Kesän merkkien ihmettelyä

Ravintolapäivä meni, ja olimme niin kiireisiä sushin valmistamisessa ja myymisessä, että emme saaneet aikaan yhtään valokuvaa koko tapahtumasta. Mutta ehkäpä näpsimme kameralla ahkerammin ensi kerralla - aiomme nimittäin osallistua ravintolapäivään myös elokuussa.

Sushin väkertämisen jälkeen olemme keskittyneet keväästä ja kesän merkeistä nauttimiseen. Viime viikonloppuna oli Toivolan Vanhalla Pihalla markkinat, ja kauan odotettu uusi kahvila Muistokin oli viimein auki.



Menimme oitis tarkistamaan kahvilan antimet, ja herkut olivatkin varsin kohdillaan. Minä otin palan Manhattan-kakkua ihan viime matkamme muisteloiksi - vaikkakin on pakko myöntää, etten tiedä, mistä kakku oli saanut nimensä. Alberto puolestaan halusi maistaa vuohenjuusto-tomaattipiirakkaa. Sekin oli kuulemma herkullista.



Pihalta kuului pelimannisoittoa, ja kun puikahdimme ulos viehättävästä kahvilasta, näimme, että pihalla todellakin soitti pelimanniorkesteri.



Markkinoilla oli myynnissä myös lähiruokaa ja kaikenlaisia herkkuja, emmekä voineet vastustaa kiusausta ostaa hieman jalostettua ylämaan karjaa tulevaa grillikauden avausta silmällä pitäen.

Kotiin päästyämme päätimme pistäytyä luonnonkin keskellä. Lähdimme metsään katsastamaan, löytyisikö sieltä kukkia.



Ehkä valitsimme reitin hieman huonosti, mutta kotipihan jälkeen emme paljoa muuta kukkivaa nähneet kuin runsaat voikukkakasvustot. Mutta komeitahan nekin olivat.



Kotipihassa tuomet sen sijaan olivat kuvauksellisimmillaan.



Sitten olikin aika laittaa parveke ja kuisti kesäkuntoon. Alberto tarttui rättiin ja pesi parvekkeen ikkunat. Sitten hän imuroi parvekkeen ja kantoi parveketuolit ja -pöydät paikoilleen.



Minä puolestani siivoilin kuistilla. Laitoimme Viivin kanssa kesäkukat kuistille, ja kenetkäs siellä silloin tapasimmekaan: ystävämme siilin, joka oli herännyt talvisilta uniltaan. Viivi oli onnesta soikeana, kun jokakesäinen leikkikaveri palasi taas maisemiin.



Kevätsiivouksen päätteeksi istahdimme parvekkeelle nauttimaan auringon paisteesta. Hetken kuluttua minulle tuli kuitenkin levoton oli.
- Tiedätkö Alberto mitä? Tämä kesäinen sää tuo mieleen kotimaamme Italian, ja se taas saa minut juuri nyt koti-ikävän valtaan, sanoin haikeana Albertolle.
- Olet oikeassa, rakkaani! Tähän kaipuuseen ei liene kuin yksi lohtu - aito italialainen ruoka, totesi Alberto ja ampaisi saman tien keittiöön.

Hetken kuluttua uteliaisuus voitti ja hipsin perästä kurkkaamaan, mitä kyökin puolella oikein tapahtui. Alberto siellä taputteli vehnäjauhotaikinaa muotoonsa.
- Pizzaako meinaat tarjota lääkkeeksi koti-ikävään? kysyin.
- Itse asiassa en, vaan jotain hieman harvinaisempaa, oli Alberton salaperäinen vastaus.



Niinpä tietenkin. Kävi ilmi, että eräs ystävä oli salakuljettanut Albertolle Italiasta aitoa stracchino-juustoa, jonka Alberto genovalaiselta ystävältään Marcolta saamiensa ohjeiden mukaan leipoi nyt taikinan sisään valmistaakseen ligurialaista herkkua, focaccia col formaggiota. Pian istuimme taas parvekkeella herkun kera.



Ensimmäinen pala herkkua syötiin tietenkin genovalaiseen tapaan peston kanssa, mutta toisen päälle laitettiin bresaola-leikkelettä.





Tästä ei kesäkauden avaus juuri parane!

- - -

 The signs of summer

The restaurant day came and went - and during the day we were so busy preparing all that sushi for our wonderful customers that we had no time to take photos! But no worry, hopefully we will get some photos next time, as we are definitely going to open our little sushi restaurant again on the next restaurant day in August.

After the restaurant day we have been spending our time enjoying the spring and forthcoming summer. The fair at the Old Toivola Yard was a really nice way to orient oneself to the summer feeling - especially as the long awaited new café had finally opened there. We had to of course check their menu immediately and found it really tasty indeed.

There was also a band of older blokes playing traditional Finnish folk music and all sorts of hand crafts and delicacies for sale. We couldn't resist the temptation and bought some Highland cattle meat sausages for the opening of the BBQ season that will take place later this week.

We have also had time for short walks in the nearby fields and woods. There is no better way to enjoy the late spring and early summer than watching the new life emerging in the nature and see the flowers to blossom.

On Sunday we thought it was already a high time for cleaning up the balcony and veranda for summer. Alberto washed the windows and carried the chairs and the table to the balcony where as me and Vivian took care of the veranda. While setting up the flowers we also met our hedgehog friend who was back from the hibernation. Vivian was extremely happy to meet her play mate again.

Once everything was set up we sat down on the balcony to enjoy some sun. After a while, however, I started to feel a bit melancholic.
- You know what, Alberto? The summer reminds me of our birth country Italy and it makes me a bit home-sick?
- My thoughts exactly, Alberto replied. - There is only one way to suppress this longing - good Italian food!

Before I had time to say anything more, Alberto was gone to the kitchen. After a while I followed him to see what he was up to. I found him patting down some dough.
- Are you going to cure the home sickness with some pizza? I asked.
- Actually no, I decided to make something more special, he said mysteriously.

Well, it turned out that a friend of ours had smuggled some real Italian Stracchino cheese for Alberto and he was preparing - according to the secret recipe he got from his Genoese friend Marco - a Ligurian specialty called Focaccia col formaggio. We enjoyed it with some green pesto and bresaola.

What an enjoyable way to start the summer season!

Kuma Sushi ja Kuonokirja

Lauantai 18.5. on ravintolapäivä, ja tällä kertaa me Alberton kanssa ajattelimme myös laittaa pystyyn ihan oman ravintolan. Ehkä yllätykseksenne emme tarjoa kuitenkaan italialaista ruokaa vaan sushia.Olemme nyt kovasti harjoitelleet sushintekoa ja kutsuimme Victorian ja Freijan koemaistajiksi. Maistiaisina oli ensiksikin pikkumakeja, joissa täytteenä oli joko kurkkua, paprikaa tai surimia.



Isommissa rullissa oli kahta täytettä - edellisten lisäksi myös lohta.



Nigireissä puolestaan oli päällä joko lohta, ravunpyrstö tai japanilaisen munakkaan tamagoyakin siivu.



Sushi maistui tytöille hyvin, ja aloimme pohtia myös ravintolanpidon muita puolia ruuanvalmistuksen lisäksi. Ensimmäiseksi ravintolalle piti keksiä nimi.
- "Orso Sushi" olisi aika vetävä, pohti Alberto.
- Pöh, liian italialaista, julisti Freija. - Japanilaista ruokaa tarjoilevalla ravintolalla pitää japaninkielinen nimi!

Alberto ei kuitenkaan antanut hevillä periksi, joten kompromissi löytyi pienen sanakirjan selaamisen jälkeen ja ravintola sai nimekseen "Kuma Sushi". Kumahan on "orso" japaniksi.



Seuraavaksi piti vielä ratkaista se, miten ravintolaamme mainostettaisiin.
- Tämä markkinointi ei ole oikein erikoisalaamme, minä totesin.
- No sehän on helppoa, Freija totesi heti. - Teidän on mainostettava ravintolaanne Kuonokirjassa.
- Me emme taida oikein perustaa sellaisista moderneista hömpötyksistä, Alberto virkkoi epäileväisenä.
- Älä nyt ole kalkkis, Alberto-setä, Victoria kiirehtii komppaamaan Freijaa. - Siellä Kuonokirjassahan ovat jo kaikki muutkin!
- Mitä siellä Kuonokirjassa sitten oikein tehdään? minä kysyin jo hieman uteliaana.
- No siellä voi pyytää olemaan kaveri ja tykätä kaikista jutuista, selitti Victoria innoissaan.
- No eikös noita kaikkia voi tehdä ihan elävässäkin elämässä? Alberto yritti vielä jatkaa, vaikka keskustelun lopputulos taisi jo kaikille selvä ollakin.

Ja niinhän siinä sitten kävi että mekin liityimme Kuonokirjaan Freijan ja Victorian avustuksella. Meillä on nyt siellä oma sivukin - kuten myös ravintolallamme.

- - -

Kuma Sushi and Nosebook

Tomorrow, Saturday May 18th, is again the international restaurant day and we decided to have our  own popup restaurant for the first time. You may be surprised to hear that we aren't serving Italian  food but sushi! We have been practicing our sushi rolling skills and invited Victoria and Freya to taste and judge our offerings. We had makis with one and two fillings as well as some nigiris with salmon, shrimp and Japanese omelette.

The girls liked our sushi very much and wanted to help us with non-food related restaurant  practicalities, too. The first thing we discussed was the name of our restaurant.
- "Orso Sushi" has quite a professional ring to it, doesn't it? Alberto suggested.
- Nah, that's too Italian, Freya objected. - A Japanese restaurant must have a Japanese name, too.

Alberto was not keen to abandon his original idea and after looking at the dictionary a compromise was reached: the restaurant shall be called "Kuma Sushi" (as "Kuma" is "Orso" in Japanese).

The next question was then about advertisement.
- I am afraid we are not too good on planning marketing, I admitted immediately.
- No worry, Freya said, - Just put on an event in the Nosebook and ask your friends to share it!
- I don't believe in any of these modern humbug things the Internet comes up every other year, Alberto stated suspiciously.
- Come on, uncle Alberto, it's the year 2013 already! Victoria came to support her friend. - Everybody is on the Nosebook these days!
- So what exactly are people doing with this Nosebook? I asked with raising interest.
- Well, you can invite friends and like all kind of things there, Victoria kept on enthusing.
- But you can do all those things and many others in real life, too, Alberto tried to fought for his  cause, even if everybody already knew where this discussion was about to end.
 
And so it happened that we ended up joining the Nosebook with a little help from Freya and Victoria. We even have our own page there - as does our restaurant, too.

Rokkiviikko

Viimeisen viikon aikana olemme rokanneet Alberton kanssa lähes raivoisasti. Aloitimme viikko sitten perjantaina, kun vanha tuttumme Kamala esiintyi Jyväskylässä Red Neck -baarissa. Yllättäen paikalle oli kuitenkin saapunut myös Savon sydämestä yhtye nimeltä Turta, jolla oli vähintäänkin omituinen mutta yleisöä kovasti viehättävä meininki.



Pienen roudaustauon jälkeen lavalle nousi Kamala. Meno oli yhtä energistä kuin ennenkin, mutta jostain syystä ainakin laulusolisti-kitaristi Karita oli laittautunut vielä tavallistakin rokimmaksi. 



Keikan koskettavin hetki oli ylivoimaisesti se, kun pidimme bändin johdollla hiljaisen hetken samaisena päivänä kuolleen Slayer-kitaristi Jeff Hannemanin muistolle. 

Seuraavana päivänä kiikutimme ylimääräisiä tavaroitamme Lutakkoon, jossa järjestettiin Rockkirppis. Asettelimme kumpikin tavaramme omaan päähämme pöytää. Minulla oli myynnissä mm. kortteja. Alberto sen sijaan tyhjäsi levyhyllyään.





Rockkirppis osoittautui hauskaksi tapahtumaksi - aivan kuten olimme ajatelleetkin. Tapasimme tuttuja ja lisäksi Alberto onnistui myymään melkein puolet maallisesta omaisuudestaan - tai ainakin hankkimaan kelpo summan rahaa.

Rahalle löytyikin nopeasti käyttöä, sillä edessä oli lisää rokkikeikkoja. Keskiviikkona hyppäsimme autoon ja ajoimme Turkuun. Sieltä löysimme Bruce Springsteenin, jota kumpikaan meistä ei ollut nähnyt aiemmin livenä.



Springsteen soitti tietenkin kuuluisan The E Street Band -yhtyeensä kanssa. Hänen lisäkseen mukana oli 16 muusikkoa, mm. useita puhallinsoittajia, joista varsinkin tenorisaksofonisti soitti useita sooloja. Alberto oli kuitenkin eniten innoissaan siitä, että mukana oli tuuba, jota tosin ei valitettavasti näy tässä kuvassa.



Aika pian kävi selväksi, ettei Springsteeniä voi kutsua vanhaksi ja väsyneeksi. Viimeistään tämä selvisi, kun artisti heittäytyi uimasille yleisön käsien päälle.
- Mamma mia, enpä ole koskaan aiemmin nähnyt 63-vuotiasta crowdsurffaajaa! taivasteli Alberto.
- Eikös crowdsurffaaminen ole nykyään useimmilla keikoilla kiellettyä? minä kysyin.
- Kyllä vaan, mutta ilmeisesti kielto ei koske artistia itseään, myhäili Alberto vastaukseksi.



Olin hieman kauhuissani siitä, pääseekö Springsteen takaisin lavalle, mutta pienen horjumisen jälkeen hän seisoi taas yleisön edessä laulamassa. Olisihan se pitänyt arvata, etteivät fanit sankariaan tiputa.

Kaksi onnellista katsojaa pääsi Springsteenin kanssa lavalle. Mutta jos maailmantähden kanssa tanssiminen tai laulaminen saattaa hämmentää, tällä kertaa enemmän taisivat hämmästyä Springsteen itse sekä koko muu bändi. Yleisöstä lavalle kiikutettu nuorimies oli hetken hämmentynyt, mutta kaivoi sitten esiin kirjoittamansa räpin sanat, pyysi Springsteeniä pitämään niitä ja kehotti rumpali Max Weinbergiä huolehtimaan kompista. Sitten poika räppäsi tyytyväisenä monituhatpäiselle yleisölle niin, että koko keikan muutoin vakavana ollutta Steven Van Zandtiakin alkoi naurattaa - muusta bändistä puhumattakaan.
- Täytyy myöntää, että nassikalla on melkoisesti cojones, naureskeli Alberto muiden mukana.



Springsteenin myöhemmin keikalla tanssittama nuori nainen oli sen sijaan ujompi tapaus. Mutta enpä olisi minäkään varmaan tiennyt, miten päin olisi pitänyt olla, jos olisin joutunut tanssimaan itsensä Pomon kanssa. Tassuthan siinä olisivat solmuun menneet.



Springsteenillä riitti vetoa koko melkein kolmetuntisen keikan ajan. Aivan keikan lopulla hän vielä hyppäsi pianon päälle rokkaamaan.



Keikka oli upea, ja saimme olla paikalla todistamassa todellista harvinaisuutta: Springsteen esitti kappaleen The Wages of Sin, jota ei ole koskaan aiemmin esitetty livenä, vaikka kappale on tehty jo 30 vuotta sitten. Saapa nähdä, soittaako Pomo tuota kappaletta jatkossa, sillä veto oli yksi keikan kohokohtia. Ja yhtä lailla The E Street Band oli maineensa veroinen!



Keikan jälkeen ajoimme Tampereelle yöksi, sillä Turun hotellit olivat kovin täynnä ja kalliita yrittäessämme löytää yösijaa. Koska konserttia seuraava päivä oli helatorstai, meille tarjoutui tilaisuus viettää hetki aikaa myös Tampereella ja ainakin syödä hyvin. Emme tosin arvanneet, mitä kaikkea pääsisimme syömään. Huomasimme nimittäin, että Tampereen pääkirjaston viereen oli pystytetty kojuja joka lähtöön. Menimme tutkimaan, mistä mahtoi olla kyse, ja iloksemme totesimme, että kyseessä oli Eurooppa-päivän kunniaksi avattu eurooppalainen ruokatori!



Koska olimme nälkäisiä, päätimme oitis kokeilla mukavan saksalaisen pariskunnan myymää currywurstia. Se olikin valmistettu oikeaoppisesti sitä lukuun ottamatta, että siinä käytetty bratwurst oli huomattavan laadukasta makkaraa curruwurstissa käytettäväksi. Emme kuitenkaan olleet valittamistuulella, vaikka Alberto asiasta hieman saksaksi vitsailikin.



Täydensimme ateriamme Asplundin Pottu Puodin käsin tekemillä perunalastuilla ja tsatsikidipillä.



Sitten oli jälkiruuan aika. Minä syöksyin tietenkin kojulle, joka möi italialaisia herkkuja, ja ostin jälkiruuaksi sisilialaisen cannolin, jonka kummastakin päästä kurkisti kirsikka.





Alberto ei ollut sillä hetkellä lainkaan makean perään. Niinpä hän päätti ottaa jälkiruuaksi makkaran valmistettuna ranskalaiseen tapaan. Se tarkoittikin sitä, että makkara kiedottiin lettuun, jolle oli levitetty sinappia ja chilitahnaa.





Lopuksi söimme tietenkin jäätelöä. Tampereen jäätelötehdas valmistaa sen verran italialaisenoloista jäätelöä, että sen kojun ohi ei voi kävellä.



Ruokatori oli petollinen paikka. Ostimme vielä matkaamme juustoja, hieman pippuroitua parmankinkkua sekä mortadellaa.

Kun olimme päässeet takaisin Jyväskylään, Alberton olikin aika lähteä jälleen Lutakkoon, jossa esiintyikin taas pidempiaikaisia tuttuja. Illan avasi Jarkko Martikainen, joka lämmitteli illan pääesiintyjää, Hyyrysten veljesten WÖYH!-orkesteria. Veljeksistä vanhempi, Jussi, on soittanut Jarkon kanssa kuuluisassa YUP-yhtyeessä, jonka DVD:tä Albertokin oli aikoinaan tekemässä. Nuorempi Hyyrynen eli Antti puolestaa soittaa suositussa nuorisoyhtye Stam1nassa, jonka kanssa Alberto niin ikään ehti takavuosina tehdä yhteistyötä.





Illan kohokohta oli Jarkon ja WÖYH!:in yhteisnumerona soittama YUP:n kappale "Saatana meni korvasta sisään".



Vaikka minä olin jättänyt wöyhkäämisen ja Jarkko Martikaisen väliin, oli minunkin seuraavana iltana ryhdistäydyttävä ja lähdettävä Lutakkoon, sillä siellä soitti kestosuosikkini Amorphis. Bändi ei pettänyt tälläkään kertaa. Saimme kuulla biisejä uudelta Circle-levyltä ja lopuksi iki-ihanan House of Sleepin.



Alberto onnistui myös ottamaan tämän hämmentävän kauniin kuvan Amorphiksen isähahmosta Esa Holopaisesta.



- - - 

A Week of Rock

Alberto and I have been rocking very hard lately. We started on Friday May 3rd on a gig of our friends in the local bar called Red Neck. The evening was opened by a band called Turta, a power trio from Savo whose performance was quite weird but seemed to pleasure their audience. Then it was time for the main act, Kamala, a metal trio of our friends. Their show was quite furious from the start to end - expect for a short moment of silence in the middle to honor the recently deceased Jeff Hanneman, the guitarist of Slayer, the greatest thrash metal band there ever was.

On the next day there was a "rock flea market" in our local rock club Lutakko. We had also a table there - I was selling hand-made goodies like cards while Alberto was getting rid of some of his records. It was quite fun and Alberto managed to make even some money out of it.

The money was needed pretty soon as we travelled down to Turku to see a concert of Bruce Springsteen there - it was first time with The Boss for both of us. Mr. Springsteen was performing with his famous E Street Band that consisted of 16 musicians, including a large brass section. They even had a tube player, which amused Alberto enormously.

It quickly became clear that The Boss was in flames:
- Mamma mia, this is the first time I see a 63 year old bloke surfing on the crowd, commented astonished Alberto.
- But the crowdsurfing is forbidden in most concerts, isn't it? I asked.
- Yeah, but apparently that doesn´t apply the artist himself, Alberto replied.

There were also two lucky members of the audience who got to share the stage with Mr. Springsteen. First there was some kid who was picked up to the stage to perform part of a song. To our big surprise, the boy picked up a piece of paper from his pocket, asked Bruce to hold it for him, told drummer Max Weinberger to keep up the beat and then went on rapping his own lyrics! This made even the guitarist Steven Van Zandt to laugh!
- That kid has a lot of cojones, Alberto laughed, too.

A bit later on a young lady was picked up from the front row to dance with Bruce. What a lucky girl - I have to admit that I was a bit jealous!

The Boss was in perfect shape and kept on rockin' nearly three hours non-stop. We got to see a really good show with some hilarious stage antics and the first-ever live performance of a 30 year old song "Wages of Sin"!

As there were no more suitable budget rooms left in the hotels of Turku, we had to drive all the way to Tampere for the night. This turned out to be actually a good thing, as we discovered the next day when we went to find something to eat. We had originally planned to eat in one of our regular places but when we were leaving the hotel, we noticed that there was something going on just around the corner in  Hämeenpuisto. We went to see what it was all about and found out that it was a food market with food
stands from all around the Europe!

We ended up tasting and trying out everything: real currywurst made by a nice German couple, hand made Finnish potato chips, an Italian cannolli, a French sausage wrapped in a crepe and some Italian ice cream. Needless to say, we also bought some Italian mortadella and prosciutto crudo and French cheeses to bring home.

Once we got back at home, Alberto was still anxious to rock some more as there was yet another bunch of his friends playing in Lutakko that night. Our readers very likely already know and remember Jarkko Martikainen but the other act, WÖYH!, probably isn't that familiar - as it was a new acquaintance for Alberto, too. It is a prog rock band put together by the Hyyrynen brothers, who are Alberto's friends from other bands. The older brother Jussi used to play in YUP with Mr. Martikainen and the younger brother Antti has his own popular metal group Stam1na - Alberto has worked for both of these bands in the past.

I skipped Jarkko Martikainen and WÖYH! as I wanted to spare my energies to the next evening when Lutakko was hosting one of my all time favorite groups - Amorphis. They have just released a new album, Circle, and a good number from the new record were showcased during the gig. They didn't forget their old classics, either. The gig was completed with the wonderful rendition of their hit "House of Sleep".

Hauskaa vappua!

Vapunpäivänä on yleensä tapana nautti brunssi, mutta tänä vuonna päätimmekin tarjota ystävillemme sen sijaan aidon englantilaisen aamiaisen. Alberto ehti nimittäin New Yorkin -matkamme jälkeen käydä Englannissa ja tuoda sieltä aivan oikeaa englantilaista pekonia. Muut tarpeet löytyivätkin helpommin Suomesta.





Aamiaisen jälkeen pengoin esiin vappuviuhkani ja -hattuni, jotka olivat ullakolla säilössä. Juuri kun olin löytänyt ne, alkoi alakerrasta kuulua marssimusiikkia. Tassutin portaita alas saliin ja näin Alberton, Victorian, Freijan ja Viivin kulkemassa marssin tahdissa ympäri huonetta plakaatteja heiluttaen.



- Mitä te teette? minä kummastelin.
- Me leikimme kommunisteja, Freija totesi tyytyväisenä.
- Opetamme Viiville, kuinka vappua vietetään, Victoria jatkoi.
Alberto nyökytti innokkaasti taustalla.

Kommunistisen marssin jälkeen lapset halusivat lähteä tivoliin. Suunnitelma sopi varsin hyvin Albertolle ja minullekin, joten suuntasimme tivolille ja ostimme ensimmäiseksi hattarat. Sitten lähdimmekin tassuttelemaan kohti maailmanpyörää. Lapset olivat vallan innoissaan, mutta minua hieman epäilytti:
- Täällä tuulee melkoisesti. Entäs jos korit heiluvat tuolla ylhäällä liian kovaa?
- Mutta sieltä näkee hienosti kauas, Alberto sanoi.



Korit tosiaan heiluivat niin, että Albertokin myönsi sen tuntuvan epämiellyttävältä. Lapsia tuuli sen sijaan ei haitannut. He hihkuivat ilosta, kun näkivät koko tivolin alueen yhdellä silmäyksellä, ja Freija ilmoitti haluavansa mennä jokaiseen huvipuiston laitteeseen.
- Kummitusjunaan menen ainakin kaksi kertaa, hän selitti.



Me emme Alberton kanssa uskaltautuneet maailmanpyörää hurjempiin laitteisiin, mutta Victorian ja Freijan päitä ei sen sijaan näyttänyt huimaavan mikään. Vuoristoratakin miellytti heitä kovin - tosin kumpaakaan tytöistä se ei vielä saanut kirkumaan.



Viivi olisi myös halunnut mennä kieputtumaan Victorian ja Freijan kanssa, mutta koska hän on vielä liian pieni, päästimme hänet vain lastenlaitteisiin. Onneksi hän innostui karusellista ja halusi kiertää siinä monta ajelua.



Hyvää vappua kaikille!