Yön aikana hotellimme eteen oli pystytetty tori, joka olikin vallan mainio. Alberto ja vaari-Orso innostuivat heti runsaasta kasvistarjonnasta ja alkoivat samantien suunnitella kolmen ruokalajin illallista. Ikävä kyllä minun oli pakko muistuttaa heitä, ettei meillä ollut hotellissamme keittomahdollisuutta ja että olimme muutoinkin poistumassa kaupungista piakkoin.
Kalakojut inspiroivat erityisesti minua ja vanhaa harmaapäänallea, sillä olemme suuria meriötököiden ystäviä. Varsinkin mustekalojen lonkerot näyttivät vallan maukkailta.
Koska vanha harmaapäänalle ja hänen muorinsa ovat hurjia oopperafaneja, he halusivat tietenkin vierailla La Scala -oopperan museossa. Niinpä lähdin viemään heitä oopparatalolle. Totesimme kaikki tyynesti, että ollakseen niin kuuluisa oopperatalo La Scala näytti ulkopäin varsin vaatimattomalta.
Mutta eipä hätää, sisällä museossa oli vaikka mitä hienoa näyttävistä oopperapukuluonnoksista – ja puvuistakin – omituisiin soittimiin asti. Hienointa oli tietenkin kurkistaa oopperasaliin, jossa kaikki maailmankuulut oopperalaulajat ovat esiintyneet, mukaan lukien vanhan harmaapäänallen muorin ykkössuosikki Juha Uusitalo.
Kun minä ihmettelin vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa kanssa Milanon oopperapyhättöä, Alberto seikkaili vaari- ja mummo-Orson kanssa toisaalla. En ollut kauhean yllättynyt, kun kuulin seurueen käyneen La Libreria Militare -sotakirjallisuuskirjakaupassa. Pikkuinen kirjakauppa ei ehkä näytä ulkoa kovin kummoiselta...
… mutta sisältä se on näkemisen arvoinen. Hyllyt kohoavat kattoon saakka, ja jos ylähyllyiltä tarvitaan jotain, avuksi otetaan tikapuut.
Erillisten retkien jälkeen tapasimme Milanossa asustavan veljeni Sergion Duomon aukiolla. Sergio oli kovin kiireisen ja vähän salaperäisenkin oloinen mutta sanoi kuitenkin ehtivänsä kanssamme tutustumaan katedraaliin.
Ennen sisälle menoa Sergio kehotti kuitenkin kaikkia katsomaan korkeuksiin, missä kultainen Madonnan patsas loisti auringonvalossa. Vanhan harmaapäänallen muori ja mummo-Orso huokailivat yhteen ääneen.
Sisällä katedraalissa huokailut ymmärrettävästi jatkuivat, sillä komeahan tämäkin Duomo on.
- Mutta onhan täällä myös tarjolla jonkinlaista inhorealismia, Alberto totesi erään patsaan äärellä. - Vai onko tässä kyseessä anatominen näyttely?
- Hys, Alberto, minä yritin hillitä. - Sehän on Pyhä Bartolomeus!
Katedraalista siirryimme hieman maallisempaan paikaan, Galleria Vittorio Emmanuele II:een. Emme uskaltaneet kurkistella Pradan ja Guccin kauppoihin, mutta tapasimme varsin ystävällismielisen pegasoksen, jonka kanssa jutustelimme hetken.
Myös Rooman susi sekä Romulus ja Remus olivat päässeet mukaan tähän upeaan ostoskeskukseen – tosin vain lattiamosaiikissa.
Kaupunginkatselu oli hieman uuvuttanut itse kutakin, joten palasimme hotellille. Ehdotimme Sergiolle, että tämä lähtisi kanssamme syömään, mutta hieman vältellen Sergio ilmoitti, että hänellä oli muuta menoa.
- Minulla olisi tiedossa paikka, jossa saa napolilaista pizzaakin, Alberto yritti.
- Tarkoitat varmaan Frijenno e Magnannoa, Sergio vastasi. - Sieltä saa aivan mainiota pizzaa, mutta ikävä kyllä tällä kertaa en ehdi mukaanne.
- Olipas Sergiolla kiire, minä ihmettelin kun olimme hyvästelleet veljeni ja istahdimme piskuisen pizzerian pöytään.
Frijenno e Magnannoa ei ollut suotta kehuttu, sillä pizzat olivat erittäin maittavia ja aivan oikean napolilaisen oloisia! Minä ja vanha harmaapäänalle valitsimme tietenkin mereneläväpizzan, joka oli päällystetty mustekalalla ja kuorissaan olevilla simpukoilla.
Muille maistui enimmäkseen Capricciosa, joka sekin näytti herkulliselta.
Vatsat täynnä makoisaa pizzaa olikin hyvä lähteä juna-asemalle ja jatkaa matkaa kohti Firenzeä. Juna-asemalla Alberto järjesti pienen yllätyksen:
- Taidan mennä tänä iltana elokuviin, hän ilmoitti. - Genovalaisen ystäväni Marcon Cinema Capuccinissa on tänään näytös, joten taidan poiketa sen kautta ja tulla perässä Firenzeen huomenna aamupäivällä.
Onneksi kaikki olivat jo niin tottuneita Alberton lennokkaisiin tempauksiin, ettei tästä erikoisjärjestelystä aiheutunut sen kummempaa päänvaivaa. Meidän muiden matkatessa Frecciarossalla Firenzeen Alberto puolestaan nousi Genovan-junaan. Seuraavana päivänä kuulimme, mitä Genovassa tapahtui, joten annetaanpa Alberton kertoa:
Marco olikin minua vastassa jo asemalla, josta suuntasimme välittömästi kohti Cinema Capuccinia, sillä elokuvanäytöksen alkuun ei ollut enää pitkääkään aikaa. Matkalla ehdimme kuitenkin poiketa I Tre Merlin kautta. Tuo mainio ravintola-enoteca ei ollut vielä auki, mutta paikalla ollut mukava nuori neiti suostui myymään minulle muutaman pullon paikan mainiota viiniä kuultuaan, kuinka kaukaa olin saapunut. Sain vielä kaupan päälle hienon I Tre Merli -kassin ja T-paidan! Sitten suunnistimme kohti Cinema Cappuccinia.
Marcon laitellessa elokuvaa esityskuntoon minulla oli hetki aikaa ihastella teatterin elokuvajulisteiden koristamaa aulaa.
Hetken kuluttua ihmisiä alkoikin jo saapua ja Marcolla piti kiirettä lippuja myydessä. Paikalle saapui myös naapurissa sijaitsevan kapusiiniluostarin apotti, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanasen elokuvan alkua odotellessa. Marco päästi ystävällisesti minut katsomaan elokuvaa ilmaiseksi – mikä olikin ihan mukavaa, silllä illan elokuva, La variabile umana -niminen dekkaritarina, ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, joten rahani säästyivät tällä kertaa parempaan rainaan.
Elokuvan jälkeen menimme syömään läheiseen trattoriaan, jonka Marco tiesi tarjoavan oivallista focaccia col formaggiota. Eikä Marco tälläkään kertaa ollut väärässä – söin ehkä elämäni parhaan focaccio col formaggion.
Illallisen jälkeen istuimme vielä pikkutunneille asti terassilla tuopin ääressä höpöttelemässä niitä näitä. Aivan mahtavaa!
Grazie mille, Marco!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti