torstai 31. joulukuuta 2009

Nyt tulee 2010!

Välipäivinä ehdimme hieman käydä kaupungillakin. Käsityön museolla on ikkunagalleria, jossa on parhaillaan nukketaiteilijoiden taidonnäytteitä. Meno oli yhtä talvinen kuin oikeastikin.



Ikkunaan oli päässyt myös joukko sukulaisiamme. Eniten sympatiaa keräsi innokas hiihtäjä, joka näkyy aivan kuvan oikeassa yläkulmassa.



Käsityön museolla on muuten hauskoja näyttelyitä läpi vuoden. Alakertaan kannattaa mennä katsomaan perusnäyttely, jossa on vaikka minkä näköistä vanhaa käsityötä. Museon ovi on helppo tunnistaa, koska siinä on hauska neulegraffiti. (Alakerran näyttelyssä on muuten vielä paljon isompi tuollainen – sitä on ollut tekemässä mm. eräs tuttumme, jonka blogi löytyy täältä.)



Joulun tähteitä riitti syötäväksi moneksi päiväksi. Lopulta Roberto tuskastui ja vaati Albertoa laittamaan välillä jotain muutakin aamupalaa kuin kinkkuvoileipiä.

- No voi voi sentään, hämmentyi Alberto, mitähän minä nyt oikein keksisin?

Hetken mietittyään hän maustoi kinkun tähteet jauhetulla paprikalla, paistoi ne oliiviöljyssä herkkusienten kanssa ja tarjoili paistoksen munakokkelin kera. Tällainen annos kelpasi hyvin myös Robertolle:



Tänään uudenvuodenaattona kävimme Sergion, Marian ja Roberton kanssa katsomassa esitystä Kallioplanetaariossa Nyrölässä. Kallioplanetaario on ihan oikeasti louhittu kallion sisään. Sisäänkäynti oli mukavan tunnelmallinen, sillä paikalla oli mm. joulukuusi.



Ehkä hieman yllättäen emme katsoneet mitään avaruusaiheista näytöstä, joten myös E.T. jäi näkemättä. Sen sijaan näimme Pink Floydin musiikkishow’n, jossa oli sellainen kuvitus, että välillä alkoi huimata ja välillä tuntui muuten vain, että tuoli alla liikkui. Alberto vakuutti kuitenkin minulle, että istumme tukevasti paikallamme tuoleissa. Mielenkiintoinen näytös oli joka tapauksessa.

Vittorio ja Giulia olivat planetaarioretkemme ajan leikkimässä naapurissa Victoria Björnhufvudin kanssa. Kun tulimme Nyrölästä, lapset syöksyivät oitis meille. Ingrid ja Magnus Björnhufvud tulivat perässä. Lapsilla oli kuulemma meille yllätys. He asettuivatkin saliin laulamaan uudenvuodenlaulun. Maria liittyi kuoroon.



Kun lapset olivat jo menneet nukkumaan, karhuherrat kokoontuivat keittiöön oluelle juttelemaan miesten asioita. Alberto oli säästänyt uusien tuoppien kokeilua tähän tilaisuuteen. Hän on niin ylpeä Hofbräuhaus-tuopistaan. Alberto oli muuten ostanut Herra Huurteinen -olutta hauskan etiketin vuoksi. Lisäksi hän piti hassuna sitä, että vaikka tällä oluella on ihan suomenkielinen nimi, se on itse asiassa tanskalainen tuote.



Tottahan toki ilotulitustakin näkyi! Yhtä hienolta se näyttää joka vuosi, vaikka pauke hieman pelottaakin.



Hyvää vuotta 2010 kaikille!

- - -

Happy New Year 2010!

Over the holidays we made a short trip to the downtown to see the Christmas decorations on boutique windows. The best one was found from the window gallery of the Craft Museum of Finland. They also had a nice “knit-graffiti” on their door handle.

There was enough of leftovers from the Christmas dinner to feed us for several more days. Finally Roberto got so fed up with Alberto’s ham sandwich breakfasts that he strongly demanded something else. After some thinking Alberto fried the leftover-ham with mushrooms and served them with scrambled eggs. This suited Roberto very well.

Today me, Alberto, Maria, Sergio and Roberto went to see a Pink Floyd multimedia show in the nearby planetarium. While we were there, Giulia and Vittorio were invited by the Björnhufvuds to come and play with their daughter Victoria. When we got back, we all gathered at our place to celebrate the New Year. Maria, Victoria, Giulia and Vittorio were singing for us, accompanied by Alberto.

Once the kids had gone to sleep, Alberto invited the other gentlemen to the kitchen to have some beer. Alberto had bough some “Herra Huurteinen” (that’s “Mr Frost” in English) beer because of its funny label. What’s even more funny is that despite its Finnish name, this beer actually comes from Denmark.

And of course there were some fireworks, too! And it was just as delightful as in every year.

Happy new year 2010!

lauantai 26. joulukuuta 2009

Sikamainen jouluyllätys

Sisareni Maria, veljeni Sergio, Alberton maalaisserkku Roberto ja hänen lapsensa Giulia ja Vittorio saapuivat jälleen viettämään joulua meidän luoksemme. Roberton vaimo pitää Napolissa suosittua pitopalvelua, ja koska joulu on hänelle merkittävä sesonkiaika, hän ei taaskaan päässyt miehensä ja lastensa kanssa joulunviettoon tänne Suomeen.

Lapset olivat kuitenkin innoissaan kuten tavallista. Giulia sai avata joulukalenterimme viimeisen luukun.



Joulukalenterin avaamisen jälkeen lapset halusivat antaa joulun kunniaksi suklaakonvehteja Alberton lemmikkihämähäkille Atahualpalle. Onneksi Mirjalta ostetussa rasiassa oli vielä konvehteja jäljellä. Alberto piti kuitenkin visusti silmällä Vittoriota, sillä tämä oli kerran aikaisemmin kujeillakseen päästänyt Atahualpan terraariostaan vapaalle jalalle.



Kun Atahualpa ei ollut enää nälkäinen, Giulia, Vittorio, Pupu ja Maria koristelivat kuusen.



Roberto puolestaan sulkeutui salamyhkäisenä keittiöön valmistelemaan omaa osuuttaan joulupöydän antimiksi. Menin hetken kuluttua katsomaan, mitä hän oikein siellä puuhaili. Keittiön pöydällä oli kokonainen sianpää!

- Hyvänen aika, mistä tuo on oikein tullut? huudahdin järkyttyneenä.
- Toin sen lentokoneessa käsimatkatavarana, naureskeli Roberto.

Nuo Orson suvun miehet ovat kyllä joskus todella omituisia.



Roberto kuitenkin vakuutti, että sianpää oli hankittu luotettavalta toimittajalta ja vaimo oli antanut matkaan myös viimeisen päälle tarkat ohjeet siitä, miten pää tuli valmistaa.

Sianpää päätyi siis joulupöytään kinkun seuraksi. Kinkku ostettiin jo ajoissa ennen joulua, Mirjalta sekin. Myös joululohi hankittiin tunnetulta lohenkasvattajalta. Perunat olivat sen sijaan omasta maasta. Joulupöytä houkutti niin, että jono tarjoiluille yletti saliin asti.



Jouluaterian jälkeen Alberto kysyi Sergiolta, voisiko tämä käydä katsomassa, missä joulupukki oikein viipyi. Sergion lähdettyä ei mennyt kuin hetki, kun pukki jo kolkuttikin oveen. Eikä Sergio ollut vielä palannut!



Vittorio ja Giulia olivat riemuissaan. He saivatkin paljon lahjoja. Sergion lahjat pukki asetti kuusen juurelle saajaansa odottamaan. Sergio palasi pian pukin lähdettyä ja harmitteli sitä, ettei tänä vuonna tavannut pukkia henkilökohtaisesti – he kun olivat kulkeneet ristiin toistensa kanssa. Asia ei kuitenkaan kauaa Sergioa vaivannut, ja niin jouluaaton juhlinta saattoi jatkua myöhäiseen iltaan.

Hyvää joulunvieton jatkoa kaikille blogini lukijoille!

- - -

A Heady Christmas Surprise

My sister Maria, my brother Sergio and Alberto’s cousin Roberto with his kids arrived to stay as our guests over the Christmas. Roberto’s wife is running a popular catering business in Naples and as the Christmas is a high profit season for her, she couldn’t follow her husband and kids this year either.

The kids were enthusiastic nonetheless and Giulia was given the honor to open the last hatch of our Christmas calendar. After that they wanted to feed Alberto’s pet spider Atahualpa with some pralines. That was ok by Alberto, but he kept a strict eye on Vittorio because he once let Atahualpa loose from its terrarium as a prank.

Once Atahualpa had got its sweets, it was time for Giulia, Vittorio, Pupu and Maria to decorate the Christmas tree. Meanwhile, Roberto retreated mysteriously to the kichen to prepare his offering for the dinner table. After a while I went to see what he was up to and discovered a pig’s head on the table.

- Oh dear, where did that came from?
- I carried it as a hand baggage on the plane, explained Roberto.

The men of Orso family really are strange sometimes.

However, Roberto assured me that the head came from a reputable butcher and his wife had given him a detailed recipe how to prepare it. So the head became a part of the Christmas dinner menu with traditional Finnish ham, salmon, potatoes and some cheese. The dinner buffet was so popular that the queue continued all the way to the living room.

After the dinner Alberto asked Sergio if he cared to go to see what was delaying Santa Claus. Sergio had barely left, when Santa was already knocking at the door. Too bad Sergio had not returned yet. Giulia and Vittorio were excited and they got lots of presents. Sergio’s presents were laid next to the Christmas tree to wait for his return – which duly happened just a few minutes later when Santa Claus had left. Sergio was disappointed for not to meet Santa in person this year. This didn’t keep him down for long, though, and so we continued our celebration until the late at night.

Merry Christmas to all you dear readers of my blog!

torstai 17. joulukuuta 2009

Tapasimme miehiä matkalla Damaskokseen

Alberto on ollut viime aikoina kiireinen ja viettänyt Lutakossa enemmän aikaa kuin kotona. Lauantaina hänellä oli tärkeä äänitystehtävä. Minä en ymmärrä kovin paljon live-äänittämisestä, mutta sen verran olen oppinut, että siihen kuuluu soundcheckissa käyminen ja että mukaan pitää ottaa monenlaisia härpäkkeitä.

Tällä kertaa Lutakossa esiintyivät Tie Damaskokseen -kiertueellaan Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen ja Kauko Röyhkä. Alberto pakkasi matkaan kelanauhurinsa, valtavan määrän erilaisia johtoja ja muutaman mikrofonin, jotta keikka saataisiin asiallisesti purkkiin.

Paikan päällä Lutakossa Alberto aprikoi ensiksi, kannattaisiko keikka äänittää lavalta käsin, mutta päätyi kuitenkin lopulta kytkemään nauhurin salin puolella miksauspöytään. Lutakon miksauspöytä on monimutkainen vekotin, joten Alberto oli kiitollinen saadessaan apua kiertueen tekniikasta vastaavalta Nuuskalta ja Lutakon äänimieheltä Hannulta.



Kaiken säätämisen jälkeen Alberto ehti myös vaihtaa kuulumiset ystävänsä Jarkon kanssa ja suunnitella hieman tulevia projekteja.



Itse keikka oli varsin mukava kokemus. Käymme Alberton kanssa aika paljon massiivisilla rock-keikoilla, joissa on kaikenlaista näyttävää pyrotekniikasta alkaen. Siksi onkin kiva nähdä, että yhtä mieleenpainuvan kokemuksen voivat synnyttää pelkkä mies ja kitara. Kun artistilla on tarina kerrottavanaan ja hän tietää, kuinka se pitää kertoa, ihmiset kuuntelevat, eikä erikoistehosteita tarvita. Minulle jäi keikasta hyvä mieli – ja onneksi se on nyt Alberton arkistossa, joten voin palata siihen myöhemminkin.



- - -

Meeting Men on the Road to Damascus

Alberto has been very busy lately with his various projects. On Saturday he had an important recording duty when Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen and Kauko Röyhkä stopped at Lutakko on their On the Road to Damascus tour. Alberto packed up his reel-to-reel tape deck, tons of all kinds of cables and a few microphones and headed for the soundcheck.

This time he decided to record from the front-of-house soundboard. He was very grateful for the entourage’s and venue’s sound technicians who helped him to make the proper connections. When everything was set up for immortalizing the evening’s show for the posterity, Alberto had some time to chat with his friend Jarkko and plan some mutual future projects with him.

The gig itself was great. We often attend huge rock concerts with massive stage spectacles but it is nice to see that also a sole man and a guitar can create an unforgettable experience. When the artist has a story to tell and he knows how to tell it, people do listen and there is no need for fireworks and such. I am happy that a recording of this show is now safely stored in Alberto’s archives.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Kaikkien karhujen virallinen Lucia-neito

Tänä aamuna oveen koputettiin ja jouduimme hämmennyksen valtaan, kun näimme, että oven takana seisoivat Ingrid ja Magnus Björnhufvud sekä Victoria Björnhufvud valkoisessa mekossa kynttiläkruunu päässään. Sitten ymmärsimme: on Lucian päivä!

Victoria oli valittu koulussa Luciaksi, ja koko viikonlopun hän oli pyörinyt ympäriinsä Lucia-asussaan. Tietenkin hän halusi tulla laulamaan Lucia-laulun meillekin. Alberto syöksyi heti hakemaan kitaransa, jotta voisi säestää Victoriaa. Kokoonnuimme saliin.



Victoria alkoi laulaa:

Natten går tunga fjät
runt gård och stuva.
Kring jord som sol´n förlät,
skuggorna ruva.
Då i vårt mörka hus
stiger med tända ljus
Sancta Lucia, Sancta Lucia


”Oh, tämähän on se laulu Napolista!” huudahdin. Aloin laulaa mukana:

O dolce Napoli, o suol beato,
Ove sorridere volle il creato,
O dolce Napoli, o suol beato,
Ove sorridere volle il creato,
Tu sei l'impero dell’armonia,
Santa Lucia! Santa Lucia!
Tu sei l'impero dell’armonia,
Santa Lucia! Santa Lucia!


Laulun jälkeen sammutimme Victorian kruunun kynttilät varmuuden vuoksi. Menin keittiöön järjestämään nopeasti jotain tarjottavaa. Onneksi olin juuri saanut uuden pöytäliinan valmiiksi ja kaapissa sattui olemaan vierasvarakakku. Paras asia oli kuitenkin se, että ostin pari viikkoa sitten Mirjalta ihanan rasiallisen suklaakonvehteja. Nostin nekin pöytään. Victoria syöksyi oitis keittiöön, hyppäsi tuolille ja ojensi tassunsa kohti konvehtirasiaa.



Ingrid Björnhufvud ilmestyi keittiön ovelle katsastamaan Victorian touhua mutta ei kieltämään konvehtien napsimista, sillä niin kauniisti Victoria oli laulanut, että katsoimme kaikki hänen ansaitsevan konvehtinsa – vaikkapa etuajassakin ennen varsinaista kahvitarjoilua.

- - -

The Official St. Lucy of all Bears

This morning someone was knocking at the door. We were quite surprised to find our neighbours Ingrid and Magnus Björnhufvud there with their daughter Victoria. Victoria was clad all in white and wearing a crown made of candles. Ah, it was time for the Feast of St. Lucy. Victoria had been crowned as the St. Lucy in her school and she had been taking this honor very seriously over the weekend. Of course she wanted to sing the song of St. Lucy for us, too. Alberto got excited about this and immediately fetched his guitar to accompany Victoria. When Victoria started to sing, I immediately noticed that the song of St. Lucy was actually an old Neapolitan song and started to sing along.

After the song we damped the candles and I went to the kitchen to prepare a bit of coffee for our guests. Luckily I had just completed a new table cloth and had some cake in cupboard. I had also bought some pralines from Mirja a few weeks ago and this was a proper occasion to try them out. Victoria immediately ran into the kitchen, jumped on a chair and made sure she got her fair share of pralines. She had been singing so beautifully that everybody thought she really deserved them.

torstai 10. joulukuuta 2009

Suomuisia lemmikkejä

Kuten tiedätte, kotimme on täynnä kaikenlaisia eläimiä. Täytyy tunnustaa, että kyllä meiltä löytyy pari akvaariokalaakin. Victoria Björnhufvud halusi tietää, kuinka kaloja hoidetaan, ja niinpä ruokimme kalat yhdessä.



Kuvassa oikealla oleva kala on muutoin harvinaista lajia Muranosta. Sen hoitaminen onkin varsin tarkkaa. Toisen kalamaljan kala on tavallisempi kultakala, joka on joskus lähtenyt mukaamme Keski-Euroopasta.

- - -

Pets with Scales

As you have probably noticed, our home is full of all kinds of pets. And to be honest, we also have two fishes with their bowls. Victoria Björnhufvud wanted to learn how to take care of them, so we fed them together.

The fish on the right is of rather rare species from the island of Murano and requires extra careful care. The other fish is more ordinary goldfish from somewhere Central Europe.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää itsenäisyys- ja Nikon päivää!

Monet katsovat itsenäisyyspäivänä televisiosta Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan, mutta jos joku haluaa vähemmän sotaista katsottavaa, suomalaisuuden juhlintaan sopiva elokuva voisi olla juuri dvd:nä ilmestynyt Niko – Lentäjän poika. Me Alberton kanssa ainakin pidämme siitä kovasti.



Niko – Lentäjän poika kertoo pienestä Niko-porosta, joka ihailee aivan hirveästi Joulupukin lentojoukkoja, sillä hänen isänsä lentää niissä. Niko ei tosin tiedä, kuka hänen isänsä on, ja lopulta erään ikävän tapauksen seurauksena Niko jättää tokkansa ja lähtee etsimään isäänsä Korvatunturilta. Mukaan seikkailuun lähtee Nikon kasvatti-isä, joka on liito-orava Julius.

Elokuvan talviset maisemat ovat ihanaa katseltavaa varsinkin nyt, kun lunta odotetaan ja odotetaan, eikä sitä oikein kunnolla näytä tulevan. Myös tarinassa on paljon ajateltavaa. Nikon ja isän tapaaminen ei mene aivan niin kuin Niko odottaa, ja Niko joutuu miettimään, mikä on hänelle oikeasti tärkeää.

Ihaninta on kuitenkin seikkailu. Niko ja Julius joutuvat hurjan jännittäviin tilanteisiin, kun sudet ajavat heitä takaa. Onneksi heillä on apuna hauska lumikko Wilma, jolla on ensin sukset ristissä Juliuksen kanssa. Elokuvan ehkä hauskimmat hahmot ovatkin juuri Julius ja Wilma sekä susien seuraan joutuva vaaleanpunainen puudeli Essi.

Sen verran täytyy vielä paljastaa, että elokuvan loppu on onnellinen. Kenenkään ei siis tarvitse pelätä, että Joulupukille kävisi huonosti ja että jäisimme ilman lahjoja jouluaattona.

- - -

Today is the Finnish independence day. Customarily a well-known war movie The Unknown Soldier will be shown on TV. However, those of us who prefer more peaceful entertainment might want to check out a more recent Finnish classic: Niko & The Way to the Stars. It was released on dvd recently and has been rather popular here at the Orso headquarters lately.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Nyt saa avata!

Tänään on ollut juhlallinen päivä: olemme saaneet avata joulukalenterin ensimmäisen luukun! Tänä vuonna se todella tapahtui, sillä viime vuonnahan meille kävi onnettomuus, kun Alberton serkun poika Vittorio oli löytänyt joulukalenterimme ja avannut kaikki luukut tuosta noin vain.

Tänä vuonna meillä on enkelikalenteri, ja ensimmäisestä luukustakin tuli enkeli. Saas nähdä, onko edessä vielä 23 enkelinkuvaa.



Hyvää joulunodotusta kaikille!

---

Today we opened the first hatch of our Christmas calendar. This year we actually got to do it by ourselves – last year this experience was spoiled by Alberto’s young relative Vittorio, who had found our Christmas calendar and opened all the hatches already in August! This time we have a calendar with a picture of an angle and an angel was discovered behind the first hatch, too. We will see if there are still 23 more angels to go…

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Tärkeä syntymäpäivä

Etsin juuri sopivaa paikkaa lemmikkiteddykarhulleni, kun huomasin, että koko olohuoneen pöytä oli täynnä Alberton Asterix-sarjakuvia. Näytin pöllämystyneeltä, mutta Alberto selitti innokkaasti, että olimme aivan unohtaneet Asterixin 50-vuotissyntymäpäivän, joka oli viime kuussa.



Siinä olikin tietysti aihetta pieneen juhlistamiseen, koska olemme molemmat olleet Asterix-faneja pienestä pitäen. Ollessani pieni vanha harmaapäänalle luki minulle Asterix-albumeja niin innokkaasti, että osasin monet tarinat ulkoa. Parhaita tarinoita ovat mielestäni Asterix ja Kleopatra, Asterix gladiaattorina, Asterix legioonalaisena ja Asterix ja gootit.

Emme tietenkään Alberton kanssa voi täysin yhtyä Asterixin näkemykseen roomalaisten hulluudesta, mutta muuten olemme sitä mieltä, että näitä 50-vuotissynttäreitä sietää kyllä juhlia.

---

I was looking for a place for my favorite teddy bear, when I discovered that Alberto had occupied the table in our living room with his Asterix comics. I was confused at first, but Alberto explained that we had missed Asterix’s 50th birthday last month. I had to agree that the birthday of our little but resourceful Gaulish friend is a good excuse for a celebration!

tiistai 24. marraskuuta 2009

Yltäkylläisesti Alberton herkkuja

Enpä olekaan aikoihin kertonut teille Alberton kokkailuista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei Alberto olisi hellinyt minua hyvillä ruuillaan. Kerronpa nyt hieman, mitä hän on viime aikoina minulle tarjoillut.

Rakastamme molemmat pastaa ja siksipä Alberto hankkikin uuden pastapannun. Siinä hän sitten pyöritteli öljyssä kylmäsavulohen paloja, isoja kapriksia sekä sipulia, ja siitähän syntyi mainio kastike tagliatellelle.



Eräänä toisena päivänä Alberto valmisti reilusti pippurisen paistin.



Häneen iski myös Melanzane alla Parmigiana -kuume, joten munakoisovuokaa oli pakko tehdä paistin seuraksi. Herkullinen oli lisukekin. Munakoiso on ihan nam, varsinkin kun se vielä paistetaan ja marinoidaan oliiviöljyllä ennen vuokaan laittamista! (Jos haluatte valmistaa paistosta itse, eräs versio siitä löytyy aiemmasta postauksestani.)



Eilen Alberton alkoi tehdä mieli currykanaa, ja senkin kanssa oli oltava paistos – tällä kertaa kesäkurpitsasta, herkkusienistä, tomaatista ja mozzarellasta. Alberto halusi paistokseen tarkoituksella Italian värit – vihreän, valkoisen ja punaisen – ja päätti nimetä ruokalajin mahtipontisesti Zucchini Bella Italianaksi.



Näin nätisti paistos sopi kanan vierelle.



Tänään Alberto huomasi, että jääkaappiin oli jäänyt vielä kaikenlaisia herkkuaineksia edellisistä kokkailuista. Niinpä hän valmisti meille näin iloisen värisiä lämpimiä leipiä, joissa oli kruununa artisokanpalanen.



Syvä huokaus! En tiedä ketään muuta karhurouvaa, jota hemmotellaan tällä tavoin.

---

It has been a while since I last time wrote about cucina Orso. I will amend this now and tell you what has been going on in Alberto’s kitchen lately.

We both love pasta and to celebrate Alberto’s recently purchased pasta pan, he fried some smoked salmon, capers and onion to accompany some tasty tagliatelle.

On another day, Alberto prepared a well-peppered roast and some delicous Melanzane alla Parmigiana to go with it. Alberto took extra trouble with the eggplants by roasting and marinating them beforehand.

Yesterday Alberto suddenly realized that he wanted some chicken with curry – and again some casserole with it. This time he went for zucchini, mushrooms, tomato and mozzarella. He deliberately wanted it to have the colors of Italy – green, white and red – and decided to title his new invention pompously Zucchini Bella Italiana.

And today, when he found still some left-over ingredients from the fridge, he quickly turned them into colorful bruschettas.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Ihan oikea tunnustus

Hip hei! Nyt minutkin on palkittu! Olen saanut Jirpsiltä elämäni ensimmäisen blogitunnustuksen. Kiitoksia kovin paljon!

Nyt minun pitäisi sitten tehdä seuraavaa:

1. Kiittää sitä, joka antoi minulle tunnustuksen. (Kiitetty on tuossa yllä.)
2. Kopioida haasteen hieno logo ja laittaa se blogiini.

Tässähän se:



3. Linkittää henkilöön, joka nimesi minut. (Linkki Jirpsin blogiin on tuossa yllä.)
4. Nimetä seitsemän asiaa sellaista asiaa itsestäni, joita muut eivät tiedä. (Ovat tuossa alla.)
5. Nimetä seitsemän luovaa bloginpitäjää. (Tämä löytyy alta.)
6. Linkittää niihin seitsemään blogiin, jotka olen nimennyt palkinnon saajiksi. (Linkit löytyvät alta.)
7. Jättää kommentti nimettyihin blogeihin. (Hoituu kyllä.)

On aika vaikea keksiä seitsemää asiaa, joita lukijani eivät vielä tiedä, mutta pinnistetään.

1. Kotimme on aina ylen sotkuinen, ja ennen valokuvausta sitä pitää poikkeuksetta siivoilla perusteellisesti.
2. Minulla on niin monta koiraa, etten itsekään tiedä, kuinka monta niitä on. (Mutta kaikista pidetään hyvää huolta!)
3. Alberto näyttää usein olevan pihalla, mutta kyllä hän yleensä on ihan juonessa mukana.
4. Menimme Alberton kanssa kihloihin Pompejissa.
5. Olen vakuuttunut, että vaatekaapistamme pääsee Narniaan.
6. Pitkäaikainen haaveeni on päästä käymään Japanissa. Alberto on luvannut lähteä mukaan sillä ehdolla, että käymme varmasti riittävän usein sushilla.
7. Minulla on pieni tassuvamma, jota yritän aina valokuvissa piilotella.

Itse palkitsen seuraavat bloginpitäjät:

Salla (Mustemetsä)
Ulvova Peittomylläri
Maissi
Miijja (Nurkkaanajettu)
Saana (Tassun täydeltä)
Maiju (Korttigalleria)
Mirja (Happy Little Muffin)

Jos otatte tunnustuksen vastaan ja haluatte kertoilla itsestänne, noudattakaa samoja ohjeita, joita minäkin noudatin. Mutta kukaan ei loukkaannu, jos ette ole kiinnostuneet osallistumaan haasteeseen. Mutta nytpähän tiedätte joka tapauksessa, että pidän blogeistanne.

- - -

I got a blog award from Jirps. According to the rules, I have to tell seven things about myself that my readers don’t know about yet and pass the award forward to seven other bloggers. My seven “secrets” are:

1. Our home usually requires a lot of cleaning and tidying up before we can take the photos there.
2. I have so many dogs that I have lost the count of them.
3. Alberto often looks like he was a bit out of it, but actually he is always very much aware of things.
4. Alberto and I got engaged in Pompeii.
5. I am sure our warddrobe is a port to Narnia.
6. My long time dream is to visit Japan.
7. I have a little handicap in my hand and I try to hide it in the pictures.

torstai 12. marraskuuta 2009

Lumitunnelmointia

Alberto oli aivan innoissaan, kun näki, että lunta oli viimeinkin satanut aivan kunnolla. Hän sai houkuteltua minutkin ulos katsastamaan tätä ihmettä, vaikka oli jo aivan pimeää. Itse asiassa katuvalot loivat hienon tunnelman, joten ajankohta lumisten puiden ihailullemme oli aivan oikea.

Heti kotipihassa oli hurmaavaa, pakko se on myöntää.



Viitoilla on siis taas käyttöä, sillä aika kylmäksihän ilma on mennyt. Eihän sitä lunta oikein muuten saada. Minä hytisin hieman, mutta Alberto oli niin innoissaan, että en raaskinut hoputtaa häntä takaisin sisällekään.



Puut olivat aivan peittyneet lumeen, samoin kävelytie.





Nyt vain pitää toivoa, että lumi pysyy maassa ja puissa. Kai sen vuoksi hieman voi palellakin – tai sitten on vain laitettava villahousut viitan alle.

- - -

Alberto was enthusiastic when the first snow slowly covered the land. He persuaded me to join him for a little walk to appreciate this winter wonder land. And I have to admit that with the warm glow of the street lights it really was a scenery and a moment to remember.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Hiljainen hetki

Yleensä toisten blogien lukeminen tekee iloiseksi, mutta viime viikonloppuna jouduin lukemaan suru-uutisia: meille kaikille niin paljon iloa tuonut Wooper on poissa. Muistan, kuinka tapasin hänet ensimmäistä kertaa ostaessani häneltä ihania keramiikka-astioita. Hän oli niin iloinen kysyessään: ”Sanoitko Olivia?” Oli hyvä, että sain pari kertaa tavata hänet.

Wooper toi minulle ja Albertolle paljon iloa blogillaan ja ihastuttavilla astioillaan. Siksipä järjestimme naapurustomme kanssa hiljaisen hetken Wooperin muiston kunniaksi. Toivottavasti taivaassakin saa piipertää niin paljon kuin vain itse haluaa.



- - -

The weekend brought some sad news: always so charming and joyful miniature and doll house artisan and blogger Wooper passed away last week. I had the privilege to meet her a few times and I will always remember her happy voice asking “did you say Olivia?” when I introduced myself when we met first time.

Wooper was an endless source of happiness with her blog and beautiful ceramic table-ware. Therefore we wanted to arrange a memorial ceremony with our friends to honor her and her legacy. We all hope that she shall carry on her art on the meadows of heaven.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Vielä kun olisi valkosipulia ollut

Halloween-bileet ovat kuulemma nykyään hurjan suosittuja – niinpä meidänkin piti kokeilla. Vietimme siis eilen halloweenia ystäviemme Gootin ja Tin seurassa. Ensin tosin kauhistuin, kun huomasin olohuoneessamme olevan itse kreivi Draculan! Sieppasin käteeni krusifiksin ja kohotin sen suojakseni. Sitten tajusin, että se olikin vampyyriksi naamioitunut Alberto… Itse olin pukenut päälleni viitan ja Venetsiasta ostamani karnevaalinaamion. Goot ja Ti olivat puolestaan pukeutuneet gooteiksi.



- - -

Halloween parties have become popular here in Finland and we thought to give a try, too. We invited our friends Goth and Thic to join us for a masquarade. I was first horrified when I saw count Dracula in our living room and immediately raised the crucifix to protect me. Then I realised it was just Alberto in his vampyre costume... I was wearing a cloak and the carneval mask I bought from Venice. Goth and Thic were clad as goths – how nice!

lauantai 31. lokakuuta 2009

Kuin aidot roomalaiset

Vietettyään ensiksi kotikaupungissaan päivän turistina Alberto julisti, että toinen päivämme Roomassa vietettäisiin aitoon roomalaiseen tyyliin. Aloitimme siis päivän käymällä messussa Alberton kotikirkossa Santa Maria Maggioressa (Alberto asusteli pienenä niillä kulmilla). Ette voi kieltää, etteikö Alberton kotikirkko olisi komea.



Aivan nurkilla sijaitsee myös erinomainen roomalaista pizza al taglioa tarjoava Pizzeria Rustica Europa. Otimme Alberton kanssa palan kahta erilaista pizzaa ja napostelimme pikkuisiksi paloiksi leikatut pizzaherkut aamupalaksi.



Pizzalta tassuttelimme Esquilinus-kukkulan viertä kohti Colosseumia. Tuon kuuluisan amfiteatterin jo häämöttäessä pysähdyimme Via della Domus Aurealle, koska sillä on meille erityisen suuri merkitys. Tuolla paikalla nimittäin vaihdoimme ensisuudelmamme, kun olin ensimmäistä kertaa Roomassa Alberton luona kylässä. Siksipä meidän pitää aina uudelleen ja uudelleen suudella, kun osumme samalle paikalle.



Ohitimme Colosseumin ja jatkoimme Alberton suosikkipaikkaan Caracallan kylpylöille. Ne ovat valtavat rauniot, joita ympäröi mukava puisto, jossa on penkkejä. Turisteja ei ole kourallistakaan, jos vertaa vaikkapa Vatikaaniin tai Colosseumiin. Caracallan kylpylät on kerrassaan mainio paikka! Tässä näette ensin hieman picnic-kelpoista puistoa.



Itse kylpylärakennus on todellakin valtaisa. Olemme ihmetelleet Alberton kanssa jo pitkään sitä, miten nämä rauniot ovat onnistuneet pysymään niin rauhaisina. Luulisi, että ihmisiä kiinnostaisi vaellella tällaisilla raunioilla, jos kerran muutkin rauniot kiinnostavat:



Caracallan kylpylöissä on myös mosaiikkijäänteitä. Aika hienot ovat kylpylän lattiat mitä ilmeisimmin olleet.



Ja pitihän meidän saada itsemmekin kuvaan…



Kylpylän rauniot ovat vallan mainio paikka picnicille ja niinpä mekin olimme varautuneet eväillä. Alberton entisten kotinurkkien läheltä löytyi myös aivan ihastuttava leipomo, josta ostimme herkkuja pikku picnicillemme. Uskokaa tai älkää, tässä on friteerattuja kukkia.



Kukat syötyämme tassuttelimme takaisinpäin katsoaksemme Rooman valtakunnan keskuksen raunioita. Menimme siis Forum Romanumille, joka sijaitsi vanhalla tutulla paikallaan. Uutta sen sijaan oli edellisen vierailun jälkeen käyttöön otettu pääsymaksu alueelle.

- Puro fascismo, manasi Alberto, kyllä tänne on aina aiemmin päässyt ihan ilmaiseksi. No, pienen nurinan jälkeen uljas roomalaisemme kuitenkin kaivoi suosiolla kuvettaan ja niin meidät laskettiin sisään turistien kera.



Sisällä ihastelimme Antoninuksen ja Faustinan temppeliä.



Sitten kurkistimme Vestan neitsyiden pihalle. Siellä oli kaunista, sillä kukat kukoistivat raunioilla. Ikävä kyllä melko monet vestaalien patsaista olivat hajalla.



Pikku karhuna minäkin leikin Vestan neitsyttä. Nyt tyydyin poseeraamaan Vestan pyöreän temppelin edessä.



Forum Romanumilla on myös kaksi upeaa riemukaarta. Tässä näette Titukselle omistetun:



Myönnettäköön, että ihmettelimme hieman Alberton kanssa sitä, mitä riemullista riemukaarissa on. Meistä ne eivät vaikuttaneet kovin käytännöllisiltä.

Jälleen olimme kulkeneet Roomaa ristiin rastiin niin kauan, että alkoi hämärtää. Mutta sisälle ei kannattanut kyllä kiirehtää, sillä Rooma on ihastuttavan näköinen yövalaistuksessa.



Ihanasta iltamaisemasta huolimatta menimme Capitoliumin museoon. Siellä tapasimme Romuluksen ja Remuksen – niin, ja heidän äitinsä suden.



Susi oli kuitenkin hyvin ystävällinen pian vastaan tulevaan Medusaan verrattuna. Tuollaiset hiukset ovat paitsi pelottavat myös varmasti kohtuullisen vaikeahoitoiset. Ehkä Medusa ei itsekään pitänyt niistä kovin paljoa – ainakaan ilmeestä päätellen.



Käärmeitä oli luvassa vielä lisää. Joillakin lapsilla on nimittäin epätavalliset lelut. Melkein sydän kurkussa katselin, miten tälle pojalle kävisi.



Seuraavaksi hipsimme jälleen Colosseumille. Tuo Flaviusten amfiteatteri näytti vallan lumoavalta yövalaistuksessa, ja Alberto onnistui nappaamaan siitä loistavan kuvan.



Ja mitä voikaan tehdä tällaisen fiilistelyn jälkeen, kun tassut ovat aivan väsyksissä. Aivan, mennä Nuova Stellaan syömään. Tällä kertaa olimme antipaston osalta yksimielisiä: valitsimme molemmat Antipasto Miston. Se valinta ei yleensä tuota pettymystä, sillä kokoomalautasella on yleensä vain herkkuja.



Alberto halusi matkamme viimeisen päivän kunniaksi syödä pizzan ja valitsi Capricciosan.



Minä puolestani en päässyt eroon pastasta ja meren ötököistä vieläkään.



Jälkiruuaksi otimme molemmat juustolautasen.



Mutta eihän juustolautanen riitä jälkiruuaksi. Aivan majapaikkamme lähellä oli ihastuttava jäätelöbaari nimeltä L’Orso Bianco. - Haa, sukulaisia! minä huudahdin.



Meillä oli tosiaan jonkinlainen kaukainen sukulaisuussuhde jäätelöbaarin pitäjien kanssa. Jäätelövalikoimasta ei voinut myöskään valittaa. No, myönnettäköön, että minä valitsen aina yhdeksi mauksi pistaasin ja Alberto ottaa suklaata ja stracciatellaa, oli valikoima sitten kuinka laaja tahansa.



Lomamme Saksassa ja Italiassa oli hyvin onnistunut. Nyt olemme nautiskelleet kotona olemisesta. Seuraavalla kerralla tekin saatte lukea jostain muusta kuin pastasta ja raunioista.

- - -

After spending a day like a tourist in his own home town Alberto decided that our second day in that eternal city should be spent in true Roman style. So we started our day by attending a mass in Alberto’s home church Santa Maria Maggiore (Alberto used to live around here when he was young). Around the corner there is a highly recommended Pizzeria Rustica Europa that offers delicious Roman specialty, pizza al taglio. We picked up slices of two different kinds of pizzas and enjoyed them as a breakfast.

After the breakfast we walked around the Esquilinus hill towards the Colosseum. In the vicinity of this famous amphitheatre on Via della Domus Aurea we stopped for a kiss. This is our dear tradition: this was the place of the first kiss we gave each other when I was visiting Alberto in Rome for the first time. Therefore we have to kiss each other again when we are on this specific spot.

We passed by the Colosseum and continued to the Baths of Caracalla, a huge complex of ancient ruins with lovely park and almost no tourists at all. This is Alberto’s favorite place in Rome and it provides a perfect place for a picnic. After exploring the collapsed walls and the mosaic floors of the bath house we, too, sat down to have a small luncheon.

In the afternoon we headed for the Forum Romanum. To our not-so-pleasant surprise, an entrance fee had been adopted there since our last visit. Alberto was furious about it first but then he admitted his defeat and paid us in. On this famous old forum we saw the Temple of Antoninus and Faustina, the Temple of Vesta and the Arch of Titus.

The evening was slowly falling and we continued to the museum on the Capitoline hill. There are many famous statues there, like the one depicting She-wolf nursing Romulus and Remus or the head of Medusa. After leaving the museum we found ourselves quickly at the Colosseum again. The Flavian amphiteatre really is a magnificent sight in the evening when the light have been turned on and Alberto was lucky enough to get a nice photo of it.

And what is the best way to complete an exhausting two day visit in Rome? Yes, by having a dinner in Nuova Stella again. This time we both chose the same antipasto, Antipasto misto. One just can’t go wrong with it. Alberto wanted to celebrate the end of an excellent holiday with Pizza Capricciosa and I just couldn’t miss my last opportunity to have pasta with some sea food. As a dessert we had a cheese plate. However, we did have some sweet dessert as well. On our way back to our accommodation, we had some ice cream in L’Orso Bianco, a gelateria of our distant relatives.

This is the end of our Italian adventure 2009. Next time there will be something completely different, I promise.