Karhun synty sekä hillitöntä fanitusta

Tuoll’ on otso synnytelty,
mesikämmen käännytelty
luona kuun, malossa päivän,
otavaisen olkapäillä,
ilman impien tykönä,
luona luonnon tyttärien.

Jos ette tienneet, miten karhujen suku on saanut alkunsa, lukekaa Kalevalasta. Yllä olevasta sitaatista selviääkin, että olemme kovin ylhäistä sukua.

Tänään on siis Kalevalan päivä. Voisin juhlistaa sitä käymällä katsomassa Ateneumin Kalevala-näyttelyn, joka avattiin eilen, mutta valitettavasti olen 270 kilometrin päässä Helsingistä. Mutta kevään aikana on suunnattava taiteen kutsusta etelämmäksi.

Ja te hassut, jotka vielä pelkäätte, että Kalevala on vaikea teos: uskokaa jo pois, että se on hurjimpia kansien väliin saatettuja teoksia kautta aikain – uskaltakaa tarttua siihen!

Hyvää Kalevalan päivää kaikille! (toivottaa intohimoinen fani)

Laskiaissunnuntain ulkoilua

Laskiaissunnuntaina oli loistava sää, joten puimme viitat yllemme ja lähdimme läheiselle laskettelurinteelle, koska Alberto oli lukenut, että siellä on laskiaistapahtuma. Rinteessä oli sekä laskettelijoita että pulkkailijoita, joille oli varattu oma alue.



Alberto löysi rinteen reunasta nopeasti jotain kiinnostavaa…



Paikalla oli myös siili, joka hörppäsi mukillisen kuumaa mehua – ja söi makkarankin, mitä ihmettelimme, koska emme tienneet siilien olevan suolaisen makkaran ystäviä.



Kotona söimme vielä laskiaispullat.



Ikävä kyllä kaupasta löytyi vain sellaisia, joissa oli hillotäyte. Minä niin kovin pidän niistä mantelimassatäytteisistä. Mutta eipä hätää. Huomennahan on vielä laskiaistiistai. Jospa silloin onnistuisin löytämään meille mantelitäytteiset pullat.

Kun ilta hämärtyi, laitoimme kuistille tekemäämme lumilyhtyyn valon. Oli ihanan tunnelmallista.



Lumilyhdystä tuli hieno, koska käytin apuna Nannan mainioita vinkkejä.

P.S. Onnittelut vielä Kate Winsletille Oscar-palkinnon johdosta. Kate on aina ollut suuri suosikkinäyttelijäni.

Kauhean karmea kakkajuttu

Tänään tuli kaikista kauhein kauhistus! Taloomme oli huomaamattani muuttanut jälleen uusia koiria. Kun menin makuuhuoneeseen ottaakseni pienet kauneusunet, näin uudet koirat siellä, ja ne olivat kakkineet kokoonsa nähden valtavat kikkarat lattialle.



En nähnyt mitään muuta keinoa selvitä järkytyksestä kuin pyytää Alberto paikalle. Hän otti luudan ja käsipaperia ja meni siivoamaan kakkakikkarat.



Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tosin koirien hoitamisessa on melkoinen työ – niin monta niitä meillä jo asustelee.

Hyvää ystävänpäivää!

Alberto nousee joka aamu ennen minua, sillä olen aika paljon kovempi nukkumaan kuin hän. Tänä aamuna hänelle oli siitä hyötyä – hän nimittäin pystyi yllättämään minut. Sängyssä vielä makaillessani kuulin ääniä rappusista ja nousin istumaan. Yhtäkkiä Alberto oli sänkymme vieressä tarjottimen kanssa.



Alberto toi minulle aamupalaksi mansikkamehua ja suklaakakkua. Sitten huomasin, että jo yön aikana kainalooni oli ilmestynyt nalle. Se oli Alberton romanttinen ystävänpäivälahja minulle. Oi voi, olipas tämä taas hemmottelua!

Hyvää ystävänpäivää sinulle, Alberto, ja myös kaikille muille blogini lukijoille!

Kirjallisuusharrastusta ja suolakurkkujen taistelu

Viime viikonloppuna oli Jyväskylässä Vanhan kirjan talvi, tilaisuus, jossa myydään vanhoja ja jonkin verran uusiakin kirjoja. Lähdimme sinne Alberton kanssa, koska pidämme molemmat niin kovin lukemisesta mutta myös siksi, että siellä oli kirjailijavieraana Sofi Oksanen.

Istuimme Alberton kanssa eturivissä kuuntelemassa, kun Sofi kertoi virolaisesta vastarinnasta. Se oli hyvin mielenkiintoista, varsinkin tarina Suomeen loikanneista runoista.



Olen jo jokin aika sitten lukenut Sofin Puhdistus-kirjan. Se oli hyvin vaikuttava. Ihmisillä voi olla kamalia kohtaloita, ja ihmiset voivat tehdä kamalia toisilleen. Sofi osaa kuvata pieniä asioita kauniisti ja kirjoittaa suoraan silloin kun se on tarpeen. Uskomatonta, mutta Sofin kertomana jaksaa tosiaan seurata vaikka monta sivua kärpästä tai sitä, kuinka valmistetaan hilloa. Kurkkujen säilöminen on saanut ihmisiä oikein kyselemään Sofilta ohjetta oikein erikoishyviin hapankurkkuihin. Ohje löytyy Sofin muistikirjasta. Mutta voisivatko nuo kurkut olla yhtä hyviä kuin vanhan harmaapäänallen muorin valkosipulikurkut?

Sofi Oksanen oli kovin piiritetty Vanhan kirjan talvessa, sillä ihmiset olivat kantaneet kirjoja mukanaan hänen signeerattavakseen. Minä sain signeerauksen jo viime kevään kirjamessuilla ja olin nyt siitä aika ylpeä.



Vanhan kirjan talvessa puhui myös Mari Mörö, jonka esitys antoi paljon ajattelemisen aihetta. Nyt tiedän, kuinka valita romaania varten aihe, jossa on tarpeeksi pureskeltavaa ja joka pysyy riittävän pitkään kiinnostavana. Eihän sitä tiedä, jos tällainen blogia pitävä karhu innostuisi joskus kirjoittamaan ihan tosissaan. Suuri kiitos siis myös Mari Mörölle esitelmästä.

P.S. Ostin tilaisuudesta Hannele Klemettilän Keskiajan julmuus -teoksen. Uskallan lukea sen, koska se väittää paljastavansa, ettei keskiaika ollutkaan niin julmaa kuin olen pikkukarhusta saakka pelännyt.

Mies, jossa parasta on torttu

Hyvää Runebergin päivää, rakkaat lukijani! Minulle on hyvin tärkeää, että saan jokaisena helmikuun viidentenä syödä runebergintortun. Siispä nytkin hankin sellaisia itselleni ja Albertolle. Dana oli ollut niin valtavan kiltti koira, että toin hänelle herkullisia luita Runebergin päivän kunniaksi.



Olen yrittänyt tutustua myös herra Runebergin tuotantoon. Ikäväkseni minun on todettava, ettei se saa minua ihastumaan lainkaan samassa määrin kuin nämä tortut. Minun lienee parasta pysyä Kalevalan parissa. Onneksi sitäkin juhlitaan muutaman viikon kuluttua. Ikävä vain, ettei Kalevalalla puolestaan ole yhtä herkullista torttua.

Karhukin voi olla juustohiiri

Lauantai-iltana päätimme järjestellä eteemme juustotarjottimen ja rentoutua sen ja viinilasillisen ääressä. Keräsimme juustot tarjottimelle ja minä kaivoin esiin punaviinipullon. Alberto haki puolestaan leikkuulaudalle chilipalkoja.



- Tekisikö sinun mielesi vielä chilisalsaa? Alberto kysyi, kun katsoin chilejä hämmästyneenä.
- Ehkä ei, se kävisi paremmin tortillojen kanssa, vastasin.
- Ajattelin vain, kun pari päivää sitten sanoit, että sinun tekee niin kovasti mieli chiliä, Alberto perusteli.
Voi Alberto-kultaa! Jätimme kuitenkin salsan valmistamisen toiseen kertaan. Juustot maistuivat ilman sitäkin herkullisilta.



Erikseen pitää mainita, että mukana oli myös latvialaista kuminajuustoa (juustolautasella ylhäällä vasemmalla) ja samaisesta Baltian maasta tuotua savujuustoa (alhaalla oikealla).