tiistai 20. tammikuuta 2015

Lapsenmielistä ajanvietettä

Koska sukulaisillamme oli hyvin aikaa jäädä luoksemme joulun jälkeen, ehdimme tehdä lasten kanssa kaikenlaista mukavaa. Sergio osoitti olevansa lapsenmielinen ja päätti viedä Viivin, Vittorion ja Giulian Paddington-elokuvaan. Lapset olivat kovin innoissaan, koska - kuten tiedämme - karhupäähenkilöt ovat kovin harvinaisia teatterilevitykseen pääsevissä elokuvissa. Yleensähän pääosiin on aivan epäloogisesti valittu ihmisiä.



Kun lapset tulivat elokuvista, vöyhkääminen oli melkoista. Paddington oli joutunut elokuvassa hengenvaaraan mutta tietenkin pelastunut. Lapset olivat kuitenkin jännityksestä vielä innoissaan. Viivikin piipitti siihen malliin, että oli selvää, että elokuva oli ollut hänelle mahtava kokemus.

Ensin olimme kovin tyytyväisiä, kun näimme, kuinka hauskaa lapsilla oli. Sitten yläkerrasta alkoi kuulua omituisia ääniä. Kun kurkkasimme kylpyhuoneeseen, näimme Viivin ja Vittorion ammeessa. Giulia seisoi ammeen vieressä naama virneessä.
- Mamma mia! Mitä te oikein touhuatte? minä huudahdin.
- Ei hätää Olivia-täti, Giulia selitti. - Me vain leikimme vedenpaisumusta. Sellainen oli siinä Paddington-elokuvassakin.
Totta totisesti oli onni, ettei vesi ollut ehtinyt vielä täyttää edes ammetta. Elokuvamittaiseen vedenpaisumukseen asuntomme on kerrassaan liian pieni.



Hienot kokemukset eivät loppuneet Paddington-elokuvaan. Alberto oli lähdössä seuraamaan vanhojen tuttujemme finnhirdiläisten harjoituksia, joissa olisi tiedossa viikinkiajan aseiden käyttöä sekä jousiammuntaa hevosten selästä käsin. Lapset halusivat tietenkin mukaan. Varsinkin Vittorio olisi halunnut myös itse ratsastamaan ja ampumaan hevosen selästä jousella, mutta Alberto katsoi parhaaksi jättää temput Finnhirdin Kirsin ja Tuulin hoidettaviksi, joten lapset vain ihastelivat vierestä.





Marian mielestä lapset tarvitsivat myös taidekokemuksen. Onneksi Jyväskylässä oli tarjolla lapsiakin kiinnostavaa taidetta - Jyväskylän taidemuseo esitteli nimittäin mangaa.



Näyttelyssä oli esillä erilaisia mangan lajeja niin vitriinissä kuin kaikkien kävijöiden luettavanakin. Näyttelytilassa oli myös pöytä, jonka ääreen oli mahdollista pysähtyä piirtämään oma näkemyksensä japanilaisesta sarjakuvasta. Moni oli innostunut myös taiteilemaan kuvan anime-elokuvien klassikkohahmosta, aina yhtä ihanasta Totorosta.



Tärkeä osa näyttelyä olivat myös mangaharrastajien tekemät kuvat. Joukossa oli myös miekkailuseurasta tutun Terhin tekemää mangataidetta, joka osoittautui varsin korkeatasoiseksi.
- Terhin taidetta löytyy myös DevianArtista, jos googlaa hänen taiteillijanimellään Satsuna, totesi Freija hetken tassutietokonettaan tutkittuaan.



Japani-teema jatkui aivan taidemuseon vieressä olevassa Suomen käsityön museossa.
- Tottakai käsityötkin ovat taidetta, Maria totesi asiantuntevasti.
Ja todellisia taideteoksia käsityön museolle olikin löydetty, nimittäin valtavan hienoja cosplay-asuja. Henkeä haukkoen lapsetkin katsoivat kuningatteren asua ja punaista asua, joka oli Aron morsiamet -mangasarjasta.





Japanilainen tunnelma ei loppunut vielä siihenkään.
- Jos käsityöt ovat taidetta, nuketkin voidaan sisällyttää taiteeseen, Maria pohti.
Niinpä joukkio tassutteli seuraavaksi Keski-Suomen museolle, jonka perusnäyttely esittelee Keski-Suomen historiaa mutta jossa sattui olemaan japanilaisten keräilynukkejen ja -figuurien näyttely.

Museoon oli saatu mukava määrä erityylisiä nukkeja, joiden lajit oli esitelty lyhyesti.



Vittorio oli oikein jaksanut perustaa nukeista, mutta tytöt olivat innoissaan. Freijan ja Victorian suosikkeja olivat Pullip-nuket, joista erityisesti Batgirl-nukke kiinnosti heitä.



Nukkeja oli kaikenlaiseen makuun - paitsi tietenkin Vittorion. Valkoinen hempeä nukke oli saanut vierelleen mustanpuhuvan nuken. Ja heidän seurassaan oli vielä sammakkokin.



Pallonivelnuket olivat saaneet oman vitriininsä. Niiden joukosta löytyi surumielinen sarvipää.



Mutta samassa vitriinissä oli myös vaaran aiheuttaja, nimittäin vampyyri, joka vaani viattomia nukkeja geishan valeasussa.



Manganäyttely on jo sulkeutunut, mutta cosplay-asut ja keräilynuket ovat vielä nähtävillä. Lapset suosittelevat näyttelyitä varauksetta kaikille aiheesta vähänkään kiinnostuneille.

Ei kommentteja: