Kirkkomuseossa Kuopiossa

Kesä on parasta aikaa matkailla kotimaassa, ja niinpä minäkin lähdin ystäväni kanssa kohti Kuopiota, koska Alberton kesäloma oli jo loppunut, eikä hän päässyt matkaan. Kuopio tiedetään toki viehättäväksi kesäkaupungiksi joka tapauksessa, mutta tärkein syy siihen, miksi se valikoitui kohteeksemme oli se, että Suomen ortodoksinen kirkkomuseo on jälleen auki noin kahden vuoden kiinniolon jälkeen. Museo on saanut myös uuden nimen: Riisa. Samassa rakennuksessa toimii Suomen ortodoksinen kirkkohallitus, mutta katsoimme parhaaksi olla sekaantumatta sen toimintaan.



Riisassa esiteltiin ortodoksista kirkkoa monesta näkökulmasta. Yksi näistä olivat luostarit. Konevitsan luostarin esittelyn yhteydessä oli vitriiniin asetettu ikoni pyhittäjä Arseni Konevitsalaisesta sekä hänen pähkinäpuinen pahkakuppinsa, jossa oli hopeareunat ja pohjalla vuorikide. Melkoisen erikoinen esine!



Kirkkomuseon näyttely alkoi isosta salista, jonka reunoilla oli eri aiheita esitteleviä pienempiä näyttelytiloja. Jo isossa salissa saimme tutustua ikoneihin, vaikka niille oli tietysti varattu myös oma tilansa. Ikoneita oli ymmärrettävästi joka puolella museota. Yksi ensimmäisiä silmiini osuneita ikoneita oli nelikenttäikoni, jossa oli useita erilaisia Jumalanäiti-tyyppejä, mm. Kazanin Jumalanäiti alhaalla oikealla ja Jumalanäiti Ennusmerkki ylhäällä vasemmalla. Ikoni oli jollain tapaa tavattoman viehättävä.



Heti näyttelyn alussa huomioni kiinnittyi myös irralliseen riisaan, joka oli Valamon luostarissa sijaitsevan Konevitsan Jumalanäidin ikonista. Vaikka minusta tämä kuuluisa ikoni on oletetttavasti kauniimpi ilman riisaansa - en ole toki koskaan nähnyt sitä riisan kanssa -, oli riisakin varsin ihmeellinen. Aivan haukoin henkeä, kun luin näyttelyluettolosta, mitä kaikkea riisan valmistuksessa on käytetty: akvamariineja, ametisteja, rubiineja, smaragdeja, helmiä... Ei ihme, että riisa oli laitettu visusti vitriiniin.



Museossa oli myös joitain mielenkiintoisia elämäkertaikoneja, mm. Pyhän Suurmarttyyri Georgios Voittajan elämäkertaikoni. Olen aiemmin nähnyt toisen Pyhän Georgioksen elämäkertaikonin, jonka mukaan suurmarttyyrin elämä oli enimmäkseen jotain aivan muuta kuin urhoollista lohikäärmeen kimppuun käymistä. Itse asiassa Pyhä Georgios näytti ikonin mukaan kärsivän elämänsä alusta loppuun. Kuopiossa näytteillä olleen sinänsä kauniin ikonin elämäkertakuvia oli kuitenkin kohtuullisen vaikea tulkita, koska ne olivat niin pieniä ja riisakin jollain lailla häiritsi kuvien ymmärtämistä. Kokonaisuus oli kuitenkin kovin vaikuttava.



Ystäväni mielestä tässä ikonissa oli japanilaista vaikutelmaa. Se ei suinkaan ollut vääränlainen havainto, sillä ikoni oli Petros Sasakin vuonna 1974 maalaama ja kuvasi pyhittäjä Trifon Petsamolaista. Japanilaisvaikutteet tulivat siis ehkä maalaajan mukana, eivät ikonin aiheen.



Yksi näyttelyn mielenkiintoisimpia esineitä oli Jumalanäidin kuolonuneen nukkumista kuvaava - - - niin, en oikein tiedä, mikä tämän esineen nimi varsinaisesti on. Onko se jonkinlainen ikoni sekin, koska Jumalanäidin kädet ja kasvot on maalattu ikonimaalauksessa käytetyllä temperatekniikalla? Koristeluissa on käytetty lasihelmi- ja korukivikirjontaa, mikä tuo mieleen Pohjois-Amerikan intiaanien näyttävät helmityöt. Ehkä joku lukijoista osaa valaista asiaa.



Paljon uuttakin opimme museossa, esimerkiksi sen, että kenotafi on muistoarkku ja että sillä voi olla melkein itse arkkuakin näyttävämpi peite, jollaisen näimme samassa vitriinissä skeemamunkkien asujen kanssa. Valamon luostarin verkkosivujen mukaan skeemamunkit keskittyvät rukoilemaan eivätkä noudata luostarin muiden munkkien päiväohjelmaa. Ainakin 1800-luvun lopulla skeemamunkkien asut olivat todella taidokkaasti koristeltuja.





Skeemamunkkien asujen ja kenotafipeitteen jälkeen oli aika siirtyä ison näyttelysalin reunoilla oleviin tiloihin. Niistä löytyikin yhtä jos toista mielenkiintoista, mm. tämä Pyhien ikoni, jossa ovat mm. keisari Konstantinos ja hänen äitinsä Helena (vasemmalla).



Kuuluisimpia ellei kuuluisin kirkkomuseo Riisan ikoneista on Jumalanäidin ylistys, jonka kerrotaan 1830-luvulla pelastaneen käkisalmelaiset koleralta. Ikoni on melkoisen isokokoinen ja niin kuin näyttelyluettelossakin sanottiin, "sekä ikonografialtaan että sommittelultaan hyvin harvinainen". Ikonissa riittääkin katseltavaa: katsokaa vaikka Jumalanäidin ja Kristus-lapsen sädekehien takaa näkyviä auringonkaltaisia muotoja.



1700-luvulta oleva profeetta Elian elämäkertaikoni sai meidät mietteliäiksi. Selvästikin yhdessä kuvassa joku menetti päänsä. Mutta ei kai se ollut Elia? Meidän oli todettava, että tunsimme profeetan tarinan aivan liian huonosti. Onneksi saimme tietoa museokierroksen päätteeksi ystävälliseltä kassahenkilöltä: päänsä menettäjä ei ollut onneksi Elia. Elian elämäkertaikoni oli upea. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka kukaan pystyy maalaamaan niin tarkkoja yksityiskohtia kuin elämäkertaikoneissa on.



1700-luvulta oli peräisin myös upea Jumalanäiti Palava pensas -ikoni. Ikonista löytyvät niin kaikkien neljän evankelistan tunnukset kuin profeetat Mooses, Jesaja, Hesekiel ja Jaakobkin.



Omasta mielestäni näyttelyn hellyttävin ikoni oli tämä Jumalanäiti Eksyneiden lohduttaja, joka on maalattu 1800-luvun loppupuolella. Ikoni on koruton mutta tavattoman liikuttava jo nimeltäänkin.



Kierrettyämme kaikki suuren näyttelysalin sivuhuoneet siirryimme alakertaan, missä näyttely jatkui. Esillä oli mm. ehtoollisvälineitä.



Myös alakerrassa oli ikoneita, koska siellä esiteltiin mm. ortodoksisen kirkkovuoden suuret juhlat, joista jokaista kuvaa tietenkin kirkoissakin oma ikoninsa. Itselleni parhaiten jäivät mieleen Älä itke äitini -ikonit, joita oli pari-kolme kappaletta. Ne eivät tosin kuulu suurien juhlien ikonien joukkoon.



Vietettyämme kokonaiset kolme tuntia kirkkomuseossa suuntasimme keskustampaan - eihän Kuopiosta voinut lähteä pois yhden kohteen jälkeen. Siispä saatte kuulla seikkailuistani Savossa lisää ensi kerralla.