Syysmuisteloja osa 2 - katuruokaa ja taidetta

Palataanpa hieman vielä syksyn tapahtumiin, kun talvikaan ei ole kunnolla saapunut. Keskiaikaisen kulttuurin lisäksi Jyväskylässä oli syksyn aikana mahdollisuus tutustua myös nykyaikaiseen kulttuuriin - ruuan muodossa. Innostuimme Alberton kanssa oitis keskustan kävelykadulle rantautuneesta tapahtumasta, jonne oli saapunut katuruuan myyjiä ympäri Suomea.

Minä kiinnitin ensimmäiseksi huomioni Le Qulkurin kärryyn, jossa oli tarjolla maistelumenyy varsin kohtuulliseen hintaan.



Suloinen annos sisälsi alku-, pää- ja jälkiruuan.



Iloksemme kuulimme, että Le Qulkurin ruokaa saa nyt Jyväskylästä pysyvämminkin. Savelassa on tarjolla lounasta joka arkipäivä!

Alberto aloitti katuruuan maistelun puolestaan varmaakin varmemmasta valinnasta: fish and chipseistä. Fisu ja ranet -kojun annos oli todellakin sitä itseään - vain sanomalehti oli tyylitelty versio, joten ruuan sai syödä ilman painomustejäämiä.





Koska olin syönyt vain pienen maistelumenyyn, saatoin onneksi maistaa jotain toisestakin kojusta. Se oli hyvä, sillä paikalla oli myös Tuk Tuk Travellers, josta olin jo aiemmin lukenut lehdestä. Hurjan hauska tuk tuk -ajoneuvo on tuotu kaukaa Aasiasta ja siitä sai ostaa khao phad gaita ja khao phad tofua sekä myanmarilaista salaattia.



Annoksen päälle sai itse annostella lehtipersiljaa ja erilaisia tulisia kastikkeita. Paistettu riisi oli oikein herkullista, samoin salaatti, joka oli varmasti ensimmäinen myanmarilainen ruoka, jota olen koskaan maistanut!



Vatsat täynnä hyvää ruokaa tassutimme Jyväskylän taidemuseoon, jossa oli näytteillä Veikko Hirvimäen ja Françoise Jaquet’n taidetta. Museon alakerrassa olivat Jaquet'n teokset, joiden materiaalit olivat pitkälti peräisin luonnosta. Taiteilija oli käyttänyt mm. ahvenheinää kovin kekseliäästi. Siitä oli valmistunut viehättävä mekko vedenhenki Melusinelle. Itse ainakin kelpuuttaisin tämän mekon heti, jos sattuisin olemaan vedenhenki.



Pehmeä "Pesä III" oli puolestaan rakennettu jäkälästä ja kankaasta. Teos muistutti puolikasta ampiaispesää, joka kutsui lepäilemään vaaleanpunaiseen syliinsä.



Näyttelyssä oli useampi Jaquet'n pellavasta virkkaama ja väreillä koristelema installaatio. Tasapaino-teoksesta tuli minulle mieleen vedenalainen maailma meduusoineen ja muine erikoisine olioineen.



Museon keski- ja yläkerran olivat valloittaneet Veikko Hirvimäen teokset, joista suurin osa oli tehty puusta. Näyttelyn otsikko "Kohtaaminen" oli hyvin kuvaava: näyttelyvieras pääsi kohtaamaan yhden jos toisenkinlaisia hahmoja. Yllättäen monet olivat hyppäämässä päin katsojaa suoraan seinästä. Yksi näistä hahmoista oli tämä jänis.



Osa Hirvimäen eläimistä oli päässyt jo kokonaisuudessaan näyttelytilaan. Keskellä huonetta seisoi vakaana sininen hirvi!



Hieman syrjemmässä ulvoi teos nimeltä - "Ulvova".



Yksi näyttelyn vaikuttavimmista näyistä oli koko museon ylimmän kerroksen seinän peittävä useita "Laulu"- ja "Joiku"-nimisiä teoksia sisältävä kokonaisuus. Siinä olisi ollut katseltavaa jo paljon pidemmäksi ajaksi kuin yhdeksi museokäynniksi. Seinä oli täynnään erilaisia mielenkiintoisia hahmoja.



Joukosta löytyi myös sukulaisiamme, mm. tämä hieman kaukaisempaa sukua oleva jääkarhu, joka ilmeestään päätellen oli jo halukas astumaan seinältä alas. Onneksi saimme taivuteltua hänet jäämään näyttelyyn perustelemalla, että taideteos jäisi varsin vaillinaiseksi ilman häntä.

Herkullinen Halloween

Halloweenin kunniaksi päätimme nauttia tänään kurpitsaherkkuja. Alberto oli löytänyt netistä kurpitsa-vuohenjuustoleipien ohjeen ja sitähän oli kokeiltava, koska se kuulosti aivan ihastuttavalta. Erityisen ihastuttavaa oli myöskin se, että Alberto kerrankin antoi minun kokeilla uutta reseptiä ensimmäisenä!



Leivät olivatkin todella herkullisia. Mutta ei Albertonkaan osuus illallisvalmisteluissa ollut aivan mitätön - juhlan kunniaksi hän heltyi avaamaan huolellisesti varastoimansa viimeisen pullon Slayer-punaviiniä.



Jälkiruuaksi oli tietenkin edellisvuosien tapaan tarjolla aina yhtä herkullista kurpitsapiirakkaa.



Illan suussa Viivi lähti Victorian ja Freijan kanssa kierrokselle naapurustoon aikeenaan hieman keppostella niiden kustannuksella, jotka pihistelivät karkeissa. Tyttöjen palatessa nyssäkät täynnä herkkuja oli kuitenkin selvää, ettei kepposteluun ollut tälläkään kertaa ollut tarpeen turvautua.



Olimme luvanneet tytöille, että he saavat pitää meillä omat Halloween-bileet, joten Alberton viimeistellessä Halloween-somistuksen television päälle nostamallaan kurpitsakoristeella minä puolestani laitoin popcornit valmiiksi. Jätimme siis lapset keskenään katsomaan televisiosta vanhaa mustavalkoista kauhuklassikkoa "Elävien kuolleiden yö" ja lähdimme itse...



...katsomaan burleski-show'ta! Kuinka sopivasti sellainen järjestettiinkään halloweenin ratoksi aivan kotimme lähellä sijaitsevassa ravintolassa. Erityisen hienoa oli, että esiintymään oli saatu paikallisten burleski-taiteilijoiden parhaimmisto! Yleisöä kannustettiin saapumaan paikalle asianmukaisessa asustuksessa, joten Alberto ei tietenkään ohittanut tilaisuutta ulkoiluttaa Dracula-viittaansa.

Yöllä kotiinpaluutamme valaisi kuistilla Alberton kovertama vanha kunnon Jack'o'lantern.



Hauskaa halloweenia kaikille lukijoillemme!

Syysmuisteloja osa 1 - Hansapiha

Syksyn aikana olemme ehtineet puuhastella kaikenlaista. Alberton suuri koetus oli järjestää ohjelmaa Toivolan Vanhan Pihan Hansapiha-tapahtumaan. Onneksi Alberto ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä vaan tiesi jo, miten pitää toimia. Minä sen sijaan keskityin katsastamaan erityisesti ne ohjelmanumerot, jotka eivät olleet minulle ennestään tuttuja.

Yksi odottamiani ohjelmanumeroita oli kirppusirkus. Kirput olivat saapuneet paikalle kokoonsa sovitetun esiintymisareenan kanssa. Odotettavissa oli hurjia temppuja, nähtävästi valtavia loikkia renkaan läpi ja päätähuimaavaa kiipeilyä.



Kirput tosiaan pystyivät mihin tahansa, tosin yleisön oli oltava tarkkana, jotteivät ne kerrassaan hävinneet näköpiiristä. Paikalle kirput olivat saapuneet rotan turkissa. Siinä minua hieman huolestuttikin se, kuinka hyväksi ne olivat rotalle – tai yleisölle, sillä osa niistä hyppelehti aivan omia menojaan minne tahtoi eikä pysynyt kiltisti areenalla.



Oikukkaiden kirppujen sirkuksen jälkeen oli luvassa rauhallisempaa ohjelmaa, nimittäin keskiaikainen muotinäytös. Siinä nähtiin ensin sekä miesten että naisten pukuja viikinkiajalta alkaen.



Muotinäytöksen huipennus oli aatelisnaisen ja ritarin pukeminen alusalusta edustuskuntoon. Ideana oli näyttää, miksi sekä ritari että vallasnainen tarvitsivat aikanaan avustajaa pukeutuessaan.



Minulle palvelijantarve valkeni hyvinkin nopeasti. Rikkaan naisen puvussa oli monenmonta kerrosta ja valtava määrä nyörittämistä…



… ja ritarin pukeminen vasta hullun hommaa olikin. Ajoittain se näytti sen verran vaivalloiselta, että ihmettelin, kuinka kukaan ritari oli koskaan päässyt turnajaisiin tai taistelukentälle asti. No, ehkäpä ei olisi ilman apuvoimia päässytkään.



Lopputulos oli kuitenkin kaikin puolin näyttävä. Voinemme siis todeta, ettei vaivannäkö ollut turhaa.



Esitykset jatkuivat ehkäpä liiankin karmaisevissa merkeissä. Kahlekuninkaana markkinoitu fakiiri esitteli muitakin kuin kahleistavapautumisen taitoja. Vannotin heti Albertoa, ettei hän kokeilisi miekannielemistä kotona.



Onneksi päivän päätteeksi oli luvassa leppoisampaa ohjelmaa, nimittäin Obscurus Orbis -yhtye Latviasta. Sen esiintymisestä jäikin varmasti kaikille hyvä mieli.

Astukaa keskiaikaan!

Toivolan Vanhalla Pihalla on jälleen Hansapiha! Tapahtuma alkoi tänään ja vesisateesta huolimatta paikalle tulleet saivat nähdä vaikka mitä jännittävää. Mutta ei hätää, vaikka ette päässeet pihalle perjantaina: Hansapiha jatkuu vielä kaksi päivää ja ohjelma senkun paranee lauantaina ja sunnuntaina. Kaikki siis mukaan! Tässä saatte hieman maistiaisia pihan annista.

Perheen pienimmille on tarjolla keskiaikainen karuselli, joka on juuri sopivan vauhdikas pilteille.



Niin pienille kuin isoillekin maistuvat varmasti karkkiomenat...



... ja myös karkit ilman omenaa.



Hansapihalla on myös mahdollisuus ostaa taidokkaita käsitöitä mm. Hiidenväen osuuskunnan tekijöiden pöydästä.



Minua viehättivät Hiidenväen artesaanien käsitöistä aivan erityisesti tableteille tehdyt pussukat - varsinkin lohikäärmeellinen pussukka...

>

... ja lautanauha-avainnauhat, jotka olivat napakat ja tyylikkäät.



Tunnelmaa luomassa on tietenkin myös eläimiä, mm. lampaita.



Vinkiksi voin kertoa, että lampaiden naapurista löytyy myös kana, joka innokkaasti suojelee parin viikon ikäisiä tipusiaan. Lauantaina ja sunnuntaina paikalla on myös islanninhevosia. Ja ainahan pihalla juoksentelee paikan isännän Margo Saxbergin koira, joka tekee innokkaasti tuttavuutta aina uusien ihmisten kanssa.

Viikinkishowryhmä Finnhirdin ja Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran esityksissä on myös mahdollista nähdä ihan oikeaa jousiammuntaa...



... ja asetaitoja eri historian aikakausilta. Tässä kuvassa näette viikinkimiekan käyttöä.



Mainittakoon vielä, että pientä maksua vastaan Hansapihalla pääsee kokeilemaan jousiammuntaa, ja jos se ei tunnu tarpeeksi hurjalta ja vaaralliselta, myös - kirveenheittoa. Voisimmepa siis todeta, että Hansapiha todellakin tarjoaa jokaiselle jotakin.

Museokortin vingutusta

Pari viikkoa sitten teimme Alberton kanssa todellisen kulttuurimatkan pääkaupunkiseudulle. Ostimme oikein Museokortit, joiden hinta oli 54 euroa kappaleelta ja jotka onnistuimme saamaan melkein kannattaviksi jo kahdessa päivässä, vaikka kortin käyttöaika on vuosi. Suosittelemme Museokorttia kaikille taiteesta ja historiasta kiinnostuneille!

Ensimmäinen kohteemme Galleria Sculptor ei kuitenkaan kuulunut Museokortin piiriin. Se ei kuitenkaan haitannut, koska galleriaan pääsi katsomaan taidetta ilmaiseksi. Ja siinä taiteessa olikin ihmettelemistä! Teija ja Pekka Isorättyä olivat rakentaneet ihmeellisen merenneidon mm. japanilaiselta rannalta löytämästään romusta, tonnikalan nahasta sekä kimonokankaasta.



Merenneito liikkui ja sillä oli hellyttävä katse. Toisaalta se näytti kuin haukkovan henkeä ja muistuttavan meitä siitä, että sen koti meri ei oikein voi hyvin. Merenneidon suonissa virtasi vettä, joka siirtyi muovipullosta toiseen. Sillä oli myös sykkivä sydän.



Aurinkopaneelista ja ajopuusta taiteilijat olivat kasanneet kilpikonnan, joka tallusti ympäri näyttelytilaa.



Teosten määrä näyttelyssä oli pieni, mutta jo pelkkää merenneitoakin olisi voinut katsella ties kuinka kauan. Käynti Galleria Sculptorissa oli siis kovin antoisa!

Jätimme auton lähelle Etelärannassa sijaitsevaa galleriaa ja tassuttelimme meille ennestään hieman tutumpaan paikkaan, Ateneumiin. Siellä oli nimittäin näyttely "Tarujen kansat", joka oli ensisijainen syy taidematkaamme. Iloksemme Museokortti kävi Ateneumissa.



Ikävä kyllä kansallisgalleriassamme ei saanut kuvata, sillä näyttelyssä oli toinen toistaan lumoavampia teoksia. Uusi suosikkimme oli Theodor Kittelsen, norjalainen taiteilija, joka oli mm. kuvittanut satuja ja kuvannut teoksissaan pelottaviakin taruolentoja, kuten ruton ja näkin. Myös monen ennestään tutun taiteilijan, kuten Hugo Simbergin ja Edvard Munchin teokset tekivät vaikutuksen. Näyttelyssä oli myös mahdollista nähdä monta merkittävää Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheista maalausta, mm. Lemminkäisen äiti, joka paljastuikin temperamaalaukseksi.

Vaikuttavan taidekokemuksen jälkeen olimme jo nälissämme. Onneksi aivan Ateneumin nurkalta löytyi Itamae Sushi, jossa sattui olemaan sushibuffet. Kun kurkistimme, mitä oli tarjolla, meidän ei tarvinnut kauaa miettiä, missä täyttäisimme vatsamme.



Napsimme oitis lautasemme täyteen herkullisia susheja. Erityisesti meitä ilahdutti, että buffetpöytään oli katettu myös wakamesalaattia.



Sushiaterian jälkeen lähdimme tyytyväisinä tassuttelemaan takaisin satamaan. Matkalla meidän oli kuitenkin pysähdyttävä kuuntelemaan hauskaa konserttia.
- Alberto, sinäkin voisit rakentaa viinipulloista instrumentin, minä ehdotin, sillä erikoisen soittimen ääni oli kovin kaunis.
Alberto ei tainnut kuitenkaan kuulla ehdotustani, sillä minua musikaalisempana karhuna hän oli niin uppoutunut kuuntelemaan soitantoa.



Yövyimme hotellissa Kalliossa ja aamulla olimme jälleen valmiit vinguttamaan Museokorttejamme. Suuntasimme siis Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa oli paljonkin mielenkiintoista nähtävää.



Ensiksi katsastimme näyttelyn "Rokokoo - pohjoisia tulkintoja", jossa oli mm. Albert Edelfeltin herkkiä pastellitöitä. Sitten siirryimme Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseoon, joka oli rakennuksen yläkerrassa. Siellä pääsimmekin helposti noin sadan vuoden takaisiin tunnelmiin.



Taiteen osalta suurimmat elämykset kotimuseossa tulivat vielä vanhemmalta aikakaudelta. Lucas Cranachin teokset "Lucretia" ja "Nuoren naisen muotokuva" 1500-luvulta jäivät parhaiten mieleen.



Vaan olipa Sinebrychoffilla myös uudempaa taidetta, nimittäin näyttely, jonka aiheena oli Coca-Cola-pullo! Steve Kaufmanin maalauksessa Mona Lisa oli saanut juotavakseen kolajuomaa...



... ja Luigi Bona oli puolestaan sulattanut Coca-Cola-pulloja kengiksi. Huikeaa!



Ja sitten vain seuraavaan museoon! Alberto kulki tottelevaisesti perässä, kun viipotin pitkin Helsingin katuja. Matkalla näimme tuttuja, nimittäin Elias Lönnrotin ja partaisen miehen, joka hänkin näytti etäisesti tutulta.
- Varmaan joku metallimusiikkimies, minä totesin. - Parrasta päätellen.



Seuraava kohteemme oli Amos Andersonin taidemuseo, jossa oli näyttely "Pyhän Teresan hurmio".



Erityisesti odotin näkeväni näyttelyssä Stiina Saariston teoksia, joista olen pitänyt aiemminkin. Niitä olikin muutama. Saaristo tekee valtavasti yksityiskohtia sisältäviä kookkaita teoksia, joista osa on tehty pelkällä lyijykynällä. Näytteillä oli kuitenkin myös paljon muuta, mm. Heli Rekulan "Till Amos" -niminen installaatio kappelin muodossa.



Amos Andersonin taidemuseon jälkeen meillä oli hyvin aikaa vielä yhteen Museokortti-kohteeseen, nimittäin Näyttelykeskus WeeGeehen Espoossa. Se vasta olikin mainio paikka, sillä siellä oli useita museoita saman katon alla.

Tärkein syy vierailla WeeGeessä oli se, että näyttelykeskuksessa oleva Futuro-talo oli vielä auki museovieraille. Alberto oli innoissaan.
- Ostetaan tällainen ja käytetään sitä vapaa-ajanasuntona, hän suunnitteli. - Voisimme vaikka pystyttää sen jonnekin Firenzen lähelle maaseudulle.
- Niin, ja maalaismummot luulisivat ufon laskeutuneen pellolleen, minä kauhistelin.



Menimme kuitenkin katsomaan taloa sisältä. Minun oli pakko myöntää, että se oli melkoisen kompakti.
- Tässä on hyvin tilaa meille, Viiville ja jopa Victorialle ja Freijallekin, jos he tulevat vieraisille, Alberto laskeskeli.
Kieltämättä hän oli oikeassa, mutta olin kuitenkin iloinen, kun selvisi, ettei WeeGeen Futuro-talo ollut myytävänä.



Ufomaista taloa ihmeteltyämme siirryimme ihmettelemään nykytaidetta - WeeGeessä sijaitsi nimittäin myös Espoon modernin taiteen museo eli EMMA. Siellä oli hyvin eri tekniikoilla toteuttua nykytaidetta ja monet teokset viehättivät minua kovin. Pauno Pohjolaisen teos "Hovinarri" vuodelta 2009 oli karummasta päästä.



Museon hattaramaisin teos oli ehdottomasti Katja Tukiaisen "Pölysokeri".



Jaakko Tornbergin teos "Green" oli puolestaan paljon mielenkiintoisempi kuin nimensä. Se oli tehty mm. mikropiireistä, muttereista ja puu- ja muovihelmistä.



EMMAssa oli myös näytteillä laaja kokoelma Lars-Gunnar Nordströmin taidetta. Ikävä kyllä se ei innostanut sen kummemmin minua kuin Albertoakaan. Ainoastaan muutamat Picassosta muistuttavat teokset olivat hauskoja.
- Katso, Alberto, tässä on "Tuleva tiikeri" ja "Menevä tiikeri"! minä huudahdin.
- No, jos joku tiikeri tulee, toisen on varmaan mentävä. Ja sitten lienee vuorossa "Mojova tiikeri" tai "Melova tiikeri", Alberto puujalkaili jälleen.



- Mutta miksi ihmeessä nuo muut Nordströmin työt ovat pelkkiä geometrisiä muotoja? minä päivittelin yhä, vaikka tiikerit olivatkin onnistuneet huvittamaan meitä.
- Ehkä selitys on tuossa, Alberto sanoi osoittaen tassullaan seinälle.



Niin, siinä se oli: kauheinta, mitä olen koskaan museossa nähnyt.
- Tämä manifesti sanoo, että taiteessa ei saa olla tunnetta eikä aistillisuutta eikä dramatiikkaa eikä mitään! minä hermostuin.
- Rauhoitu, rakas Olivia, Alberto sanoi ja otti minua tassusta. - Mennään katsomaan jotain muuta.

Niinpä lähdimme Lelumuseo Hevosenkenkään, jossa oleva ihastuttava junarata saikin minut hieman paremmalle tuulelle.



Vielä paremmalle tuulelle tulin, kun sain kohdata suuren joukon lelumuseossa asustavia sukulaisiamme.



Olimme päässeet niin kovaan museovauhtiin, ettei meitä pysäyttänyt enää mikään. Niinpä meidän oli vielä käytävä Helinä Rautavaaran museossa, jossa oli näytteillä Rautavaaran eri puolilta maailmaa keräämiä tavaroita. Hämmästeltävää riitti niin paljon, että museoon voisi hyvin tulla toisenkin kerran.
- Kyllä tuolla neiti Rautavaaralla oli melkoinen elämä! oli Albertonkin myönnettävä.



Nähtyämme Helinä Rautavaaran museon upean etnografisen kokoelman olimme jo melkein lähdössä kotimatkalle, kun jokin tuntui vetävän Albertoa vielä yhteen WeeGeen museoista.
- Kun tässä nyt ollaan, käydään vielä vilkaisemassa, mikä tuo KAMU on, hän sanoi.
KAMU osoittautui Espoon kaupunginmuseoksi, ja sinne kannatti todellakin kurkistaa, sillä näimme tämän:



Kyllä Suomessakin osattiin jo keskiajalla!