Edelleenkin vain romantiikkaa kerrakseen

Saksalainen romantiikka ei riittänyt meille, joten jatkoimme matkaamme Venetsiaan. Piazza San Marco ja Basilica di San Marco olivat aivan yhtä komeat kuin silloin kun pikkukarhuna vierailin tuossa kanaalien kaupungissa.



Vierailimme myös sisällä basilikassa. Siellä tuntui vähän siltä kuin olisi itään mennyt, sillä kirkko ei todellakaan näyttänyt perinteiseltä katoliselta kirkolta. Ihmettelimme kovin kullantäyteisiä mosaiikkeja, mutta sitten totesimme, että olihan niitä ollut aikaa väkertää – mosaiikkien tekoon oli nimittäin käytetty 600 vuotta.



Parasta kirkossa olivat kuitenkin hevoset. Basilika di San Marcon museossa on neljän hevosen ryhmä, jonka kopio katsastelee alas kirkon julkisivulta. Oikeat hevoset ovat tietenkin hauskemmat kuin kopiot. Oikein tekisi mieli ratsastamaan näillä – jos vain uskaltaisin. Venetsialaiset eivät kuitenkaan saa tyylikkyyspisteitä hevosten hankkimisesta: ne on käyty ryöstämässä Konstantinopolista.



Basilica di San Marcossa ei olisi oikeastaan saanut kuvata, mutta Albertoa ei kielto tuntunut taaskaan hidastavan. Kuvat otettuaan hän kipitti saman tien lähimpään rippituoliin tunnustamaan syntinsä päivystävälle padrelle.
- Joskus on kyllä todella näppärää olla katolinen, myhäili Alberto anteeksiannon saatuaan.

Piazza San Marcolla tapasimme myös veljeni Sergion, joka oli varta vasten saapunut Milanosta asti esittelemään meille paikkoja. Alberto otti hänestä ja minusta kuvan Palazzo Ducalen edessä.



Kävimme myös sisällä Palazzo Ducalessa ihmettelemässä, kuinka doget aikoinaan elivät – aika leveästi, voisi sanoa. Palazzo Ducalessa oli mm. Tintoretton maalauksia, joita löytyikin sitten lisää vähän joka paikasta Venetsiassa, mm. Scuola Grande di San Roccosta, jossa niitä olikin yli 50.

Sergio on aiemmin toiminut Venetsiassa gondolieerinä.
- Aikanaan minunkin gondolani oli tässä odottelemassa turisteja ja hääpareja kiikutettaviksi ajelulle, Sergio esitteli.



En tiennyt, että Sergion gondolieerikortti oli yhä voimassa, mutta näin vain oli. Niinpä pääsimme mustan kaunottaren kyytiin. Rialton silta näytti gondolista oikein kauniilta.



Sergio halusi näyttää meille myös Cannaregion saarta, jolla ei liiku niin paljon turisteja kuin joillain toisilla Venetsian saarilla. Näkymät olivat unohtumattomat.



Kävimme Cannaregiossa mm. Madonna dell'Orton kirkossa, jossa ihastelimme - jälleen - Tintoretton maalauksia. Kirkko oli muutoinkin oikein viehättävä.



Sitten Sergio vei meidät ghettoon, joka on lajissaan maailman vanhin.



Kaupungilla myöhemmin pyöriessämme vastaamme tuli tämä lohikäärme.



Saakohan lohikäärmeeltä muuten lainata sateenvarjon, jos alkaa sataa? Se ei selvinnyt, koska Venetsiassa oli vierailumme ajan ihan mukava sää, emmekä tarvinneet myöskään kumisaappaita, koska aqua alta ei vallannut kaupunkia.

Ehdotin Albertolle, että voisimme muuttaa jollekin Venetsian pikkukujista, esimerkiksi tällaiselle...



… mutta Alberto sanoi, ettei halua kuivattaa pyykkejään ulkosalla – ei ainakaan pienenkään kanaalin yläpuolella.

Alberto oli kuitenkin kanssani yhtä mieltä siitä, että Rialton sillalta oli Canal Grandelle erinomaiset näkymät.



Venetsia on täynnänsä ihania tavaroita, ja jouduin jopa harmittelemaan sitä, etten oikein osaa pelata shakkia. Jos osaisin, olisin ostanut tämän kissat vastaan koirat -shakkilaudan.



Ostin kuitenkin karnevaalinaamion, sillä löysin läheltä hotelliamme Atelier Flavian, jossa valmistettiin niitä. Tarjolla oli monenlaisia naamioita.



Ehkä suurin yllätys Venetsiassa oli kuitenkin Vitruviuksen ihminen. Menimme muina miehinä Galleria dell'Accademiaan katsomaan mm. lisää Tintorettoa, mutta ikäväksemme pari kiinnostavaa salia oli suljettu siksi, että museota laajennetaan. Sen sijaan Accademiassa oli Leonardo da Vinciä esittelevä näyttely, jossa ei tainnut olla kuin yksi työ esillä. Aika pieni näyttely siis oli kyseessä, mutta kun ottaa huomioon, että tuo ainut työ oli tämä...



… pärjääkin ihan hyvin. Kyllä tuosta näyttelyksi riittää.

Nyt varmaan luulette, että näimme Venetsiassa nälkää, koska emme ole kertoneet syömistämme ruuista mitään. Eipä hätää, ruoka-asiat eivät vain mahtuneet tähän postaukseen. Jatkan niistä siis ensi kerralla.

- - -

From the romantic Bavarian castles our holiday trip continued to even more romantic city of Venice in Italy. The Piazza of San Marco and the Basilica of San Marco were still there, as they were when I visited the city last time many years ago. The basilica carries heavy eastern influence and actually does not resemble a normal catholic cathedral at all. The basilica hosts a good number of magnificent mosaics (made over 600 years) and a small museum with the original horse statues from the church's facade (the horses outside have been replicas since late 1970s). It was forbidden to photograph within the basilica, but it didn't stop Alberto to take a few shots. As a clever catholic, he immediately confessed this sin to the nearest padre and got forgiven.

On the Piazza di San Marco we met my brother Sergio. He's living in Milano nowadays, but he used to live and work as gondolier in Venice for years, so he kindly came down to show us around the city. He showed us the place where he was waiting tourists with his gondola and to our surprise, he even took us on a gondola ride to the Rialto bridge – I didn't know Sergio's gondolier license was still valid.

Sergio also toured us around the less-known areas and places of Venice. We visited the island of Cannaregio, the church of Madonna dell'Orto, the oldest ghetto in the world and many small and cozy alleys and canals. Fortunately we were spared from acqua alta, the high tide that will flood the city, as we didn't bring the rubber boots with us. There were many beautiful objects on sale and I bought a carnival masque from Atelier Flavia that was located near by our hotel.

The biggest surprise in Venice was waiting for us in Galleria dell'Accademia. Our first impression of this famous gallery was the disappointment as a few rooms with paintings of Tintoretto and others were closed. However, they did have a special exhibition about Leonardo da Vinci, so we went to see it. To our surprise, there was only one work of Leonardo there! However, as it happened to be the famous Vitruvian Man, we had to agree that it was enough to warrant an exhibition of its own.

Next time I will tell you about our culinaristic adventures in Venice.