maanantai 28. maaliskuuta 2011

Hupsis, arvonta meinasi unohtua!

Kun tässä itse täyttelin vuosia, kävi niin, että blogini synttärit jäivät hieman varjoon. Mutta totta se on! Blogini täytti viime perjantaina kolme vuotta. Koska synttäriarvonta on järjestetty kahtena edellisenäkin vuonna, samoin tehdään nyt. Palkintona on tekemiäni mattoja ja tyynyjä.

Ensimmäinen palkinto sisältää kiinalaiskuvioisen maton sekä sen väreihin sopivan tyynyn. Toiseen palkintoon kuuluu vihreäsävyinen matto ja vihreä tyyny. Kolmannen palkinnon voittaja saa kukkaköynnöksellä reunustetun vaalean maton sekä sen väreihin sopivan tyynyn. Kaikki palkinnot löytyvät seuraavasta kuvasta:



Matoissa on käytetty Anna-Carin Betzénin malleja. Ruusukuvioiseen olen soveltanut itse kulman, sillä kuvio ei alun perin sitä sisällä. Tyynyihin olen käyttänyt malleja, jotka löytyvät Jan Eatonin kirjasta 200 virkattua ruutua.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin viimeistään 8.4. puoleenyöhön mennessä tähän postaukseen. Samalla voit kertoa, mitä matkakohdetta suosittelisit minulle ja Albertolle. Matkakohde voi olla Suomessa tai muualla maailmalla, kaikkien tuntema paikka tai tuntematon kohde.

Arvonnan tulokset julkaistaan viimeistään 10.4. Hyvää arpaonnea kaikille!

- - -

Oops – almost forgot the draw!

I was so anxious about having my birthday so that I nearly forgot another one – the one of this dear blog of mine. Can it really be true, three years already? However, as in previous years, it is time for a draw.

This time we will have three carpets and pillows as prizes for the three lucky participants. The carpets have been made according to the patterns from Anna-Carin Betzén. The patterns for the pillows are from the book 200 Crochet Blocks for Blankets, Throws, and Afghans by Jan Eaton.

You can enter the draw by leaving a comment into this blog entry by the midnight April 8th. And while you’re at it, you can also recommend a place worth visiting for me and Alberto.

14 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Oi, niin hienoja palkintoja että ei voi olla mitenkään ohittamatta kommentointimahdollisuutta.
Jokos Alberton kanssa on käyty Venetsiassa tai muutoin Italian historiallisissa kohteissa? Tai Alppien syleilyssä?

Taina kirjoitti...

Ihanat palkinnot :) suosittelen matkakohteeksi Oulu hyvä paikka itse asun kyseisessä paikassa. Nukkekoti Jie

Alberto Orso kirjoitti...

Mare: Italian historialliset kohteet ovat kyllä tuttuja (olemmehan mm. kihlautuneet Pompejissa ja Venetsian seikkailuistamme voit lukea enemmän täältä), mutta Alppeja olemme yhdessä ihailleet vain lentokoneen ja junan ikkunasta. Pitäisikö siis vierailla uudelleen Sveitsissä ja ottaa tällä kertaa Oliviakin mukaan?

Taina: Oulu on hieno kaupunki, olimme siellä viimeksi kesällä 2008 Qstock-festareilla. Muitakin tuttujamme siellä asuu, joten varmasti kulkumme käy sinnekin taas joskus.

Maija kirjoitti...

Palkinnot on mahtavat,siis osallistun arvontaan.
Matkakohteena kulttuurikaupunkit Tallinana ja Turku

Hannele kirjoitti...

Upeat palkinnot! Matkakohde-ehdotuksena kesäinen Pori, koti- ja asuinkaupunkini! Siellä vehreä Kirjurinluoto jazzeineen ja Pelle Hermannin leikkipuistoineen, Yyterin upeat hiekkarannat ja Juseliuksen mausoleumi hautausmaalla, jossa lepää Sigrid-tyttö Gallen-Kallelan upeiden maalausten keskellä.

Raija Maula kirjoitti...

Hienot palkinnot! Tulkaapa tutustumaan Hurauskadun Taloihin Paneliassa. Täällä on korkeatasoinen Hotelli ja kaunis Puutarha lampineen. Kartano, jossa melkein kummittelee ja paljon kauppoja, joista löytyy vaikka mitä ihanaa...

riSa kirjoitti...

Maijan tavoin minäkin ehdotan kulttuuripääkaupunki Turkua - etenkin sitten kesällä, kun siellä on nuo MiniTurku Nukkekoti Asuntomessut.

Itse olen suunnistamassa keväämmällä Dubrovnikiin mutta en uskalla sitä vielä lähteä suosittelemaan, kun reissu on vielä tekemättä. :)

Alberto Orso kirjoitti...

Maija ja riSa: Ei hätää, emme ole unohtaneet Turkua! Olemme itse asiassa vierailleet Turuus kahdesti viimeisen kolmen kuukauden aikana ja seuraavan kerran matkamme vie sinne jo vappuna. Myöskin Turun keskiaikamarkkinoilla vierailu on muodostunut meille joka kesäiseksi perinteeksi, emmekä varmasti tee poikkeusta tänäkään vuonna.

Anonyymi kirjoitti...

Palkinnot on mahtavat,siis osallistun arvontaan.

T. Merja

tintti kirjoitti...

Onnea yhdelle lemppariblogeistani!! Kesäisessä Helsingissä riittää katseltavaa ja koettavaa joka makuun:)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille! Edinburgh tai Nizza ovat kauniita kaupunkeja.
T:Saimi

Tiina kirjoitti...

Onnea blogille!
Kotimaan kohteena voisi olla tänä kesänä vaikkapa Pieksämäki. :-)
Itse olen haaveillut Nizzan matkasta, joka jää sairastelujen vuoksi varmaankin taas tulevaisuuteen. Eli menkää te ja tehkää taas hieno matkakertomus.

ultsu kirjoitti...

Onnea blogille!!!
Ihanat on palkinnot, haluaisin mielelläni osallistua arvontaan.
Matkakohteeksi ehdotan Ateenaa.

Saana kirjoitti...

Onnea blogillesi! Hienot palkinnot :)