Syksy on satoinen

Syksy on sekä minusta että Albertosta ihana vuodenaika. Niinpä olemme taas hieman kävelleet ulkona ja katselleet ympärillemme. Tänä syksynä on ollut todella paljon niin ihania pihlajanmarjoja...



... kuin terhakan punaisia puolukoitakin.



Kuulimme, että metsistä löytyy myös paljon sieniä, ja siksipä lähdimme sienikorien kanssa matkaan.



Joskus kun olin pikkukarhu, vanha harmaapäänalle ja hänen muorinsa opettivat minua tunnistamaan sieniä, mutta en ole kuitenkaan siinä kovin hyvä. Siksipä olenkin hyvin tarkka sienten kanssa, etten vain syö myrkkysieniä. Valmistan syötäväksi vain aivan tuttuja sieniä, ja mieluiten sellaisia, joita ei tarvitse ryöpätä.

Tämä söpö sieni on kuitenkin mielestäni karvalaukku, joka ryöppäyksen jälkeen on esimerkiksi suolattuna oikein maukas sieni. Vanha harmaapäänalle voi varmaan kommentoida, tunnistinko oikein.



Näimme metsässä myös valkoisen sienen, joka näytti hyvin epäilyttävältä. Emme uskoneet sitä oikeaksi ruokasieneksi, mutta halusimme kuitenkin oppia tunnistamaan sen. Laitoimme sen erilleen muista sienistä.



Kotona otimme sienikirjan esiin. Tulimme siihen tulokseen, että valkoinen sieni on hyvin myrkyllinen, eikä sitä missään nimessä pidä syödä. Mutta onneksi löysimme myös tatteja ja kantarelleja.



Ja tiedoksi kaikille, jotka haluavat yhtä herkullisia sieniä, Mirjan sienipaikasta näitä löytyy.

Kuten kuvasta näkyy, olen myös purkittanut hilloja. Tein vaapukkahilloa Muumimamman tapaan, lakkahilloa ja pihlajanmarjahyytelöä. Talvella kelpaa sitten paistella lettuja, kun on tällaiset seuralaiset niiden keralle.

Lopuksi voisin vielä esitellä uuden ystävämme: Pöydänjalan vieressä istuskeleva pupu päätti muuttaa meille Tampereelta. Ilmeisesti meillä on aika hyvät oltavat, koska vähän väliä joku uusi asukas haluaa asettua taloomme asumaan.

- - -

Both me and Alberto like autumn. This year there has been a lot of rowan and lingonberries. And mushrooms. So we took our baskets and headed into the forest to see if there was anything for us to pick. I am usually very careful to pick only such mushrooms that I know but this time I also picked up some other varieties. I put them aside so that I could check them at home from the literature. It turned out that the white mushroom I found was a very poisonous one. Despite this our trip to the forest proved to be fruitful otherwise: we did find a lot of berries in addition to the mushrooms and I have been making all kinds of jellies and jams of them.

And please welcome the newest member of our household – that small bunny in the last picture. It followed us from Tampere and wanted to move in after seeing our home. I think we have to take that as a token of appreciation...

Taasko ne tassuttelevat Tampereella?

Tampere muuttuu entistä monimutkaisemmaksi vierailupaikaksi. Olemme tienneet sieltä pari mainiota ruokapaikkaa, joissa olemme sitten vuoron perään vierailleet. Nyt viikonloppuna löysimme vielä mainion sushipaikan! Pitääkö meidän mennä jatkossa Tampereelle aina kolmeksi päiväksi kerrallaan, jotta ehdimme syödä kaikissa suosikkiravintoloissamme?

Sushipaikan nimi oli Maruseki ja se sijaitsi Hämeenkadulla. Emme olleet käyneet siellä aikaisemmin, vaikka ravintola on ollut olemassa jo vuodesta 2002. No, nyt Albertolla taisi olla sellainen sushinhimo, että asialle oli tehtävä jotain.

Sushit olivat kovin herkullisia. Söimme Alberton kanssa molemmat samanlaisen valikoiman, jossa oli monenlaisia nigirejä.



Emme kuitenkaan lopettaneet sushien tilaamista siihen, vaan otimme vielä avocado-surimimakeja sekä munakasnigirejä Albertolle ja minulle sushia, jossa oli nattoa (jotain hapatetuista soijapavuista valmistettua juttua).



Melkein teki mieli mennä sunnuntainakin Marusekiin…

Tampere on hauska kaupunki ja ehdimme katsastaa sitä aika paljon viikonlopun aikana. Törmäsimme tällaiseen ihanan keltaiseen taloon kaupungilla tassutellessamme:



Lauantai-iltana olimme katsomassa Flamman tuliteatteria Pyynikin kesäteatterissa. Esityksen nimi oli ”Tulta iski ilman Ukko”, ja se kertoi tulenkipinän tarinan. Kalevalaisessa maailmassa oli mukana hyviä ja pahoja hahmoja, joista kaikki osasivat käsitellä tulta erinomaisesti.



Lopputaistelu oli erityisen näyttävä. Mukana oli mm. puujaloilla kävelijöitä.



Sunnuntaina menimme käymään Suomen ihanimmassa museossa: Muumilaaksossa. Museossa on esillä Tove Janssonin alkuperäiskuvituksia sekä Tuulikki Pietilän tekemiä aivan ihania kuvaelmia Muumi-kirjojen tapahtumista. Näyttelyn helmi on kuitenkin Muumitalo, josta opin tällä kertaa sen, että se on rakennettu tuosta noin vain ilman arkkitehdin tekemiä piirustuksia. Huhhuh! Mutta ehkä juuri siksi se onkin niin hieno!

Muumilaaksossa ei saanut kuvata, mutta onneksi museon webbisivuilta löytyi teidän ihasteltavaksenne tämä Jari Kuusenahon ottama lehdistökuva:



Niinpä niin… Kun joskus pääsisikin vierailemaan Muumimamman luo. Kellahtaisin heti salongin nojatuoliin ja alkaisin odottaa, milloin tarjoillaan vaapukkamehua.

Alberto oli saanut selville, että Tallipihalla oli myyjäiset. Eipä siinä sitten paljon muu auttanut kuin ostella hieman… Erikoisiakin esineitä oli myynnissä. Eräässä Tallipihan kaupoista oli mm. huovutettuja makisusheja ja samalla tekniikalla valmistettu runebergintorttu.



Olin jo pitkään puhunut Albertolle, että meidän pitäisi käydä Tampereen tuomiokirkossa. Nyt ehdimme sinnekin.



Mutta hui! Kirkon katosta meitä tuijotti käärme, joka oli puraissut liian innokkaasti omenaa. Sen maalasi aikanaan Hugo Simberg, joka teki kirkkoon muitakin kuuluisia maalauksia.



Kirkon seinästä löytyi freskoversio Simbergin kuuluisasta taideteoksesta ”Kuoleman puutarha”. Nämä luurangot ovat jotenkin niin sympaattisia eivätkä pelota ollenkaan.



Parvelta löytyi myös ”Haavoittunut enkeli” -fresko, mutta emme päässeet katsomaan sitä lähempää, joten tuosta maalauksesta ei ole lähikuvaa. Kuuluisa on tietenkin myös Simbergin kirkkoon maalaama Köynnöksenkantajat-fresko, josta osa näkyy seuraavassa kuvassa.



Istuimme kirkossa hetken, koska meillä oli hyvin aikaa. Ympäristö oli hyvin viihtyisä. Erityisesti pidin vänkyräkuvioista kirkon kaarimuodoissa ja pylväiden kuvioinneista, joista osasta tulivat mieleen mayaintiaanien kuviot – sekä tietenkin Simbergin maalauksista.

Vierailimme myös Vapriikissa, koska siellä oli näyttely intiaanipäällikkö Istuvasta Härästä. Näimme näyttelyssä mm. näin komean sulkapäähineen.



Tuollaisen päähineen kantajalla täytyy todella olla hyvä ryhti ja omanarvontuntoa.

Seuraavassa kuvassa oleva lisko on napanuorapussi. Kieltämättä se oli aika erikoinen esine. Vieressä olevassa lapsen päähineessä on käytetty koristeena piikkisianpiikkejä, jotka on värjätty ja litistetty.



Viikonloppu Tampereella oli oikein onnistunut. Ensi viikonloppuna pitää piipahtaa Helsingissä, mutta sitten pääsemme Alberton kanssa viimein viettämään kotiviikonloppuja, joita olemme jo kaipailleetkin.

---

We spent last weekend in Tampere. So far we have had two favorite restaurants there but now we managed to find third one: Maruseki, a Japanese restaurant on Hämeenkatu. Their sushi was delicious, but now we are facing yet another dilemma: it is not possible to dine in all our favorite places during one stay in Tampere (unless one stays there for three days).

On Saturday evening we went to see the show of fire theatre Flamma. The show draw its inspiration from the Finnish national epic, Kalevala, and its execution – specially the final battle – was flawless.

On Sunday we hanged around the downtown. Tampere is a nice place from the tourist’s point of view and its downtown is rather compact, so you manage to see a lot in one day. Our first stop was the famous Moomin Valley Museum. This museum hosts a collection of original art by Tove Jansson and incredible dioramas of scenes from Moomin stories by Tuulikki Pietilä. The absolute gem of the exhibition is of course the Moomin House itself – it is unbelievable that it was actually build without any serious advance planning and blue-prints.

There was a fair in Tallipiha (Stable Yards) and I didn’t manage to avoid making purchases. There were so many beautiful handicrafts there, like the plate with felted sushis and cakes portrayed in one of the pictures.

We also visited the Tampere Cathedral to see the famous paintings by Hugo Simberg. There was so peaceful and quiet in the cathedral that we sat there for a while, enjoying the atmosphere.

The last stop of our visit in Tampere was the Museum Center Vapriikki. In addition to its permanent exhibitions it was hosting a temporary exhibition of the famous indian chief Sitting Bull and his tribe of Lakota indians. There were many interesting objects on display.

The weekend in Tampere was a success – but we are equally happy if we can finally relax at home for a while.

Viikonloppu Stadinallen luona

Viikonloppuna jätin Alberton kotiin hoitamaan eläimiä ja matkasin junalla Helsinkiin Stadinallen luo. Sain houkuteltua hänet sushille, ja tällaisia me maistelimme:



Paikka oli Ichiban Aikatalossa. Sieltä saa mielestäni aivan erinomaista sushia. Voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon.

Lauantaina syöksyimme innoissamme Wanhaan Satamaan, koska siellä oli kädentaitomessut. Nepä olivatkin sitten hieman vaaralliset, sillä sekä minä että Stadinalle saimme kulumaan melkoisen määrän rahaa. Ostimme kaikenlaista mukavaa, mm. uudet lompakot ja hassut Virkku Koukkusen kassit.

Messuilla todella oli paljon kaikenlaista kaunista. RitaRillalla oli myynnissä kaikenlaista ihanaa, jonka saattoi itse ommella. Iso lohikäärme oli hieman pelottava, mutta kun sen ompelupakkaus aikanaan ilmestyy, kiusausta voi olla vaikea vastustaa.



Tuija Leinonen oli puolestaan oivaltanut, että mököttämisen voi delegoida. Pitää vain hankkia Mökötin, joka osaa mököttää, vaikkei olisi itse suuttunut kenellekään.



Tuija Leinosen nuket olivat aivan ihania. Tässä näette nuken kellon kanssa...



... ja tässä roikkuu rivissä Enkeliunia. (Yksi sellainen muuten lähti minun mukaani.)



Amanda Heikkisen myyntipöydän luona tapasin useita avaruusolentoja. Mietin hetken ja tulin siihen tulokseen, että alien tekisi Albertolle hyvää. Oli hieman vaikea valita, mikä avaruusolennoista oli hauskin, mutta lopulta valitsin Mimmi-nimisen kolmisilmäisen alienin, joka näkyy kuvassa ylhäällä oikealla.



Viikonloppu oli oikein mukava, ja ehdimme Stadinallen kanssa paljon muutakin kuin kierrellä messuilla. Kävimme mm. elokuvissa. Kiitokset Stadinallelle vieraanvaraisuudesta. Täytyy varmasti ottaa joskus uusiksi.

- - -

Last weekend I left Alberto to look after our pets and took the train to Helsinki to visit my friend Stadinalle. We started our girls’ weekend with sushi at Ichiban. On Saturday we hurried to the handicraft fair and exhibition at Wanha Satama. There were many beautiful objects to see and buy – needless to say that both me and Stadinalle made quite a many “investments” there. For example, I bought a three-eyed alien as a gift for Alberto. After the visit to the fair we still had time to do many other things, too. Thanks a lot, Stadinalle, for your hospitality!

Chili ja chilit

Alberto on pitänyt hyvää huolta tiikerimme ruokatarpeista. Itse asiassa hieman liiankin hyvää – tänään hän oli ottanut kaikki lihat, mitä meillä oli, ja kerännyt ne tarjottimelle tiikeriä varten. Olin juuri pilkkomassa chiliä, mutta onneksi ehdin väliin:

- Aiotko sinä syöttää tuon kaiken tiikerille? kysyin.
- No kun se kerjää niin hellyttävästi… oli Alberton puolustus.



Juuri silloin keittiöstä kuului kaamea kolaus! Syöksyimme Alberton kanssa katsomaan ja näimme, että chilit olivat yltympäriinsä. Chihuahuamme Chili oli riehunut keittiössä.



Chili oli innoissaan ehtinyt popsia monta chiliä, ja eipä aikaakaan, kun se oli lipittänyt tyhjäksi paitsi oman vesikuppinsa myös kaikkien muidenkin lemmikkiemme vesikupit. Alberto kantoi hädissään Chilille lisää vettä ämpärillä.



Chili joi antaumuksella, mutta on vaikea sanoa, oliko vedestä mitään hyötyä, sillä sehän saattaa vain voimistaa chilin poltetta suussa. Mutta millä ihmeellä saisimme tuon pienen koiran kuriin?

- - -

Alberto is taking a good care of our little tiger – actually sometimes too good care. One day he was about to give all our meat for the tiger to eat and I had to nag him about it. While we were discussing about it, there was an awful noise from the kitchen. We hurried there quickly and discovered that our chihuahua, Chili, had torn down the chilis I was about to slice and ate most of them. It is hardly surprising that after a short while Chili had emptied his cup of water – and actually the cups of our other pets, too. Alberto tried to help by carrying more water for Chili with a bucket. Oh dear, what shall we do with that little doggy?

Kasvaneita sukulaisia

Muistatte varmaan, että kävimme Alberton kanssa viime keväänä Ähtärin eläinpuistossa. Silloin kuulimme, että sinne on syntymässä lumileopardin poikasia. Niinpä meidän oli pakko tehdä Ähtäriin toinenkin vierailu. Sen aika oli sunnuntaina.

Ensimmäiseksi tapasimme ahman. Hän oli pienempi kuin muistin ja itse asiassa söpö, vaikka onkin petoeläin. Mutta niinhän me karhutkin olemme söpöjä, ja jotkut väittävät, että me olemme oikein suurpetoja. Ahma jolkotteli innoissaan ruohikossa.



Lumileopardit olivat seuraavana. Äiti oli lapsensa kanssa lepäilemässä, ja Alberto tuskaili, kuinka vaikea oli ottaa kuvaa kissoista, kun he olivat niin kaukana. Alberto joutuikin puuhaamaan hyvän tovin pimiössään kuvaa suurennellessaan, eikä hieman rakeinen lopputulos siltikään ollut hänen mieleensä. Minusta tämä kuva onnistui kuitenkin oikein hyvin.



Kuulimme ikäväksemme, että toinen lumileopardipienokaisista on sairaana, eikä voi viettää aikaa äitinsä ja sisaruksensa seurassa. Toivottavasti hän paranee pikaisesti.

Myös perheen isä oli paikalla. Hänkään ei viitsinyt paljon muuta tehdä kuin lepäillä.



Metsäpeurat olivat ihan samannäköisiä kuin porot. Hassua itse asiassa oli, että heidän nimensä englanniksi olikin reindeer, poro. No ovatko he siis poroja vai eivät? Eivät kai, kun ovat metsäpeuroja. Ruoka maittoi heille hyvin, ja he söivät hyvässä järjestyksessä. Katsojan kannalta heidän ruokailunsa ei kuitenkaan ollut kovin esteettistä, sillä näkösällä oli pelkkiä takapuolia.



Pöllötalossa oli taas tuijottajia. Tällä kertaa kuvaan pääsi suopöllö. Hän osasi poseerata kilteimmin.



Viime kevään vierailumme jälkeen Ähtäriin oli ilmestynyt kaksi bambia. He olivat jääneet orvoiksi, ja koska metsässä on vaikea elää ilman äitiä, he olivat muuttaneet Ähtäriin. Bambien (no, oikeasti he olivat valkohäntäpeuroja) nimet olivat Barbro ja Bambina.



Hirvillä sen sijaan oli akuutti ongelma.



Toinen isoista sarvipäistä oli saanut sarviinsa kanaverkkoa – mistä lie, vaikea sanoa, mutta harmillisesti se herraa haittasi. Toinen hirvi yritti ystävällisesti auttaa, mutta ei se verkko mihinkään lähtenyt. Eläintenhoitajat sanoivat, että pahimmassa tapauksessa hirvi pitää nukuttaa hetkeksi, jotta verkko saadaan pois. Aikamoista. No, ilmeisesti herra Hirvi ei ajatellut asiaa kovin pitkälle, kun tunki sarvensa kanaverkkoon.

Sudella oli myös kova touhu päällä. Hän yritti ilmeisesti kaivaa tunnelin aidan alitse…



… tai sitten hän oli piilottanut maahan jotain, mitä etsi. Koloja oli nimittäin useassa muussakin paikassa. Nyt jäi epäselväksi, oliko tämä susi äärimmäisen ovela vai hajamielinen.

Viime keväänä näimme Ähtärissä pienet sukulaispalleromme. He olivat kovin kasvaneet. Tässä näette heidät äitinsä kanssa.



Lapset olivat myös oppineet äidiltä kaikki tarpeelliset temput. Jos nostaa tassun ylös ja näyttää anturan, saattaa saada herkkupalan.



Karuselli miellytti lapsia edelleen kovin. Tosin siinä leikkiminen näytti jos mahdollista vielä hurjemmalta kuin keväällä. Älkää nyt hyvät lapset tipahtako!



Mietin, että Ähtärissä on hyvä edustus suomalaisen luonnon eläimiä. Sitten keksin, ettei siellä ole pupuja ollenkaan. Mutta eipä hätää: pupuja on nimittäin ihan omalla pihalla. Tämä reppana odotteli meitä, kun tulimme tänään kotiin. Hän ei ollut moksiskaan, vaikka Alberto surisutti kameraa melkein vieressä, vaan tuijotteli vielä aika pitkään Albertoa suoraan silmiin.



- - -

Last weekend we visited the Ähtäri Zoo as we wanted to meet and greet the snow leopard puppies that were born earlier this summer. The mother leopard and one puppy were taking it easy and enjoying the sun but unfortunately the other puppy was ill and could not join her mother and sister for an afternoon nap. We also got to see the father who was relaxing, too.

There were also many other animals to see, like a wolverine, a few reindeers and an owl. There were also two cute bambis... I mean young deers who were rescued to the Zoo after being orphaned. The mooses in their neighbor had a problem: one moose gentleman had messed up his horns with piece of net and the other was trying to help.

One of the wolves was trying to tunnel her way to the freedom – a real escape artist, as Alberto pointed out. However, to me it looked more like the wolf had lost something and was searching for it, as there were lots of small holes dug everywhere around her.

We also got to meet some relatives: the mother bear and her three children. They were actually our old friends, as we visited them already back in spring when the kids were younger. The children had grown up a lot and learnt many tricks since our last visit. Some of their plays seemed rather dangerous, though.

I was a bit dissappointed not to see any rabbits but that was put straight when we got home. A rabbit was sitting on our lawn and didn’t mind at all even though Alberto was taking a photo about only two meters away.

Ja matkalaukun uumenista kaivautuu esiin...

Koska olemme matkustaneet hullun lailla, koti on ehtinyt pölyyntyä aivan hurjasti. Niinpä tartuin luutaan ja päätin, että nyt tulee siistiä. Mutta… Siivoilin aivan kaikessa rauhassa, kun avoimesta matkalaukustani hiipi lattialle outoja olentoja.



- Iiik!
Alberto syöksyi heti paikalle.



- Nehän ovat vain siili ja sammakko, hän sanoi. - Ne ovat kai tulleet mukaamme jostain Euroopasta.
Alberto mietti hetken ja jatkoi sitten:
- Itse asiassa luulen nähneeni tuollaiset oliot Krakovassa.
- Eivät ne ole voineet matkata sieltä asti tänne, sanoin kauhuissani. - Mitä ne ovat matkalla syöneetkin?
- Ehkäpä tämä selittää sen, että yhdestä Mozart-kuulapussista puuttui pari kuulaa, Alberto vastasi.

Nyt sitten pitäisi tietää, mitä syöttää näille puolalaisille eläimille. Eiväthän ne voi Mozart-kuulia loppuelämäänsä syödä.

- - -

After all that traveling over the past few weeks, our home is needing a good bit of cleaning and tidying up. So I picked up the broom and started straight ahead – but then I noticed that some alien creatures were crawling from my – still unpacked – luggage. I let out a desperate cry, which brought Alberto up from downstairs immediately. Alberto soothed me, saying that the creatures were just a frog and a hedgehog that had sneaked into my bag in Krakow. I was wondering how they had survived all that time but Alberto reminded me that a few Mozart confettis had disappeared mysteriously. We now know what happened to them.

Ihastuttavaa lukijapostia!

Olemme saaneet ensimmäisen kerran lukijapostia oikein vanhan hyvän ajan tavalla eli postikortilla. Olimme Alberton kanssa todella yllättyneitä, kun postiluukusta tipahti kortti, jossa olivat nimemme: Olivia ja Alberto.



Kortti oli saapunut Etelä-Suomesta ja siinä luki oikein kaunis ajatus.



Kortissa kiitettiin Praha-tarinoistamme ja -kuvistamme. Voi kuinka mukavaa - olimme Alberton kanssa oikein imarreltuja. Kiitoksia ja terveisiä vain Lohjan suuntaan!

---

We were quite happily surprised when the postman brought us a postcard from our frequent reader in southern Finland. We were thanked for the stories and pictures from our holiday in Prague. It was so nice – many thanks and greetings to Lohja!