- Kyllä, Alberto vastasi, mutta se tapahtuu vasta illalla, sillä matkan varrella on paljon nähtävää.
- Minä en ole niin varma siitä Wallanderin tapaamisesta, Freija totesi puolestaan. - Se mieshän on ihan fiktiivinen hahmo.
Kuvitteellisesta komisariosta huolimatta hyppäsimme jälleen auton kyytiin. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kronobergin linnanraunio, joka sijaitsi komealla paikalla järven rannalla.
Linnan sisäpihalle mentiin romanttisesta muurinaukosta.
Sisäpihalla puolestaan odotti mahtava puu, jonka alla oli kaivo.
Pian kaivonkannella istuikin morsian kuvattavana. Victoria ihasteli hääseuruetta muttei uskaltanut mennä kovin lähelle katsomaan.
- Jättetrevligt! uskaltautui hän kuitenkin kommentoimaan.
- Et sinä voi joka paikassa mennä naimisiin, Freija totesi Victorialle, kun huomasi tämän löytäneen jälleen uuden paikan, jossa olisi ihana mennä naimisiin.
- On hyvä olla monta paikkaa varalla, Victoria totesi siihen. - Jos sulhanen pitää raunioista, tämä on varsin oivallinen paikka häille.
Pääskysten mielestä paikka oli myös oivallinen asua ja kasvattaa jälkipolvea. Emot viuhtoivat pitkin ilmaa saadakseen riittävästi ruokaa nälkäisille poikasilleen.
- Katso, Freija sanoi. - Poikaset näyttävät isommilta kuin emonsa!
- Ainakaan ne eivät ole olleet nälässä, totesi Alberto käytännöllisesti.
Lintujen ja morsianten lisäksi myös kukkaset viihtyivät Kronobergin linnassa – ainakin sitkeät sellaiset.
Linnasta jo poistuttuamme näimme vielä kanadanhanhipesueen, joka ui siistissä järjestyksessä.
- Nyt olisi jo päivän ensimmäisen kirkon aika, minä totesin, kun istuimme jälleen autoon ja Alberto painoi kaasua.
Sain oitis, mitä halusin. Saavuimme Växjöhön, jossa menimme tutustumaan tuomiokirkkoon.
- Tämä näyttää erikoiselta, Victoria totesi, kun menimme sisälle kirkkoon ja näimme alttarin.
- Tätä sanotaan moderniksi, Freija totesi siihen.
Kirkossa oli kieltämättä uudenaikaisia aineksia. Kynttilätkin sai halutessaan sytyttää Erik Höglundin suunnittelemaan puuhun.
- Eikös tämä ole aika kaunis kirkko, vaikkei olekaan niin keskiaikainen? minä kysyin.
Freija näytti hieman tuohtuneelta.
- Onneksi täältä löytyy jotain vanhempaakin, hän sanoi. - Matkaoppaan mukaan kirkon luota löytyy riimukivi.
Lähdimme kiertämään kirkon seinustaa, ja pian Freijakin oli varsin tyytyväinen – riimut kun näyttävät selvästi olevan hänen juttunsa.
Seuraavaksi suuntasimme paikkaan nimeltä Utvandrarnas hus.
- Täällä kerrotaan, kuinka ruotsalaiset lähtivät siirtolaisiksi Amerikkaan kovina aikoina 1800-luvun lopulla, Alberto esitteli.
Museo oli varsin valaiseva. Siirtolaisten oloista oli tehty mm. nukkekotiasetelma.
Museoon oli myös lavastettu tunnetun ruotsalaisen siirtolaisista kirjoittaneen Vilhelm Mobergin työhuone, jonka vieressä vitriinissä oli Mobergin alkuperäisiä käsikirjoituksia.
- Kertovatko nämä kirjat siitä Kristinasta, josta ne Abban sedät tekivät sen musikaalin Kristina från Duvemåla? minä kysyin.
- Kertovatpa hyvinkin, Alberto vastasi.
Ja pian törmäsimmekin Kristinaan ja tämän puolisoon Karl-Oskariin, tosin vain patsaina.
Mutta sitten tunnelma muuttui. Aivan yllättäen museossa oli myös näyttely, joka käsitteli... VERTA! Minun selkäpiitäni alkoi hieman karmia, mutta Freija oli innoissaan vampyyriaiheisen vitriinin äärellä.
- Hah, täällä on vanha kunnon Nosferatukin. Ja Hammer-filmin elokuvajuliste! Ja tosi hienoja kauhunukkeja! Jättetrevligt!
Näyttely oli varsin kiintoisa, joskin karvat pystyyn nostattava. Freijaa huvitti, kun me Victorian kanssa pidimme toisiamme tassusta kiinni.
- Pöh, minua ei pelottanut ollenkaan! Freija totesi, kun näyttely päättyi.
Alberto lupasi, että seuraavana olisi vuorossa jälleen raunio.
- Onneksi nämä rauniot eivät ole niin vaarallisia kuin vampyyrit, minä totesin.
- Hah, mistäs sinä tiedät, jos täällä vaikka kummittelee, Freija yritti pelotella.
Pakko rauniota oli kuitenkin mennä katsomaan. Ainakin tie sinne oli varsin viehättävä.
Itse raunio oli hassu tötsä.
- Onko tämä ollut muka joku linna joskus? minä kysyin.
- Kyllä tämä on Bergkvaran linnanraunio, Alberto vastasi.
- Kyllä pienikin linna voi olla kiva, Victoria totesi ja juoksi sisälle raunioon.
Seurasimme Victoriaa, ja myönnettäköön, että joistain kuvakulmista raunio näytti jopa mahtailevalta.
Mielenkiintoisten nähtävyyksien ja huolellisen maantieajon jälkeen saavuimme viimein Ystadiin, aivan Etelä-Ruotsiin. Majoituimme majapaikkaamme Our Houseen, joka osoittautui vallan viehättäväksi mukavan pariskunnan pyörittämäksi bed & breakfastiksi.
Pitkän päivän päätteeksi olimme jo varsin nälkäisiä, joten päätimme lähteä etsimään ruokaa keskustammasta. Tassutellessamme Ystadin katuja meille selvisi, että kaupunki olikin ennemmin romanttinen paikka kuin sellainen rikollisuuden kehto, miksi sen Wallander-romaaneista voisi kuvitella. Katukiveykseenkin oli tehty sydän.
Hyvä ruokapaikka löytyi aivan keskustasta. Ravintola nimeltä Store Thor vaikutti olevan suosittu, sillä sen ulkoterassi oli täynnä ihmisiä. Mutta kyllähän aina muutama karhu ja yksi pieni pingviini mukaan mahtuivat.
Tilasimme alkupalat tapaslistalta. Minä otin etanoita, ja tytöt jakoivat keskenään annoksen chicken wingsejä Alberton tyytyessä ranskanperunoihin. Viivi sen sijaan yllätti meidät haluamalla perinteistä ruotsalaista vanhojen ukkojen herkkua gubbröraa. Epäilimme kovin, noinkohan Viivi tosiaankin popsisi moista äijämössöä, mutta hyvin näytti muna-anjovissekoitus tekevän kauppansa.
Pääruuaksi kaikki halusivat räkmackan. Siitä alkoikin sitten hillitön katkarapujen syönti, joka jatkui vielä kotonakin. Vatsat täynnä meidän kelpasi vetätyä Our Housen pehmeisiin vuoteisiin uneksimaan tulevista seikkailuista.
Seuraavalla kerralla saatte kuulla, millaista Ystadissa muutoin oli. Tutustumme myös mm. skånelaiseen Stonehengeen.
- - -
Jönköping Ystad All Day Long
- Today we are going to Ystad and will meet the famous Swedish police man, inspector Kurt Wallander, I was enthused when we were driving out of Jönköping.
- Sure, but there is a lot to see along the road before that, too, Alberto reminded me.
- I wouldn’t bet too much for us meeting Mr. Wallander, him being a fictional character created by the crime novelist Henning Mankell, Freya pointed out laconically.
The first stop of the day took place at the Kronoberg castle ruin on the beach of Helgasjön. The ruin was quite romantic, with its walls covered by ivy and a tree in the middle of the inner yard. The place became even more romantic when a newly wed couple entered the yard to pose for their wedding photograph.
- Jättetrevligt, Victoria said, getting excited about the prospect of getting married within the ruins.
- You can’t get married in every romantic place we find! Freya reminded her friend.
- Well, you know, it’s good to have romantic places in reserve, Victoria replied. – You never know if your future groom happens to like medieval ruins…
It looked like that swallows and flowers were enjoying themselves within the stone walls, too. And so did the geese, swimming in tight formation just outside the walls.
- I think it is time for today’s first church visit, don’t you? I concluded the visit to the Kronoberg castle ruin when Alberto lifted clutch and speeded us from the parking lot towards Vaxjö. It turned out that I didn’t need to worry – the Vaxjö cathedral was already waiting for us in the Vaxjö downtown.
- Quite a peculiar looking church, Victoria noted when we entered the cathedral.
- Nah, it is just a modern one, Freya stated.
- But it is still quite a cozy church, albeit not a medieval one, I said.
- Well, luckily there is something old left here, too, Freya said. – According to the travel guide there should be a rune stone on the church yard.
And so we walked around the church and eventually found the stone with runes on it. It turned out - as you can see from the photo - that runes indeed are Freya’s thing.
The next of our interest was Utvandrarnas hus, museum dedicated to the stories of Swedish immigrants who left their country during the hard years of late 19th century. The museum hosted also a replica of the study of Vilhelm Moberg, an author who wrote a popular series of novels about the life and times of one of those countless families who traveled all the way to America for the hope of better life.
- Are these the manuscripts of those books that the musical "Kristina från Duvemåla" by Abba's Björn and Benny was based on? I asked.
- Yes, they are indeed, Alberto confirmed.
It didn't take us too long to find Kristina and her husband Karl-Oskar, too, even if only as a statue. However, the homely atmosphere quickly turned a fair bit more sinister one when we found ourselves in the middle of an exhibition about vampires and blood! There were a good number of interesting displays, like the one with old movie posters and toys, but it was nonetheless scary enough so that I was holding Vivian and Victoria by the paw.
- Blah, I was not scared at all, Freya stated when we left the museum.
Before leaving for the south of Sweden for good, we still had time to visit yet another ruined castle, this time in Bergkvara. There was an idyllic path leading to the site from the parking lot but I have to say that the ruin itself was quite, well, funny.
- Is this supposed to be a castle? I asked.
- Not all ruins are huge, Alberto tried to set me straight.
- Yeah, a ruin doesn't need to be big to be nice, Victoria giggled and ran inside.
I have to admit that the ruin appeared more magnificent from inside.
It took us hours to drive through the Swedish country side in Skåne before we reached our southernmost destination, Ystad. We quickly checked in to our lodging, a charming B&B called Our House and headed then to the heart of the town to find some nice place to dine in. After reading a few Wallander stories one could expect Ystad to be a city of crime and danger but for us it appeared more like a romantic summer town.
We ended up in a restaurant called Store Thor and had some tapas as starters. I chose snails and the girls shared a portion of chicken wings while Alberto had some fries. Vivian, however, surprised us by wanting gubbröra, a Swedish specialty favored by grumpy old men. We were quite skeptical about her really eating the anchovies and egg stew but our doubts were quickly proven wrong as Vivian was the first one to finish her appetizer. As the main course we all chose another traditional Swedish goodie räkmacka, a bread topped with egg, mayo and shrimps. After such a delicious dinner we had no objection to retire back to Our House and our beds.
In the next episode you will hear more about our adventures in Ystad and nearby. We will also visit a local version of Stonehenge and will see whether or not Victoria qualifies as a princess to live in a famous castle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti