torstai 4. kesäkuuta 2009

Minut merkattiin

Hanna merkkasi minut jo jokin aika sitten, mutta koska osallistumisesta ei pitänyt ottaa paineita, siirsin sitä hieman tiikeri- ym. asioiden tieltä ja osallistun nyt.

Merkkaus on seuraavanlainen:

1. Ensin pitää kertoa, kuka merkkasi sinut ja linkata hänen blogiinsa. Minut merkkasi siis Hanna, jolla on se ihana kennel, josta meillekin on hankittu kolme koiraa.

2. Sitten pitää tehdä lista 6 asiasta, ”jotka tekevät sinut onnellisiksi ja jotka eivät ole tärkeitä juttuja, vaan satunnaisia juttuja.”

Tässäpä tulee:

1) Leppäkertun lennättäminen tassunpäästä
2) Se, kun löytää hyvän kirjan, joka vie mennessään niin, että sitä voisi lukea vaikka ikuisesti
3) Sateenkaaren näkeminen
4) Se, kun ehtii sattumalta suojaan ennen kaatosadetta
5) Vanhojen kielellisten mokien muisteleminen (niiden, jotka on itse tehnyt)
6) Se, kun nukahtaa kesäyönä yölaulajalintujen lauluun

3. Viimeiseksi pitää merkata 6 bloggaajaa siten, että laittaa merkkauskommentin heidän blogeihinsa.

Mutta sanon samaa kuin Hanna ja hänet merkannut, että mitään paineita ei pidä ottaa. Jos olen merkannut sinut ja haluat osallistua, osallistu. Jos et halua, sitten vain olet osallistumatta.

P.S. Lauantaina on edessä reissu Lahteen. Siellä nähdään toivottavasti paljon nettituttuja.

- - -

I have been tagged by Hanna. I was supposed to come up with six unimportant things that make me happy. My choices include, for instance, seeing a rainbow.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

On kesä

Viikonloppuna havahduimme siihen, että kesä oli tullut jo aikoja sitten, mutta kuistimme ei ollut vielä kesäkunnossa. Niinpä aloimme siivouspuuhiin: Alberto pesi ikkunoita ja minä yritin etsiä amppelille sopivaa paikkaa.



Ilma oli niin kaunis, että päätimme lähteä myös kävelylle. Aurinko paistoi kauniisti metsän läpi.



Näimme myös lemmikkejä, jotka ovat lempikukkiani.



Tuulenkaatovainu-Alberto löysi jälleen uuden tuulen kaataman puun. Se näytti aika hurjalta. Onneksi kukaan ei ollut jäänyt sen alle.



Myöhään illalla menimme vielä uimarannalle katsomaan, kuinka lämmintä vesi on. Kun pääsimme rantaan, Alberto keksikin yhtäkkiä, että haluaa heittää talviturkin samantien pois. En ehtinyt tehdä mitään, kun Alberto olikin jo riisuutunut ja oli syöksymässä järveen. Kauhistuin – kyllähän sitä uimahousut pitäisi olla! Alberto kuitenkin rauhoitteli minua sillä, ettei kukaan ollut rannalla näkemässä hänen naku-uintiaan.



Asiasta toiseen: pari lukijaa on toivonut, että Neiti Pupun meille tuoma tiikeri voisi jäädä meille asumaan. Alberto on vienyt lähikaupan ilmoitustaululle ilmoituksen tiikeristä, mutta jos sen omistajaa ei löydy, joudumme varmaankin harkitsemaan, selviäisimmekö sellaisen pedon hoidosta. Mitä luulette? Kantaa voi ottaa jättämällä kommentin.

- - -

The summer has already come, so we had to prepare our terrace for it. Alberto washed the windows while I was hanging the flowers. After that we took a nice walk in the forest in our backyard. In the evening we went to see how warm the water was in a nearby lake. I was terrified when Alberto suddenly got the idea of swimming – all without a proper swimming suit! Alberto didn’t mind, though, as there was no one to see.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

“On pieni valkoinen tiikeri karannut…”

Tänä iltapäivällä ovellemme koputettiin. Menin avaamaan ja kauhistuin – oven takana oli valkoinen tiikeri! Sitten huomasin, että ovellamme seisoi myös pupuneiti.



- Olen tuosta naapurista. Nimeni on Neiti Pupu, pupuneiti sanoi. - Teillä näkyy olevan niin paljon eläimiä, että ajattelin, että jospa tämä tiikeri on karannut teiltä.

Kerroin Neiti Pupulle, ettei meillä itse asiassa ole niin vaarallisia eläimiä. Sitten pyysin uuden naapurini peremmälle. Tiikeri tassutteli perässä.

Neiti Pupu ihaili pelargoniani ja antoi minulle kasvinhoitovinkkejä.



Kaikkinensa vaikutti siltä, että olemme saaneet oikein mukavan uuden naapurin. Mutta mitä ihmettä me tälle tiikerille teemme?

- - -

Earlier in this afternoon there was knocking on our door. To my horror I discovered a white tiger. The tiger, however, was not alone – she was accompanied by our new neighbour, Ms. Pupu. (Her name translates as “Rabbit” in English.) I invited her to see my new pelargonium. She was kind enough to provide instructions for taking care of the flower. But what to do with the tiger?

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Sekä sukulaisia että nukkeja

Jyväskylän Taitokeskus Aiviassa oli tänä viikonloppuna nukke- ja nalletapahtuma. Siispä suuntasimme sinne Alberton kanssa. Heti ovella meitä oli vastassa joukko sukulaisia.



Tapasimme myös sukulaisen, joka oli niin paniikinomaisessa tilanteessa, ettei ehtinyt moikkaamaankaan. Se annettakoon hänelle anteeksi – olisin itse kirkunut täyttä päätä, jos olisin ollut hän:



Näytteillä oli monia kauniita nukkeja. Valitettavasti vanhimmat nuket olivat vitriinissä eikä niiden kuvaaminen oikein onnistunut. Mutta uudempia nukkeja näette näissä kuvissa:



Itseäni viehätti erityisesti tämä ilmeisesti huopainen tyttönukke:



Tapahtumassa oli myös työpajoja ja kaikenlaista ostettavaakin olisi ollut, mutta ostin vain pieniä sinisiä kukkanappeja, joille en vielä ole keksinyt selkeää käyttötarkoitusta. Myös nukke-esitelmää olisi ollut mahdollista mennä kuuntelemaan ja nukketeatteriesitystä katselemaan. Kokonaisuutena tapahtuma oli oikein sympaattinen.

- - -

There was a doll and teddy bear exhibition and fair at the Jyväskylä Crafts Center Aivia this weekend. We met a lot of our distant relatives including one with a dangerous-looking affair with a bee. Many beautiful dolls were on display as well.

torstai 21. toukokuuta 2009

Keskiaikaisia asetaitoja oppimassa

Syksyllä mainitsin pari kertaa ohimennen, että olimme aloittaneet uuden salaisen harrastuksen. Nyt lienee vihdoin aika kertoa tarkemmin, mistä oikein on ollut kyse…

Olemme keskiaikatapahtumissa vieraillessamme usein ihastelleet keskiaikaisia asetaitoja. Niinpä rohkaistuimme menemään viime lokakuussa Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran järjestämälle miekkailun alkeiskurssille. Kurssin jälkeen liityimme myös seuran jäseniksi, vaikka emme vielä kaksisia miekkailijoita olekaan.

Olemme nyt koko talven harjoitelleet keskiaikaisia tikari- ja pitkämiekkatekniikoita. Erityisen otettuja olemme siitä, että seurassamme (joka itse asiassa on Guy Windsorin SESH-miekkakoulun Jyväskylän haara) näitä taitoja harjoitellaan maanmiehemme Fiore dei Liberin oppien mukaan. Fiore oli 1300-1400-lukujen taitteessa elänyt asemestari, jonka kirjoittama oppikirja Fior di Battaglia on yksi keskeisimpiä keskiajalta säilyneitä taistelutaitojen kuvauksia.

Ohessa kuvia todisteeksi harrastuneisuudestamme. Ensimmäisessä kuvassa Alberto yrittää tuikata minua puutikarilla – sellaisilla me harjoittelemme – ja minä torjun Fioren ensimmäisen tikarimestarin oppien mukaisesti…



…mistä sitten edetään kaatoon…



…ja lopuksi napataan vielä tikari pois maassa pyristelevältä Albertolta. Voitto kotiin!



Jotta voitte arvioida, kuinka taitavasti osaamme tekniikan, tässä vielä pari kuvaa Fior di Battaglian Pisani-Dossi-versiosta. Ensimmäinen kuva näyttää torjunnan ja toinen kaadon.



Miekkailuharrastus on kyllä minun mittapuullani aivan hurjaa touhua, mutta kai sitä itseään kunnioittavan karhurouvan on hallittava ainakin pari tikari- ja pitkämiekkatekniikkaa.

---

We have been interested in medieval European swordmanship quite some time already and finally got the courage to start fencing ourselves last autumn. We have been attending the classes of the Jyväskylä branch of Guy Windsor’s School of European Swordmanship Helsinki, practicing various unarmed, dagger and longsword techniques. Our school teaches these martial arts according to the 15th century treatise Fior di battaglia, written by the Italian swordmaster Fiore dei Liberi. In the sequence of pictures above we demonstrate one technique for countering a dagger attack. You can compare our attempt with the original instructions from the Pisani-Dossi edition of Fior di battaglia.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Karhumusiikkia ja hurjaa miekkailua

Olimme Alberton kanssa eilen illalla Yläkaupungin yö -tapahtumassa. Ilma oli kaunis ja yliopiston kampuksella oli myyjiä ja ostajiakin.



Alberto oli lukenut ohjelman tarkkaan, joten tiesimme, minne mennä. Vanha tuttumme Ancient Bear Cult esiintyi Alvar Aalto -museolla.



Edelleenkin ihmettelen kovin keskiaikaisia soittimia. Kuvitelkaa nyt, että yhtyeellä on mm. soitin nimeltä crwth. Vähemmästäkin hämääntyy. Mutta Ancient Bear Cultin musiikki on mukavaa kuunneltavaa ja nyt yhtyeeltä on ilmestynyt levykin. Sen nimi on Sounds From The Past ja sillä laulut esitetään englanniksi. Alberto osti levyn eilen, joten nyt voimme nautiskella karhumusiikista kotonakin.

Sitten vielä hurjempaa toimintaa. Katsokaa vaikka.



Olimme seuraamassa Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seuran näytöstä. Ensimmäinen kuva on tilanteesta, jossa torjutaan pitkämiekalla tehty hyökkäys. Esityksessä esiteltiin sitä aluksi. Loppuhuipentuma oli puolestaan freeplay, joka on itse asiassa vanhan ajan kaksintaistelu. Tässä on kuva siitä.



Nyt voimmekin paljastaa tarkoin varjellun salaisuuden. Alberto ja minä olemme kuuluneet Historiallisen Miekkailun Seuraan jo syksystä lähtien. Tästä saatte kuulla lisää seuraavalla kerralla.

- - -

There was a festival around the university campus area here in Jyväskylä yesterday. We were there and enjoyed some medieval music performed by Ancient Bear Cult. Some medieval swordmanship was on our agenda, too. More about this next time.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Greetings to our foreign readers!

I have noticed that my blog has drawn the attention of a few foreign readers. Therefore I think that a short introduction in English might be appreciated, so here we go:



I am Olivia Orso, a bear lady from Florence, Italy. Nowadays I live in a small, cozy house in a bookshelf in Jyväskylä, Finland. Here is Alberto Orso, my husband, who's originally from Rome, La Città Eterna:



Italian and Asian food is our passion and cooking is close to our heart. We quite often present our latest culinary discoveries in this blog. Alberto is especially handy in the kitchen and he is very enthusiastic about pizzas, pastas, sushi and sausages. I myself prefer Asian dishes, fish and vegetables when it is my turn to assume the cooking responsibilities.

I am an avid reader and fantasy and horror books are my favorites. I am also keen on reading classics and the name of this blog is actually a reference to a classic Finnish novel by Volter Kilpi called "Alastalon salissa" (that translates as "In the Hall of Alastalo" in English - the name of my blog translates as "In the Hall of Olivia Orso"). We also like to travel and see places, so you can also expect some reports from the road in this blog.

From now on, I try to provide a short English summary at the end of each new entry. You are also welcomed to leave comments. By doing that in Finnish, Swedish, Italian, English or German, you can ensure being understood either by me or Alberto :-)

In Finnish / suomeksi: Yllä siis pieni tervehdys ja blogini esittely suomea vähän heikommin taitaville lukijoille. Jatkossa pyrin tarjoamaan lyhyen englanninkielisen yhteenvedon uusista postauksista, vaikka tarinointi muuten jatkuukin suomeksi.