Koska pääsimme lähtemään hotellilta vasta suhteellisen myöhään, houkutus käydä brunssilla The Mermaid Innissä ennen Keskuspuistoon tassuttamista kasvoi vastustamattomaksi. Sitä paitsi on vaikeaa jaksaa puistoretkeilyä, jos vatsa ei ole saanut mitään syödäkseen. Niin, ja onhan sitä nyt ainakin kerran käytävä brunssilla, jos kerran on New Yorkissa.
Brunssi oli yllättävän vähäkalainen. Me olimme kuitenkin sitä mieltä, että kalaravintolassa pitää tilata mereneläväisiä. Niinpä valitsimme leivän, jonka välissä oli ostereita ja rapuja. Lisukkeena oli herkullisen kipakkaa pico de gallo -salsaa ja valtava kasa ranskanperunoita.
- Kun pääsen kotiin, en syö ranskalaisia vuoteen, Alberto huokaisi.
Sitten pääsimme itse puistoon. Koska se oli valtava - noin neljä kilometriä pitkä ja 800 metriä leveä - meidän piti suunnitella reittimme tarkasti, koska halusimme nähdä paljon asioita eri puolilla puistoa. Ikävä kyllä puistossa suunnistaminen ei ollut aivan niin helppoa kuin olisi voinut olettaa, mutta toisaalta pienet polut veivät aina jonkin mielenkiintoisen äärelle.
Central Parkissa on useita viehättäviä vesialueita, joista ensiksi päädyimme suurimman, Jacqueline Kennedy Onassis Reservoirin, äärelle.
Lenkkeilijät ja koirien ulkoiluttajat kiersivät valtavaa tekojärveä, mutta järvessä ja sen rannoilla oli jotain paljon mielenkiintoisempaa. Tähyillessämme veden yli Upper East Siden rakennuksia kuulimme yhtäkkiä ääntä aivan tassujemme juuresta:
- Hello guys, how are you? kysyi rannalle noussut sympaattisen oloinen kilpikonna.
- Hi there, vastasi Alberto. - Kaunis päivä tänään, joskin hieman liian kuuma meille karhuille.
- Well, meitä kilpikonnia se ei haittaa, kun olemme suurimman osan ajasta tuolla viileässä vedessä, mutta välillä on mukavaa piipahtaa tässä rannalla vaihtamassa kuulumisia ohikulkijoiden kanssa. Mistäspäin maailmaa te muuten olette, jos saan kysyä? Puheenpartenne ei kuulosta kovin täkäläiseltä.
Uusi ystävämme oli hieman hämmästynyt kuullessaan, että olemme Suomessa asuvia italialaisia nalleja. Jutusteltuamme hetken niitä ja näitä meidän piti jatkaa matkaamme - kilpikonnalla sen sijaan ei ollut kiire mihinkään.
- Viekääpä terveiset sinne Suomeen ja Italiaan, jos törmäätte tuttuihini. Minä puolestani taidan suunnistaa täältä tekojärveltä kotiin Turtle Bondiin - hyvässä lykyssä ehdin sinne jo huomiseksi.
Vasta jatkettuamme matkaamme tajusin unohtaneeni kysyä, minne kilpikonnat menevät talvella, sillä New Yorkissahan voi olla ihan luminen talvisää. Se ei tuntuisi äkisti ajatellen sopivan kovin hyvin kilpikonnille. Mutta kesäisessä helteessä kilpparit tuntuivat viihtyvän varsin mainiosti.
Central Park oli täynnä viheriöitä, joilla ihmiset lepäilivät ja pelasivat erilaisia pelejä. Me sen sijaan tassutimme eteenpäin...
... ja mitä näimmekään!
- Hah! minä innostuin. - Täältä pääsee Narniaan!
- Rakkaani, Alberto yritti. - Kuinka voit olla täysin varma siitä, että tämä on juuri se oikea lyhtypylväs? Niin, ja itse asiassahan se lyhtypylväs oli siis itsessään jo Narniassa, joten...
- Joten me olemme siis päässeet Narniaan! minä huudahdin innokkaana ja lähdin eteenpäin.
Hetken aikaa eteenpäin kuljettuamme huomasin, ettei paikalla kuitenkaan näkynyt sen paremmin fauneja kuin Valkeaa Velhoakaan, joten tulin siihen tulokseen, että ehkä olimme sittenkin edelleen New Yorkissa emmekä Narniassa. Satuolentojen sijasta pääsimme tutustumaan Keskuspuiston lintuihin. Ensin törmäsimme komeannäköiseen haikaraan, joka kahlaili ylväänä Turtle Bondin rannassa.
Seuraavaksi tapasimme vanhan tuttumme punarintarastaan, jonka koko perhe - tai paremminkin koko laaja suku - oli majoittunut Central Parkiin.
- Tämä punarintarastas on varmaan Amerikan yleisin lintu, minä totesin.
- Tämä kaveri tosin näyttää ihan Angry Birdsistä karanneelta, vitsaili Alberto varsin tuimannäköistä lintua tarkkaillessamme.
Yleisesti esiintyvän rastaan vastapainoksi saimme nähdä todellisen harvinaisuuden - jos näkemisestä varsinaisesti voi puhua. Osuimme paikalle, kun joukko ihmisiä tähyili kameran linssin läpi erääseen puuhun. Paikalla ollut nainen kertoi, että puussa oli pesä, jossa kolibri hautoi muniaan ja että se oli Central Parkissa hyvin harvinaista. Mekin yritimme tiirailla puuhun, mutta näimme vain oksia ja lehtiä. Tiedoksi kuitenkin saatettaneen, että jossain tässä puussa se pesä oli:
Kun tulimme siihen tulokseen, että näköhavainnon saaminen kolibrista olisi mahdotonta, jatkoimme matkaa ja puiston maisemien ihastelua. Puiden lomasta pilkotti pilvenpiirtäjiäkin.
The Lakella ihmiset soutelivat romanttisesti kesäpäivän auringossa. Minusta puuhaa oli kuitenkin hauskempi seurata varjosta.
Sitten näimme samaisella järvellä käsittämättömän näyn.
- Mamma mia! Eihän tämä mikään Venetsia ole! minä aloin paasata, kun gondoli lipui ohitsemme.
- Ehkä gondolieeritkin käyvät täällä kesälomalla, Alberto yritti vitsailla rauhoittaakseen minua.
Soutelun jälkeen saimme nähdä hieman vauhdikkaampaa menoa, sillä saavuimme karusellille, joka tosin oli piilotettu pieneen rakennukseen. No, ehkä karusellin hevosilla olisi talvisin ulkosalla turhan kylmää.
- Missä se ruispelto nyt sitten on? minä kysyin, kun kurkistimme sisälle karuselliin.
- Mitä sinä tarkoitat? Alberto ehti ensin ihmetellä ennen kuin hänellä välähti. - Se on vain kirjan nimessä, hän vastasi. - Ei siinä kirjassa ole sieppariakaan. Mutta tämä karuselli on.
Central Parkissa oli myös valtava määrä patsaita, eikä eläimiä ollut onneksi unohdettu niidenkään kohdalla. Mm. Balto-niminen koira on saanut patsaan puistoon, koska se auttoi kuljettamaan kurkkumätälääkettä Alaskassa ja tällä tavoin estämään pahan epidemian. Kyllä siitä hyvästä patsaan ansaitseekin.
Eläinpatsaiden lisäksi näimme jälleen eläviä eläimiä. Oravat peuhasivat innokkaina.
Myös eräs ankanpoika oli saanut oman patsaansa puistoon. Hänen keralleen oli veistetty joku setä nimeltä Hans Christian Andersen. Ihme juttu, että mies oli tanskalainen mutta sai silti itsestään patsaan New Yorkiin.
Hienoin puiston patsaista oli kuitenkin Liisa Ihmemaassa. Patsaassa olivat Alicen lisäksi mukana Hullu Hatuntekijä, Irvikissa ja Valkoinen Kani. Sienillä saattoi käydä istahtamassa ja otattaa itsestään valokuvan.
Vielä ennen lähtöämme puistosta ehdimme nähdä vaarallisen pedon! Haukka ei ollut moksiskaan vaan istui vain nurmikolla. Puusta vaaniminen olisi voinut olla tehokkaampaa, mutta toisaalta olimme onnellisia, että haukka oli maassa, sillä silloin se tuskin himoitsi meitä seuraavaksi ateriaksi.
Haukan nähdessämme olimme kiertäneet puistossa jo melkoisen tovin. Yhtäkkiä kuulimme ääniä puiston ulkopuolelta.
- Tuolla tapahtuu jotain! Mennään katsomaan! Alberto innostui.
Puikkasimme puistosta 5th Avenuelle ja näimme, että meneillään oli mahtava paraati, jota oli katsomassa valtava määrä ihmisiä. Tungimme itsemme hieman lähemmäksi kadun reunaa, jotta näkisimme paremmin, mistä oli kyse. Pian selvisikin, että oli Puerto Rican Day ja paraati järjestettiin sen kunniaksi.
Paraati jatkui ja jatkui, ja näimme aina vain uusia osastoja. Puerto Ricon värit olivat kaikkialla, ihmiset heiluttivat lippuja, ja osa marssijoista oli pukeutunut kansallispukuihin.
Emme onnistuneet näkemään koko paraatia, joten varsinaiset paraatikuningatar ja -kuningas jäivät meiltä näkemättä. Monella osastolla oli kuitenkin oma kaunis paraatiprinsessansa.
Pian näimme univormupukuisten miesten osaston.
- Katso Alberto, tuolla on poliiseja! minä huudahdin.
- Mutta rakas Olivia, siinä lukee Correction Department, Alberto oikaisi minua.
- Haa, he siis korjaavat jotain, minä tulkitsin.
- No eivät varsinaisesti, Alberto huokaisi. - He ovat vanginvartijoita.
Hulppean paraatin jälkeen oli aika shoppailla hieman. Jo edellisellä New Yorkin -matkallamme olimme tehneet hyödyllisiä hankintoja HBO Shopista, joten olihan meidän poikettava siellä tälläkin kertaa.
Pienen kaupan hyllyt notkuivat Game of Thrones -t-paitoja, joten valinta ei ollut todellakaan helppo. Sekä minä että Alberto saimme tuhlattua kumpikin kauppaan melkoisen osan matkakassastamme.
Meillä oli päivälle myös toinen Game of Thronesiin liittyvä suunnitelma. Koska emme voineet katsoa sarjan uusinta jaksoa hotellihuoneessamme, Alberto oli selvittänyt, missä pääsisimme näkemään sen. Ja kuinka ollakaan, hän oli helposti löytänyt Professor Thom's -nimisen pubin, josta kerrottiin, että sarjan ensimmäisen jakson esityksen aikaan paikalla oli ollut myös G.R.R. Martin. Se oli selvästikin oikea paikka mennä seuraamaan Game of Thronesin neljännen kauden toiseksi viimeistä jaksoa.
Olimme paikalla jo monta tuntia ennen jakson alkua, koska HBO Shopin myyjä oli varoittanut meitä siitä, että Professor Thom's saattaisi täyttyä hyvissä ajoin ja hyvinkin nopeasti ennen uuden jakson esitystä. Paikka oli aluksi melkoisen tyhjä, joten saatoimme istuskella rauhassa ja katsella ympärillemme. Sain myös todeta olevani tosi nainen - tai siis naaraskarhu. Ainakaan tietääkseni Alberto ei ole Yankees-fani.
Vähitellen baari alkoi täyttyä, ja aloimme olla tyytyväisiä siihen, että saavuimme paikalle ajoissa. Saimme paikat pöydän äärestä ja pystyimme katsomaan televisiota - niitä oli Professor Thom'silla muuten useita kymmeniä - istualtamme. Verryttelyksi katsottiin valoisassa ja meluisassa ympäristössä sarjan edellinen jakso, mutta kun uusi jakso alkoi, valot sammutettiin ja ihmiset hiljenivät. Baari oli silloin tupaten täynnä, ja ihmiset tosiaankin kuuntelivat, mitä näyttelijät ruudulla puhuivat. Huokailuja, naurua, kannustushuutoja ja eläytymistä yleisöstä tosin kuului vielä enemmän kuin kotisohvalta minun suunnaltani.
Kun pääsimme takaisin hotellille, kertasimme vielä, mitä HBO-kaupasta tuli ostettua... Niin, no t-paidoillahan on aina käyttöä.
Seuraavalla kerralla saatte kuulla loppumatkamme kuulumiset. Käymme mm. poliisimuseossa ja ihmettelemme eri osterilajikkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti