- Katsopas tätä! Falunissa Ruotsissa järjestetään ensi viikonloppuna kolmepäiväinen metallifestivaali Sabaton Open Air ja tapahtuman pääesiintyjä, Sabaton, on luvannut esittää koko Carolus Rex -albuminsa ruotsin kielellä!
- Ja näyttääpä siellä olevan koko joukko muitakin kiinnostavia bändejä, Albertokin innostui. - Tuonne on päästävä!
Siltä seisomalta Alberto soitti työpaikalleen ja ilmoitti saaneensa kamalan vatsataudin, minkä vuoksi hän ei voisikaan vielä palata lomalta ennen viikonloppua. Kymmenen minuuttia myöhemmin Alberto ja vaari olivat ehtineet jo ostaa myös niin festivaalin pääsyliput kuin laivamatkat Ruotsiin. Minäkin olisi kovin mielelläni halunnut lähteä mukaan, mutta harmillisesti ilmoittautuminen kansalaisopiston ikonimaalauskurssille osuisi juuri matkan ajalle, enkä uskaltanut riskeerata kurssipaikan saamista, joten niinpä jäin sitten Viivin kanssa kotiin.
Mutta annetaanpa Alberton kertoa matkastaan itse:
Seikkailumme alkoi automatkalla Turun satamaan, jossa automme matkustajineen lastattiin yölaivaan kohti Tukholmaa. Tukholmaan saavuttuamme meillä ei ollut kiire mihinkään, joten vaari-Orso päätti heittää hetken nostalgiahenkisesti lestiä satamssa ennen matkan jatkamista. Tukholmasta päästyämme emme sittenkään kiirehtineet suoraan Faluniin vaan päätimme käydä vilkaisemassa maisemia Mälaren-järven ympärillä. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli leppoisa pikkukaupunki Strängnäs Mälarenin etelärannalla.
Syötyämme aamupalan mukavassa pikku kahvilassa päätimme vierailla myös kylän kirkossa, joka osoittautuikin melkoisen komeaksi.
Kirkon pihalta löytyi myös lukuisia riimukiviä, ja niitä oli muurattu myös kirkon kivijalkaan. Otimme kivistä valokuvat, jotta Freija voisi tutkia niitä tarkemmin.
Innostuimme riimukivistä niin, että päätin viedä vaari-Orson katsomaan kuuluisaa Sigurdsristningiä, jonka tiesin löytyvän vähän matkan päästä Eskilstunasta. Lyhyt ajomatka halki ruotsalaisen peltomaiseman vei meidät hetkessä perille.
- No jo on siinä ollut jollakulla työmaa, totesi vaari valtaisaa riimukaiverrusta hämmästellessämme.
Lisää hämmästeltävää löytyi läheisen purosen vastarannalta: lampaat olivat oivaltaneet, että puusta ylettyi nyhtämään paremmin ruokaa ottamalla kaverista hieman tukea.
Tämän jälkeen olikin sitten aika suunnata pohjoiseen kohti Falunia. Mälarenin laakson lempeät maalaismaisemat vaihtuivat pian Taalainmaan korveksi. Kahvitauon pidimme Avestassa, jossa ihmettelimme metsäpaloista johtuvaa savunhajua ja maailman suurinta taalainmaanhevosta.
Päästyämme vihdoin Faluniin suuntasimme välittömästi festivaalialueelle. Koska Olivia oli kieltänyt minua missään
tapauksessa sotkemasta housujani ja rusettiani, ostin myyntikojusta itselleni tapahtuman luonteeseen sopivat city camo -kuvioiset maastohousut sekä Sabatonin T-paidan, jotka sitten vaihdoin oitis päälleni.
Sitten pääsimmekin itse asiaan eli musiikin pariin. Ensimmäinen näkemämme bändi oli hollantilainen ReVamp, jonka solistina hääri Nightwishista tuttu amatsoni Floor Jansen.
ReVampin meininki oli hieman rokkaavampaa kuin Nightwishin sinfoniametalli, joten pääsimme ihastelemaan neiti Jansenin äänenkäyttöä huomattavan monipuolisesti.
- Flooriahan voisi luonnehtia melkein naapurin tytöksi, kun hän nyt kerran asuu Suomessa, vitsaili vaari-Orso Floorin kiitellessä yleisöä keikan lopuksi.
ReVampin jälkeen olimme aikeissa siirtyä herkullisten tuoksujen perässä ruokakojujen suuntaan, mutta tulimme nopeasti toisiin aatoksiin, kun seuraavan orkesterin soundcheckissä alkoi soida reipas slaavilainen kansanmusiikki.
- Mitäs tämä on? Kuulostaa mielenkiintoiselta, vaari uteli.
- Ohjelman mukaan tämän pitäisi olla venäläinen pakanametallibändi Arkona, minä vastasin asiaa hetken tutkittuani. - Tämä kuulostaa kyllä sen verran lupaavalta, että on pakko jäädä kuuntelemaan.
Arkona osoittautuikin kiinnostavaksi uudeksi tuttavuudeksi. Lavalla nähtiin mm. säkkipillin soittoa.
Arkonallakin oli naissolisti, Masha, joka oli varsin näyttävä näky nahkahousuissaan ja sudentaljaviitassaan.
Arkonan lopetettua vuorossa oli ensimmäisen illan pääesiintyjä, vaari-Orson suosikki Finntroll.
Vaari tietysti tiesi mitä tuleman piti, mutta itse olin ensiksi vähintäänkin hämmentynyt, kun lavalle tupsahti joukko karmivannäköisiä peikkoja.
Hurjasta ulkomuodostaan ja hassuista korvistaan huolimatta peikot tuntuivat olevan kovastikin ruotsalaisyleisön suosiossa - mikä ei sinällään ollut ihme, sillä peikkolauman keikka oli mitä mainiointa viihdettä ruotsinkielisiä välispiikkejä myöten.
Peikkometallin jälkeen meidän olikin aika siirtyä yöpuulle hotelliin naapurikaupunkiin Borlängeen.
Seuraavana päivänä saavuimme Faluniin hyvissä ajoin tutustuaksemme kaupungin nähtävyyksiin ja tavataksemme vanhan tuttumme Richardin, joka oli keväällä muuttanut kaupunkiin. Olivialta opitun tavan mukaan aloitimme kaupungin kirkosta, joka pönötti ylväänä toriaukion laidalla.
Päätimme tutustua myös Taalainmaan historiaan. Tämä kävi kätevästi Dalarnas museumissa, jossa maakunnan historiaa esiteltiin useammassa kerroksessa. Museon pihalla meitä tervehti tuiman näköinen pässi.
Museon portaiden alta puolestaan löysimme pari oudonpuoleista hahmoa.
- Mikä boogie? kysyin tyypeiltä uteliaisuuttani.
- Mikäs tässä, meillä on tällainen vähän maanläheisempi meininki tässä, kavereista pienempi vastasi isomman tuhistessa omiaan.
- Käyhän se niinkin, vaari-Orso myönteli olkani takaa.
Museon vieressä oli trendikkäänoloinen ravintola Kopparhatten, jonne olimme sopineet tapaamisen Richardin kanssa illallisen merkeissä. Ravintolaan saapuessamme Richard istuikin jo pöydässä ruokalistaa tutkien. Ruoka meinasi kuitenkin jäädä illallisella aivan sivuosaan, sillä jutusteltavaa olisi riittänyt useammankin illan tarpeiksi. Festareille piti kuitenkin vielä ehtiä sinäkin iltana, joten reilun parin tunnin jälkeen jouduimme heittämään Richardille taas hyvästit. Ehdin onneksi kuitenkin poseerata hänen kanssaan valokuvaa varten.
Illan musiikkitarjonnan aloitti vanha tuttumme Amorphis.
Tomi Joutsenen hiukset olivat edelleen niin pitkät, että hän joutui pitämään mikrofonista kiinni kaksin käsin, ettei olisi kaatunut. Vaari-Orsoa tämä huvitti suunnattomasti.
Muuten tunnelma keikalla oli yllättävänkin rauhallinen. Tai ehkäpä olen Amorphiksen suhteen piloille hemmoteltu nähtyäni bändin niin usein Lutakossa, missä tunnelma on aina vähintään katossa.
Olimme vaarin kanssa päättäneet ottaa toisen festivaalipäivän hieman rauhallisemmin, joten lepuuttelimme tassujamme hieman syrjemmässä seuraavan orkesterin ajan ja palasimme lavan eteen vasta kun illan pääesiintyjä, vanhan liiton thrash metal -pumppu Testament aloitteli osuuttaan.
- No jo oli melkoista möyrästystä, kommentoi vaari-Orso keikan jälkeen.
- Kyllähän siinä oli ihan riittävästi reipasta rässipoljentoa yhden illan tarpeiksi, myönsin minäkin.
Päivän taas valjetessa hyvin nukutun yön jälkeen päätimme käydä vilkaisemassa, mitä tarjottavaa majapaikallamme Borlängellä oli matkaaville nalleille. Tassuttelimme ensiksi keskustaan - joka osoittautui aivan tyhjäksi keskellä parasta lauantai-iltapäivää!
- Missä kaikki ovat? Eihän täällä ole ketään, ihmetteli vaari-Orso tyhjällä aukiolla seistessämme.
- Kaikki kynnelle kykenevät ovat arvatenkin Falunissa rokkaamassa, esitin valistuneen arvauksen siitä, mihin kaikki olivat menneet.
Melko pian meille valkeni myös se, ettei Borlängestä löytyisi kauheasti nähtävyyksiäkään - ellei sellaisiksi sitten lasketa jättimäistä Ikeaa ja hauskasti taalaimaan hevosiksi maalattuja betoniporsaita.
Valoa pimeyteen toi Jussi Björling -museo, jonka löysimme paluumatkalla hotellille.
- Kappas, enpä tiennyt, että herra Björling oli kotoisin täältä Borlängestä, jouduin myöntämään aukon sivistyksessäni.
- Eikös tämä ole se testostenori, joka laulaa sen ruotsinkielisen "Oi jouluyö" -kappaleen aina joululaulutoivekonsertin päätteeksi radiossa? kysyi vaari-Orso.
- Sama kaveri, kyseessä on yksi viime vuosisadan arvostetuimpia oopperalaulajia, minä vastasin.
Harmiksemme museo oli mennyt jo kiinni siltä päivältä, joten jatkoimme matkaa hotellille ja sieltä vielä jälleen kerran Faluniin.
Viimeisen festivaalipäivämme polkaisi käyntiin jo pariin kertaan kotomaan lavoilla nähty ja oivalliseksi keikkakoneeksi todettu Battle Beast.
Bändin räväkän esiintymisen aikana aprikoin mielessäni, huomasikohan kukaan muu yleisön joukossa, että bändissä oli myös miespuolisia jäseniä.
Onneksi perisuomalainen hölmöily nosti bändin pojatkin välillä parrasvaloihin.
Battle Beastin keikan jälkeen lauteille nousi färsaarelainen Týr, jonka viikinkimetalli oli vähintään yhtä komeaa kuin kotimaansa jylhät maisemat.
Týrin jälkeen vuorossa oli koko festivaalin ehkä omalaatuisin orkesteri, saksalainen Van Canto, joka esittää metallia a capellana. Niinpä lavalla nähtiin viisi laulajaa säestäjänään yksi rumpali.
Van Canton musiikki ei ehkä aivan vakuuttanut minua a capellan ja metallin epäpyhästä allianssista, mutta mielenkiintoista se oli joka tapauksessa. Orkesterin esittämä tulkinta Nightwishin "Wishmaster"-kappaleesta oli selvästikin vaarin mieleen, vaikka yksi asia häntä jäi askarruttamaan:
- Onkohan tuolla laulajattarella syyhy tai joku muu kutina, kun hänen pitää koko ajan raapia alaselkäänsä? vaari ihmetteli.
- Ei suinkaan, kiirehdin vastaamaan. - Kyse lienee teknisestä ongelmasta. Kuten huomaat, kaikki laulajat lavalla käyttävät niin sanottuja in-ear- eli korvanappimonitoreja, joiden kautta he kuulevat muiden ja oman laulunsa. Kyseessä ovat langattomat vehkeet ja ilmeisesti naissolistilla on ongelmia housunkaulukseen kiinnitetyn vastaanottimen kanssa, minkä vuoksi hän joutuu sitä koko ajan säätämään.
Ja sitten olikin viimein koko festivaalin pääesiintyjän vuoro. Sabaton polkaisi keikkansa räyhäkkäästi käyntiin Carolus Rex -albumin avausraidalla "Lejonet från nord" ja tuhatpäinen yleisö meni välittömästi aivan pähkinöiksi.
Laulaja Joakim Brodén juoksi ympäri lavaa kuin turboahdettu Bruce Dickinson, ja tuntui siltä kuin mies olisi ollut joka paikassa yhtä aikaa.
Keikan ensimmäinen puolisko meni siis kokonaan Carolus Rex -albumin puitteissa. Kaikki kappaleet esitettiin ruotsiksi laulettuna, niin kuin oli luvattu. "Karolinens bön" -kappaleen aikana lavalle marssi vielä joukko karoliineiksi sonnustautuneita herroja...
...jotka sitten asettuivat musketteineen kunniavartioon lavan reunoille.
Carolus Rexin viimeisen biisin aikana karoliinit marssivat takaisin lavan reunalle ja ampuivat komean yhteislaukauksen yleisön päiden yli.
Carolus Rex -albumin esittämisen jälkeen keikka jatkui pienen tauon jälkeen Sabatonin palatessa esittämään uuden Heroes-albuminsa kappaleita. Kuulimme mm. suomalaisesta Lauri Törnistä kertovan kappaleen "Soldier of Three Armies".
Keikan loppupuolella tapahtui vielä jotain kummallista: lavalle pyydettiin bulgarialaisen Sabaton-tribuuttibändin kitaristi Janis, joka pääsi soittamaan kitaraa Sabatonin kanssa kappaleessa "Resist and Bite". Kappaleen päätteeksi Joakim lahjoitti kitaransa Janikselle.
Vajaa kaksituntinen reipasta ruotsalaista sotametallia päättyi massiiviseen ilotulitukseen.
- Hämmentävä spektaakkeli oli se, totesin vaari-Orsolle metelin viimein tauottua.
Vaari oli periaatteessa samaa mieltä mutta kritisoi kuitenkin hieman sitä, että tunnelma yleisössä Carolus Rex -osuuden aikana oli ollut hivenen liian kansallisromanttinen hänen makuunsa. Siihen minulla ei ollut mitään lisättävää.
Seuraavana aamuna heitimme hyvästit Taalainmaalle ja suuntasimme takaisin kohti kotia. Matkalla pysähdyimme kuitenkin vielä Gamla Uppsalassa, sillä vaari ei ollut nähnyt koskaan siellä olevia mahtavia kuningashautoja.
Kävimme myös tarkistamassa, että entinen katedraali hautojen naapurissa oli edelleen tallessa.
Muinaismuistojen lisäksi Gamla Uppsalassa meille tarjoutui tilaisuus vielä matkamme loppumetreillä nauttia myös hieman toisenlaisesta ruotsalaisesta kulttuuritraditiosta - söimme nimittäin perinteiset katkarapuleivät kirkon vieressä Odinsborg Caféssa. Jättetrevligt!
P.S. Jos jotakuta kiinnostaa, miltä Sabatonin Carolus Rex -albumi kuulosti livenä, niin sen voi käydä itse toteamassa katsomalla Falunin paikallislehden verkkosivuillaan tarjoaman videostriimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti