perjantai 28. elokuuta 2009

Ja matkalaukun uumenista kaivautuu esiin...

Koska olemme matkustaneet hullun lailla, koti on ehtinyt pölyyntyä aivan hurjasti. Niinpä tartuin luutaan ja päätin, että nyt tulee siistiä. Mutta… Siivoilin aivan kaikessa rauhassa, kun avoimesta matkalaukustani hiipi lattialle outoja olentoja.



- Iiik!
Alberto syöksyi heti paikalle.



- Nehän ovat vain siili ja sammakko, hän sanoi. - Ne ovat kai tulleet mukaamme jostain Euroopasta.
Alberto mietti hetken ja jatkoi sitten:
- Itse asiassa luulen nähneeni tuollaiset oliot Krakovassa.
- Eivät ne ole voineet matkata sieltä asti tänne, sanoin kauhuissani. - Mitä ne ovat matkalla syöneetkin?
- Ehkäpä tämä selittää sen, että yhdestä Mozart-kuulapussista puuttui pari kuulaa, Alberto vastasi.

Nyt sitten pitäisi tietää, mitä syöttää näille puolalaisille eläimille. Eiväthän ne voi Mozart-kuulia loppuelämäänsä syödä.

- - -

After all that traveling over the past few weeks, our home is needing a good bit of cleaning and tidying up. So I picked up the broom and started straight ahead – but then I noticed that some alien creatures were crawling from my – still unpacked – luggage. I let out a desperate cry, which brought Alberto up from downstairs immediately. Alberto soothed me, saying that the creatures were just a frog and a hedgehog that had sneaked into my bag in Krakow. I was wondering how they had survived all that time but Alberto reminded me that a few Mozart confettis had disappeared mysteriously. We now know what happened to them.

maanantai 24. elokuuta 2009

Ihastuttavaa lukijapostia!

Olemme saaneet ensimmäisen kerran lukijapostia oikein vanhan hyvän ajan tavalla eli postikortilla. Olimme Alberton kanssa todella yllättyneitä, kun postiluukusta tipahti kortti, jossa olivat nimemme: Olivia ja Alberto.



Kortti oli saapunut Etelä-Suomesta ja siinä luki oikein kaunis ajatus.



Kortissa kiitettiin Praha-tarinoistamme ja -kuvistamme. Voi kuinka mukavaa - olimme Alberton kanssa oikein imarreltuja. Kiitoksia ja terveisiä vain Lohjan suuntaan!

---

We were quite happily surprised when the postman brought us a postcard from our frequent reader in southern Finland. We were thanked for the stories and pictures from our holiday in Prague. It was so nice – many thanks and greetings to Lohja!

perjantai 21. elokuuta 2009

Monenlaisia soittajia ja soittimia

Viime viikonloppuna seikkailimme itäisessä Suomessa. Kävimme Punkaharjulla katsomassa maisemia ja taidetta – sieltähän löytyvät sekä kuuluisa harju että taidekeskus Retretti. Punkaharjun harjumaisemat ovat suomalaista luontoa kauneimmillaan.



Myös Retretin taidenäyttelyt olivat kiintoisat. Näimme mm. Albert Edelfeltin maalauksia sekä Pikku Kakkosesta tutun Ransu-koiran.

Minä en ollut koskaan ennen käynyt Olavinlinnassa, mutta nyt siihen tuli tilaisuus. Komea rakennushan linna oli.



Linnan ulkopuolella törmäsimme pässiin. Alberto tiesi, miksi Olavinlinnaa vartioi juuri pässi: se oli kuulemma ollut linnan suuri sankari pelastaessaan kaikki, kun linnaan kerran yritettiin hyökätä. No, kyllä noilla sarvilla saakin aremmat hyökkääjät juoksemaan karkuun.



Tapasimme myös ystävällisen sorsan, joka ei millään ollut uskoa, ettei meillä ole sille pullaa. Sorsa seurasi meitä, vaikka kuinka selitimme sille, ettemme olleet varautuneet ruokaa hinkuvien lintujen kohtaamiseen.



Ei linnaa ilman ritaria. Olavinlinnaa vartioi tällainen haarniskamies.



Varsinainen syy siihen, miksi jouduimme Savonlinnaan, oli kuitenkin Nightwish, joka esiintyi Olavinlinnassa. Konserttipaikka oli tietenkin juhlava, ja olin aika innoissani, sillä en ollut nähnyt Nightwishia yli vuoteen. Konsertti olikin oikein mukava ja myös näyttävä. Tuliefektit olivat tuttuun tapaan mukana.



Paluumatkalla sunnuntaina Alberto vei minut todella erikoiseen paikkaan, Mekaanisen musiikin museoon, joka sijaitsee Varkaudessa. Siellä oli vaikka minkälaisia laitteita, jotka siis soivat ilman ihmistä. Museossa kuljettiin opastettu kierros, jossa saimme kuulla eri laitteitten soittoa. Soittimet olivat myös ulkoisesti hyvin näyttäviä (kuten muuten museon huoneet muutoinkin – paikka oli aivan viehättävä). Tässä näette pari esimerkkiä soittolaitteista.





Kyllä ne soivat, uskokaa pois vain.

Museoon tullessani säikähdin muuten hieman, koska vastassa oli talon värikkäin asukas.



No, papukaijassa ei ollut loppujen lopuksi kovin paljon pelkäämistä, sillä se söi tyytyväisenä keksiä.

Huhhuh, nyt on sitten reissattu vähäksi aikaa. Olemme onnellisia, että saamme olla välillä kotona, vaikka matkalla oleminen ja uusien paikkojen näkeminen onkin todella mukavaa. Seuraavalla kerralla palaan siis kotiasioihin.

---

Last weekend one of my favorite bands, Nightwish, was playing two gigs at the Castle of St. Olaf in Savonlinna – needless to say that we were there, too. On the way to Savonlinna we stopped in Punkaharju for a picnic. This place, a narrow ridge surrounded by the lakes, is one of most iconic landscapes in Finland. Unfortunately one really can not immortalize it on a photo that would honor its beauty.

I had never been to the Castle of St. Olaf before, so I was anxiously waiting to see this famous and mighty building. In front of the castle there was a statue of a goat. Alberto explained that it was commemorating the goat that had once saved the castle from being captured by the invading enemy. We also met a friendly duck that kept following us even though we told that we had no bread to share.

The concert was awesome. It has been a year since I saw Nightwish last time and I was ready to rock! The band was playing tightly and the audience really got loose. As a final quarantee for our high spirits there was also a wonderful light show with over-the-top pyro effects.

On the way back we visited The Museum of Mechanical Music in Varkaus. There were lots of interesting mechanical instruments and a parrot there.

We are now completely fed up with traveling and life on the road. So, next entry is about our happy homely life again, I promise!

tiistai 18. elokuuta 2009

Salzburg onkin sadekaupunki

Salzburg on selvästikin romanttinen kaupunki – ainakin, jollei siellä sada. Meillä oli hieman huono onni sään suhteen, sillä ne kolme päivää, jotka kaupungissa vietimme, satoi lähes yhtäjaksoisesti. Alberto epäili jo hetken, että olemme Salzburgin sijasta tupsahtaneet Regensburgiin… Mutta eipä se mitään, olimme urhoollisia ja näimme paljon siitä huolimatta.

Aloitimme nähtävyyksien katsomisen Hohensalzburgin linnoituksesta, joka sijaitsi korkealla.



Linnoitukselta oli hyvä valokuvailla alas kaupunkiin. Tuo oikealla kuvassa oleva kirkko, jossa on kaksi pienempää ja yksi isompi torni, on Salzburgin katedraali.



Seuraavasta kuvasta näkee paremmin, että Alpeilla ollaan. Me Alberton kanssa ihastelimme erityisesti vuoria, kun niitä ei Suomessa näe. Jylhät ovat maisemat: katsokaa noita pilviäkin, kuinka ne kietoutuvat vuortenhuippujen ympäri.



Linnoituksessa oli pieni mutta aivan viehättävä marionettinukkemuseo. Osa esillä olevista nukeista oli pelottavia, ja pelottavuutta lisäsi vielä se, että kaikki karmaisevat hahmot oli koottu yhteen.



Onneksi paikalla oli myös herkkää naiskauneutta. Oi miten ihastuttava leninki tällä nukella onkaan! Niin kauniit värit!



Kävimme myös linnoituksen muissa museoissa ja siten myös muinaisten piispojen edustustiloissa, joissa oli käytetty runsaasti puuta. Sieltä löytyi mm. loistavasti kaiverrettu penkinpääty:



Kaupungin viehättävin patsas löytyi aivan hotellimme läheltä erään koulun pihalta. Katsokaa, miten nämä sirot kauriit keikistelevät kaulaansa:



Salzburgissa oli myös korkea-arvoisten sukulaistemme Steiff-karhujen oma liike. Sen edessä oli melkoisen kookas mutta ystävällinen herra toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi. En muuten voinut vastustaa kiusausta, vaan asioin itsekin tuossa liikkeessä: täytyyhän sukulaisten liiketoimintaa tukea.



Vierailimme tietenkin myös katedraalissa, jota saitte ihailla jo aiemmassa kuvassa – minähän rakastan kirkkoja (Albertolle riittäisi ehkä pienempikin määrä niitä). Tämänkin kirkon rakentamiseen oli käytetty selvästi paljon aikaa ja rahaa.



Salzburgissa ei voi olla törmäämättä Mozartiin – ja etenkin hänen kuuliinsa. Ostimme aivan viimeisen päälle aitoja mozartinkuulia Fürst-nimisestä kahviosta ja tutustuimme säveltäjäherran asuinpaikkoihin.

Ensin menimme Mozartin syntymäkotiin.



Kauniissa keltaisessa talossa oli Mozartiin liittyvä näyttely – juuri niissä huoneissa, joissa Mozart eleli ja myös siinä huoneessa, jossa hän oli syntynyt. Ikävä kyllä Amadeus itse ei ollut paikalla, joten päätimme etsiä häntä hänen myöhemmästä Salzburgin asunnostaan:



Vaan eipä löytynyt Wolfia sieltäkään, mutta viimeistään nyt huomasimme, että Mozart oli elänyt aika varakasta elämää. Saimme Mozartiin tutustuessamme tietää myös hänen perheestään ja jäimme harmittelemaan, ettei hänen sisareltaan ole säästynyt yhtään sävellystä – hänkin sattui nimittäin olemaan musikaalisesti kovin lahjakas.

Seuraavaksi romantiikkaa! Mm. Sound of Music -elokuvasta tuttu Mirabellin puisto oli aivan ihana! Näissä kukissa onkin hoitamista.



Pidin erityisesti kukkaruukusta, jonka molemmin puolin roikkuivat oudot kissahahmot – tai jotkin eläimet, joita ei ole oikeasti olemassakaan… Joka tapauksessa asetelma oli oikein kaunis. Miksi meidän kotipihallamme ei ole tällaisia?



Parasta Mirabellin puistossa olivat kuitenkin yksisarviset. Näillä portailla on kuvattu ”Sound of Musicin” Do-Re-Mi-laulukohtausta. Siksi kai pari turistia pomppikin niillä aivan niin kuin elokuvassakin pompittiin.



Salzburgista siirryimme hieman vähemmän romanttiseen Müncheniin. Suunnitelmamme sen osalta menivät hieman myttyyn, emmekä päässeet erääseen lähellä olevaan romanttiseen paikkaan vierailemaan, mutta emme antaneet sen masentaa. Mistäs sen tietää, jos vaikka pääsemme sinne pikemmin kuin arvaammekaan?

No, kävimme sitten Hofbräuhausissa. Se ei minusta ollut varsinaisesti romanttinen, eikä makkarakaan ollut yhtä hyvää kuin Tampereella Plevnassa. Kauniimpia rakennuksiakin olen nähnyt, mutta koska Alberto halusi käydä tässä turistirysässä, menin tietenkin hänen mukaansa. En kuitenkaan langennut Alberto ikivanhaan vitsiin, kun hän sanoi halauavansa nauttia yhden tuopillisen tuossa kuuluisassa oluttuvassa – satuin nimittäin tietämään, että HB:n tuopit ovat litran kokoisia.



Uskokaa tai älkää, tämä on viimeinen postaus tältä matkalta. Pian pääsemme ehkä jo kertomaan taas, mitä kotiimme kuuluu tai ainakin kotimaahan kuuluu.

- - -

From Prague our trip continued to Salzburg. Unfortunately it rained all three days we spend there – Alberto thought for a while that we had accidentally ended up in Regensburg. However, despite the rain we still managed to experience a lot in this cozy Austrian city.

The main attraction was the Hohensalzburg castle. A spectacular panoramic view over the city and the mountains opened from its fortifications and towers. We found a nice marionette museum and beautifully decorated State Rooms within the castle.

In the old town, below the castle, we met a joyful deer family and one of our more honorable relatives in front of the Stieff shop on our way to the Salzburg Dom. We also visited Mozart’s birth house and his later Salzburg apartments – too bad we didn’t meet the maestro himself in either place.

The most romantic place in Salzburg was the Mirabell gardens with its large fields of beautiful flowers and statues. We also saw the stairs where they filmed the famous “Do-re-mi” scene for the movie “Sound of Music”. We also saw a good number of other tourists trying to re-create that scene (rather poorly, if I may add).

At the final stage of our holiday trip we found ourselves again in Munich, Germany. We had planned to visit a romantic place nearby there but unfortunately we missed that opportunity. As Alberto wanted to visit Hofbräuhaus – as he always does in Munich – we went there instead. HB may be the most famous beer hall in the world but I have never thought much about it.

And so ends our European summer tour – hopefully we get back to more “domestic” topics again in our next entry.

torstai 13. elokuuta 2009

Herkkusuille

Tämä postaus on suunnattu vain herkkusuille – ja ehkä hieman sisustajille. Suosittelemme erityisesti nyt esiteltäviä ruokailupaikkoja niille, jotka matkaavat Prahaan.

Löysin Prahasta itselleni uuden suosikkiravintolan roomalaisen Nuova Stellan rinnalle. Sen nimi on U modré kachničky, ja siellä on käynyt mm. Nicole Kidman ennen minua ja Albertoa. Meillä oli myös miekkailuystävämme Petr mukanamme. Löysin ravintolan matkaoppaasta, ja onneksi sain houkuteltua Albertonkin sinne, koska hän oli aivan innostunut ruuasta. Myös Petr oli sitä mieltä, että Nicole Kidmanilla on hyvä ruokamaku.

Suomeksi tuo ravintolan monimutkainen nimi olisi ”Sininen ankanpoikanen”. Ulkoapäin se näytti tällaiselta.



Sisustus oli omaperäisen lumoava. Me söimme sinisävyisessä huoneessa, mutta pikkulan puolella käydessäni huomasin, että muissa huoneissa oli erilaistakin väritystä. Kaikkialla oli kuitenkin viihtyisää. Tässä näette pari kuvaa salista, jossa aterioimme.





Ruoka oli myös – yllätys yllätys – erittäin maittavaa. Alberto otti alkupalaksi ankkaa. Annos oli melkoisen suuri – joskushan hieman kalliimmissa paikoissa käy niin, että annokset ovat todella pieniä.



Minä söin klassisen alkupalan ensi kertaa elämässäni: parsaa ja hollandaisekastiketta. Herkullista oli, ja tämäkin annos oli riittävän kokoinen.



Pääruuan kohdalla päädyimme Alberton kanssa samaan annokseen. Valitsimme molemmat villisikaa kantarellikastikkeessa. Lisukkeena oli sipuli-perunamuusia. Oih ja voih, kuinka annos oli herkullinen!



Minä söin vielä jälkiruuan: kanelipannukakkuja omenakastikkeen kera.



Paikka oli viihtyisyydeltään ja ruualtaan aivan erinomainen. Edullinen se ei ollut, mutta ei nyt niin hirveän kalliskaan suomalaisen kukkarolle, varsinkaan tasoonsa nähden. Kolmen hengen lasku oli ruokineen, juomineen ja tippeineen noin 140 euroa - minä olin tosin ainut, joka otti kolme ruokalajia. Mutta ei kaduta yhtään – ja jos Prahaan vielä menen, kipitän heti Ankanpoikaseen.

Toinen, huomattavasti edullisempi suositeltava paikka on nimeltään Mlejnice. Se sijaitsee ihastuttavalla pienellä kujalla, ja menimme sinne, koska matkaopaskirjasemme suositteli innokkaasti paikan peruna-annoksia. Ulkoapäin paikka näytti tältä:



Sisustus oli myös hauska. Ravintolan katosta löytyi yhtä sun toista maanviljelyyn liittyvää.



Alkupaloiksi otimme juustoa. Minulle riitti camembert…



… mutta Alberto otti koko lajitelman. Huhhuh, siinä olikin syömistä!



Pääruuaksi otimme molemmat peruna-annoksen, tosin kumpikin halusi erilaisen. Minun annoksessani oli perunoiden (500 g) keralla ainakin pinaattia, juustoa ja sipulia.



Alberton annoksessa oli puolestaan herkkusieniä, pekonia, purjoa ja juustoa. Hän oli jälleen aivan innoissaan.



Nyt kaikilla on jo varmasti herahtanut vesi kielelle. Teen Keski-Euroopan matkastamme vielä yhden postauksen. Seuraavalla kerralla kerron sateisesta Salzburgista ja Münchenistä, jossa vain piipahdimme.

- - -

This entry is for culinarists only – we are about to introduce two highly recommended restaurants in Prague. The first place is also Nicole Kidman’s favorite: U modré kachničky. That translates as The Blue Duckling in English. We went there with our Czech fencing friend Petr. The restaurant had charming decorations and atmosphere. Alberto started with slices of roasted duck, while I enjoyed a classic hors d’æuvre, asparagus with sauce Hollandaise. For the main course we both chose wild boar and mashed potatos with onions. I couldn’t resist the tempatation of dessert and had cinnamon pancakes with apple sauce. The dinner was excellent and we couldn’t but agree with Petr that Ms. Kidman definitely has a good taste.

The other – and less expensive – restaurant was called Mlejnice. It is located in the heart of the old town and provides excellent potato meals. We both started with cheese: camembert for me and a whole selection of cheeses for Alberto. After that we both had 500g of baked potatoes. My portion was served with spinach, cheese and onions while Alberto’s potatoes were served with mushrooms, bacon, leek and cheese.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Barbie-nukkeja, marionetteja ja hyperminiatyyrejä

Tällä kertaa saatte kuulla hieman lelullisia asioita Prahasta. Prahan linnassa sijaitsee aivan mainio lelumuseo, jota voi suositella kaikille, jotka eivät ole aivan täysin menettäneet lapsenmieltään.



Museossa oli näytteillä mm. edustava valikoima lelurobotteja. Samaan vitriiniin laitettuna ne olivat hupaisa näky.



Kovin monta nukkekotia ei paikalla tainnut olla – luullakseni tämä oli ainut. Mutta se olikin sitten komea. Asukkaiden oli mm. mahdollista liikkua yläkerran ja alakerran välillä hissillä.



Sukulaisia riitti taas vaikka kuinka paljon. Taisivat olla hieman vanhemman puoleisia.



Paikalla oli myös mielipuolisen näköinen kissaorkesteri. Kapellimestarikin näyttää niin sekopäiseltä, ettei voi tietää, kuinka tuo soitto oikein sujuu.



Museon toisessa kerroksessa oli mielettömän hieno Barbie-näyttely. Minäkin olen pikkukarhuna kovasti leikkinyt Barbie-nukeilla, joten olin aivan innoissani. Paikalla oli eri-ikäisiä nukkeja vaikka kuinka paljon. Kuvassa on kuitenkin näyttelyn julkkisosasto. Sieltä voi löytää mm. Marilynin, Lumikin ja Scarlett O’Haran.



Praha oli varsinaisesti marionettinukkejen kaupunki. Minäkin halusin löytää itselleni sellaisen nuken. Niinpä katsastimme hieman valikoimaa eräässä kaupassa…



Melkoisen omituisiakin ilmestyksiä kaupasta löytyi. Luulisi tuollaisen örmykän liikuttelun olevan tassuillekin melkoisen haastavaa.



Loppujen lopuksi lähdin Prahasta mukanani kaksi marionettinukkea: luuranko ja hieno nainen. Niissä on kummassakin vain neljä lankaa, mutta tassuilla on tekemistä, kun niitä opettelee tanssittamaan.

Strahovin luostarin alueella oli hieman erilainen miniatyyrimuseo. Siellä näyttelyesineitä katsottiin mikroskoopilla. Tässä näette pienen siemenen, joka on halkaistu ja asetettu mikroskoopin alle.



No mitä hienoa siinä siemenessä sitten oli? Eräs mies oli hieman maalannut siihen:



Paikka oli aivan käsittämätön: siellä oli mm. noin 2 - 3 millimetrin korkuinen Eiffel-torni, joka oli uskomattoman yksityiskohtainen, ja kamelikaravaani, joka kulki eteenpäin hiuksessa tai neulansilmässä.

Musiikkikarhuna Alberto halusi vierailla Prahan musiikkimuseossa. Sieltä löytyi mm. syntetisaattori vuodelta 1956. Eipä onnistuisi soittaminen minulta.



Jonkun mielestä oli myös ollut loistava idea yhdistää viulu ja torvi. Mutta miksi ihmeessä?



Alberto kiidätti minut myös ilmailumuseoon. Siellä erityinen huippukohde oli tämä harvinainen toisen maailmansodan aikainen saksalainen Messerschmitt Me 262, maailman ensimmäinen suihkuhävittäjä:



Itse asiassa koneita oli museossa peräti kaksin kappalein. Alberto tosin otti niihin kovin kriittisen asenteen, kun selvisi, etteivät koneet olleet ihan aitoja vaan tšekkien omille ilmavoimilleen sodan jälkeen varaosista kasaamia yksilöitä.

Ilmailumuseossa olevilla laitteilla oli ilmailtu myös avaruudessa (jos siellä nyt voi ilmailla, kun eihän siellä ole ilmaa…) Tässä mollukassa olivat avaruuslentäjät palanneet maan pinnalle.



Palataanpa lopuksi vielä marionetteihin. Pitihän meidän Alberton kanssa nähdä, kuinka ne oikein toimivat. Niinpä menimme Kansalliseen Marionettiteatteriin katsomaan Don Giovanni -oopperan.



Ooppera oli erikoinen ilmestys. Esitystä johti Mozart-nukke, joka oli turhamainen ja hieman sekopäinen. Esitys oli hauska, ja oli tietenkin mukava kuulla myös laulettua italiaa – ooppera oli siis alkukielinen.

Seuraavassa postauksessa kerron vielä Prahasta. Silloin selviää, mikä ankanpoikanen siinä kaupungissa kannattaa tavata.

---

There was just so much to see and experience in Prague. In the The Prague Castle we found a fabulous toy museum that was currently hosting – along the usual collection of toys, dolls and teddy bears - a special 50th anniversary exhibition of Barbies.

Prague is well-known for its marionettes, so a visit to a marionette shop was a necessity. I have to say that there were indeed a few very strange marionettes as well. I ended up buying two for myself: a skeleton and a sophisticated young lady.

Within the Strahov monastery there is a miniature museum that provides definitely something completely different. The miniatures are observed through a microscope and they present such objects like Jesus, the Eiffel tower and a camel caravan traveling through the eye of the needle. From the miniature museum we continued to the museum of music where we saw all kinds of interesting instruments like a pre-historic synthesizer from 1956.

Alberto wanted also visit the Letecky aviation museum as he wanted to see one of the few surviving Messerschmitt Me 262s – the first jet fighter produced during WWII. In addition to Me 262 there were many interesting planes and other flying machines, like the landing module of Sojuz 28 space rocket.

One evening we also managed to merge the music and the marionettes: The National Marionette Theatre was performing Mozart’s opera Don Giovanni. It was indeed an unforgettable experience.