Muinaisia esineitä sekä kissoja ja hiiriä

Hiihtoloman olemme aina ennen viettäneet Suomessa, vaikkemme olekaan erityisen kovia hiihtämään. Nyt teimme kuitenkin poikkeuksen ja lennähdimme Lontooseen, sillä edellisestä käynnistä siellä oli kulunut aivan turhan pitkä aika. Viivin mukaan saaminen tosin osoittautui tälläkin kertaa liian vaativaksi tehtäväksi - hän kun ei kuulemma lähde minnekään ilman ystäviään Victoriaa ja Freijaa.

Lentomme saapui Gatwickin kentälle illan suussa, ja heti sen laskeuduttua olin huomaavinani Albertossa säpinää.
- Mikäs sinua nyt hermostuttaa? kysyin. - Mehän olemme lomalla, eikä meillä ole kiire minnekään.
- Mietin vain, ehdimmekö vielä McGlynn'sille syömään ennen kuin siellä suljetaan keittiöpuoli. Tekee niin mieli pubihampurilaista, Alberto tuskaili.
- Emmeköhän me ehdi, minä lohduttelin.

Pienimuotoisen junaseikkailun jälkeen ehdimme todellakin aivan ajoissa hotelliimme St. Pancrasin ja King's Crossin asemien nurkille ja myös jo monelta matkalta tutun lähipubimme McGlynn'sin lihapatojen ääreen.



Minä iskin oitis silmäni steak and kidney pie -piirakkaan. Alberto puolestaan otti himoitsemansa burgerin.





Minulla tosin oli epäilykseni siitä, ettei hampurilainen ehkä ollut ainoa syy kiirehtiä McGlynn'sille - ruokajuomaksi Alberto nimittäin tilasi alta aikayksikön tuopillisen real alea.



Ruokailun jälkeen olimmekin jo valmiita nukkumaan. Aamulla tassuttelimme ajoissa aamiaispöytään ja kahden tunnin aikaeroedun vuoksi olimme jo aikaisin virkeitäkin. Niinpä suuntasimme kohti British Museumia, joka sijaitsi mukavasti kävelymatkan päässä. Museon iso koko ei kauhistuttanut meitä tällä kertaa, koska olimme päättäneet katsoa vain pari kiinnostavaa osastoa ja välttää muumiosalien ahtauden, sillä olimme tutustuneet muumioihin jo aiemmilla käynneillämme.



Tällä kertaa olimme kiinnostuneet näkemään anglosaksilaisen Britannian esineistöä, viikinkiaikaa sekä ikoneita. Toki museossa ympäriinsä kävellessä törmää vaikka mihin mielenkiintoiseen, mitä ei olisi etsinytkään. Kuten tähän koristeelliseen kilpeen:



- Kylläpä on vaivalloista yrittää pitää tuollaista ehjänä taistelussa, minä päivittelin. - Kaunis maalaus menee helposti ihan piloille!
- Onneksi tässä kerrotaan, että kilpi on ainoastaan seremoniakäyttöön, Alberto rauhoitteli minua. - Ehkä se siksi onkin säilynyt niin hyvin.

British Museumin kokoelmissa on jonkin verran yli sata ikonia, ja niistä oli museon myymälässä oikein kirjakin. Näytteillä ikoneita oli muutamia. "Icon with the Triumph of Orthodoxy" esittelee Jumalanäiti-ikonin, jonka vasemmalla puolella seisovat keisarinna Theodora ja hänen poikansa keisari Mikael III. Toiselta puolelta Jumalanäiti-ikonia löytyy patriarkka ja kolme munkkia. Ikonin alaosassa on puolestaan pyhiä henkilöitä ja piispoja.



Tämä ikoni sen sijaan näyttäisi ensi katsomalta esittävän Pyhää Georgiosta eli Pyhää Yrjänää lohikäärmeen kimpussa. Tarkemmin katsoen ikonissa ei ole kuitenkaan lohikäärmettä vaan tällä kertaa Pyhä Georgios kuljettaa vieressään hevosensa selässä lasta. Saimme selville, että ikoni kuvaa tarinaa, jossa Pyhä Georgios pelastaa lapsen saraseeneilta Kreetalla ja kuljettaa tämän takaisin kotiin Mytilenen kaupunkiin. Ikoni on todella kaunis, vaikka se onkin aikojen saatossa vaurioitunut.



Suuri suosikkini British Museumissa ovat Lewisin saarelta löydetyt shakkinappulat, jotka ovat peräisin nähtävästi 1100 - 1200-luvulta ja jotka on tehty mursun syöksyhampaista ja luusta.



Shakkinappulat ovat todellisen käsityöammattilaisen työtä. Niiden yksityiskohtia voisi jäädä katselemaan koko päiväksi. Varsinkin hevoset ovat todella sympaattisia.



Kuningas ja kuningatar puolestaan näyttävät jopa epätoivoisilta tai ainakin vähintään mietiskeleviltä.



Nappuloissa on yksityiskohtia joka puolella. Näin hienoilta kuningas ja kuningatar näyttävät selkäpuoliltaan.



Shakkinappuloiden ja ikonien luota eteenpäin siirryttyämme näimme jotain erikoista.
- Katso Olivia, täällä esitellään myös vaihtoehtohistoriaa! Tässäkin on näytillä tällainen hieno steampunk-vekotin, Alberto innostui eräässä huoneessa mutkikkaan näköisen koneen äärellä.
- Rakkaani, eiköhän se ole aivan tavallinen kellokoneisto, yritin palautella Albertoa takaisin maan pinnalle.
- Mutta steampunkissahan kaikki toimii joko höyryllä tai sitten juuri kellokoneistoilla, Alberto yritti vielä vakuutella minua.



Alberto halusi myös ehdottomasti nähdä Sutton Hoon hautalöydökset, joten tassuttelimme seuraavaksi niiden äärelle. Veneeseen haudatun miehen täytyi olla varsin varakas ja tärkeässä asemassa, sillä hänen hautansa oli täynnä aarteita, jotka tosin olivat jo löydettäessä maaperän ja pitkän ajan kulumisen vuoksi huonossa kunnossa.

Tunnetuin esineistä on todennäköisesti upea kypärä, josta on tosin säilynyt vain palasia. Museossa oli ennallistus siitä, millainen kypärä on todennäköisesti ollut, mutta Alberto kuvasi tietenkin alkuperäisen kypärän, sillä aito asia on aina aito asia.



Haudassa oli mitä ilmeisimmin mukana myös mahtava kilpi, mutta sekin oli tullut varsin huonokuntoiseksi aikojen saatossa.



Haudassa ollut kulta sen sijaan oli säilynyt mainiosti. Tässä käsittämättömän upeassa vyönsoljessa on yhteenkietoutuneita eläinhahmoja. Voitte etsiä ne, jos pysytte kiemuroissa mukana.



Mitä ilmeisimmin hieno vyösolki oli miehelle tehty, mutta oli naisillakin kauniit korunsa. Nämä kaulakorut olivat löytyneet Gotlannista.



Näiden korvakorujen keralle oli puolestaan olemassa myös kaulakoru, mutta se ei ollut tällä kertaa näytteillä. Korvakorut itsessäänkin olivat hyvin kauniit.
- Ihmisten korvia nuo kyllä kaunistavat hienosti, minä totesin.



Seuraavaksi kaikille pikkukarhuille tiedoksi: Tämä ei ole viikinkikypärä, sillä viikingeillä ei ollut kypärissään sarvia. Kyseessä on siis harvinainen kelttikypärä rautakaudelta.



Kuten jo aiemmin kerroin, emme tällä British Museumin vierailullamme tavanneet yhtään muumiota. Mutta koska suoruumiit eivät ole muumioita, Alberto halusi ehdottomasti nähdä Lindow'n miehen.
- Minä en kyllä haluaisi kuoltuani museoon, vaikka pidänkin museoista kovin, minä sanoin.
- Kylläpäs sinä mietit synkkiä, Alberto totesi siihen.
- Niin, mutta ajattele, mies on joutunut ensin suohon ja sitten kahtena palasena tuhansien vuosien päästä lasilaatikkoon, minä selitin vielä.
- No, onhan hän hieman surumielinen näky, Alberto myönsi.



Koska meillä oli vielä mukavasti aikaa katsastaa museota ensisijaisten kiinnostuksenkohteidemme jälkeen, päätimme vilkaista Etelä-Amerikka-osastolle. Siellä tapasimme muhkean kalkkarokäärmeen, joka oli onneksi pelkkää kiveä.



Myös vaikuttavia turkoosiesineitä oli näytteillä. Niistä mieleenpainuvimpia olivat naamiot ja tämä kaksipäinen käärme.
- Etelä-Amerikka taitaa olla käärmeiden valtakuntaa, Alberto totesi.



Lopulta pujahdimme ulos British Museumin takaovesta, jotta saimme tervehtiä ovia vartioivia ylväitä leijonia ennen kuin meidän oli aika suunnata tapaamaan hieman toisenlaisia kissaeläimiä.



Seuraavaa kissatapaamista ennen pistäydyimme kuitenkin pubiin aterioimaan, sillä lounasaika alkoi olla jo käsillä. Minun teki mieleni Chicken tikka masalaa, josta Alberto kertoi mielenkiintoisen yksityiskohdan: ruoka ei itse asiassa olekaan intialainen vaan Brittein saarilla kehitetty. Ei siis ihme, että sitä saa jokaisesta pubista.



Alberto oli edelleen hampurilaistuulella. Hänen pekoni-juustohampurilaisensa näyttikin herkulliselta.



Kun kello alkoi olla kaksi ja pujahdimme jälleen kadulle, Alberto katsahti ympärilleen hämmästellen.
- Kauhea ihmismäärä! Ja kaikki tuntuvat olevan menossa tuohon taloon, jonka oven päältä meitä vaanii pelottavannäköinen silmäpari!
- Rakkaani, sinne mekin olemme menossa, minä selitin. - Siellä esitetään Cats-musikaalia.



Cats-musikaali oli tosiaankin palannut hetkeksi West Endiin, ja koska meillä oli mahdollisuus nähdä se, menimme tietenkin katsomaan. Grizabellan roolin lauloi Kerry Ellis, ja hän tulkitsikin Memoryn hyvin koskettavasti. Kaiken kaikkiaan Cats oli minusta viihdyttävä, vauhdikas, hauska ja välillä yllättäväkin. Alberto sen sijaan oli kriittisempi:
- Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Jesus Christ Superstaria lukuun ottamatta kaikissa Andrew Lloyd Webberin musikaaleissa on aina sama vika: niistä löytyy yksi legendaarinen hittibiisi, mutta muuten ne ovat melko yhdentekevää jollotusta!



Cats ei jäänyt päivän ainoaksi teatterielämykseksi. Koska kävimme katsomassa sen päivän matineanäytöksessä, saatoimme ostaa illalle liput Agatha Christien Hiirenloukkuun, joka on pyörinyt Lontoossa jo - yli 60 vuotta!



Teatterin aulassa oli taulu, josta saattoi katsoa, monesko esitys Hiirenloukkua oli parhaillaan menossa. Meidän esityksemme oli järjestysnumeroltaan 25955.
- Tätä lienee hieman vaikea päihittää, Alberto totesi lukua mielessään ynnäillessään.



Mistä Hiirenloukku sitten kertoi? Se on salaperäinen murhatarina, niin kuin on helppo päätellä, kun kyseessä on Agatha Christie. Paljon enempää en uskalla kertoa, sillä näytelmän lopussa meitä pyydettiin olemaan paljastamatta murhaajaa. Voimme suostua tähän, koska hän on kuitenkin kovin fiktiivinen.

Metrossa matkalla takaisin hotellille Alberto oli kuitenkin vielä kovin mietteliäs:
- Olemme nyt nähneet musikaalin kissoista ja hiirikin löytyi loukustaan, mutta miksei karhuista ole tehty kunnon musikaalia tai näytelmää?
- Ehkäpä sinun täytyy siis tarttua toimeen ja korjata tämä epäkohta, totesin hänelle puolileikilläni.
- Niin, ehkäpä tosiaankin. Ehkäpä eläkepäivillä sitten joskus, kun on aikaa...

Yhtä kaikki, kahden elämysrikkaan teatteriesityksen jälkeen uni maittoi. Seuraavana päivänä olikin vuorossa modernia taidetta - ja myös lisää teatteria. Siitä saatte lukea ensi postauksessa.