Piilosilla

En ollut kovin hämmästynyt, kun huomasin, että Alberto alkoi houkutella Robertoa elokuviin - olihan uusi Quentin Tarantinon elokuva tullut ensi-iltaan, ja Alberton tapaan tämä elokuvaohjaajakin on Ennio Morricone -fani. Niinpä hänen tekemänsä western oli mentävä oitis katsomaan.

- Tämähän on melkein yhtä jännää kuin silloin kun pentuina livahdimme salaa iltapäivänäytökseen katsomaan alkuperäistä Djangoa, Alberto nostalgioi Robertolle, kun he tekivät lähtöä.



Minä päätin sen sijaan viettää teehetken Giovannan ja kylään saapuneen Ingrid Björnhufvudin kanssa. Ingrid oli lähtenyt kyläilemään, kun Victoria ja Freija olivat kärttäneet päästä leikkimään Vittorion, Giulian ja Viivin kanssa.



Pian salista kuuluikin pientä piipitystä. Menin katsomaan.
- Mitä täällä tapahtuu? kysyin.
- Viivi laskee kymmeneen ja me menemme piiloon, Victoria selitti tärkeänä.
- Mutta eihän Viivi osaa laskea kuin kahteen, minä totesin.
- Laske Viivin apuna, Freija totesi ja syöksyi etsimään piilopaikkaa.



Niinpä minä laskin, sillä eihän se iso vaiva ollut. Viivi laski kahteen ja minä jatkoin siitä.

Kun pääsimme yhdessä kymmeneen, päästin Viivin etsimään muita lapsia. Ensimmäiseksi löytyi Giulia, joka oli jäänyt piiloon saliin portaiden alle. Hän oli luottanut taktiikkaan, että Viivi pomppisi heti portaita pitkin yläkertaan eikä katsoisi salista laisinkaan, mutta taktiikka ei toiminut kovin hyvin.



Seuraavaksi Viivi sitten kiipesikin yläkertaan. Silloin Chili alkoi haukkua vaatekaapin edessä. Viivi kurkisti kaappiin, ja sieltä löytyi Freija.
- Äh, voi sinua Chili! Freija manasi. - Viivi ei olisi ikinä löytänyt minua, jos et olisi paljastanut piiloani.



Victoria ja Vittorio olivat vielä piilossa. Seuraavaksi löytyikin Victoria, joka oli piiloutunut kylpyhuoneen peilin taa.



Mutta Vittoriota ei ollutkaan niin helppo löytää. Viivi etsi joka paikasta moneen kertaan, mutta velmuilija pysyi piilossa. Ulkona oli jo aivan pimeää. Sitten Viivi keksi kurkistaa kuistille, ja sieltä hän löysi viimeisen jo hieman hyytyneen piilossaolijan. Vittorio oli nimittäin piiloutunut lumikasaan niin, että pää vain kurkisti lumesta.
- Kuikuilin ikkunasta, kun Viivi kurkisteli sohvan alle ja kirjahyllyn taakse, Vittorio kuitenkin naureskeli.



Piilosleikin loputtua Alberto ja Roberto saapuivat elokuvista. Olin jo kysymässä heidän mielipidettään filmistä, mutta sitten päätin, että annan heidän myhäillä keskenään ainakin hetken. Westernit kun ovat hieman sellaisia urosten juttuja.

Talvista ulkoilua

Viikonloppuna oli mukavanoloinen ulkoilusää ja se sai erityisesti Vittorion ja Giulian kärttämään pulkkamäkeen pääsyä. Iloisesta pomppimisesta päätellen Viivikään ei ollut ajatusta vastaan, joten minä suuntasin Roberton, Giovannan ja lasten kanssa ulos.

Heti pihassamme lapset innostuivat, sillä joku oli rakentanut lumiukon ja lumihevosen. Harmillista kyllä sää ei ollut tarpeeksi lämmin, jotta lumi olisi ollut riittävän nuoskaista hevosen kaverin rakentamiseen.





Lähdimme kävelemään metsään. Polku kulki lumisen maiseman läpi kohti pulkkamäkeä.



Kun pääsimme pulkkamäen luo, lapset eivät yllättäen halunneetkaan syöksyä suoraa päätä laskemaan mäkeä. Ensin he huomasivat napakelkan ja syöksyivät innokkaina sen kyytiin.



Sitten oli pulkkailun vuoro. Paikalla oli paljon lapsia, mutta Vittoriolla, Giulialla ja Viivillä ei ollut mitään vaikeuksia mahtua mukaan. Robertokin laski kelkalla mäen pari kertaa ja vilkutti villisti kovassa vauhdissa.



Reippaan pulkkailun jälkeen suuntasimme punaposkisina takaisin kotiin. Ensi kerralla saatte nähdä, että vaikka ulkona on mainiota, lapset keksivät kyllä tekemistä sisälläkin - varsinkin, kun Victoria ja Freija saapuvat vieraisille.

Mainio munakas

Vaikka kotimme täyttyikin joulun aikaan vieraista, kinkkumme riitti mainiosti. Itse asiassa sitä jäikin vielä sopivasti, jotta Alberto saattoi opettaa Giovannalle ja Marialle, kuinka loppiaisena saa valmistettua kinkun jämistä mainion munakkaan.



- Emme tarvitse kovin monimutkaisia ainesosia, Alberto selitti, ainoastaan riittävästi kananmunia, hieman kinkkua paloiteltuna sekä tietenkin sinihomejuustoa. Muutama kirsikkatomaatti ei myöskään tee pahaa.

Munakkaasta tuli hyvin herkullinen.
- Hmm. Ehkä voisimme kotiin palattuamme paistaa erikseen kinkun, josta sitten voimme valmistaa munakasta, Robertokin totesi vaimolleen.



Roberto perheineen ei kuitenkaan kiirehtinyt kotimatkalle. Sen sijaan Marian ja Sergion oli palattava koti-Italiaan heti loppiaisen jälkeen. Niinpä heitimme heille hyvästit oikein koko joukolla. Viiviä meinasi ensin vähän itkettää, kun ystävät lähtivät, mutta hänkin piristyi pian, kun sisarukseni lupasivat palata taas leikkimään hänen kanssaan niin pian kuin vain mahdollista.

Hyvää uutta vuotta!

Vieraat viipyivät luonamme uuden vuoden vaihtumisen yli. Niinpä he ehtivät nautiskella suomalaisesta talvesta kaikessa rauhassa. Useana aamuna saimme herätä näin kauniisiin auringonnousuihin.



Lapset tietysti alkoivat pitkästyä pitkien pyhien aikana, jolloin Sergio ehdotti, että hän voisi viedä heidät taas elokuviin. Koska elokuvateattereihin oli juuri parahiksi saapunut Nemoa etsimässä -elokuvan 3D-versio, päätimme lähteä mukaan hieman isommalla porukalla. Vaikka tarina olikin ennakkoon tuttu, valtameren värit ja Nemon seikkailu kiehtoivat yhä eikä pitkästymisen hetkeä tullut.



Elokuvassa käytyämme kävimme katsastamassa myös Käsityön museon perinteisen jouluikkunan. Tällä kertaa ikkunassa oli mm. talvista kelkkailua, kuppausta sekä kynttilänvalantaa.





Uudenvuodenaattona söimme tietenkin perinteiseen suomalaiseen tapaan nakkeja ja perunasalaattia. Alberto kävi pitkälliset neuvottelut Giovannan kanssa siitä, kuinka nakit tulee keittää.
- Olen tavannut pistää hieman viherpippureita keitinveteen makua antamaan, selitti Alberto.
- Kuulostaa mielenkiintoiselta mutta hieman liian radikaalilta minun makuuni, oli Giovannan vastaus.
Lopulta he päätyivät ratkaisuun, johon kaikki olivat tyytyväisiä.





Keskiyöksi siirryimme keskustaan Harjun kupeeseen katsomaan kaupungin ilotulista. Se oli komea, vaikka peittyikin osaltaan pilvien taakse.



Hyvää uutta vuotta kaikille!

Joulutunnelmaa

Kuten varmaan muistatte, viime vuonna joulumme meni aivan pipariksi kaikenlaisten onnettomuuksien ja murtuneiden tassujen vuoksi. Tänä vuonna päätimme ottaa vahingon takaisin ja viettää kertakaikkisen mukavan joulun. Niinpä Maria ja Sergiokin saapuivat seuraamme jo hyvissä ajoin ennen joulua. Siten ehdimme piipahtaa Tampereella katsomassa, millaiset joulumarkkinat siellä oli tänä vuonna. Keskustorille oli perinteiseen tapaan pystytetty joulutori, jonne Marian kanssa syöksyimme Alberton ja Sergion seuratessa perässämme hieman arvokkaammin.



Torin reunalla törmäsimme pariin virallisen näköiseen ukkeliin sekä hieman lempeämmän näköiseen rouvaan.



Joulutori oli täynnä kojuja, joissa myytiin yhtä jos toista. Me nautimme enimmäkseen tunnelmasta. Tai myönnettäköön, että ostimme jonkin verran suklaata.



Näimme myös kynttiläkarusellin, jossa oli kuvitettuna joulun päätapahtuma ja joka pyöri iloisesti – joskin sähkön, ei kynttilöiden lämmön voimalla.



Eipä aikaakaan kun Alberto huomasi jotain mielenkiintoista: pienen mökin, jonka seinällä olevassa lapussa mainostettiin houkuttelevasti riistamakkaraa. Meitä ei tarvinnut kahdesti käskeä astumaan sisään.



Sisällä makkarat olivatkin paistumassa – ja pian mussutimme niitä tyytyväisinä.



Keskustorilta lähdimme tassuttelemaan kohti Vanhaa Tallipihaa. Matkalla poikkesimme kuitenkin Plevnassa, jossa minä ja Maria joimme glögit Alberton ja Sergion maistaessa Plevnan kausiolutta.



Maria ihasteli Tallipihan tunnelmallisuutta ennen kuin ehdimme edes portista sisään. Vanhat puutalot ja aita olivatkin joltain muulta kuin tältä vuosituhannelta.



Mutta vielä ihastuneempi Maria oli, kun näki Tallipihalle jälleen saapuneen karusellin. Oi, kunpa vain olisimme päässeet sen kyytiin!



Ja Tallipiha ei olisi tallipiha, jollei paikalla olisi myös tallien asukkaita. Tapasimme sekä aasin että vanhan kunnon hevosen.





Tampereen joulumarkkinat olivat hienot, mutta tänä vuonna saimme ihan omat joulumarkkinat myös Jyväskylään, kun Toivolan Vanha Piha aukesi. Meidän oli tietenkin kiiruhdettava katsomaan, mitä oman kotikaupungin markkinoilla oli tarjottavana. Ehdimme paikalle juuri sopivasti hämärän laskeuduttua. Piha oli täynnä pieniä kojuja, ja tunnelma oli oikein kotoisan vanhanaikainen.



Huomasimme tyytyväisinä, että myynnissä oli paahdettuja manteleita. Eipähän enää tarvitse lähteä niitä kauempaa hakemaan!



Toivolan Vanhan Pihan kätköistä löytyi myös ihastuttava seimiasetelma.



Joulumarkkinoiden katsastamisen jälkeen oli aika puuhailla muita jouluvalmisteluja. Alberto vei Sergion metsään hakemaan kuusta.
- Saako näitä puita näin vain käydä kaatamassa täältä metsästä? ihmetteli Sergio. - Vai onko tämäkin taas sellainen ”ei koske karhuja” -juttu?
- Sellainen käsitys minulla ainakin asiasta on, Alberto selitti.



Kun kuusi oli löydetty ja viety sulamaan, lähdimme kohti Jämsän kirkkoa. Siellä kuuntelimme Tarja Turusen joulukonsertin. Minä tietysti nyyhkytin koko Varpunen jouluaamuna -kappaleen ajan, mutta Walking in the Air sujui jo paremmin. Konsertti oli mukava rauhoittumisen hetki keskellä joulukiireitä.



Aatonaattona myös Roberto perheineen ehätti paikalle. Lapset olivat innoissaan tavatessaan Viivin, ja Giovanna oli onnellinen koko perheen päästyä ilman suurempia kommelluksia luoksemme. Me puolestamme olimme kovin iloisia siitä, että Giovannakin pääsi taas mukaan eikä joutunut ahertamaan pitkää päivää pitopalvelussaan joulun pyhinä.



Aattona lapset alkoivat olla levottomia jo aikaisin aamulla, sillä tottahan toki joulupukin tulo jännitti. Onneksi televisiosta tuli iki-ihana Lumiukko-animaatio, jota katsoin yhdessä lasten kanssa jännityksen tasaamiseksi.



Sitten olikin pian jo jouluruokien aika. Söimme mm. joulukinkkua, leikkeleitä, graavattua kalaa, sienisalaattia, juustoja ja tietenkin jotain kotimaastamme muistuttavaa eli oliiveja.



Ja sitten joulupukki viimein saapui! Viivi tuijotteli lahjoja niin innoissaan, että oli lentää nokalleen. Olimme kaikki olleet kovin kilttejä, ja siksipä pukilla olikin mukana lähestulkoon suurempi lahjasäkki kuin mitä hän jaksoi kantaa.



Kun joulupukki oli lähtenyt ja lapset vielä availivat lahjojaan, minä kuiskasin hiljaa Albertolle:
- Kovin oli pukki tänä vuonna Magnus Björnhufvudin oloinen.
Alberto tyytyi vastaamaan hyvin lyhyesti myhäillen:
- Niinpä niin.

O Bella Napoli...

Jo kolmena vuonna olemme saaneet nauttia Lucian päivän laulusta, sillä naapurimme Victoria Björnhufvud on varsin perehtynyt perinteeseen. Niinpä osasimme odottaa jonkinlaista Lucia-ohjelmaa tänäkin vuonna. Mutta jouduin todella hämmennyksen valtaan, kun tulla tupsahdin saliin ja näin, mitä oli tekeillä.



- Miksi Viivi istuu Lucian kruunussa? minä kysyin ihmeissäni.
- Me ajattelimme, että olisi jo Viivin aika ruveta Luciaksi, Victoria selitti.
- Mutta hän taitaa olla vieläkin liian pieni, Freija jatkoi.

Niinpä tyttöjen oli otettava varasuunnitelma käyttöön. Victoria toi tänäkin vuonna elämäämme valoa Luciana. Freija lauloi mukana, ja Viivikin piipitteli parhaansa mukaan.



- - -

O Bella Napoli...

Just like in the past we knew to expect the daughter of our neighbors, Victoria Björnhufvud, to come with her friend Freya to sing for us on the day of St. Lucy. However, I was quite surprised when I went to see what was going on in our living room when the girls arrived.

- Why on earth Vivian is setting in the crown of St. Lucy? I asked.
- We thought that it would be her time to be clad as St. Lucy, Victoria explained.
- But she seems to be still a tad too small for the costume, Freya continued.

So the girls had to go for their plan B and we ended up enjoying Victoria's singing as St. Lucy like we did in previous years, too. Freya was singing along and Vivian was tweeting as much as she could.

Haluatko joulukortin?

Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Tänä vuonna teimme Alberton kanssa jotain aivan uutta ja painatimme vinon pinon ihan omia joulukorttejamme. Nyt haluaisimmekin ilahduttaa lukijoitamme jouluntoivotuksella. Jos haluat saada meiltä joulukortin, laita nimi- ja osoitetietosi osoitteeseen nallealberto(miukumauku)gmail.com viimeistään keskiviikkona 12.12. Lähetämme joulukortin 20:lle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle.



- - -

Season's greetings, anyone?

Christmas is approaching fast. This year we wanted to try out something new and printed hefty stock of christmas cards of our own. We decided to cheer our faitful readers with a good ol' fashioned season's greetings so if you want to receive a Christmas card from us, send your name and address to Alberto's email at nallealberto(put the @ character here)gmail.com. The offer is valid until Wednesday December 12th or until we have 20 subscribers.