Valamossa valistumassa

Kuten ahkerimmat lukijani ehkä muistavatkin, olin viime vuoden helmikuussa Valamon luostarissa ikonimaalauskurssilla. Nyt tämä Jyväskylän ikonimaalareiden kurssi järjestettiin toukokuussa ja olin jälleen mukana. Valamon pääkirkko oli entisellä paikallaan, mutta maisema oli muuttunut vihreämmäksi ja kukikkaammaksi edellisestä vierailukerrastani.



Vierailimme jälleen kirkossa maalauksenopettajmme Raija Kannisen kanssa. Hän kertoi kirkon ikoneista, ja minä yritin kuvata asioita, joista en ottanut kuvia viime kerralla. Kirkossa on niin paljon yksityiskohtia, että katseltavaa riittää monelle kerralle - ja kaunista kirkkoa katselee tietysti muutoinkin mielellään useampaan kertaan.

Lähellä sisäänkäyntiä on ristiinnaulittu, jonka ristissä roikkuu komea käspaikka. Niitä en vielä ainakaan osaa tehdä, mutta katsotaan jatkossa, jos sopiva kurssi vaikka jostain ilmaantuisi.



Viime kerralla en onnistunut saamaan kunnollista valokuvaa Valamolainen Jumalanäiti -ikonista. Nytkin yritykseni kuvata tämä kuuluisa ikoni jäi aika lailla yritykseksi, mutta voitte ainakin nähdä, mihin se on kirkossa sijoitettu: ikonostaasin eteen kirkon vasemmalle puolelle. Ikonissa Jumalanäiti seisoo pilven päällä eikä hänellä ole kenkiä. Nämä ovat melkoisen erikoisia piirteitä, jos ajatellaan perinteistä ikonikuvastoa. Ikonissa kiintoisaa on myös se, että se todella on Vanhassa Valamossa syntynyt ikonityyppi. Valamolaisen Jumalanäidin ikonia pidetään ihmeitätekevänä.



Kirkossa olevalla analogille oli asetettu päivään kuuluvat ikonit. Kun kirkossa ei ollut jumalanpalveluksia, niitä pääsi tarkastelemaan läheltä.



Toinen esillä olevista ikoneista kuvasi Kristuksen taivaaseenastumista, joka oli myös juuri se ikoni, josta saimme kurssillamme kuulla luennon. Sen piti Alexander Wikström, joka kertoi mm. että se, miten Kristus tässä ikonissa kuvataan, juontaa juurensa muinaisista roomalaisista, jotka kuvasivat samaan tapaan keisarinsa korottamisen jumalaksi. Luento oli kaikkinensa kovin mielenkiintoinen. Vaikka ikoneissa saattaa olla paljonkin yksityiskohtia, ei koskaan arvaa, kuinka paljon merkityksiä noiden yksityiskohtien taakse kätkeytyy.



Pääkirkon salin vieressä on pienempi kirkkosali, talvikirkko. Sekin on todella kaunis.



Valamossa on todella rauhallista viettää aikaa, varsinkin, jos ei ole pahin turistisesonki meneillään. Se ei varsinaisesti yllättänyt, mutta sen sijaan yllätyin melkoisesti tavatessani ravintolarakennuksen takana sukulaisemme, joka tassutteli keskellä nurmikkoa keskellä kirkasta päivää. Luultavasti hän kuuluikin luostarin vakituisiin asukkaisiin, vaikken ollut törmännyt häneen edellisellä vierailullani.



Jo viime vierailullani kuulin, että pienen matkan päässä luostarista on hautausmaa, mutta en tullut vierailleeksi siellä. Nyt oli aika tehdä pieni iltakävely katsomaan, millainen tuo hautausmaa olisi. "Portti" hautausmaalle oli kovin kotoinen ja viehättävä. Kivestä tehty matala aita ja puut reunustivat sisäänkäyntiä.



Aivan sisäänkäynnin vieressä oli kivinen risti, johon oli tehty upea Kristusta esittävä mosaiikki. Muutoin haudat olivat enimmäkseen todella vaatimattomia, mutta se ja ympärillä oleva metsä loivat juuri sellaisen rauhallisen tunnelman, joka hautausmaalla pitääkin olla.



Ristirivien luona oli muistomerkki, josta löytyivät Valamolla tärkeät pyhittäjäisät Sergei ja Herman Valamolainen.



Hautausmaalla oli myös joitakin grobuja, hautarakennelmia, joissa on harjakatto. Grobujen historia on ilmeisesti hieman epäselvä, mutta Valamon luostarin verkkosivujen mukaan grobuperinne saattaa olla tuhatkin vuotta vanha. Minulle grobut olivat aivan uutta.



Kaikelle kansalle tunnetuin Valamon hautausmaalle haudattu on todennäköisesti kirjailija Pentti Saarikoski. Hänen hautansa oli helppo erottaa paitsi siksi, että sen ristin juurella oli Saarikosken kuva, myös siksi, että haudalle oli tuotu lahjaksi kyniä, jotka oli tökitty maahan pystyyn.





Suurin osa ajastamme Valamossa meni tietenkin maalaamiseen. Opistorakennus oli itsessäänkin inspiroiva, sillä sen huoneiden seinillä oli vaikuttavia ikoneita.



Itse pidättäydyin hieman pienimuotoisemmissa töissä. Aloin maalata Korsunin Jumalanäiti -ikonia, joka piti ensiksi tietenkin piirtää 17 x 21 senttimetriä olevan ikonilautani kokoon.



Siirsin piirroksen voipaperille, jonka toiselle puolelle tupsuttelin jauhemaista väripigmenttiä. "Jauhotetun" voipaperin avulla siirsin kuvan ikonilaudalle. Toki kuva olisi voinut siirtyä paremminkin, mutta pystyin näkemään sen viivat sen verran hyvin, että niiden vahvistaminen tummalla värillä ja ohuella siveltimellä onnistui kohtuullisen helposti. Tässä kuvassa näette muuten vasemmalla ylhäällä kananmunankeltuaisesta valmistettavaa emulsiota, johon jauhemainen väri hierretään, jotta sillä voi maalata.



Ikoniin maalataan aina ensin tummimmat värit. Siksi kuva näyttää pohjavärien maalaamisen jälkeen aivan kauhealta. Mutta ei syytä huoleen! Jo seuraava kerros varsinkin ihokohtiin kaunistaa ikonia merkittävästi.



Seuraavaksi aloin tehdä ikoniin valovaalennuksia erinäisiä kuvia apuna käyttäen.



Ehdin tehdä kurssin aikana kasvoihin pari vaalennuskerrosta. Nyt kasvot ja kädet eivät näytä enää lainkaan niin kauheilta, vaikka maalattavaa vielä riittääkin.



Kesän aikana ikonini tuskin edistyy merkittävästi, sillä tarvitsen maalaamisessa vielä aika paljon opettajan neuvoja. Aion kuitenkin maalata vaatealueita ja taustoja eteenpäin sen, minkä osaan. Palaan ikoniasiaan, kun mainittavaa edistystä tapahtuu. Välillä onkin aika blogata muista aiheista.