Nightwish ja hakkapeliittoja

Heinäkuun viimeisenä päivänä suuntasimme Tampereelle nähdäksemme viimeinkin Nightwishin uusimman levynsä "Endless Forms Most Beautiful" kiertueella. Konsertti järjestettiin Ratinan stadionilla. Ennen Nightwishia katsastimme toisen lämmittelijäbändin, Children of Bodomin keikan. Alexi Laihon kitarointi oli kohdillaan, vaikkei hänen bändinsä musiikki olekaan koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini. Alberto sen sijaan vaikutti tyytyväiseltä, vaikka valittelikin äänentoiston huonoja soundeja.



Pienen odottelun jälkeen - itse asiassa hieman etuajassa - pääsimme itse asiaan: Nightwish valtasi lavan ja avasi totutusti keikan uusimman levynsä avausraidalla, tällä kertaa siis Shudder Before the Beautiful -biisillä.



Saimme myös tietää, että keikka taltioitiin dvd:tä varten. Tämä olikin mainiota, sillä se oli yksi parhaista ellei paras Nightwish-keikka, jolla olen ollut.



Olimme nähneet Alberton kanssa Floor Jansenin laulamassa Nightwishin keulahahmona jo kaksi kertaa aiemmin, joten osasimme odottaa hyvää. Siitä huolimatta olimme äimistyneitä siitä, miten hyvä Floor oli - sekä vanhat että uudet laulut istuivat hänen suuhunsa kuin kuono päähän. Koko yleisö oli lumoutunut, kun Floor käveli catwalkille ja lauloi Sleeping Sunin.
- Paras Sleeping Sun koskaan, Albertokin totesi.





Mutta joutuipa Marcokin yksin catwalkille. Silloin syntyi myös yksi konsertin ehdottomista huippuhetkistä, sillä Marco esitti The Islanderin yritettyään ensin vitsailla jotain. Kauniin kappaleen tunnelmissa vitsit kyllä unohtuivat.



Nightwishin taustavideo, valot ja pyrotekniikka ovat ennenkin olleet näyttäviä, mutta tällä kertaa ne taisivat viedä voiton edellisiltä kiertueilta. Tampereen ilta pimeni mukavasti keikan aikana, joten kaikki show'n tehosteet pääsivät todella oikeuksiinsa varsinkin keikan loppupuolella.





Keikan loputtua sekä yleisö että bändi vaikuttivat kovin tyytyväisiltä. Saimme nauttia myös upeasta ilotulituksesta.



Meillä oli alkaneelle viikonlopulle muutakin ohjelmaa, joten emme lähteneetkään ajamaan takaisin Jyväskylään. Nightwishin keikan takia tai jostain muusta syystä Tampereen hotellit olivat kuitenkin melkoisen täynnä eikä kohtuuhintaista huonetta löytynyt, joten ajoimme Hämeenlinnaan ja majoittauduimme sinne.

Herättyämme seuraavana aamuna Hämeenlinnassa meidän oli mitä pikimmiten suunnattava kulkumme Tammelaan, jossa oli Alberton vuoro joutua esiintyväksi artistiksi.
- Et sitten ota kuvia, Alberto touhotti. - Soitan kuitenkin väärin ja kuono punoittaa häpeästä.
Lupasin olla kuvatessani huomaavainen.

Mutta miksi Alberto oli joutunut juuri Tammelaan keikalle? Siellä järjestettiin jo 37. kerran Hakkapeliittatapahtuma, jonne oli buukattu esiintymään mm. Ancient Bear Cult, jonka jäseneksi Alberto on liittynyt.

Luulimme Hakkapeliittatapahtumaa pieniksi kylämarkkinoiksi, mutta heti paikalle päästyämme hoksasimme olevamme väärässä: paikalla oli ei vain yhden vaan varmasti melko monen kylän väki.



Huomasimme vähitellen, mille suunnalle ihmiset kerääntyivät: esiintymislavan luo. Se olikin aiheellista, sillä juhlapuhujaksi oli kutsuttu itse kirjailija Kaari Utrio, joka kertoi valaisevasti koulutuksen kehityksestä Suomessa. Kinkerit eivät kuulostaneet kovinkaan houkuttelevilta.



Utrion puhetta kuuntelemassa oli myös paikallinen kuningas. Kuulin, että sellainen valitaan joka vuosi uudelleen ja että valinta on suuri salaisuus. Mitä ilmeisimmin Tammelassa pääsee kuninkaaksi kuitenkin hieman rauhanomaisemmin keinoin kuin keskiaikaisessa Pohjolassa.



Sitten olikin jo Alberton aika nousta esiintymislavalle nokkahuilunsa ja viikinkilyyran kanssa. Noudatin kuuliaisesti hänen ohjeitaan valokuvaamisesta. Kuvasin kyllä innokkaasti niin Jarkon, Ilkan ja Päivin...



... kuin Tapionkin soittoa...



... mutta jätin Alberton rauhaan. Keikan jälkeen Alberto naureskeli, että oli joutunut soittamaan kappaleen, jota ei ollut soittanut aiemmin kertaakaan. Siihen nähden Alberto selvisi keikasta aivan mainiosti.

Alberton soitannon jälkeen nälkä alkoi hiipiä vatsoihimme. Ratkaisu siihen löytyi vartaassa keikkuvasta siasta.



Sika-annokseen kuului mainiosti savustunutta sianlihaa, haudutettuja kasviksia sekä ruisleipää ja ruokajuoma. Tällainen herkku pitää aina nauttia, kun on tilaisuus.



Ruokaa mutustaessamme saimme nauttia myös tanssiesityksestä. Kansantanssiryhmä Lipparit esitti hovitansseja Cappella Tibian säestämänä. Olisimme toki voineet liittyä seuraan, mutta sika-annos oli kesken eivätkä askelkuviotkaan olleet hallussa. Ehkä oli siis parempi, ettemme menneet lavalle vain tassiaksemme toistemme tassuille.



Kun tanssi loppui, lähdimme kiertelemään markkina-aluetta. Myyjiä olikin runsaasti. Myös vanhaa sahdinvalmistusperinnettä esiteltiin ja markkinaväellä oli mahdollisuus päästä maistamaan sahtia. Eipä se kovin pahaa ollut muttei kuitenkaan noussut suosikkimakujeni joukkoon.



Oikeat hakkapeliitat liikkuivat hevosilla, joita niitäkin näkyi markkina-alueella.



Myös seppä oli tullut paikalle - mistäs hevoset muutoin saisivat kenkänsä. Sepällä oli riittävät isot palkeet, jotta ahjo varmasti pysyi kuumana.



Myyntikojuja markkinoilla oli totta tosiaan monenlaisia. Yksi sympaattisimmista oli tämä koju, joka möi kaikkea herkullista kasvimaalta.



Alberto sen sijaan iski silmänsä Salakirjojen myyntikojuun.
- Katso, Malleus Malificarum on tarjouksessa! hän intoili.
Nähtävästi Albertolla oli tarvetta tietää, miten noidan voi tunnistaa, joten hän osti kirjan. Kaupan päälle sai vielä pikkukirjasen nimeltä "Noitain paljastaminen". Sen oli kirjoittanut itse kuuluisa ylimmäinen noitainmetsästäjä Matthew Hopkins.
- Älä sitten usko, jos siellä puhutaan jotain punaisista hiuksista, minä sanoin.



Alberton kantaessa tyytyväisenä ostoksiaan osuimme vielä yhdelle kojulle, jota ei voinut ohittaa.
- Eikös meiltä jäänyt kokonaan jälkiruoka väliin? Alberto innostui nähdessään keollisen ihania minipossumunkkeja.
- No oikeastaan, jos sahtia ei lasketa jälkiruuaksi, minä myöntelin.
- Eihän juoma voi olla jälkiruoka, Alberto vahvisti vielä ja ostimme tyytyväisinä herkulliset possumunkit.



Munkkien syönnin jälkeen Alberto joutuikin kiirehtimään päivän toiselle keikalleen, jonka jälkeen suuntasimmekin kohti kotia. Seuraavalla kerralla saatte kuulla lisää kotimaanmatkailusta.

Lelumarkkinat ja hurjan hieno kirkko

Viime sunnuntaina suuntasimme Alberton kanssa Forssan Työväentalolle. Minä höppänä luulin tulevani paikalle ensimmäistä kertaa, mutta Alberton muisti oli tarkempi. Paikalle päästyämme minunkin oli myönnettävä, että täällä oli oltu ennenkin.



Syy saapumiseemme olivat tietenkin Vanhan ajan lelumarkkinat, jotka Maria ja Esa Malmström järjestivät jälleen.



Saavuimme paikalle hieman 11:n jälkeen, jolloin markkinat olivat olleet auki jo reilut kaksi tuntia. Kuinka ollakaan, paikka oli kuitenkin tupaten täynnä markkinaväkeä.



Puikkelehdimme Alberton kanssa väenpaljouden keskellä ja yhtäkkiä Alberto huomasi:
- Katso Olivia, kuinka hieno nukke Remu Aaltosesta, Suomen merkittävimmästä rock-muusikosta ikinä!



Alberton ihaillessa kieltämättä upeaa rumpuja soittavaa nukkea minä taputin häntä hiljaa tassulla olkapäälle.
- Katsos, täällä on hieman isompikin Remu, sanoin.
Alberto nosti katseensa ja melkein pomppasi ilmaan kuono innosta punehtuen. Remu tosiaan istui nukketaiteilija Taru Astikaisen myyntipöydän takana ilmielävänä!



Alberton saatua otettua riittävästi kuvia Remusta jatkoimme myyntipöytien kiertämistä. Hannan pöydässä tapasimme persoonallisen Jamesin, joka oli juuri markkinoiden kunniaksi avannut antiikkiliikkeensä. Arvelen hänen menestyvän alalla, sillä hänellä selvästikin oli silmää vanhan ajan tyylille.



Markkinoiden jälkeen suuntasimme kohti Hattulaa, sillä halusimme vierailla siellä keskiaikaisessa Pyhän Ristin kirkossa, jossa on säilynyt hienoja maalauksia noilta muinaisilta ajoilta. Matkalla näimme kuitenkin viitan Rengon keskiaikaiseen kirkkoon, joten arvata saattaa, ettemme pystyneet vastustamaan kiusausta koukata hieman tieltä katsomaan sitäkin.

Rengon kirkko oli sisältä mielestämme liikaa uudistettu keskiaikaisesta asustaan, mutta muutoin kirkkosalikin oli toki kaunis. Sen sijaan ulkoa kirkko oli varsin mielenkiintoinen. Sen pohjakaava on jonkinlainen venytetty kahdeksankulmio niin, että kirkon päihin muodostuvat nuo kahdeksan kulmaa.
- Katso, erikoinen torni tuolla katolla! minä ihmettelin Albertolle toista kirkon ulkoasuyksityiskohtaa.



Meille ei ole vielä selvinnyt, onko katolla oleva torni samalta ajalta kuin muu kirkko, vaikka se näyttää maallikon silmään olevan aivan eri aikakaudelta. Sen sijaan saimme selville, että tällaista tornia kutsutaan kattoratsastajaksi. Aika mielenkiintoinen sana.

Rengon kirkolta jatkoimme varsinaiseen kohteeseemme Hattulaan, tai tarkemmin Parolaan, joka on osa Hattulan kuntaa ja jossa keskiaikainen Hattulan kirkko sijaitsee. Hattulan Pyhän Ristin kirkko näytti ulkoapäin itse asiassa vähemmän vaikuttavalta kuin monet muut näkemäni keskiaikaiset kirkot, mutta viehättävä sekin toki oli - varsinkin kun matalien muurien sisään pääsi tunnelmallisesta portista.



Sisältä kirkko olikin sitten hienoimpia näkemiämme keskiaikaisia suomalaisia kirkkoja, sillä kirkon sisäseinät olivat täynnä maalauksia ja veistoksiakin oli kirkossa säilynyt suuri määrä. Kirkossa todellakin oli keskiaikainen tunnelma.



Opimme, että kastemalja voidaan tehdä puustakin. Tämä yksilö on tehty todellakin jo keskiajalla, emmekä päässeet valitettavasti selvyyteen, kuinka hyvin se nykyisellään pitää vettä.



Veistoksista kiehtovin oli Hattulan Madonna, joka oli säilyttänyt todella hyvin alkuperäiset värinsä. Joku on pitänyt veistoksesta todella hyvää huolta sen 700 vuotta, kun se on ollut olemassa. Tai ainakin osittain, sillä Hattulan seurakunnan sivuilta paljastui, että alun perin veistoksen Neitsyt Marialla ja Jeesus-lapsella on ollut myös metallikruunut, jotka jossain vaiheessa ovat joutuneet teille tietymättömille.



Tietenkin kirkossa oli myös dramaattinen Pyhä Yrjänä -puuveistos. Hyvin näyttää pyhimys tälläkin kertaa lohikäärmeestä selviävän.



Aivan kuin upeissa veistoksissa ja maalauksissa ei olisi jo tarpeeksi nähtävää, saimme nähdä myös käsittämättömän hienon saarnastuolin, jossa oli hurja määrä yksityiskohtia. Kaiken huipuksi saarnastuoli lepäsi kokonaisuudessaan Kristoforoksen pään päällä.



Paljon muutakin hienoa siis näimme, vaikka ensisijaisesti tulimme katsomaan kirkon al secco -maalauksia. Ne olivat kyllä mykistäviä nekin.



Sakaristossa oli kuvattuna Jeesuksen sukupuu, jonka olimme aiemmin nähneet ainakin Lohjalla keskiaikaisessa Pyhän Laurin kirkossa.



Seinämaalauksissa oli kuvattuna myös monia pyhimyksiä. Tämä kirkkoa käsissään kannatteleva nainen lienee Pyhä Gertrud, joka suojelee matkustavaisia.



Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa voi varauksetta suositella vierailukohteeksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet historiasta, kirkkotaiteesta tai molemmista.

Kotiin päästyämme ihastelimme vielä markkinoilla tekemiämme ostoksia. Minä en voinut vastustaa Hannan kasvattamaa bonsaipuuta, ja olin myös sitä mieltä, että Alberton oli saatava Marian tekemä lentokone.
- Tämähän on ilmiselvä Sopwith Camel, jolla kuninkaallisten ilmavoimien lentäjä-ässät lensivät ensimmäisessä maailmansodassa, Alberto intoili. - Menenkin tästä heti taistelemaan Punaista Paronia vastaan, jatkoi siippani kadotessaan lentokone kainalossaan yläkertaan.
Epäilenpä, että lentokone ei pääse Viivin leikkeihin.

Neuletapaamisessa

Viime lauantaiaamuna touhotin salissa neuleeni kanssa, kun Alberto saapui paikalle.
- Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? hän kysyi. - Miksi Viivi on sotkeutunut lankaan?
- Olen lähdössä Titityy-lankakaupan neuletapaamiseen, minä selitin. - Piti kaivaa esiin tämä kauan kesken ollut neule. Viivi tuli auttamaan langan selvittelyssä.
Alberto vaikutti ymmärtävän selitykseni.



Viikko sitten Titityy todellakin järjesti koko päivän kestävän neuletapaamisen Toivolan Vanhalla Pihalla, jossa lankakauppakin sijaitsee. Päivän ohjelma löytyi hauskasti liitutauluun kirjoitettuna.



Pihalle oli neulojia varten pystytetty iso teltta, jossa saattoi neuloa myös sateen sattuessa. Paikalle oli tietenkin saapunut paljon tuttuja Jyväskylästä, mutta osa neulojista oli tullut monenkin tunnin ajomatkan takaa.



Pihalle oli saapunut myös useita lankamyyjiä. Minä kävin tietenkin ihastelemassa myös Titityyn kaupan värikkäitä lankahyllyjä. Ostoksilla käyminen tässä kaupassa on vaikeaa, sillä värin valitseminen kaikista ihanista vaihtoehdoista ei ole koskaan helppoa.



Neuletapaamispäivän kunniaksi ihania pitsihuiveja suunnitteleva Heidi Alander oli tuonut mallikappaleensa Titityyn kauppaan näytille. Tämä olikin mukavaa, sillä itse olin juuri aloittanut neuloa kuvassa olevaa punaista huivia nimeltään Peipponen. Oma huivini on Louhittaren Luolan Väinämöinen-langan väristä Magenta. Reunimmaiseen pitsiin laitan todennäköisesti jotain muuta väriä, koska Magentaa minulla on vain yhden vyyhdin verran.



Neulomisen ja lankojen ihailun lomassa oli mukava käydä kahvilla - tai oikeastaan neuloa kahvikupposen ääressä - Kahvila Muiston ulkopöydässä. Vanhan Toivolan Pihan kahviosta saa maukasta Manhattan-kakkua, jota syödessä voi tietenkin myös muistella New Yorkia.



Neljältä oli vuorossa muotinäytös, jossa esiteltiin Vanhan Toivolan Pihan yrittäjien tuotteita. Mukana olivat mm. Kimperi ja Design Pylsy. Muotinäytöskään ei tietenkään estänyt ihmisiä neulomasta, vaan katsomossa heiluivat puikot kovaa tahtia koko ohjelmanumeron ajan.



Neulonnan lomassa piti välillä tassutella ja ihastella pihan kukkaistutuksia.







Illan päätteeksi neulontaa sai vielä jatkaa livemusiikin tahdissa. Tamperelainen Laura Moisio oli tullut keikkailemaan käsityöihmisten iloksi. Hän kertoi itsekin vitsaillen neuloneensa melkein kaksi työtä valmiiksi. Keikka oli mitä mainioin pääte neulontapäivälle siitä huolimatta, että ajoittain satoi niin kovaa, että kottikärryssä ollut miksauslaite piti siirtää turvaan. Enpä olekaan ennen yhtä aikaa sekä kuunnellut keikkaa että neulonut teltassa, kun sataa kaatamalla.



Kiitos Lauralle mukavasta keikasta ja Titityylle neulemiitin järjestämisestä!

Yöllistä toimintaa

Aikaisin tänä aamuna sattui hassu sattumus. Kun minulla ja Viivillä oli tyttöjenilta - tai siis korjaan tyttöjenaamu - meneillään, Alberto ilmestyi yöasussaan paikalle.
- Mitä täällä tapahtuu? hän mumisi ensiksi unisena. - Kello on vasta vähän yli neljä aamulla.
Sitten Alberto havahtui.
- Mutta tuohan on Daenerys Targaryen! hän huudahti.
- Niin, me katsomme Game of Thronesin viidettä tuotantokautta, minä selitin. - Uuden jakson ensiesitys tulee aina aamuneljältä maanantaisin eli siis samaan aikaan kuin Ameriikoissakin. Ajattelimme, että sinä nukkuisit mieluummin, kun et ole niin aamuvirkku.

Nyt Albertossa ei näkynyt enää jälkeäkään väsymyksestä.
- Tietenkin liityn seuraanne, hän sanoi. - Ihan popcornienkin takia. Ja muistakaa herättää minut ensi maanantaina.
Kiemursin hieman vaivautuneena.
- Alberto rakas, tämä on tuotantokauden viimeinen jakso, minun oli pakko kertoa.

Onneksi popcornit lohduttivat Albertoa hieman - kuten myös se, että koko Game of Thronesin viides tuotantokausi löytyy tilaamani HBO-kanavan ohjelmakirjastosta, josta sen voi katsoa milloin vain. Ei siis ole vaikea arvata, mihin Alberto tämän päivän käytti. Me Viivin kanssa paahdoimme hänelle puolestamme popcorneja kymmenen jakson edestä.