tiistai 23. elokuuta 2011

...ja Porvoon kautta takaisin kotiin

Seikkailumme Tallinnassa jatkoi vankilareissulla. Mondon matkaopas kertoi meille, että Paterein vankila olisi varsin jännittävä – minusta ehkä turhankin jännittävä – vierailukohde. Suuntasimme vankilalle, mutta emme millään olleet löytää sisäänkäyntiä, vaikka tämän käytöstä poistetun vankilan piti olla nykyään museo. Sitten huomasimme, että eräs mies soitti korkeassa muurissa olevan oven viereistä kelloa. Joku tuli avaamaan oven, ja mies livahti sisään. Me puolestamme totesimme Alberton kanssa, että Paterei taitaa nykyäänkin olla aika suljettu laitos. Tyydyimme ottamaan valokuvia ulkopuolelta.



Aivan vankilan lähettyvillä törmäsimme vihaiseen smurffiin. Hänen välittämänsä viesti ei tosin aivan avautunut kummallekaan meistä. Tosin epäilemme, että hänelläkin oli jotain sanottavaa Patereista.



Paterei sijaitsi Kalamajan kaupunginosan laitamilla, ja onneksi alueella oli vankilaa hieman viehättävämpiäkin taloja. Itse ihastuin kovin kauniin värisiksi maalattuihin kerrostaloihin, joissa oli ihastuttavat ruutuikkunalliset erkkerit. Ehdin jo ehdottaa Albertollekin Tallinnaan muuttoa.



Kalamajassa saattaisi saada oikein mukavia naapureitakin. Katsokaa vaikka, kuka eräästä ikkunasta kurkisti.



Kalamajasta löytyi myös sattumalta mainio kahvio Kalamaja Pagarikoda. Kahvio sijaitsi pienen talon kivijalassa, ja kaikki sen vitriineissä olevat herkut olisivat oitis kelvanneet minulle ja Albertolle. Eikä hinta huimannut päätä: valitsemani kakkupala taisi maksaa 1 euron ja 60 senttiä.



Kalamaja oli siis varsin viehättävää aluetta, mutta valitettavasti ihan kaikkia sen taloja ei vielä ollut korjattu viimeisen päälle. Tämä talo ei houkutellut meitä asukeikseen:



Jos haluaisi selkäpiitä karmivaa tunnelmaa, Kalamajassa olisi paikka siihenkin – ainakin nimen perusteella. Kalma saun kalskahtaa suomen kieltä osaavan korvaan hieman – no, kuolemalta. Vedinkin Alberton nopeasti tassusta pois, ettei hän himosaunojana innostunut lähtemään löylyihin.



Alberto oli lukenut karttaa tarkkaavaisesti – varmaankin silloin, kun minä hämmästelin Karnaluksia ja hän joutui odottelemaan – ja kiikutti minut seuraavaksi Tallinnan lastenmuseoon katsastamaan, löytyisikö sieltä mielenkiintoisia leluja tai kenties sukulaisia.



Museossa olikin hauskoja leluja. Nämä kaverukset ovat peltiä.



Museon yläkerrassa oli yllätys: taidenukkenäyttely! Sieltä bongasimme hämmästyneinä Cosetten – Les Miserablesista tietenkin.



Seinällä roikkui myös suloinen lepakko. Opimme, että häntä kutsutaan viroksi nimellä “nahkhiir”. Ihan hassua, ettei suomalaisia lepakoita sen sijaan kutsuta nahkahiiriksi.



Kissat olivat sen sijaan intoutuneet pelaamaan shakkia.



Hametta voi käyttää laskuvarjona.
- Hyvä tietää vastaisuuden varalle, totesi Alberto ja mittaili hamettani.
- Ei se ole noin hyvin kellotettu, minä vastasin.



Lastenmuseolta tassuttelimme jälleen keskustaan. Menimme Püha vaimu kirikiin. Tulkitsimme viroa vapaasti ja luulimme, että se on “pyhän vaimon” eli Neitsyt Marian kirkko, vaan eipä ollut: kirkon nimi tarkoittaa Pyhää Henkeä. Torni oli joka tapauksessa komea ja korkea.



Kirkko oli erittäin kaunis sisältä. Parvi oli reunustettu puupaneeleilla, joissa oli maalauksia, ja saarnatuoli oli upea!



Kirkon alttarikaappi oli Bernt Notken tekemä, joten ei liene yllätys, että se oli upea.



Bernt Notke mielessämme jatkoimme seuraavaan kirkkoon, Niguliste kirikiin, joka ei itse asiassa toimi enää kirkkona. Siellä on keskiaikaisen kirkkotaiteen museo, jonka helmi on juuri Notken kuolemantanssi.



Valitettavasti maalausta ei saanut kuvata, ja kuvaaminen olisi ollut kovin vaikeaakin, sillä teos oli kiiltelevän lasin takana. Mutta jos käytte Tallinnassa, käykää ihmeessä katsomassa, sillä maalaus on upea ja Nigulisten kirkon näyttely muutoinkin kiintoisa.

Kirkkotaiteen parista kiiruhdimme viimein vakoilun ytimeen, josta mainitsin viime kerralla. Se sijaitsi Viru-hotellissa, sillä sinne on avattu vain reilut puoli vuotta sitten KGB-museo.



Kuulimme museossa erittäin mielenkiintoisia tarinoita itse Viru-hotellista ja KGB:n toiminnasta hotellissa. Oli melkoisen erikoista, että esimerkiksi hotellin kopiokonetta sai käyttää vain luvan kanssa, ja jos tuli paperitukos, piti saada uusi lupa hyväksytyksi. Myös se hämmästytti, että hotellissa oli aikanaan enemmän työntekijöitä kuin asiakaspaikkoja.

Mutta entäpä se vakoilu? KGB vakoili kerroksessa 13 niin tehokkaaasti, että kun eräästä huoneesta oli kerran vessapaperi loppu ja huoneen asukas sattui sanomaan sen ääneen, pian oli oven takana joku vessapaperirullan kanssa. Se meille ei Alberton kanssa valaistunut, eikö KGB pelännyt näin hyvän palvelun aiheuttavan epäilyksiä ja hämmennystä.

Museossa pääsi käymään huoneessa, josta KGB oli vakoiluaan hoitanut. Huone hylättiin vuonna 1991, ja se on päätetty pitää entisellään. Niinpä tupakantumppejakaan ei ollut heitetty pois, vaan ne ovat lojuneet tuhkakupissa jo 20 vuotta. Huoneessa oli myös kaikenlaisia teknisiä laitteita, joista Alberto ymmärsi paljon enemmän kuin minä.



Vakoilusalaisuuksien paljastumisen jälkeen palasimme kaupungille, tällä kertaa portista, jonka luona oli varsin hieno torni. Alberto kertoikin torneja ihastellessani, että kyseessä on kuuluisa kaupunginportti Viru väravad.



Nälkä oli jo alkanut kurnia vatsojamme, joten suuntasimme Kompressor-nimiseen paikkaan, josta piti saada edullisesti täyttäviä lettuja. Tämä piti paikkansa. Minä söin ihastuttavan katkaraputäytteisen letun. Alberto otti puolestaan pekoni-savujuustoletun eikä nälkä sen jälkeen yllättänyt kovin nopeasti. Lettujen hinta ei myöskään päätä huimannut: annos maksoi 3 euroa 80 senttiä.



Vatsat täynnä lettua kiipesimme Toompean mäelle nähdäksemme hienon kokonaiskuvan kaupungista. Tallinnan vanhakaupunki on hyvin kaunis punaisine kattoineen, keskiaikaisine vartiotorneineen ja kirkontorneineen. Melkein ehdotinkin Albertolle, että voisin muuttaa sinne linnanneidoksi...



Näköalapaikalta alas tullessamme näimme seinässä maalauksen, joka jäljitteli René Magritten kuuluisaa teosta. Kuva ei siis vieläkään taida esittää piippua.



Sitten olikin kaakaon paikka, vaikka oli kovin lämmintä. Syy tähän oli se, että halusimme vierailla Chocolaterie de Pierressä, joka on todellakin erikoistunut suklaaseen ja kaakaoon. Sisäpihalla sijaitseva kahvila oli viehättävä, ja onneksi meille löytyi tyhjä pöytäkin, vaikka paikalla oli paljon ihmisiä. Kaakaot olivat herkullisia!



Hassua kyllä päädyimme tarkastelemaan raatihuoneentoria, Tallinnan todellista keskuspaikkaa, vasta viimeisenä iltanamme kaupungissa. Raatihuone oli komea. Lähemmäksi en melkein uskaltanut mennäkään, koska rakennuksen seinässä oli varsin vihaisen näköisiä lohikäärmeitä.



Pitkän päiväohjelman jälkeen lähdimme takaisin hotellillemme. Matkalla näimme vielä Mustapäiden talon. Se ei ollut kokonaisuutena yhtä komea kuin Riiassa, mutta talon ovi oli kyllä kuvaamisen arvoinen. Lisäksi Alberto kertoi polleana käyneensä juuri tässä Mustapäiden talossa sisälläkin osallistuessaan vuoden 2005 GBCE-konferenssiin.



Seuraavana aamuna varhain hyppäsimme laivaan ja suuntasimme kohti kotia – tai ainakin kotimaata. Olimme nimittäin suunnitelleet myös kotimatkalle pienen koukkauksen, joka suuntautui Porvooseen.

Ketään ei yllättäne, että etsimme Porvoossa ensiksi kuuluisan tuomiokirkon.



Kirkko oli yhtä komea sisältä kuin ulkoakin. Onneksi se oli saatu kunnostettua surullisenkuuluisan vuonna 2006 sattuneen tuhopolton jälkeen ja saimme kuulla oppaalta, että mitään ei ollut kattoa lukuun ottamatta lopullisesti tuhoutunut palossa.



Itseäni kovin kiehtonut yksityiskohta oli yksisarvinen kirkkosalin pylväässä. Kukaan ei ole kertonut minulle, kuinka yksisarviset liittyvät kristinuskoon.



Porvoo vaikutti muutoinkin viehättävältä paikalta. Jokirannassa oli näin kaunis maisema.



Porvoosta ajelimme viimein kotiin. Reissu Viroon oli antoisa, ja uskommepa, että palaamme vielä Tallinnaan.

---

...and back home via Porvoo

Our third day in Tallinn started with a a visit to the prison. No, we weren't jailed but went to see the less-inviting fortification of Paterei that had been serving as a prison before being abandoned a few years ago. We walked around the prison wall but couldn't find the way in – even if our tourist guide advertised that it is possible to take tour within. Anyway, we didn't end up with a very positive appearance of the whole place and as even a graffiti smurf in a near-by wall seemed to agree with us, we decided to proceed exploring much more attractive neighborhood of Kalamaja.

Kalamaja really was an unique place with its traditional and well-renovated wooden houses. There were so many cozy looking buildings there that it even prompted me to suggest Alberto that we should consider moving to Tallinn. There was also a cute little patisserie there called Kalamaja Pagarikoda. They were offering all kinds of delicious looking cakes with a price that definitely didn't ruin one's budget.

While making our way toward the old town again we got to also see that there were still houses that were desperately needing some refurbishing and a paint job. However, I was in for even more sinister experience a bit later on. The public sauna in this district was called Kalma which translates in Finnish as “death”. Knowing how enthusiastic Alberto is about saunas, I decided it better to play safe and drag him on before he got any ideas about visiting that place.

After the sauna incident it was again Alberto's turn to take the lead. This time he kindly took me to the Museum of Children to see if there were any interesting toys or some relatives to meet there. To our delight we found an art doll exhibition on the second floor of the museum. We got to see Cosette (of the Les Miserables fame), a bat (known as the leather mouse in Estonian), a bunch of cats playing chess and an innovative way to use skirt as a parachute.

From the museum we headed again to the old town. Out first stop there was Püha vaimu kirik. With our limited knowledge of Estonian, we interpreted that to mean the same as the Church of Our Lady but it turned out to translate as the Church of the Holy Ghost. The church and its tower were magnificent nonetheless. There were lots of beautiful decorations there, including triptych made by Bernt Notke.

Mr. Notke was featured also in the next church we visited. The Niguliste kirik, the Church of St. Nicholas, does not serve as a church anymore but as a concert hall and a museum of ecclesiastical art. One of the pieces exhibited there was the famous painting of Danse Macabre by Notke. Definitely a place to visit while in Tallinn.

Then it was time to maneuver to the Viru hotel for a museum of completely different kind – the KGB museum that was opened only a few months ago. During the cold war one room on the top floor of the Viru hotel acted as an important center for international espionage with devices of tapping the rooms and bars of the hotel and keeping in touch with spies in the western countries with a powerful radio station. We got to hear interesting anecdotes about the spying operations, like the story about how someone had complained in his room that the toilet paper seemed to have ran out in the Soviet Union – within a few minutes there was a someone from the room service at the door with a roll of toilet paper! The KGB operation ended in 1991 and the room was left as it was for years. The room was preserved that way even when the museum was opened, so there were still the original 1991 butts in the ash tray.

After this journey the core of international espionage we returned to the old town through the Viru Gate and its famous towers that are the landmark of Tallinn. We found ourselves a bit hungry so we headed for Kompressor, a restaurant known for its large and delicious stuffed pancakes. I had one with shrimps while Alberto chose to have one with bacon and smoked cheese. For less than 4 euros a piece we were good for the rest of the day.

After the pancakes we took the trouble to take the walk to the famous sight-seeing places on the Toompea hill on the top of the old town. Our photographs do not make justice for the sceneries of landscapes that opened before our eyes from there. There is no denying the uniqueness of the Old Town of Tallinn with its medieval streets, houses with red roofs, city walls with towers and churches. After all that beauty it was more than sufficient to retreat back to the downtown and sit down for a while with a cup of hot chocolate at the Chocolaterie de Pierre.

As the evening was falling and we were walking back to the hotel through the old town, we still had time to check out a few places we had neglected so far. We stopped at the heart of the old town, the Town Hall Square, and spent some time examining the magnificent town hall with its dragon decorations. Further down the road we also passed Mustpeade maja, the Guild House of the Black Heads. Alberto mentioned that he had visited the place when he was here in a conference back in 2005.

Early in the next morning we boarded the ship that took us back to Helsinki. However, from Helsinki we didn't head straight back to home but took a little side-step to Porvoo first. The main attraction of Porvoo for us was of course its famous old church, that was nearly destroyed in an arson back in 2006. Luckily, as the guide at the church educated us, only the roof was destroyed by the fire but anything else was not damaged that badly, so the church was opened again after two years of careful restoration.

After checking out the idyllic riverside scenery of the Porvoo old town around the church, we finally set out for the final leg of our trip that took us back home. Both of us were happy about our visit to Tallinn and I am quite sure we will visit the Estonian capital again sometimes in the future...

torstai 11. elokuuta 2011

Vihdin kautta Tallinnaan...

Olemme jo pitkään puhuneet Alberton kanssa Tallinnassa käynnistä, mutta se on vain aina siirtynyt, koska olemme matkailleet muualla. Nyt viimein riensimme Tallinnaan. Emme kuitenkaan suoraan, koska matkan varrelle osui joitain – no, kirkkoja. Tai yksi kirkon raunio ainakin.

Vihdin ohi ajaessamme huomasimme viitan, joka kertoi Pyhän Birgitan kirkon raunioista. Tietenkin meidän piti poiketa niitä katsomaan. Paikalla ei tosiaan enää valitettavasti ollut kokonaista kirkkoa, mutta rauniotkin olivat varsin viehättävä paikka.







Vihdistä kiidimme Helsingissä nautitun lounaan kautta Länsisatamaan, josta laivamme lähti. Emme ole matkustelleet kovin paljoa laivalla, joten Alberto kipitti heti kuvaamaan laivan perään jäävää jälkeä.



Saavuimme Tallinnaan myöhään illalla, joten pääsimme katsastamaan kaupunkia vasta seuraavana päivänä. Päätimme ensin lähteä hoitamaan ostosasioita, joten kävelimme satamassa sijaitsevasta hotellistamme kaupungin toiselle puolelle, koska olin kuullut, että siellä olisi varsin mainio käsityötarvikeliike. Jo matkalla sinne Alberto alkoi vitsailla vanhaan kunnon puujalkatyyliin.
- Kyllä täällä Etelä-Helsingissä puhuaan outoa suomea, hän sanoi.
Minä en voinut muuta kuin pyörittää päätäni.

Lopulta pääsimme matkanpäähämme. Käsityöliike sijaitsi talossa, joka ei varsinaisesti näyttänyt kauppakeskukselta.



Menimme hämmentyneinä rappukäytävään, jossa selvisi, että Karnaluks-niminen käsityöliike sijaitsee toisessa kerroksessa. Raput näyttivät aivan asuintalon rappusilta, ja itse kaupalla oli tavallinen valkoinen ovi, josta kukaan ei olisi osannut arvata, mitä se takana sijaitsee. Melkein pyörryin, kun menimme ovesta sisään. Liike oli valtava, ja siellä oli lankaa, nauhoja, kankaita, helmiä ja ties mitä vain käsityökarhu osaa kuvitella!







Onneksi Karnaluksin lähellä oli hauska Seiklusjutte maalt ja merelt -niminen Biergarten, jossa Alberto saattoi odotella minua tutustuen matkaoppaaseen. Viivyin nimittäin Karnaluksissa noin puolitoista tuntia – suunnilleen siihen asti, kun liike meni kiinni ja siihen mennessä Alberto oli lukenut matkaopaskirjan noin kahteen kertaan...



Kun olin ostokseni tehnyt, olimme jo Alberton kanssa jonkin verran nälkäisiä, joten päätimme istua vielä hetken olutpuutarhassa ja syödä jotain pientä. Paitsi että annoksessa oli paljon syötävää. Otimme molemmat äärettömän herkullista hiiligrillattua lihaa, joka oli rapeaa päältä ja ah, niin mehukasta sisältä.



Kauas kävely vei aikansa, joten ehdimme tutustua Tallinnan vanhaankaupunkiin vasta seuraavana päivänä. Sinne pääsi sisään Paks Margareeta -nimisen tornin vierestä. Oivoi, keskiaikaiset muurit ja tornit ovat aina niin hauskoja!



Halusimme tietenkin tutustua kirkkoihin myös Tallinnassa. Ensimmäisenä oli vuorossa Oleviste kirik, jossa on aivan valtavan korkea torni – niin korkea, että aikanaan koko maailmasta ei löytynyt korkeampaa.



Emme rasittaneet tassujamme torniin kiipeämisellä, mutta pistäydyimme kirkossa sisällä. Kirkkosali oli yksinkertaisen kaunis.



Jatkettuamme kävelyä kirkolta törmäsimme tähän viehättävään kauriiseen. Harmillista kyllä häntä ei päässyt valokuvaamaan lähempää.



Vanhakaupunki oli täynnänsä viehättäviä taloja. Itse pidin tästä punakattoisesta talosta kovin paljon.



Aamiainen oli jäänyt minulta ja Albertolta väliin, joten ajattelimme korjata asian syömällä sushia. Silk Sushin terassi houkutti kovin, ja tilasimme ensiksi yhden paikan valikoimista.



Syötyämme valikoiman puoliksi totesimme, että meidän on ehdottomasti tilattava vielä ainakin lohikäärme – sushirulla, joka oli koristeltu lohikäärmeeksi. Oheen tilasimme sienitäytteisiä makirullia. Tämä on taatusti ensimmäinen lohikäärmeensyöntikerta sekä minulle että Albertolle.



Herkullisen sushin jälkeen Alberto totesi, että parhaat sushit löytyvät ehkä hieman yllättäen Baltiasta. Jotkut lukijoistamme muistanevat Planeta Sushin Riikasta...

Vatsa täytettynä oli hieman helpompi jaksaa nähtävyyksien katselua. Porhalsimme Kiek in de kökiin, joka sekin näytti olevan torni.



Tornissa esiteltiin sodankäyntiä. Kiipeäminen huipulle oli hikistä, sillä päivä oli todella kuuma, mutta tornin huipulla oli onneksi kahvio. Näköala tornista oli myös hauska.



Seuraava kohteemme oli miehitysmuseo. Ulkoapäin se näytti melko modernilta.



Sisällä oli paljon kiintoisia esineitä, mm. sellinovia. Olisimme kuitenkin toivoneet, että museossa olisi ollut enemmän perinteisiä infotauluja, jotka olisivat kertoneet tarinoita ihmisten elämästä Viron miehitysten aikana. Museossa oli kyllä paljon filmimateriaalia, mutta filmit olivat kovin pitkiä eikä niihin ollut helppo keskittyä, kun usea filmi pyöri yhtä aikaa vierekkäin.



Iltaan mennessä tulimme taas nälkäisiksi. Suuntasimme Olde Hansaan, jotta tunnelma olisi varmasti ympäröivän kaupungin mukainen eli keskiaikainen.



Luulimme ilmeisesti olevamme kovinkin nälkäisiä, sillä tilasimme alkuruuaksi kalamaistelulautasen. Se oli runsas. Mukana oli kahta leipää ja viiriäisenmunia.



Pääruuaksi tilasimme makkara-annoksen. Alberto ehti toivoa, ettei annos olisi kovin suuri, mutta keittiössä ei ollut kuultu hänen toivettaan... Makkaroiden keralle oli laitettu mm. marjoja ja hapankaalia. Emme kumpikaan jaksaneet syödä annostamme loppuun – mutta hyvää ruoka oli!



Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka olimme vakoilun ytimessä.

- - -

Via Vihti to Tallinn...

Visiting Tallinn, the capital of Estonia, has been on our wish list for quite a long time but has been postponed to favor other places – until now. Well, even this time we didn't get there straight ahead but took a little side-step in Southern Finland to see the ruins of St. Birgit's church in Vihti. From there we continued to Helsinki, where we boarded ferry to Tallinn after having a delicious dinner at Il Duetto.

As we arrived Tallinn very late in the evening, it was only the next day we got to explore the city. We decided to do some shopping first. This took us from our hotel in the harbor across the whole downtown to a handicraft shop at the other side of the city. It took a while to get there but Alberto tried to keep up the spirits by inventing amazingly bad jokes.

Finally we reached Valge Maja, the house hosting the shop we were looking for. However, from outside it didn't look like a shopping center at all and things didn't change much when we got in and found ourselves standing in a staircase. After following some signs, climbing two floors worth of stairs we found out the Karnaluks shop behind a door after ringing the door bell.

I was surprised speechless when we discovered the enormity of the shop – which is actually also a whole-sale store. Needless to say that it did provide nearly anything a craft-oriented bear could ask for. It took me nearly two hours to go through all departments and pick up everything I needed. Well, actually I stayed until the shop was closed at five o'clock. Alberto got bored after a short while and he retreated to read the travel guide into the biergarten of a nearby Seiklusjutten pub we spotted along the way.

Once I had completed my shopping at Karnaluks, I joined Alberto for a dinner. We thought to have something small to eat, but it turned out that there is no such thing as small portion at Seiklusjutte maalt ja merelt. So we ended up feasting some well barbecued crispy and juicy pork meat After that we were good enough to head back to the hotel.

So it was only the next day we got to see the famous old town of Tallinn. We entered the walled city through the gate guarded by the Paks Margareeta (The Fat Margarethe) tower. Our first stop within the walls was Oleviste kirik, the St. Olaf's church. This church is famous for its tower – back in the medieval times it was the highest tower in the whole world!

After the visit to the church we strolled the streets of the old town until we settled for an early lunch at the Silk Sushi. All the sushi there looked delicious and we ended up trying out various plates. Our favorite pick was The Dragon – a sushi roll that was decorated as a real dragon! Very cool – and tasty. Alberto started to think that probably the best sushi places can be found from Baltic states, remembering the delicious offerings of Planeta Sushi in Riga, Latvia.

After sushi it was time to head for Kiek in de kök, an old guard tower now hosting the War Museum. It took us a while to climb all the way to the top of the tower where we rewarded ourselves with some cold drinks and landscapes. With refreshed body and mind we continued to the nearby Occupation Museum. There were all kinds of artefacts and videos telling the story of Sovjet occupied Estonia. Unfortunately the films were so long that we had not enough time to watch them all.

With two museums behind us, we found ourselves a bit hungry. We decided to dine in the Olde Hansa, a restaurant with an atmosphere suitable for its medieval surroundings. We started with excellent fish platters with some bread and quail eggs on the side. As the main course we ordered sausage plates. Alberto hoped that the portion wouldn't be too large but to no avail... It doesn't happen often, but this time we were not able to finish our plates.

Next time you will hear about our trip to the core of international espionage...