Hieman taidetta ja virallisen trippavertailun ensimmäinen osa

Alberton heräillessä aamulla Genovassa me muut nautimme jo aamupalaa Firenzessä ja suunnittelimme päivän ohjelmaa. Koska Firenze on todellinen taidekaupunki, päätimme tutustua ensiksi johonkin museoon. Tiesimme, että Alberto haluaisi mukaan Uffizille – Caravaggion teosten takia tietenkin – joten valitsimme tämän kuuluisan gallerian sijaan Bargellon, jonka muurien sisällä voi myös nähdä taiteen merkkiteoksia.

Lähdimme tassuttelemaan hotellilta kohti Bargelloa, mutta yllättäen törmäsimme jonkinlaiseen taiteeseen jo hotellin lähikadulla.
- Mikä ihme tuo on? minä ihmettelin ääneen.



Hetken aikaa oudon näköistä seinää tarkasteltuamme ymmärsimme, että seinän täyttävät paperipalaset olivat dollarin seteleitä. Päättelimme yhteisvoimin, etteivät ne voi olla aitoja, vaikka joku tuntuikin keränneen matkakassaa Atlantin taa napsimalla seteleitä seinältä omaan käyttöönsä.

Sitten pääsimme Bargellolle. Sisäpihan nähtyäni oli varma, että Alberton on seuraavalla kerralla päästävä mukaan tähän museoon. Keskiaikainen rakennus oli lumoava. Yläkertaan johtavia portaita vartioi pieni leijona.



Katsastimme kuitenkin ensin museon sisäpihan, jossa oli vanhaa kunnon hyvän ajan veistotaidetta. Tämä teos taisi jollain tavalla esittää Venusta.



Arvokkaimmat teokset olivat sisätiloissa. Olimme hieman hämmästyneitä siitä, kuinka monipuolista esineistöä Bargellossa oli. Parhaiten mieleen jäivät kuitenkin veistokset, joista monenlaisia lintuja esittävä teos oli varmasti vanhan harmaapäänallen mieleen. Tämän koskettavan krusifiksin puolestaan uskotaan olevan nuoren Michelangelon työtä.



Bargellon luultavasti kuuluisin teos on Donatellon Daavid. Kun tarkastelin veistosta oikein huolellisesti, huomasin, että Goljatin pää todellakin oli irrallaan Daavidin jalkojen juuressa. Melkoista julmuutta taiteen nimissä!



Antoisan Bargello-kierroksen jälkeen suuntasimme Ponte Vecchiolle, koska meidän oli määrä tavata sisareni Maria siellä.



Heti sillalle päästyämme ymmärsin, ettei tapaamispaikka ollut paras mahdollinen: Ponte Vecchiohan on aina hirveän ruuhkainen.
- No, ehkä yksinäinen karhu kuitenkin erottuu ihmisten joukosta, minä ajattelin ja tunkeuduin tungokseen muut perässäni.



Lopulta löysimme Marian helposti. Vilkuttelimme Ponte Vecchiolta kuin pikkukarhuina ikään.



Sillalla seistessämme aurinko alkoi vähitellen laskea. Maisema asettui varsin tunnelmalliseksi.



Tunnelmallinen olotila sai minut miettimään, milloin Alberto mahtaisi ilmoitella itsestään – hänenhän piti saapua Firenzeen jo aamujunalla. Kuinka ollakaan, juuri silloin puhelimeni piipitti mekkoni taskussa kuin Viivi konsanaan. Viesti oli Albertolta:

“Odotan teitä La Fonticinessa. Tulkaa pian, trippa jäähtyy.”

Vanha harmaapäänalle ja vaari-Orso naureskelivat hieman Alberton trippa-viestille, mutta yhtä kaikki lähdimme joukolla Santa Maria Novellan rautatieaseman suuntaan löytääksemme Alberton ja saadaksemme syödäksemme.
- Mitä se trippa oikein on? vanhan harmaapäänallen muori kysyi tassutellessamme jonomuodostelmassa.
- Lehmän mahalaukkua, minä vastasin.

Le Fonticine oli varsin viehättävä ravintola, josta sai kunnon italialaista ruokaa. Koska söimme isolla seitsemän karhun porukallamme melkoisen määrän annoksia, esittelen tässä vain joitain valittuja.

Antipastoista toimii aina perinteinen leikkelelautanen. Le Fonticinen annoksessakaan ei ollut pienintäkään valittamista.



Hyvä valinta alkuun oli myös carpaccio, jonka kanssa tarjottiin parmesaania sekä artisokkaa.



Alberto ei voinut vastustaa marinoituja anjoviksia, jotka tarjoiltiin rapean leivän kera.



Pasta-annokset maistuivat myös mainioilta. Listan kastikkeissa oli tarjolla mm. villisikaa ja ankkaa.





Yllätyksellisimmän annoksen valitsi vanhan harmaapäänallen muori. Hän halusi syödä kasvisruokaa ja sai – juustosta tehdyn kipposen täynnä artisokkaa. Koska juustokippo oli varsin täyttävää syötävää, minäkin sain maistaa sitä pikkuisen. Herkullistahan se oli!



Kun kaikkien muiden vatsat olivat jo täynnä, Alberto tilasi tyynesti tarjoilijalta vielä annoksen trippaa.
- Olen aina halunnut tietää, kumpi on parempaa, trippa alla fiorentina vai trippa alla romana. Roomalaisena minulla on toki suosikkini, mutta annan firenzeläiselle mahalaukulle kuitenkin mahdollisuuden – voin sitten Roomassa suorittaa vertailevan tutkimuksen ja julistaa voittajan.

Pian trippa tuotiin pöytään. Kaikki tuijottivat Albertoa, kun tämä maistoi annostaan.



- Maistuu ihan suomalaiselta läskisoosilta, Alberto totesi.
Sen kommentin jälkeen minäkin uskaltauduin maistamaan pienen palan trippaa – eikä se ollut lainkaan pahaa. Mutta se jäi vielä arvoitukseksi, kumpi tapa valmistaa trippaa on parempi, firenzeläinen vai roomalainen.

Illallisen jälkeen Maria lähti tassuttelemaan kotiinsa. Ennen kuin erosimme, ihmettelin hänelle sitä, kuinka kiireiseltä ja salamyhkäiseltä veljemme Sergio oli vaikuttanut tavatessamme hänet Milanossa.
- Eihän siihen ole kuin yksi mahdollinen selitys, Maria totesi hymyillen. - La Donna.
Marian katse oli niin salaperäisen näköinen, etten uskaltanut udella enempää. Albertoa, vanhaa harmaapäänallea ja vaari-Orsoa sen sijaan hihitytti vallan vietävästi.

Seuraavalla kerralla seikkailumme Firenzessä jatkuvat ja saatte kuulla, miten Alberto pääsi näkemään matkamme ensimmäisen Caravaggiot.