Björnhufvudien perhe tuli viettämään vappuaattoa kanssamme. Alberto kaivoi esiin vappuhatut ja vappuviuhkat ja alkoi heti höpsötellä Victorian kanssa. Minäkin uskalsin riehaantua sen verran, että laitoin uuden keväthattuni hieman vinoon.
Tarjolla oli vasta paistettuja munkkeja sekä Domino- ja Carneval-keksejä. Joimme myös simaa, jonka tarjosin Wooperin ihanasta kannusta. Munkeista olen itse asiassa aika ylpeä, sillä ne onnistuivat paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Hyvin ne kaikille maistuivatkin, varsinkin Victorialle ja Albertolle.
Hyvää vappua kaikille!
torstai 30. huhtikuuta 2009
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Kalakeittoja ja paprikoita
Pitkän pitkään aikaan blogini ei ole esitellyt varsinaisesti ruokaohjeita. Nyt on sen aika. Hieman kylmemmillä ilmoilla keittelin kalakeittoja, ja kyllä nämä keitot maistuvat varmasti, vaikka kevät alkaa jo oikeasti tullakin.
Helsingin Sanomissa oli 22. tammikuuta ruokajuttu, jossa oli viisi erilaista lohikeittoa. Nappasin jutun innoissani talteen ja kahta keittoa on tullut kokeiltua. Otetaan ensimmäiseksi perinteinen lohikeitto.
Tällaiseen ruokaan tarvitaan seuraavia aineksia:
1 rkl voita (itse käytin öljyä)
1 pieni sipuli
9 dl kalalientä
6 perunaa
2 dl kermaa (ruokakermakin meni hyvin)
noin 1 rkl vehnäjauhoja
300 – 400 g lohta
(suolaa)
tilliä
Sipuli tietenkin hienonnetaan ja kuullotetaan rasvassa. Perunat pitää kuoria ja pilkkoa. Sen jälkeen perunapalaset keitetään lähes kypsiksi kalaliemessä. Vehnäjauhot ja kerma pistetään sekaisin ja sekoituksella suurustetaan keitto. Sitten lisätään kala kuutioina. Sen kypsyminen vie vain hetken. Lopuksi maistellaan, onko keitossa tarpeeksi suolaa ja lisätään sitä, jos tarvitsee. Tilli on ainut lisämauste, jos suolaa ei tarvitse lisätä.
Toiseksi kokeilin thaimaalaista lohikeittoa.
Keiton ainekset olivat hieman eksoottisemmat:
600 g lohta
1 pkt siitakesieniä
1 l vettä
2 oksaa sitruunaruohoa (minä käytin sitruunaruohotahnaa)
pala tuoretta inkivääriä
2 rkl kalakastiketta
1 tlk kookosmaitoa (400 ml)
1 punainen chili
1 tl suolaa
2 rkl kurkumaa
1 limetti
(tuoretta korianteria)
Ensiksi keitetään tuossa vesilitrassa pilkottua ja litistettyä sitruunaruohoa ja suikaloitua inkivääriä (itse koin raastamisen paremmaksi) 10 minuuttia. Lohipalaset kieritellään kurkumassa. Kattilaan hulautetaan kalakastike, kookosmaito, pilkottu chili ja suola. Keiton jälleen kiehuessa lisätään lohipalat ja sienet. Sitten keitto jätetään sammutetulle liedelle hautumaan noin 5 minuutiksi. Lopuksi lisätään hakattu korianteri ja limetin mehu.
Jos nämä ovat liian talviruuan oloisia, voitte kokeilla Alberton reseptiä täytetyistä paprikoista.
Halkaistaan kaksi keltaista paprikaa ja ne täytetään seoksella, jossa on seuraavat ainekset.
pilkottu sipuli
herkkusieniviipaleita
aurinkokuivattua tomaattia
juustoraastetta
punaista currytahnaa
aromisuolaa
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
mallasviinietikkaa (pieni loraus)
Paprikoita paistellaan täytettyinä uunissa ja kun ne ovat jo melko lailla valmiita, niiden päälle lisätään juustoraastetta. Sitten niitä vain paistellaan vielä hetki lisää, jotta juustoraaste ehtii sulaa.
Helsingin Sanomissa oli 22. tammikuuta ruokajuttu, jossa oli viisi erilaista lohikeittoa. Nappasin jutun innoissani talteen ja kahta keittoa on tullut kokeiltua. Otetaan ensimmäiseksi perinteinen lohikeitto.
Tällaiseen ruokaan tarvitaan seuraavia aineksia:
1 rkl voita (itse käytin öljyä)
1 pieni sipuli
9 dl kalalientä
6 perunaa
2 dl kermaa (ruokakermakin meni hyvin)
noin 1 rkl vehnäjauhoja
300 – 400 g lohta
(suolaa)
tilliä
Sipuli tietenkin hienonnetaan ja kuullotetaan rasvassa. Perunat pitää kuoria ja pilkkoa. Sen jälkeen perunapalaset keitetään lähes kypsiksi kalaliemessä. Vehnäjauhot ja kerma pistetään sekaisin ja sekoituksella suurustetaan keitto. Sitten lisätään kala kuutioina. Sen kypsyminen vie vain hetken. Lopuksi maistellaan, onko keitossa tarpeeksi suolaa ja lisätään sitä, jos tarvitsee. Tilli on ainut lisämauste, jos suolaa ei tarvitse lisätä.
Toiseksi kokeilin thaimaalaista lohikeittoa.
Keiton ainekset olivat hieman eksoottisemmat:
600 g lohta
1 pkt siitakesieniä
1 l vettä
2 oksaa sitruunaruohoa (minä käytin sitruunaruohotahnaa)
pala tuoretta inkivääriä
2 rkl kalakastiketta
1 tlk kookosmaitoa (400 ml)
1 punainen chili
1 tl suolaa
2 rkl kurkumaa
1 limetti
(tuoretta korianteria)
Ensiksi keitetään tuossa vesilitrassa pilkottua ja litistettyä sitruunaruohoa ja suikaloitua inkivääriä (itse koin raastamisen paremmaksi) 10 minuuttia. Lohipalaset kieritellään kurkumassa. Kattilaan hulautetaan kalakastike, kookosmaito, pilkottu chili ja suola. Keiton jälleen kiehuessa lisätään lohipalat ja sienet. Sitten keitto jätetään sammutetulle liedelle hautumaan noin 5 minuutiksi. Lopuksi lisätään hakattu korianteri ja limetin mehu.
Jos nämä ovat liian talviruuan oloisia, voitte kokeilla Alberton reseptiä täytetyistä paprikoista.
Halkaistaan kaksi keltaista paprikaa ja ne täytetään seoksella, jossa on seuraavat ainekset.
pilkottu sipuli
herkkusieniviipaleita
aurinkokuivattua tomaattia
juustoraastetta
punaista currytahnaa
aromisuolaa
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
mallasviinietikkaa (pieni loraus)
Paprikoita paistellaan täytettyinä uunissa ja kun ne ovat jo melko lailla valmiita, niiden päälle lisätään juustoraastetta. Sitten niitä vain paistellaan vielä hetki lisää, jotta juustoraaste ehtii sulaa.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Maastonakkikin on koira
En ompele kovin usein, mutta nyt asetuin ompelukoneen ääreen, koska olen ihastunut Tone Finnangerin Tilda-malleihin. Valitsin ensimmäiseksi Tilda-työkseni mäyräkoiran, koska – kuten tiedätte – olemme Alberton kanssa hyvin koirarakkaita.
Mäyräkoiran ompelu vaati kovasti keskittymistä.
Lopputulos oli tällainen:
Olen aikaansaannokseeni varsin tyytyväinen. Voin myös olla varma, ettei tämä koira levittele kikkaroita ympäri makuuhuonetta.
Mäyräkoiran ompelu vaati kovasti keskittymistä.
Lopputulos oli tällainen:
Olen aikaansaannokseeni varsin tyytyväinen. Voin myös olla varma, ettei tämä koira levittele kikkaroita ympäri makuuhuonetta.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Ähtärin petoja
Maanantaina teimme siis retken Ähtärin eläinpuistoon. Päätavoitteemme oli nähdä sukulaisillemme syntyneet karhunpennut. Se onnistuikin vallan mainiosti, koska satuimme paikalle juuri kun Ähtärin karhuilla oli herkkuhetki. Äitikarhu osasikin mainiosti kerjätä makoisia hedelmänpaloja. Hän näytti kaikenlaisia temppuja takajaloilla seisomisesta tassunpohjasta kiinni ottamiseen.
Pikkunallet eivät jostain syystä jaksaneet keskittyä niin hyvin syömiseen. Ne leikkivät keskenään…
… ja yksinään…
Pikkunalleilla oli tosi kova meno päällä. Ne juoksivat valtavaa vauhtia, painivat ja kiipeilivät kallioilla. Isäkarhu puolestaan keskittyi äidin tavoin saamaan makupaloja.
Karhuperhe oli varsin kuvauksellinen. Ja kuulimme erään ihmisen sanovan, että me karhut olemme fiksuja eläimiä. Niinpä.
Alberto, tuo vannoutunut lihansyöjä, halusi myös omia herkkupaloja. Niinpä menimme makkaranpaistopaikalle. Alberto asetti chili-sulatejuustomakkarat ritilälle ja alkoi odottaa.
Myönnettäköön, että kyllä minullekin makkarat maistuivat. Ne olivat sopivan tulisia ja sopivan juustoisia.
Näimme myös pelottavia petoeläimiä. Mmm, kai me karhutkin olemme petoeläimiä, mutta näimme siis nimenomaan pelottavia petoeläimiä. Ensiksikin pelkäsin aika kovin lumileopardia, vaikka se oli juuri saanut kimpaleen lihaa, eikä ollut kovinkaan kiinnostunut meistä.
Tällä lumileopardilla oli morsian heti naapurissa, ja kuulimme, että odotettavissa voi olla perheenlisäystä nyt tulevana kesänä. Sitten joudummekin ehkä matkaamaan Ähtäriin uudelleen.
Lisääkin kissapetoja oli luvassa: ilves.
Ihmettelin hieman, miksi ilveksillä on niin paljon lyhyempi häntä kuin muilla kissoilla, mutta asia ei valaistunut minulle.
Sitten näimme vielä lauman susia. Hui!
Aika komeita kyllä olivat, ei voi kiistää.
Hieman pienempi mutta tuijotukseltaan kovempi peto asui pöllötalossa.
Varpuspöllö on kyllä uskomattoman pieni muttei tehnyt mieli epäillä lainkaan sen petomaisuutta, kun sitä hetken tuijotteli.
Onneksi kaikki tapaamamme eivät suinkaan olleet petoja.
Orava oli kylläkin eksynyt toisten ruokakupeille, sillä tämä ruokapaikka oli varattu peltopyille ja teerille. Mutta älkäämme syyttäkö oravaa, sillä mistäs se olisi voinut tietää, että oli lintujen apajilla – kuppihan näyttäisi olevan koiraa varten, ja vähemmästäkin sitä sekaisin menee, kun mailla halmeilla ei näkynyt yhtään koiraa.
Pikkunallet eivät jostain syystä jaksaneet keskittyä niin hyvin syömiseen. Ne leikkivät keskenään…
… ja yksinään…
Pikkunalleilla oli tosi kova meno päällä. Ne juoksivat valtavaa vauhtia, painivat ja kiipeilivät kallioilla. Isäkarhu puolestaan keskittyi äidin tavoin saamaan makupaloja.
Karhuperhe oli varsin kuvauksellinen. Ja kuulimme erään ihmisen sanovan, että me karhut olemme fiksuja eläimiä. Niinpä.
Alberto, tuo vannoutunut lihansyöjä, halusi myös omia herkkupaloja. Niinpä menimme makkaranpaistopaikalle. Alberto asetti chili-sulatejuustomakkarat ritilälle ja alkoi odottaa.
Myönnettäköön, että kyllä minullekin makkarat maistuivat. Ne olivat sopivan tulisia ja sopivan juustoisia.
Näimme myös pelottavia petoeläimiä. Mmm, kai me karhutkin olemme petoeläimiä, mutta näimme siis nimenomaan pelottavia petoeläimiä. Ensiksikin pelkäsin aika kovin lumileopardia, vaikka se oli juuri saanut kimpaleen lihaa, eikä ollut kovinkaan kiinnostunut meistä.
Tällä lumileopardilla oli morsian heti naapurissa, ja kuulimme, että odotettavissa voi olla perheenlisäystä nyt tulevana kesänä. Sitten joudummekin ehkä matkaamaan Ähtäriin uudelleen.
Lisääkin kissapetoja oli luvassa: ilves.
Ihmettelin hieman, miksi ilveksillä on niin paljon lyhyempi häntä kuin muilla kissoilla, mutta asia ei valaistunut minulle.
Sitten näimme vielä lauman susia. Hui!
Aika komeita kyllä olivat, ei voi kiistää.
Hieman pienempi mutta tuijotukseltaan kovempi peto asui pöllötalossa.
Varpuspöllö on kyllä uskomattoman pieni muttei tehnyt mieli epäillä lainkaan sen petomaisuutta, kun sitä hetken tuijotteli.
Onneksi kaikki tapaamamme eivät suinkaan olleet petoja.
Orava oli kylläkin eksynyt toisten ruokakupeille, sillä tämä ruokapaikka oli varattu peltopyille ja teerille. Mutta älkäämme syyttäkö oravaa, sillä mistäs se olisi voinut tietää, että oli lintujen apajilla – kuppihan näyttäisi olevan koiraa varten, ja vähemmästäkin sitä sekaisin menee, kun mailla halmeilla ei näkynyt yhtään koiraa.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Pääsiäisen ruokia ja hieman muutakin
Pitkäperjantaina kävimme vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa luona syömässä. Siinä kävi juuri niin kuin pelkäsimmekin: vatsamme tulivat aivan liian täyteen. Alkupalaksi saimme savulohisalaattia, joka oli kasattu herkullisen näköisesti tarjoiluastiaan.
Pääruuaksi oli valkosipuliperunoita ja hirvilihapullia. Kuinka herkullista!
Jälkiruuaksi saimme vielä mansikkarahkaa. Hyvä kun jaksoimme kotiin kävellä sen aterian jälkeen… Kiitoksia vain kovasti!
No, onneksi olemme nyt viikonloppuna hieman ulkoilleetkin. Aurinko paisteli jo kauniisti.
Puronenkin oli ehtinyt sulaa ennen kuin perjantaina satoi taas lunta. Mutta nyt lumi oli oikeastaan aika hieno juttu, koska auringonpaiste valkealla lumella näyttää niin kauniilta.
Metsästä löytyi myös mielenkiintoinen puu – tai paremminkin sen juuret olivat erityisen mielenkiintoiset.
Kurkistimme puun juurten alla oleviin koloihin ja kuinkas ollakaan – joku oli piilottanut yhteen koloon käpyjä.
Ulkoilua tarvittaisiin kyllä melkoisesti lisää, sillä Alberto oli hautonut jo pitkään pizzantekoa. Tällaisia häneltä sitten lauantaina syntyi…
Merellisen pizzan ensimmäinen versio sisälsi mustekalaa, katkarapuja ja simpukoita, toinen versio puolestaan kylmäsavukalaa, katkarapuja ja kaprista. Lisäksi Alberto leipoi pizzan, jossa oli herkkutatteja, parmankinkkua ja oliiveja.
Pizzojen jälkeen istahdimme saliin radion ääreen ja Alberto viritti kuuluviin Vatikaanin taajuuden. Kuuntelimme tietenkin radiosta paavin pitämää pääsiäisyön vigiliaa, italialaiskarhuja kun olemme.
Ehdittekö jo luulla, ettemme saaneet pääsiäislammasta? Väärin – sunnuntaina oli sen vuoro.
Lampaan lisukkeena oli punaviinikastiketta, lohkoperunoita, sieniä, kasviksia ja pari viininlehtikäärylettäkin. Huhhuh, ruokaa on ainakin ollut riittävästi tänä pääsiäisenä.
Huomenna saamme onneksi lisää ulkoilmaa, sillä suuntaamme Ähtärin eläinpuistoon. Olemme kuulleet, että siellä on sukulaisillemme syntynyt pentuja.
Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!
Pääruuaksi oli valkosipuliperunoita ja hirvilihapullia. Kuinka herkullista!
Jälkiruuaksi saimme vielä mansikkarahkaa. Hyvä kun jaksoimme kotiin kävellä sen aterian jälkeen… Kiitoksia vain kovasti!
No, onneksi olemme nyt viikonloppuna hieman ulkoilleetkin. Aurinko paisteli jo kauniisti.
Puronenkin oli ehtinyt sulaa ennen kuin perjantaina satoi taas lunta. Mutta nyt lumi oli oikeastaan aika hieno juttu, koska auringonpaiste valkealla lumella näyttää niin kauniilta.
Metsästä löytyi myös mielenkiintoinen puu – tai paremminkin sen juuret olivat erityisen mielenkiintoiset.
Kurkistimme puun juurten alla oleviin koloihin ja kuinkas ollakaan – joku oli piilottanut yhteen koloon käpyjä.
Ulkoilua tarvittaisiin kyllä melkoisesti lisää, sillä Alberto oli hautonut jo pitkään pizzantekoa. Tällaisia häneltä sitten lauantaina syntyi…
Merellisen pizzan ensimmäinen versio sisälsi mustekalaa, katkarapuja ja simpukoita, toinen versio puolestaan kylmäsavukalaa, katkarapuja ja kaprista. Lisäksi Alberto leipoi pizzan, jossa oli herkkutatteja, parmankinkkua ja oliiveja.
Pizzojen jälkeen istahdimme saliin radion ääreen ja Alberto viritti kuuluviin Vatikaanin taajuuden. Kuuntelimme tietenkin radiosta paavin pitämää pääsiäisyön vigiliaa, italialaiskarhuja kun olemme.
Ehdittekö jo luulla, ettemme saaneet pääsiäislammasta? Väärin – sunnuntaina oli sen vuoro.
Lampaan lisukkeena oli punaviinikastiketta, lohkoperunoita, sieniä, kasviksia ja pari viininlehtikäärylettäkin. Huhhuh, ruokaa on ainakin ollut riittävästi tänä pääsiäisenä.
Huomenna saamme onneksi lisää ulkoilmaa, sillä suuntaamme Ähtärin eläinpuistoon. Olemme kuulleet, että siellä on sukulaisillemme syntynyt pentuja.
Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Järkeä käyttävä koira ja tunteellinen koira
Muistatte ehkä, että kertoessani retkestämme Tampereelle mainitsin hankkineeni Hannan kennelistä kaksi uutta koiraa. Koirien nimien keksiminen kävikin työstä, sillä halusin niille arvokkaat mieluiten kirjallisuuden historiaan liittyvät nimet. Asiaa sulateltuani nimesin koirat Elinoriksi ja Marianneksi. Tässä he ovat:
Marianne on tuo vilkkaan näköinen valko-ruskea koira ja Elinor on tuo Lassien-sukuinen. Nimet ovat tietenkin peräisin Jane Austenin kirjasta Järki ja tunteet, jossa Elinor on rauhallinen järjellä ajatteleva sisar, kun taas Marianne on sisar, jota vievät vain tunteet. Näissä koirissa on ollut havaittavissa samat luonteenpiirteet. Molemmat ovat kuitenkin todella hyväkäytöksisiä kuten Danakin, ensimmäinen koira, joka meille on Hannan kennelistä hankittu.
Marianne on tuo vilkkaan näköinen valko-ruskea koira ja Elinor on tuo Lassien-sukuinen. Nimet ovat tietenkin peräisin Jane Austenin kirjasta Järki ja tunteet, jossa Elinor on rauhallinen järjellä ajatteleva sisar, kun taas Marianne on sisar, jota vievät vain tunteet. Näissä koirissa on ollut havaittavissa samat luonteenpiirteet. Molemmat ovat kuitenkin todella hyväkäytöksisiä kuten Danakin, ensimmäinen koira, joka meille on Hannan kennelistä hankittu.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Victorian virpomiset
Jännitimme tänä aamuna, tuleeko virpojia. Virpomispalkkakin oli hankittu valmiiksi – Vihreitä kuulia nimittäin. Eipä aikaakaan, kun oveen koputettiin. Pääsiäistrulli Victoria Björnhufvud tuli virpomaan meitä.
Victoria oli valmistanut hienon virpomisvitsan ja lausui virvontaluvun. Päässään hänellä oli kaunis huivi – lienee Ingridin ompelema. Victoria oli aivan innoissaan Vihreistä kuulista. Kilttinä tyttönä hän lupasi kuitenkin tarjota niitä myös vanhemmilleen.
Hyvää palmusunnuntaita ja pääsiäisen odotusta kaikille!
Victoria oli valmistanut hienon virpomisvitsan ja lausui virvontaluvun. Päässään hänellä oli kaunis huivi – lienee Ingridin ompelema. Victoria oli aivan innoissaan Vihreistä kuulista. Kilttinä tyttönä hän lupasi kuitenkin tarjota niitä myös vanhemmilleen.
Hyvää palmusunnuntaita ja pääsiäisen odotusta kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)