sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Pajunkissoja!

Teimme Alberton kanssa viikonloppuna jo hieman keväisemmän retken. Aurinkokin paistoi – ainakin aamulla, kun emme olleet vielä astuneet ulkoilmaan.

Haukanniemessä ihastelimme maisemaa peltoaukean reunassa. Vielä on ihan mukavasti lunta, mutta kevät on selvästi tulossa, sillä linnut lauloivat innokkaasti.



Sitten uskaltauduimme jäälle. Alberton mielestä se ei ollut vaarallista, mutta minä en ollut asiasta aivan yhtä varma. Jäällä oli kuitenkin vielä kulkemassa aika paljon muitakin.

Kuljimme ihastuttavan kaislikon lävitse.



Mutta sitten alkoi pelottaa tosissaan… Jäässä oli selvästi reikä!



Alberto kertoi, että kyseessä oli pilkkimistä varten porattu reikä. Ilmakuplat olivat jäätyneet hassusti, joten kuvakin piti ottaa. Ja sitten äkkiä pakoon – mitä jos se jää oli kuitenkin pettävää!

Lisää keväänmerkkejäkin näkyi: pajunkissoja! Oi miten pehmeitä ja palleroisia ne olivat!



Kotiin kävelimme erään leikkipuiston läpi. Sinne on jokin aika sitten ilmestynyt kaksi varsin mukavanoloista heppaa.



Noilla melkein voisin uskaltaa ratsastaakin.

Kotiin tultuamme Alberto oli sitä mieltä, että ansaitsimme kunnon lihakeiton. Onneksi kaapissa oli poronlihasäilykettä ja perunoitakin löytyi.



Lopuksi vielä muistuttaisin, että blogini yksivuotisjuhlan kunniaksi järjestettävään arvontaan ehtii vielä tiistaihin asti osallistua. Jos tämä kiinnostaa, jätä vain kommentti Nyt arvotaan meilläkin -postaukseen pari postausta sitten. Arvontatulos julkistetaan 25.3. keskiviikkona.

Ei kommentteja: