taken care of all Christmas preparations all by himself. Too bad we had to cancel the traditional Christmas visits of our other relatives.

However, Victoria and Freya have been visiting us frequently to cheer me and others. They have also become very capable nurses as well.
- Emily said you can shower the paw every now and then, Victoria said.
- Well, that's why they put a removable plaster in that paw, explained Alberto.
- Actually, it is not a plaster, it is an orthosis, Freya corrected him.
- Plaster or not, I am supposed to wear it for six weeks, I sighed.

Hyvää Lucian päivää!

Naapurimme Björnhufvudit ovat jo totuttaneet meidät siihen, että saamme nauttia ihka omasta Lucia-esityksestä jokaisena joulukuun 13. päivänä. Tällä kertaa Victoria saapui jälleen meille Lucia-asussaan. Seurassaan hänellä oli Freija, jolla oli myös havuseppele päässään.



- Oletko sinäkin Lucia-neito? minä kysyin Freijalta.
- Freija valittiin koulussa Luciaksi... Victoria alkoi heti selittää.
- … mutta minä delegoin tehtävän Victorialle, Freija jatkoi pontevasti.
- Miksi ihmeessä? minä hämmästelin.
- Meille tuli opettajan kanssa erimielisyyttä Lucian pukeutumisesta, Freija selitti. - Opettajan mielestä Lucian pitää pukeutua valkoiseen, mutta kun se ei ole minun värini. Sisareni Goot ja Ti tekivät sitten minulle oman, tyyliini paremmin sopivan Lucia-puvun, jotta pääsin Victorian kanssa laulamaan teille.
- Selvä, ymmärrän, sanoin miettien, että eihän tärkeistä pukeutumisperiaatteista voi joustaa.

Freija ja Victoria lauloivat yhdessä Santa Lucian, josta sai meidän lisäksemme nauttia vieraanamme sattumalta ollut Neiti Pupu. Ja kuten viime vuonnakin, Lucia-neidot saivat palkkiokseen konvehteja ja Ruotsista tuomaamme julmustia.

Hyvää Lucian päivää kaikille!

- - -

Have a nice day of St. Lucy!

It has been a tradition that the daughter of our neighbors, Victoria Björhufvud, will visit us to sing the song of St. Lucy every year on December 13th. This time she had her friend Freya with her, clad all black and having a laurel on her head.

- Are you a maid of St. Lucy, too? I asked from Freya.
- Freya was elected as the maid in our school this year... started Victoria to explain.
- ...but I delegated the maidenship to Victoria, completed Freya.
- But why on earth? I was wondering.
- I had some disagreement with our teacher about the costume of St. Lucy. She said I should wear a white gown but I didn't like that idea too much. So, my sisters Goth and Tic quickly made a robe that suits my personal style so that I could accompany Victoria when she was going to come and sing for you.
- Ok, I see, I said, thinking that dressing really is not a thing to compromise.

Victoria and Freya proceeded singing their song which was this time not only enjoyed by our household but also Ms. Pupu who happened to be visiting us. And like in previous years, the maids of St. Lucy were rewarded with some pralines and julmust, the wonderful Christmas drink we had brought from Sweden.

I wish everybody a nice day of St. Lucy!

Kirpparilla ja kirkossa

Roberton ja lasten vierailun sekä musikaaliviikonlopun jälkeen Albertoa ja minua alkoi jo vähitellen kutkutella hieman pieni matkailu jonnekin ulkomaille, mutta rahatilanteessamme oli paljonkin parantamisen varaa. Niinpä päätimme kokeilla, kuinka kauppa kävisi läheisellä kirpputorilla nimeltä Silinteri. Löysimmekin paljon myytävää ja varasimme pöydän. Omien tavaroidemme lisäksi möimme Alberton serkultaan saamia vinyylilevyjä, joiden menekkiä etukäteen hieman arvailimme. Minä möin ylimääräisiä lankojani sekä kirjoja.



Kirpputoripöytämme oli menestystarina. Vinyylilevyjä ostettiin huima määrä, ja totesimme Alberton kanssa, että matkasta voisi hyvinkin tulla totta.

Ennen reissuun lähtöä oli kuitenkin vielä muuta tehtävää. Viikko sitten lauantaina suuntasimme Kuokkalan kirkkoon. Se on Jyväskylän uusin kirkko – ollut käytössä vasta vajaat kaksi vuotta. Emme ole koskaan käyneet katsomassa tuota kirkkoa, joten jo oli aikakin. Moderni kirkko näytti iltavalaistuksessa mielenkiintoisen muotoiselta.



Puu on Kuokkalan kirkon sisustuksessa tärkein elementti, ja yllättäen kirkko oli todella kaunis, vaikka onkin niin uusi. Kuten tiedätte, pidän kovin paljon satoja vuosia vanhoista kirkoista, mutta minua on hieman vaikea saada lämpenemään useimmille uusille kirkoille. Kuokkalan kirkossa on kuitenkin jonkinlaista vanhan kirkon aavistusta, ehkäpä siksi, että kirkkosalin katto on samanmuotoinen kuin vanhoissa suomalaisissa harmaakivikirkoissa. Alttarireliefi on myös kaunis.



Mutta täytyy tunnustaa, ettemme me Alberton kanssa menneet pelkästään kirkkoa katselemaan. Kirkossa järjestettiin nimittäin hyväntekeväisyyskonsertti, jonka esiintyjä oli Jarkko Martikainen. Uskaltauduimme lähtemään keikalle, kun Alberto ensiksi varmisti Jarkolta, että illan ohjelmistoon kuuluu varmasti myös joululauluja.

Konsertin jälkeen kävimme tietenkin tervehtimässä ja kiittämässä Jarkkoa.
- Hoksasin muuten juuri, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen ostanut oikein lipun sinun keikallesi, mainitsi Alberto Jarkolle polleana.
- Noh noh, kuomaseni, tällä kertaa se oli ihan kohtuullista, sillä illan tuotto käytetään hyvään tarkoitukseen kirkon ulkomaanavun kautta, toppuutteli Jarkko Alberton elvistelyä.



Kun pian konsertin jälkeen – itse asiassa seuraavana päivänä - tupsahdimme ensimmäiseen adventtiin, Alberto alkoi touhottaa jouluruokien puolesta. Tarjoilut alkoivat kunnon riisipuurosta, joka maistuukin aina herkulliselta. Mantelia puurossa ei vielä ollut, mutta ehkä sellainenkin saadaan mukaan, kun joulu alkaa olla lähempänä.



Joulun tunnelma lisääntyi oitis, kun kunnon ensilumi viimein tuli. Alberto hääri innoissaan kameran kanssa, jotta sai ikuistettua lunta kannattelevat puut ja pensaat.





Pihapiiriin ja lähiympäristöön ilmestyi lumen tulon myötä myös uusia tuttavuuksia. Tällainen ystävä tervehti meitä parkkipaikkamme reunalla.



Toinenkin samaa sukua oleva hahmo löytyi. Hän seisoi autokaistojen välissä. Liekö ollut niin pelokas, ettei uskaltanut ylittää tietä.



Ikävä kyllä lumi suli aivan liian pikaisesti – meidän mielestämme sen oikea sulamisaika olisi nimittäin ollut vasta keväällä. Mutta matkaan pääsimme. Olemme nyt Tukholmassa, eikä täälläkään ole lunta. Toivottavasti edes vesisade loppuu ennen kuin suuntaamme Skansenin joulumarkkinoille.

- - -

From the flea market to the church

After hosting Roberto and his offspring and enjoying the weekend of musical mayhem, the idea of having a short vacation abroad started to become more and more tempting. However, as I mentioned before, our fiscal situation pretty much ditched all such dreams. As desperate times call for desperate measures, we decided to try to sell some of our stuff in a local second hand store. After doing some serious digging at the attic we did find a good selection of goodies for our table. In addition to this, Alberto got a stash of old vinyl LPs for sale. We were quite happy to discover that our attempt to cash at the flea market was quite a success. After selling some 100 LPs and a good number of our own stuff on good price, we calculated that our vacation dreams could become true after all.

However, before going anywhere, there were still quite a lot to do – like going to attend a concert in the newest church here in Jyväskylä. The church in Kuokkala was inaugurated less than two years ago and we had not been there before. Sporting rather modern external appearance, the church itself proved to be rather warm and cozy place inside. I like old churches very much and usually prefer them to their modern cousins, but this time I fell in love immediately. The wooden panels seemed to brought the air of agelessness to the church interiors and the wooden vault definitely reminded me of all those medieval stone churches we have seen over the past few years.

But of course we didn't go there to see the church only. The main reason was the charity concert by Alberto's friend Jarkko Martikainen that was arranged there – we decided to go after Alberto had ensured from Jarkko that he will play some Christmas tunes as part of his repertoire. After the show we went to meet and greet Jarkko.
- I just figured out that this was the first time I have bought tickets to your gig, Alberto opened the conversation.
- Come on now, old boy, there is nothing wrong about it this time, as the revenue goes to charity, was Jarkko's poignant answer.

The day following the concert was the Advent Sunday so Alberto decided it was high time to start to steer the household menu towards the Christmas flavors, like the good old rice porridge. The Christmas spirits were augmented also by the first snow that fell later in the week. Alberto was anxiously photographing the snowy trees and the snowmen that appeared around the neighborhood.

Too bad it didn't take long for the snow to melt – but our dream about a vacation didn't. With the money earned from the flea market, we managed to get ourselves to Stockholm again. There is no snow here either this time and we do hope that the rain will be over by the time when we're about head to Skansen Christmas fair...

Viikonloppu varsin musikaalisissa merkeissä

Viime viikolla olimme Alberton kanssa kovin kiireisiä. Alkuviikolla oli paljon järjesteltävää, koska torstaina lähdimme reissuun. Lontoossakin näkemäämme musikaalia Chicago esitetään parhaillaan Tampereella, ja olihan meidänkin huolehdittava, että näemme sen ennen kuin esitykset loppuvat.



Chicago olikin varsin vauhdikas musikaali, jossa on mukaansatempaavaa musiikkia, kuten hyvässä musikaalissa tuleekin olla. Pikkukarhuille suosittelen kuitenkin ennemmin vaikkapa Leijonakuningas-musikaalia, sillä Chicagossa oli melkoisia rikosjuttuja, jotka huimasivat minunkin päätäni.

Tampereella näki, että joulu on taasen tulossa. Keskustaan oli sytytetty viehättävät jouluvalot...



… jotka johtivat meidät Plevnaan makkaran äärelle. Musikaalin jälkeen olikin jo sen verran nälkä, ettei Albertolla ollut mitään vaikeuksia saada kuuluisaa makkarapannua syötyä. Itse söin suosikkejani lammasmakkaroita. Tässä Alberton annos:



Tampereella vierailu juuri tuolloin oli varsin oiva ratkaisu, sillä Pirkkahallissa alkoivat kädentaitomessut. Syöksyin tietenkin paikalle. Messuilla oli valtavasti nähtävää, ja kiiruhdin melkoista vauhtia eteenpäin. Nähdessäni lankakauppa Poppelin kojun päätin käydä pikaisesti moikkaamassa tuttuja. Sain kuin sainkin tungettua itseni lankojen äärelle ja ostinkin pari ihanaa vyyhtiä.



Oli hauskaa ihastella eri tekniikoilla tehtyjä käsitöitä. Eräät suosikeistani olivat tämä keiju ja pikku lohikäärmeet, jotka ovat Jarna Schildtin tekemiä.



Messuilla oli myös mielenkiintoinen näyttely, joka esitteli lappilaisen poron ja lampaan villasta, nahasta yms. tehtyjä esineitä. Näyttelyssä oli mm. tämä mielenkiintoinen huovutettu asu.



Messuilta hyppäsin jälleen Alberton kyytiin ja matkamme jatkui Turkuun, sillä Alberton oli päästävä katsomaan Åbo Svenska Teaterin Les Miserables – viidennen kerran. Onneksi hän oli käynyt minun messuilla juostessani ostamassa hieman herkkuja, jotta minulla oli naposteltavaa, kun odotin häntä takaisin teatterista.



Seuraavana päivänä päätimme, että meidän oli saatava pitkästä aikaa sushia. Menimme siis Turun kauppahalliin, jossa istahdimme Kado Sushin pöytään – edellisellä Turun-reissullamme todistimme heidän sushinsa nimittäin varsin kelvollisiksi. Valittamista ei ollut tälläkään kertaa. Valitsimme lajitelman, ja varmistimme erityisesti, että se sisälsi nigirin, joka sisältää halstrattua lohta.



Juuri tilattuamme sushit vanha harmaapäänalle muoreineen ilmestyi. Niinpä aterioinnin jälkeen olikin aika suunnistaa jälleen teatteriin katsomaan Les Miserablesin päivänäytöstä. Ja kyllä – Alberto oli tietenkin mukana, vaikka oli nähnyt esityksen edellisen kerran edellisenä iltana.

Les Miserables oli tälläkin kertaa upea. Liikutuin kovin Fantinen laulusta Jag har en dröm, ja Jean Valjeanin kuolema alkoi itkettää. Cosette ja Marius olivat aivan ihastuttavan rakastuneita, ja Eponinen kohtalo jälleen yhtä surullinen. Mutta näyttipä minusta siltä, että vanhan harmaapäänallen muorikin liikuttui, joten ei hätää.

Tämän näytöksen piti alunperin olla viimeinen laatuaan, mutta ÅST päätti jatkaa Les Miserablesin esittämistä vielä kuukauden ajan ensi vuoden tammi- ja helmikuussa. Vinkiksi siis kaikille: jos ette ole vielä nähneet tätä turkulaista versiota Les Miserablesista, menkää nyt ihmeessä katsomaan kun vielä ehditte. Albertollakin on liput jo kolmeen kevätpuolen näytökseen...



Loistava lauantainen teatterikokemus takanamme suuntasimme turkulaiseen italialaiseen ravintolaan Sergio'siin, sillä pitkälle ajomatkalle kotiin ei voisi lähteä tyhjin vatsoin. Sekä minä että Alberto, kuten myös vanha harmaapäänalle ja muorinsa valitsivat pizzan. Alberto oli oliivein höystetyn Capricciosan kannalla.



Pitkän pimeässä ajetun kotimatkan ja yöunien jälkeen Alberton oli taas kiiruhdettava, sillä Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunnalla Kajastuksella oli 120-vuotisjuhlakonsertti. Alberto oli järjestänyt konserttiin taitavat ja menestyksekkäät solistit – ja tiedä häntä, ehkä vaikuttanut myös siihen, että konsertissa soitettiin Les Miserables -potpuri.

Solisteista ensimmäisenä esiintyi Timo Rautiainen. Hän esitti Peltoniemen Hintriikan surumarssin sekä Rauno Lehtisen ikivihreän Muuttuvat laulut.



Timon jälkeen esiintyi Maria Lund, jonka ihastuttava pinkki mekko sai erään pikkutytön luulemaan häntä prinsessaksi. Maria lauloi liikuttavan kappaleen Hijo de la Luna sekä hieman hilpeämmän laulun Mikä voi olla sen mukavampaa musikaalista The Sound of Music.



Loppuhuipennuksena Maria ja Timo esittivät duettona Nino Rotan kappaleen Kun aika on elokuvasta Romeo ja Julia.



Konsertin jälkeen Alberton oli pakko päästä poseeraamaan valokuvaan ystäviensä kanssa. Saamansa ruusut hän sujautti kuvauksen ajaksi saksofoninsa kelloon.



Konsertti oli yleisömenestys, mutta taiteen suhteen aina niin kriittinen Alberto löysi tapansa mukaan jotain jupistavaa:
- Mamma mia, soitin väärin Les Miserablesissa – vaikka osaan kaikki kappaleet ulkoa! Ja orkesterikin oli välillä vähän epävireessä. Sen lisäksi...
- Hys, Alberto, ihan hyvin se meni. Kukaan tuskin huomasi niitä pieniä virheitä, ja kaikki viihtyivät aivan loistavasti, rauhoittelin Albertoa.

Kaiken tämän jälkeen lienee varsin ymmärrettävää, että Les Miserablesin melodiat ovat soineet päässäni vielä tänäänkin...

- - -

The Weekend of Musical Mayhem

We have been quite busy lately, partially because we had to get a lot of things done before we could leave for a short holiday trip last weekend. The famous musical Chicago was extended for the autumn season in TTT-Theatre in Tampere, so we had to make sure to catch it while it lasts. As you may remember, we saw this musical earlier this year in London, so we knew what to expect: murder, greed, corruption, violence, exploitation, adultery and treachery - all those things we hold near and dear to our hearts (or that's what they say in the advertisement). However, due to these subject matters it may be better to take the bear cubs to see something else, for example Lion King the musical.

After the show we felt a bit hungry so we headed to one of our favorite restaurants in Tampere, the good ol' Plevna. The Christmas lights showed the way to the home of the best sausage platter on the Earth.

The Finnish Handicraft 2011 fair happened to coincide our stay to Tampere, so a visit to Pirkkahalli was inevitable for yours truly. There was a lot to see and I had to hurry to see as much as possible. I managed to visit the stall of my favorite yarn shop Poppeli and buy some yarns. There were also other kinds of handicrafts present, like Jarna Schildt's ceramic fairy and little dragons and Lappish clothes made out of reindeer and lamb wool.

Alberto picked me up from the fair and we continued our trip to Turku. Alberto had once again tickets to ÅST's production of Les Miserables – this was already the fifth time he saw the show. I stayed in the hotel, relaxing and enjoying some delicated Alberto had bought while I was at the exhibition.

On the next day we decided to start our day with some sushi. From our previous visit to Turku we knew very well where to go: to Kado Sushi in the old market hall. One just can't go wrong with their sushi selection that includes nigiri with burned salmon. As we were just about done with the sushi, Old Grey Bear and his missus arrived to join us for yet another performance of Les Miserables (yes, Alberto got to see the show for the sixth time).

This was the second time I saw this production and this time it was even better than last time. I was touched by Fantine's song ”I Dreamed a Dream” and the death of Jean Valjean at the end of the show made me cry. Cosette and Marius were wonderfully in love with each other and the fate of Eponine was just as sad as ever. To me it looked like that Old Grey Bear's missus had to wipe her eyes a few times during the show, so I think it was ok for me, too.

This was supposed to be the last performance of this show but the show still got extended for a month-long run from mid-January to mid-February next year. Make sure to catch it while you still can – Alberto already has tickets for three performances...

After such a delightful musical experience we proceeded with a dinner in Sergio's, the best Italian restaurant in town. After some delicious pizza it was time to say goodbye to Turku and make our ways back to home. This didn't, however, mark the end of our weekend of musical mayhem, as there was a concert for Alberto to play on Sunday.

As I have mentioned earlier, Alberto is sometimes playing his saxophone in Kajastus, the concert band of the local working men's association. This honorable and old orchestra celebrated its 120th anniversary on last Sunday and Alberto had managed to persuade two of his artist friends to appear as soloists. And I am quite sure he had also something to do with the Les Miserables medlay that was included into the concert programme.

The first half of the concert was dedicated to the orchestral numbers while the soloists took the stage after the intermission. Alberto's long time friend, Timo Rautiainen, took his turn first, singing two Finnish evergreens ”Peltoniemen Hintriikan surumarssi” (”The Funeral March of Hintriikka Peltoniemi”) and ”Muuttuvat laulut” (”Changing Songs”). Then it was time for princess-like Maria Lund to entertain us with a moving rendition of ”Hijo de la Luna” and more cheerful ”My Favorite Things” from ”The Sound of Music”. The concert was closed with Timo and Maria singing together Nino Rota's ”What Is Youth” off the motion picture ”Romeo & Juliet”.

The concert was a huge success but that didn't spare us from some critique by Alberto:
- Mamma mia, I played wrong during the Les Miserables – and I should know these songs inside out! And the orchestra was out of tune in places! And in addition to this...
- Hush, Alberto, it went just fine. Nobody noticed the mistakes and everybody was having a good time, I had to calm him down.

After all this, it is hardly surprising that the melodies from Les Miserables have been humming in my head for past few days...

Oktoberfestistä Halloweeniin

Meillä on ollut tapana aina syksyisin tähän aikaan matkustaa Italiaan haistelemaan kotomaan tuulia. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi jouduimme kuitenkin luopumaan matkahaaveistamme tänä vuonna. Olemme olleet tämän vuoksi kovin pahoilla mielin, varsinkin kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta nykyisen Italian valtion syntymästä.

Piristystä elämäämme tuli kuitenkin yllätysvieraiden muodossa Alberton serkun Roberton tupsahtaessa kylään lastensa Giulian ja Vittorion kanssa. Kuten ehkä muistatte, Roberton vaimo Giovanna pyörittää kovin suosittua pitopalvelua, ja nyt kiire oli käynyt niin kovaksi, että hän katsoi parhaaksi lähettää perheensä pariksi viikoksi evakkoon pahimman ruuhkan ajaksi.



Vieraat saapuivat sopivasti Alberton syntymäpäiväksi, mistä Alberto saikin loistavan tekosyyn järjestää myöhäisen Oktoberfestin. Tapansa mukaan Alberto suunnitteli Oktoberfest-juhlansa huolellisesti. Tarjolla oli tietenkin bratwurstia ja hapankaalia...



… sekä currywurstia.



Makkarakemujen jälkeen Roberto ehdotti Albertolle, että tämä voisi laittaa vaihteeksi jotain todella suomalaista murkinaa. Lähikauppamme oivallisesta valikoimasta löytyi tuoreita muikkuja, joita Alberto sitten paistoi vanhan hyvän ajan tapaan voissa. Kaikille maistui niin hyvin, että muikut katosivat samaa tahtia, kuin Alberto lappoi niitä pannusta pöytään:
- On kyllä todella hyvää, varsinkin näin uuniperunoiden kanssa, totesi Roberto. - Tartar-kastike ei kuitenkaan taida olla kovin suomalainen keksintö?
- Ei olekaan, myönsi Alberto. - Mutta kuten tiedät, erilaisten ruokakulttuurien yhdistely on trendikästä nykyään.



Huomasin aivan sattumalta, että Finnkinon elokuvateattereissa esitettiin viime keskiviikkona ja torstaina Phantom of the Operan 25-vuotisjuhlakonsertti. Roberto ei pahemmin oopperasta piittaa, joten hän lupautui lastenvahdiksi, jotta kaikki muut pääsisivät näkemään konsertin. Niinpä otimmekin keskiviikkona mukaan naapurit ja ystävät ja lähdimme nauttimaan tunteita pursuilevasta musikaalista.



Yllättäen esitys olikin enemmän näytelmä kuin konsertti – ylöspano oli melkein yhtä komea kuin niillä kerroilla, joilla olemme nähneet musikaalin West Endin Her Majesty's Theatressa. Kaikki olivat kovin innoissaan esityksestä – Alberto tosin harmitteli, ettei Les Miserablesin 25-vuotisjuhlakonserttia ollut järjestetty yhtä lailla näytelmälliseksi.

Lisää elämyksiä oli tarjolla jo heti seuraavana iltana, kun Hector aloitti Aikamatka-kiertueensa Jyväskylän jäähallista. Tämä tapahtuma kiinnosti myös Robertoa, ja hän pitikin kovasti kuulemastaan, vaikka ei kappaleiden sanoituksista mitään ymmärtänytkään. Jotain kritisoitavaa kuitenkin löytyi:
- Alberto, miksi ihmeessä olet hommannut meille paikat näin sivusta? Täältä ei näe kunnolla taustavideoita...
- Yritin hankkia meille paikat mahdollisimman läheltä lavaa, mutta se oli hankalaa, kun en ole aiemmin ollut täällä meidän jäähallimme katsomossa, selitti Alberto. - Onneksi videoruutu on tuossa noin lähellä, ja soundithan ovat tässä kohtaan mitä parhaimmat.
- Se pitää kyllä paikkansa, myönsi Robertokin.



Viikonloppuna vietimme sitten halloweenia. Lapset – ja lapsenmielinen Alberto – olivat pukeutuneet asianmukaisesti. Goot ja Ti olivat jälleen pukeutuneet gooteiksi. Minä olin järjestänyt paikalle pari kurpitsakoristetta.



Vain hetki myöhemmin ihmettelimme, minne lapset olivat kadonneet. Silloin ovelta kuului kumiseva kolkutus kuin kauhuelokuvassa. Uskaltauduin ovelle, ja siellä lapset olivat.
- Karkki vai kepponen? he kysyivät yhteen ääneen.



Onneksemme olimme varanneet hieman karkkeja lapsia – ja itseämmekin – varten. Niinpä emme joutuneet kepposten uhreiksi.



Juhlistimme halloweenia vielä pääkallomuotteihin leipomillani kallokarkeilla koristelluilla muffineilla. Nekin maistuivat sekä isoille että pienille yhtä hyvin.



Hauskaa halloweenia!

- - -

From Oktoberfest to Halloween

As you may know, we usually visit our home country Italy around this time of year. Unfortunately our fiscal situation made it impossible for us to go this year. It has made us very sad, especially as this year has been the 150th anniversary of the modern Italian state. However, our spirits were raised considerably by a surprise visit of Alberto's cousin Roberto and his kids. Roberto's wife, Giovanna, is running a popular catering service and she has been so busy with her business lately that she decided to send Roberto, Giulia and Vittorio away for the most hectic period.

The guests arrived just for the time for Alberto's birthday. This gave Alberto a good excuse to throw a belated Oktoberfest party with some German sausage classics like bratwurst with sauerkraut or currywurst. The feating didn't end with the sausages: on the next day Alberto fulfilled Roberto's wish for some traditional Finnish food by serving fried vendaces.

After all that eating it was high time for some culture and entertainment. The 25th anniversary concert of the ”Phantom of the Opera” musical was shown in a local cinema. Roberto doesn't care much for opera, so he voluteereed to look after the kids so that everybody else got the chance to go. To our surprise the show was a nearly complete re-enactment of the original West End production. Everybody were excited about the show, even if Alberto murmured something about how they should have adopted such a replica show for last year's 25th anniversary of Les Miserables as well...

More entertainment was available on the very next evening when a famous Finnish singer-songwriter Hector started his 45th anniversary tour from the icehall of Jyväskylä. This concert was more of Roberto's liking and he digged the show even if he didn't understand much of the lyrics.

And then it was time for some halloween creeps and fun. The kids (including Alberto) had put their masquerade costumes on and I arranged some pumpkin heads as decoration. The kids got to do their ”trick or treat” routine – as we didn't want to experience any tricks or pranks, we had reserved a good stock of sweets for bribing the little devils. I had also prepared some halloween muffins for the kids and adults to share.

Happy halloween!