Ainoastaan hieman pelottavampi halloween

Vuoden pelottavin juhla, halloween, on taas käsillä. Hankimme hyvissä ajoin suuren kurpitsan, josta leivoin maukasta piirakkaa vieraisille saapuneille Victorialle ja Freijalle. Victoria ehdotti Albertolle, että tämä voisi kaivertaa ontoksi jääneestä kurpitsan kuoresta tänäkin vuonna lyhdyn kuistille ohikulkijoita pelottelemaan.

Niinpä Alberto perinteisesti Draculaksi pukeuduttuaan pujahti keittiöön kurpitalyhtyä kaivertamaan.
- Viime vuonna se teidän lyhtynne ei kyllä ollut kauhistuttava ollenkaan, Freija kommentoi lyhdyn valmistumista seuratessaan.
Alberto laittoi kielen keskelle suuta ja yritti parhaansa luodakseen tänä vuonna edes hieman pelottavamman lyhdyn.



Kurpitsapiirakka maistui jälleen mainiosti kaikille, ja kun ilta hämärtyi, sytytimme Alberton kaivertaman Jack-o´-lanternin kuistille. Viivi uskalsi kurkistaa sitä vain hieman ikkunasta, mutta Freijan kommentti oli seuraava:
- Pöh, ei pelota ollenkaan!



Vampyyrihampaiden lisääminen kurpitsalyhdyn leveään hymyyn ei onnistunut siis pelottamaan Freijaa. Siitä huolimatta oikein hauskaa halloweenia kaikille!

Musiikkielämyksiä

Syksy on tuonut tullessaan monta erinomaista musiikkielämystä. Jyväskylän kaupunginteatteri alkoi esittää Shrek-musikaalia. Päättelimme, että esitys olisi näkemisen arvoinen, sillä meillä oli hyviä kokemuksia musikaaleista, joissa on vihreä päähenkilö. Niinpä kävimme katsomassa show’n jo ennakkonäytöksessä.



Shrek-musikaali oli varsin näyttävä ja vauhdikas kokemus. Hauskin hahmo oli tietenkin aasiin rakastuva lohikäärme, joka viipotti pitkin näyttämöä monen ihmisen voimin.

Musikaalit eivät loppuneet Shrekiin, sillä Tampereen teatteri varmisti musikaalivalinnallaan Alberton saapumisen paikalle. Suomenkielinen Les Miserables on vienyt minut ja Alberton Hämeeseen jo kolme kertaa. Kävimme ensin katsomassa musikaalin avoimet harjoitukset, sitten ensimmäisen ennakkoesityksen ja sitten vielä yhden virallisen esityksen. Pahoin pelkään, ettei Tampereella Kurjien perässä ravaaminen lopu tähänkään, sen verran innokkaasti Alberton Ranskan-lippu on viime aikoina liehunut.



Mutta ravaamista Tampereella voi suositella muillekin, sillä Tampereen teatterin Les Miserables on todella koskettava esitys. Luulenpa, että Alberto vitsailee minulle vielä monta kertaa siitä, kuinka liikuttunut esityksestä olin – vaikka hän itse oli aivan yhtä liikuttunut.

Myös Lutakon tarjonta panee parastaan tänä syksynä, joten olemme joutuneet rokkaamaan jo useaan otteeseen. Olimme kovin iloisia, kun Jonna Tervomaa palasi jälleen keikoille ja julkaisi uuden levynkin. Niinpä ostimme liput jo hyvissä ajoin ennakkoon Jonnan Lutakon-keikalle.

Jonna oli yhtä sympaattinen kuin aina ja uudet biisit kulkivat livenä hyvin. Keikka oli hyvin tunnelmallinen ja hyväntuulinen. Joillakin ihmisillä tosin oli outo tarve alkaa selvitellä kaikkia asioitaan kovaan ääneen, kun muut yrittivät kuunnella musiikkia. Kunpa ihmiset pääsisivätkin käytöstavoissaan karhujen tasolle.



Kun oli kulunut vain alle viikko Jonnan keikasta, meidän oli suunnattava jälleen Lutakkoon. Siellä esiintyi vanha tuttumme Ufomammut kotimaastamme Italiasta. Bändiä lämmitteli virolainen Talbot, jonka rytmiset kuviot olivat minulle aivan liian vaikeita. Onneksi Ufomammut soitti jälleen tyylilleen uskollisesti hyvin ufoa mutta mammuttimaista metallia.



Musiikkielämysten jälkeen oli aika taide-elämyksien. Jyväskylän taidetarjonta ei tällä kertaa aivan tyydyttänyt meitä, joten otimme vanhan harmaapäänallen muoreineen sekä mummo- ja vaari-Orson mukaan ja lensimme Italiaan. Huimista seikkailuista kotimaassamme saatte kuulla seuraavalla kerralla – ja parilla sitä seuraavallakin.

Keskiaika saapui viimein Jyväskyläänkin

Syyskuun puolivälissä Toivolan Vanhalla Pihalla täällä Jyväskylässä pistettiin pystyyn keskiaikainen tapahtuma Hansapiha. Albertolla oli hyvinkin tassunsa pelissä ohjelman järjestelyissä, sillä Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seura esiintyi tapahtumassa.
- Lisäksi hoidan äänentoistoa, Alberto touhotti.
- Miten sitä oikein keskiajalla hoidettiin? minä ihmettelin.
- Sillä tavalla, että laitetaan tassut tötterölle suun eteen, Alberto selitti.

Alberto lähti tapahtumapaikalle jo ennen minua, mutta kun saavuin Toivolan Vanhalle Pihalle myöhemmin, törmäsin heti hevoseen. Ensin olin säikähtää, mutta sitten tajusin, että heppa olikin vanha tuttuni ja varsin leppoisa tapaus – itse asiassa ehkä Suomen leppoisin ratsu.

 

Toivolan Vanhan Pihan portilla näin myös hienon kiven ympärille tehdyn neulegraffitin. Se lämmitti käsityön ystävän mieltä, joten annoin anteeksi sen, ettei virkkausta ollut keksitty vielä keskiajalla. Pihalla on muitakin hienoja neuletaideteoksia, jotka kannattaa katsastaa, jos paikalla poikkeaa.

  

Tapahtumassa oli mukava tunnelma. Sepät takoivat, omenapuut kantoivat hedelmää ja ihmiset kiertelivät käsityömyyjien luona.

 

Sitten alkoi tapahtua. Miekkailuseuran näytös oli näyttävä. Tässä demonstroidaan, mitä kannattaa tehdä, jos joku hyökkää päin miekan kanssa, eikä itsellä ole kuin tylsä tikari käytettävissä.

 

Miekkailuseuran ohjelmanumerot olivat todella suosittuja. Alberto juonsi ne lennokkaalla tyylillään ja yleisö sai kokea verbaliikkaa ehkä kiinnostavampiakin asioita, kuten haarniskataistelun. Myöhemmin kyselin Albertolta hieman haarniskoista, ja hän valaisi, että kaikki haarniskat eivät suinkaan olleet Henrik VIII:n haarniskan tyyppiä.

 

Miekkailunäytöksessä esiteltiin myös keihäiden käyttöä. Minusta tikari on kylläkin hieman käyttökelpoisempi ase, jos ajatellaan varsinkin mukana kuljettamista ja säilytystä, mutta taitaa keihäälläkin olla etunsa.

 

Taistelunäytöksen lisäksi miekkailuseura esitteli jousiammuntataitojaan. Useimmat seuran jäsenistä ampuivat vanhoilla kunnon jousipyssyillä Robin Hoodin tyyliin, mutta saimme nähdä myös pelottavan varsijousen.

 

Esitysten juontamisen ja äänentoiston hoitamisen lisäksi Alberto yllätti järjestämällä lapsille miekkailukoulun. Sen alkaessa Victoria ja Freijakin olivat ilmestyneet paikalle. Alberto joutui hieman toppuuttelemaan tyttöjä, sillä nämä olisivat muutoin käyttäneet miekkoja liiankin vauhdikkaasti. Miekkailukoulun jälkeen Victoria kehui Albertoa:
- Hienostihan tuo lasten miekkailukoulun vetäminen Alberto-sedältä sujui.
- No ihmekös tuo, Freija vastasi virnistäen. - Eihän Alberto-setä ole itsekään kasvanut vielä aikuiseksi.

Pian tytöt saivat kuitenkin muuta ajateltavaa.
- Katso, tuolla taistellaan! Freija huusi, ja hän ja Victoria ryntäsivät katsomaan, mitä oli tapahtumassa.
Kävi ilmi, että kahdelle nuorelle naiselle oli tullut riitaa siitä, kumpi saa ostaa eräät hienot kengät. Asia ratkaistiin miekkataistelulla.

 

Victoria ja Freija olivat hieman pettyneitä, kun Alberto syöksyi taistelun väliin ennen kuin yhtään raajaa oli katkennut. Minä yritin selittää, että kyseessä oli vain esitys, mutta tytöt eivät hyväksyneet kommentointiani.
- Minä olen varma, että se vihreäpukuinen olisi voittanut, Victoria sanoi.
- Ei varmasti. Se toinen oli selvästi niskan päällä, Freija puolestaan totesi.

Minä päätin mennä tutustumaan hieman rauhallisempaan toimintaan, nimittäin kehräykseen. Se vaikutti sen verran kiinnostavalta, että ostin itsellenikin värttinän. Se on oikein hieno – paljon hienompi kuin lanka, jonka olen tähän mennessä saanut aikaan.

 

Loistavan ohjelman lisäksi Hansapihalla oli tarjolla myös herkullista syötävää. Paikalla oli kuitenkin niin paljon ihmisiä, että ruoka pääsi loppumaan kesken. Onneksi me karhut ehdimme maistaa sekä kala- että lihalautasta – vai pitäisikö sanoa kala- ja lihapärettä?

Lihalautasella oli mm. naudan paahtopaistia ja appelsiinimarinoitua broileria.

 

Kalalautanen tarjosi mm. savustettua muikkua ja lohta kahdessa eri muodossa.



Hansapihallakin kuulimme hieman musiikkia, mutta olemme ehtineet myös kiertää monenlaisissa musikaalisissa esityksissä täällä Jyväskylässä ja hieman muuallakin. Siitä saatte kuulla lisää seuraavassa postauksessa.