Ruotsalaisia herkkuja ja vähemmän jazzia

Syksyn saavuttua on aika pienen kesämuistelon. Ruotsin-matka innoitti tietenkin Albertoa kokeilemaan omassa keittiössäkin ruotsalaisia herkkuja. Päätimme kattaa ruotsalaisen kesäpöydän pihalle ja pyysimme myös Björnhufvudit maistelemaan tuttuja makuja. Juotavaksi olimme niin ikään varanneet Ruotsin tuliaisia.
- Kyllähän ruotsalaisherkkujen kanssa on vaikea juoda täkäläisiä juomia, kun ne on suunniteltu folkölin kanssa nautittaviksi, vitsaili Alberto.
- Ja kivennäisveden pitää ehdottomasti olla Ramlösaa! totesi Victoriakin tärkeänä.



Alkupalaksi saimme nauttia aivan alkuperäisellä reseptillä valmistetut Toast Skagenit sekä gubbröraa Alberton leipomien hapankorppukeksien päällä.
- Gubbröra on kyllä varsin onnistunutta, kehui Magnus Björhufvud. - Juuri tällaistä pitää kunnon ukkomössön olla!
- Piip, vahvisti Viivi asianlaidan.



Pääruokana oli makkaraa katkarapusalaatin kera sekä Alberton savustamia katkarapuja ja aiolia.
- Ruotsalaisille täytyy kyllä antaa tunnustus siitä, miten monenlaisia herkkuja he osaavat katkaravusta valmistaa, minä tohkeilin Ingrid Björnhufvudille.
- Todellakin! Minä voin antaa sinulle muutamia rapureseptejä kokeiltavaksi, jos haluat, vastasi Ingrid hyväntuulisena.



Jälkiruuan olin valmistanut minä. Se oli tietenkin sahramipannukakkua Gotlannista tuodun sinivatukkahillon kera.



Kesäämme kuuluivat paitsi ruotsalaisherkut myös suomalainen musiikki, jota kävimme kuuntelemassa muun muassa KeiteleJazzissa.
- Mutta Alberto, enhän minä ymmärrä jazzista yhtikäs mitään, minä sanoin hieman huolestuneena, kun ajoimme kohti Äänekoskea.
- Kyllä sinä tällaista jazzia ymmärrät, Alberto vastasi.

Itse asiassa huomasin ymmärtäväni jazzia varsin hyvinkin, kun näin KeiteleJazzin päivän esiintyjät. Ensimmäisenä lauloi Anna Puu. Hänen esiintymisensä oli kovin hyväntuulista, ja meidän oli pakko jammata mukana, vaikka esiintymisteltassa oli valtaisan kuuma.



Seuraava jazznumero oli vielä enemmän minun mieleeni: lavalle nousi Haloo Helsinki! Ellillä oli oikein kesäinen meininki.



Ja pojat olivat myös vauhdissa. Jukka tosin jää tässä Jeren ja Leon taakse piiloon.



Päivän pääesiintyjä oli aina yhtä energinen PMMP. Nyt onkin tarpeen yrittää nähdä Mira ja Paula mahdollisimman monta kertaa ennen kuin bändin ura päättyy. Onneksi meillä on Alberton kanssa liput vielä kahdelle keikalle lokakuussa.



Kolmen mainion keikan jälkeen ajoimme hyvillä mielin Äänekoskelta kotiin.
- Voisinpa lähteä jazzfestareille toisenkin kerran, minä totesin Albertolle, joka myhäili tietävän näköisenä takaisin.