- Minä muutan tänne prinsessaksi, kun kasvan isommaksi ja saan koulun loppuun, Victoria selitti poseeratessaan polleana linnan luona.
- Voimmeko kertoa Victorialle, että linna on matkaoppaan mukaan nykyään hallinnollisessa käytössä? Freija kuiskasi minulle hiljaa.
- Kerrotaan hieman myöhemmin, kun hän on löytänyt lisää linnoja, joihin voi muuttaa elämään prinsessana, minä totesin.
Linnassa oli aivan oikea vallihauta.
- Mutta keitä nuo ovat? minä huudahdin kauhuissani, kun huomasin, että vallihaudassa seistä kökötti kolme miestä.
- Minä epäilen, että he ovat taidetta, Alberto totesi virnistäen.
Näin tosiaan oli. Miehet olivat patsaita, jotka oli jollain käsittämättömällä tavalla onnistuttu viemään vallihautaan. Linnan ympärillä oli muitakin luvalla sanoen erikoisia taideteoksia. Yhdellä niistä oli ollut niin kova pissahätä, ettei hän ollut ehtinyt miestenhuoneeseen.
- Hmm, Victoria pohti. - Voisin ehkä kuitenkin muuttaa johonkin toiseen linnaan. En halua, että joku pissii koko ajan puutarhassani.
Onneksi prinsessa-asia ratkesi noin helposti. Pääsimme siis rauhallisin mielin siirtymään Pyhän Nikolain kirkkoon, joka selvästikin oli Örebron merkittävin kirkkorakennus.
Komeahan kirkko oli sisältäkin. Alttarilla oli jälleen näyttävä alttarikaappi.
Kynttilöille oli varattu viehättävä vene, jossa ne hiekkaan pystytettyinä saivat palaa.
Kun hyppäsimme autoon jatkaaksemme viehättävästä Örebrosta eteenpäin, Alberto ja Freija hihittelivät jotain keskenään.
- Mitä te oikein supatatte? Victoria kysyi.
- Nyt lähdemme todella Arnin jäljille, Alberto totesi juhlallisesti.
Vaikka me muutkin olimme lukeneet Jan Guilloun Arn-kirjat, päätimme antaa matkaoppaan tehtävän tällä osuudella Albertolle ja Freijalle. Ensiksi ajoimme Aranäsiin, jossa tutustuimme muinoin niin valtavan linnan mitättömiin raunioihin.
- Täällä Arn asui pienenä, ennen kuin hänet lähetettiin Varnhemin luostariin, Alberto selitti. - Silloin täällä ei ollut vielä linnaa, sillä se rakennettiin vasta joskus 1200-luvulla.
- Raunio ei ole kovin kummoinen, minä sanoin. - Ja se on vielä joidenkuiden takapihalla...
- Aikanaan se oli kuulemma yksi suurimmista ja loisteliaimmista linnoista täällä pohjolassa, Alberto totesi.
- Ja vaikka raunio on vaatimaton, yhtä kaikki tästä tarinamme alkaa, Freija kiteytti.
Seuraava pysähdyspaikkamme oli Forshemin kirkko. Rakennus oli komea ulkoapäin...
… ja kun lähestyimme sitä, huomasimme pian, että siitä löytyi myös mielenkiintoisia yksityiskohtia.
- Katsopas, Olivia, tässä on se sama ristiritarikuva, jonka Jan Guillou esitteli siinä Arnin valtakunta -ohjelmasarjassaan.
Kuva näytti kieltämättä tutulta, mutta omituinen se oli edelleenkin. Televisiosarjassa mainitun varpailleastumisen lisäksi siinä selvästi lyötiin valtavalla vasaralla sormille.
- Erikoista on tuo elämä keskiajalla ollut, minä vain totesin.
Sisältä kirkko oli parasta keskiaikaa. Katon ja seinien maalaukset olivat kerrassaan upeat eikä saarnatuoli hävinnyt vaikuttavuudessa lainkaan.
Albertokin oli ilmeisesti vaikuttunut näkemästään, sillä hän halusi ostaa kirkosta meille kaikille pyhiinvaeltajapinssit.
Kirkkovierailun jälkeen oli saatava jäätelöä. Onneksi läheltä löytyi mainio pikkukahvila, jonka suklaajäätelöannos oli riittävän suklainen Albertollekin.
Jäätelön voimalla jaksoimme mainiosti jatkaa matkaa. Alberto ajoi meidät seuraavaksi Skaraan, jossa tutustuimme ensiksi valtavaan tuomiokirkkoon.
- Kerrassaan mainiota gotiikkaa, minä tuumasin.
Tästäkin kirkosta löytyi varsin koristeellinen alttari sekä lasimaalaus sen takaa.
Victoria ja Freija olivat kuitenkin eniten innoissaan, kun löysivät jälleen morsiuskruunuja.
- Minä otan sitten tuon isoimman, Freija sanoi.
- Ja minä tuon nyplätyn, Victoria säesti.
- Ettekö te enää aiokaan mennä naimisiin Vanhassa Uppsalassa? minä kysyin.
- Nämä kruunut ovat vielä hienompia kuin ne kruunut siellä, Victoria totesi.
Kruunujen ihastelun jälkeen laskeuduimme kryptaan.
- Höh, eihän täällä ole lainkaan luurankoja, Freija totesi.
- Ei kai niitä yleensä pidetä esillä, minä sanoin epäillen.
- Ei, mutta nämä kivet ovat näkemisen arvoisia, Alberto selitti.
- Kyllä luurangot olisivat vielä enemmän näkemisen arvoisia, Freija ei malttanut olla sanomatta.
Kryptasta noustuamme löysimme hienon reliefikuvan.
- Nuo kaksihan saavat kohta miekasta päähänsä, minä kauhistelin. - Hirveän väkivaltaista!
Kauhistellessani Freija oli ehtinyt kaivaa tassutietokoneensa esille.
- Internetin mukaan se kyllä kuvaa syntiinlankeemusta, hän totesi.
- Ehkäpä jonkun mielestä Aatami ja Eeva karkotettiin paratiisista kumauttamalla heitä astalolla päähän, esitti Alberto hieman erikoisen analyysinsa keskiaikaisesta kirkkotaiteesta.
Seuraava kohteemme oli Varnhem. Sielläkin oli komea kirkko, mutta valitettavasti sen ovet olivat jo ehtineet sulkeutua ennen kuin ehdimme paikalle.
Onneksi emme kuitenkaan olleet paikalla varsinaisesti kirkkoa varten, sillä Arnin tarinan kannalta tärkeämpää oli nähdä paikalla olevat luostarin rauniot. Raunioromantiikkaa oli tarjolla kylliksi jopa Albertonkin mielestä.
Varnhemin luostari oli aikanaan mahtava rakennus. Raunioilta löysimme pohjapiirroksen, joka näytti, että luostari oli ollut alaltaan kirkkoakin suurempi.
- No oli tämä melkoinen paikka käydä koulua, totesi Victoria muistellessaan Arnin lapsuutta ja nuoruutta Varnhemissa.
Victoria ja Freija tutustuivat innokkaina myös luostarin yrttitarhaan, jossa edelleen kasvoi yhtä jos toista.
Sitten tytöt huomasivat, ettei Viiviä näkynyt missään.
- Ehkä Viivi haluaa leikkiä piilosta, Victoria sanoi.
- Niin, kuulin kyllä pienen piipityksen, kun lähdimme yrttitarhalle päin, Freija muisteli.
Tytöt lähtivät etsimään Viiviä, ja pian tämä kurkistelikin raunioista.
Niin saatoimme jatkaa matkaa kohti Gudhemin luostarin raunioita. Laskeva aurinko loi raunioille mystisen tunnelman, kun Alberto kertasi Arnin ja tämän rakastetun Cecilian elämäntarinaa:
- Täällä Gudhemissa Cecilia vietti 20 vuotta odottaessaan Arnin paluuta ristiretkeltä pyhältä maalta.
Raunioiden vieressä oli pieni portti, joka näytti vallan hassulta, koska muurit sen ympäriltä olivat sortuneet ja portti näytti kököttävän keskellä nurmikkoa ihan keskenään.
Muurin aukoista avautui sykähdyttäviä näkymiä entiselle luostarin sisäpihalle.
Raunioista huokui todellakin hieman romantiikkaa. Ehkä osuutta oli kukkasilla, jotka olivat vallanneet paikalla vielä olevat kivet.
Lopuksi Alberto otti meistä kaikista tytöistä kuvan Gudhemissa. Sen jälkeen päivän ohjelmassa olikin enää pari muistomerkkiä.
Ensimmäinen muistomerkeistä oli Kungslenassa. Siellä juhlistettiin sitä, että Lenan taistelussa 1200-luvulla Ruotsi, jota ei vielä edes ollut, pysyi ruotsalaisilla joukoilla.
Aivan muistomerkin lähellä oli myös varsin omalaatuisen näköinen Kungslenan kirkko, jota emme kuitenkaan päässeet katsomaan sisältä, sillä ilta oli jo varsin pitkällä.
Illan viimeistä pysähdyspaikkaa – Gestilrenin taistelun muistomerkkiä – jouduimme etsimään hetken. Viimein se kuitenkin löytyi pellon reunasta pieneltä mäeltä.
Yö oli jo laskeutunut, kun palasimme muistomerkiltä autollemme ja jatkoimme matkaa kohti Jönköpingiä tyttöjen nukkuessa takapenkillä. Kunnon yöunet tulivatkin tarpeeseen, sillä seuraavana aamuna lähtisimme kohti todellista Etelä-Ruotsia. Siitä saatte kuulla seuraavassa postauksessa.
- - -
On the footsteps of Arn on Västergötland
Our second day in Sweden got started with a tour around the downtown Örebro. The girls were not originally too excited about the city but this was quickly changed when Freya - after consulting the city guide - announced that there was a real castle in the heart of the city.
- I will move in here and become a princess once I am a little bit older, Victoria boasted once she got to pose in front of the castle.
- Do you think we should inform her that the castle is still serving as a public building and for administrative purposes? Freya whispered to me.
- Maybe we should do that later when Victoria has found other castles to live in as a princess, I answered to her.
The castle did have a real mount, too. To our surprise, we discovered three gentlemen standing in the water there.
- Who are they? I asked.
- I think they are art, Alberto replied jokingly.
They were indeed. There were also other suspicious works of art on the river bank around the castle. One of them had not made it in time to the bathroom and was therefore peeing into the river - needless to say, this considerably lessened Victoria´s ambition to live nearby. Once the matter of moving into the castle was settled for good, we still had time to visit the church of St. Nicholas before moving on.
Our next stop was Aranäs where once magnificent castle was now lying in lowly ruins.
- This is the place where Arn was born and lived his first years before he was sent to the Varnhem Abbey, Alberto lectured. - Back then there was no castle, it was built later in the 13th century.
- The ruin doesn't make too much of an impression, especially as it is on someone's backyard, I noted.
- Well, once it was one of the greatest castles here in Scandinavia, Alberto said.
From Aranäs we continued to Forshem where we stopped to see the local church.
- Look, Olivia, there is the crusader relief that Jan Guillou presented in his TV series about Arn's life and times. He suggested that a member of the Order of Knights Templar had something to do with the church and is probably buried within there.
The church was thoroughly medieval inside also and the paintings were just impressive. Alberto seemed to share this opinion, too, as he wanted to buy commemorative pilgrimage badges for all of us.
After a short break with the ice cream we were refreshed enough to continue our journey. Our next destination was Skara and its famous cathedral.
- A great piece of Gothic architecture, I made a poignant observation.
The church seemed to hold quite a collection of valuable artifacts. Needless to say, the girls were again more than excited to find another set of bridal crowns - according to them they outdid the ones they found in Gamla Uppsala. Alberto, on the other hand, was interested in the ruins of the earlier church building we discovered in the crypt. Freya, hardly surprising, would have preferred skeletons.
Leaving Skara we headed for the ruins of the Varnhem Abbey. The afternoon was slowly turning into the evening and unfortunately the Varnhem abbey church was already closed when we got there. That didn't bother us too badly, as we were there for the ruins of the abbey where Arn was schooled. The ruins were large enough to satisfy even Alberto's appetite. Victoria and Freya explored the garden of the abbey and Vivian wanted to play hide-and-seek.
One could think that one abbey ruin would be enough for one day - but not for us. The setting sun was casting its magical light on the ruins of the Gudhem Abbey when we got there. Alberto was quick to recap the story of Arn and his bride Cecilia for us:
- Here in Gudhem Cecilia waited for Arn for 20 years when he was on the crusade on the Holy Land.
The ruins were quite magnificent experience indeed. The views within the walls and inner yard inspired one's imagination and the flowers and plants that were slowly covering up the stones provided a touch of romance, too. Before we left, Alberto took a photo of all us girls.
The day was wrapped up with quick visits to the memorials of two famous battles. The first one was in Kungslena, commemorating the Battle of Lena that took place back in 1208. The memorial had been erected in front of the peculiar looking church.
The final stop of the day, the memorial of the Battle of Gestilren in 1210, was not so easy to find and we had to drive back and forth for a while before we spotted it on a small hill in the middle of a meadow.
The night had already fallen when we started the final leg of our journey that day. The girls were already sleeping at the back seat when we drove to Jönköping for the night.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti