...ja Porvoon kautta takaisin kotiin

Seikkailumme Tallinnassa jatkoi vankilareissulla. Mondon matkaopas kertoi meille, että Paterein vankila olisi varsin jännittävä – minusta ehkä turhankin jännittävä – vierailukohde. Suuntasimme vankilalle, mutta emme millään olleet löytää sisäänkäyntiä, vaikka tämän käytöstä poistetun vankilan piti olla nykyään museo. Sitten huomasimme, että eräs mies soitti korkeassa muurissa olevan oven viereistä kelloa. Joku tuli avaamaan oven, ja mies livahti sisään. Me puolestamme totesimme Alberton kanssa, että Paterei taitaa nykyäänkin olla aika suljettu laitos. Tyydyimme ottamaan valokuvia ulkopuolelta.



Aivan vankilan lähettyvillä törmäsimme vihaiseen smurffiin. Hänen välittämänsä viesti ei tosin aivan avautunut kummallekaan meistä. Tosin epäilemme, että hänelläkin oli jotain sanottavaa Patereista.



Paterei sijaitsi Kalamajan kaupunginosan laitamilla, ja onneksi alueella oli vankilaa hieman viehättävämpiäkin taloja. Itse ihastuin kovin kauniin värisiksi maalattuihin kerrostaloihin, joissa oli ihastuttavat ruutuikkunalliset erkkerit. Ehdin jo ehdottaa Albertollekin Tallinnaan muuttoa.



Kalamajassa saattaisi saada oikein mukavia naapureitakin. Katsokaa vaikka, kuka eräästä ikkunasta kurkisti.



Kalamajasta löytyi myös sattumalta mainio kahvio Kalamaja Pagarikoda. Kahvio sijaitsi pienen talon kivijalassa, ja kaikki sen vitriineissä olevat herkut olisivat oitis kelvanneet minulle ja Albertolle. Eikä hinta huimannut päätä: valitsemani kakkupala taisi maksaa 1 euron ja 60 senttiä.



Kalamaja oli siis varsin viehättävää aluetta, mutta valitettavasti ihan kaikkia sen taloja ei vielä ollut korjattu viimeisen päälle. Tämä talo ei houkutellut meitä asukeikseen:



Jos haluaisi selkäpiitä karmivaa tunnelmaa, Kalamajassa olisi paikka siihenkin – ainakin nimen perusteella. Kalma saun kalskahtaa suomen kieltä osaavan korvaan hieman – no, kuolemalta. Vedinkin Alberton nopeasti tassusta pois, ettei hän himosaunojana innostunut lähtemään löylyihin.



Alberto oli lukenut karttaa tarkkaavaisesti – varmaankin silloin, kun minä hämmästelin Karnaluksia ja hän joutui odottelemaan – ja kiikutti minut seuraavaksi Tallinnan lastenmuseoon katsastamaan, löytyisikö sieltä mielenkiintoisia leluja tai kenties sukulaisia.



Museossa olikin hauskoja leluja. Nämä kaverukset ovat peltiä.



Museon yläkerrassa oli yllätys: taidenukkenäyttely! Sieltä bongasimme hämmästyneinä Cosetten – Les Miserablesista tietenkin.



Seinällä roikkui myös suloinen lepakko. Opimme, että häntä kutsutaan viroksi nimellä “nahkhiir”. Ihan hassua, ettei suomalaisia lepakoita sen sijaan kutsuta nahkahiiriksi.



Kissat olivat sen sijaan intoutuneet pelaamaan shakkia.



Hametta voi käyttää laskuvarjona.
- Hyvä tietää vastaisuuden varalle, totesi Alberto ja mittaili hamettani.
- Ei se ole noin hyvin kellotettu, minä vastasin.



Lastenmuseolta tassuttelimme jälleen keskustaan. Menimme Püha vaimu kirikiin. Tulkitsimme viroa vapaasti ja luulimme, että se on “pyhän vaimon” eli Neitsyt Marian kirkko, vaan eipä ollut: kirkon nimi tarkoittaa Pyhää Henkeä. Torni oli joka tapauksessa komea ja korkea.



Kirkko oli erittäin kaunis sisältä. Parvi oli reunustettu puupaneeleilla, joissa oli maalauksia, ja saarnatuoli oli upea!



Kirkon alttarikaappi oli Bernt Notken tekemä, joten ei liene yllätys, että se oli upea.



Bernt Notke mielessämme jatkoimme seuraavaan kirkkoon, Niguliste kirikiin, joka ei itse asiassa toimi enää kirkkona. Siellä on keskiaikaisen kirkkotaiteen museo, jonka helmi on juuri Notken kuolemantanssi.



Valitettavasti maalausta ei saanut kuvata, ja kuvaaminen olisi ollut kovin vaikeaakin, sillä teos oli kiiltelevän lasin takana. Mutta jos käytte Tallinnassa, käykää ihmeessä katsomassa, sillä maalaus on upea ja Nigulisten kirkon näyttely muutoinkin kiintoisa.

Kirkkotaiteen parista kiiruhdimme viimein vakoilun ytimeen, josta mainitsin viime kerralla. Se sijaitsi Viru-hotellissa, sillä sinne on avattu vain reilut puoli vuotta sitten KGB-museo.



Kuulimme museossa erittäin mielenkiintoisia tarinoita itse Viru-hotellista ja KGB:n toiminnasta hotellissa. Oli melkoisen erikoista, että esimerkiksi hotellin kopiokonetta sai käyttää vain luvan kanssa, ja jos tuli paperitukos, piti saada uusi lupa hyväksytyksi. Myös se hämmästytti, että hotellissa oli aikanaan enemmän työntekijöitä kuin asiakaspaikkoja.

Mutta entäpä se vakoilu? KGB vakoili kerroksessa 13 niin tehokkaaasti, että kun eräästä huoneesta oli kerran vessapaperi loppu ja huoneen asukas sattui sanomaan sen ääneen, pian oli oven takana joku vessapaperirullan kanssa. Se meille ei Alberton kanssa valaistunut, eikö KGB pelännyt näin hyvän palvelun aiheuttavan epäilyksiä ja hämmennystä.

Museossa pääsi käymään huoneessa, josta KGB oli vakoiluaan hoitanut. Huone hylättiin vuonna 1991, ja se on päätetty pitää entisellään. Niinpä tupakantumppejakaan ei ollut heitetty pois, vaan ne ovat lojuneet tuhkakupissa jo 20 vuotta. Huoneessa oli myös kaikenlaisia teknisiä laitteita, joista Alberto ymmärsi paljon enemmän kuin minä.



Vakoilusalaisuuksien paljastumisen jälkeen palasimme kaupungille, tällä kertaa portista, jonka luona oli varsin hieno torni. Alberto kertoikin torneja ihastellessani, että kyseessä on kuuluisa kaupunginportti Viru väravad.



Nälkä oli jo alkanut kurnia vatsojamme, joten suuntasimme Kompressor-nimiseen paikkaan, josta piti saada edullisesti täyttäviä lettuja. Tämä piti paikkansa. Minä söin ihastuttavan katkaraputäytteisen letun. Alberto otti puolestaan pekoni-savujuustoletun eikä nälkä sen jälkeen yllättänyt kovin nopeasti. Lettujen hinta ei myöskään päätä huimannut: annos maksoi 3 euroa 80 senttiä.



Vatsat täynnä lettua kiipesimme Toompean mäelle nähdäksemme hienon kokonaiskuvan kaupungista. Tallinnan vanhakaupunki on hyvin kaunis punaisine kattoineen, keskiaikaisine vartiotorneineen ja kirkontorneineen. Melkein ehdotinkin Albertolle, että voisin muuttaa sinne linnanneidoksi...



Näköalapaikalta alas tullessamme näimme seinässä maalauksen, joka jäljitteli René Magritten kuuluisaa teosta. Kuva ei siis vieläkään taida esittää piippua.



Sitten olikin kaakaon paikka, vaikka oli kovin lämmintä. Syy tähän oli se, että halusimme vierailla Chocolaterie de Pierressä, joka on todellakin erikoistunut suklaaseen ja kaakaoon. Sisäpihalla sijaitseva kahvila oli viehättävä, ja onneksi meille löytyi tyhjä pöytäkin, vaikka paikalla oli paljon ihmisiä. Kaakaot olivat herkullisia!



Hassua kyllä päädyimme tarkastelemaan raatihuoneentoria, Tallinnan todellista keskuspaikkaa, vasta viimeisenä iltanamme kaupungissa. Raatihuone oli komea. Lähemmäksi en melkein uskaltanut mennäkään, koska rakennuksen seinässä oli varsin vihaisen näköisiä lohikäärmeitä.



Pitkän päiväohjelman jälkeen lähdimme takaisin hotellillemme. Matkalla näimme vielä Mustapäiden talon. Se ei ollut kokonaisuutena yhtä komea kuin Riiassa, mutta talon ovi oli kyllä kuvaamisen arvoinen. Lisäksi Alberto kertoi polleana käyneensä juuri tässä Mustapäiden talossa sisälläkin osallistuessaan vuoden 2005 GBCE-konferenssiin.



Seuraavana aamuna varhain hyppäsimme laivaan ja suuntasimme kohti kotia – tai ainakin kotimaata. Olimme nimittäin suunnitelleet myös kotimatkalle pienen koukkauksen, joka suuntautui Porvooseen.

Ketään ei yllättäne, että etsimme Porvoossa ensiksi kuuluisan tuomiokirkon.



Kirkko oli yhtä komea sisältä kuin ulkoakin. Onneksi se oli saatu kunnostettua surullisenkuuluisan vuonna 2006 sattuneen tuhopolton jälkeen ja saimme kuulla oppaalta, että mitään ei ollut kattoa lukuun ottamatta lopullisesti tuhoutunut palossa.



Itseäni kovin kiehtonut yksityiskohta oli yksisarvinen kirkkosalin pylväässä. Kukaan ei ole kertonut minulle, kuinka yksisarviset liittyvät kristinuskoon.



Porvoo vaikutti muutoinkin viehättävältä paikalta. Jokirannassa oli näin kaunis maisema.



Porvoosta ajelimme viimein kotiin. Reissu Viroon oli antoisa, ja uskommepa, että palaamme vielä Tallinnaan.

---

...and back home via Porvoo

Our third day in Tallinn started with a a visit to the prison. No, we weren't jailed but went to see the less-inviting fortification of Paterei that had been serving as a prison before being abandoned a few years ago. We walked around the prison wall but couldn't find the way in – even if our tourist guide advertised that it is possible to take tour within. Anyway, we didn't end up with a very positive appearance of the whole place and as even a graffiti smurf in a near-by wall seemed to agree with us, we decided to proceed exploring much more attractive neighborhood of Kalamaja.

Kalamaja really was an unique place with its traditional and well-renovated wooden houses. There were so many cozy looking buildings there that it even prompted me to suggest Alberto that we should consider moving to Tallinn. There was also a cute little patisserie there called Kalamaja Pagarikoda. They were offering all kinds of delicious looking cakes with a price that definitely didn't ruin one's budget.

While making our way toward the old town again we got to also see that there were still houses that were desperately needing some refurbishing and a paint job. However, I was in for even more sinister experience a bit later on. The public sauna in this district was called Kalma which translates in Finnish as “death”. Knowing how enthusiastic Alberto is about saunas, I decided it better to play safe and drag him on before he got any ideas about visiting that place.

After the sauna incident it was again Alberto's turn to take the lead. This time he kindly took me to the Museum of Children to see if there were any interesting toys or some relatives to meet there. To our delight we found an art doll exhibition on the second floor of the museum. We got to see Cosette (of the Les Miserables fame), a bat (known as the leather mouse in Estonian), a bunch of cats playing chess and an innovative way to use skirt as a parachute.

From the museum we headed again to the old town. Out first stop there was Püha vaimu kirik. With our limited knowledge of Estonian, we interpreted that to mean the same as the Church of Our Lady but it turned out to translate as the Church of the Holy Ghost. The church and its tower were magnificent nonetheless. There were lots of beautiful decorations there, including triptych made by Bernt Notke.

Mr. Notke was featured also in the next church we visited. The Niguliste kirik, the Church of St. Nicholas, does not serve as a church anymore but as a concert hall and a museum of ecclesiastical art. One of the pieces exhibited there was the famous painting of Danse Macabre by Notke. Definitely a place to visit while in Tallinn.

Then it was time to maneuver to the Viru hotel for a museum of completely different kind – the KGB museum that was opened only a few months ago. During the cold war one room on the top floor of the Viru hotel acted as an important center for international espionage with devices of tapping the rooms and bars of the hotel and keeping in touch with spies in the western countries with a powerful radio station. We got to hear interesting anecdotes about the spying operations, like the story about how someone had complained in his room that the toilet paper seemed to have ran out in the Soviet Union – within a few minutes there was a someone from the room service at the door with a roll of toilet paper! The KGB operation ended in 1991 and the room was left as it was for years. The room was preserved that way even when the museum was opened, so there were still the original 1991 butts in the ash tray.

After this journey the core of international espionage we returned to the old town through the Viru Gate and its famous towers that are the landmark of Tallinn. We found ourselves a bit hungry so we headed for Kompressor, a restaurant known for its large and delicious stuffed pancakes. I had one with shrimps while Alberto chose to have one with bacon and smoked cheese. For less than 4 euros a piece we were good for the rest of the day.

After the pancakes we took the trouble to take the walk to the famous sight-seeing places on the Toompea hill on the top of the old town. Our photographs do not make justice for the sceneries of landscapes that opened before our eyes from there. There is no denying the uniqueness of the Old Town of Tallinn with its medieval streets, houses with red roofs, city walls with towers and churches. After all that beauty it was more than sufficient to retreat back to the downtown and sit down for a while with a cup of hot chocolate at the Chocolaterie de Pierre.

As the evening was falling and we were walking back to the hotel through the old town, we still had time to check out a few places we had neglected so far. We stopped at the heart of the old town, the Town Hall Square, and spent some time examining the magnificent town hall with its dragon decorations. Further down the road we also passed Mustpeade maja, the Guild House of the Black Heads. Alberto mentioned that he had visited the place when he was here in a conference back in 2005.

Early in the next morning we boarded the ship that took us back to Helsinki. However, from Helsinki we didn't head straight back to home but took a little side-step to Porvoo first. The main attraction of Porvoo for us was of course its famous old church, that was nearly destroyed in an arson back in 2006. Luckily, as the guide at the church educated us, only the roof was destroyed by the fire but anything else was not damaged that badly, so the church was opened again after two years of careful restoration.

After checking out the idyllic riverside scenery of the Porvoo old town around the church, we finally set out for the final leg of our trip that took us back home. Both of us were happy about our visit to Tallinn and I am quite sure we will visit the Estonian capital again sometimes in the future...