- Menkää te kaikessa rauhassa sinne Roomaan, tulen illaksi perästä hyvissä ajoin ennen illallisaikaa, Alberto selitti.
- Ethän vain aio käydä tapaamassa ystäviäsi Timiä ja Sauraa, kun kerran sinnepäin olet menossa? kysyin melko varmana, että tässä oli jokin koira haudattuna.
- Saattaa olla, että näin käy, Alberto myhäili. - Se työjuttu pitää kuitenkin hoitaa ensiksi, että saan firman maksamaan matkani.
- Onkohan tuollainen nyt oikein laitaa, kauhistelivat mummo-Orso ja vanhan harmaapäänallen muori yhteen ääneen.
Alberto ei sitä enää kuullut, sillä hän kiirehti jo kohti aamujunaa. Alberton seikkailut Reggio Emiliassa jäivätkin koko lailla hämärän peittoon, mutta Timin ja Sauran hän ainakin ehti tapaamaan – siitä on jopa valokuva todisteena.
Me muut – minä, vanha harmaapäänalle muoreineen sekä vaari- ja mummo-Orso – jatkoimme suorempaa tietä Firenzestä Roomaan. Majoituimme hotelliin kotibasilikamme Santa Maria Maggioren nurkille. Heti kun olimme saaneet jätettyä tavaramme hotellille, lähdimme katsastamaan naapurustoa. Ensiksi oli tietenkin saatava jäätelöä, joten ohjasin koko joukkiomme luotettavaksi gelateriaksi todetun L'Orso Biancon jäätelötiskin äärelle. Vanha tuttu jääkarhu jäätelötötteröineen tervehti meitä iloisesti.
Jäätelökipot tyhjennettyämme tassuttelimme Casa del Rosarioon. Vanhan harmaapäänallen muori ja mummo-Orso ihmettelivät hieman, millaisesta kaupasta oli kyse.
- Täältä saa kaikkea, mitä katolinen tarvitsee. Tai ainakin suunnilleen kaikkea, minä selitin.
Itselläni oli tarvetta jokuselle krusifiksille. Valikoimasta ei ollut pulaa. Myös pyhimuspatsaita löytyi jokaiseen makuun. Yllättäen vanhan harmaapäänallen muori osti kaupasta Pinocchio-kynän.
- Tuo ei kyllä taida olla kovin katolinen ostos, mutta aika hieno kynä joka tapauksessa, minä kommentoin.
Itselläni ei ollut mitään vaikeutta löytää tarvitsemiani krusifikseja, ja kaiken lisäksi sain ne varsin edullisesti. Varmuuden vuoksi ostin myös yhden rukousnauhan, sillä niille on aina käyttöä.
Katoliseen tunnelmaan päästyämme päätimme vierailla myös sisällä Santa Maria Maggioren basilikassa. Kirkko oli varsin upea, ja siihen liittyy mielenkiintoinen historiallinen tausta: ainakin Wikipedian mukaan basilika on maailman ensimmäinen kirkko, joka on omistettu Neitsyt Marialle.
Meitä kiinnosti erityisesti kirkon merkittävä pyhäinjäännös, puukappaleet Jeesuksen seimestä. Pyhäinjäännökset oli sijoitettu varsin hienoon reliikkiastiaan, jonka päällä oli kultainen Jeesus-lapsi.
Jäätelöannostemme voimin jaksoimme tehdä ostoksia Casa del Rosariossa ja tassutella kierroksen Santa Maria Maggioren basilikassa, mutta sitten nälkä alkoi vaivata. Niinpä tallustimme tuttuun ravintolaan: Nuova Stellaan. Siinä vaiheessa Albertokin oli jo saapunut Roomaan. Hän toi terveisiä Timiltä ja Sauralta ja istahti alas syntymäpäiväaterialleen.
Nuova Stellan menu on täynnänsä herkkuja, joten ruokien valitseminen kesti hetken. Lopulta moni päätyi ottamaan antipastoksi prosciutto e melone -annoksen, jota Alberton kanssa kilvan suosittelimme. Maistettuaan annosta vanha harmaapäänalle muoreineen sekä vaari- ja mummo-Orso puolestaan kehuivat kinkun ja melonin yhdistelmää yhteen ääneen.
Primo piatto -valintana suosiota saikin sitten vanha kunnon lasagne, joka oli ihanan tomaattista.
Alberto sen sijaan aloitti aterian suureellisesti miekkakalalla.
Miekkakalaa seurasi saltimbocca-annos, jota Alberto oli odottanut varmaankin Suomesta saakka.
Syötyään kaksi herkkuannosta Alberto näytti siltä, että ottaisi kaikesta huolimatta vielä jälkiruokaa. Katsoimme kaikki häntä odottaen, ottaako hän tiramisùn vai pannacottan. Alberto onnistui kuitenkin tipauttamaan jopa kokeneen tarjoilijamme melkein pyllylleen lattialle:
- Jälkiruuaksi ottaisin spaghetti alla carbonaran, hän tilasi tyynen rauhallisesti.
Nähtävästi syntymäpäiväsankari saa tilata mitä tahtoo, joten tarjoilijakaan ei pannut vastaan. Tempauksensa vuoksi Alberto joutui kuitenkin koko loppumatkan aterioiden ajan kuulemaan Nuova Stellan tarjoilijoiden tituleeraavan itseään signor Carbonaraksi.
Seuraavana päivänä oli vuorossa voimainponnistus, Rooman pahin turistirysä Vatikaani. Mutta olihan se näytettävä vaari- ja mummo-Orsolle, koska he eivät olleet siellä ennen käyneet. Ja komealtahan tuo Pietarinkirkko aina näyttää.
Sisällä kirkossakin oli paljon katseltavaa, mutta hienoimmaksi taideteokseksi oli helppo valita Michelangelon Pietà.
Pietarinkirkon sisältämä taide ei todellakaan riittänyt meille, joten suuntasimme kirkolta suoraan Vatikaanin museoihin vievään jonoon. Alberton ja minun edellinen vierailu tuossa valtavassa museokompleksissa oli hieman epäonninen, sillä aito Laokoon-ryhmä ei ollut silloin kotona ja onnistuimme myös käsittämättömästi ohittamaan Rafaelin huoneet ymmärtämättä, että olimme niissä. Onneksi nämä asiat korjaantuivat nyt. Laokoon poikineen oli odotetun tuskaisessa tilanteessa.
Myös Rafaelin huoneet olivat tällä kertaa ilmeisesti paremmin esillä, koska löysimme ne. On pakko myöntää, että näitä maalauksia olisi kannattanut pysähtyä katsomaan myös ensimmäisellä kerralla.
Vatikaanin museo on valtavan hieno, mutta toisaalta se on myös voimiavievä. Niinpä tarvitsimme pizzaa. Alberto totesi oitis, että Pizzarium, Rooman kuuluisin pizza al taglio -paikka löytyisi aivan nurkan takaa. Niinpä suuntasimme sinne.
Ketään ei varmasti yllätä, että pizza oli jälleen erittäin herkullista. Pahan pizzan syöminen olisikin lähinnä järjetöntä.
Pizzan sulattamiseksi kävelimme Tiberin rantaa Castel Sant'Angelolle...
… ja sieltä Piazza del Popololle.
Syy vierailuun tällä kuuluisalla aukiolla ei ollut siellä soittanut saksalainen puhallinorkesteri eikä edes aukion keskellä oleva komea obeliski vaan tietenkin Santa Maria del Popolo -kirkko.
- Täällä on Caravaggion kaksi kuuluisaa maalausta, Alberto intoili astuessaan sisälle kirkkoon.
- Hui! minä puolestani kirkaisin, sillä meidät toivotti tervetulleeksi varsin pelottavan näköinen luuranko.
- Älä siitä luurangosta nyt välitä, Alberto touhotti, Caravaggiot ovat tuolla takana.
Onneksi Alberto otti minua kuitenkin tassusta kiinni, ja niin löysimme pienen kappelin, jossa näimme Paavalin kääntyminen -maalauksen.
- Katsokaa, miten vaikuttava chiarascuro! Alberto intoili. - Ei päivää ilman Caravaggiota!
Vastapäätä tuota mykistävää maalausta oli toinen ehkä vielä mykistävämpi, Pietarin ristiinnaulitseminen.
Sitten olikin jälleen aika lähteä taas Nuova Stellaan nauttimaan herkkuja ja sulattelemaan päivän kokemuksia. Tällä kertaa antipastosuosikki oli antipasto misto, joka sisälsi mm. salamia ja artisokkaa.
Maukkaan herkkulautasen jälkeen maistuikin pizza. Capricciosa on aina varma valinta. Pizzan syötyään Alberto sai tosin kuulla siitä, ettei ottanut spaghetti alla carbonaraa jälkiruuaksi. Vaari-orso sen sijaan halusi maistaa grappaa – minkä seurauksena häntä puolestaan kutsuttiin loppumatkan ajan signor Grappaksi. Vanhasta harmaapäänallesta puolestaan tuli signor Birra.
Seuraavan aamun ensimmäinen vierailukohde ei ollut erityisen hilpeä. Kävimme näyttämässä matkaseurueellemme Fosse Ardeatinen joukkosurman muistopaikan. Varsinkin toisesta maailmansodasta kiinnostunut vaari-Orso oli sitä mieltä, että paikalla kannatti vierailla sen karmivuudesta huolimatta.
Onneksi ohjelma jatkui piknikillä Caracallan kylpylöillä. Vanha harmaapäänalle muoreineen ja vaari- sekä mummo-Orso hämmästelivät yhteen ääneen, miten valtavat kylpylän rauniot olivat ja miten vähän ne olivat houkutelleet paikalle turisteja.
- Täällä saa aina syödä eväät aivan rauhassa, minä selitin.
Evääksi olimme ostaneet leipää, juustoa ja mortadellaa. Pieni välipala olikin paikallaan, koska edessä oli vielä pitkä kävely hotellille.
Paitsi että kävely oli pitkä, se vei lisäksi meidät kukkulan yli, koska tarkoituksena oli pistäytyä matkalla katsomassa Santo Stefano Rotondon pyöreää kirkkoa. Erikoisen muotonsa takia pyhäkkö olikin näkemisen arvoinen.
Paitsi pyöreys, myös Santo Stefano Rotondon freskot olivat erikoisia.
- Nyt sinulla ei ole kyllä enää varaa pelätä luurankoja, Alberto kuittasi minulle, kun itse halusit nähdä tällaisia maalauksia!
Kieltämättä kirkon maalaukset eivät olisi sopineet pikkukarhujen silmille. Ne kuvasivat marttyyreja ja heidän kauheita kohtaloitaan.
Maalaustaiteesta järkyttyneinä tassuttelimme hotellille.
- Oh, minun täytyy kiirehtää, Alberto huokasi, kun muut asettuivat lepuuttamaan väsyneitä tassujaan.
- Mihin sinulla oikein on kiire? minä ihmettelin.
- Iltamessu alkaa juuri Santa Mario Maggioressa – sinne pitää ehtiä!
Niinpä sovimme Alberton kanssa, että tapaisimme messun päätyttyä Nuova Stellassa. Kukaan muu meistä ei jaksanut lähteä kirkkoon, vaikka messu olisi varmasti ollutkin aivan paikallaan.
Illallinen sujui varsin perinteikkäästi. Antipastoksi valitsimme prosciutton ja mozzarellan...
… ja primo piattoksi gnocchi alla sorrentinan, jota sattui olemaan tarjolla menun ulkopuolelta juuri sopivasti.
- Nyt se hetki on koittanut, sanoi Alberto sitten.
Katsoimme kaikki Albertoa hämmästyneinä.
- Nyt selviää, kumpi on parempaa, trippa alla fiorentina vai trippa alla romana, Alberto jatkoi juhlallisesti.
Sitten hän kutsui paikalle tarjoilijan ja tilasi annoksen vatsalaukkua roomalaisittain valmistettuna.
Odotimme jälleen hiljaisuuden vallitessa, kun Alberto maistoi trippaa.
- Hmm, hän sanoi. - Tämä maistuu... paremmalta kuin firenzeläinen mahalaukku!
- Ettet vain itse roomalaisena vedä nyt vähän kotiin päin, epäili vanhan harmaapäänallen muori.
Kommentista huolimatta trippojen paremmuusjärjestys oli ratkaistu. Maistoin itsekin roomalaista trippaa, mutta en osaa varmaksi sanoa, oliko se parempaa kuin firenzeläinen trippa, mutta minä en ollutkaan virallinen testaaja.
Seuraavalla kerralla saatte kuulla, mitä muuta ehdimme vielä nähdä Roomassa ennen kuin suuntasimme jälleen koti-Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti