- Lumitilanne tänä talvena ei ole kyllä kauhean häävi, totesi Alberto katsellessaan kuistiltamme pihalle, jossa nurmi viheriöi paikoitellen.
- Piip! harmitteli Viivikin.
- Mitä me nyt teemme? minä päivittelin. - Pitääkö tästä nyt vielä vetäytyä myöhäisille talviunille vai mitä?
- Tähän on vain yksi ratkaisu, Alberto totesi. - Hyvä ruoka!
Alberto marssi oitis keittiöön ja minä paimensin Viivin sisään hänen perässään. Keittiössä Alberto oli jo laatimassa lomapäivien ruokalistaa.
- Tämä on hyvin tarkkaa. Tarvitaan hieman fuusiota italialaisesta, pohjoismaisesta ja ranskalaisesta keittiöstä, Alberto selitti.
Ensiksi saimmekin nauttia aamupalaksi hieman tuunatun toast skagenin ja Alberton marinoimalla silakalla päällystetyn tanskalaishenkisen herkkuleivän.
Sitten Alberto alkoi touhuta pizzataikinaa. Kun keittiönpöytä oli jo lupaavasti jauhoissa, ovellemme ilmestyivät myös Goot, Ti ja Freija.
- Kuulimme, että Alberto-setä leipoo pizzaa, Freija sanoi, joten päätimme saapua maistiaisille.
Ihmettelin mielessäni, miten viesti pizzanleivonnasta oli kantautunut asuntomme ulkopuolelle, mutta Freija näytti minulle saamaansa tekstiviestiä, jossa luki yksiselitteisesti: “Piip!”
Goot, Ti ja Freija menivät keittiöön valvomaan pizzan valmistumista.
- Tässähän tulee melkein suorituspaineita, Alberto hätäili, kun he kaikki kolme tuijottivat keskittyneesti pizzapohjien muotoilua ja tomaattikastikkeen levittämistä.
Paineista huolimatta pizzat onnistuivat mainiosti. Saimme maistaa tietenkin vanhaa kunnon Margheritaa...
… ja hieman vähemmän perinteistä pizzaa, jossa oli savulohta ja jokirapuja. Kaikki kehuivat Albertoa kovin, eivätkä syyttä!
Seuraavana aamuna Alberto leipoi meille rustiikkisämpylöitään.
- Vain parasta sinulle ja Viiville, hän selitti.
- Mitä tuo kinkku on? minä kysyin.
- Se on savupotkaa, Alberto vastasi. - Ostin sen hernekeittoa varten, mutta pyysin ystävällistä lihatiskin miestä siivuttamaan meille muutaman siivun myös vastaleivottuja sämpylöitä varten.
Illalla saimme vielä suurempaa herkkua, ankanrintaa, jonka Alberto oli paistanut herkullisesti. Ankan keralla oli tarjolla ohrattoa ja paistettuja herkkusieniä sekä Alberton itse lennossa kehittelemää kastiketta, joka osoittautui herkulliseksi sekin.
Sitten saapui laskiainen ja onneksi myös lumi – tosin vain yhdeksi päiväksi, mutta se riitti, ja Alberto sai vietyä Viivin laskemaan mäkeä.
Hurjan mäenlaskun jälkeen maistui Alberton keittämä hernekeitto. Minä puolestani valmistin sahramipannukakkua, jonka reseptin saimme Gotlannissa käydessämme. Samaiselta saarelta ostettua sinivatukkahilloa oli nimittäin vielä hieman jäljellä.
Eikä tietenkään laskiaista ilman laskiaispullaa. Meillä on Alberton kanssa selvä jako: minun pullassani pitää olla mantelimassaa, Alberton pullassa hilloa. Viiville sattuu jostain syystä käymään kummanlainen pulla tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti