Kuten jo aiemmin kerroin, minä ja Alberto ostimme Amsterdamista tuliaisiksi tulppaaninsipuleita. Koska sipulit on istutettava jo syksyllä, Alberto ryhtyi tuumasta toimeen. Onneksi olimme saaneet multaa Pihalla tapahtuu -swapissa, joten sitä oli valmiina. Viivi saapui innokkaana auttamaan sipuleiden istutuksessa.
Kun Alberto pääsi vauhtiin, häntä ei pysäyttänyt enää mikään.
- Olisipa hauskaa, jos meidän keittiössämme kasvaisi basilikaa ihan omasta takaa, hän totesi.
- Kasvaakohan se enää, kun on niin syksy jo eikä valoa ole enää kovin paljon? epäilin.
- Aina kannattaa olla positiivinen, Alberto touhotti ja istutti basilikan siemeniä ruukkuihin.
Ja kuinkas sitten kävikään? Basilikat itivät oikein kauniisti. Nyt odotamme, kuinka isoiksi ne kasvavat. Pitää varmaan vielä hieman malttaa odottaa ennen kuin alkaa napsia näitä yrttejä keitoksiinsa.
- - -
Alberto the gardener
As you probably remember, we brought some tulip bulbs from Amsterdam. As they have to be planted already in autumn, Alberto didn’t waste too much time before getting his paws down to the soil. Once he got his gardening mojo working, there was no stopping him.
- It would be nice to have some fresh basil growing here in our kitchen, too, he said.
- I doubt it will sprout anymore as the dusk of the autumn is falling, I replied.
- Well, it doesn’t take too much to at least try out, concluded Alberto and sew some basil seeds into the pots.
And behold – they did sprout indeed! Now we are waiting to see how they will grow. I think it will still take some time before they are ready for spicing up Alberto’s cooking.
tiistai 28. syyskuuta 2010
tiistai 21. syyskuuta 2010
Sadonkorjuumarkkinat, Oktoberfest ja tuliteatteria
Viime viikonloppuna oli Jyväskylässä Ween Maan Wiljaa -markkinat, joilla myydään mm. paljon sadonkorjuuherkkuja. Kiirehdimme Alberton kanssa paikalle, koska arvelimme saavamme markkinoilta villisikamakkaraa. Sitä ei kuitenkaan ollut tällä kertaa myynnissä. Tapasimme sen sijaan mukavan lehmän, joten emme pahoittaneet mieltämme.
Alberto innostui vielä lisää saadessaan eteensä kalalautasen, jolla oli loimulohta, marinoitua haukea ja savustettuja pikkumuikkuja. Melkoinen gourmet-ateria näin markkinakeittiöstä ostetuksi.
Minä olin puolestani saanut päähäni, että paistettuja muikkuja on saatava, ja niinpä ostin annoksen niitä. Kotiin viemisiksi ostimme piirakoita, joissa oli feta- sekä kinkkutäytteet. Ne ovatkin olleet parina aamuna varsin herkullinen aamupala.
Vierailumme Ween Maan Wiljaa -markkinoilla oli valitettavasti kuitenkin melko pikainen, sillä olimme suunnitelleet viikonlopuksi myös reissun Tampereelle. Kun olimme saaneet tavaramme Pyynikillä sijaitsevalle hotellille ja palanneet takaisin keskustaan, nälkä olikin jo hiipinyt kimppuumme. Onneksi Plevnassa oli parhaillaan menossa Oktoberfest, joten suuntasimme sinne.
Alberto ei osannut päättää, mitä söisi, joten hän valitsi alkuun annoksen, jossa oli kaikkea: valkosipuliranskalaisia, Bretzen-rinkilä sekä kahdenlaisia pikkumakkaroita.
Pääruuaksi söimme molemmat hampurilaisannoksen. Hampurilaisessa oli kunnon saksalaiseen tapaan hapankaalia välissä. Ikävä kyllä se peitti alleen muut maut liiankin tehokkaasti.
Mutta mikä ajoi meidät Hämeeseen juuri tänä viikonloppuna? Tuliteatteri Flamman esitys tietenkin. Olemme käyneet katsomassa Flammaa jo kahtena aiempana vuonna. Nyt lauantai-iltana vuorossa oli Kalevala-innoitteisen trilogian toinen osa Lemminkäisen temppeli. Se oli visuaalisesti hieno, mm. Tuonelan joella uiva joutsen, joka liukui tulen läpi, teki meihin suuren vaikutuksen.
Välillä esitys kipinöi tulta niin voimallisesti, että olimme onnellisia siitä, että paikkamme eivät olleet aivan eturivissä.
Vielä poislähtiessäkin katsojia oli muistettu tunnelmallisella valaistuksella.
Esityksen takia kannatti kyllä matkustaa Tampereelle. Sille en kuitenkaan voinut mitään, että minua jäi häiritsemään se, kuinka Lemminkäisen tarinaa tulkittiin. Eihän Lemminkäinen toiminut Kalevalassa ollenkaan niin kuin esityksessä. Lisäksi Sampokin syntyili Flamman mukaan itsekseen aivan ilman Ilmarista. Albertoa nämä seikat eivät kuitenkaan haitanneet.
Sunnuntaina jatkoimme kulttuuriharrastuksia. Minun oli aivan pakko päästä Muumilaaksoon katsomaan Muumitaloa, koska se on niiiiiin ihana.
Tarkkailimme taloa kovin pitkään ja yritimme löytää sinne kätketyn aarteen, mutta ilmeisesti se oli piilotettu niin taitavasti, että tarkkaavaisuutemme ei riittänyt sen löytämiseen. Yksityiskohtia oli yksinkertaisesti liikaa.
Muumilaaksosta menimme Vapriikkiin. Siellä oli meille jo ennestään tuttu Karhun vuosi -näyttely, mutta piipahdimme sinne uudelleen, koska juuri astuttuamme sisään museokeskukseen alkoi näyttelyn opastuskierros. Päätimme osallistua kierrokselle, koska kierroksella käsiteltävät asiat ovat aina mitä ajankohtaisimpia. Tässä poseeraamme sukulaisemme kanssa.
Karhunäyttelyssä tapasimme myös tämän nuorenmiehen.
- Tuohan on aivan kuin sinä pienenä! huudahdin Albertolle.
- Minulla oli kyllä itse asiassa merimiesasu, kun olin pieni, Alberto korjasi.
Meille uusi näyttely Vapriikissa oli Moottoritieltä Marsiin -näyttely, jossa on Hannu Pekkarisen peltileluja. Ne olivat varsin viehättäviä. Näimme mm. apinakulkueen…
… ja robotteja.
Ennen kotimatkaa kävimme vielä syömässä Bella Romassa, joka mainosti uutta listaansa. Alberto ajatteli kuitenkin, että vanhassa on vara parempi, ja valitsi pääruuakseen italialaisen antipastobuffet’n, joka notkuu joka kerta herkkuja.
Minä tyydyin pieneen lautaseen buffetpöydän herkkuja ja otin sen lisäksi uudelta listalta pastan, jossa oli chiliä, katkarapuja, valkosipulia ja sinihomejuustoa. Se oli hauskan tulinen.
Asianmukainen jälkiruoka löytyi aivan läheltä. Tampereen jäätelötehtaalla on aivan Bella Roman läheisyydessä ihan oikea gelateria. Sieltä ostettu jäätelö maistui todellakin samalta kuin kotona Italiassa. Makuvalintamme eivät yllättäneet: Alberto otti suklaakakku- ja minttujäätelöä, omat makuni olivat suklaakakku ja pistaasi.
- - -
A Harvest Fair, Oktoberfest and some fire theatre
Ween Maan Wiljaa (or the Harvest of Water and Earth in English) fair was arranged again here in Jyväskylä last weekend. We hurried there as we expected to find some wild boar sausages there as we have done before. Too bad that was not the case this year but at least we got to meet a nice, colorful cow. Alberto was further satisfied when he enjoyed a gourmet fish mix of blazed salmon, balsamico marinaded pike and smoked vendace. I, on the other hand, treated myself with some vendace that was properly fried in butter. We also bought some feta and ham pasties to be taken home for breakfast.
Too bad our visit to the fair was cut rather short as we had planned also a trip to Tampere for the weekend. Our first stop there – after booking into the hotel, of course – was the good ol’ beer hall Plevna. They had the Oktoberfest celebration going on there, so we got to eat something from their special Oktoberfest menu. Alberto couldn’t make up his mind from all those tempting choices, so he ended up having everything: fries with garlic, a bretzen, sausages and a Bavarian hamburger with lots of Sauerkraut. Actually there was a bit too much Sauerkraut for my taste, as it overshadowed the other flavors rather badly.
The main attraction for our trip was of course the fire theater show by Flamma. As you may remember, we have been to see their show on two previous years as well. This time we witnessed the second part of their Kalevala trilogy, called the Temple of Lemminkäinen. There were many breathtaking visual elements, like the Flaming Swan of the River of Death, the final confrontation between Lemminkäinen and the giants or the illuminated trees along the path to the theater.
On Sunday we continued our cultural extravaganza. I felt irresistable urge to visit the Moominvalley to see the Moominhouse again – it is just sooooo beautiful. We observed the house for a very long time, trying to figure out where the Moomins had hidden their secret treasure but still we couldn’t find it.
From the Moominvalley we continued to the Vapriikki Museum Center. We had seen their The Year of the Bear exhibition before but as there was a guided tour just about to begin when we got there, we decided to participate anyway. We got to meet a lot of relatives again:
- Look Alberto, that little fella looks just like you as a kid!
- Actually, I did wear exclusively a sailor suit when I was little…
Alberto’s childhood memories provided a suitable transition to the toy exhibition provided by the toy collector Hannu Pekkarinen.
Before heading for back home we still had time to have a late lunch at Bella Roma, our favourite Italian restaurant in Tampere. They had a new menu but Alberto still chose his old favorite, a large selection of delicious antipasti from the buffet. I had a small antipasti plate and then some pasta with chili, shrimps, garlic and blue cheese from the new menu. The proper dessert was provided by the Tampere Ice Cream Factory – they are serving their excellent Italian-like ice creams in their small gelateria that is located just next to Bella Roma. Molto bene!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Viime aikojen puuhasteluja
Olemme Alberton kanssa puuhailleet jälleen jonkinlaisten kulttuuristen harrastusten parissa. Viime torstaina oli pakko lähteä Lutakkoon, sillä siellä esiintyi maanmiehiämme – yhtye nimeltä Ufomammut. Emme tosin olleet aiemmin perehtyneet kovinkaan paljon heidän musiikkinsa, mutta olimme ennakkoluulottomia ja lähdimme katsomaan. Keikka oli varsin mielenkiintoinen, ja oli hauska vaihtaa pari sanaa italiaa yhtyeen miksaajan kanssa.
Lauantaina Alberto kokkaili herkkuja. Antipastolautasella oli mm. katkarapua, artisokkaa ja salamia.
Pääruoaksi saimme puolestaan paistia, jonka kanssa söimme vihreitä papuja, porkkanoita, herkkusieniä ja viipaleperunoita.
Sunnuntaina intouduimme lähtemään elokuviin. Toy Story 3:n alkukielisestä versiosta oli sopivasti päivänäytös.
Elokuva oli varsin jännittävä, enkä uskaltaisi aivan pienimpiä karhuja viedä sitä katsomaan. Me isommat viihdyimme elokuvan parissa kuitenkin oikein hyvin, vaikka minun pitikin välillä ottaa Albertoa kädestä kiinni, koska tunnelma tiivistyi niin kovasti. Onneksi tarina päättyi onnellisesti ja kaikkien vaikeuksien jälkeen lelut pääsivät jälleen taitavan leikkijän luo asumaan.
- - -
Happenings at the end of last week
End of last week was quite a cultural extravaganza. On Thursday we just had to attend a concert in Lutakko – a group of our paisani called Ufomammut was playing there. We had not actually heard their music before, but we were open-minded and went nonetheless. The concert was very interesting and it was nice to speak Italian with the roadies.
On Saturday Alberto took the opportunity to cook something delicious. As antipasti we had some marinated shrimps, artichoke and salami. As the main course we had roast with green beans, carrots, mushrooms, sliced potatoes and red wine sauce.
On Sunday there was an afternoon matinee show of the undebbed version of Toy Story 3. Now that was one exciting movie – actually so exciting that I would hesitate to take very young ones to see it. I had to lean on Alberto on a few occasions when things got almost too exciting for me. Fortunately there was a happy ending and the renegade toys found a new kid to play with them.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Pihalla tapahtuu -swap
Matkahöpsötysten ohessa ehdin osallistua Nuket-listan Pihalla tapahtuu -swappiin. Nyt syksyn saapuessa monille swapissa saaduille tavaroille onkin runsaasti käyttöä.
Jaanalta sain multaa ja haravan. Pia lähetti myös multaa ja sen lisäksi ruukkuja, pingispelin ja hyppynarun, johon Viivi halusi välittömästi tutustua. Ikävä kyllä naru oli Viiville vielä hieman liian pitkä, ja niinpä hän sotkeutui siihen heti kättelyssä. Leenalta saimme korin, jossa oli kaikenlaista vihannessatoa sekä hilloa. Omalle pihallemme ilmestyi tänä kesänä niin monta siiliä, että osa niistä halusi muuttaa swapin osallistujien luo. Mukaan laitoin siilikirjan, joka paljastaa kaikki tärkeät asiat siilistä, mm. sen, ettei sille saa antaa maitoa. Onneksi yksi siili malttoi jäädä meidänkin seuraksemme.
---
Happening on the yard swap
Along all the traveling we did last summer, I also managed to participate a swap dedicated to all things happening on the yard. As the autumn is settling in, there is now a lot of use for many goodies we got from this swap.
From Jaana we got some soil and a rake. Pia sent also some soil and then some pots, paddles for a ping-pong game and a skipping rope. Vivian immediately wanted to try it out but unfortunately it was still a bit too long for her, so she ended up getting tangled up with it. Leena contributed a basket full of vegetables and jam.
There has a lot of hedgehogs on our yard this year. A few of them were interested in moving somewhere else and were happy to be adopted by the other swap participants. They were accompanied by the Book of Hedgehog that I sent to each new host family to ensure that the hedgehogs get the best possible treatment. Fortunately there was also one hedgehog who wanted to stay with us, too!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)