New Yorkin viimeiset kiusaukset

Kahtena viimeisenä matkapäivänämme New Yorkissa ehdimme vielä nähdä yhtä sun toista. Vaikkemme varsinaisesti Beatles-faneja olekaan, kävimme katsomassa surullisenkuuluisaa - ja muutenkin kuuluisaa - Dakota Buildingia, jonka edessä John Lennon ja Mark Chapman kohtasivat kohtalokkain seurauksin joulukuussa 1980.



Koska Lennon asui kuollessaan Dakota Buildingissa ja Yoko Onon koti on ainakin matkaoppaamme mukaan edelleen rakennuksessa, myös aivan vieressä olevassa Central Parkissa on jotain Lennoniin liittyvää: muistoalue nimeltä Strawberry Fields. Sen selvästi kuvatuin kohta oli tämä mosaiikki:



Central Park näytti viehättävältä jopa vähemmän vihertävänäkin, mutta on pakko myöntää, että New Yorkiin olisi kiva päästä takaisin hieman lämpimämpänä aikana, jolloin valtava puisto kukoistaisi.



No, vaikka puistossa ei ollut lehtiä, tapasimme sentään tämän hauskan linnun, jonka vanha harmaapäänalle saa tunnistaa. Minulle ja Albertolle laji ei nimittäin ollut ennestään tuttu.



Meistä kahdesta minä olen selvästi kovempi shoppailija, mutta tällä kertaa Alberto pääsi vauhtiin. Syy oli Yhdysvaltain suurin itsenäinen valo- ja videokuvaustarpeita myyvä liike B & H Photo, joka oli hämmentävä kokemus sellaisellekin, joka ei tekniikasta mitään ymmärrä.



Liikkeen väitetään olevan maailman paras elektroniikkaliike, enkä kai voi väittää vastaan. Alberto innostui oitis, kun näki kameravalikoiman, eikä häntä meinannut saada pois kameraosastolta ollenkaan.



Itse liikkeen toimintaperiaate oli sekin melkoinen nähtävyys. Vaikka myymälässä oli tavaraa pilvin pimein, tuotteita ei suinkaan haettu itse hyllystä, vaan niistä tehtiin tilaus kassalle. Kullakin osastolla oli lukuisia asiansa osaavia myyjiä - joista suurin osa näytti olevan kipa-päähineistä päätellen ortodoksijuutalaisia - jotka tarvittaessa auttoivat oikean tuotteen valitsemisessa. Useimpia tuotteita oli myymälässä esillä kokeiltavana ja tarvittaessa lisää tilattiin näytille varastosta - tuotteet liikkuivat varaston ja myymälän väliä vihreissä laatikoissa katoissa meneviä kiskoja pitkin.

Kun tarvittavat tuotteet oli lisätty asiakkaan tilaukseen, myyjältä sai kuitin, jonka kanssa marssittiin kassalle maksamaan. Kassan jälkeen asiakas vain nouti kuittia vastaan valmiiksi muovikassiin pakatut ostoksensa uloskäynnin vieressä olevasta pakkaamosta, jonne tavarat saapuivat niin ikään liukuhihnaa pitkin.



Koska B & H Photo sijaitsee Garment Districtissä Manhattanilla ja seuraava kohteemme oli Brooklynissa, meidän oli syytä lukea metrokarttaa tarkasti.
- Tässä on aina selvittäminen, minä totesin.
- Onhan tämä hankalampi kuin Lontoossa, Albertokin myönsi. - On otettava huomioon, onko juna Express vai Local ja lisäksi junan tarkka numero, ei pelkästään linjan väri.
- Laiturien merkinnöissäkin olisi kyllä joskus parantamisen varaa, minä vielä lisäsin.



Pääsimme kuitenkin Brooklyniin jonottamaan pizzaa. Olimme lukeneet, että Grimaldi's tarjoaa oikeaa newyorkilaista hiilellä lämmitetyssä uunissa paistettua pizzaa, ja kun saimme vielä Alberton ystävältä Billiltä vahvistuksen, että paikan pizza on erinomaista, meidän ei auttanut muu kuin mennä itse maistamaan, mistä on kyse.

Olimme tietoisesti valinneet hieman rauhallisemman ajankohdan, mutta ravintola oli silti täynnä ja meidän oli odotettava hetki ennen kuin pääsimme sisään.



Ravintola oli ahtauteen asti täynnä ruutukuvioisilla pöytäliinoilla peitettyjä pöytiä, joissa oli telineet pizzaa varten. Valitsimme Alberton kanssa yhteiseksi ateriaksemme kahdeksan palan pizzan tomaattikastikkeen, italialaisen makkaran, oliivien ja herkkusienten kera. Suumme loksahti auki, kun valtava pizza tuotiin pöytään. Siitä sitten vain nappaisemaan ensimmäinen pala omalle lautaselle!



Pizzan kanssa joimme vallan mainiota paikallista brooklynilaista virvoitusjuomaa, joka maistui mustalta kirsikalta.



Päivän ohjelmassa oli nähtävästi borough-ennätyksen tekeminen, joten Manhattanin ja Brooklynin jälkeen suuntasimme Queensiin - mutta emme tietenkään päättömästi, vaan määränpäämme oli Museum of the Moving Image.



Alberto oli innoissaan nähdessään vanhoja kameroita, eikä karhuherran esitelmöinnistä meinannut tulla loppua ollenkaan.
- Katsopa tätä kameraa, Olivia. Se on alkuperäinen 30-luvun Technicolor-kamera, jossa jokainen pääväri kuvattiin omalle filmilleen. Esimerkiksi Ihmemaa Ozin värikkäät kohtaukset satumaassa kuvattiin tällaisellä kameralla. Tällaisen 3-komponenttijärjestelmän etuja ovat loistava väritoisto mutta haittapuolena ovat...
- Voi Alberto, jatketaanko kuitenkin eteenpäin - tämä on iso museo ja meillä on vielä paljon nähtävää, kiirehdin siippaani, ettei luento kestäisi koko päivää.



Museossa tosiaan oli paljon nähtävää. Tapasimme esimerkiksi aina yhtä sympaattisen Yodan.
- Olkoon voima kanssasi, huikkasi Alberto leikkisästi, kun jatkoimme matkaa.



Museossa oli kiinnostavia näyttelyesineitä mm. elokuvien maskeeraukseen liittyen. Tässä vitriinissä voitte nähdä mm. Chewbaccan maskin sekä elokuvassa The Mask käytetyn vihreän maskin.



Minä olin tietenkin innoissani, kun näin suosikkinäytelijäni Kate Winsletin Mildred Pierce -sarjassa käyttämän asun. Oikealla on puolestaan samasta sarjasta asu, jota on käyttänyt Mildredin tytärtä näytellyt Evan Rachel Wood.



Alberto oli ymmärrettävästi enemmän innoissaan nähdessään täydellisen Star Wars -figuurikokoelman.



- Etkös sinäkin leikkinyt näillä pentuna silloin 80-luvulla? kysyin häneltä.
- Minähän leikin niillä aina silloin tällöin vieläkin! Minulla onkin näistä aika monta, vaikkei kokoelmani ihan näin täydellinen olekaan, Alberto selitti polleana.

Myös Star Trek -esineet pysäyttivät Alberton vitriinin ääreen.
- Spock on ehdoton suosikkini Star Trekin hahmoista, vaikkei tassuni koskaan ole koskaan oikein taipunut vulkanilaiseen tervehdykseen, Alberto totesi.
- No hassut korvat hänellä ainakin on, totesin minä puolestani.



Seuraavalta osastolta löytyi ihania vanhoja videopelejä.
- Tätä pelasin pienenä karhuna! huudahdin syöksyessäni kokeilemaan, kuinka peli sujuisi. - Olin aikoinani näissä aika hyvä, onnistuin usein pelaamaan jopa puolikin tuntia ihan muutamalla liiralla.

Sain todeta, että taitoni olivat hieman ruostuneet. Space Invaders ei sujunut ollenkaan, enkä päässyt Donkey Kongissakaan edes ensimmäistä kertaa ylös gorillan luo.



Elokuvamuseo oli oikein hauska paikka, sillä siellä sai edellä esitellyn lisäksi kokeilla kaikenlaista elokuvantekoon liittyvää itse. Albertokin kokeili dubata Babe - urhea possu -elokuvaa. Saimme tehdä myös omat Monty Python -henkiset stop motion -animaatiot. Oma elokuvani ei jostain mystisestä syystä koskaan saapunut sähköpostiini, mikä on harmi, koska se oli todellinen mestariteos, jossa henkilöauto kaapataan avaruuteen. Mutta on myönnettävä, että Alberton elokuva on myös kovin sympaattinen. Alberto ei malttanut olla laittamatta elokuvaansa YouTubeen, joten voitte katsoa sen tästä:



Illan koittaessa ajoimme metrolla Times Squarelle.



Kuten varmaan arvaatte, tarkoituksemme ei ollut ainoastaan ihastella valtavaa mainosvalojen määrää, vaan olimme menossa jälleen teatteriin. Paikan päällä ollessamme olimme nimittäin havahtuneet siihen tosiasiaan, ettei yksi Broadway-musikaali vain ole tarpeeksi. Niinpä olimme käyneet hakemassa liput Spiderman - Turn off the Dark -musikaaliin.



Vaikka Spiderman ei kertarysäyksellä päihittänyt Wickediä, oli sekin melkoinen elämys. Hämähäkkimiehen lentokohtaukset olivat uskomattomia. Onneksi paikkamme eivät olleet ensimmäisellä parvella. Hämähäkkimies nimittäin lensi parven kaiteelle ja tuijotti hetken ensimmäisessä rivissä istuvia ihmisiä. Se olisi ollut jo liian jännittävää, eikä varmaankaan sekään olisi auttanut, että Alberto olisi muistuttanut siitä, kuka on tarinan hyvis ja kuka pahis.

Sitten koittikin viimeinen matkapäivämme. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että vielä oli ehdittävä Manhattanin pohjoiskärkeen. Siellä sijaitsee nimittäin The Cloisters, keskiaikaisten esineiden museo. Matkalla museolle nappasimme aamiaiseksi perinteiset hotdogit aidosta hodarikojusta.



Kävelimme The Cloistersiin viehättävän puiston halki. Matka tuntui pitkältä, mutta sitten The Cloisters häämötti puiden takaa.



Rakennus näytti jokseenkin keskiaikaiselta ja ympäristöönsä nähden varsin omituiselta, jos sattui ymmärtämään, että on New Yorkissa.



The Cloistersin kokoelma ei ollut valtava, mutta todella hieno se oli. Leukamme loksahtivat, kun näimme tämän esineen:



- Jollakulla on ollut aikaa kaivertaa, Alberto totesi.
- Toivottavasti edes suurennuslasi oli silloin keksitty, minä sanoin siihen.

Ehdottomasti hienointa minusta olivat noin 500 vuotta vanhat yksisarviskuvakudokset. Olisin voinut viettää vaikka koko päivän huoneessa, jossa ne olivat. Kuvakudokset olivat uskomattoman hyvin säilyneitä, ja yksisarvinen oli niin liikuttava.





Museossa oli myös kappeli, jossa oli todellista keskiaikaista tunnelmaa.



Kokoelmaan kuului myös paljon kauniita veistoksia. Tämä Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä veistos oli yksi kauneimmista.



Kun oli aika jättää The Cloisters taakse, Alberto kuvasi rakennuksen vielä toiselta suunnalta.



Saimme onneksi hyvän vinkin, miten pääsemme hieman nopeammin takaisin metroasemalle. The Cloisters sijaitsi kohtuullisen korkealla mäellä, ja meille neuvottu oikotie meni alas varsin viehättävää reittiä. Nämä portaat sen sijaan veivät salattuun kohteeseen.



Päästyämme jälleen katutasoon tapasimme hauskan oravan. Hän oli tosin hieman erinäköinen kuin kotinurkkiemme oravat mutta yhtä valpas. Olisimme jutelleet mainion kurren kanssa pidempäänkin, mutta ikävä kyllä meidän alkoi olla jo aika lähteä kotia kohti.



Oli siis viimein aika suunnata jälleen kohti JFK:n lentokenttää ja lentää Kanadan, Grönlannin ja Islannin ylitse takaisin Suomeen. Matkamme oli onnistuneempi kuin uskalsimme edes toivoa. Seuraavalla kerralla saatte viimeinkin kuulla kotoisammista aiheista - vaikkakin me muistelemme New Yorkia vielä pitkään.

- - -

Last Temptations of New York

Our wonderful holiday in New York was nearing its end but we still managed to catch a lot of things over the last day and a half.

We may not be true fans of the Beatles but nonetheless we couldn't skip seeing the famous Dakota Building on the 72th st. It was in front of this very building where John Lennon had the fatal encounter with Mark Chapman back in December 1980. A section of the nearby Central Park has been dedicated to the memory of Mr. Lennon and has been appropriately titled as Strawberry Field after that famous song.

I am usually the shop-a-holic in our family but during this holiday trip Alberto really out-did himself. The main reason for this was our visit to B & H Photo, the largest non-chain photo and video equipment store in the US, in the corner of 34th Street and 9th Avenue. It is regarded as the best store of its kind in the world, and it is easy to see why. Alberto was so excited that it was nearly impossible to get him out of their camera department. When we finally got out of the store, Alberto has spent more than $300 for all kinds of camera accessories - and still he considered them as a bargain!

Then it was time to navigate our way through the subway system onto the shores of Brooklyn again.
- Getting to understand the subway network here is a bit of an effort, I complained.
- Yeah, it is much more complex than the one in London, for instance, Alberto agreed. - It's not just about the color but also the exact number of the line and whether it is a local or an express train.
- Also the signs on the platforms leave a lot to desire, I added to that.

After a short train ride we found ourselves queuing for pizza in front of Grimaldi's near the Brooklyn Park. As we had heard that Grimaldi's is the best pizzeria in the NYC, we had to try it out, of course. We tried to get there during the more quiet hours but still had to wait for a while before we got the table. We ended up sharing a large pizza with Italian sausage, olives and mushrooms and drank local cherry soda.

After the pizza it was time for the third borough of New York for the day as we moved to Queens to visit the Museum of the Moving Image. Alberto got excited again when he discovered the exhibition of old movie cameras and started one of endless monologues:
- Look at this fine piece of cinematographic equipment, my dear Olivia. This is an original Technicolor movie camera from the 1930s that was used for many classics of the era, like The Wizard of Oz, for example. In this system, each main color was exposed to its own piece of film which were brought together then in the post-production. This process results the excellent colors but also has the drawback of...
- Oh Alberto, can we just move on - this is a huge museum and we still have a lot to see here, I urged my hubby as I didn't want to stay the whole day there listening to his lecture.

And there indeed was a lot to see. Not only old movie making equipment but also some old friends like master Yoda.
- May the force be with you, Alberto bid his farewell to the old Jedi master when we moved on.

The exhibition also included a good selection of various masks and costumes used in various movies. My favorites were the two dresses worn by Kate Winslet and Evan Rachel Wood in HBO's television series of Mildred Pierce. Hardly surprising, Alberto was much more interested in the complete collection of Star Ward figures.
- Did you play with these when you were a kid back in 80s? I asked him.
- Oh, I still do play with them every now and then! I had a good number of these, even if my collection was not as perfect as this one here...

To Alberto's further joy, there was also some Star Trek related toys on display as well.
- Mr. Spock is my all-time favorite among the crew of USS Enterprise. Too bad I never managed to twist my paw into the real Vulcan salute, Alberto kept going with his nostalgia.
- And really funny ears he has, too, I commented on that.

But the real treasure of oldies but goodies was found next - a room full of video games from the early 80s.
- I played these when I was a young pup, I bursted out when I hurried to try them out. - I was actually so good that I often managed to carry on more than half an hour with just a handful of lire.

However, it turned out that my arcade skill were not aged all that gracefully. After failing miserably with the Space Invaders and being unable to reach the Gorilla even once in the Donkey Kong, I saw it fit to quit without further ado.

The Museum of the Moving Image really was a fun place. Not only did they have a lot of interesting paraphernalia on display but one could also try out various film making task hands-on. Alberto did some dubbing for that touching piggy movie Babe. We also got to make the Monty Python like stop-motion animations of our own. Too bad my animation got lost somewhere into the depths of the internet. It was, however, a cinematic masterpiece about a WV beetle that was abducted by aliens. Alberto's movie was quite sympathetic, too, and he put it into the YouTube so that you can check it out.

The evening was falling quickly and we had to leave to make our next appointment - which was with Mr. Spiderman on the Times Square. After seeing Wicked on Wednesday, it quickly dawned to us that one Broadway musical just was not enough but we had to catch another one while we could. Therefore we had booked tickets for Spiderman - Turn of the Dark for Friday.

Spiderman probably didn't top Wicked as one of my favorite musicals but it was great fun nonetheless. The sequences where the actors were flying high over the heads of the audience were just incredible. Spidey even landed on the rail of the balcony and greeted the people sitting in the front row there!

The next day was then the final one for our trip. We still had plenty of time before we had to leave for the airport, so we decided to explore the yet uncharted NYC territory for us - the north end of the island of Manhattan. Our main interest in that area was The Cloisters that host the medieval collection of the Metropolitan Museum of Arts. On our way there we had hot dogs from a street stand as breakfasts.

The Cloisters is situated on a hill in the middle of charming Fort Tryon Park. We took the long walk through the park and finally saw The Cloisters appearing from behind the trees. The building itself looked like quite medieval was somewhat out-of-place within the busy surroundings of the city.

The medieval collection itself was moderately sized but still amazing. My favorites were the Flemish tapestries depicting The hunt of the Unicorn. They were in excellent condition considering their age and the Unicorn was quite touching creature indeed. Alberto's favorite was the chapel room with real medieval atmosphere.

Unfortunately our times in New York finally came to end and we had to start to make it back home. When leaving The Cloisters, we did re-cross the park but took a shorter road down the hill side. The path down was quite narrow and every now and then there were mysterious little stairs that were leading to some hidden place within the park. We also met a funny squirrel with whom we stopped to talk for a while until we had to continue our trip back to the JFK airport and to home.