Hyvää Lucian päivää!

Naapurimme Björnhufvudit ovat jo totuttaneet meidät siihen, että saamme nauttia ihka omasta Lucia-esityksestä jokaisena joulukuun 13. päivänä. Tällä kertaa Victoria saapui jälleen meille Lucia-asussaan. Seurassaan hänellä oli Freija, jolla oli myös havuseppele päässään.



- Oletko sinäkin Lucia-neito? minä kysyin Freijalta.
- Freija valittiin koulussa Luciaksi... Victoria alkoi heti selittää.
- … mutta minä delegoin tehtävän Victorialle, Freija jatkoi pontevasti.
- Miksi ihmeessä? minä hämmästelin.
- Meille tuli opettajan kanssa erimielisyyttä Lucian pukeutumisesta, Freija selitti. - Opettajan mielestä Lucian pitää pukeutua valkoiseen, mutta kun se ei ole minun värini. Sisareni Goot ja Ti tekivät sitten minulle oman, tyyliini paremmin sopivan Lucia-puvun, jotta pääsin Victorian kanssa laulamaan teille.
- Selvä, ymmärrän, sanoin miettien, että eihän tärkeistä pukeutumisperiaatteista voi joustaa.

Freija ja Victoria lauloivat yhdessä Santa Lucian, josta sai meidän lisäksemme nauttia vieraanamme sattumalta ollut Neiti Pupu. Ja kuten viime vuonnakin, Lucia-neidot saivat palkkiokseen konvehteja ja Ruotsista tuomaamme julmustia.

Hyvää Lucian päivää kaikille!

- - -

Have a nice day of St. Lucy!

It has been a tradition that the daughter of our neighbors, Victoria Björhufvud, will visit us to sing the song of St. Lucy every year on December 13th. This time she had her friend Freya with her, clad all black and having a laurel on her head.

- Are you a maid of St. Lucy, too? I asked from Freya.
- Freya was elected as the maid in our school this year... started Victoria to explain.
- ...but I delegated the maidenship to Victoria, completed Freya.
- But why on earth? I was wondering.
- I had some disagreement with our teacher about the costume of St. Lucy. She said I should wear a white gown but I didn't like that idea too much. So, my sisters Goth and Tic quickly made a robe that suits my personal style so that I could accompany Victoria when she was going to come and sing for you.
- Ok, I see, I said, thinking that dressing really is not a thing to compromise.

Victoria and Freya proceeded singing their song which was this time not only enjoyed by our household but also Ms. Pupu who happened to be visiting us. And like in previous years, the maids of St. Lucy were rewarded with some pralines and julmust, the wonderful Christmas drink we had brought from Sweden.

I wish everybody a nice day of St. Lucy!

Kirpparilla ja kirkossa

Roberton ja lasten vierailun sekä musikaaliviikonlopun jälkeen Albertoa ja minua alkoi jo vähitellen kutkutella hieman pieni matkailu jonnekin ulkomaille, mutta rahatilanteessamme oli paljonkin parantamisen varaa. Niinpä päätimme kokeilla, kuinka kauppa kävisi läheisellä kirpputorilla nimeltä Silinteri. Löysimmekin paljon myytävää ja varasimme pöydän. Omien tavaroidemme lisäksi möimme Alberton serkultaan saamia vinyylilevyjä, joiden menekkiä etukäteen hieman arvailimme. Minä möin ylimääräisiä lankojani sekä kirjoja.



Kirpputoripöytämme oli menestystarina. Vinyylilevyjä ostettiin huima määrä, ja totesimme Alberton kanssa, että matkasta voisi hyvinkin tulla totta.

Ennen reissuun lähtöä oli kuitenkin vielä muuta tehtävää. Viikko sitten lauantaina suuntasimme Kuokkalan kirkkoon. Se on Jyväskylän uusin kirkko – ollut käytössä vasta vajaat kaksi vuotta. Emme ole koskaan käyneet katsomassa tuota kirkkoa, joten jo oli aikakin. Moderni kirkko näytti iltavalaistuksessa mielenkiintoisen muotoiselta.



Puu on Kuokkalan kirkon sisustuksessa tärkein elementti, ja yllättäen kirkko oli todella kaunis, vaikka onkin niin uusi. Kuten tiedätte, pidän kovin paljon satoja vuosia vanhoista kirkoista, mutta minua on hieman vaikea saada lämpenemään useimmille uusille kirkoille. Kuokkalan kirkossa on kuitenkin jonkinlaista vanhan kirkon aavistusta, ehkäpä siksi, että kirkkosalin katto on samanmuotoinen kuin vanhoissa suomalaisissa harmaakivikirkoissa. Alttarireliefi on myös kaunis.



Mutta täytyy tunnustaa, ettemme me Alberton kanssa menneet pelkästään kirkkoa katselemaan. Kirkossa järjestettiin nimittäin hyväntekeväisyyskonsertti, jonka esiintyjä oli Jarkko Martikainen. Uskaltauduimme lähtemään keikalle, kun Alberto ensiksi varmisti Jarkolta, että illan ohjelmistoon kuuluu varmasti myös joululauluja.

Konsertin jälkeen kävimme tietenkin tervehtimässä ja kiittämässä Jarkkoa.
- Hoksasin muuten juuri, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen ostanut oikein lipun sinun keikallesi, mainitsi Alberto Jarkolle polleana.
- Noh noh, kuomaseni, tällä kertaa se oli ihan kohtuullista, sillä illan tuotto käytetään hyvään tarkoitukseen kirkon ulkomaanavun kautta, toppuutteli Jarkko Alberton elvistelyä.



Kun pian konsertin jälkeen – itse asiassa seuraavana päivänä - tupsahdimme ensimmäiseen adventtiin, Alberto alkoi touhottaa jouluruokien puolesta. Tarjoilut alkoivat kunnon riisipuurosta, joka maistuukin aina herkulliselta. Mantelia puurossa ei vielä ollut, mutta ehkä sellainenkin saadaan mukaan, kun joulu alkaa olla lähempänä.



Joulun tunnelma lisääntyi oitis, kun kunnon ensilumi viimein tuli. Alberto hääri innoissaan kameran kanssa, jotta sai ikuistettua lunta kannattelevat puut ja pensaat.





Pihapiiriin ja lähiympäristöön ilmestyi lumen tulon myötä myös uusia tuttavuuksia. Tällainen ystävä tervehti meitä parkkipaikkamme reunalla.



Toinenkin samaa sukua oleva hahmo löytyi. Hän seisoi autokaistojen välissä. Liekö ollut niin pelokas, ettei uskaltanut ylittää tietä.



Ikävä kyllä lumi suli aivan liian pikaisesti – meidän mielestämme sen oikea sulamisaika olisi nimittäin ollut vasta keväällä. Mutta matkaan pääsimme. Olemme nyt Tukholmassa, eikä täälläkään ole lunta. Toivottavasti edes vesisade loppuu ennen kuin suuntaamme Skansenin joulumarkkinoille.

- - -

From the flea market to the church

After hosting Roberto and his offspring and enjoying the weekend of musical mayhem, the idea of having a short vacation abroad started to become more and more tempting. However, as I mentioned before, our fiscal situation pretty much ditched all such dreams. As desperate times call for desperate measures, we decided to try to sell some of our stuff in a local second hand store. After doing some serious digging at the attic we did find a good selection of goodies for our table. In addition to this, Alberto got a stash of old vinyl LPs for sale. We were quite happy to discover that our attempt to cash at the flea market was quite a success. After selling some 100 LPs and a good number of our own stuff on good price, we calculated that our vacation dreams could become true after all.

However, before going anywhere, there were still quite a lot to do – like going to attend a concert in the newest church here in Jyväskylä. The church in Kuokkala was inaugurated less than two years ago and we had not been there before. Sporting rather modern external appearance, the church itself proved to be rather warm and cozy place inside. I like old churches very much and usually prefer them to their modern cousins, but this time I fell in love immediately. The wooden panels seemed to brought the air of agelessness to the church interiors and the wooden vault definitely reminded me of all those medieval stone churches we have seen over the past few years.

But of course we didn't go there to see the church only. The main reason was the charity concert by Alberto's friend Jarkko Martikainen that was arranged there – we decided to go after Alberto had ensured from Jarkko that he will play some Christmas tunes as part of his repertoire. After the show we went to meet and greet Jarkko.
- I just figured out that this was the first time I have bought tickets to your gig, Alberto opened the conversation.
- Come on now, old boy, there is nothing wrong about it this time, as the revenue goes to charity, was Jarkko's poignant answer.

The day following the concert was the Advent Sunday so Alberto decided it was high time to start to steer the household menu towards the Christmas flavors, like the good old rice porridge. The Christmas spirits were augmented also by the first snow that fell later in the week. Alberto was anxiously photographing the snowy trees and the snowmen that appeared around the neighborhood.

Too bad it didn't take long for the snow to melt – but our dream about a vacation didn't. With the money earned from the flea market, we managed to get ourselves to Stockholm again. There is no snow here either this time and we do hope that the rain will be over by the time when we're about head to Skansen Christmas fair...

Viikonloppu varsin musikaalisissa merkeissä

Viime viikolla olimme Alberton kanssa kovin kiireisiä. Alkuviikolla oli paljon järjesteltävää, koska torstaina lähdimme reissuun. Lontoossakin näkemäämme musikaalia Chicago esitetään parhaillaan Tampereella, ja olihan meidänkin huolehdittava, että näemme sen ennen kuin esitykset loppuvat.



Chicago olikin varsin vauhdikas musikaali, jossa on mukaansatempaavaa musiikkia, kuten hyvässä musikaalissa tuleekin olla. Pikkukarhuille suosittelen kuitenkin ennemmin vaikkapa Leijonakuningas-musikaalia, sillä Chicagossa oli melkoisia rikosjuttuja, jotka huimasivat minunkin päätäni.

Tampereella näki, että joulu on taasen tulossa. Keskustaan oli sytytetty viehättävät jouluvalot...



… jotka johtivat meidät Plevnaan makkaran äärelle. Musikaalin jälkeen olikin jo sen verran nälkä, ettei Albertolla ollut mitään vaikeuksia saada kuuluisaa makkarapannua syötyä. Itse söin suosikkejani lammasmakkaroita. Tässä Alberton annos:



Tampereella vierailu juuri tuolloin oli varsin oiva ratkaisu, sillä Pirkkahallissa alkoivat kädentaitomessut. Syöksyin tietenkin paikalle. Messuilla oli valtavasti nähtävää, ja kiiruhdin melkoista vauhtia eteenpäin. Nähdessäni lankakauppa Poppelin kojun päätin käydä pikaisesti moikkaamassa tuttuja. Sain kuin sainkin tungettua itseni lankojen äärelle ja ostinkin pari ihanaa vyyhtiä.



Oli hauskaa ihastella eri tekniikoilla tehtyjä käsitöitä. Eräät suosikeistani olivat tämä keiju ja pikku lohikäärmeet, jotka ovat Jarna Schildtin tekemiä.



Messuilla oli myös mielenkiintoinen näyttely, joka esitteli lappilaisen poron ja lampaan villasta, nahasta yms. tehtyjä esineitä. Näyttelyssä oli mm. tämä mielenkiintoinen huovutettu asu.



Messuilta hyppäsin jälleen Alberton kyytiin ja matkamme jatkui Turkuun, sillä Alberton oli päästävä katsomaan Åbo Svenska Teaterin Les Miserables – viidennen kerran. Onneksi hän oli käynyt minun messuilla juostessani ostamassa hieman herkkuja, jotta minulla oli naposteltavaa, kun odotin häntä takaisin teatterista.



Seuraavana päivänä päätimme, että meidän oli saatava pitkästä aikaa sushia. Menimme siis Turun kauppahalliin, jossa istahdimme Kado Sushin pöytään – edellisellä Turun-reissullamme todistimme heidän sushinsa nimittäin varsin kelvollisiksi. Valittamista ei ollut tälläkään kertaa. Valitsimme lajitelman, ja varmistimme erityisesti, että se sisälsi nigirin, joka sisältää halstrattua lohta.



Juuri tilattuamme sushit vanha harmaapäänalle muoreineen ilmestyi. Niinpä aterioinnin jälkeen olikin aika suunnistaa jälleen teatteriin katsomaan Les Miserablesin päivänäytöstä. Ja kyllä – Alberto oli tietenkin mukana, vaikka oli nähnyt esityksen edellisen kerran edellisenä iltana.

Les Miserables oli tälläkin kertaa upea. Liikutuin kovin Fantinen laulusta Jag har en dröm, ja Jean Valjeanin kuolema alkoi itkettää. Cosette ja Marius olivat aivan ihastuttavan rakastuneita, ja Eponinen kohtalo jälleen yhtä surullinen. Mutta näyttipä minusta siltä, että vanhan harmaapäänallen muorikin liikuttui, joten ei hätää.

Tämän näytöksen piti alunperin olla viimeinen laatuaan, mutta ÅST päätti jatkaa Les Miserablesin esittämistä vielä kuukauden ajan ensi vuoden tammi- ja helmikuussa. Vinkiksi siis kaikille: jos ette ole vielä nähneet tätä turkulaista versiota Les Miserablesista, menkää nyt ihmeessä katsomaan kun vielä ehditte. Albertollakin on liput jo kolmeen kevätpuolen näytökseen...



Loistava lauantainen teatterikokemus takanamme suuntasimme turkulaiseen italialaiseen ravintolaan Sergio'siin, sillä pitkälle ajomatkalle kotiin ei voisi lähteä tyhjin vatsoin. Sekä minä että Alberto, kuten myös vanha harmaapäänalle ja muorinsa valitsivat pizzan. Alberto oli oliivein höystetyn Capricciosan kannalla.



Pitkän pimeässä ajetun kotimatkan ja yöunien jälkeen Alberton oli taas kiiruhdettava, sillä Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunnalla Kajastuksella oli 120-vuotisjuhlakonsertti. Alberto oli järjestänyt konserttiin taitavat ja menestyksekkäät solistit – ja tiedä häntä, ehkä vaikuttanut myös siihen, että konsertissa soitettiin Les Miserables -potpuri.

Solisteista ensimmäisenä esiintyi Timo Rautiainen. Hän esitti Peltoniemen Hintriikan surumarssin sekä Rauno Lehtisen ikivihreän Muuttuvat laulut.



Timon jälkeen esiintyi Maria Lund, jonka ihastuttava pinkki mekko sai erään pikkutytön luulemaan häntä prinsessaksi. Maria lauloi liikuttavan kappaleen Hijo de la Luna sekä hieman hilpeämmän laulun Mikä voi olla sen mukavampaa musikaalista The Sound of Music.



Loppuhuipennuksena Maria ja Timo esittivät duettona Nino Rotan kappaleen Kun aika on elokuvasta Romeo ja Julia.



Konsertin jälkeen Alberton oli pakko päästä poseeraamaan valokuvaan ystäviensä kanssa. Saamansa ruusut hän sujautti kuvauksen ajaksi saksofoninsa kelloon.



Konsertti oli yleisömenestys, mutta taiteen suhteen aina niin kriittinen Alberto löysi tapansa mukaan jotain jupistavaa:
- Mamma mia, soitin väärin Les Miserablesissa – vaikka osaan kaikki kappaleet ulkoa! Ja orkesterikin oli välillä vähän epävireessä. Sen lisäksi...
- Hys, Alberto, ihan hyvin se meni. Kukaan tuskin huomasi niitä pieniä virheitä, ja kaikki viihtyivät aivan loistavasti, rauhoittelin Albertoa.

Kaiken tämän jälkeen lienee varsin ymmärrettävää, että Les Miserablesin melodiat ovat soineet päässäni vielä tänäänkin...

- - -

The Weekend of Musical Mayhem

We have been quite busy lately, partially because we had to get a lot of things done before we could leave for a short holiday trip last weekend. The famous musical Chicago was extended for the autumn season in TTT-Theatre in Tampere, so we had to make sure to catch it while it lasts. As you may remember, we saw this musical earlier this year in London, so we knew what to expect: murder, greed, corruption, violence, exploitation, adultery and treachery - all those things we hold near and dear to our hearts (or that's what they say in the advertisement). However, due to these subject matters it may be better to take the bear cubs to see something else, for example Lion King the musical.

After the show we felt a bit hungry so we headed to one of our favorite restaurants in Tampere, the good ol' Plevna. The Christmas lights showed the way to the home of the best sausage platter on the Earth.

The Finnish Handicraft 2011 fair happened to coincide our stay to Tampere, so a visit to Pirkkahalli was inevitable for yours truly. There was a lot to see and I had to hurry to see as much as possible. I managed to visit the stall of my favorite yarn shop Poppeli and buy some yarns. There were also other kinds of handicrafts present, like Jarna Schildt's ceramic fairy and little dragons and Lappish clothes made out of reindeer and lamb wool.

Alberto picked me up from the fair and we continued our trip to Turku. Alberto had once again tickets to ÅST's production of Les Miserables – this was already the fifth time he saw the show. I stayed in the hotel, relaxing and enjoying some delicated Alberto had bought while I was at the exhibition.

On the next day we decided to start our day with some sushi. From our previous visit to Turku we knew very well where to go: to Kado Sushi in the old market hall. One just can't go wrong with their sushi selection that includes nigiri with burned salmon. As we were just about done with the sushi, Old Grey Bear and his missus arrived to join us for yet another performance of Les Miserables (yes, Alberto got to see the show for the sixth time).

This was the second time I saw this production and this time it was even better than last time. I was touched by Fantine's song ”I Dreamed a Dream” and the death of Jean Valjean at the end of the show made me cry. Cosette and Marius were wonderfully in love with each other and the fate of Eponine was just as sad as ever. To me it looked like that Old Grey Bear's missus had to wipe her eyes a few times during the show, so I think it was ok for me, too.

This was supposed to be the last performance of this show but the show still got extended for a month-long run from mid-January to mid-February next year. Make sure to catch it while you still can – Alberto already has tickets for three performances...

After such a delightful musical experience we proceeded with a dinner in Sergio's, the best Italian restaurant in town. After some delicious pizza it was time to say goodbye to Turku and make our ways back to home. This didn't, however, mark the end of our weekend of musical mayhem, as there was a concert for Alberto to play on Sunday.

As I have mentioned earlier, Alberto is sometimes playing his saxophone in Kajastus, the concert band of the local working men's association. This honorable and old orchestra celebrated its 120th anniversary on last Sunday and Alberto had managed to persuade two of his artist friends to appear as soloists. And I am quite sure he had also something to do with the Les Miserables medlay that was included into the concert programme.

The first half of the concert was dedicated to the orchestral numbers while the soloists took the stage after the intermission. Alberto's long time friend, Timo Rautiainen, took his turn first, singing two Finnish evergreens ”Peltoniemen Hintriikan surumarssi” (”The Funeral March of Hintriikka Peltoniemi”) and ”Muuttuvat laulut” (”Changing Songs”). Then it was time for princess-like Maria Lund to entertain us with a moving rendition of ”Hijo de la Luna” and more cheerful ”My Favorite Things” from ”The Sound of Music”. The concert was closed with Timo and Maria singing together Nino Rota's ”What Is Youth” off the motion picture ”Romeo & Juliet”.

The concert was a huge success but that didn't spare us from some critique by Alberto:
- Mamma mia, I played wrong during the Les Miserables – and I should know these songs inside out! And the orchestra was out of tune in places! And in addition to this...
- Hush, Alberto, it went just fine. Nobody noticed the mistakes and everybody was having a good time, I had to calm him down.

After all this, it is hardly surprising that the melodies from Les Miserables have been humming in my head for past few days...

Oktoberfestistä Halloweeniin

Meillä on ollut tapana aina syksyisin tähän aikaan matkustaa Italiaan haistelemaan kotomaan tuulia. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi jouduimme kuitenkin luopumaan matkahaaveistamme tänä vuonna. Olemme olleet tämän vuoksi kovin pahoilla mielin, varsinkin kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta nykyisen Italian valtion syntymästä.

Piristystä elämäämme tuli kuitenkin yllätysvieraiden muodossa Alberton serkun Roberton tupsahtaessa kylään lastensa Giulian ja Vittorion kanssa. Kuten ehkä muistatte, Roberton vaimo Giovanna pyörittää kovin suosittua pitopalvelua, ja nyt kiire oli käynyt niin kovaksi, että hän katsoi parhaaksi lähettää perheensä pariksi viikoksi evakkoon pahimman ruuhkan ajaksi.



Vieraat saapuivat sopivasti Alberton syntymäpäiväksi, mistä Alberto saikin loistavan tekosyyn järjestää myöhäisen Oktoberfestin. Tapansa mukaan Alberto suunnitteli Oktoberfest-juhlansa huolellisesti. Tarjolla oli tietenkin bratwurstia ja hapankaalia...



… sekä currywurstia.



Makkarakemujen jälkeen Roberto ehdotti Albertolle, että tämä voisi laittaa vaihteeksi jotain todella suomalaista murkinaa. Lähikauppamme oivallisesta valikoimasta löytyi tuoreita muikkuja, joita Alberto sitten paistoi vanhan hyvän ajan tapaan voissa. Kaikille maistui niin hyvin, että muikut katosivat samaa tahtia, kuin Alberto lappoi niitä pannusta pöytään:
- On kyllä todella hyvää, varsinkin näin uuniperunoiden kanssa, totesi Roberto. - Tartar-kastike ei kuitenkaan taida olla kovin suomalainen keksintö?
- Ei olekaan, myönsi Alberto. - Mutta kuten tiedät, erilaisten ruokakulttuurien yhdistely on trendikästä nykyään.



Huomasin aivan sattumalta, että Finnkinon elokuvateattereissa esitettiin viime keskiviikkona ja torstaina Phantom of the Operan 25-vuotisjuhlakonsertti. Roberto ei pahemmin oopperasta piittaa, joten hän lupautui lastenvahdiksi, jotta kaikki muut pääsisivät näkemään konsertin. Niinpä otimmekin keskiviikkona mukaan naapurit ja ystävät ja lähdimme nauttimaan tunteita pursuilevasta musikaalista.



Yllättäen esitys olikin enemmän näytelmä kuin konsertti – ylöspano oli melkein yhtä komea kuin niillä kerroilla, joilla olemme nähneet musikaalin West Endin Her Majesty's Theatressa. Kaikki olivat kovin innoissaan esityksestä – Alberto tosin harmitteli, ettei Les Miserablesin 25-vuotisjuhlakonserttia ollut järjestetty yhtä lailla näytelmälliseksi.

Lisää elämyksiä oli tarjolla jo heti seuraavana iltana, kun Hector aloitti Aikamatka-kiertueensa Jyväskylän jäähallista. Tämä tapahtuma kiinnosti myös Robertoa, ja hän pitikin kovasti kuulemastaan, vaikka ei kappaleiden sanoituksista mitään ymmärtänytkään. Jotain kritisoitavaa kuitenkin löytyi:
- Alberto, miksi ihmeessä olet hommannut meille paikat näin sivusta? Täältä ei näe kunnolla taustavideoita...
- Yritin hankkia meille paikat mahdollisimman läheltä lavaa, mutta se oli hankalaa, kun en ole aiemmin ollut täällä meidän jäähallimme katsomossa, selitti Alberto. - Onneksi videoruutu on tuossa noin lähellä, ja soundithan ovat tässä kohtaan mitä parhaimmat.
- Se pitää kyllä paikkansa, myönsi Robertokin.



Viikonloppuna vietimme sitten halloweenia. Lapset – ja lapsenmielinen Alberto – olivat pukeutuneet asianmukaisesti. Goot ja Ti olivat jälleen pukeutuneet gooteiksi. Minä olin järjestänyt paikalle pari kurpitsakoristetta.



Vain hetki myöhemmin ihmettelimme, minne lapset olivat kadonneet. Silloin ovelta kuului kumiseva kolkutus kuin kauhuelokuvassa. Uskaltauduin ovelle, ja siellä lapset olivat.
- Karkki vai kepponen? he kysyivät yhteen ääneen.



Onneksemme olimme varanneet hieman karkkeja lapsia – ja itseämmekin – varten. Niinpä emme joutuneet kepposten uhreiksi.



Juhlistimme halloweenia vielä pääkallomuotteihin leipomillani kallokarkeilla koristelluilla muffineilla. Nekin maistuivat sekä isoille että pienille yhtä hyvin.



Hauskaa halloweenia!

- - -

From Oktoberfest to Halloween

As you may know, we usually visit our home country Italy around this time of year. Unfortunately our fiscal situation made it impossible for us to go this year. It has made us very sad, especially as this year has been the 150th anniversary of the modern Italian state. However, our spirits were raised considerably by a surprise visit of Alberto's cousin Roberto and his kids. Roberto's wife, Giovanna, is running a popular catering service and she has been so busy with her business lately that she decided to send Roberto, Giulia and Vittorio away for the most hectic period.

The guests arrived just for the time for Alberto's birthday. This gave Alberto a good excuse to throw a belated Oktoberfest party with some German sausage classics like bratwurst with sauerkraut or currywurst. The feating didn't end with the sausages: on the next day Alberto fulfilled Roberto's wish for some traditional Finnish food by serving fried vendaces.

After all that eating it was high time for some culture and entertainment. The 25th anniversary concert of the ”Phantom of the Opera” musical was shown in a local cinema. Roberto doesn't care much for opera, so he voluteereed to look after the kids so that everybody else got the chance to go. To our surprise the show was a nearly complete re-enactment of the original West End production. Everybody were excited about the show, even if Alberto murmured something about how they should have adopted such a replica show for last year's 25th anniversary of Les Miserables as well...

More entertainment was available on the very next evening when a famous Finnish singer-songwriter Hector started his 45th anniversary tour from the icehall of Jyväskylä. This concert was more of Roberto's liking and he digged the show even if he didn't understand much of the lyrics.

And then it was time for some halloween creeps and fun. The kids (including Alberto) had put their masquerade costumes on and I arranged some pumpkin heads as decoration. The kids got to do their ”trick or treat” routine – as we didn't want to experience any tricks or pranks, we had reserved a good stock of sweets for bribing the little devils. I had also prepared some halloween muffins for the kids and adults to share.

Happy halloween!

Syysretkiä

Pidämme Alberton kanssa kovin paljon syksystä. On mukavaa kävellä ulkona, kun puiden lehdet ovat upean keltaisia tai punaisia. Tämänsyksyisilläkin retkillämme olemme löytäneet yhden jos toisen luontoihmeen. Heti kotinurkilla seisoskeli pihlajia täydessä syyställingissä.





Hieman keltaisempaa luontoa löysimme läheisen lammen rannalta.



Oli jo sen verran viileää, että katsoimme tarpeelliseksi pukeutua viittoihin. Tässä olemme aivan lähellä Jyväskylän hyppyrimäkeä, joka kurkistaa kuvan ylälaidasta. Kauniimpi osa kuvaa on Vuorilampi syksyisine puineen.



Tänä syksynä on tullut tarkasteltua sieniä hyvinkin paljon. Emme tosin ole poimineet niitä, sillä emme tunne niitä riittävän hyvin, mutta sienien muodot ovat niin hauskoja, että valokuvia on tullut otettua. Seuraavasta kukin voi valita oman suosikkisienensä.



Eräs syysretki vei meidät myös suolle. Onneksi siellä oli pitkospuut, sillä pelkäsin tietenkin putoavani suonsilmään. Kun Alberto kertoi, että pitkospuita pitkin voin kulkea suolla varsin turvallisesti, aloin mennä sellaista vauhtia, että Albertollakin oli ihmettelemistä.



Kuten ehkä jo tiedättekin, Alberto on aivan innostunut tuulenkaadoista. Nyt löysimme aivan valtavan sellaisen. Puun juuret olivat niin jykevät, että oli vaikea uskoa, että tuuli oli todella saanut puun nurin.





Viimein tuli myös aika saatella luonamme asuva siili talviunille. Alberto haravoi kuistille varisseet lehdet kasaksi, jonka uumeniin siili heti käpertyikin. Minä asettelin vielä pahvilaatikon talvipesälle katoksi. Viivikin tuli toivottamaan ystävälleen hyviä talviunia, vaikka olikin hieman harmissaan siitä, että leikkikaveri piti päästää nukkumaan koko talveksi.



Talviunien myötä kaunein syksy alkaa harmi kyllä olla jo takana. Mutta onneksi tulossa oleva talvikin on kaunis. Ainakin jos saamme riittävästi lunta.

- - -

The tales of autumn

Both me and Alberto like autumn a lot. As the weather is getting colder, it has been time to dig the cloaks out of the wardrobe again before taking a walk around the neighborhood.

There has been a lot to see, discover and enjoy in the forests during the season. The trees have been clad in all shades of yellow and red and there has been a plenty of mushrooms everywhere this year. We haven't picked up them that much, as we don't know which ones are safe to eat, but Alberto has taken a few photos of them for everyone to pick their favorites from.

We also dared to cross a nearby bog using the duckboards that had been laid across the wetland. I wasn't so sure about it first, but after once Alberto assured that it is safe to step on the boards, I skittered forward so hastily that Alberto almost got left behind.

It also seems that Alberto has not lost his sense of fallen trees – and this time he really out did himself in that matter. It was almost impossible to believe that such a big tree with such strong roots could be brought down by the wind.

Finally it was time to lay our hedgehog friend in to the hibernation for winter. Alberto scoured the fallen leaves on our veranda into a pile and the hedgehog soon snuggled down in it. I completed his winter nest with a cardboard box. Vivian was also present to wish a nice hibernation to her friend.

Kulttuuri- ja makuelämyksiä

Kuten arvata saatatte, olemme ehtineet harrastaa muutakin kulttuuria kuin elokuvakulttuuria. Ween Maan Wiljaa -markkinoilla perehdyimme erityisesti ruokakulttuurin kalaosioon. Tiesimme jo ennestään etsiä Ravintola Maisan kalalautasta, ja onneksi löysimme sen taas.

Lautasella oli loimulohta, balsamicomarinoitua haukea sekä muikkuja ja lisukkeita. Albertolta valui vesi suusta jo ennen kuin edes pääsimme oikean kojun ääreen – eikä aiheetta.



Koska voissa paistettuja muikkuja saa valitettavasti niin perin harvoin, meidän oli vielä käytettävä tilaisuus hyväksemme ja maistettava niitäkin. Sitten vatsa olikin kylläinen pitkän aikaa.



Itse asiassa se oli aivan hyvä juttu, sillä melkein suoraan markkinoilta suuntasimme kohti Tamperetta. Siellä esiintyi jälleen tuliteatteri Flamma, joka on jo kahtena edellisenä vuonna ideoinut esitystään Kalevalan pohjalta. Minä olen kovinkin kiinnostunut Kalevalasta, ja siksi nuo esitykset onkin täytynyt käydä katsomassa. Tänä vuonna oli Kalevala-trilogian viimeinen osa, jonka nimi oli Väinämöinen palaa. Olimme ensin Alberton kanssa hieman hämmästyksissämme, sillä emme voineet olla varmoja, oliko kysymys siitä, että Väinämöinen tulee takaisin vai siitä, että Väinämöinen on liekeissä eli palaa siis tulessa. Jonkin aikaa jännitettyämme meille selvisi esityksen edetessä, että kyse oli onneksi ensimmäisestä vaihtoehdosta.

Kalevala oli Flamman kynsissä muotoutunut hieman omituiseksi. Väinämöisellä oli basso ja suurin lavaste oli jonkinlainen steampunk-tyylinen rakennelma, josta en oikein päässyt perille. Se esitti Sampoa tai sitten ei. Mutta minkäs teet, tulishow on aina hienoa katsottavaa.



Onneksi Jyväskylässäkin on tarjolla kulttuuria, joten aina ei tarvitse lähteä kovin kauas kotoa, jos kaipaa sivistymistä. Lutakossa esiintyi jälleen maanmiehistämme koostuva omituista metallimusiikkia soittava Ufomammut, jota meidän piti tietenkin mennä katsomaan. Tällä kertaa pojat olivat ottaneet mukaan vielä lisää italialaista rockuskottavuutta: lämppärinä soitti bändi nimeltä Morkobot.



Morkobotin musiikki oli aivan yhtä erikoista kuin bändin nimikin. Ufomammut oli meille sen sijaan ennestään tuttu. Tiesimme odottaa omituisia mutta mieleenpainuvia tunnelmia. Bändi ei pettänyt.





Keikan jälkeen Alberto meni ostamaan bändipaidan vain siitä ilosta, että sai tehdä kauppaa italiaksi.

Toisenlaista omalaatuista musiikkia oli odotettavissa Helsingin jäähallissa, kun näimme Tori Amoksen toisen kerran. Tällä kertaa artistilla oli mukanaan lavalla vain jousikvartetti, eikä konsertissa muutoinkaan ollut erityistä ulkomusiikillista kikkailua. Mutta kuinka mainiota soitantaa se olikaan! Täytyy myöntää, että Tori Amoksella on karismaa vähintään yhtä paljon kuin parhailla italialaisilla. Harmi vain, että kamera unohtui kotiin, joten meidän on tyytyminen tähän Alberton kännykällään ottamaan suttuiseen kuvaan:



Ja kuinkas sitten seuraavaksi kävikään? Alberto viiletti taas Turkuun. Miksikö? Koska Åbo Svenska Teater oli jatkanut Les Miserablesia vielä muutaman näytöksen verran syksylläkin ja Alberton oli pakko päästä näkemään syyskauden nypremiär. Tämä oli jo neljäs kerta, kun Alberto näki ÅST:n Les Miserablesin, eikä sekään ilmeisesti vielä riitä, koska hänellä on liput myös syyskauden kahteen viimeiseen näytökseen. Hassu karhu!



Minäkin lähdin Alberton mukaan, vaikken musikaalissa ollutkaan, sillä reissulle oli suunniteltu kaikenlaista muutakin mukavaa. Olimme viimeinkin päättäneet kokeilla Turun kauppahallissa sijaitsevaa sushibaari Kadoa.



Valitsimme valmiin lajitelman, jossa oli mahdollisimman monenlaista maisteltavaa. Lisäksi otimme misokeitot. Annos oli herkullinen. Varsinkin halstrattu lohi (toinen nigiripala oikealta) teki vaikutuksen. Seuraavalla kerralla sitä pitää saada enemmän kuin yksi pala.



Turun kauppahalli on viehättävä paikka. Ehkäpä juuri siitä syystä eräs sukulaisemmekin oli päättänyt ottaa sen kodikseen.



Kauppahallivierailun jälkeen lähdimme kotimatkalle, jolla pysähdyimme Tampereella. Olimme kuulleet, että Nukkumatti oli saapunut Museokeskus Vapriikkiin, joten päätimme käydä tervehtimässä häntä.

Ensin perehdyimme kuitenkin näyttelyyn, joka esitteli amerikansuomalaisen Lady Ostapeckin pukukokoelmaa sekä valokuvia, joita tämä nainen oli ottanut. Pukuja oli näytteillä yli sadan vuoden ajalta – ja ne olivat upeita! Näyttely oli ehdottoman hyvä tapa tutustua muodin muuttumiseen vuosikymmenestä toiseen.





Näyttelyssä oli myös Lady Ostapeckin antiikkinukke, joka oli aikanaan annettu 3-vuotiaalle pikkutytölle. Nukke oli kovin sievä – ja varsin isokokoinen leikkejä ajatellen. Tosin nuken esittelytekstistä selvisi, ettei sillä varsinaisesti leikittykään, sen verran hieno nukke se oli.



Toinen Vapriikissa katsastamamme näyttely oli Eremitaasin kokoelmista koostettu agitaatioposliininäyttely. Osa posliinista ei oikein ollut minun makuuni, mutta tämä shakkilauta oli melkoisen komea, pakko se on myöntää.



Näyttelyssä oli myös mm. tämä kaunis kukkalautanen, joka tosin aiheutti minussa hämmennystä.



- Alberto, miksi noiden kauniiden kukkien keskellä on sirppi ja vasara? Onko
se nyt sitten sitä agitaatiota? minä kysyin.
- Kyllä rakkaani, se on juuri sitä, Alberto vastasi.
- Niin kuin se Lenin-muki tuolla toisessa vitriinissä?
- Juuri niin.
- No, ehkä emme sitten osta näitä kotiin, tein johtopäätöksen.

Mutta entäpäs Nukkumatti? Hän oli jo valitettavasti ehtinyt lähteä Vapriikista. Trabantinsa hän oli kyllä jättänyt vielä Tampereelle.



Olimme hieman pettyneitä siihen, ettemme voineetkaan tavata Nukkumattia, mutta onneksi museossa oli muutoin ollut kiinnostavaa nähtävää. Niin kiinnostavaa, että nälkäkin alkoi jo tulla. Alberto vei minut amerikkalaistyyliseen Dineriin hampurilaiselle.



Hampurilaislista oli pitkä, joten valinnan tekeminen vei hetken, mutta lopulta olimme molemmat varsin tyytyväisiä ateriaamme. Nälkä ei todellakaan jäänyt – itse asiassa minä en jaksanut syödä kaikkia ranskalaisiani, sillä annos oli niin suuri.



Lopulta palasimme kotiin. Tuomisina meillä oli ihastuttavat sydänsämpylät seuraavan aamun aamupaloiksi...



… sekä kellarissa olevien juustojen täydentäjiksi herkkujuustoja - Turun kauppahallista tietenkin.



- - -

Cultural and culinary experiences
As you have probably already guessed, despite the laborious movie project, we have also had time for other cultural interest. We started with fish food culture on the local harvest fair where we got to taste again the delicious fish platter of Restaurant Maisa, our favorite from the last year's fair. We also couldn't resist the temptation of butter fried vendaces...

After all that we were quite satisfied for the rest of the day. This was great as we headed for Tampere to see the fire theater show by Flamma. In the two previous years Flamma's shows have been based on the Finnish national epic Kalevala and this year's show completed the trilogy. The name of the show, "Väinämöinen palaa" did confuse us a bit first, though, as it can be translated either "Väinämöinen returns" or "Väinämöinen burns down". During the show we were relieved to learn that it was the case of former. And the steampunk inspired set they had built was awesome, too.

Luckily there have been some interesting cultural events here in Jyväskylä as well so that one doesn't need to always travel vast distances to enjoy some art and entertainment. Ufomammut, a progressive metal group from Italy, played a gig in Lutakko, the prime rock club in the town. This time they had also brought some more of our country men with them, as another Italian group called Morkobot was opening the show for them. As we have seen Ufomammut before, we knew to expect quite obscure industrial metal music, and Morkobot turned out to be musically just as weird as their name, too. After the gig Alberto bought a T-shirt just to get the chance to bargain in Italian.

A bit later on we also got to witness some more original music in the Helsinki ice hall when Tori Amos opened her Night of Hunters tour there. This time she only had a string quartet to accompany her in a number of pieces and there were no large lightning or background sets on stage. But what music she played! And what a charismatic lady! Too bad we had forgotten to bring the camera with us so we have to settle with a low-quality photo that Alberto took with his cell phone.

Our latest expedition to the world of culture and culinary took us first - once again - to Turku. Åbo Svenska Teater has extended their production of Les Miserable for the autumn season and Alberto wanted definitely witness the re-premiere. This was already the fourth time Alberto saw this production and even that doesn't seem to be enough as he already has tickets for the two final shows of the autumn run. Funny bear!

I was accompanying Alberto, even if I didn't see the musical - we had also planned other nice things to take place during the trip. For example, we had finally decided to try out the Kado sushi bar in the market hall of Turku. We picked up a mixture of everything and miso soups. It was delicious, specially the nigiri with burned salmon. After the sushi we chatted a while with a relative who's living in this cozy old market hall.

On the way back home we stopped in Tampere again. We had heard that Sandman was spending some time in the Vapriikki museum center so we decided to meet and greet him there. However, we first took a tour through the new exhibitions we hadn't seen before. We got to see a nice dress collection put together by a Finnish-American Lady Ostapeck. There were dresses covering a period of more than one hundred years and they were just magnificent. There was also an antique doll that had been given to Lady Ostapeck when she was three years old.

Another interesting exhibition told the story of so-called agitation porcelain. A good number of various artifacts from the collections of The State Hermitage Museum of St. Petersburg illustrated how even fine porcelain art had been turned as a vehicle of communist propaganda between 1920s and 1980s. Some of the items made me wonder:
- Alberto, why there is a sickle and a hammer in the middle of those
beautiful flowers? Is this now what they call agitation?
- Yes, my dear, that's exactly what it is, answered Alberto.
- And that cup with the picture of Lenin over there?
- Yep, that too.
- Well, maybe we are not going to buy these when we are shopping for kitchen ware next time...

But what about Sandman? Too bad we missed him as he had already continued his journey. He had left his Trabant to Vapriikki, though. We were a bit disappointed first but that didn't last long - there had been so many other things of interest to see in the museum. Actually it had been so interesting that we found ourselves a bit hungry. Without further hesitation Alberto took me for a burger in a real American-like diner. The menu was long and there were so many different kinds of burgers that it took a while to decide what to have. And the hunger was cured for good - the portion was so big that I couldn't fit in all my fries.

After a day full of culture and culinary, we finally got back home for the night. The culinary part of our journey was not completely over yet, though, as we had bought some cozy heart-shaped bread and some cheese - from the Turku market hall, of course.