Pikavisiitit Firenzeen ja Reggio Emiliaan

Palataanpa takaisin Italian-matkaamme. Alberton syntymäpäivän juhlistamisen jälkeen oli aika jättää Rooma taakse. Italian rautateiden punanuoli, Frecciarossa, kiidätti meidät halki Toscanan aina yhtä idyllisiä maisemien.



Varsinainen kohteemme oli Reggio Emilia Emilia-Romagnassa, mutta emme tietenkään voineet ajaa Firenzen ohi pysähtymättä. Meillä oli nimittäin tärkeää asiaa muutamaan paikkaan tuossa renessanssikaupungissa.

Viipotimme vauhdikkaasti aukiollaan pönöttävän Duomon ohitse nälkä jo hieman vatsan pohjassa kurnien.



Apua oli odotettavissa, kun saavuimme Pizzaiuolo-ravintolan ovelle. Valitsimme kumpikin listalta aidot napolilaispizzat, emmekä pettyneet tälläkään kertaa. Alberto herkutteli anjoviksilla. Minun pizzassani oli mm. sieniä ja ricottaa.





Jäätelöbaari Vivolin luona tapasimme Marian, joka ryntäsi innoissaan halaamaan minua, sillä emme olleet nähneet pitkään aikaan.



Nautimme tietenkin kupposet Vivolin jäätelöä. Alberto ahmi kokonaisen kupillisen – jälleen stracciatellaa ja suklaata. Minä ja Maria jaoimme kupillisen lempimakujamme, joihin kuuluu mm. pistaasi.



Seuraavaksi teimme hieman ostoksia. Alberto poikkesi levykaupassa nimeltä Data Records. Siitä on tuli Alberton suosikkilevykauppa Firenzessä sen jälkeen kun veljeni Sergio esitteli paikan hänelle Alberton saapuessa ensi kertaa tapaamaan perhettäni. Tällä kertaa hän joutui kaupassa tosin pienoiseen hyväntahtoiseen väittelyyn henkilökunnan kanssa, mutta mukaan lähti kuitenkin pari mainiota löytöä.



Vierailumme Firenzessä oli tällä kertaa hieman lyhyt, joten seuraavaksi kiiruhdimmekin Ponte Vecchiolta poispäin kohti rautatieasemaa. Alberto ehti kuitenkin näpsäistä minusta ja Mariasta kuvan.



Reggio Emiliassa pääsimme vieraisille ystäviemme Timin ja Sauran luo. Siellä meitä odotti ylellinen illallinen. Olimme saaneet ruokalistan nähtäväksemme aikaisemmin ja oletimme, että kolme siinä ollutta pastaa olivat vaihtoehtoisia. Paikan päällä meille kuitenkin paljastui, että meille todella tarjottiin kolmea erilaista pastaa. Jo ensimmäinen yrttitäytteinen olisi ollut santsaamisen arvoinen, mutta emme uskaltaneet ottaa lisää, sillä emme tienneet, kuinka paljon ruokaa oli vielä tulossa. Toisena pastana saimme kurpitsapastaa ja kolmantena pastaa lihaliemessä.







Tässä vaiheessa keskustelu oli jo niin vilkasta ja pää herkullisista mauista pyörällä, ettemme enää muistaneet kuvata loppuateriaa. Saimme kuitenkin vielä lihaa yrttiöljyn kanssa, paistinperunoita, paikallista jälkiruokakakkua sekä hedelmiä. Nälkä oli tipotiessään. Kiitokset vielä kerran Timille ja Sauralle!

Seuraavalla kerralla kerron, kuinka seikkailimme Genovassa.

- - -

Quick visits to Florence and Reggio Emilia

After Alberto's birthday celebration it was time for us to move on and so we found ourselves in a train speeding us through the idyllic landscapes of Tuscany. We were heading to Reggio Emilia in Emilia-Romagna but of course we couldn't resist the temptation of stopping briefly in my home town Florence.

First we hurried ourselves past the famous Duomo on our way to Pizzaioulo, our favorite restaurant in town. It may be a bit of breach of the etiquette to have pizza as lunch but after some delicious pizza napoletana we didn't have any reasons to complain. For the dessert we headed for favorite ice cream bar Vivoli where we also met my sister Maria.

There was still some time before we had to get back to the railway station, so we decided to do a bit of shopping. Alberto wanted to visit a record store that became his favorite after my brother Sergio had shown him the place when he came to Florence to meet my family for the first time. After that we still had time to take a photo of me and Maria at the Ponte Vecchio before we had to get back to the station to catch the train to Reggio Emilia.

In Reggio Emilia we had been invited for a dinner at the home of our friends Tim and Saura. And what a dinner it was! We were treated with not only one but with three different primi piatti, three different pastas. They were all very tasty and we had to refrain ourselves to ensure that there was still some room left when we reached the main course of nicely prepared meat with herbs and potatoes. At the point we were so involved in good food, wine, discussion and company that Alberto forgot to take the picture of the main course.

Thank you so much, Tim & Saura!

Halloweenin kauhistuksia

Keskeytämme hetkeksi Italian matkastamme raportoinnin kiireellisen ajankohtaisen asian eli halloweenin vuoksi.

Tänä vuonna vietimme halloweenia hieman viime vuotta pienemmällä porukalla. Vierailulle tulivat kuitenkin Goot, Ti, Freija sekä Victoria. Lasten naamiaisasujen innoittamana Albertokin kiipesi yläkertaan laittaakseen päälle Dracula-asunsa. Mutta kyllä hänen naamansa levähti, kun hän saapui jälleen saliin: olimme nimittäin valmistautuneet vampyyrin kohtaamiseen krusifiksein!



Onneksi Alberto ei kuitenkaan säikähtynyt liiaksi. Ruokamme sen sijaan pelottivat Viiviä hieman, mutta kun selitimme, että vieressähän hän oli katsomassa, kun niitä teimme, hän uskaltautui myös maistamaan örkkien sormia ja silmiä. Mainiot ohjeet löysin Patalinnun blogista. Sormista tuli uunissa melkoisen pullukoita, joten seuraavalla kerralla taidan tehdä niistä laihempia ja pidempiä ennen kuin paistan ne.



Omenamintun blogista sen sijaan löysin kurpitsapiirakan ohjeen, jota oli pakko kokeilla. En kovin paljoa välitä säilötystä kurpitsasta, eikä se ole Albertonkaan suosikki. Noin vuosi sitten sain kuitenkin maistaa erittäin herkullista kurpitsapiirakkaa ja opin, että kurpitsa voi maistua monenlaiselta. Tekemäni piirakka maistui Albertollekin niin hyvin, että varmasti ensi vuonnakin on ryhdyttävä kurpitsankoverrukseen.



Niin, kurpitsa todellakin koverrettiin ontoksi, jotta sain tehtyä kurpitsasoseen piirakkaa varten. Koverruksen jälkeen Alberto käsitteli kurpitsaa vielä hieman, ja se pääsikin naureskelemaan kuistillemme.



Taitaa olla parempi, ettei vilkuile liikaa tuonne pimeyteen. Sieltä tuijottava leveä hymy voi vielä tulla uniin häiritsemään.

Hyvää pyhäinpäivää kaikille!

- - -

Halloween interlude

We are interrupting the travelugue of our Italian trip because of an urgent and topical affair – Halloween.

It has been tradition to throw a Halloween party for our friends and this year was not going to be an exception either. Once the guests - Goth, Tic, Freya and Victoria Björnhufvud – had arrived Alberto retreated to upstairs to get into his Dracula costume. There was a surprise waiting for him when he returned to the living room – we were greeting him with the armada of crucifixes!

Too bad Alberto wasn't all that much scared of our crosses. However, Vivian was a bit afraid of our Halloween snack buffet as we had some goblin fingers and bloody eyes. The dessert was more conventional pumpkin pie (the recipes for these delicious Halloween treats can be found from Patalintu and Omenaminttu blogs). Once I was done with the pumpking for the pie, Alberto used its shell for a jack-o'-lantern that ended up illuminating our balcony on the Halloween evening. What a scary sight it was, wasn't it?

Alberton syntymäpäivä

En ollut kovinkaan yllättynyt, kun Alberto ilmoitti, että hän haluaa käydä syntymäpäivänään Colosseumilla. Niinpä suuntasimme sinne heti aamusta. Kuljimme jälleen ensisuudelmamme paikan ohi, joten mikäpä olisi ollut parempi paikka antaa Albertolle onnittelupusu.



Päästyämme Colosseumille kurkistimme ensin sisälle lukuisista kaariholvisista aukoista. Siellä se areenanpaikka näytti edelleen olevan.



Alberto oli aivan tohkeissaan, kun katsastimme areenan alla olleiden käytävien raunioita.
- Täällä ne gladiaattorit odottivat vuoroaan, hän selitti. - Ja villieläimiä tungettiin hisseihin, joista ne yhtäkkiä yllättäen ilmestyivät areenalle.
Minä pidin matalaa profiilia ja annoin Alberton intoilla, vaikka tarinat olivatkin minulle ennestään tuttuja.



Mosaiikkien ystävä Alberto bongasi tietenkin myös Colosseumilta mosaiikkeja – jotka olivat ymmärrettävästi gladiaattoriaiheisia.



Valtavan rakennelman toisessa kerroksessa tapasimme kissan, joka näytti asustavan Colosseumilla. Se ei paljoa korvaansa lotkauttanut, vaikka Alberto hääri ottamassa siitä valokuvia.



Toisessa kerroksessa oli hienoa poseerata yhdessä Alberton syntymäpäivän kunniaksi. Ja kuten voitte havaita vertaamalla blogini alkuhetkien kuviin, Alberto on säilyttänyt nuorekkaan olemuksensa vanhenemisestaan huolimatta.



Colosseumilta oli upeat näkymät Palatinus-kukkulalle. Tuli oikein riemullinen olo, kun näki pitkästä aikaa Konstantinuksen riemukaaren.



Tarkasteltuamme Colosseumia riittävän kauan päätimme istahtaa hetkeksi sen ulkopuolelle pienelle välipalalle. Silloin huomasimme suuren raunion vieressä pikkuruisen raunion. Ajatella, varmaan se katseli Colosseumia joka päivä ja ajatteli, että vielä sekin haluaisi isona tulla suureksi raunioksi.



Välipalan jälkeen lähdimme Forum Romanumille. Alberto halusi nousta Palatinus-kukkulalle, ja minä puolestani jäin siksi aikaa lepuuttamaan tassujani. Kukkulalta oli vielä mahtavat näkymät Colosseumille.



Albertolla näytti menevän jonkin aikaa Palatinuksen katseluun, eikä ihme, sillä sen verran mainioita raunioita hän kukkulalta löysi.



Alberto löysi Palatinukselta myös suosikkipuuni pinjan.



Sitten olikin aika syöksyä Forum Romanumille. Alberto ihmetteli kovin, minne minulla oli niin valtava kiire.



No Vestan temppelille tietenkin. Pienenä leikimme aina Marian kanssa Vestan neitsyitä. Äiti ei tosin oikein pitänyt siitä, että yritimme pitää ikuista tulta yllä keittiömme tulisijassa.



Tällä kertaa myös Atrium Vestae oli avoinna yleisölle (edellisellä Rooman-käynnillämmehän pääsimme vain kurkistamaan sinne). Paikka olikin oikein romanttinen, sillä siellä kasvoi ruusujakin. Vestaalien patsaista oli jäljellä enemmän kuin muistinkaan.



Tietenkin minun piti poseerata yhden vestaalipatsaan kanssa.



Mutta tätä patsasta ihmettelimme Alberton kanssa kovin. Miten ihmeessä naisen kädet olivat aikanaan olleet? Jos hänen toinen kätensä nojasi lantioon, jossa oli jäljellä jonkinlainen kädentynkä, täytyi käden olla aikanaan melkoisen pitkä. Löysimme siis nähtävästi Milon Venus kakkosen.



Vestaalien atriumissa kohtasimme myös päivää paistattelevan liskon, joka oli kuitenkin sen verran laiskalla tuulella, ettei viitsinyt suuremmin heittäytyä juttusille, kun yritimme kysellä kuulumisia.



Iltapäivän alkaessa lopulta kääntyä illaksi kiipesimme Capitoliumille, josta ihastelimme Forum Romanumia vielä hetken.
- Melkoinen kasa raunioita, Alberto totesi yhteenvedoksi.



Capitoliumilla näimme myös hienosti leikatun pensaan.



- Tuo näyttää joltain hämärästi tutulta... minä mietin.
- Taitaa olla enemmänkin kuin hämärästi tuttu juttu kyseessä, Alberto virnisti ja nyökkäsi kohti aivan vieressä olevaa Capitoliumin sutta.



Tassuteltuamme vielä hetken kaupungilla ilta muuttui äkkiä kovinkin hämäräksi – kaupungin ylle oli kuin vaivihkaa noussut ukkosmyrsky, joka tarjosi paitsi komeaa salamointia, myös roppakaupalla vettä niskaamme.
- Mennään takaisin Colosseumille! Alberto huudahti yhtäkkiä säästä huolimatta.
En ymmärtänyt miksi, mutta enpä halunnut Albertolta tätä mielitekoa kieltääkään, varsinkin kun oli hänen syntymäpäivänsä. Sitten paljastuikin, että Alberto halusi tietenkin vain ottaa Colosseumista kuvan iltavalaistuksessa. Ja uskokaa tai älkää, näin komean kuvan hän otti vesisateesta huolimatta:



Sitten oli jälleen varmistettava, ettei tämäkään Rooman-matka jäisi viimeiseksi. Sadekin oli sopivasti jo tauonnut, joten kävimme viskaamassa pari kolikkoa Fontana di Treviin.



Kuuluisan suihkulähteen jälkeen olikin taas aika suunnata tassut takaisin kohti Santa Maria Maggioren kulmia, jossa suosikkiravintolamme kyltti jo kotoisasti meille loistikin. Alberton juhlapäivän kruunasi siis tietenkin illallinen suosikkiravintolassamme Nuova Stellassa.



Juhla-aterian alkuun Alberto otti antipasto miston, jossa olikin herkkuja riittämiin.



Minä puolestani en voinut tälläkään kertaa vastustaa insalata di marea, jotta sain päivän äyriäiskiintiöni täyteen.



Pääruuaksi söimme molemmat spaghetti alla carbonaran – ja voi miten herkullista se olikaan!



Alberto heittäytyi hurjaksi ja otti vielä pastan jälkeen saltimboccaa. Lisukkeita hän ei kuitenkaan jaksanut, mutta se ei menoa haitannut. Nuova Stellan saltimbocca olikin varmaan koko matkamme kehutuin ruoka-annos.



Jälkiruuaksi otimme molemmat valikoiman juustoja. Kukapa niitä voisi vastustaa?



Maukkaan illallisen kruunasi vielä pullollinen talon mainiota punaviiniä ja iloinen rupattelu tutun tarjoiluhenkilökunnan kanssa. Alberto vietti siis onnistuneen syntymäpäivän, ja seuraavana päivänä suuntasimme Firenzen kautta Reggio Emiliaan. Siitä kerron sitten seuraavalla kerralla.

- - -

Alberto's great day

I wasn't that much surprised when Alberto revealed that he wanted to start his birthday celebration by visiting the Coliseum. And so we did. While on our way to this most famous amphitheater of them all we also passed by the place where we shared our first kiss on our first date - needless to say, I took the opportunity to give Alberto his birthday kiss on this exact spot again.

On the Coliseum we started by walking round the arena level first. Alberto was anxious to show me the dungeon under the arena and lectured about how gladiators had been waiting for their turn there or how wild animals had been elevated on the arena from below. I knew all that stuff well before hand but kept low profile and allowed him to vent on.

From the ground level we made our way to the second floor, observing some interesting mosaics on the way. We also met a cat that was taking it easy despite the huge amount of tourists around - and despite one anonymous bear gentleman who was trying to capture her on film from all possible angles.

There was a magnificent view over the arena waiting for us on the second floor, so it was more than customary to pose for a photo together there. Nice views over the surrounding areas - like the Palatine hill and The Arch of Constantine - opened outside from the outer walls also.

After spending a splendid morning in the Coliseum we retreated for a quick picnic lunch on Piazza del Colosseo. While sitting there with our sandwiches, we noticed a rather cozy small piece of ruin lying next to the massive wall of the amphitheatre. I think that this tiny piece of ruin probably watches his big brother every day, dreaming how he would be as big a ruin someday.

From the Piazza del Colosseo we continued to the Roman Forum. Alberto wanted to climb on the Palatine hill first while I stayed on at the entrance resting my paws and enjoying the view over the Coliseum while waiting for him to return.

Once Alberto got back from the hill after taking enough photographs there, I hurried him down to the Forum. He wondered why I was in such a hurry but of course I had my reason - the House of the Vestals. When I was a little girl, we often played Vestal virgins with my sister Maria. However, our mother didn't much appreciate our efforts to keep the eternal sacred flame in our oven...

On our last visit to the Forum the House of the Vestals was unfortunately closed for restoration but this time we were lucky enough to get there. And what a romantic place their atrium was with its roses and statues. We also briefly chatted with a small lizard that was enjoying the sunny day.

As the afternoon was turning into the evening, we climbed onto the Capitol Hill for a view over the whole Forum.
- A rather remarkable set of ruins, Alberto observed.
- But look at that bush, it looks vaguely familiar...
- Well, it should be more than familiar for you, Alberto smiled and nodded towards the statue of the Wolf of the Capitol just next to the bush I had been wondering about.

While we were descending from the Capitol Hill to the street level again, the evening darkened surprisingly quickly when a thunder storm rose over the town. We got to see some amazing lightning but also got tons of rain.
- Let's go back to the Coliseum, Alberto suggested despite the demanding weather conditions.
I didn't see the point of going back, but as it was his birthday I agreed to follow him. However, once we got there, I quickly understood what Alberto was after: he wanted to take a photo of Coliseum with its night time illuminations. And what a nice picture he got indeed.

After that I wanted to ensure our return to this wonderful city by throwing a coin into the Fontana di Trevi. Once this obligation had been fulfilled, it was time to head back to Santa Maria Maggiore and our favorite restaurant that was waiting for us there - Alberto's birthday was about to be culminated by a dinner in Ristorante Nuova Stella.

We started with some antipasti - antipasti misti for Alberto and insalata di mare for me - before continuing with delicious Spaghetti alla carbonara. After the pasta Alberto still thought he could have something as secondo piatto and as a true Roman he settled with some Saltimbocca (without contorni this time). The dinner was completed with some cheese, a bottle of excellent red wine and some light chatter with the friendly waiter.

After such a successful birthday in Rome it was time for us to say goodbye for this eternal city and head north towards Florence and Reggio Emilia. More about this next time!

Katakombeja ja taidetta

Vaikka Rooma onkin meille tuttu kaupunki, emme olleet ennen tätä reissua käyneet katakombissa. Asia oli siis korjattava. Päätimme mennä tutustumaan San Domitillan katakombeihin, sillä Alberto oli saanut selville, että ne olisivat katakombit parhaasta päästä.



Alberton käsitykset osoittautuivatkin todeksi, sillä katakombien yhteydessä oli poikkeuksellisesti myös maanalainen kirkko. Jännittävintä oli kuitenkin mennä sisälle katakombien käytäviin, joita Domitillan katakombissa oli oppaamme mukaan useammassa tasossa yhteensä 16 kilometriä. Oli todellakin tarpeen olla tarkkana, ettei lähtenyt labyrintissa omille teilleen – eksymiseen ei olisi tarvinnut kuin pari tassun harha-askelta.



Eksymisen välttämiseksi emme voineet jäädä kovin pitkäksi aikaa ihastelemaan edes tätä upeaa frescoa, joka oli maalattu katakombin seinään.



Päästyämme jälleen maan pinnalle suuntasimme aivan lähellä olevalle Fosse Ardeatine -muistomerkille. Vierailimme luolassa, jossa saksalaiset tekivät kamalia kostoksi italialaisille vuonna 1944. Muistomerkillä oli paljon vähemmän – ja paljon hiljaisempaa – porukkaa kuin katakombeissa.



Kun astuimme jälleen kadulle, jäin melkein pyöräilevän miesjoukon alle. Heristin tassuani ja yritin huutaa, ettei tassuinkulkijoiden päälle saisi ajaa. Alberto kuitenkin rauhoitteli minua.
- Täällä taitaa olla oikein pyöräilytapahtuma, hän sanoi.
Ja siltä todellakin näytti, sillä pyöräilijöitä tuli ohitsemme aina vain lisää ja lisää.



Kun suuntasimme Caracallan kylpylöille, suosikkipiknikkipaikallemme, pyöräilytapahtuman laajuus paljastui meille. Kylpylän raunioiden vieressä oli valtava varikkoalue, joka oli täynnänsä pyöräilijöitä ja tapahtumaan liittyviä huolto- ynnä muita rakennelmia.

Jätimme pyöräilijät sikseen siltä erää ja suuntasimme kylpylän puistoon, jossa olikin paljon rauhallisempaa.



Koska nälkäkin alkoi pikku hiljaa tulla, päätimme etsiä oitis sopivan piknikpaikan puiden katveesta.



Eväiksi olimme varanneet leipiä, mortadellamakkaraa sekä oliiveja. Niitä syödessämme ihastelimme roomalaisten rakennelmia ja raunioilla kasvavia pinjapuita.



Rauhaisan pikniktuokion jälkeen hämmästelimme jälleen kerran keisari Caracallan rakennuttaman kylpylän mahtavia raunioita – paikan on täytynyt olla melkoinen ilmestys loistonsa päivinä joskus 200-luvulla. Eipä siis ihme, että Terme di Caracalla on Alberton suosiossa kolmen kärjessä heti Pompejin ja Colosseumin raunioiden jälkeen.





Illansuussa meillä oli vielä aikaa taiteelle. Niinpä suuntasimme Galleria Borgheseen, jonne olimme asianmukaisesti ostaneet liput jo paljon ennen kuin edes saavuimme maahan. Galleriaan ei nimittäin päästetä kovinkaan suuria määriä taidefaneja sisälle päivittäin, joten emme voineet marssia paikalle ilman lippua, jolla sisäänpääsy oli taattu.



Gallerian kohokohdat olivat Berninin upeat veistokset, Caravaggion maalaukset sekä Rafaelin maalaus nuoresta naisesta ja yksisarvisesta. Erityisesti Berninin veistos laakeripuuksi muuttuvasta Dafnesta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen sen näkemisestä saakka hämmästellyt, kuinka marmorista voi yleensäkään veistää sellaisen veistoksen.

Illan hämärtyessä lähdimme kohti hotelliamme syödäksemme jotain sen lähettyvillä. Metrossa huomasimme oudon kyltin.



- Onpa hassu kyltti, mitähän se tarkoittaa? kysyin Albertolta.
- Silloin lapsena, kun tämä asema vuonna 1980 avattiin, isä kertoi minulle, että metrossa saa juosta kilpaa vain kolmen ryhmissä. Onneksi meitä lapsia oli silloin tässä naapurustossa niin paljon, ettei tarvittavien ryhmien muodostaminen yleensä tuottanut ongelmia.

Koska suosikkiravintolamme Alberton kotikulmilla oli sunnuntaisin kiinni, suuntasimme tassumme kohti toista tuttua paikkaa, trattoriaa nimeltä La Vecchia Conca. Sen ruokalistan äärellä olimme harvinaisen yksimielisiä. Antipastoksi valitsimme merenherkkuja. Annos olikin kannattamisen arvoinen.



Toiseksi ruokalajiksi otimme pizzat, jotka olivat tyyliltään uskollisen roomalaisia – ja herkullisia tietenkin.



Historiaa ja kulttuuria – sekä hyvää ruokaa – sisältäneen päivän jälkeen uni maistui. Seuraavana aamuna heräsimmekin sitten Alberton syntymäpäivään, jolloin koko päivän ohjelma oli päivänsankarin suunnittelema. Ei liene yllätys, että tassumme veivät meidät silloin Colosseumille. Mutta siitä saatte kuulla lisää ensi postauksessani.

- - -

Catacombs and Art

Even though we are very familiar with the eternal city of Rome, neither of us had visited the catacombs before. As this was definitely a thing to sort out, we decided to start our second day in Rome by visiting the catacombs of San Domitilla. Alberto had heard that they are the oldest and mightiest of all catacombs in Rome and apparently his source had it right. From an underground chapel we descended into the maze of tunnels that - according to our guide - extended as long as 16 kilometers on four levels! It was very exciting but also a bit dangerous as getting lost was apparently easy.

The next place we visited after the catacombs was the Fosse Ardeatine, a memorial of a reprisal action Germans took against the citizens of Rome back in 1944. There were much less people there and they were way more serious than in catacombs. While we were leaving, I nearly got ran over by a bunch of bicyclists. I shook my paw at them and was about to make a loud complain when Alberto soothed me by mentioning that there was some kind of bicycle race going on. This was confirmed when we arrived our next destination, the Baths of Caracalla - there was a huge event headquarter set up just next to the ruins with all kinds of service and maintenance areas.

We didn't care so much about the bicycles but entered into the park of the Baths of Caracalla as it was much more quiet and peaceful there. We were getting a bit of hungry, too, so we settled in for a little picnic in the shade of mighty pine trees. As for the luncheon we had some bread, Mortadella sausage and olives.

After the picnic we took our time to get astonished again by the mighty ruins of the gigantic bath house built by the emperor Caracalla - it must have been a marvelous place back in its heyday in the 3rd century. No wonder that it is on top three along Pompeii and Coliseum on Alberto's ranking list for ancient ruins.

The evening had started to fall but we still had time to relocate ourselves on the other side of the town for a closer encounter with some very high art at the Gallery of Borghese. For me the highlights there were the great sculptures by Bernini (especially "Apollo and Daphne"), amazing paintings by Caravaggio and Raphael's "Young Woman with Unicorn".

While on our way back to the hotel we noticed a weird sign on a subway stationa.
- What do you think that's supposed to mean? I asked from Alberto.
- When I was a kid, my father told me that it means that if you are running a race on a metro station, it has to be done in groups of threes, Alberto explained.

Our favorite restaurant near the hotel was closed on Sundays so we have to go to another familiar place nearby, trattoria La Vecchia Conca. After looking at the menu we both decided to have insalata di mare as the antipasto and then a real Roman-style pizza as the main course. After the dinner - and all those encounters with ancient Rome and art - we were more than happy just to collapse in the bed and have some well deserved sleep. The next day was going to be very special - it was Alberto's birthday and he had planned some special program for it...