Valamossa valistumassa

Kuten ahkerimmat lukijani ehkä muistavatkin, olin viime vuoden helmikuussa Valamon luostarissa ikonimaalauskurssilla. Nyt tämä Jyväskylän ikonimaalareiden kurssi järjestettiin toukokuussa ja olin jälleen mukana. Valamon pääkirkko oli entisellä paikallaan, mutta maisema oli muuttunut vihreämmäksi ja kukikkaammaksi edellisestä vierailukerrastani.



Vierailimme jälleen kirkossa maalauksenopettajmme Raija Kannisen kanssa. Hän kertoi kirkon ikoneista, ja minä yritin kuvata asioita, joista en ottanut kuvia viime kerralla. Kirkossa on niin paljon yksityiskohtia, että katseltavaa riittää monelle kerralle - ja kaunista kirkkoa katselee tietysti muutoinkin mielellään useampaan kertaan.

Lähellä sisäänkäyntiä on ristiinnaulittu, jonka ristissä roikkuu komea käspaikka. Niitä en vielä ainakaan osaa tehdä, mutta katsotaan jatkossa, jos sopiva kurssi vaikka jostain ilmaantuisi.



Viime kerralla en onnistunut saamaan kunnollista valokuvaa Valamolainen Jumalanäiti -ikonista. Nytkin yritykseni kuvata tämä kuuluisa ikoni jäi aika lailla yritykseksi, mutta voitte ainakin nähdä, mihin se on kirkossa sijoitettu: ikonostaasin eteen kirkon vasemmalle puolelle. Ikonissa Jumalanäiti seisoo pilven päällä eikä hänellä ole kenkiä. Nämä ovat melkoisen erikoisia piirteitä, jos ajatellaan perinteistä ikonikuvastoa. Ikonissa kiintoisaa on myös se, että se todella on Vanhassa Valamossa syntynyt ikonityyppi. Valamolaisen Jumalanäidin ikonia pidetään ihmeitätekevänä.



Kirkossa olevalla analogille oli asetettu päivään kuuluvat ikonit. Kun kirkossa ei ollut jumalanpalveluksia, niitä pääsi tarkastelemaan läheltä.



Toinen esillä olevista ikoneista kuvasi Kristuksen taivaaseenastumista, joka oli myös juuri se ikoni, josta saimme kurssillamme kuulla luennon. Sen piti Alexander Wikström, joka kertoi mm. että se, miten Kristus tässä ikonissa kuvataan, juontaa juurensa muinaisista roomalaisista, jotka kuvasivat samaan tapaan keisarinsa korottamisen jumalaksi. Luento oli kaikkinensa kovin mielenkiintoinen. Vaikka ikoneissa saattaa olla paljonkin yksityiskohtia, ei koskaan arvaa, kuinka paljon merkityksiä noiden yksityiskohtien taakse kätkeytyy.



Pääkirkon salin vieressä on pienempi kirkkosali, talvikirkko. Sekin on todella kaunis.



Valamossa on todella rauhallista viettää aikaa, varsinkin, jos ei ole pahin turistisesonki meneillään. Se ei varsinaisesti yllättänyt, mutta sen sijaan yllätyin melkoisesti tavatessani ravintolarakennuksen takana sukulaisemme, joka tassutteli keskellä nurmikkoa keskellä kirkasta päivää. Luultavasti hän kuuluikin luostarin vakituisiin asukkaisiin, vaikken ollut törmännyt häneen edellisellä vierailullani.



Jo viime vierailullani kuulin, että pienen matkan päässä luostarista on hautausmaa, mutta en tullut vierailleeksi siellä. Nyt oli aika tehdä pieni iltakävely katsomaan, millainen tuo hautausmaa olisi. "Portti" hautausmaalle oli kovin kotoinen ja viehättävä. Kivestä tehty matala aita ja puut reunustivat sisäänkäyntiä.



Aivan sisäänkäynnin vieressä oli kivinen risti, johon oli tehty upea Kristusta esittävä mosaiikki. Muutoin haudat olivat enimmäkseen todella vaatimattomia, mutta se ja ympärillä oleva metsä loivat juuri sellaisen rauhallisen tunnelman, joka hautausmaalla pitääkin olla.



Ristirivien luona oli muistomerkki, josta löytyivät Valamolla tärkeät pyhittäjäisät Sergei ja Herman Valamolainen.



Hautausmaalla oli myös joitakin grobuja, hautarakennelmia, joissa on harjakatto. Grobujen historia on ilmeisesti hieman epäselvä, mutta Valamon luostarin verkkosivujen mukaan grobuperinne saattaa olla tuhatkin vuotta vanha. Minulle grobut olivat aivan uutta.



Kaikelle kansalle tunnetuin Valamon hautausmaalle haudattu on todennäköisesti kirjailija Pentti Saarikoski. Hänen hautansa oli helppo erottaa paitsi siksi, että sen ristin juurella oli Saarikosken kuva, myös siksi, että haudalle oli tuotu lahjaksi kyniä, jotka oli tökitty maahan pystyyn.





Suurin osa ajastamme Valamossa meni tietenkin maalaamiseen. Opistorakennus oli itsessäänkin inspiroiva, sillä sen huoneiden seinillä oli vaikuttavia ikoneita.



Itse pidättäydyin hieman pienimuotoisemmissa töissä. Aloin maalata Korsunin Jumalanäiti -ikonia, joka piti ensiksi tietenkin piirtää 17 x 21 senttimetriä olevan ikonilautani kokoon.



Siirsin piirroksen voipaperille, jonka toiselle puolelle tupsuttelin jauhemaista väripigmenttiä. "Jauhotetun" voipaperin avulla siirsin kuvan ikonilaudalle. Toki kuva olisi voinut siirtyä paremminkin, mutta pystyin näkemään sen viivat sen verran hyvin, että niiden vahvistaminen tummalla värillä ja ohuella siveltimellä onnistui kohtuullisen helposti. Tässä kuvassa näette muuten vasemmalla ylhäällä kananmunankeltuaisesta valmistettavaa emulsiota, johon jauhemainen väri hierretään, jotta sillä voi maalata.



Ikoniin maalataan aina ensin tummimmat värit. Siksi kuva näyttää pohjavärien maalaamisen jälkeen aivan kauhealta. Mutta ei syytä huoleen! Jo seuraava kerros varsinkin ihokohtiin kaunistaa ikonia merkittävästi.



Seuraavaksi aloin tehdä ikoniin valovaalennuksia erinäisiä kuvia apuna käyttäen.



Ehdin tehdä kurssin aikana kasvoihin pari vaalennuskerrosta. Nyt kasvot ja kädet eivät näytä enää lainkaan niin kauheilta, vaikka maalattavaa vielä riittääkin.



Kesän aikana ikonini tuskin edistyy merkittävästi, sillä tarvitsen maalaamisessa vielä aika paljon opettajan neuvoja. Aion kuitenkin maalata vaatealueita ja taustoja eteenpäin sen, minkä osaan. Palaan ikoniasiaan, kun mainittavaa edistystä tapahtuu. Välillä onkin aika blogata muista aiheista.

Ikoninäyttelyssä

Lupasin aiemmin kertoa teille lisää Keski-Suomen museossa olleesta "Ihmeitätekevä Jumalanäiti" -ikoninäyttelystä. Nyt näyttely on jo sulkeutunut, joten toivottavasti kaikki asiasta kiinnostuneet ottivat neuvostani vaarin ja kävivät museolla, kuten kehotin. Näyttely oli nimittäin ehdottomasti tutustumisen arvoinen, sillä sitä varten oli kerätty näytteille satoja Jumalanäidin eli Neitsyt Marian ikoneita monen sadan vuoden ajalta.

Me Alberton kanssa kävimme katsomassa näyttelyn sellaisena ajankohtana, että meillä oli mahdollisuus kuunnella myös ikonimaalari ja ikonimaalauksen opettaja Jyrki Poudan esittely näyttelystä. Itse kävin näyttelyssä vielä uudemman kerran, sillä kävin kuuntelemassa kaksi luentoa, jotka Jyrki Pouta ja Matti Taalas pitivät museolla. Samalla katsastin ikoneita uudemman kerran, sillä tokihan tuollaisessa ikonimäärässä riittää katseltavaa vaikka useammaksikin kuin kahdeksi kerraksi.

Näyttelyyn astuttaessa kohtasi ensimmäiseksi Tihvinän Jumalanäidin ikonin 1700-luvulta. Itseäni viehättävät yleensä enemmän ikonit, joissa ei ole riisaa eli metallista suojusta, joka peittää muut ikonin osat paitsi kasvot, kädet ja jalat. Tässä ikonissa riisa asettuu kuitenkin todella kauniisti eikä ole liian prameileva. Tihvinän Jumalanäiti kuuluu Tiennäyttäjä-ikonityyppiin, joka on yksi Jumalanäidin ikonien kolmesta perustyypistä.



Laaja näyttelytila oli täynnään ikoneita, mutta onneksi niiden katselujärjestys oli helppo oivaltaa.



Yksi minua eniten liikuttaneista ikoneista oli tietenkin Barin Jumalanäiti 1670-1700-luvulta. Toinen nimi ikonille on Salus Populi Romani, Rooman kansan suojelija. Ikonin tunnetuin versio löytyy Santa Maria Maggioren kirkosta, joka tunnetusti on minulle ja Albertolle läheinen. Mielenkiintoista tässä näyttelyssä olleessa toisinnossa on, että se on maalattu ikonilaudan väärälle puolelle, mihin Jyrki Pouta kiinnitti huomiomme esitellessään näyttelyä. Asia olisi pitänyt itsekin oivaltaa, sillä ikonissa tosiaan näkyy kuvapuolella tukikiila, jonka tietenkin pitäisi olla aivan toisella puolella ikonia. Kuvan vaikuttavuutta tukikiila ei tietenkään haittaa. Se tosin jäi mietityttämään, miksi ikonia kutsutaan Barin Jumalanäidiksi - Barihan on melkoisen kaukana Roomasta.



Näyttelyssä oli useita toisintoja Kazanin Jumalanäidin ikonista. Tämä kaunis ikoni on vuodelta 1842.



Tässä näette toisen Kazanin Jumalanäidin, joka osoittaa, että samastakin ikonista voidaan tehdä hyvin erilaisia toisintoja, jotka kaikki ovat kauniita. Tämä ikoni kuuluu Jyväskylän ortodoksiselle seurakunnalle, ja siinä on filigraaniriisa ja cloisonnée-koristelua.



Jyrki Poudan esittelyn perusteella osasimme kiinnittää ansaittua huomiota joihinkin ikoneihin, jotka edustivat harvinaisempia tyyppejä. Yksi näistä oli Tverin Jumalanäiti.



Näyttelyn ensimmäiseksi asetettu Tihvinän Jumalanäiti ei ollut ainoa lajiaan. Tässä näette riisattoman toisinnon ikonista. Museo oli saanut tämän ikonin näyttelyyn Valamon luostarista.



Seuraava ikoni sen sijaan oli ainoa laatuaan näyttelyssä, ainakin minun havaintojeni mukaan. Tämä Jumalanäiti-ikoni on tyypiltään Novonikitskaja, ja se oli minulle aivan uusi Jumalanäidin ikonityyppi. Tosin näyttelystä selvisi, että Jumalanäidin ikoneita on niin monta erilaista, että ikonimaalaritkin tuntevat ne vain osittain. Tällaisen asiaan perehtymisen alussa olevan karhun siis tuskin kannattaa olla tietämättömyydestään kovin huolissaan. Näyttelyssä, sen esittelyssä ja luennoilla opin kuitenkin kaikenlaista uutta.



Näyttelyssä Jumalanäiti ei ollut pelkästään "perinteisissä" ikoneissa vaan myös pienemmissä eri tekniikoin tehdyissä esineissä. Näistä kiinnostavimpia olivat panagiat, joita ortodoksipiispat käyttävät. Nämä riipukset olivat tavattoman kauniita.



Yksi mielenkiintoinen Jumalanäidin ikonityyppi on Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo. Ikonityyppi on vanhempi kuin aihe, johon se usein liitetään. Ikoni nimittäin yhdistetään maaorjuuden lakkauttamiseen Venäjällä: ikonin Jumalanäiti lohduttaa niitä, jotka tämän yhteiskunnallisen muutoksen seurauksena joutuivat vielä kurjempaan elämäntilanteeseen kuin ollessaan maaorjina. Ikonista näkee hyvin erityyppisiä toisintoja. Näistä kahdesta ensimmäinen on 1700-luvun lopulta ja toinen 1800-1900-luvun vaihteesta.





Näyttelyssä oli mukana myös esittelyn ja luennon pitäneen Jyrki Poudan maalaamia ikoneita. Yksi niistä oli sijoitettu vanhempien ikonien joukkoon. Tässä näette jälleen riisallisen Tihvinän Jumalanäidin.



Suosituin Jumalanäidin ikonien kolmesta päätyypistä on Hellyyden Jumalanäiti, jossa Jumalanäidin ja Kristuksen posket ovat vastakkain. Tätäkin ikonityyppiä näyttelyssä oli paljon. Huomion kiinnitti tämä erikoinen, jotenkin ensikatsomalta jopa karkea ikoni, Madonna Bruna 1700-luvulta. Kun ikonia katselee kauemmin, huomaa siinä kuitenkin hellyttävyyttä.



Kolmas Jumalanäidin ikonien perustyyppi on Orantti eli Jumalanäiti Ennusmerkki, jossa Jumalanäiti on vanhassa rukousasennossa. Tässä näette hyvin erityylisiä tämän ikonityypin ikoneita. Erikoisin näistä on ehkä kuvassa ylhäällä keskellä oleva ikoni, joka on koristeltu tekokukilla.



Aivan kaikissa näyttelyn ikoneissa ei ollut Jumalanäitiä, mutta syy tämän poissaoloon oli selvä. Tässä näette deisis-ryhmän, jossa ovat Jumalanäiti, Kristus ja Johannes Kastaja jokainen omassa ikonissaan. Kahden näistä ikoneista sanottiin näyttelyluettelossa olevan 1800-luvulta, mutta kolmannesta ei mainittu mitään. Ikonit näyttävät kuitenkin kuuluvan yhteen, joten ehkä ne tosiaan ovat samaa deisis-ryhmää alun perinkin.



Näyttelyn loppuun oli kerätty uudempia ikoneita Suomesta. Japanista kotoisin olleen Petros Sasakin ikonit olivat vaikuttavia. Tässä ikonissa näette Jumalanäidin, Kristus-lapsen, kaksi serafia ja kaikkien evankelistojen tunnukset.



Piispa Arsenilta näyttelyssä oli mm. Älä itke minua Äitini -ikoni, jonka ympäri kiertävä teksti on kuulemma vaikea lukea. Voitte kokeilla, jos haluatte. Kaunis kehystys teksti joka tapauksessa on.



Näyttelyn loppupäässä oli myös lisää Jyrki Poudan maalaamia ikoneita. Niistä vaikuttavin oli Kurskin Jumalanäiti, jonka taustatyö vaati Poudan mukaan paljon aikaa. Se on helppo kuvitella. Lopputulos on kaunis ja levollinen ikoni.



Viimeisenä nykymaalarina näyttelyssä esiteltiin Alexander Wikström, jonka ikoneista valitsin tähän tietenkin Barin Jumalanäidin. Wikström opettaa ikonimaalausta Valamon luostarissa.



Näyttely oli todella antoisa, ja oli mukavaa, että sen yhteyteen oli järjestetty oheistoimintaa. Jyrki Poudan luennolla opin paljon Jumalanäitiin liittyvistä juhlista ja niiden ikoneista. Matti Taalas puolestaan arvioitti luentonsa lopuksi yleisöllään löytämänsä esineen aitoutta - ja tietenkin paljastui, ettei se tainnut olla ikoni ollenkaan vaan mahdollisesti teatteriin tai oopperaan rekvisiitaksi tehty ikonia jäljittelevä taulu.

Ammattilaisten maalaamien ikonien jälkeen esittelen vielä yhden Jumalanäidin ikonin, aloittelijan maalaaman. Tämä on Hellyyden Jumalanäiti, tarkemmin Ruhtinas Igorin Jumalanäiti. Olen maalannut sitä hartaasti yli vuoden mutta nyt se on valmis. Viimeistelyyn kuuluu lähinnä ikonin suojaaminen olifa-nimisellä öljyllä. Se olisi tarkoitus tehdä Valamossa ensi kuussa, kun menen sinne maalauskurssille. On parempi, että apu on lähellä, kun laitan ensimmäistä kertaa ikoniin olifaa. Tuota öljyä pitää nimittäin vahtia koko päivän kestävän kuivumisen aikana hyvin tarkasti, enkä halua minkään menevän pieleen.

Monipäiväiset synttärijuhlat

Kaiken touhotuksen keskellä on jäänyt kertomatta, että olenhan minäkin viettänyt syntymäpäivää, ei pelkästään blogini. Tänä vuonna ilmoitinkin Albertolle oitis, että syntymäpäiväjuhlani kestävät kolme päivää.
- Miksi ihmeessä? Alberto hämmästeli. - Ei sinänsä, että vastustaisin ajatusta, mutta...
- Olet hämmästynyt, minä täydensin.
Alberto näytti todellakin hieman hämmästyneeltä.
- Syntymäpäivänäni keskiviikkona esiintyy Sabaton Rytmikorjaamolla Seinäjoella ja kaksi päivää myöhemmin perjantaina Battle Beast Lutakossa, minä selitin.
Alberto ymmärsi oitis, että koko viikko olisi yhtä juhlaa.

Tiedossa olivat siis jo etukäteen vauhdikkaat syntymäpäiväjuhlat, ja totta tosiaan Sabaton oli energinen.
- Katso, Alberto, kuinka hieno panssarivaunu! minä touhotin nähdessäni Hannes van Dahlin rumpusetin.
Alberto antoi minun vouhottaa mutta otti itse rauhallisemmin - olihan hän nähnyt Sabatonin lähietäisyydeltä aiemminkin.



Keikka eteni kuin pikajuna, kunnes bändin laulaja Joakim Brodén päätti esitellä kitarointitaitojaan. Hänellä taisi onneksi olla omaan soittamiseensa hieman humoristinen asenne - soitanta ei ehkä täyttänyt todellisen metallikitaroinnin kriteerejä.



Onneksensa yleisö sai kuulla pian taas laadukkaampaa kitarointia, kun Chris Rörland näytti, miten kitaraa todella pitää soittaa.



Annettakoon nyt kuitenkin pisteet Brodénin sympaattiselle kitaransoittoyritykselle, mutta oli hyvä, että hän palasi omaan rooliinsa laulusolistina - jos mahdollista, vauhti vain kiihtyi, kun hän palasi mikrofoninvarteen.



Keikkaa varten kannatti tosiaankin ajaa Seinäjoelle. Rytmikorjaamo osoittautui mainioksi keikkapaikaksi ja Sabaton oli hyvässä vedossa. Suomalaisia miellyttääkseen bändi oli valinnut perussettinsä kolmeksi viimeiseksi biisiksi suomalaisista ja Suomesta kertovat kappaleet "Talvisota", "White Death" ja "Soldier of 3 Armies". Me Alberton kanssa olisimme tietenkin halunneet kuulla enemmänkin kuin yhden kappaleen ruotsiksi, mutta keikasta oli vaikea löytää mitään muuta huomautettavaa, joten annettakoon ruotsin kielen vähäisyys anteeksi.



Aivan lähelle syntymäpäivääni osui myös jännittävä avaruudellinen ilmiö: auringonpimennys!
- Oi kuinka hauskaa, että tilasit tämän syntymäpäiväni kunniaksi, minä kiittelin Albertoa, joka virnisteli takaisin.

Varustauduimme Tieteen Kuvalehden mukana tulleilla auringonpimennyslaseilla ja seurasimme kuistilta koko pimennyksen - ainoastaan Viivi kävi välillä sisällä juomassa kaakaota.



Alberto onnistui myös kuvaamaan auringonpimennyksen vaiheita lasien läpi. Niin se aurinko vain joutui piiloon ja palasi jälleen luoksemme.







Sitten olikin aika lähteä Lutakkoon rokkaamaan. Kuten Sabaton, Battle Beastkin oli vauhdissa keikan alusta alkaen.



Vauhdikkaan keikan keskellä oli rauhallisempiakin hetkiä. Noora Louhimo oli ilmeisesti herkemmästä "Sea of Dreams" -biisistä niin innoissaan, että spiikkasi biisin etuajassa. Muut bändin jäsenet hieman toppuuttelivat, ettei biisin vuoro ollut vielä. Onneksi se oli kuitenkin settilistassa mukana: Battle Beastin herkempi puolikin on täyttä rautaa!



Sitten vauhtia taas kiihdytettiin...



... ja lopuksi kumarrukset saivat aikaan valtaisat kiitosaplodit. Tervetuloa vain Lutakkoon pian uudelleen, Battle Beast!



Konserttien jälkeen teimme pienen analyysin erityyppisistä syntymäpäivänvietoista. Kaksi vuotta sitten vietin ihanan syntymäpäivän Manhattanilla. Kävimme Alberton kanssa syömässä meksikolaisessa ravintolassa ja menimme sen jälkeen Metropolitan Operaan. Tänä vuonna söimme synttäriaterian ABC:llä ja rokkasimme Seinäjoella - on pakko sanoa, että ikimuistoista syntymäpäivää voi viettää monella tapaa!