sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää itsenäisyys- ja Nikon päivää!

Monet katsovat itsenäisyyspäivänä televisiosta Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan, mutta jos joku haluaa vähemmän sotaista katsottavaa, suomalaisuuden juhlintaan sopiva elokuva voisi olla juuri dvd:nä ilmestynyt Niko – Lentäjän poika. Me Alberton kanssa ainakin pidämme siitä kovasti.



Niko – Lentäjän poika kertoo pienestä Niko-porosta, joka ihailee aivan hirveästi Joulupukin lentojoukkoja, sillä hänen isänsä lentää niissä. Niko ei tosin tiedä, kuka hänen isänsä on, ja lopulta erään ikävän tapauksen seurauksena Niko jättää tokkansa ja lähtee etsimään isäänsä Korvatunturilta. Mukaan seikkailuun lähtee Nikon kasvatti-isä, joka on liito-orava Julius.

Elokuvan talviset maisemat ovat ihanaa katseltavaa varsinkin nyt, kun lunta odotetaan ja odotetaan, eikä sitä oikein kunnolla näytä tulevan. Myös tarinassa on paljon ajateltavaa. Nikon ja isän tapaaminen ei mene aivan niin kuin Niko odottaa, ja Niko joutuu miettimään, mikä on hänelle oikeasti tärkeää.

Ihaninta on kuitenkin seikkailu. Niko ja Julius joutuvat hurjan jännittäviin tilanteisiin, kun sudet ajavat heitä takaa. Onneksi heillä on apuna hauska lumikko Wilma, jolla on ensin sukset ristissä Juliuksen kanssa. Elokuvan ehkä hauskimmat hahmot ovatkin juuri Julius ja Wilma sekä susien seuraan joutuva vaaleanpunainen puudeli Essi.

Sen verran täytyy vielä paljastaa, että elokuvan loppu on onnellinen. Kenenkään ei siis tarvitse pelätä, että Joulupukille kävisi huonosti ja että jäisimme ilman lahjoja jouluaattona.

- - -

Today is the Finnish independence day. Customarily a well-known war movie The Unknown Soldier will be shown on TV. However, those of us who prefer more peaceful entertainment might want to check out a more recent Finnish classic: Niko & The Way to the Stars. It was released on dvd recently and has been rather popular here at the Orso headquarters lately.

Ei kommentteja: