Ei Kurjia kummempaa

Viime ajat ovat tuoneet mukanaan juhlaa mutta myös järkytystä. 11. päivä Alberto kuunteli normaaliin tapaansa Vatikaanin radiota, kun siellä yhtäkkiä kerrottiin, että paavi Benedictus XVI on ilmoittanut eroavansa tehtävästään.



Kauhistuimme emmekä tienneet, mitä ajatella, sillä edellisen kerran paavi oli eronnut tehtävästään 1400-luvulla. Siitä kerrasta meillä ei ollut kokemusta.
- Mitä me nyt teemme? Alberto hössötti.
- Ehkä meidän pitäisi vain odottaa, kunnes Vatikaani valitsee uuden paavin. Sitten voimme esittää mielipiteemme, minä vastasin.
Pian Albertokin päätteli, ettei muuta oikeastaan ollut tehtävissä.

Onneksi torstaina oli ystävänpäivä, joten saimme muuta ajateltavaa. Päätimme tehdä päivästä oikein mukavan ja niinpä varasimme liput kahteen elokuvaan sekä pöydän italialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan.

Päivänäytöksessä esitettiin sopivasti Anna Karenina -elokuvaa, jonka pääosassa on Keira Knightly. Elokuva ei tietenkään ollut varsinaisesti romanttinen, sillä Annan tarina kertoo rappiosta, mutta onneksi sivuhenkilöillä oli onnellisemmat kohtalot. Elokuva oli tulkinnaltaan melko epätavallinen, ja Alberto totesikin Turun Kaupunginteatterin Anna Karenina -tulkinta mielessään:
- Tästä Anna Kareninasta ei nähtävästi tehdäkään enää perinteisiä tulkintoja.
Yhtä kaikki elokuva oli hyvä aloitus ystävänpäivän juhlinnalle.



Anna Kareninan jälkeen suuntasimme Trattoria Aukioon, josta saa parhaat pizzat Jyväskylässä. Kuten arvata saattaa, emme voineetkaan vastustaa pizzan valintaa. Ensiksi söimme kuitenkin antipasto-annokset. Minä valitsin valkosipulilla ja chilillä maukastettuja jättikatkaravun pyrstöjä. Alberto otti puolestaan antipasto-lajitelman, jossa oli varsinaisia herkkuja, mm. lohipastramia.





Pizzan kohdalla päädyimme samaan valintaan. Diavola-pizza sisälsi salamia, fenkoli-valkosipulimakkaraa sekä pikkutomaatteja.



Päivän toinen elokuva oli kovin pitkään odotettu Les Miserables. Alberto heittäytyi aivan mahdottomaksi, otti Ranskan-lipun mukaan ja heilutteli sitä elokuvateatterin aulassa niin, ettei kellään ollut epäselvyyttä siitä, mitä elokuvaa karhuherra oli menossa katsomaan.



Itse pidin Les Miserablesista paljon, eikä Albertokaan kovin paljoa valittanut. Tosin hän teki tarkan analyysin siitä, kuinka näyttelijät selviytyivät livenä äänitetyistä lauluosuuksistaan. Lisää analyysia kuulemme luultavasti sen jälkeen, kun Alberto on nähnyt elokuvan toiseen kertaan.

Elokuvareissullamme ehdimme poiketa myös kirjakaupassa. Minä ostin tietenkin innokkaana Victor Hugon Kurjat-teoksen. Alberto oli ostanut samaisen tiiliskiven edellisenä viikonloppuna, kun vierailimme Vanhan Kirjan Talvessa, antikvaarisessa tapahtumassa, joka järjestetään Jyväskylässä joka vuosi. Kirjojamme vertaillessamme huomasimme, että vaikka kannet näyttivät erilaisilta ja kirjat olivat erikokoiset, niiden ladonta oli täsmälleen sama.
- Yksi vika tässä kyllä on, minä sanoin. - Kirja on lyhennelmä.
Hetken mietittyäni tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että 971 sivussakin riittää lukemista.



Alberto ei malttanut erota italialaisesta ruuasta ja ranskalaisesta vallankumouksesta vielä viikonloppunakaan. Les Miserables -musikaalin 10-vuotisjuhlakonsertin soidessa levyltä siippani pyöräytti meille tassunkäänteessä maukkaan spaghetti al ragún:



Pastan jälkeen siirryimme salin puolelle nauttimaan vielä Alberton jälkiruuaksi kokoamaa antipasto-lajitelmaa.



Inspiraation antipasti-lautaseen Alberto sai marketin lihatiskiltä, jolta yllättäen löytyi aitoa mortadellaa. Sillä hetkellä viikonloppu oli pelastettu!