- Mamma mia! Sehän on aivan ruosteessa!
Minä myhäilin vain tyytyväisenä ja vastasin:
- Niin sen kuuluukin olla.
- Miksi ihmeessä? Alberto ihmetteli oitis.
- Minä ruostutin sen. Ja se onnistui mainiosti! Se näyttää ihan hienolta!
Selitin Albertolle, että olin vieraillut Jyväskylän nukkekotiharrastajien eli Nukkis-Ystävien kokoontumisessa ja saanut kokeilla siellä ruostutusaineen käyttöä.
- Älä huoli, Alberto, sanoin vielä. - En ruostuttanut mitään sinun omaisuuteesi kuuluvaa. Sitä paitsi, yleensähän sinä pidät kovastikin kaikesta rustiikkisesta.
Alberto ei ehtinyt päivitellä asiaa kauempaa, kun ovikello soi. Ovella olivat Victoria ja Freija.
- Ehtiikö Olivia-täti leipoa prinsessakakkua? Victoria kysyi.
Kun näytin hieman hämmentyneeltä, hän täsmensi:
- Meidän äiti ei ehdi ja Ruotsiin on syntynyt pikkuprinsessa ja nyt hänellä on jo nimikin!
- Ingrid-täti sanoi, että hän on kovin kiireinen, ja koska vauva ei ole kruununperillinen, me hänen mielestään pärjäisimme tällä kertaa ilman kakkua, lisäsi Freija.
Ymmärsin, että tilanne oli vakava, joten päätin ottaa leipomistarvikkeet esiin.
- Mutta onkos se tulokas ollenkaan edes prinsessa? Alberto yritti kysyä, kun menin tyttöjen kanssa keittiöön. - Luin, että lapsen pitää muuttaa Ruotsiin, että hän tulee oikeaksi prinsessaksi.
Tytöt hiljensivät Alberton nopeasti.
- Tottakai Leonore on prinsessa ja vielä Gotlannin herttuatar! Victoria vastasi pontevasti.
- Jättetrevligt! Gotlanti onkin varsin miellyttävää seutua, Alberto totesi siihen viitaten viime kesän matkaamme.
Niin Alberto siirtyi muihin puuhiin kuultuaan, että hänellekin jätettäisiin kakkua. Prinsessakakku syntyi nopsasti yhteisvoimin ja nautiskelimme siitä mehun kera. Heja vain uudelle Ruotsin prinsessa Leonorelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti