keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Täytin vuosia ennen blogiani

Juhlin tänään synttäreitäni, ja päivä olikin täynnä kaikenlaista mukavaa. Pidän enemmän suolaisesta kuin makeasta, ja tämä oli otettu huomioon syntymäpäiväkakkua hankittaessa. Juhlakakkuni oli Mirjan valmistama voileipäkakku. Teet joimme Wooperin valmistamista kupeista, jotka tulevat siirtymään kahvilaani, kunhan se projekti edistyy.



Sain oikein mieluisia lahjoja. Vanhalta harmaapäänallelta ja hänen muoriltaan sain Kalevala Korun Tulen henki -käädyn. Se on oikein kaunis. Albertolta sain puolestaan Home Junior -yhtyeen juuri tänään ilmestyneen levyn sekä levyltä lohkaistun singlen. Yhtyeen pojat – anteeksi nuoret miehet – ovat minulle vanhoja tuttuja, joten levy oli pakkohankinta. Tosin heillä on sen verran hyvä meininki, että levyn olisi voinut muutoinkin hankkia – ja heidän keikoillaan voisi muutoinkin käydä.



Illalla kävimme Alberton kanssa vielä syömässä Banthai-nimisessä thaimaalaisessa ravintolassa, joka on suosikkipaikkojamme Jyväskylässä. Alkuruuissa pysyttelimme tutulla linjalla: Alberto otti friteerattuja jättirapuja ja minä kookosmaito-kanakeiton.



Pääruuaksi otimme molemmat ankkaruuan. Alberto otti paistettua ankanrintaa punaviinikastikkeessa ja minä valitsin paistettua punacurryankkaa.



Seuraavalla kerralla todennäköisesti palaamme vakiosuosikkeihimme: Alberto paistettuihin nuudeleihin ja minä kanaan cashew-pähkinöiden kera. Oli vaihtelua syödä muuta, mutta parhaaksi havaitut annokset ovat kuitenkin parhaaksi havaittuja. Tosin ainakin omalta osaltani voin sanoa, että Banthaissa on sen verran hyvä ruoka, että todellisuudessa on vaikea nimetä yhtä annosta parhaaksi.

Ei kommentteja: