Syntymäpäivä New Yorkissa

Leppoisan Brooklyn-päivän jälkeen maanantaina koitti syntymäpäiväni. Olimme varanneet päivälle erityyppisiä taide-elämyksiä sekä hieman ostostentekoa. Ensiksi törmäsimme kuitenkin aivan muuhun kuin taiteeseen:



- Hyvä, ettemme ottaneet Chiliä mukaan matkalle, Alberto totesi. - Sen ulkoiluttaminen olisi tullut kalliiksi, koska sillä on tapana kakkia minne sattuu, kun silmä välttää.

Koska oli syntymäpäiväni, ei ollut kuin etäinen tarve pysyä jollain lailla kohtuudessa. Niinpä valitsin aamupalaksi sushia. Ostimme Alberton kanssa kolme laatikollista, jotka jaoimme tasan.



Kävellessämme kaupungilla osuimme lähes sattumalta Rockefeller Centerille. Rakennuskompleksissa olikin ihmettelemistä. Varsinkin korkein rakennus oli niin suuri, etten uskonut Alberton saavan mahdutettua sitä valokuvaan. Mutta Alberto vain myhäili, ettei hänellä ollut kuvan ottamisessa minkäänlaisia ongelmia.



Vaikka kevät yritti jo jossain määrin saapua kaupunkiin, Rockefeller Plazalla luisteltiin. Oli hauska katsella, kuinka ihmiset luistelivat innoissaan taidosta riippumatta.



Rockefeller Plazan lähialue oli tietenkin täynnänsä kauppoja, ja aivan luistinradan vierestä löytyi pienehkö Lego-kauppa.



Sisällä kaupassa oli tietenkin kaikkea hauskaa Legoista koottuna, mm. Rockefeller Plaza - tietenkin...



... sekä Rockefeller Centerin Atlas-patsas.



Teimme kaupasta pari pientä ostosta. Alberto osti Lego-Dracula-avaimenperän, minä Lego-Gimli-avaimenperän sekä Lego-Vapaudenpatsas-magneetin.

Legoilun jälkeen siirryimme 5th Avenuelle vieraillaksemme Pyhän Patrickin kirkossa. Mutta kuinka ollakaan, kirkko oli perusteellisessa remontissa.



Remontti ei kuitenkaan onneksemme estänyt sisällepääsyä kirkkoon, mutta toisaalta rakennustelineet olivat vallanneet kirkon sisätilatkin, joten kokonaiskuvaa selvästikin upeasta katedraalista oli vaikea saada.



Yksittäisiä taideteoksia pääsimme kuitenkin tarkastelemaan. Katedraalissa oli mm. tämä vaikuttava Pietà.



Lahjoitimme hieman rahaa kirkon korjaustöihin - kirkossakävijöitä pyydettiin nimittäin katedraalinrakentajiksi, emmekä voineet kieltäytyä.
- Olen aina halunnut rakentaa ison keskiaikaisen katedraalin, Alberto touhotti.
- Rakas Alberto, tämä ei ole keskiaikainen katedraali eikä sinun lahjoittamallasi 5 dollarilla rakenneta tätäkään kovin pitkälle, minä yritin selittää.
- No kyllä sillä alkuun pääsee, Alberto totesi tarmokkaasti.

Koska katolinen kirkko on juuri saanut uuden paavin, oli Pyhän Patrickin katedraalissa mahdollisuus lähettää terveiset eläkkeelle jääneelle paavi Benedictus XVI:lle. Suuret kirjat olivatkin jo pullollaan viestejä.



Kirkollisista tunnelmista kävelimme nykytaiteen pariin Museum of Modern Artiin.
- Täältäkö niitä omituisia taideteoksia löytyy? Alberto kysyi.
- Juuri täältä, minä vastasin.



MoMA olikin pullollaan taiteen merkkiteoksia, vaikka saimme kokea jo kassalla pettymyksen: odottamani Salvador Dalín Muiston pysyvyys -maalaus oli jossain muualla, vaikka se yleensä on esillä juuri MoMAssa.

Muita tunnettuja teoksia kyllä löytyikin. Näimme Vincent van Goghin maalauksen Kirkas tähtiyö, mikä olikin loistava lisä Amsterdamin Van Gogh -museossa näkemiemme teosten rinnalle.



Väliaikaisesti museossa oli myös eräs Edvard Munchin Huuto-teoksista, toinen aiheen pastelliversioista. Vähempikin kirkuminen aiheuttaisi kauhua! Lopulta Alberto kevensi tunnelmaa pienellä puujalkavitsillä.
- Kaikista Munchin Huudoista tämä on yksi, hän sanoi virnistäen.



Seuraavaa teosta Alberton oli vaikea ymmärtää - ja hieman minunkin.
- Miksi ihmeessä tuolla oikealla olevalla naisella on vihreät kasvot? Ja tuon toisen kasvot ovat ihan hajonneet, vaikka vasemmalla puolella olevat naiset näyttävät ihan ihmisiltä? minä ihmettelin, kun seisoimme Pablo Picasson Avignonin naisten edessä.
Albertolla oli selitys valmiina:
- Ehkä tuota oikeaa reunaa maalatessa absintti oli alkanut jo vaikuttaa.
Tiedä häntä, mutta kyllä siellä Avignonissa näytti monenlaisia naisia olevan tuolloin vuonna 1907, kun Picasso maalauksensa taiteili.



Vaikka emme nähneet Muiston pysyvyyttä, saimme kuitenkin nähdä jotain muuta Salvador Dalílta. Taisi olla mies melkoinen piipertäjä. Täynnä yksityiskohtia oleva taulu ei ollut pidemmältä sivultaankaan kuin kolmisenkymmentä senttiä.



Tottahan toki MoMAssa oli myös amerikkalaisten taiteilijoiden töitä. Alberto oli erityisen kiinnostunut Jackson Pollockin maalauksista...



... ja minua viehättivät jostain hassusta syystä Andy Warholin tomaattikeittopurkit, joiden luota Alberto hoputti minua eteenpäin, sillä hän sanoi tulevansa nälkäiseksi, jos joutuisi tuijottelemaan keittopurkkeja pidempään.



MoMAssa oli myös hauska veistopuutarha, jonka tosin kiersimme pikaisesti kylmähkön sään vuoksi. Tapasimme kuitenkin Picasson varsin hyväntahtoisen vuohen.



Taiteen jälkeen oli syntymäpäiväostosten aika. Suuntasimme Tiffanylle. Alberto ihmetteli asiaa hieman, sillä hänen mielestään aamiaisaika oli jo ohitse, mutta pian hänkin oivalsi, että Tiffany & Co. myy jotain aivan muuta kuin aamiaisia.



Ajelimme hissillä hieman ylempään kerrokseen, ja sieltä löysinkin itselleni ihanan hopeisen sydänkorun, joka on toiselta puolelta tiffanylaisen turkoosi. Koru pakattiin pieneen turkoosiin kangaspussiin, joka pakattiin pieneen turkoosiin laatikkoon, joka pakattiin pieneen turkoosiin paperikassiin. Suukko Albertolle, joka halusi maksaa korusta suurimman osan!

Lahjaostoksen jälkeen aloimme olla jo hieman nälkäisiä ja sääkin oli huono, joten suuntasimme lähellä Lincoln Centeriä olevaan Rosa Mexicano -ravintolaan, jossa meillä oli pöytävaraus. Ravintolassa vaikutti olevan hyvä tunnelma. Ensiksi tilasimme quacamolen, jonka valmistusta saimme seurata aitiopaikalta - tarjoilija nimittäin teki sen pöytämme vieressä pienessä kärryssä.



Minä valitsin pääruuaksi ankkaa, sillä sitä ei tule syötyä niin usein. Ei liene tarpeen mainita, että annos oli herkullinen.



Alberto sen sijaan valitsi tyylilleen uskollisesti pihvin, joka sekin osoittautui maukkaaksi.



Jälkiruoille ei vatsoissamme enää ollut tilaa, joten puikahdimme kadun toiselle puolelle Metropolitan Operaan, sillä meillä oli liput La Traviata -esitykseen. Alberto ei malttanut taaskaan olla viisastelematta:
- Tänä iltana baritoniosuudet laulaa näköjään joku vähemmän tunnettu lupaava uusi kyky nimeltä Plácido Domingo.



Oopperatalo oli upea. Katoista roikkui erikokoisia kristallikruunuja.



Ikävä kyllä jet lag taisi iskeä pahimmin juuri oopperan aikaan, vaikkei se paha Yhdysvaltoihin päin mennessä ollutkaan. Siksi oopperakokemus jäi hieman vähemmän keskittyneeksi. Esiintyjissä ei kuitenkaan ollut valittamista. Pääroolissa loisti Diana Damrau, ja myös merkittävää osaa laulanut maestro Domingo sai valtaisat aplodit lavalle saapuessaan, vaikkei ollut vielä laulanut ensimmäistäkään säveltä.



Kun palasimme oopperan jälkeen ulkoilmaan, huomasimme, että lumi oli saapunut New Yorkiin. Hotellille päästyämme näimme, kuinka kulmakahviomme pöydillä oli ihan reilusti lunta.



Hotellin ikkunasta ihailimme vielä lumista Broadwayta.



Ja ennen nukkumaanmenoa katsastin vielä kaunista syntymäpäivälahjapakettiani. Hyvin se oli selvinnyt perille hotellillle läpi tuulen, tuiskun ja lumisateen. Ja rusetti oli niin kaunis, ettei pakettia raaskinut heti avata.



Seuraavalla kerralla saatte kuulla vielä lisää taide-elämyksistä. Eksyimme nimittäin jättimäiseen Metropolitan Museum of Artiin.

- - -

Birthday in New York

The day following our adventures in Brooklyn was my birthday. My plans for the day were clear: some fine arts and shopping were on the menu. However, on our way to the arts and shops we encountered a sign that  warned that there would be a hefty fine for those who don't clean up after their dogs.
- Well, it is a good thing that we didn't bring our chihuahua Chili with us here, Alberto said. - It would have cost us a lot to take that dog for walk here as he always manages come up with surprises when one is  looking away.

After some breakfast sushi we found ourselves at the Rockefeller Plaza where people were skating at the foot of the famous Rockefeller Center. There was also a cozy little Lego shop there and we decided to start our shopping there. We also got to see some nice Lego miniatures like the ones presenting the Rockefeller Plaza and its famous Atlas statue.

From the Rockefeller Plaza we walked around the corner to the 5th Avenue where our next stop, St. Patrick's cathedral, was already waiting for us. To our surprise, we found out that the cathedral was being  restored both inside and outside. It was a bit difficult to get the image of the interiors as there were scaffolds everywhere but we were able to admire some of the paintings and statues nonetheless. We also donated a small sum of money for the restoration work.
- I have always wanted to build a medieval cathedral, Alberto enthused.
- Well, my dear, this is not a medieval cathedral and your 5 bucks doesn't help them too far with restoration either, I tried to soothe him.
- I am sure that will get them started well enough, Alberto replied energetically.

There was also a huge book for people to leave their greetings to Benedict XVI, the pensioner pope.

After the ecclesiastical atmosphere we headed to the Museum of Modern Art. Now there was a lot to see even if one of paintings we definitely wanted to see - Dali's "Persistence of Memory" - was temporarily  somewhere else. But that didn't bother us too long as after admiring some famous paintings of Vincent van Gogh, we found something special indeed: one of Munch's "The Scream" paintings was currently exhibited at  MoMA.

Then it was time to take a good look at Picasso's famous painting "Les Demoiselles d'Avignon", which turned out to be a bit difficult to comprehend:
- Why does that lady on the right have a green face? And that other has her face disintegrating, while on the left side everybody is looking normal? I wondered after while.
- Maybe the absinthe took its toll when it was time to paint the right side, Alberto suggested as an answer.

We probably didn't get to see the "Persistence of Memory" but there were still some other works of Salvador Dali on display. I think signor Dali must have been quite a fiddler as his paintings were quite small but still full of details.

We also got to see lots of works by American artists. Jackson Pollock was Alberto's favorite while I was more interested in Andy Warhol's soup cans. I would have loved to observe them a bit more carefully but  Alberto hurried us forwards, saying that watching those cans made him hungry.

After all that modern art it was time to head for more shopping at the Tiffany & Co. Alberto was wondering about it first, arguing that it was already well past the breakfast time, but it soon dawned for him that Tiffany is not that much about breakfast after all. We took the elevator to the third floor where they keep their silverware as I wanted a small pendant as a birthday present. I ended up choosing a bit more expensive one than I originally thought when my dear Alberto promised to pay most of it.

The weather was turning worse and we were already a bit hungry, so we took the course to the Rosa Mexicano, a Mexican restaurant near Lincoln Center. The restaurant appeared to be a very nice one - they even prepared the quacamole fresh at the table! My choice for the main course was duck where as Alberto chose more traditional steak.

After the dinner it was time for the first cultural experience for us on the American soil - Verdi's famous opera "La Traviata" at the Metropolitan Opera house. That night was a very special one as the baritone part was performed by - according to Alberto's joke - a young and promising new talent called Plácido Domingo. The performance was marvelous and we didn't need to hesitate to join the standing ovation at the end.

Once we got out of the opera we found everything covered by snow - how lovely! Back at the hotel we still admired the snowy Broadway from the window of our room. And just before going to the bed, I still had to  admire my birthday present from Tiffany & Co. - the bow on the box was so beautiful that I didn't dare to open for days!

Ensimmäinen maisti Isosta Omenasta

Terveisiä Broadwayn ja 94. kadun kulmasta!



Koska minulla tuli tämän vuoden syntymäpäivänä täysiä kymmeniä täyteen, ajattelin, että voisin juhlistaa ajankohtaa hieman tavallista enemmän. Ja koska Albertokin vietti syntymäpäivänsä ulkomailla, minäkin halusin tehdä saman.

Olemme siis Alberton kanssa tassutelleet jo muutaman päivän New Yorkissa. Saavuimme lauantaina 16. päivä, ja koska kaupungin irlantilaissyntyiset olivat aloittaneet Pyhän Patrickinsa päivän vieton hieman etuajassa, päätimme yhtyä juhlintaan.

Suuntasimme siis hotellimme lähellä Upper West Sidella sijaitsevaan irlantilaisbaariin, josta löytyi menoa ja meininkiä. Alakerrassa soitti U2-coverbändi Ultraviolet, joka kylläkin soitti enimmäkseen aivan muuta kuin U2:n biisejä. Se ei kuitenkaan tunnelmaa haitannut. Ihmiset tanssivat innoissaan, ja minäkin otin heistä mallia.



Seuraavana aamuna tajusimme, että New Yorkissa pitää toimia newyorkilaisten tavoin, mikäli mielii saada aamupalaa. Koska kiireiset kaupunkilaiset yleensä nauttivat aamupalansa kahvilassa tai dinerissa, päätimme mekin marssia aivan hotellimme vieressä sijaitsevaan 94 Corner Cafehen.



Aamupalaksi maistui munakas, jolla pärjäsikin pitkälle päivään.



Vaikka Manhattan on täynnä nähtävää, aloitimme New Yorkiin tutustumisen kuitenkin Brooklynista. Viikonloppuisin auki olevalla Brooklyn Flealla oli nimittäin tarpeen pistäytyä. Kirpputori löytyi korkeasta rakennuksesta, joka toimi ennen pankkina.



Rakennus oli sisältä valtavan hieno! Entinen pankkisali marmoreineen ja ilmeisesti mosaiikki-kattoineen muistutti enemmän katedraalia kuin rahalaitosta. Ja myyjiä oli levittäytynyt ympäri rakennusta. Kaikki oli esillä kauniisti, ja myynnissä oli myös hassuja esineitä, kuten magic lanternin kuvatauluja tai Cosmopolitan-lehti vuodelta 1950.



Sitten löysimme Hazel Villagen pöydän, jolla oli rivissä sympaattisia kavereita. Eräs pesukarhuista halusi lähteä mukaamme. Ostimme hänelle lisäksi balettiasun, jottei hänen tarvitse olla alasti.



Alakerran entisestä pankkiholvista löytyi vanhan tavaran myyjien lisäksi myös aivan mahtava food garden, jossa oli tarjolla vaikka mitä paikallisia herkkuja makunautintoja etsivälle karhulle. Kun näin, että myynnissä oli ostereita kappaleittain, ostin Albertolle ja itselleni yhden kullekin. Se olikin elämäni ensimmäinen osteri, eikä sinänsä pitäisi olla yllätys, että pidin sitä herkullisena. Kehuin myyjällekin, että pidän kaikesta, mikä tulee merestä. Olin siis ollut aivan turhaan ennakkoluuloinen ostereita kohtaan.



Paitsi osterit, söimme Alberton kanssa annokset hummeria mac & cheesen kera. Hassuinta oli, että annoksen päälle laitettu juusto sulatettiin kaasupolttimella. Alberto suunnitteli melkein heti hankkivansa laitteen meille kotiin, mutta onneksi sain hieman toppuuteltua häntä.



Emme jääneet myöskään ilman jälkiruokaa. Brooklyn Flealta sai nimittäin myös macaron-leivoksia. Ostimmekin Alberton kanssa kuusi pikkuleivosta, joilla sitten herkuttelimme hotellilla.



Kirpputorin jälkeen kävelimme Brooklyn Bridge Parkiin East Riverin rannalle. Vaikka rakastankin kaikkea pienimuotoista, oli pakko saada itsestä tällainen kuva:



Puistosta näimme myös Vapaudenpatsaan.
- Ai se onkin noin pieni, Alberto päivitteli.
- Mutta rakas Alberto, sehän on kilometrien päässä, minä vain totesin siihen.



Vaikka oli kylmähkö ilma, olisimme mielellämme kokeilleet rannassa olevan Brooklyn Ice Cream Factoryn jäätelöä. Ikävä kyllä paikka oli korjausten takia kiinni.



Rannasta näimme myös komean Brooklynin sillan.Tällä kertaa päätimme kuitenkin tassutella metroasemalle ja ajaa metrolla takaisin Manhattanille, vaikka sillalta olisikin varmasti nähnyt kaikkea mielenkiintoista.



Ensimmäinen kokonainen New Yorkin -päivämme oli varsin onnistunut. Hotellilla ihastelimme vielä kirpputoriostoksiamme. Pesukarhu sai nimekseen Michelle presidentti Obaman vaimon mukaan. Alberto puolestaan teki levylöytöjä sekä perunalastuhankintoja. Kuvassa ovat myös mainitsemani kuusi macaron-leivosta.



Pari seuraavaa päivää on kulunut enimmäkseen taiteen parissa, mutta siitä kerron lisää seuraavalla kerralla.

- - -

First taste of the Big Apple

As I reached round years on my birthday this year, I thought that a bit more prominent celebration was due. As Alberto celebrated his birthday on a foreign soil last autumn, I decided to do the same. This time our holiday adventure took us all the way over the big water to the lively city of New York.

We arrived in the evening of March 16th and found that the Irish people of NYC had already started their St. Patrick's Day bash, so we followed the lead and went to an Irish pub near our hotel on the Upper West Side to see some action. The U2 tribute band Ultraviolet was providing live music downstairs - playing mostly something else than U2 songs, though. People didn't seem to mind the unorthodox repertoire but kept cheering and dancing so enthusiastically that I had no choice but join the ball.

On the next morning we figured out that while in New York, one needs to do as the locals do - at least what comes to the breakfast. The busy NYC people eat their breakfast in cafes and diners and so did we. An omelet in a nearby 94 Corner Café kept us going nicely until the lunch time.

While there was a lot to see on Manhattan alone, we started our exploration of NYC from Brooklyn. There is a popular flea market there on the weekends and we decided to see if we could find some good bargains there. The flea market was located in an old and luxurious building that had earlier hosted a bank. The main hall with its marble and decorated ceiling resembled more a cathedral than a monetary institution.

The great hall was stuffed with tables full of all kinds of goods. Everything was presented impeccably and there were lots of rather rare things for sale, like slides for a magic lantern or an issue of the Cosmopolitan magazine from the year 1950. We also found the Hazel Village table with a bunch of sympathetic animal dolls. One of the raccoons wanted to come with us and we bought her a ballet dress so that she didn't need leave naked.

We proceeded downstairs and found more stuff for sale and a lovely food garden with all sorts of food to satisfy the appetite of two epicurean bears. We tasted oysters for the first time in our lives and found them very good - but then again, we have always liked the sea food, haven't we? We also had some lobster with mac & cheese as a lunch and bought some macaron biscuits to be enjoyed later at the hotel.

From the flea market we continued to the Brooklyn Bridge Park on the bank of the East River to see the famous silhouette of Manhattan. We also saw the Statue of Liberty which prompted Alberto to comment:
- It looks so small...
- Oh dear Alberto, of course it does because it is so far away from here, I replied.

Even if it was a bit windy and cold, we would like to have tasted the ice cream of the nearby Brooklyn Ice Cream Factory but too bad their establishment was closed due to the renovations. We were also already too tired to cross the Brooklyn Bridge to get back to Manhattan and took the subway train instead.

Our first day in New York had been rather successful and we were quite satisfied with our flea market purchases when we were sorting them out back at the hotel. The raccoon girl was christened as Michelle according to president Obama's wife, Alberto was excited about the records he had bought and the tasty macaron biscuits were quickly gone.

Päivä pääkaupunkiseudulla

Kun Alberto palasi väsyneenä työmatkaltaan, minä olin jo ehtinyt häntä vastaan Vantaalle. Olin tavannut Stadinallen, käynyt katsastamassa hänen uutta kotiaan ja huristanut linja-autolla lentokenttähotelliin odottelemaan Albertoa. Meillä oli tarkoituksena mennä katsomaan Kansallisteatterin Frankenstein-näytelmä, mutta epäonneksemme näytös oli peruttu sairastapauksen vuoksi. Päätimme kuitenkin viettää hauskan päivän pääkaupunkiseudulla emmekä lannistuneet.

Oivana karhuna Alberto keksi oitis, että lähettyvillä olisi pari kirkkoa, jotka voisimme katsastaa. Ensiksi ajoimme Vantaan Pyhän Laurin kirkolle. Komea oli tämäkin harmaakivikirkko.

Olisimme tietenkin mielellämme katsastaneet kirkon sisäpuoleltakin, mutta tällä kertaa meidän piti väistyä: kirkossa oli alkamassa tärkeämpi toimitus. Niinpä jatkoimme matkaamme Espooseen, josta seuraava kirkko löytyi.



Tähän Espoon Tuomiokirkkoon pääsimme sisällekin. Iloksemme kirkon seinillä oli runsaasti vanhoja suosikkejani - kalkkikivimaalauksia.



Karvat nousivat pystyyn, kun näin tämän helvetinkitaa esittävän maalauksen. Onneksi seinillä oli rauhallisempiakin kuva-aiheita.



Kirkossa oli myös mainio lasimaalaus alttarin takana.



Iloksemme kirkon luona oli aivan yllättäen myös muuta nähtävää. Meneillään oli aivan selvästi lumiveistoskilpailu! Tehtävänanto näytti selvästi viittaavan jollain lailla alieneihin, joten meidän oli tietenkin pakko tarkastella veistoksia hieman lähempää.



Pääsimme näkemään ihan oikean lumiavaruusaluksen...



... sekä yksisilmäisen olennon, joka oli varmasti peräisin lumiselta ulkoavaruuden planeetalta.



Kirkkojen ja avaruusolentojen jälkeen meillä oli oikea karhunnälkä. Lähdimme siis kohti Il Duettoa, joka on Alberton suosikkipizzapaikka Helsingissä. Pizzamme veivät oitis nälän.





Päivän kohokohta oli vielä edessä - ainakin Albertolle. Olin edellisenä päivänä kaupungilla kierrellessäni huomannut Suomalaisen Kirjakaupan ikkunassa mainoksen, jossa sanottiin, että Fingerporin piirtäjä Pertti Jarla olisi juuri meidän Helsingin-päivänämme tavattavissa Kauppakeskus Kampin kirjakaupassa. Alberto ei pannut vastaan, kun ehdotin, että voisimme käydä hakemassa Jarlalta signeerauksen uuteen Fingerpori-albumiin. Alberto osti albumin ja signeeraus oli valtavan hieno, sillä Jarla piirsi jokaisen nimikirjoituksen yhteyteen halutun Fingerpori-hahmon. Alberto valitsi tietenkin Heimo Vesan ja vitsaili Jarlalle siitä, kuinka oli kerran lukenut Fingerporia selkäkipuisena. Siitä ei tullut mitään, kun nauru teki selälle niin pahaa.



Helsingistä palaamisemme jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista. Seurasimme innokkaina uuden paavin valintaa, mutta seuraaminen jäi kovin lyhytaikaiseksi, sillä paavi valittiin alta aikayksikön. Yllätys uusi paavi oli meillekin, mutta meidän mielestämme oli hienoa, ettei paavia valittu jälleen Euroopasta.

P.S. Alberton kaitafilmiharrastuksen uusin taidonnäyte - Timo Rautiainen & Neljäs Sektori -yhtyeen musiikkivideo Koiran laulu - on viimein julkaistu. Täältä voitte sen nähdä - tai sitten katsella tästä:

Myyntitykki Alberto messuilla

Hiihtolomamme meni yhdessäolon osalta pieleen, sillä Alberto joutui heti maanantaina lähtemään työmatkalle Saksaan eikä palannut kuin vasta torstain ja perjantain välisenä yönä. Matka oli melkoista haipakkaa. Mutta annetaanpa Alberton tällä kertaa itsensä kertoa:



Syynä Nürnbergin matkaani olivat tällä kertaa Embedded World 2013 -messut, jonne minut oli pyydetty auttamaan paikallista yhteistyökumppaniamme. Keli oli varsin kotoinen, sillä saapumistani edeltäneenä päivänä lunta oli tulla tupsahtanut oikein kunnolla ja lämpötilakin pysytteli reilusti nollan alapuolella koko matkani ajan.



Kovin paljoa en lumista Nürnbergiä ehtinyt ihastella, sillä vapaa-aikaa oli harmillisen vähän. Ensimmäisenä iltana päätin kuitenkin messupäivän jälkeen kipittää vanhaankaupunkiin illastamaan edellisellä visiitillä tutuksi tulleessa Tucherbräu am Opernhausissa. Illan hämärtyessä näkymät vanhankaupungin muureille olivat kuin suoraan Kotkat kuuntelevat -elokuvasta.



Suureksi tyrmistyksekseni suosikkiravintolani olikin suljettu! Kuulin myöhemmin luotettavalta taholta, että terveysviranomaiset olivat joutuneet sulkemaan ravintolan, koska sen uusi omistaja oli päästänyt asiat aivan hunningolle. Oi voi sentään!

Hieman allapäin jouduin kääntymään takaisin hotellille. Hotellin nurkalla huomioni kiinnittyi lupaavan näköiseen italialaiseen ravintolaan nimeltä Ciao. Kurkistin varovasti sisään ja totesin paikan olevan tupaten täynnä paikallisia, mikä on tunnetusti hyvä merkki. Uskaltauduin siis astumaan peremmälle, ja ennen kuin ehdin il gattoa sanoa, istuinkin jo pöydässä edessäni mitä maittavin aidossa puu-uunissa paistettu pizza. Molto bene!



Edellisestä osallistumisestani tämänkokoisille saksalaismessuille oli ehtinyt vierähtää jo kymmenkunta vuotta, joten kaikki tuntui melko suurelta - nähtävää oli tarjolla peräti neljän jättimäisen hallin verran. Oma messuosastomme oli sen sijaan melko pieni ja varsin kodikas.



Tässä vielä kuva minusta osastollamme messutovereitteni kanssa. Oikealla puolella on paikallinen kumppanimme Verislav Djukic ja vasemmalla fräulein Anna, joka toimi sisäänheittäjättärenämme ja auttoi vieraiden kestityksessä.



Päivät messuilla olivat - kuten tavallista - melko pitkiä ja kymmenen tunnin seisoskelun ja höpöttämisen jälkeen mikään ei voita kunnon illallista. Tämän tietää myös kollegani herra Djukic, ja niinpä piipahdimme toisen päivän iltana naapurikaupungissa Erlangenissa illastamassa hänen ystävänsä mainiossa Albert's-ravintolassa. Päädyin valitsemaan herkkuja täynnä olevalta listalta talon grillilautasen paistetuilla perunoilla.



Maittava ateria, erinomainen viini ja leppoisa jutustelu rentouttivat mukavasti ja auttoivat jaksamaan vielä viimeisen messupäivän. Paluulentoni tosin lähti jo sen verran aikaisin, että jouduin heittämään hyvästit Verislaville ja Annalle jo pari tuntia ennen messujen virallista päätöstä. Selvisin lähtöselvityksestä ja turvatarkastuksesta niin sukkelasti, että minulle jäi Nürnbergin kentällä aikaa nauttia vielä baijerilaista erikoisuutta leberkäseä perunasalaatin kera.



Kotimaan kamaralle saavuin myöhään yöllä mutta eipä hätää: Olivia oli myös saapunut Helsinkiin ja odotteli minua jo hotellissa lentokentän lähellä. Tarkoituksemme oli tehdä kaikenlaista kivaa yhdessä seuraavan päivänä Helsingissä. Kaikki ei lopulta mennyt ihan niin kuin piti, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla...

Talvista maisemaa

Koska lähiaikoina ei välttämättä löytyisi aikaa talviseen kävelyretkeen yhdessä, päätimme tänään tehdä pikkuisen tassuttelun talvimaisemassa. Ensiksi tervehdimme pihaan ilmestynyttä lumiukkoa, joka oli varustautunut silmälasein.



Maisema oli edelleen mukavan talvinen, mutta tintit olivat jo alkaneet laulaa luritella.



Linnunlaulun kuuntelun lisäksi meistä on hauska tarkkailla metsän eläinten lumeen jättämiä jälkiä. Jäniksen jälkiä näkyi joka paikassa.
- Neiti Pupun sukulaisilla taitaa olla paljon asioita hoidettavana, minä totesin.



Alberto taitaa olla yhtä kiireinen kuin kulmakuntamme jänikset. Hän lähtee nimittäin maanantaina työmatkalle Saksaan. Mutta kun hän torstaina palaa, olen odottamassa häntä Helsingissä. Sitten menemme hurjan jännittävään teatteriesitykseen, josta saatte kuulla myöhemmin.

Ei Kurjia kummempaa

Viime ajat ovat tuoneet mukanaan juhlaa mutta myös järkytystä. 11. päivä Alberto kuunteli normaaliin tapaansa Vatikaanin radiota, kun siellä yhtäkkiä kerrottiin, että paavi Benedictus XVI on ilmoittanut eroavansa tehtävästään.



Kauhistuimme emmekä tienneet, mitä ajatella, sillä edellisen kerran paavi oli eronnut tehtävästään 1400-luvulla. Siitä kerrasta meillä ei ollut kokemusta.
- Mitä me nyt teemme? Alberto hössötti.
- Ehkä meidän pitäisi vain odottaa, kunnes Vatikaani valitsee uuden paavin. Sitten voimme esittää mielipiteemme, minä vastasin.
Pian Albertokin päätteli, ettei muuta oikeastaan ollut tehtävissä.

Onneksi torstaina oli ystävänpäivä, joten saimme muuta ajateltavaa. Päätimme tehdä päivästä oikein mukavan ja niinpä varasimme liput kahteen elokuvaan sekä pöydän italialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan.

Päivänäytöksessä esitettiin sopivasti Anna Karenina -elokuvaa, jonka pääosassa on Keira Knightly. Elokuva ei tietenkään ollut varsinaisesti romanttinen, sillä Annan tarina kertoo rappiosta, mutta onneksi sivuhenkilöillä oli onnellisemmat kohtalot. Elokuva oli tulkinnaltaan melko epätavallinen, ja Alberto totesikin Turun Kaupunginteatterin Anna Karenina -tulkinta mielessään:
- Tästä Anna Kareninasta ei nähtävästi tehdäkään enää perinteisiä tulkintoja.
Yhtä kaikki elokuva oli hyvä aloitus ystävänpäivän juhlinnalle.



Anna Kareninan jälkeen suuntasimme Trattoria Aukioon, josta saa parhaat pizzat Jyväskylässä. Kuten arvata saattaa, emme voineetkaan vastustaa pizzan valintaa. Ensiksi söimme kuitenkin antipasto-annokset. Minä valitsin valkosipulilla ja chilillä maukastettuja jättikatkaravun pyrstöjä. Alberto otti puolestaan antipasto-lajitelman, jossa oli varsinaisia herkkuja, mm. lohipastramia.





Pizzan kohdalla päädyimme samaan valintaan. Diavola-pizza sisälsi salamia, fenkoli-valkosipulimakkaraa sekä pikkutomaatteja.



Päivän toinen elokuva oli kovin pitkään odotettu Les Miserables. Alberto heittäytyi aivan mahdottomaksi, otti Ranskan-lipun mukaan ja heilutteli sitä elokuvateatterin aulassa niin, ettei kellään ollut epäselvyyttä siitä, mitä elokuvaa karhuherra oli menossa katsomaan.



Itse pidin Les Miserablesista paljon, eikä Albertokaan kovin paljoa valittanut. Tosin hän teki tarkan analyysin siitä, kuinka näyttelijät selviytyivät livenä äänitetyistä lauluosuuksistaan. Lisää analyysia kuulemme luultavasti sen jälkeen, kun Alberto on nähnyt elokuvan toiseen kertaan.

Elokuvareissullamme ehdimme poiketa myös kirjakaupassa. Minä ostin tietenkin innokkaana Victor Hugon Kurjat-teoksen. Alberto oli ostanut samaisen tiiliskiven edellisenä viikonloppuna, kun vierailimme Vanhan Kirjan Talvessa, antikvaarisessa tapahtumassa, joka järjestetään Jyväskylässä joka vuosi. Kirjojamme vertaillessamme huomasimme, että vaikka kannet näyttivät erilaisilta ja kirjat olivat erikokoiset, niiden ladonta oli täsmälleen sama.
- Yksi vika tässä kyllä on, minä sanoin. - Kirja on lyhennelmä.
Hetken mietittyäni tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että 971 sivussakin riittää lukemista.



Alberto ei malttanut erota italialaisesta ruuasta ja ranskalaisesta vallankumouksesta vielä viikonloppunakaan. Les Miserables -musikaalin 10-vuotisjuhlakonsertin soidessa levyltä siippani pyöräytti meille tassunkäänteessä maukkaan spaghetti al ragún:



Pastan jälkeen siirryimme salin puolelle nauttimaan vielä Alberton jälkiruuaksi kokoamaa antipasto-lajitelmaa.



Inspiraation antipasti-lautaseen Alberto sai marketin lihatiskiltä, jolta yllättäen löytyi aitoa mortadellaa. Sillä hetkellä viikonloppu oli pelastettu!

Burnsin illallinen ja kahden musiikkivideon loukku

Viimekesäinen Skotlannin-matka opetti meille paljon tärkeää skotlantilaisesta kulttuurista. Niinpä tiesimme, että tammikuun 25. päivänä piti juhlia Burnsin illallista. Robert Burns on skottien kansalliskirjailija, jonka syntymäpäivän kunniaksi syödään haggista ja juodaan viskiä. Haggis oli meille jo ennestään tuttu juttu, ja Alberto odottikin Edinburghista tuodun purkkihaggiksen lämpiämistä vesi kielellä.

Vieraamme olivat hieman epäileväisemmän näköisiä. Alberton valmistaessa cheddar-perunamuusia ja viskikastiketta Vittorio ja Giulia ilmestyivät kuitenkin keittiöön. Heidän mielestään haggis tuoksui aivan hyvältä, ja niinpä he maistoivat sitä. Kun lapset olivat kehuneet ruokaa, Roberto ja Giovannakin uskaltautuvat maistamaan sitä, ja pian he totesivatkin ennakkoluulonsa turhiksi.



Sitten olikin Roberton perheineen aika lähteä kotiin Italiaan. Heitimme haikeat jäähyväiset salin puolella, ja Viivi kärräsi jopa lelunsa hyvästelemään vieraita. Hieman häntä toki taas harmitti leikkikavereiden lähteminen, mutta pian hän piristyi, kun muistutimme, että Victoria ja Freija asuivat edelleen naapurustossa.



Seuraavien viikkojen aikana onkin sitten kiirettä piisannut. Alberto on ehtinyt päivätöidensä ohella puuhastelemaan myös kaitafilmiharrastuksensa parissa. Eräänä iltana olimme Viivin kanssa kokoamassa palapeliä salissa, kun keittiöstä alkoi kuulua kummallista meteliä. Välillä Alberto soitteli siellä Timo Rautiaisen uutta levyä, ja heti kohta sen perään kyökissä kuului raikaavan tutun tyttötrio Kamalan energinen metallipoljento. Kun tätä oli jatkunut hetken aikaa, oli minun pakko mennä katsomaan, mitä se kultaseni siellä keittiössä oikein puuhaili. Näky oli hämmentävä: Alberto puuhasteli pöydän ääressä edessään kaksi kasaa filmejä, levysoitin sekä kelanauhuri.



- Mitä ihmettä sinä teet?
- Leikkaan musiikkivideota sekä Timo Rautiaiselle että Kamalalle, selitti Alberto.
- Ovatko he tehneet jonkun yhteisen biisin?
- Ei vaan teen kummallekin ihan omaa videota.
- Siis leikkaatko sinä kahta musiikkivideota yhtä aikaa? minun oli pakko vielä varmistaa.
- No siis kyllä... Onhan tämä ehkä hieman kaoottinen tapa toimia, mutta näin tässä nyt kävi, vastasi Alberto hämillään.
- Ja mihin sinä tarvitset sekä levysoitinta että kelanauhuria yhtä aikaa?
- Timon levy on jo julkaistu, joten voin ottaa musiikin suoraan levyltä, mutta Kamalan levy ilmestyy vasta maaliskuussa, joten joudun kopioimaan ääniraidan masternauhalta, selitti Alberto innoissaan teknisiä yksityiskohtia.

Sekavasta työtavasta huolimatta kumpikin video valmistui ajallaan. Kamalan video julkaistiin ensimmäisenä viime perjantaina. Ystävämme Goot ja Ti ovat Kamalan suuria faneja, ja he syöksyivät meille pikkusiskonsa Freijan kanssa heti kun saivat vihiä, että video olisi näytillä. Katsoimme videon yhdessä YouTubesta:



- Olet tainnut ottaa aika paljon vaikutteita joululahjaksi saamastasi Caravaggion maalauksia esittelevästä kirjasta, totesi Freija Albertolle videon nähtyään.
- No jos kerran lähtee ideoita varastamaan niin kannattaa saman tien varastaa parhailta, myhäili Alberto. - Ja myönnän toki olevani nykyisin varsin viehtynyt caravaggiomaiseen chiaroscuro-tekniikkaan, selitteli Alberto.

Eihän meillä enää muusta ruokapöydässä puhutakaan, mietin itsekseni, mutta en kuitenkaan sanonut mitään, sillä olihan Alberto toki myhäilynsä ansainnut - video kun ei ollut lainkaan hullumpi. Jäämmekin mielenkiinnolla odottelemaan, koska Timon video on nähtävillä...

- - -

Burns supper and trapped by two music videos

On our trip to Scotland last summer we learned a lot about the Scottish way of life. Therefore we were aware of the tradition of the Burns supper, a celebration of Scottish national poet Robert Burns on January 25th. It is customary to enjoy a supper consisting of haggis and Scotch whisky that night and as we had bought some canned haggis as souvenir, we decided to have a Burns supper of our own.

Our guests were a bit skeptical about it first when Alberto opened the haggis cans. However, when he was preparing the mashed potatoes with Cheddar cheese and the accompanying whisky sauce, Vittorio and Giulia stumbled into the kitchen, asking where was the good, meaty aroma coming from. After they had tasted a wee bit of haggis and praised its taste, Roberto and Giovanna also dared to have a taster that soon dispelled their prejudice.

On the day following the dinner it was time for Roberto and his family to return to Italy. We bid them wistful farewells and Vivian even wheeled her toys into the living room to say goodbye to our guests, too. Vivian was again not too happy about letting her playmates to go but she cheered up soon enough when we reminded her that Victoria and Freya were still living in the neighborhood.

During the next few weeks our life returned to its usual hectic ways. On top of his usual nine-to-five job Alberto managed to find some time for his beloved hobby of making some 8mm films. One night while I was solving a puzzle with Vivian in the living room, Alberto started to make weird noises in the kitchen. He was playing the new record of his friend Timo Rautiainen first but soon switched to an all-girl metal trio Kamala - and then again back to Timo's record. After this had continued for a while, I had to go to see what was going on. The sight in our kitchen was confusing: Alberto was working with two piles of raw film, a record player and his reel-to-reel tape recorder.

- What on earth are you doing? I asked.
- I am editing a music video for Timo Rautiainen and Kamala, Alberto answered.
- Have they made a song together?
- No, I am making separate videos for both.
- Are you saying that you are editing two music videos simultaneously?
- Well... Yes... I agree that this may look a bit confusing, now when you ask, Alberto murmured as an excuse.
- And why do you need both the record player and the tape deck?
- As Timo's album has been released already, I can take the music for the video from the record, but as Kamala's album is coming out in March, I have to copy the soundtrack from the original master tape, Alberto explained enthusiastically.

Despite the chaotic working conditions, both videos were completed by the due time. The video for Kamala's new single was released first last Friday. Our friends Goth and Tic are big fans of Kamala and they hurried to visit us with their little sister Freya as soon as they heard that it was possible to see the video.

- Looks like the book about Caravaggio's paintings you got as a Christmas present has influenced your work a lot, Freya observed to Alberto once she had seen the video.
- Well, if one is to steal ideas from others, one has better to steal them from the best, Alberto replied jokingly. - And I agree that I am quite fond of Caravaggio's chiaroscuro technique these days.

I was about to say something about Alberto's obsession, but decided to stay silent about it at the end - after all, as the video was rather good, I thought Alberto had the right to enjoy his moment of complacency. Now we are anxiously waiting for that other video to get its premiere...