Aikaisin tänä aamuna sattui hassu sattumus. Kun minulla ja Viivillä oli tyttöjenilta - tai siis korjaan tyttöjenaamu - meneillään, Alberto ilmestyi yöasussaan paikalle.
- Mitä täällä tapahtuu? hän mumisi ensiksi unisena. - Kello on vasta vähän yli neljä aamulla.
Sitten Alberto havahtui.
- Mutta tuohan on Daenerys Targaryen! hän huudahti.
- Niin, me katsomme Game of Thronesin viidettä tuotantokautta, minä selitin. - Uuden jakson ensiesitys tulee aina aamuneljältä maanantaisin eli siis samaan aikaan kuin Ameriikoissakin. Ajattelimme, että sinä nukkuisit mieluummin, kun et ole niin aamuvirkku.
Nyt Albertossa ei näkynyt enää jälkeäkään väsymyksestä.
- Tietenkin liityn seuraanne, hän sanoi. - Ihan popcornienkin takia. Ja muistakaa herättää minut ensi maanantaina.
Kiemursin hieman vaivautuneena.
- Alberto rakas, tämä on tuotantokauden viimeinen jakso, minun oli pakko kertoa.
Onneksi popcornit lohduttivat Albertoa hieman - kuten myös se, että koko Game of Thronesin viides tuotantokausi löytyy tilaamani HBO-kanavan ohjelmakirjastosta, josta sen voi katsoa milloin vain. Ei siis ole vaikea arvata, mihin Alberto tämän päivän käytti. Me Viivin kanssa paahdoimme hänelle puolestamme popcorneja kymmenen jakson edestä.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)