maanantai 31. lokakuuta 2011

Oktoberfestistä Halloweeniin

Meillä on ollut tapana aina syksyisin tähän aikaan matkustaa Italiaan haistelemaan kotomaan tuulia. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi jouduimme kuitenkin luopumaan matkahaaveistamme tänä vuonna. Olemme olleet tämän vuoksi kovin pahoilla mielin, varsinkin kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta nykyisen Italian valtion syntymästä.

Piristystä elämäämme tuli kuitenkin yllätysvieraiden muodossa Alberton serkun Roberton tupsahtaessa kylään lastensa Giulian ja Vittorion kanssa. Kuten ehkä muistatte, Roberton vaimo Giovanna pyörittää kovin suosittua pitopalvelua, ja nyt kiire oli käynyt niin kovaksi, että hän katsoi parhaaksi lähettää perheensä pariksi viikoksi evakkoon pahimman ruuhkan ajaksi.



Vieraat saapuivat sopivasti Alberton syntymäpäiväksi, mistä Alberto saikin loistavan tekosyyn järjestää myöhäisen Oktoberfestin. Tapansa mukaan Alberto suunnitteli Oktoberfest-juhlansa huolellisesti. Tarjolla oli tietenkin bratwurstia ja hapankaalia...



… sekä currywurstia.



Makkarakemujen jälkeen Roberto ehdotti Albertolle, että tämä voisi laittaa vaihteeksi jotain todella suomalaista murkinaa. Lähikauppamme oivallisesta valikoimasta löytyi tuoreita muikkuja, joita Alberto sitten paistoi vanhan hyvän ajan tapaan voissa. Kaikille maistui niin hyvin, että muikut katosivat samaa tahtia, kuin Alberto lappoi niitä pannusta pöytään:
- On kyllä todella hyvää, varsinkin näin uuniperunoiden kanssa, totesi Roberto. - Tartar-kastike ei kuitenkaan taida olla kovin suomalainen keksintö?
- Ei olekaan, myönsi Alberto. - Mutta kuten tiedät, erilaisten ruokakulttuurien yhdistely on trendikästä nykyään.



Huomasin aivan sattumalta, että Finnkinon elokuvateattereissa esitettiin viime keskiviikkona ja torstaina Phantom of the Operan 25-vuotisjuhlakonsertti. Roberto ei pahemmin oopperasta piittaa, joten hän lupautui lastenvahdiksi, jotta kaikki muut pääsisivät näkemään konsertin. Niinpä otimmekin keskiviikkona mukaan naapurit ja ystävät ja lähdimme nauttimaan tunteita pursuilevasta musikaalista.



Yllättäen esitys olikin enemmän näytelmä kuin konsertti – ylöspano oli melkein yhtä komea kuin niillä kerroilla, joilla olemme nähneet musikaalin West Endin Her Majesty's Theatressa. Kaikki olivat kovin innoissaan esityksestä – Alberto tosin harmitteli, ettei Les Miserablesin 25-vuotisjuhlakonserttia ollut järjestetty yhtä lailla näytelmälliseksi.

Lisää elämyksiä oli tarjolla jo heti seuraavana iltana, kun Hector aloitti Aikamatka-kiertueensa Jyväskylän jäähallista. Tämä tapahtuma kiinnosti myös Robertoa, ja hän pitikin kovasti kuulemastaan, vaikka ei kappaleiden sanoituksista mitään ymmärtänytkään. Jotain kritisoitavaa kuitenkin löytyi:
- Alberto, miksi ihmeessä olet hommannut meille paikat näin sivusta? Täältä ei näe kunnolla taustavideoita...
- Yritin hankkia meille paikat mahdollisimman läheltä lavaa, mutta se oli hankalaa, kun en ole aiemmin ollut täällä meidän jäähallimme katsomossa, selitti Alberto. - Onneksi videoruutu on tuossa noin lähellä, ja soundithan ovat tässä kohtaan mitä parhaimmat.
- Se pitää kyllä paikkansa, myönsi Robertokin.



Viikonloppuna vietimme sitten halloweenia. Lapset – ja lapsenmielinen Alberto – olivat pukeutuneet asianmukaisesti. Goot ja Ti olivat jälleen pukeutuneet gooteiksi. Minä olin järjestänyt paikalle pari kurpitsakoristetta.



Vain hetki myöhemmin ihmettelimme, minne lapset olivat kadonneet. Silloin ovelta kuului kumiseva kolkutus kuin kauhuelokuvassa. Uskaltauduin ovelle, ja siellä lapset olivat.
- Karkki vai kepponen? he kysyivät yhteen ääneen.



Onneksemme olimme varanneet hieman karkkeja lapsia – ja itseämmekin – varten. Niinpä emme joutuneet kepposten uhreiksi.



Juhlistimme halloweenia vielä pääkallomuotteihin leipomillani kallokarkeilla koristelluilla muffineilla. Nekin maistuivat sekä isoille että pienille yhtä hyvin.



Hauskaa halloweenia!

- - -

From Oktoberfest to Halloween

As you may know, we usually visit our home country Italy around this time of year. Unfortunately our fiscal situation made it impossible for us to go this year. It has made us very sad, especially as this year has been the 150th anniversary of the modern Italian state. However, our spirits were raised considerably by a surprise visit of Alberto's cousin Roberto and his kids. Roberto's wife, Giovanna, is running a popular catering service and she has been so busy with her business lately that she decided to send Roberto, Giulia and Vittorio away for the most hectic period.

The guests arrived just for the time for Alberto's birthday. This gave Alberto a good excuse to throw a belated Oktoberfest party with some German sausage classics like bratwurst with sauerkraut or currywurst. The feating didn't end with the sausages: on the next day Alberto fulfilled Roberto's wish for some traditional Finnish food by serving fried vendaces.

After all that eating it was high time for some culture and entertainment. The 25th anniversary concert of the ”Phantom of the Opera” musical was shown in a local cinema. Roberto doesn't care much for opera, so he voluteereed to look after the kids so that everybody else got the chance to go. To our surprise the show was a nearly complete re-enactment of the original West End production. Everybody were excited about the show, even if Alberto murmured something about how they should have adopted such a replica show for last year's 25th anniversary of Les Miserables as well...

More entertainment was available on the very next evening when a famous Finnish singer-songwriter Hector started his 45th anniversary tour from the icehall of Jyväskylä. This concert was more of Roberto's liking and he digged the show even if he didn't understand much of the lyrics.

And then it was time for some halloween creeps and fun. The kids (including Alberto) had put their masquerade costumes on and I arranged some pumpkin heads as decoration. The kids got to do their ”trick or treat” routine – as we didn't want to experience any tricks or pranks, we had reserved a good stock of sweets for bribing the little devils. I had also prepared some halloween muffins for the kids and adults to share.

Happy halloween!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Syysretkiä

Pidämme Alberton kanssa kovin paljon syksystä. On mukavaa kävellä ulkona, kun puiden lehdet ovat upean keltaisia tai punaisia. Tämänsyksyisilläkin retkillämme olemme löytäneet yhden jos toisen luontoihmeen. Heti kotinurkilla seisoskeli pihlajia täydessä syyställingissä.





Hieman keltaisempaa luontoa löysimme läheisen lammen rannalta.



Oli jo sen verran viileää, että katsoimme tarpeelliseksi pukeutua viittoihin. Tässä olemme aivan lähellä Jyväskylän hyppyrimäkeä, joka kurkistaa kuvan ylälaidasta. Kauniimpi osa kuvaa on Vuorilampi syksyisine puineen.



Tänä syksynä on tullut tarkasteltua sieniä hyvinkin paljon. Emme tosin ole poimineet niitä, sillä emme tunne niitä riittävän hyvin, mutta sienien muodot ovat niin hauskoja, että valokuvia on tullut otettua. Seuraavasta kukin voi valita oman suosikkisienensä.



Eräs syysretki vei meidät myös suolle. Onneksi siellä oli pitkospuut, sillä pelkäsin tietenkin putoavani suonsilmään. Kun Alberto kertoi, että pitkospuita pitkin voin kulkea suolla varsin turvallisesti, aloin mennä sellaista vauhtia, että Albertollakin oli ihmettelemistä.



Kuten ehkä jo tiedättekin, Alberto on aivan innostunut tuulenkaadoista. Nyt löysimme aivan valtavan sellaisen. Puun juuret olivat niin jykevät, että oli vaikea uskoa, että tuuli oli todella saanut puun nurin.





Viimein tuli myös aika saatella luonamme asuva siili talviunille. Alberto haravoi kuistille varisseet lehdet kasaksi, jonka uumeniin siili heti käpertyikin. Minä asettelin vielä pahvilaatikon talvipesälle katoksi. Viivikin tuli toivottamaan ystävälleen hyviä talviunia, vaikka olikin hieman harmissaan siitä, että leikkikaveri piti päästää nukkumaan koko talveksi.



Talviunien myötä kaunein syksy alkaa harmi kyllä olla jo takana. Mutta onneksi tulossa oleva talvikin on kaunis. Ainakin jos saamme riittävästi lunta.

- - -

The tales of autumn

Both me and Alberto like autumn a lot. As the weather is getting colder, it has been time to dig the cloaks out of the wardrobe again before taking a walk around the neighborhood.

There has been a lot to see, discover and enjoy in the forests during the season. The trees have been clad in all shades of yellow and red and there has been a plenty of mushrooms everywhere this year. We haven't picked up them that much, as we don't know which ones are safe to eat, but Alberto has taken a few photos of them for everyone to pick their favorites from.

We also dared to cross a nearby bog using the duckboards that had been laid across the wetland. I wasn't so sure about it first, but after once Alberto assured that it is safe to step on the boards, I skittered forward so hastily that Alberto almost got left behind.

It also seems that Alberto has not lost his sense of fallen trees – and this time he really out did himself in that matter. It was almost impossible to believe that such a big tree with such strong roots could be brought down by the wind.

Finally it was time to lay our hedgehog friend in to the hibernation for winter. Alberto scoured the fallen leaves on our veranda into a pile and the hedgehog soon snuggled down in it. I completed his winter nest with a cardboard box. Vivian was also present to wish a nice hibernation to her friend.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Kulttuuri- ja makuelämyksiä

Kuten arvata saatatte, olemme ehtineet harrastaa muutakin kulttuuria kuin elokuvakulttuuria. Ween Maan Wiljaa -markkinoilla perehdyimme erityisesti ruokakulttuurin kalaosioon. Tiesimme jo ennestään etsiä Ravintola Maisan kalalautasta, ja onneksi löysimme sen taas.

Lautasella oli loimulohta, balsamicomarinoitua haukea sekä muikkuja ja lisukkeita. Albertolta valui vesi suusta jo ennen kuin edes pääsimme oikean kojun ääreen – eikä aiheetta.



Koska voissa paistettuja muikkuja saa valitettavasti niin perin harvoin, meidän oli vielä käytettävä tilaisuus hyväksemme ja maistettava niitäkin. Sitten vatsa olikin kylläinen pitkän aikaa.



Itse asiassa se oli aivan hyvä juttu, sillä melkein suoraan markkinoilta suuntasimme kohti Tamperetta. Siellä esiintyi jälleen tuliteatteri Flamma, joka on jo kahtena edellisenä vuonna ideoinut esitystään Kalevalan pohjalta. Minä olen kovinkin kiinnostunut Kalevalasta, ja siksi nuo esitykset onkin täytynyt käydä katsomassa. Tänä vuonna oli Kalevala-trilogian viimeinen osa, jonka nimi oli Väinämöinen palaa. Olimme ensin Alberton kanssa hieman hämmästyksissämme, sillä emme voineet olla varmoja, oliko kysymys siitä, että Väinämöinen tulee takaisin vai siitä, että Väinämöinen on liekeissä eli palaa siis tulessa. Jonkin aikaa jännitettyämme meille selvisi esityksen edetessä, että kyse oli onneksi ensimmäisestä vaihtoehdosta.

Kalevala oli Flamman kynsissä muotoutunut hieman omituiseksi. Väinämöisellä oli basso ja suurin lavaste oli jonkinlainen steampunk-tyylinen rakennelma, josta en oikein päässyt perille. Se esitti Sampoa tai sitten ei. Mutta minkäs teet, tulishow on aina hienoa katsottavaa.



Onneksi Jyväskylässäkin on tarjolla kulttuuria, joten aina ei tarvitse lähteä kovin kauas kotoa, jos kaipaa sivistymistä. Lutakossa esiintyi jälleen maanmiehistämme koostuva omituista metallimusiikkia soittava Ufomammut, jota meidän piti tietenkin mennä katsomaan. Tällä kertaa pojat olivat ottaneet mukaan vielä lisää italialaista rockuskottavuutta: lämppärinä soitti bändi nimeltä Morkobot.



Morkobotin musiikki oli aivan yhtä erikoista kuin bändin nimikin. Ufomammut oli meille sen sijaan ennestään tuttu. Tiesimme odottaa omituisia mutta mieleenpainuvia tunnelmia. Bändi ei pettänyt.





Keikan jälkeen Alberto meni ostamaan bändipaidan vain siitä ilosta, että sai tehdä kauppaa italiaksi.

Toisenlaista omalaatuista musiikkia oli odotettavissa Helsingin jäähallissa, kun näimme Tori Amoksen toisen kerran. Tällä kertaa artistilla oli mukanaan lavalla vain jousikvartetti, eikä konsertissa muutoinkaan ollut erityistä ulkomusiikillista kikkailua. Mutta kuinka mainiota soitantaa se olikaan! Täytyy myöntää, että Tori Amoksella on karismaa vähintään yhtä paljon kuin parhailla italialaisilla. Harmi vain, että kamera unohtui kotiin, joten meidän on tyytyminen tähän Alberton kännykällään ottamaan suttuiseen kuvaan:



Ja kuinkas sitten seuraavaksi kävikään? Alberto viiletti taas Turkuun. Miksikö? Koska Åbo Svenska Teater oli jatkanut Les Miserablesia vielä muutaman näytöksen verran syksylläkin ja Alberton oli pakko päästä näkemään syyskauden nypremiär. Tämä oli jo neljäs kerta, kun Alberto näki ÅST:n Les Miserablesin, eikä sekään ilmeisesti vielä riitä, koska hänellä on liput myös syyskauden kahteen viimeiseen näytökseen. Hassu karhu!



Minäkin lähdin Alberton mukaan, vaikken musikaalissa ollutkaan, sillä reissulle oli suunniteltu kaikenlaista muutakin mukavaa. Olimme viimeinkin päättäneet kokeilla Turun kauppahallissa sijaitsevaa sushibaari Kadoa.



Valitsimme valmiin lajitelman, jossa oli mahdollisimman monenlaista maisteltavaa. Lisäksi otimme misokeitot. Annos oli herkullinen. Varsinkin halstrattu lohi (toinen nigiripala oikealta) teki vaikutuksen. Seuraavalla kerralla sitä pitää saada enemmän kuin yksi pala.



Turun kauppahalli on viehättävä paikka. Ehkäpä juuri siitä syystä eräs sukulaisemmekin oli päättänyt ottaa sen kodikseen.



Kauppahallivierailun jälkeen lähdimme kotimatkalle, jolla pysähdyimme Tampereella. Olimme kuulleet, että Nukkumatti oli saapunut Museokeskus Vapriikkiin, joten päätimme käydä tervehtimässä häntä.

Ensin perehdyimme kuitenkin näyttelyyn, joka esitteli amerikansuomalaisen Lady Ostapeckin pukukokoelmaa sekä valokuvia, joita tämä nainen oli ottanut. Pukuja oli näytteillä yli sadan vuoden ajalta – ja ne olivat upeita! Näyttely oli ehdottoman hyvä tapa tutustua muodin muuttumiseen vuosikymmenestä toiseen.





Näyttelyssä oli myös Lady Ostapeckin antiikkinukke, joka oli aikanaan annettu 3-vuotiaalle pikkutytölle. Nukke oli kovin sievä – ja varsin isokokoinen leikkejä ajatellen. Tosin nuken esittelytekstistä selvisi, ettei sillä varsinaisesti leikittykään, sen verran hieno nukke se oli.



Toinen Vapriikissa katsastamamme näyttely oli Eremitaasin kokoelmista koostettu agitaatioposliininäyttely. Osa posliinista ei oikein ollut minun makuuni, mutta tämä shakkilauta oli melkoisen komea, pakko se on myöntää.



Näyttelyssä oli myös mm. tämä kaunis kukkalautanen, joka tosin aiheutti minussa hämmennystä.



- Alberto, miksi noiden kauniiden kukkien keskellä on sirppi ja vasara? Onko
se nyt sitten sitä agitaatiota? minä kysyin.
- Kyllä rakkaani, se on juuri sitä, Alberto vastasi.
- Niin kuin se Lenin-muki tuolla toisessa vitriinissä?
- Juuri niin.
- No, ehkä emme sitten osta näitä kotiin, tein johtopäätöksen.

Mutta entäpäs Nukkumatti? Hän oli jo valitettavasti ehtinyt lähteä Vapriikista. Trabantinsa hän oli kyllä jättänyt vielä Tampereelle.



Olimme hieman pettyneitä siihen, ettemme voineetkaan tavata Nukkumattia, mutta onneksi museossa oli muutoin ollut kiinnostavaa nähtävää. Niin kiinnostavaa, että nälkäkin alkoi jo tulla. Alberto vei minut amerikkalaistyyliseen Dineriin hampurilaiselle.



Hampurilaislista oli pitkä, joten valinnan tekeminen vei hetken, mutta lopulta olimme molemmat varsin tyytyväisiä ateriaamme. Nälkä ei todellakaan jäänyt – itse asiassa minä en jaksanut syödä kaikkia ranskalaisiani, sillä annos oli niin suuri.



Lopulta palasimme kotiin. Tuomisina meillä oli ihastuttavat sydänsämpylät seuraavan aamun aamupaloiksi...



… sekä kellarissa olevien juustojen täydentäjiksi herkkujuustoja - Turun kauppahallista tietenkin.



- - -

Cultural and culinary experiences
As you have probably already guessed, despite the laborious movie project, we have also had time for other cultural interest. We started with fish food culture on the local harvest fair where we got to taste again the delicious fish platter of Restaurant Maisa, our favorite from the last year's fair. We also couldn't resist the temptation of butter fried vendaces...

After all that we were quite satisfied for the rest of the day. This was great as we headed for Tampere to see the fire theater show by Flamma. In the two previous years Flamma's shows have been based on the Finnish national epic Kalevala and this year's show completed the trilogy. The name of the show, "Väinämöinen palaa" did confuse us a bit first, though, as it can be translated either "Väinämöinen returns" or "Väinämöinen burns down". During the show we were relieved to learn that it was the case of former. And the steampunk inspired set they had built was awesome, too.

Luckily there have been some interesting cultural events here in Jyväskylä as well so that one doesn't need to always travel vast distances to enjoy some art and entertainment. Ufomammut, a progressive metal group from Italy, played a gig in Lutakko, the prime rock club in the town. This time they had also brought some more of our country men with them, as another Italian group called Morkobot was opening the show for them. As we have seen Ufomammut before, we knew to expect quite obscure industrial metal music, and Morkobot turned out to be musically just as weird as their name, too. After the gig Alberto bought a T-shirt just to get the chance to bargain in Italian.

A bit later on we also got to witness some more original music in the Helsinki ice hall when Tori Amos opened her Night of Hunters tour there. This time she only had a string quartet to accompany her in a number of pieces and there were no large lightning or background sets on stage. But what music she played! And what a charismatic lady! Too bad we had forgotten to bring the camera with us so we have to settle with a low-quality photo that Alberto took with his cell phone.

Our latest expedition to the world of culture and culinary took us first - once again - to Turku. Åbo Svenska Teater has extended their production of Les Miserable for the autumn season and Alberto wanted definitely witness the re-premiere. This was already the fourth time Alberto saw this production and even that doesn't seem to be enough as he already has tickets for the two final shows of the autumn run. Funny bear!

I was accompanying Alberto, even if I didn't see the musical - we had also planned other nice things to take place during the trip. For example, we had finally decided to try out the Kado sushi bar in the market hall of Turku. We picked up a mixture of everything and miso soups. It was delicious, specially the nigiri with burned salmon. After the sushi we chatted a while with a relative who's living in this cozy old market hall.

On the way back home we stopped in Tampere again. We had heard that Sandman was spending some time in the Vapriikki museum center so we decided to meet and greet him there. However, we first took a tour through the new exhibitions we hadn't seen before. We got to see a nice dress collection put together by a Finnish-American Lady Ostapeck. There were dresses covering a period of more than one hundred years and they were just magnificent. There was also an antique doll that had been given to Lady Ostapeck when she was three years old.

Another interesting exhibition told the story of so-called agitation porcelain. A good number of various artifacts from the collections of The State Hermitage Museum of St. Petersburg illustrated how even fine porcelain art had been turned as a vehicle of communist propaganda between 1920s and 1980s. Some of the items made me wonder:
- Alberto, why there is a sickle and a hammer in the middle of those
beautiful flowers? Is this now what they call agitation?
- Yes, my dear, that's exactly what it is, answered Alberto.
- And that cup with the picture of Lenin over there?
- Yep, that too.
- Well, maybe we are not going to buy these when we are shopping for kitchen ware next time...

But what about Sandman? Too bad we missed him as he had already continued his journey. He had left his Trabant to Vapriikki, though. We were a bit disappointed first but that didn't last long - there had been so many other things of interest to see in the museum. Actually it had been so interesting that we found ourselves a bit hungry. Without further hesitation Alberto took me for a burger in a real American-like diner. The menu was long and there were so many different kinds of burgers that it took a while to decide what to have. And the hunger was cured for good - the portion was so big that I couldn't fit in all my fries.

After a day full of culture and culinary, we finally got back home for the night. The culinary part of our journey was not completely over yet, though, as we had bought some cozy heart-shaped bread and some cheese - from the Turku market hall, of course.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Fanielokuvaa tekemässä: Jälkinäytös

Jokunen viikko elokuvaprojektimme valmistumisen jälkeen Victoria ja Freija tulivat jälleen kerran leikkimään Viivin kanssa. Kesken leikkien posti toi Jyväskylän Science Fiction Seura 42:n lehden Alienistin. Victoria ja Freija nappasivat sen nopeasti hoteisiinsa ja menivät olohuoneeseen lukemaan sitä. Hetken kuluttua sieltä kuului huuto:
- Hei! Me ollaan lehdessä!

Alberto ja minä ryntäsimme olohuoneeseen. Ja niin tosiaan oli – meidän elokuvantekoamme oli esitelty Alienistissa sivutolkulla.



Hetken hämmästeltyämme asiaa Alberto sai oivalluksen.
- Epäilenpä, että puumarouvalla ja hänen nuorikollaan on jotain tekemistä tämän asian kanssa, hän sanoi. - Muistaakseni he kuuluvat lehden toimituskuntaan.

Katsoimme asian selvitetyksi ja keskityimme lukemaan tekstiä. Lopulta Alberto totesi tyytyväisenä:
- Kyllähän siinä kaikki tekniset yksityiskohdat ovat kohdillaan.
- Jättetrevligt! vahvistivat Victoria ja Freija.



- - -

Making a movie – Epilogue


A few weeks after the premiere of Victoria's and Freya's movie, the postman brought us the latest issue of Alienisti, the fanzine published by the Science Fiction Society #42 of Jyväskylä. Victoria and Freya had once again come to play with Vivian and they were very interested in the fanzine when they saw it. After carefully reading it for a while, they suddenly shouted:
- Hey, we're here in the magazine!

Alberto and I rushed immediately to the living room to see what was going on. And behold – there was indeed an article in Alienisti covering our movie project to the last detail. After a moment of awe and confusion, Alberto got the clue:
- I am quite sure that this has something to do with Mrs. Cougar and her young fiancée, as I seem to recall that they were somehow involved in the editorial board of this publication.

Alberto's theory sounded plausible, so we considered the mystery solved and proceed reading the article.